Meitä vahvemmat viholliset

”Jumalamme, rankaise sinä heitä! Me emme pysty vastustamaan tuota mahtavaa sotajoukkoa, joka käy kimppuumme, emmekä tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä. Sinuun me katsomme.” (2. Aik. 20: 12)

Juudan kuningas Joosafat oli puutteistaan huolimatta Jumalan mielen mukainen hallitsija. Hän laittoi luottamuksensa Jumalan Sanaan, halusi sitä opetettavan koko kansalle ja se toi suuren siunauksen. Elämänsä lopulla hän joutui suunnattomaan ahdistukseen – valtaisat vihollisjoukot olivat tulossa hävittämään Juudan kansan.

Joosafatilla oli mahtava armeija, johon hän olisi voinut luottaa. Mutta hän kääntyi Herran puoleen ja tunnusti oman neuvottomuutensa. Se oli parasta, mitä hän saattoi tehdä. Se on parasta mitä mekin saatamme tehdä.

Myös meidän vihollisemme ovat paljon meitä vahvemmat. Synti on meidän tahtoamme ja voimiamme vahvempi vastustaja. Se voittaa meidät aina sata-nolla, jos luulemme pärjäävämme sille omin voimin. Samoin Perkele kykenee harhauttamaan meitä ja varastamaan armollisen Kristuksen yrittäessämme vastustaa sitä järkemme ja viisautemme avulla.

Otetaan siis Joosafatista mallia: tunnustetaan, että meillä on vihollisia, jotka ovat meitä vahvempia ja jotka tuhoavat meitä ilman Jumalan jatkuvaa väliintuloa. Kutsutaan hädässämme apuun Kristus, Vapahtajamme. Laitetaan luottamuksemme Häneen sekä kiusausten keskellä että myös kokiessamme tappioita. Eiväthän meidän vihollisemme halua mitään muuta niin paljoa, kuin että luopuisimme Jumalan armosta. Kun vastustajamme pimentävät meiltä evankeliumin, olemme voitettuja. Onneksi Jumala nostaa kaatuneen aina uudelleen ylös.

Vielä Joosafatiin. Jumala vastasi hänen nöyrään avunhuutoonsa vakuuttamalla, että sota olisi Hänen (2.Aik. 20: 15). Joosafatin tuli levollisesti katsoa mitä Jumala tekisi. Samoin on asia meidän kohdallamme. Meidän vastustajamme ovat Jumalan vastustajia. Hän on jo voittanut ne ristillä. Siksi me saamme levollisesti luottaa Jeesukseen ja katsoa mitä Hän tänään elämässämme tekee.

meitavahvemmatviholliset_DSC05219

Ahdistuksissa löytyy Jumala

”Israel eli kauan vailla oikeaa Jumalaa, vailla pappien opetusta ja vailla lakia. Mutta ahdistuksessaan se palasi Herran, oman Jumalansa, luo ja etsi Häntä, ja niin se löysi Hänet.” (2. Aik. 15:3,4)

Jokainen meistä joutuu kokemaan elämässään jopa yli voimien käyviä ahdistuksia. Yhteinen piirre erilaisille ahdistuksille on se, että ne tuntuvat murskaavan meidät alleen.

Paavali käyttää ahdistuksesta sanaa ”thlipsis”, joka merkitsee sitä, kuin joku puristaisi kurkusta, eikä saa henkeä. Sanaan liittyy myös tunne, että asiasta ja kokemuksesta on vaikeaa päästä omin voimin eroon. Tuo sana kuvaa hyvin ahdistusta – ahdistuneen on vaikea hengittää syvään. On kuin vanne kiertäisi sydämen ja keuhkot.

On sanottu, että Jumala antaa meille hyviä päiviä meidän tähtemme, jotta voisimme nauttia elämästämme, mutta kun Hän haluaa kasvattaa meitä, Hän vie meidät pimeyteen ja ahdistuksiin. Ahdistusten päämääränä on antaa meille vielä enemmän kuin mitä meillä aikaisemmin oli. Jumala haluaa antaa meille itsensä. Hän on parasta, mitä voimme saada.

Israelin kansan tavoin meilläkin on hyvinä päivinä suuri vaara unohtaa Jumala tai laittaa Hänet pieneen rasiaan ajatuksella, ettei Hän häiritsisi tai vaikuttaisi elämäämme liikaa. Esiin tulee meissä ihmisissä olevan synnin juuri: ylpeys ja luottamus itseemme. Sen sijaan, että eläisimme riippuvaisina Jumalasta, me haluamme itse määrätä elämämme suunnan ja vauhdin.

Jumala onneksi rakastaa meitä liikaa, jotta Hän antaisi elämämme valua tällä tavoin hukkaan; meidät on luotu Hänen yhteyteen ja siinä asemassa elämämme on parasta. Rakkaudessaan Jumala sallii elämäämme erilaisia ahdistuksia, ne tulevat elämäämme aina rakastavan Isän sydämen läpi. Vaikka kuinka kapinoisimme vastaan, ne ovat meille tarkkaan suunniteltu.

Ahdistuksissa meistä riisutaan omavoimaisuuttamme ja Jumalalle selän kääntävää asennettamme. Monesti vasta silloin, kun olemme omien mahdollisuuksiemme päässä, neuvottomia ja toivottomia, käännymme Herramme puoleen. Huomaamme: Hän on odottanut meitä rakkaudessaan kaiken aikaa!

Jumalalla on valta ja voima päättää elämässämme mikä tahansa ahdistus milloin tahansa. Hän on Kaikkivaltias eikä seuraa elämäämme passiivisena. Mutta jos Hän sallii vaikeuksien kohdata meitä, on hyvä tietää, että silloin me tarvitsemme niitä. Olen huomannut, että on parempi taipua Jumalan käden alla, kuin vastustaa ja kapinoida. Jos jaksat uskoa, että kaiken takana on rakastava Isäsi, silloin jaksat tämän päivän vaikeutesi. Huomista ei tarvitse Hänen lupauksensa mukaan pelätä.

SAMSUNG CSC

Vaarallinen hengellinen ylpeys

”Mutta valtansa kasvaessa Ussia ylpistyi ja alkoi tehdä syntiä. Hän luopui Herrasta, Jumalastaan, ja meni Herran temppeliin suitsuttaakseen suitsutusalttarilla.” (2. Aik. 26: 16)

Ussia oli merkittävä Juudan kuningas, joka oli vallassa jopa 52 vuotta. Hän toimi etsien Jumalan tahtoa ja halusi noudattaa sitä. Sen johdosta hän menestyi uskomattomalla tavalla. Hän sai osakseen vaurautta ja kunniaa ja hänen maineensa levisi kaukaisiinkin maihin.

Ussialla oli hengellinen neuvonantaja nimeltään Sakarja. Raamattu kertoo, että niin pitkään kuin Sakarja eli, Ussia toimi oikein. Oletan, että Sakarja luki Ussialle Mooseksen lakia ja teki tiettäväksi Jumalan mielen mukaisen tavan elää ja hallita. Kuinka paljon me tarvitsemmekaan tällaisia ihmisiä ympärillemme! Kun Sakarja kuoli, Ussia ylpistyi ja luopui – huomaa – Jumalan ilmoituksesta. Hän kyllä edelleen ajatteli palvelevansa Jumalaa, mutta itse valitsemallaan tavalla.

Ussia meni mahtavaksi kuninkaaksi tultuaan suitsuttamaan Jumalan temppeliin. Se oli ankarasti kielletty muilta kun siihen määrätyiltä papeilta. Papit toimivat välimiehinä Jumalan ja ihmisten välillä. Ussia ei halunnut ylpeydessään piitata tästä Jumalan käskystä ja otti papin roolin. Ehkä hän ajatteli olevansa niin siunattu ja mahtava, että hän kyllä kelpaisi siinä missä papitkin. Tuossa episodissa häneen puhkesi spitaali ja hän joutui elämään loppuelämänsä karanteenissa.

Tästä on meillä paljon opittavaa. Ensinnäkin meidän tulee ymmärtää, että voimme lähestyä Jumalaa vain Jeesuksen Kristuksen kautta. Tarvitsemme Ylipappiamme meidän ja Jumalan välimieheksi ja olemme Hänen uhrinsa varassa. Jeesuksen uhrin tähden meidän luetaan vanhurskaiksi ja pyhiksi ja me saamme luottavaisena – itsessämme syntisinä ja puutteellisina – lähestyä Jumalaa. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Mutta jos Jumala käyttää meitä ja alamme saada mainetta joko armolahjojen toiminnan kautta tai opetuksemme kautta, meillä on suuri vaara nousta omissa silmissämme Jumalan järjestyksen yläpuolella. Tällöin saatamme ylpeydessämme ajatella, että Jumala hyväksyy meidän hyvän ja menestyvän elämämme ilmankin ”jatkuvaa ristin jankutusta”, eli haluaisimme kelvata Hänen edessään oman vanhurskautemme varassa. Se ei tule koskaan onnistumaan. Vain Jeesus on tie Jumalan luokse; Hän ottaa vastaan vain syntiset.

Näyttäisi siltä, että kun Jumala haluaa käyttää yhtä ihmistä valtakuntansa esille tuomiseen, hän laittaa tälle sellaiset painot jalkoihin, jotka pitävät hänet maanpinnalla ja oikeassa suhteessa Jumalaan. Paavalille laitettiin nämä painot, jotta hän ei pystyisi ylpeilemään sillä kirkkaudellaan, jota Jumala hänelle osoitti ja jota hän sai välittää toisille. Se oli evankeliumin kirkkautta.

Kun näet julistajia, hengellisen työn tekijöitä ja armolahjojen käyttäjiä, jotka sanoillaan tai olemuksellaan viestittävät olevansa toisten yläpuolella, älä seuraa heitä. Jos he viestivät selättäneensä syntiongelmansa ja tulleensa vaelluksessaan kokonaan pyhiksi, älä seuraa heitä. Silloin heiltä puuttuu syntisten Vapahtaja ja he ovat Ussian tavoin langenneet pois raamatullisesta Jumalasta. Sama kriteeri koskee myös itseäni: jos julistukseni sisältö ei ole Herra Jeesus Kristus – meidän välimiehemme – vaan tuon esille omaa erinomaisuuttani, vaihda blogia. Hengellinen ylpeys on saatanan ase erottaa meitä Jeesuksestamme ja jättää risti eli anteeksiantamus taaksemme. Se tie tuhoaa sekä julistajat että kuulijat. Jumala varjelkoon meitä siltä.

vaarallinenhengellinen_DSC01938