Entä meidän ihmiskäskyt?

”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan se palvelee minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmisten käskyjä.” (Matt. 15: 8-9)

Miten Jeesuksen kritisoimat perinnäissäännöt eli ihmisten tekemät käskyt syntyvät? Voiko niitä olla myös meidän ajassamme ja yhteisöissämme. Varmasti voi.

Perinnäissäännöt syntyvät siitä huolesta, että pitää suojella varsinaisia Jumalan käskyjä. Kun Raamatussa esimerkiksi ohjeistetaan meitä elämään niin, ettei maailma saastuta meitä (Jaak. 1:27), me kristityt olemme kautta aikojen tehneet satoja ellei tuhansia lisäpykäliä tämän ohjeen ympärille: milloin meikkaus tai pukeutuminen liian värikkäisiin vaatteisiin on ollut kiellettyä, milloin taas television omistaminen tai kiinnostus maallisiin harrastuksiin on tulkittu Raamatun ohjeen rikkomiseksi.

Suojaavat lisäohjeet voivat olla myös hyväksi. Mutta ongelma syntyy silloin, kun ne saavat yhteisön silmissä saman jumalallisen arvovallan, kuin mikä Raamatulla on. Silloin varjelevista ihmiskäskyistä tulee kuin ahdas taulu, jonka sisään jokaisen on mahduttava. Tämän taulun ahtaus tai avaruus riippuu aina yhteisöstä. Mutta ne, jotka menevät taulun rajojen ulkopuolelle, leimataan luopioksi ja pettureiksi. Siitä syntyvät hengellisen väkivallan uhrit.

Eri yhteisöillä on eri perinnäissääntönsä. Ne antavat yhteisöille hyvän omaleimaisuuden mutta samalla ne toimivat eristävinä tekijöinä toisia yhteisöjä kohtaan, joilla on toisenlaiset lisäsäännöstöt.

Jeesus rikkoi kaikki tällaiset raja-aidat. Hän viestitti, että elämä on tarkoitettu elettäväksi rakkauden ja luovan rohkeuden voimin. Se on kaikkea muuta kuin jatkuvaa pelkoa liikkua liian lähellä leimaavaa rajaa.

Jumalan antamat rajat ovat väljät ja elämää suojelevat. Niiden tarkoitus on estää meitä rikkomasta itseämme ja toisiamme. Jeesus eli niiden rajojen sisällä rohkeasti ja iloiten. Hän käveli sapattina opetuslastensa kanssa viljantähkiä syöden ja otti osaa monenlaisiin juhliin. Niin, ystävystyipä hän jopa syömäreiden ja juomareiden kanssa.

Älkäämme rajatko Jumalaa. Jumalalla on Paimenensa.

Nääntyneet ihmiset

”Kun hän näki kansanjoukot, hänen tuli sääli, sillä ihmiset olivat nääntyneitä ja hylättyjä kuin lampaat, joilla ei ole paimenta.” (Matt. 9:36)

Jeesuksen aikana oli ainakin useimmissa kylissä ja kaupungeissa synagagot, joissa pidettiin esillä Jumalan sanaa. Ja kansan keskuudessa toimi varsinkin farisealaisesta puolueesta ihmisiä, jotka suorittivat opetustointa – opetusta ei siis puuttunut.

Mutta Jeesus näki tilanteen eri tavalla. Hän huomasi, että vallitseva Jumalan Sanan opetus ei tavoittanut kansanjoukkoja. Valtaosa ihmisistä jäi yhteyden ulkopuolelle. He olivat kaikesta tarjonnasta huolimatta nääntyneitä ja hylättyjä.

Eikö tilanne ole tänäänkin ainakin jollakin tavalla samanoloinen? Me pidämme kyllä seurakuntina ja järjestöinä Jumalan Sanaa esillä mutta samaan aikaan seiniemme ulkopuolella on nääntynyt ja hylätty, suuri ihmisjoukko.

Jeesus käski rukoilla työmiehiä. Kyllä Hänen aikaan opettajia oli mutta Hän tarkoitti sellaisia miehiä ja naisia, jotka osaisivat tuoda Jumalan tavallisten ihmisten tasolle.

Jos julistamamme sanoma ei tavoita tavallisen, väsyneen ja ahdistuneen ihmisen sydäntä, olemme epäonnistuneet. Jos emme pysty tavoittamaan ihmisten hätää ja kamppailuja omakohtaisesti, emme ole valmiita auttamaan. Ja jotta osaisimme välittää Jumalaa toisille, meidän täytyy nähdä itse olevamme heidän kanssaan samalla tasolla.

Vasta samalta tasolta toisten kanssa voimme opettaa Jumalasta myötunnon ja rakkauden äänellä. Ja se saa ihmiset tulemaan esiin piiloistaan.

Järkyttyneet opetuslapset

”… ja sanoi: `Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.´” (Matt. 18:3)

Opetuslapset olivat varmaan järkyttyneitä. He olivat tehneet vakavissaan mielestään asiallisen kysymyksen siitä, kuka ja miten voisi olla suurin taivasten valtakunnassa? Jeesus oli vinkannut pienen lapsen paikalle. Lapsen ikä on kreikankielen käyttämän sanan perusteella enintään 7 vuotta. Jeesus osoitti pientä lasta ja vastasi opetuslapsille: ellette tee suunnanmuutosta elämässänne, te ette ylipäätään pääse taivasten valtakuntaan.

Vastaus oli kaikkea muuta, mitä kysyjät olivat ajatelleet. He pystyivät vain tuijottamaan pikkuista lasta ja miettimään, miten he voisivat olla hänenlaisiaan. Mitä Jeesus tarkoitti tiukilla sanoillaan?

Hetkeä aikaisemmin hän oli käskenyt varoa fariseusten oppia (Matt. 16:6). Se tarkoitti, että tuli varoa omavoimaista ja itseriittoista hengellistä elämää. Sitten kohta hän osoitti lasta ja sanoi, että joka nöyrtyisi lapsen tasolle, hän olisi suurin Jumalan valtakunnassa.

Pieni lapsi ei pärjää yksin, vaan tarvitsee vanhempiensa tukea, rakkautta ja ohjausta. Lapsi on halukas ottamaan kaiken hyvän vastaan juuri siitä syystä, ettei hänen omavoimaisuuden illuusio ole vielä kehittynyt. Lapsi on huoleton, koska ”isi kyllä hoitaa”.

Niin kristitynkin on hyvä kasvaa monissa kovissa kouluissa tarvitsevaksi ja puutteelliseksi. Silloin hän voi vain katsoa Taivaallista Isäänsä ja pyytää Häneltä kaikkea, mitä hän elämäänsä kulloinkin tarvitsee. Jeesuksen sanojen mukaan se on nöyrtymisen koulu – itseriittoisuudesta on vaikeaa päästä eroon.

Lapsi osaa myös ottaa lahjan vastaan ja iloita siitä. Siitähän pelastuksessa on juuri kyse. Jumala tarjoaa meille ilmaista pelastusta, koska Hän itse on maksanut siitä suunnattoman suuren hinnan. Siinä missä aikuinen miettii mitä taka-ajatuksia lahjan antajalla on, lapsi osaa ottaa lahjan käyttöön.

Miten osaan rukoilla?

”Kun rukoilette, älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka luulevat tulevansa kuulluiksi monisanaisuutensa tähden. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan. Teidän Taivaallinen Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin häneltä anottekaan.” (Matt. 6:7-8)

Jeesus varoitti rukoilemasta kuten aikansa pakanat. Heidän rukouksiaan kuvasi kaksi erityistä asiaa: ensinnäkin he kutsuivat kaikkia tuntemiaan jumalia ja pyysivät heiltä terveyttä, vaurautta, onnea ja muuta vastaavaa. Toisekseen he hokivat samoja asioita useita kertoja siinä toivossa, että heidän jossain vaiheessa kuultaisiin.

Miten erilainen onkaan kristinuskon Jumala. Hän Jeesuksen mukaan tietää meidän tarpeemme ennen kuin ne edes nousevat huulillemme. Hän ei tarvitse tyhjänpäiväisiä, rituaalinomaisia pakkorukouksia vaan Hän haluaa olla aidossa yhteydessä kanssamme.

Rukouksesta tehdään joskus liian vaikeaa. Olen lukenut liian monta rukousopasta ja ne ovat saaneet minut vain hämmennyksiin: aloita näin, jatka noin, muista tehdä tämä ja älä unohda mainita tuota. Ei ihme, että monien rukouselämä kuihtuu.

Rukous saisi olla yhtä helppoa kuin hengittäminen. Siellä, missä minä milloinkin päivän aikana olen, juuri siellä saan ääneen tai ajatuksin jutella Jumalani kanssa. Saan kertoa Hänelle huoleni, ahdistavat asiani ja mahdottomat esteeni. Saan tunnustaa Hänelle syntini ja pyytää Hänen apuaan aina ja kaikkiin asioihin.

Rukouksessa saa olla myös hiljaa ja kuunnella. Siinä saa levätä ja olla oma itsensä. Rukouksen voima on tietoisuus siitä, että Isä todella kuulee meitä ja on kiinnostunut meistä.

Jumalan elämä ilmenee laupeutena

”Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä tarkoittaa: `Laupeutta minä tahdon enkä uhria.´En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.” (Matt. 9:13)

Maanpetturi Matteus oli kutsunut Jeesuksen kyseenalaisille juhlille, jossa kokoontuivat muut maanpetturit ja julkisyntiset. Jeesus tuntui olevan ihmisten seurassa kuin kotonaan ja sai käytöksellään moitteita hengellisiltä johtajilta.

Jeesus vastasi käyttäen Hoosean kirjan sanoja: ”Laupeutta minä tahdon enkä uhria.” Mitä Jeesus tarkoitti fariseuksille osoitetuille sanoilla?

Profeetta Hoosea kutsui Israelin kansaa palaamaan takaisin Jumalan yhteyteen. Hänen mukaansa he kyllä edelleen pitivät yllä jumalanpalvelusrituaaleja ja uhrasivat määrättyjä uhreja mutta samalla he olivat menettäneet elävän ja aidon suhteen Jumalaan.

Seurauksena jumalayhteyden puuttumisesta oli ihmisten keskittyminen itseensä ja omiin etuihinsa. Jeesus kuulutti laupeutta, myötätuntoa, ja juuri se on seurausta sydämen yhteydestä Jumalaan.

Fariseukset keskittyivät niihin 613 käskyyn ja kieltoon, jotka he löysivät Mooseksen laista. Niihin keskittyminen oli oikein mutta samalla he olivat kiiveneet omiin norsunluutorneihinsa, eivätkä enää kyenneet asettumaan tavallisen, kärsivän ja eksyvän ihmisen rinnalle.

Jeesuksessa silmiinpistävintä oli Hänen myötätuntonsa. Sen polttamana hän hakeutui aina sinne, missä tarve oli suurinta – piittaamatta omasta maineestaan.

Samaa jumalallista laupeutta Jumala tahtoo tuoda esiin myös meissä lapsissaan. Hengellinen tietäminen ja kovuus synnyttävät kuiluja ja aiheuttavat riitoja; laupeus löytää tiensä erilaisten ihmisten tasolle. Laupeus tahtoo tehdä hyvää myös niille ihmisille, jotka ajattelevat tai elävät eri tavalla kuin me.