Miten eletään Hengen johtamana?

”Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette toteuta lihan himoa.” (Gal. 5:16)

Kristitty koostuu kahdesta osasta: vanhasta ja uudesta. Vanhaa kutsutaan nimillä vanha luomus, vanha ihminen ja liha. Vaikka se uskoontulossa sai kuoliniskun, on se edelleen kovin kyvykäs tuottamaan harmia ja vetämään meitä kohti Jumalan vastaisia haluja ja himoja.

Samaan aikaan me olemme uusia luomuksia ja meidän käyttövoimamme on meissä asuva Pyhä Henki. Syy, miksi me lankeamme syntiin ja kapinoimme Jumalaa vastaan, on näiden luonnon välisessä taistelussa. jokainen kristitty kokee tätä taistelua kuolemaansa saakka.

Paavali antaa meille taisteluumme ratkaisevan ohjeen: Vaeltakaa hengessä. Mitä se tarkoittaa? Itselleni se on vuosia tarkoittanut pyrkimystä päästä korkeampaan hengelliseen tilaan, jossa olisin Pyhän Hengen johdatuksen arvoinen. Tiedätkö mitä? En ole koskaan päässyt sinne.

Hengessä vaeltaminen tai Hengen ohjauksessa oleminen ei ole vain joidenkin edistyneiden ja kokeneiden kristittyjen etuoikeus; se on kristityn normaalitila alusta saakka. Sanoihan Paavali galatalaisille, että he aloittivat uskonelämänsä Hengen varassa (Gal.3:3).

Onneksi Hengessä vaeltaminen tarkoittaa jotain muuta kuin ihmisen omia ponnisteluja. Se on yksinkertaisuudessaan sitä, että luovutan taisteluni minussa asuvalle Herralle Jeesukselle. Myönnän, etten pärjää itse taistelussa syntiä vastaan ja annan Hänelle elämäni ohjat. Hän haluaa johtaa elämäämme ja vaikuttaa meissä oman hyvän suunnitelmansa toteutumista.

Apostolin vakava epäonnistuminen

Kirjoitan nyt apostoli Pietarin vakavasta epäonnistumisesta. Arvelet kai, että käsittelen sitä yötä, kun hän kielsi Jeesuksen? Ei, nyt tutkimme vuosia myöhemmin tapahtunutta Pietarin toimintaa, jolla hän vaaransi koko evankeliumin puhtauden.

”Kun Keefas oli tullut Antiokiaan, nousin vastustamaan häntä julkisesti, koska hän oli menetellyt väärin.” (Gal. 2:11)

Kerron tapahtuman taustan lyhyesti, jotta voimme soveltaa tätä esimerkkiä omaan elämäämme. Pietari oli yksi alkuseurakunnan johtohahmoista ja hänelle evankeliumin kirkkaus oli selvä asia. Hän oli Korneliuksen talon tapahtumissa viimeistään oppinut, että Jumala vanhurskauttaa ihmiset uskosta, ilman lain vaatimia tekoja. Pakanoiltakaan ei siis vaadittu lain noudattamista vanhurskauden saamiseksi vaan usko Kristukseen yksin riitti. Tätä taistelua lain merkityksestä pelastuksen suhteen käytiin tosin jatkuvasti. Juuri Pietari piti Apt. 15 luvun Jerusalemin kokouksessa keskeisen puheenvuoron evankeliumin vapauden säilymiseksi.

Antiokiassa vuosia myöhemmin hän pakanoista koostuvan seurakunnan edessä lankesi raskaasti. Tuskin olemme tulleet ajatelleeksi, kuinka järkyttävä hänen epäonnistuminen oli. Hän oli ensin osoittanut täyttä ystävyyttä pakanakristityille näyttäen, että he olivat uskonsa tähden yhtä pyhiä kuin juutalaiset lakia noudattavat kristityt. Kun paikalle tuli Jerusalemista juutalaisia ”lainkiivailijoita”, Pietari eristäytyi seurakunnan pakanakristityistä ja alkoi taas viettää juutalaisia tapoja tuttaviensa kanssa. Tällä toiminnallaan hän viestitti: ”Te pakanakristityt olette edelleen syntisiä, ettekä ole samalla tasolla kuin me lakia noudattavat juutalaiset. Siksi en voi enää aterioida kanssanne.”

Paavali näki, että evankeliumin totuus oli sekä tuossa seurakunnassa, että jatkossa kaikkialla uhattuna. Hän nousi vastustamaan Pietaria julkisesti ja moitti tätä teeskentelystä. Aihe oli vakava ja nuhde paikallaan. Pietari oli hämärtämässä Jeesuksen sovitustyön merkityksen oman pelkonsa takia. Hän oli johtomiehenä näyttämässä esimerkkiä, joka olisi johtanut pelastukseen evankeliumin ja lain yhteisvaikutuksena.

Tästä nousee meille esiin kaksi asiaa. Ajattele, että Pietari saattoi langeta näin raskaasti? Se osoittaa meille, kuinka syntisiä me olemme itsessämme. Olemme syntisiä ja puutteellisia asemastamme ja Jumalan valtakunnan hyväksi tekemästämme työstä huolimatta. Ja toisaalta, me tarvitsemme Jumalan antamaa ymmärrystä ja viisautta, jotta todella voisimme elää evankeliumin vapauden mukaan. Jos Pietari oli kaikkien vuosien jälkeen menettämässä totuuden, miten paljon helpommin se käy meiltä?

Tarvitsemme jatkuvasti kuulla sanomaa Kristuksesta, joka on annettu meille elämäksi. Tarvitsemme kuulla sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja Jumalan loputtomasta armosta. Me tarvitsemme kuulla evankeliumia, johon ei ole sekoitettu yhtään lakia. Eli meidän osuuttamme. Yksin evankeliumi julistaa meidät vanhurskaiksi ja tekee meidät Jumalan lapsiksi. Jos ja kun tämä sanoma hämärtyy omastatunnostamme, me alamme voida uskossamme huonosti. Kun siis Jumala tahtoo aina ja jatkuvasti hoitaa ja vaalia uskoamme sekä vahvistaa sitä, Hän opettaa meille sanomaa Pojastaan!

heina_DSC07131.png

Ahdistuneen sydämen huuto

”Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämeen Poikansa Hengen, joka huutaa: `Abba, Isä!´” (Gal. 4: 6)

On merkille pantavaa, että Paavali käyttää tässä sanaa ”huutaa”, joka viittaisi siihen, että kyseessä on ahdistuneen kristityn sydämen huuto. Me tiedämme, että vihollisemme Perkele jatkuvasti ahdistaa meitä, samoin vanha luontomme. Myös laki osoittaa syntisyyttämme ja kaikkien näiden paineessa saatamme kokea olevamme kuin tukahtumassa. Silloin Henki meidän sisällämme huutaa: ”Isä, auta!”.

Me emme monestikaan itse koe vahvaa uskon huutoa, pikemmin tukahtunutta huokausta. Siihen Paavali taitaa viitata Roomalaiskirjeen 8. luvussa, kun hän kirjoittaa, että ”Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja” (Room. 8: 26). Miten Henki auttaa? Huokailemalla sanomattomin huokauksin ja nämä huokaukset taivas kuulee ja niihin vastataan.

Mooses koki jotain tällaista ollessaan nalkissa Kaislameren edustalla. Egyptin sotajoukot saavuttivat heidät eikä pakopaikkaa ollut. Kansa alkoi syyttää Moosesta ja Raamatun mukaan hän näennäisen tyynesti kehotti kansaa odottamaan Jumalan toimintaa. Kuitenkin Jumala kuuli Mooseksen sisällä olevan sisäisen ahdistuksen ja paineen. Hän kysyi: ”Miksi sinä huudat minua avuksi?” (2. Moos. 14:15). Henki huusi Mooseksen sisällä ja Jumala kuuli tuon huudon ja vastasi siihen.

Voimme olla omien ahdistuksiemme keskellä turvallisella mielellä. Jumala tietää heikkoutemme. Hän tietää, ettemme osaa edes rukoilla kovassa paineessa ja hädässä vaan menemme sen sijaan kivusta kerälle. Hän on antanut Henkensä meihin ja Pyhä Henki huutaa apua puolestamme. Vaikka et jaksaisi huutaa ääneen apua etkä tuntisi sisäistä uskonhuutoa, Jumala kuulee ahdistuneet vaikerrukset. Ne pienet pihinät herättävät taivaan – Jumala näkee omansa olevan vaikeuksissa ja Hän auttaa.

ahdistuneensydamenhuuto_DSC02771

Taistelu omastatunnosta

”Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.” (Gal. 1:3)

Kuinka monta kertaa tämä apostolinen tervehdys onkaan mennyt minulta ohi, ilman että olen ymmärtänyt sen syvää, kristinuskon ytimeen vievää sielunhoidollista sanomaa? Tervehdyksessä saamme vastauksen siihen aina ajankohtaiseen ja polttavaan kysymykseen, kuinka voimme saada ja ylläpitää puhtaan omantunnon Jumalan edessä.

Paavali toivottaa Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta armoa ja rauhaa. Näemme ensin, että Herra Jeesus Kristus on todellinen Jumala ja samaa olemusta Isän kanssa. Armo ja rauha tulevat Häneltä samoin kuin Isältä Jumalalta. Toisekseen järjestys on olennainen ja tärkeä: ensin armo ja sitten rauha. Tämä järjestys tahtoo meillä aina kääntyä nurinpäin ja sen vuoksi lukemattomat kristityt voivat uskossaan pahoin.

Armo tarkoittaa syntien anteeksiantamusta. Jumala voi julistaa sen jokaiselle lapselleen varmalla ja ehdottomalla tavalla, koska Herramme Jeesus Kristus kärsi todellisen kuoleman syntiemme tähden. Varma ja syvä tietoisuus syntien anteeksisaamisesta synnyttää meidän omassatunnossamme rauhan. Rauha tarkoittaa toisaalta sovintoa Jumalan kanssa, toisaalta sen seurauksena puhdasta ja levollista omaatuntoa.

Kuinka äärettömän tärkeää onkaan, että voisimme tänään omistaa puhtaan omantunnon! Sen olennaisuuden saa selville miettiessämme, miten kovasti yritämme sitä saavuttaa. Kun tunnemme syntiemme painavan meitä ja koemme omassatunnossamme levottomuutta ja ahdistusta, yritämme yleensä joko paaduttaa sitä tai saada rauhan palaamaan omatekoisesti. Saatamme huonon omantuntomme takia tehdä Jumalalle uusia lupauksia paremmasta elämästä, syntien vastustamisesta sekä pyöriä oman ahdistuksemme ympärillä ajatellen, että Jumala ottaa pahoinvointimme vastaan kuin eräänlaisen hyvittävän uhrin. Yritämme siis lepyttää Jumalaa jollakin mitä teemme tai jollakin mitä vältämme.

Kestävä ja raamatullinen omantunnon rauha voidaan saavuttaa kuitenkin vain Jumalan armon avulla. Tarvitsemme siihen Jumalan Sanaa, joka kuuluttaa armoa omien sisäisten, syyttävien ääntemme yli. Jumala julistaa armoa eli syntien anteeksiantamista ja se tekee mustasta omastatunnosta aivan valkoisen. Lepo syntyy siitä armon ymmärtämisestä, että Jumala katsoo meitä hyväksyvästi ja lempeästi, Kristuksen tähden.

Kaikki kristillinen kilvoittelu ja tarpeellinen päivittäinen parannuksenteko saa voimansa juuri syntien anteeksisaamisen todellisuudesta eli armosta. Mutta jos käännämme järjestyksen toisinpäin – eli laitamme kilvoittelun armon ehdoksi, menetämme koko kristillisyyden ja vajoamme yleisuskonnollisuuteen. Silloin uskomme ja omatuntomme lepo jäävät päivittäisten kokemusten heilunnan uhreiksi.

taisteluomastatunnosta

Tie Hengen täyteyteen

”Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimia tekoja vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin?” (Gal. 3: 2)

Hengen saaminen edustaa Paavalin ajattelussa koko Jumalan täyteyttä. Siis kaikkea siunausta, jonka Jumala haluaa omilleen antaa. Jokaisella Jumalan lapsella on Pyhä Henki siitä hetkestä alkaen, kun hänestä tulee kristitty. Jumalan Henki uudestisynnyttää meidät, liittää meidän Kristuksen ruumiiseen – seurakuntaan – ja on esimaksuna eli niin sanottuna käsirahana ja takuuna tulevasta perinnöstämme.

Kuinka omistamme itsellemme Jumalan siunaukset ja kaipaamamme syvemmän hengellisen elämän? Paavalin mukaan siihen on kaksi erilaista tietä, mitkä tosin eivät vie lopulta samaan päämäärään. Vastakkain ovat uskossa kuuleminen ja lain vaatimat teot. Ihminen luonnostaan valitsisi aina jälkimmäisen ja Jumala ohjaa ensimmäiseen.

Lain teot kuvaavat kaikkia niitä ihmisen tekoja, jotka hän tekee siinä mielessä, että ansaitsisi Jumalalta siunauksen. Tähän voi listata synnin välttämiset, parannuksenteot, hengelliset harjoitukset, hyvät teot – kaikki nämä ovat lain tekoja, jos niillä halutaan ansaita Jumalalta jotain. Tai ylläpitää jo saatua pelastusta.

Uskossa kuuleminen on erittäin yksinkertainen ja helppo asia. Siinä ihminen kuulee, mitä Jumala tahtoo hänelle antaa ja tyhjät kädet ojennettuina vain ottaa vastaan. Ihminen kuulee evankeliumin ja uskossa vastaanottaessa hänellä on se pelastus, jonka hän on kuullut. Samoin on koko hengellisen elämän kehityksen laita; ihminen kuulee sen, mitä Kristus on tehnyt hänen puolestaan ja vastaanottaa Hänen hankkimat siunaukset.

Paavalin mukaan galatalaiset olivat uskossa kuulemalla saaneet koko pelastuksen ja kaikki siunaukset. Armolahjat toimivat ja Henki vaikutti heidän keskuudessaan jopa voimatekoja. Tämä kaikki oli puhdasta seurausta yksinkertaisesta uskosta. He olivat kuitenkin menettämässä kaiken, koska heidän keskuuteensa tuli opettajia, joiden mukaan niin ”lapsellinen” usko ei riittänyt.

Kun ihminen suostuu olemaan saavana osapuolena, Kristus Jeesus on enemmän kuin mielellään Antaja. Kun kristitty yrittää itse alkaa ansaita jotain enemmän, Kristus joutuu taka-alalle. Silloin aina kaikki aito hengellisyys on suuressa vaarassa pysähtyä ja lopulta kadota.

tiehengentayteyteen_IMG_3512