Minun osuuteni pelastuksessa?

”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä Hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.” (1. Kor. 15:10)

Tulin uskoon 16-vuotiaana ja olen ollut siis Jeesuksen oma nyt 22 vuotta. Mikä on ollut minun osuuteni hengellisessä elämässäni? Ymmärrämme usein, että pelastus on Jumalan lahja, mutta mikä osuus minulla on ollut hengellisessä elämässä, kasvussa tai uskon säilymisessä? En tohdi kirjoittaa nyt yleisellä tasolla, vaan katson omaan elämääni – aihepiiri on niin tulenarka.

Minun on Jumalan edessä pakko tunnustaa: osuuteni on ollut vastaanhangoittelu ja -rimpuilu. Olen kiinnittänyt sydämeni enemmän luotuun kuin Luojaan, olen kapinoinut, vastustellut Jumalan tahtoa, halunnut puolustella syntejäni ja elää elämäni köydet omissa käsissäni ja petollisesti luottaa itseeni. Olen epäonnistunut ja langennut niin monesti, etten osaa laskea. Olen joutunut tyhmyyteni ja väärien valintojeni takia niin eksyksiin, etten ole osannut löytänyt tietäni takaisin Jumalan luokse. Olen joutunut särkymään lukemattomia kertoja, enkä voi syyttää kaikesta vain olosuhteita tai toisia ihmisiä. Tiedän myös miltä tuntuu elää paatumuksessa ja olen monesti halunnut heittää koko uskon ja Jeesuksen selkäni taakse. Jumalan työtäkin olen tehnyt paljon sillä motiivilla, että minua kiitettäisiin ja ihailtaisiin. Lähimmäisen kärsimykseen olen vain harvoin jaksanut ottaa osaa.

Älä ymmärrä minua väärin, en ole purkamassa tässä Raamatun sisäistä jännitettä pois. Tiedän, että Raamattu kehoittaa meitä kilvoitteluun, kasvuun, synnin hylkäämiseen ja Jumalan rakastamiseen. Jumala kehottaa meitä antamaan itsemme Hänelle ja taivuttamaan sydämemme samaan suuntaan Hänen tahtonsa kanssa. Kerron vain, miten itse olen noiden kehotusten kanssa onnistunut. Ja samalla huomaan Raamatussa toisen, syvemmän ulottuvuuden: Jumala vaikuttaa omissaan tahtomisen ja oikein tekemisen. Jännite on tässä: Hän sekä kehottaa meitä elämään oikein ja pyhittymään ja samalla ilmoittaa, ettemme pysty siihen omassa voimassamme.

Paavali kertoi nähneensä evankeliumin asialla enemmän vaivaa kuin kukaan muu. Sitten hän kiirehtii korjaamaan: hän ei itse ollut siihen pystynyt, vaan sen oli tehnyt hänessä vaikuttanut runsas ja aktiivinen Jumalan armo. Työ ja elämä olikin Kristuksen vaikuttamaa ja aikaansaamaa.

Minun osuuteni on todella ollut vastaanhangoittelu. Mutta kuule myös tämä: Jeesus on ollut minua kohtaan yli ymmärryksen käyvällä tavalla uskollinen, hellä, rakastava ja armahtava. Hän on tullut lukemattoman monesti etsimään minut ja kantanut turvaan. Hän on paistanut pimeyteeni armonsa kirkkautta, kun olen ollut hukkumassa pimeyteeni. Hän on rakkaudellaan kerta toisensa jälkeen sulattanut paatuneen sydämeni ja hellästi kutsunut minut jatkamaan matkaa. Se, että ylipäätään tänään saan uskoa Jeesukseen, johtuu siitä, että Hän on ollut tuhat kertaa sitoutuneempi minuun kuin minä Häneen.

Tunnustan myös tämän – tosin pienesti ja varovaisesti: olen alkanut rakastumaan Häneen. Luulen, että sitä Jumalan armo saa aikaan. Jos voit yhtään samaistua elämäni tunnustukseen – edes jossain määrin – voit luottaa siihen, että Jeesus ei jätä sinuakaan. Hänen rakkautensa saa myös sinut rakastumaan.

IMG_8284

Synti on meissä syvemmällä

”Voiko nubialainen muuttaa ihonsa väriä tai pantteri täpliään? Yhtä mahdotonta on teidän tehdä hyvää, niin syvälle pahaan te olette juurtuneet!” (Jer. 13:23).

Nuorena, 16-vuotiaana uskovana kirjoitin ensimmäisen Raamattuni etukanteen viisi syntiä, joita minun tuli välttää ja joita vastaan taistelin. Ajattelin, että kun pääsen niistä eroon oman tahtoni ja Jumalan armon avulla, voin elää jumalallista, pyhää elämää. Selvennykseksi, nuo samat synnit tahtoisivat upottaa minut vieläkin, yli 20-vuotta myöhemmin.

Syntilistani sisälsi selviä, näkyviä syntejä. Syntikäsitykseni oli pinnallinen. Jotkut opettavat elämäntapasynneistä, tarkoittaen – jos ymmärrän oikein – että kun pääsemme eroon meitä vaivaavista, tietyistä elämäntapaan liittyvistä synneistä, seurauksena on pyhä elämä.

Jeesus opetti Pyhän Hengen tehtävänä olevan synnin ja vanhurskauden osoittaminen (Joh. 16:8). Se tarkoittaa sitä, että mitä enemmän Jumalan Henki pääsee tekemään meissä työtään, sitä syntisempiä ymmärrämme olevamme. Näemme Jumalan valossa, ettei ongelmamme ole korjattavissa pelkästään tiettyjen ”elämäntapasyntien” korjaamisella, vaan olemme rikki paljon vakavammin. Jumalan Henki osoittaa meille, miten suurin ongelmamme on jatkuva itseriittoisuus, itsekkyys, oman edun tavoittelu ja ylpeys. Ja miten suurimmat syntimme eivät ehkä olekaan ne, mitä pahaa teemme vaan se hyvä, mitä emme tee toisillemme. Jumalan laki tukkii kaikkien meidän suut, se tekee meistä ihan yhtä syntisiä suhteessa toisiimme.

Mistä siis voimme tietää toimiiko Jumalan Henki elämässämme? Varmin mittari on kysyä, tunnenko itseni syntiseksi? Ihminen tuntee syntisyytensä vain ja ainoastaan Jumalan Pyhän Hengen valossa. Kun pyydät enemmän Jumalaa, saat nähdä syvemmälle itseesi. Saat nähdä olevasi niin musta nubialainen, ettet voi sitä itse koskaan muuttaa.

Pinnallinen syntikäsitys johtaa pinnalliseen armokäsitykseen. Mistä syntyvät kiihkeimmät armon vastustajat kristittyjen piireissä? Varovaisesti luulen, että juuri pinnallisesta syntikäsityksestä? Mutta kuule, pelkäämällä armoa me pelkäämme itse Kristusta. Pelkäämme tulevamme niin köyhiksi, ettei meille ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa Jumalan lupauksiin.

Kristus lahjoittaa meille itsensä, tarkoittaen pelastusta, pyhitystä ja kaikkea hengellistä elämää. Elämä Kristuksen kanssa ei ole yhteistyöelämää vaan elämää Kristuksen varassa. Tämän tien löytävät vain syntiset. Jos siis huokailet syntiesi tähden, olet hyvällä tiellä. Vaihe yksi on hyvässä vaiheessa. Vaihe kaksi on edessä: tunnustaa synnit Jeesukselle ja luottaa yksin Jumalan armoon. Siis itseensä Kristukseen.

syntionmeissa

Jeesuksen tuhlaileva rakkaus

Jeesuksen ajan juutalaisuudessa ajateltiin olevan kolme ihmisryhmää, jotka olivat pelastuksen ulkopuolella: lapsenmieliset, arvottomat ja syntiset (Eino Sormunen, Jumalan armo – dogmihistoriallinen tutkimus). Jeesuksen ihmeellisestä rakkaudesta kertoo se, että hän käytti maanpäällisen aikansa juuri noiden kolmen ryhmän parissa.

Jeesuksella tuntui aina olevan aikaa lapsille ja Hän kehotti seuraajiaan ottamaan heistä oppia. Vain kasvamalla lasten kokoisiksi he ymmärtäisivät taivaan salaisuuksia ja pääsisivät sen valtakuntaan. Arvottomien ryhmään kuuluivat muun muassa köyhät ja sairaat – heitä Jeesus palveli lakkaamatta. Huomiota herättävää on muuten, että Jeesuksen opetuksen mukaan viimeisellä tuomiolla meiltä kysytään, miten olemme juuri tähän ihmisryhmään suhtautuneet (Matt. 22: 1-14).

Syntisiin Jeesus loi niin läheisiä yhteyksiä, että Hänen vastustajansa saivat siitä aiheen pilkata Häntä. Häntä herjattiin syntisten ystäväksi, mutta sitä hän juuri halusikin olla. Jeesuksen lähelle tulivat julkisyntiset, epäonnistuneet, huonomaineiset ja ulosheitetyt. Jeesus teki näistä ihmisistä valtakuntansa sanansaattajia. Juuri heille Hän uskoi itsensä ja käski heitä sitten jakamaan samaa elävää pelastuksen vettä toisillekin.

Koetko kuuluvasi ihmisryhmään, jota leimaa sanat arvoton, köyhä, ulkopuolinen tai syntinen? Silloin olet Jeesuksen rakkauden kohde. Juuri sinut Hän haluaa ottaa syleilyynsä ja jakaa sinulle hyväksyntänsä. Juuri sinun elämästäsi Hän on kiinnostunut ja tahtoo yhteyttä kanssasi. Hän ei odota sinun pystyvän parantamaan tai muuttamaan itseäsi, vaan tahtoo olla sinun Vapahtajasi ja Parantajasi.

Jeesuksentuhlailevarakkaus

Jumalalla on sinua kohtaan hyvät ajatukset!

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).

Tässä paljon siteeratussa raamatunkohdassa on hyvin syvä sanoma epätoivoisille ja rikki menneille kristityille. Se tulee parhaiten ilmi – kuten aina – kun tutkimme sanoman taustaa.

Jumalan tuomiot olivat käyneet yli Juudan kansan. Niistä profeetta Jeremia oli varoittanut kansaa jo yli kaksi vuosikymmentä. Lopulta Babylonia oli hyökännyt Jerusalemin kimppuun, valloittanut sen ja vienyt ison osan kansasta kauas Babyloniaan. Se oli vangiksi joutuneille ja maansa jättäneille äärimmäisen surun ja särkymisen paikka.

Myöhemmin Jeremia saa tehtäväkseen lähettää kirjeen vankeudessa oleville maanmiehilleen. Nämä olivat siis juuri kokeneet Jumalan tuomiot, heidän oli reväisty irti omasta synnyinmaastaan, sukunsa ja ehkä perheensä keskeltä. Mikä oli monelle pahinta, he eivät enää saaneet olla lähellä Herran temppeliä, eli he kokivat olevansa Jumalan selän takana. Heidän tilanteensa oli heidän omissa silmissään toivoton. Raskainta oli se, että he olivat aivan itse aiheuttaneet koko tilanteensa.

Siihen tilanteeseen Jeremia kirjoittaa: ”Herralla on teille hyvät suunnitelmat, Hän antaa teille ihanan tulevaisuuden ja toivon!” Miten käsittämätöntä? Olisiko Jeremia voinut tuona aikana löytää ihmisiä, joilta juuri tulevaisuus ja toivo olivat enemmän kateissa? Olisiko hän voinut tavoittaa kirjeellään enää epätoivoisempia ihmisiä sanomalleen, että Herralla oli heille hyvät suunnitelmat, jotka Hän tulisi toteuttamaan? Jumalan rakastavan sydämen tavoittavatkin useimmiten juuri ne, jotka ovat inhimillisesti toivottomimmassa tilanteessa elämässään.

Yksi asia on vielä pakko sanoa. Jeremia kehotti ihmisiä unohtamaan menneet särkymiset ja elämään tätä päivää (29:5-7). Hän pyysi Herran suulla, että ihmiset nostaisivat päänsä heidän uudessa tilanteessaan ja uskaltaisivat jälleen rohkeasti elää. Se tarkoitti päästämistä irti siitä, mikä oli mennyt rikki ja tuotti häpeää. Mutta myös tietoisuutta siitä, että Herra oli heidän kanssaan kaukana pakkosiirtolaisuudessakin ja tahtoi heidän saavan siellä onnellisen elämän.

Onko sinunkin aika jättää menneet kipeät asiat taaksesi? Me emme saa välttämättä takaisin sitä mitä menetimme mutta Jumala voi siunata meidän tulevaisuutemme. Hän haluaa antaa tulevaisuuden ja toivon juuri niille, jotka ovat ne syvimmin menettäneet!

jumalakantaa

Mitä on Pyhän Hengen pilkka?

”Sen tähden sanon teille: `Jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta hengen herjaamista ei anteeksi anneta. Joka sanoo jotakin ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anneta anteeksi, ei tässä eikä tulevassa ajassa” (Matt. 12:31-32)

Opetus Pyhän Hengen pilkasta on ollut harmillisen värikästä ja monet vilpittömät kristityt ovat pelänneet tehneensä sen. Se on tuottanut heille suunnatonta pimeyttä, koska he ovat sen synnin tehdessään ajatelleet joutuneensa pelastuksen ulkopuolelle. Siksi haluan ottaa esille tämän herkän asian ja käydä läpi, mitä Jeesus todella tarkoitti Pyhän Hengen pilkalla?

Huomaa, mitä Jeesus sanoo ensin: kaikki synnit ja herjaukset tullaan antamaan anteeksi. Siis kaikki. Jeesus pystyi sanomaan näin vahvasti ja ehdottomasti, koska Hänen syvin kutsumuksensa oli kantaa koko maailman synnit ristille ja kuolla sijaiskärsijänä niiden tähden. Hän on siis kantanut sinunkin kaikki yksittäiset synnit ristille.

Sanat Pyhän Hengen pilkasta osoitettiin fariseuksille, jotka olivat arvioineet Jeesuksessa vaikuttavan Saatanan voiman. He eivät siis uskoneet Hänen olevan maailman Vapahtaja. Tähän liittyy Jeesuksen seuraavat sanat: ”Ellette usko, että minä olen se, joka olen, te kuolette synteihinne” (Joh. 8:24). Kuulijat ymmärsivät, että Jeesus käytti tuossa sitä Jumalan nimeä ”EHJE”, jonka Jumala oli ilmoittanut Moosekselle (2. Moos. 3:14). Ydinkysymys oli, pystyivätkö juutalaiset uskomaan Jeesuksen olevan Jumalan Poika, joka tuli kantamaan heidän syntinsä? Ymmärsivätkö he, että Hän todella oli ihmiseksi tullut Vanhan Testamentin Jumala?

Fariseukset, sen sijaan että olisivat uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan Poika, joka toimi Pyhän Hengen voimassa muun muassa parantaen sairaita, kieltäytyivät uskomasta ja sanoivat siis Hänessä olevan vihollisen voiman. Silloin he torjuivat Jumalan lähettämän lahjan, Jeesuksen, pelastuksen.

Pyhän Hengen synti on siis se, ettei usko Jeesuksen olevan ihmiseksi tullut Jumala, joka kantoi meidän syntimme. Jeesus ei pyydä meitä käsittämään tätä vaan uskomaan (Joh. 8:24). Jeesuksen ulkopuolella ei ole pelastusta. Uskon vastakohtana on epäusko. Ja se on se synti jota ei anneta anteeksi. Sillä jos emme usko Jeesukseen syntiemme sovittajana, meillä ei ole anteeksiantamusta. Sitä Jeesus tarkoittaa.

Kun vilpitön kristitty pelkää ja kysyy onko hän tehnyt Pyhän Hengen pilkan, vastaamme että ei. Jokainen, joka tänään uskoo Jeesukseen Raamatun ilmoitusta vastaavalla tavalla, saa kaikki syntinsä anteeksi. Ainoa kadottava synti on Jeesuksen, siis Jumalan lahjan torjuminen. Mutta luokoon Jumala meihin joka päivä uskoa Vapahtajaan.

mitaonphpilkka