Ihmisen osuus ja Jumalan toiminta

Muutamia vuosia taaksepäin olin eräässä seurakunnassa puhumassa Jumalan armosta. Puhuin, kuinka Jumala toimii meidän puolestamme ja vaikuttaa meissä kaiken hyvän tapahtumisen. Käsittelin muistaakseni pyhittäytymistä ja korostin, että Jumala pyhittää meidät, emme itse voi sitä tehdä. Kokouksen jälkeen eräs henkilö soitti minulle ja kehui puhettani erinomaiseksi. Sitten hän lisäsi jotain, joka on jäänyt soimaan mieleeni aina tänne asti: ”Mutta on ihmisellä jokin osa tässä kaikessa. Ei Jumala ihan kaikkea tee ihmisen puolesta.” Tätä ihmisen osuutta Jumalan armollisen toiminnan keskellä olen yrittänyt selvittää jo joitain vuosia, aina tuosta puhelinsoitosta lähtien. Aihe on melkoisen vaikea ja jakaa paljon mielipiteitä. Seuraavassa on niitä löytöjä, joista olen saanut nauttia aiheen kanssa taistellessani.

Jumala toimii, mutta…

Olemme varmasti kaikki valmiita sanomaan, että Jumala on valtavan suuri ja voimakas ja Hän voi tehdä mitä vain. Uskomme, että Hänellä on meitä kohtaan hyvä tahto ja että Hän on valmis auttamaan meitä meidän ongelmissamme ja antavan meille armoaan. Tiedämme, että Jumala on antanut meille suuria lupauksia ja haluamme niiden toteutuvan elämässämme. Tämä kaikki on todella hyvää ja oikeaa, Jumalan itsensä meille ilmoittamaa. Hän tahtoo siunata elämäämme ja antaa meille hyvää! Tällaisen varmuuden perään meillä saattaa kuitenkin olla ajatus siitä, että tämä kaikki on ehdollista. Nämä Jumalan lupaukset, Hänen suunnaton armonsa ja rakkautensa ovat voimassa samalla tavalla kuin vanhan liiton aikana: jos pidät Hänen käskynsä, saat kokea Hänen ihmeellistä voimaansa. Jos taas epäonnistut tekemään Hänen tahtoaan, kaikki nuo suurenmoiset asiat menevät ohitsesi, et enää ole niiden ulottuvissa.

Ihmisen osuus

Ihmisen osuus voi olla ajatuksissamme jotain seuraavaa: pitää Jumalan antamat käskyt tai ainakin yrittää parhaansa niiden suhteen, lähestyä Jumalaa, olla Jumalalle auki, antautua ehdoitta, pitää itsensä puhtaana ja siten käyttökelpoisena ja arvollisena tai sitten, jos ei mikään näistä oikein onnistu, ylipäätään haluta kaikkea hyvää ja Jumalallista. Meistä jokainen saattaa määritellä tämän oman osuutensa hieman eri tavalla mutta yhteistä kaikille on se, että näin tehdessämme ajattelemme pitävämme oman osuutemme ja silloin Jumala pitää omansa. Jumalan siunaus ja toiminta elämässämme on siis seurausta siitä, miten itse olemme eläneet tai edes halunneet elää. Tärkeintä on se, että ihminen yrittää ja antaa kaikkensa, Jumala sitten armossaan tukee tätä ihmisen yrittämistä ja antaa kaiken tarvittavan. Tämä ajattelumalli on monesti hyvin salakavala ja vaatii Jumalan armollista valoa paljastuakseen. Kyseessä on täsmälleen sama ideologia kuin fariseuksilla oli: kukaan ihminen ei voi täyttää Jumala tahtoa täydellisesti mutta ihmisen tulee yrittää tehdä niin kaikesta sydämestään. Tämän jälkeen Jumala osoittaa armoaan tällaiselle ihmiselle ja vaikuttaa Hänessä kaiken lopun puuttuvan. Lisäksi Jumala katsoo sormiensa läpi sellaisen ihmisen puutteita, joka kilvoittelee tosissaan.

Jumalan osuus

Voidaksemme vastata kysymykseen ihmisen osuudesta meidän täytyy tarkastella Jumalan osuutta. Jo Vanhan testamentin puolella Jumala lupasi olla varsin aktiivinen ihmisen suhteen, Hän lupasi puhdistaa omansa kaikesta synnistä ja vaikuttaa itse sen, että he eläisivät Hänen tahtonsa mukaan. Jumala siis lupasi olla aktiivinen! Jumala lupasi itse tehdä ja vaikuttaa oman tahtonsa tapahtumisen. Ajattele Jumalan suunnatonta uhria meidän puolestamme: Kristus ristillä! Mikä sai Jumalan rikkomaan itsensä ihmisen puolesta? Mikä sai Hänet antamaan elämänsä puolestasi? Suunnaton armo, joka ei ole mitenkään sidoksissa mihinkään siihen, mitä me olemme itsessämme tai yritämme olla. Jumala tuli ihmiseksi – lähestyi ihmistä – ilman, että ihminen sitä millään tavalla halusi. Raamattu päinvastoin todistaa, että ”Hän tuli omiensa tykö, ja Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan.” Tämä sama jumalallinen periaate tulisi jatkua meidän elämämme jokaisena päivänä: Jumala tahtoo ja myös tahtonsa mukaan toteuttaa.

Fredrik Wislöffin kirja Ansaitsematon armo alkaa näillä sanoilla: ”Ihmisen oikea asenne Jumalaan nähden on olla saamassa – aina vain saamassa.” Miten ihmeellistä! Se Jumala, joka yksin oli aktiivinen meidän pelastamisessa, on yksin aktiivinen myös meidän uskonelämässä. Jumala on se, joka ”vaikuttaa kaiken oman tahtonsa ja päätöksensä mukaan.” Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen, antautumisen, pyhityksen ja koko hengellisen elämän eri muotoineen. ”Hänestä, Häneen ja Hänen kauttaan on kaikki. Hänelle kunnia iankaikkisesti!”

Jumalan armo ja Hänen lupaukset meidän elämäämme kohtaan eivät ole ehdollisia, ne eivät ole riippuvaisia meidän onnistumisista tai yrityksistä. Raamattu selkeästi ilmoittaa, että kaikki Jumalan lupaukset ovat totta Kristuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä ei ole sidottu millään lailla meidän vaellukseemme vaan ainoastaan Kristuksen sovitustyöhön. Nyt Jumalan armo ja rakkaus, Hänen valtavat lupauksensa ovat joka hetki meidän, niitä ei voida mitenkään ansaita.

Vedenjakajalla

Palaamme vielä hetkeksi pohtimaan ihmisen osuutta. Meillä jokaisella on luonnostamme siis seuraavanlainen hengellinen yhtälö, ainakin alitajuisesti:

Jumalan toiminta

+ ihmisen toiminta

= Raamatun mukainen hengellinen elämä

Me kipuilemme monesti joko näkyvällä tavalla tai sitten salaa sisimmässämme sitä, että emme kykene täyttämään kuvittelemaamme ihmisen osuutta. Tällöin ajattelemme jäävämme paitsi Jumalan siunauksista ja paremmasta hengellisestä elämästä. Myöskään armoa emme kykene ottamaan vastaan, sehän ei kuulu näin surkealle kristitylle. Yhtälö ei toimi, koska ihminen pettää oman osuutensa. Toisaalta taas, jos yhtälön koetaan toimivan (ei ole kuitenkaan tae todellisesta hengellisestä elämästä, voi olla vain ihmisen omaa tyytyväisyyttä, omavanhurskautta), ihminen kokee onnistuvansa täyttämään osuutensa ja ottaa siitä itselleen kunnian.

Jumala joutuu monen nöyryytyksen kautta osoittamaan meille, että kaikki on Hänen armonsa varassa, meillä ei ole itsessämme mitään. Joudumme lankeamisten ja hengellisen kuivuuden aikoina näkemään, ettemme pysty millään tavalla toteuttamaan Jumalan tahtoa, saati olemaan edes yhteistyössä, meidän elämä on vain puhdasta Jumalan armon ilmentymää. Tällöin kristityn hengellisen elämän yhtälö muuttuu ratkaisevasti seuraavalla tavalla:

Jumalan toiminta =

Raamatun mukainen heng. elämä

   – ihmisen osuus

Muutimme yhtälöä matemaattisten sääntöjen mukaan ja huomaamme, että Jumalan toiminta takaa meidän hengellisen elämän onnistumisen. Toiseksi huomaamme, että ihmisen osuus onkin alkanut häiritä ja vähentää kypsää ja raamatullista hengellistä elämää. Tämä onkin todellinen ongelma monille meistä; hengellistä elämäämme ei pilaa yrittämisemme puute vaan sen olemassaolo!

Jumalan ja ihmisen suhde

Kuten jo äsken mainitsin, ihmisen osuus on aina olla vain vastaanottamassa. Tämä ajatus saattaa olla joillekin uskoville vastenmielinen ja jopa herjaava. Mutta juuri tässä onkin evankeliumin mieletön kirkkaus: Kristus on jo tehnyt kaiken, ihmisen ei enää tarvitse olla mitään. Jumalan armo on niin valtava asia, että se on kuin suuri peitto, jonka alle kristitty menee lepäämään. Suuri Jumala pitää huolta pienestä ihmisestä, toimii tämän puolesta ja vaikuttaa tahtonsa tapahtumisen.

Jumalan armossa on se ongelma, että ihminen voi torjua sen pois. Kuinka ihminen torjuu Jumalan armon? Pitämällä vahvasti kiinni omasta osastaan, siitä yhtälöstä, jossa hän on ratkaisevalla tavalla mukana Jumalan toiminnassa. Ihminen pystyy tällä omalla tekemisellään ja yrittämisellään rajoittamaan Kaikkivaltiasta Jumalaa! Huomautan kuitenkin, että meillä kaikilla on tällaiseen Jumalan rajoittamiseen vahva taipumus ja Jumalan täytyy kitkeä sitä meistä pois.

Ihmisen osuus on luottaa Jumalaan ja Hänen toimintaansa, luottaa evankeliumin suunnattomaan voimaan! Ihmisen osa on pysyä paikallaan jotta Jumala voisi olla liikkeellä. Ihmisen osa on levätä jotta Jumala voisi olla aktiivinen ja toimia. Ihmisen osa on olla ”osaton” jotta Jumala saisi kaikki osat! Hän haluaa toimia, Hän haluaa olla aktiivinen ja Hän haluaa aina olla tekemässä!

Aiheeseen liittyviä Raamatunpaikkoja:

– Joh. 1: 11

– Hes. 36: 25-27

– Ef. 1: 3

– Ef. 1:11

– Fil. 2: 13

– 1. Tess. 5: 23

– 2. Tess. 1:11

– Tiit: 2: 11-12

– Room. 11: 36

– 2. Kor. 1: 20 

SAMSUNG CSC

Me olemme Kristuksessa

Raamatussa on noin 180 kertaa ilmaistu tämä todella keskeinen ja merkittävä totuus siitä, että me olemme Kristuksessa. Tämä ilmaisumuoto on niin keskeinen koko Uudessa testamentissa, ettei sitä voi ohittaa Raamattua lukiessaan. Otan tähän alle kaksi keskeistä Raamatun kohtaa:

”Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa…” (1. Kor. 1:30)

”Mutta Hän, joka vahvistaa meitä yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja on voidellut meidät, on Jumala.” (2. Kor. 1:21)

Mitä tarkoittaa se, että me olemme Kristuksessa? Tämä totuus on elintärkeä jokaiselle kristitylle ja Paavali näki kovasti vaivaa saadakseen uskovat käsittämään mahtavan asemansa ja huikaisevan Jumalan suunnitelman.

Ensinnäkin pelastuksen kannalta on olennaista se, missä me olemme. Olennaisinta ei ole se, millaisia me olemme vaan se, missä olemme. Käytän esimerkkiä. Kun Jumala tuhosi vedenpaisumuksessa koko Nooan aikaisen maailman, keskeistä pelastuksen kannalta oli se, oliko arkissa vai sen ulkopuolella. Arkissa olevat pelastuivat, muut hukkuivat. Samoin nyt on olennaista se, olemmeko Kristuksessa vai Hänen ulkopuolellaan. Me, jotka olemme uskon kautta Kristuksessa, pelastumme Jumalan tuomiolta ja kadotukselta. Tärkeintä on siis se missä on!

Olla Kristuksessa tarkoittaa sitä, että Jumala on yhdistänyt minun ja Jeesuksen elämän yhteen. Tai tarkemmin sanottuna Jumala on asettanut minun elämäni Kristuksen ”sisään”. Tämä totuus on kai liian ihmeellinen kokonaan sitä käsittääksemme, mutta yritän sitä nyt hieman selventää.

Meidän elämämme on uskoontulohetkestä yhdistetty Jeesuksen omaan elämään, Häneen itseensä. Roomalaiskirjeen 6. luvussa Paavali vakuuttaa, että me olimme yhdessä Kristuksen kanssa ristillä kuolemassa, kun Hän kuoli. Eli Jumala yhdisti meidät Kristukseen Hänen kuolemassaan. Edelleen Paavali jatkaa samassa kirjeessä, että me nousimme haudasta yhdessä Jeesuksen kanssa, eli meidät on yhdistetty Häneen Hänen ylösnousemuksessaan. Hengelliseltä kannalta tämä siis tarkoittaa seuraavaa: meillä ei ole enää omaa, itsenäistä elämää, vaan me elämme Kristuksessa. Hän on meidän elämä.

Kuvittele, mitä tämä järisyttävä totuus tarkoittaa Jumalan näkökulmasta. Nyt Hän näkee meidät jatkuvasti Poikansa kautta! Isä näkee meidät yhtä rakkaina ja puhtaina, otollisina ja kelvollisina kuin pyhän Poikansa. Tässä on kysymys meidän vanhurskauttamisesta. Me olemme vanhurskaita, emme tekojemme perusteella, vaan koska omistamme Kristuksen vanhurskauden. Huomaatko, että vanhurskaudessamme on taas kysymys siitä, missä olemme. Vain Kristuksessa olemme vanhurskaita!

Puhtaasti meidän kannaltamme tämä Kristuksessa oleminen tarkoittaa myös jotain seuraavaa. Kristuksessa oleminen tarkoittaa olemista ikään kuin näkymättömän kehän tai ympyrän sisällä. Tällä on kaksi merkitystä. Ensimmäinen on se, että me jaamme kaiken, mitä tuon kehän sisällä on. Paremmin sanottuna olemme osallisia kaikesta siitä, mitä on kehässämme. Yritän selittää asiaa vielä hieman ontuvalla vertauksella. Kristuksessa olemistamme voisi verrata siihen, että olemme ilta-aikaan ulkona pakkasessa, palelemme ja pelkäämme pimeässä. Kun sitten astumme sisään kotiimme, koemme välittömästi kotona olevan lämmön ja valon – olemme osallisia kotimme sisällä olevasta ilmapiiristä. Emme tee mitään valon ja lämmön aikaansaamiseksi, vaan puhtaasti nautimme niistä. Samoin me Kristuksessa jaamme kaiken sen, mitä Hänellä ja Hänessä on – puhtaasti armosta, Jumalan mahtavan suunnitelman tähden. Siksi Raamattu vakuuttaa, että meitä ON jo siunattu kaikilla taivaallisilla siunauksilla Kristuksessa (Ef. 1:3)! Meidän ei siis tarvitse ponnistella saadaksemme Jumalan siunaamaan meitä tai antamaan meille tarvitsemiamme asioita, Hän on jo antanut kaiken tarpeellisen Kristuksessa!

Toinen merkitys on se, että kun olemme Kristuksessa, olemme suojassa kaikelta, mikä on Hänen ulkopuolellaan! Kuvittele, mitä tämä merkitsee. Samoin kuin me olemme kotimme sisällä suojassa ulkona olevalta kylmyydeltä ja pimeydeltä, olemme Kristuksessa suojassa kaikelta, mitä Hänessä itsessään ei ole. Olemme suojassa vihollisen toiminnalta ja tämän maailman vaikutukselta.

Kristuksessa olemistamme voisi verrata myös pieneen lapseen, joka on vielä äitinsä sisällä. Lapsi saa ravintonsa ja elämänvoimansa suoraan äidiltään, on siis kaikessa äidistään täysin riippuvainen. Lapsi on myös äitinsä sisällä ollessaan täysin suojassa kaikelta vaaralta ja pahalta.

Raamattu vakuuttaa, että Kristuksessa itsessään on kaikki Jumalan täyteys (Kol. 2:9) ja että meillä on tuo sama täyteys Hänessä (j.10). Tämähän tarkoittaa sitä, että kun olemme Kristuksen ”sisällä”, me automaattisesti omistamme kaiken Jumalan meidän elämäämme tarkoittaman täyteyden. Olemme siis osallisia niistä aarteista, joilla Isä on siunannut Poikaansa! Emme kuitenkaan ole osallisia niistä oman arvollisuutemme tai suorittamisemme kautta, vaan puhtaasti olemalla Hänessä. Ei ihme, että Paavalin jatkuva rukous on, että uskovat saisivat ymmärtää Jumalan salaisuuden, Kristuksen (esim. Kol. 2: 2).

Kristuksen ”sisällä” on kaikki se, mitä ikinä voisimme tarvita, Hänen ulkopuolella ei ole mitään Jumalan tahdon mukaista. Hänessä on kaikki Jumalan täyteys, meissä itsessämme on aina vain pimeyttä ja syntiä. Tästä syystä on tärkeää lopulta vain se, missä olemme. Kristukseen ei voida pyrkiä, koska Jumala on jo asettunut meidät sisälle Häneen (1. Kor. 1:30). Me ei asemamme puolesta voida minkäänlaisella kilvoittelulla tulla lähemmäksi Jeesusta, koska Jumala on asettanut meidät jo uskoontulohetkestä lähtien Häneen. Jos on yhtä jonkun kanssa, häntä lähemmäs ei enää voi tulla. Tämä asian ymmärtäminen voi mullistaa uskomme. Kokemuksellisesti voimme ”lähentyä” Jeesusta vain sitä mukaa kuin ymmärrämme meidän täydellistä asemaamme Hänessä. Tärkeää ei siis ole tekeminen vaan ymmärtäminen (Ef. 1:18).

Meidän asemamme ja käytännön elämämme (kokemus tai tila) eroavaisuus voidaan selittää seuraavalla esimerkillä: me voimme saada tilillemme miljoonan euron lahjoituksen. Se kuuluisi meille, olisi osoitettu meidän käyttöömme, vaikka emme sitä itse mitenkään käyttäisi tai edes tietäisi sen olemassaolosta. Samoin meillä on Jumalan antama täydellinen asema Kristuksessa, jossa me omistamme jo kaiken Jumalan siunauksen ja kaikki lupaukset – Kristuksen ”lahjoituksen” tähden. Vaikka meillä on täydellinen asema Kristuksessa, me ei välttämättä tiedetä sitä, eikä sen tähden eletä asemamme mukaista elämää. Miljoona euroa saanut ihminen alkaa luultavasti käyttää rahojaan kuultuaan lahjoituksesta ja uskottuaan sen todeksi – ”joku on todella antanut minulle jotain näin paljon!” Samoin meidän käytännön elämämme voi muuttua vain siinä suhteessa, kuin ymmärrämme Jumalan lahjan, Kristuksen. Kristillinen kasvumme pohjautuu toisin sanoen yksistään Kristuksessa saamamme aseman (omaisuuden) ymmärtämiseen ja siihen luottamiseen.

Raamattu vakuuttaa myös, että Jumala vahvistaa meitä Kristukseen (2. Kor. 1:21). Mitä tämä tarkoittaa? Jumala avaa meidän silmiämme näkemään aina enemmän sitä asemaa, joka meillä on jo Jeesuksessa. Jumala antaa meidän ymmärtää aina syvemmin Jeesuksen työn täydellisyyttä, ja sen johdosta me opimme enemmän turvautumaan Jeesukseen ja tähän Hänen täytettyyn työhönsä. Näin Jeesuksesta tulee meille kaiken keskipiste, ja täten Jumala vahvistaa meitä Häneen. Tätä Jumalan vahvistamista tarkoittaa myös Raamatussa seuraava jae: ”… ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan” (Kol. 3: 10). Sitä mukaa, kun Jumala saa meitä näkemään meidän täydellistä asemaamme Kristuksessa ja kaikkien tarpeittemme täyttymyksen olevan yksin Hänessä, sitä mukaa meidän käytännön elämä voi muuttua kohti Kristuksen kaltaisuutta. Kuitenkaan meissä itsessämme ei ole koskaan mitään jumalallista, kaikki on aina Jeesuksessa.

Kristuksessa oleva voi levätä omista teoistaan ja nauttia kaikesta siitä valosta, lämmöstä ja ilmapiiristä, joka Jeesuksessa on. Kertaan vielä tämän keskeisen ajatuksen: tärkeintä ei ole se, mitä olemme, vaan missä olemme!

olemmekristuksessa

Rajaton anteeksiantamus

”Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten loppuu lain rikkominen, synnistä tehdään loppu ja pahat teot sovitetaan. Iankaikkinen vanhurskaus saatetaan voimaan…” (Dan. 9: 24).

Eräänä päivänä yli 2500 vuotta sitten Daniel luki profeetta Jeremian kirjaa. Hän ymmärsi, että kansa oli pakkosiirtolaisuudessa tekemiensä syntien tähden ja alkoi rukoilla Jumalalta anteeksiantoa. Sitten Jumalan enkeli ilmestyi hänelle ja ilmoitti huikean sanoman: Kaukana tulevaisuudessa tulisi koittamaan yksi päivä, jolloin synnistä tehtäisiin loppu. Daniel sai erikoisen mutta tarkan laskutavan tuolle päivämäärällä ja tiedätkö mitä? Se hetki, jolloin synnistä tehtiin loppu, oli se hetki kun Jumalan Poika kuoli ristillä!

Ristillä tapahtui jotain paljon suurempaa ja vapauttavampaa kuin me voimme ikinä käsittää. Silloin synnistä tehtiin kokonaisuutena loppu. Siis Jumala laittoi Poikansa päälle kaikkien maailmassa eläneiden kaikki synnit ja ne sovitettiin. Jumalan näkökulmasta koko syntiongelma poistettiin Hänen ja ihmisten väliltä.

Otan toisen esimerkin, Suuren sovituspäivän (3. Moos. 16). Se on mitä syvällisin esikuva Jeesuksen ristinkuolemasta. Suuri sovituspäivä oli yksi päivä vuodessa, jolloin kansan joukosta valittu ylimmäinen pappi uhrasi viattoman uhrieläimen ja vei sen verta kaikkeinpyhimpään, Jumalan läsnäoloon. Perimätiedon mukaan verta tuli vihmoa liitonarkun kannen – armoistuimen – päälle sekä pystyyn  että vaakaan, siis ristin muotoon. Tällöin Jumala antoi anteeksi kaikki kansan synnit.

Meillä saattaa olla vaikeuksia uskoa anteeksiantamuksen riittävyyteen omalla kohdallamme. Ja tässä asiassa Saatana hyökkää kimppuumme kuin karjuva leijona ja haluaa hukuttaa meiltä armon. Jos voimmekin uskoa evankeliumin olevan totta yleisellä tasolla, Saatana yrittää Raamatulla perustella, miksei se riitä meille henkilökohtaisesti. Se vetoaa joko syntiemme laatuun tai niiden määrään sanomalla, että ”sinun syntisi ovat aivan liian kamalat” tai ”olet rikkonut Jumalan tahtoa vastaan jo liian monta kertaa, Jumala ei jaksa enää antaa sinulle anteeksi.” Siksi Jumala vakuuttaa suuren sovituspäivän yhteydessä 2 kertaa (j. 16 ja 21), että olipa synnit millaisia tahansa, ne pyyhitään pois.

Kaikki edellä sanomani tarkoittaa tätä: Jeesus Kristus on sovittanut kaikki meidän syntimme. Anteeksiantamuksen piirissä ovat siis sekä pienet että suuret, valkoiset että mustat, vahingossa tai tahallaan tehdyt, harvoin tapahtuvat tai usein toistuvat synnit. Synti on kokonaisuutena poistettu Jumalan ja ihmisten väliltä ja siksi Jumala kutsuu meitä ottamaan tämän uskomattoman lahjan vastaan. Suurille syntisille Paavali huudahtaa, että missä synti on tullut suureksi, armo on tullut ylenpalttiseksi (Room. 5:20). Hebrealaiskirjeen kirjoittaja puolestaan vakuuttaa, että Kristus on kuolemallaan ”tehnyt pysyvästi täydelliseksi ne, jotka pyhitetään” (Hebr. 10:14). ”Pysyvästi” tarkoittaa jokaista päivää elämässämme ja sanaan ”täydellinen” ei voida lisätä enää mitään.

Jos tämän luettuasi mielessäsi alkaa pyöriä kysymykset tyyliin, että jos ”armo on noin suurta, niin onko sitten mitään väliä…”, niin olet tavoittanut hitusen evankeliumin kirkkaudesta. Ja jos sitä tavoitamme, on kuin kätemme osuisi voimavirtajohtoon. Kaiken väärinymmärryksenkin uhalla lopetan kirjoitukseni Paavalin rakkaudelliseen pyyntöön (2. Kor. 6:1): ”Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.” Ihmeellistä, että tämä pyyntö lausuttiin uskoville? Hyvää pitkäperjantaita!

Pinttyneet ajatukset ovat linnoituksia

”Sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihallisia, vaan ne ovat voimallisia Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia” (2. Kor. 10:4).

Tässä käytetyn linnoituksen merkitys on ”jostakin väitteestä tiukasti kiinni pitäminen.” Linnoitus on siis sellaisia ajatuksia, joita Saatana on syöttänyt meille ja jotka olemme uskoneet. Nämä ajatukset vaikuttavat suoraan siihen, mitä ajattelemme itsestämme ihmisinä, uskovia ja mitä ajattelemme Jumalasta.

Me tiedämme Raamatun mukaan, että Saatana on syyttäjä ja hän haluaa tuhota uskomme Kristukseen nimenomaan syöttämällä meille valheita. Tällaisia valheita ovat esimerkiksi väite siitä, että olet arvoton, liian epäonnistunut ja käyttökelvoton niin ihmisten kuin Jumalankin edessä. Toinen tehokas valhe on se, ettei Jumala voi sinua rakastaa, koska et ole onnistunut elämään parempaa hengellistä elämää tai toteuttamaan Hänen tahtoaan. Saatana käyttää Raamatun Sanaa tässä työssään ja osoittaa jae jakeelta, kuinka ole epäonnistunut eri asioissa. Tosin se taitavasti jättää tietyn osa jakeista käyttämättä, kuten huomaamme Jeesuksen kiusauksissa.

Tai sitten Saatana osoittaa niitä syntejäsi, joista ei ole päässyt eroon huolimatta kaikesta katumuksestasi, parannuksenteosta, yrittämisestä ja paremmista lupauksistasi. Se kuiskaa sinulle, että et koskaan tule vapautumaan, olet tuomittu elämään syntiesi kanssa ja siksi sinun on parempi lopettaa uskon pelleilysi.

Yksi suurimmista Saatanan aseista on kysyä aralta kristityltä, että riittääkö Jeesuksen sovitustyö varmasti tämän syntien sovitukseksi? Hän osoittaa  kristityn syntien toistuvuutta ja kertoo, ettei armoa ole tehty väärinkäytettäväksi. ”Kyllähän uskova lankeaa, mutta eihän nyt ihan jatkuvasti.” Tai sitten se osoittaa syntejäsi sanoen, että muiden pienemmät synnit voidaan kyllä antaa anteeksi, mutta sinun syntisi ovat aivan liian raskaat. Tai syytös jatkuu malliin ”muut ovat tehneet syntinsä vahingossa ja ne Jumala armahtaa, mutta sinun syntisi ovat tahallasia! Sinä olet toiminut himojesi ja itsekkyytesi mukaan ja nyt olet Jumalan armon ulkopuolella.”

Me kaikki tiedämme näiden syytösten ja valheiden voiman. Lukuisat kristityt ovat omaksuneet nämä heille syötetyt valheet omiksi ajatuksikseen ja luopuneet uskostaan. Syytökset kuulostavat järkeviltä ja luonnollinen ymmärrys yhtyy niihin helposti. Siinä vain unohtuu yksi ratkaiseva asia: Jumalan evankeliumi.

Miten epäonnistumiseensa vangittu kristitty voidaan vapauttaa? Millä vapautetaan uskova, joka on varma olevansa Jumalan armon ja rakkauden ulkopuolella? Vastaus on se, että väärät järjenpäätelmät ja pinttyneet linnoitukset ovat hajoitettava. Paavali sanoi omistavansa tarvittavat sota-aseet tähän työhön. Hän tarkoitti Kristusta kirkastavaa sanaa, jonka Pyhä Henki valaisee linnoitusten vallassa olevalle kristitylle.

Vain Jumalan Sana – Kristus itse – voi vapauttaa meidät! Hänen Sanansa valossa linnakkeet menettävät otteensa ja valheet karisevat yltämme kuin kahleet. Nimenomaan Raamatun Sanassa Kristus vakuuttaa sinun olevan Hänen lapsensa, arvokas ja rakastettu. Hän vakuuttaa, ettei koskaan päästä sinusta irti. Hän lupaa taistella niitä syntejä vastaan, jotka orjuuttavat sinua ja Hän tulee voittamaan. Ja Hän lupaa viedä sinut perille, koska Hänellä on varattuna sinulle perintö. Hän haluaa sinun olevan siellä missä Hän tänään on – taivaassa – koska sinä olet hänelle rakas ja Hän iloitsee ja kaipaa sinua!

SAMSUNG CSC