Arvostelun hirsi silmässä?

”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa hirttä omassa silmässäsi?” (Matt. 7:3).

Job sanoi aikanaan arvosteleville ja tuomitseville ystävilleen tiukat sanat; ”Tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman. Muistakaa: on olemassa tuomari” (Job. 19: 29). Job muistutti ystäviään siis siitä, että hengellinen kovuus ja yläpuolelle asettuminen on vakava synti.

Jeesus puhui samasta asiasta varoittaessaan asenteesta, jossa nähdään vikoja vain toisissa ihmisissä. Hän kehotti välttämään toisten tuomitsemista, joka tarkoitti toisten jatkuvaa ja kohtuutonta arvostelua. Arvosteleva ja tuomitseva asenne oli Jeesuksen opetuksen mukaan kuin hirsi omassa silmässä ja arvostelun kohteena oleva synti toisen elämässä oli siihen verrattuna kuin pieni roska.

Mutta miten helposti me näemmekään puutteita ja syntejä toisten elämässä! Ja miten helposti olemme valmiita lausumaan tuomioita ihmisestä, jotka eivät täytä mittaamme. Saatamme vielä ajatella, että meillä on siihen oikeus, koska emme ole kyseisessä, arvostelun kohteena olevassa asiassa itse syyllisiä. Samalla syyllistymme synneistä pahimpaan: toisten alaspainamiseen.

Jeesus painotti lukuisia kertoja yhtä tuntomerkkiä, josta taivaan valtakunnan jäsenet tulisi tunnistaa. Se oli Hänen mukaansa laupeus. Laupeuden silmillä kristitty osaa sääliä niitä, jotka kompuroivat ja epäonnistuvat. Laupeus löytää oikeat lähestymistavat ja ajankohdat toisten auttamiseen.

Mitä jos alkaisimme keskittymään hirren poistamiseen roskien keräilyn sijaan?

Jeesus on lähellä

”… minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28: 20)

Jeesus lupaa olla kanssamme jokaisena elämämme päivänä – sehän on aivan mullistava ja valtaisa asia. Silloin elämässämme ei olekaan kyse siitä, miten itse osaamme ohjata elämäämme ja onnistumme arjessamme, vaan siitä mitä Jeesuksemme pystyy ja haluaa tehdä.

Ei ole olemassa sellaista pimeyttä, johon Jeesus ei voi tuoda valoaan. Ei sellaista ahdistusta, johon ei voisi tulla tilaa. Eksyä ei voi niin kauas, ettei Kristus tulisi ja löytäisi. Ei myöskään ole sellaista mahdottomuutta, jossa Hän ei osaisi auttaa.

Hän – Jeesus Kristus – tahtoo ottaa jokaisen omansa kädestä kiinni ja vakuuttaa, että he ovat turvassa. Jeesukseen uskovia johdatetaan ja heidät kannetaan perille taivaaseen.

Lupaus pelastavasta rakkaudesta on voimassa jokaisena päivänä. Niiden päivien sisään kuuluvat nekin ajat, kun kaikki menee pieleen ja Jumala tuntuu olevan etäällä.

Usko tarttuu Jeesuksen lupaukseen olla lähellä ja pelastaa. Se pitää kiinni lupauksesta silloinkin, kun elämä maalaa synkkiä ja pelottavia sävyjä. Usko ei katso tunteisiin tai olosuhteisiin vaan luottaa Jeesuksen sanoihin.

DSC06151

Tie tyytyväisyyteen

”Ottakaa minun ikeeni hartioillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” (Matt. 11: 29)

Jaetta aikaisemmin Jeesus kutsuu luokseen kaikkia väsyneitä ja epäonnistuneita ja lupaa pitää heistä huolen. Sitten Jeesus paljastaa pysyvän tyytyväisyyden salaisuuden: elämän Jumalan tahdon alaisuudessa.

Ies oli puinen rakennelma, joka sovitettiin kahden vierekkäisen härän niskaan. Härät vetivät kuormaa yhdessä, rintarinnan. Jeesus siis kutsuu meitä, ei vain tulemaan luokseen, vaan elämään elämää yhdessä Hänen kanssaan. Hän kutsuu meitä luovuttamaan elämme Hänelle ja elämään sitä elämää, jossa Hän saa määrätä suunnan.

Tällaista elämää emme luontaisesti valitsisi. Me haluaisimme kulkea omaan suuntaamme; omat ikeemme tuntuvat sopivimmalta. Joka suostuu kokeilemaan Jeesuksen iestä, huomaa sen tuntuvan todella hyvältä ja kevyeltä.

Jotta voisimme antaa elämämme Jumalan ohjattavaksi, täytyy tapahtua kaksi asiaa. Ensinnäkin omat suuntamme alkavat näyttää umpikujilta. Jumala tekee työtään elämässämme, jotta uskaltaisimme luovuttaa langat Hänelle. Toisekseen Pyhä Henki tahtoo osoittaa meille niin syvää Kristuksen rakkautta, että tahdomme enemmän kuin mitään elää Jeesuksen lähellä.

Tie tyytyväisyyteen käy siis tyytymättömyyden kautta. Entinen elämä saattaa kokea konkurssin. Haluamme elämällemme uutta suuntaa ja armo vetää meitä kohti Kristuksen iestä. Jumalan tahdolle uhrattu elämä on vapaata ja mielekästä. Se on seikkailua Vapahtajan seurassa.

wood-farm-transport-horn-livestock-furniture-768648-pxhere.com

Armollisuus ennen muuta

”Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: `Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.´ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9: 13)

Kuinka paljon tämä aika tarvitseekaan armollisia kristittyjä! Sellaisia ihmisiä, jotka ovat toisten puutteita ja kipuja nähdessään valmiita auttamaan ja kärsimään yhdessä. Sormella on aina helppoa osoittaa, samaistuminen ja auttaminen ovat vaikeampaa.

Havahduin tämän tekstin edessä. Jeesus nostaa saman Vanhan Testamentin raamatunjakeen kahteen kertaan samalle kuulijakunnalle (9:13/ 12:7). Kun fariseukset – aikansa Raamattuun perehtyneet ja hengellisesti valveutuneet ihmiset – arvioivat Jeesusta ja Hänen seurassaan olevia ihmisiä Jumalan lain ja siitä johdettujen perinnäissääntöjen kautta, Jeesus vastaa kahdesti täsmälleen samalla tavalla: armahtavaisuuden tulee olla Jumalan valtakunnan ensimmäinen kriteeri ihmissuhteissa.

Jeesuksen sanat olivat myrkkyä kuulijoilleen. Hän käyttää sanontoja ”Menkää ja tutkikaa” sekä ”Jos ymmärtäisitte…” Fariseukset nimenomaan tutkivat Raamattua ja halusivat ymmärtää Jumalan tahdon sekä laittaa sen käytäntöön. Jotakin oli mennyt kuitenkin pahasti pieleen. Ajattele – he arvioivat Jumalaa Hänen lakinsa mittapuulla ja totesivat Hänet vajaamittaiseksi!

Jeesus meni rohkeasti ihmisten luokse, koska Hän rakasti heitä. Hän näki jokaisen ihmisen Jumalan luomana ja siksi rakastettuna. Hän näki synnin aiheuttamat ongelmat ja kärsimykset mutta ei tyytynyt etäältä vaatimaan ihmisiä parantamaan itseään. Hän meni vaikeuksissa olevien luokse ja vapautti heitä niistä taakoista, joista he eivät olleet itseään kyenneet vapauttamaan.

On helppoa kivuta norsunluutorniin ja tähystellä toisten puutteita. Siinä ei ole mitään jumalallista. Jeesus antaa esimerkin sekä kutsuu meitä kuitenkin paljon suurenmoisempaan tehtävään: auttamaan ihmisiä heidän ongelmissaan. Se vaatii kykyä asettua toisen asemaan ja nähdä toinen arvokkaana. Se taitaa onnistua vain kärsimyksen kouluja läpikäyneiltä?

DSC06296

Miten kohtaan Jumalan?

Monilla meistä on tarve kohdata Jumala. Keskellä sisäistä tyhjyyttä, yksinäisyyttä, ongelmia ja voimattomuutta kaipaamme Jumalaa, joka tulisi ja auttaisi. Maailmanlaajuinen kirkko on halki historiansa antanut tähän hyvän neuvon. Se sopii meille kaikille.

Kun siis haluamme kohdata Jumalan, meidän tulee etsiä lähimmäisemme. Kristus löytyy vanhainkodeista, sairastavien ystävien luota ja vankiloista. Hän löytyy sekä yksinäisten ihmisten luota sekä sellaisten, joita kaikki karttelevat. Jeesushan opetti, että joka jakaa aikaa ja rakkautta tällaisille ihmisille, palvelee Häntä itseään (Matt. 25: 31-46). Tässä toimii ihmeellinen Jumalan valtakunnan laki: Anna, niin saat.

Meidän ei tarvitse miettiä, missä niitä ihmisiä on, joita meidän tulisi kohdata ja auttaa. Jo puhelimessamme on hyvin luultavasti sellaisia nimiä ja numeroita, joihin voisimme soittaa tai laittaa viestin. Annan vielä ohjeen: valitse sellainen nimi, josta et niin välitä. Lähesty sellaista ihmistä, joka ärsyttää ja jonka seuraa yleensä kartat.

Ehkä naapurustossa on ihmisiä, joita voisimme tervehtiä kiireettömästi? Ehkä joku jopa tarvitsisi kuuntelijaa tai auttavaa kättä? Tai ehkä joku sukulaisemme, johon emme ole pitäneet aikoihin yhteyttä, kaipaisi yhteydenottoamme?

Kristuksemme opettaa käytännönläheistä ja toisille suuntautuvaa kristillistä elämää. Hän olettaa ja odottaa, että Hänen rakkautensa pääsisi meidän kauttamme esiin kärsivälle maailmalle. Voisiko olla jopa niin, että kun lakkaamme miettimästä omia ongelmiamme ja yksinäisyyttämme ja käymme tapaamassa sairasta sukulaistamme, omakin elämämme kohenee? Voisiko olla niin, että sisimpämme alkaisi hehkua Kristuksen lämpöä jakaessamme pienistä eväistämme toisille? Kun annan, minulle annetaan. Kun kohtaan, minut kohdataan?

Missään muualla kristitty ei näe omaa syntisyyttään niin selvästi, kuin rakastaessaan toisia. Vasta silloin, kun itsekeskeinen hengellinen pönötys vaihtuu palvelevaan rakkauteen, huomaamme, miten vaikeaa on antaa itsestään muille. Sekin kokemus vie meitä Ristin juurelle kohtamaan Vapahtajaa. Olisiko kristillisen elämän kiertokulku tällainen: Vapahtajan luota lähimmäisiä palvelemaan ja takaisin Vapahtajan luokse?

mitenkohtaanjumalan_DSC05385