Voi Ruuben minkä teit!

Meillä on taipumus luokitella ihmisiä hyviin ja huonoihin, onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin tai esimerkiksi moraalisiin ja hulttioihin. Todellisuudessa jokaisessa meissä on kaikki luokat ja yksi Israelin kantaisistä, Ruuben, on tästä hyvä esimerkki.

Ruuben osoitti mitä syvintä moraalittomuuttaan harrastamalla seksiä isänsä Jaakobin sivuvaimon kanssa. Raamattu leimaa hänet kahdestatoista veljeksestä syntisimmäksi. Mutta vain parin sivun päästä Raamattu antaa Ruubenista toisenkin arvion: hän on veljeksistä se, jonka myötätunto ei salli surmattavan pöyhkeilevää pikkuveljeä, Joosefia. Ruubenia saamme siis kiittää siitä, että meillä on tänään evankeliumi!

Raamattu kuvaa samalla tavalla lukuisia ihmisiä. Heissä osoitetaan olevan huikaisevaa jaloutta ja hetken perästä alhaisinta itsekkyyttä ja kunnottomuutta.

On siis ehdottoman väärin leimata ketään yhden teon, hetken tai päivän perusteella. Meistä jokaisesta löytyy kaunista ja pimeää. Me voimme tänään esitellä elämämme hyveitä ja jo huomenna hiipiä häpeästä piiloon.

Ajattelen vielä, miten syvää viisautta Jumala osoittaakaan valitessaan Ruubenin Joosefin puolustajaksi. Miksi juuri hänet? Miksei Daan, Isaskar tai Juuda? Varmaan juuri siksi, että minun tarpeeni jaotella ihmisiä tuomittaisiin. Juuri siksi, että oppisin Jumalan äärettömän suuren armon. Se riittää minulle. Ja myös naapurille.

Välttämättömiä välitilinpäätöksiä

”Niin Jaakob sanoi perheelleen ja kaikille, jotka olivat hänen kanssaan: ”Poistakaa vieraat jumalat, joita teillä on keskuudessanne ja vaihtakaa vaatteenne” (1. Moos. 35: 2).

Kantaisä Jaakob oli palannut 20 vuoden pakomatkalta takaisin kotiseuduilleen Kanaanin maahan. Takana oli monia kipeitä kokemuksia, petoksia ja petetyksi tulemisia eikä jatkokaan näyttänyt hyvältä.

Juuri kun elämä näytti asettuvan aloilleen Sikemin kaupungin kupeeseen, Jaakobin tytär raiskattiin. Dinan veljet juonittelivat koston ja niin koko Sikemin miehet tapettiin.

Jaakob oli varma, että alueen asukkaat reagoisivat tilanteeseen ja hänen perheensä tuhottaisiin – olihan Sikem merkittävä kaupunki alueella, jossa Jaakobin porukka oli kyläileviä muukalaisia.

Kun Jaakob vapisi pelosta eikä tiennyt mitä tehdä, Jumala ilmestyi ja käski hänen muuttaa Beeteliin. Paikka oli sama, jossa Jumala oli ilmestynyt hänelle pakomatkan alussa, 20 vuotta aikaisemmin.

Hätä ja ahdistus sai Jaakobin äärimmäisiin toimenpiteisiin. Siihen saakka sallitut epäjumalankuvat ja patsaat piti luovuttaa pois ja tehdä hengellinen ryhtiliike. Liekö Jaakobin lempivaimollakin Raakelilla vielä ollut isältään anastamat epäjumalanpatsaat mukanaan?

Jaakob oli elänyt jo pitkään Jumalan yhteydessä. Takana oli Jabbok-joen kamppailu ja monet Jumalan ihmeelliset ilmestykset. Silti vasta nyt oli aika tehdä täyttä totta.

Eikö olekin niin, että samoin meidän elämäämme luikertelee tapoja ja tottumuksia, jotka eivät ehkä kestä päivänvaloa, mutta joista emme silti aina ole turhan tarkkoja? Vuosien vieriessä saatamme venyttää omantuntomme rajoja ja oppia elämään sopusoinnussa ahneuden, katkeruuden, armottomuuden tai kateuden kanssa?

Jumala antaa meille mahdollisuuksia välitilinpäätöksiin. Ne ovat hetkiä, joissa olemme kuin huvipuiston vuoristoradan jyrkässä alamäessä, joka ei tunnu päättyvän koskaan. Ahdistukset tekevät meidän neuvottomiksi ja juuri avuttomuutemme saa meidät etsimään Jumalaa.

Jaakob selviytyi naapurikaupunkien kostolta. Raamattu mainitsee, että Jumala erikseen varjeli Jaakobia ja hänen perhettään kyseisessä tilanteessa. Jumalaan turvaaminen kannatti – myös siitä näkökulmasta, että tapauksen jälkeen kuormajuhtien laukkujen painot olivat muutamia kymmeniä patsaita kevyemmät.

Älä hullu usko!

”Älä vain luota Jumalaan, eihän siinä ole mitään järkeä!”

”Katso nyt elämääsi rehellisesti ja mieti: kuka tuollaisesta haudasta on koskaan noussut?!”

Juudan Kuningas Hiskia kuunteli Assyrian kuninkaan lähettiläiden vastaavia ”rohkaisupuheita”. Pilkkaajat käänsivät veitseä uskon ytimessä: ”Älkää kuunnelko Hiskiaa, sillä hän johtaa teidät harhaan sanoessaan: Herra pelastaa meidät” (2. Kun. 18: 32).

Hiskia joutui myöntämään, että hänellä ei ollut mitään edellytyksiä selvitä tilanteestaan. Vastustaja lupasi jopa antaa taisteluun 2000 hevosta, jos Hiskia olisi löytänyt maastaan vastaavan määrän ratsastajia. Niitä ei löytynyt.

Hiskian epätoivoinen tilanne on kirjoitettu ylös meille, jotka kuulemme Kiusaajan samat kuiskaukset. Saatana on erittäin ovela osoittaessaan arkeamme ja kyseenalaistaessaan Jumalan lupaukset. Se tietää kohdallamme, mistä köydestä vetää.

Hiskian paljas luottamus oli lopulta Assyrian valtaisaa armeijaa voimakkaampi. Yön aikana Herran joukot tuhosivat Assyrian leiristä 185000 miestä. Se oli jotain, mikä ei ollut näkäpiirissä ja mitä Hiskia ei voinut kuvitellakaan.

Jumalalta ei lopu keinot, ei koskaan. Se, että me näemme pelkkää mahdottomuutta ei kerro siitä, miten Jumala näkee asiat. Niin, meitä Hän pyytää luottamaan Häneen. Se tarkoittaa asioiden antamista Jumalan käsiin. Niin helppoa usko on!

Pahat ja tekohyvät-mukapyhät kristityt

Ihmisyyteen tuntuu kuuluvan harmillisena mutta oleellisena osana julkisivun kiillottaminen. Toisille halutaan viestiä oman elämän kliimakseja antaen ymmärtää, että ne ovat täyttä arkipäivää. Some on tästä hyvä esimerkki.

Tekopyhyys tarkoittaa eräänlaista esittämistä, näyttelyä. Siinä pintarappaus on huolitellun tyylikkäämpää kuin sisärakenteet.

Tekopyhyys viihtyy myös kristillisessä maaperässä. Jeesus varoitti aikansa raamattuopettajia näyttelemästä hurskaampaa kuin he todellisuudessa olivat (esim Matt. 23: 28) ja varmasti Hän on valmis uusimaan sanansa myös meidän aikanamme.

Mikä tekopyhyydessä on niin vaarallista? Kun minä korostan osatotuuksilla omaa kristillistä imagoani, lähellä olevan ahdistuneen kristityn ryhti painuu entistä kumarampaan. Esittelen elämää, joka ei ole totta ja teen siitä mitan, jonne toiset eivät koskaan voi päästä – en pääse siihen itsekään.

Tekopyhyys on erityisen vaarallista hengellissä vastuussa olevilla. Heidän elämänsä kertoo sanomasta enemmän kuin sanat. Jos vanha luonto saa rehottaa hengellisten lihasten pullistelusta, voi vahinkoa syntyä enemmän kuin arvaamme. Juuri tekopyhyys on kautta aikojen tehnyt kirkon portaat niin tavattoman korkeiksi tavalliselle ihmiselle; valheellinen kiilto nostaa armon mitan taivaita korkeammalle.

Jeesuksen sanojen äärellä saan itsekin tehdä parannusta. Miten paljon haluaisinkaan esitellä omaa raamattutuntemustani, orastavan pyhityksen vihreitä nuppuja ja samalla piilotella vuosikymmenestä toiseen hankaavia ongelmia? Kaipaan ihmisten kiitosta ja olen tarpeeni vuoksi valmis venyttämään omantuntoni rajoja. Se ei ole enää totuudessa elämistä.

Myötätunnon mitta

”He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten harteille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa” (Matt. 23: 4).

Jeesus kritisoi aikansa papistoa. Hänen sanojensa mukaan he opettivat Mooseksen lakia eli Jumalan tahtoa monessa kohdin oikein, heiltä puuttui tosin oikea näkökulma.

Hengellisellä johtajistolla oli monia sellaisia etuoikeuksia, joita opetettavilla ei ollut. He olivat monesti hyväosaisia ja toimeentulevia ja heillä oli hyvät edellytykset keskittyä hengellisiin harjoituksiin.

Ylipapit ja heidän seuraajansa elivät pilvenhattaralla yltäkylläisyyden keskellä. Fariseukset pyrkivät sen sijaan olemaan kansanpuolue; he pyrkivät elämään tavan rahvaan keskellä tavallista, Jumalalle omistautunutta elämää. Jotain kuitenkin puuttui.

Opetuksen sävy muodostuu usein opettajan omien elämänkokemusten kautta. Jos elämä on ollut suotuisaa, jaksaa ihminen kantaa painavampaa vaatimusten reppua. Toisen elämä voi olla puhdasta arjen selviytymiskamppailua.

Jeesuksen ajan hengelliset opettajat pitivät uskonnollis-eettistä mittanauhaa korkealla. Ei Jeesuskaan sitä ollut alentamassa, Jumala oli Hänellekin pyhä. Mutta Jeesuksen opetus soljui säälin ja rakkauden täyttämästä sielusta. Hän ei tyytynyt vain lausumaan painavia sanoja ja katsomaan kuinka ihmiset lyyhistyivät niiden alle, ei, Hänen intohimoinen suhtautuminen heikkoihin ei sallinut sitä.

On mielenkiintoista, miten Jeesus täytti aikansa kirkosalit ja luentohuoneet. Hän itseasiassa nosti pyhyyden riman aikansa opetusta korkeammalle ja silti särkyneet janosivat Hänen sanojaan niin, että olisivat ilman ruokkimisihmeitä nääntyneet erämaahan.

Myötätunto on kallis hyve. Se on todellinen Hengen hedelmä. Se annetaan lahjana niille, jotka särkyvät painojensa alle. Heistä jumalallinen lempeys voi valloittaa uupunutta maailmaa.