Valo loistaa pimeydessä

”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh. 1:5)

Yksi lempipsalmeistani on jollain tragikoomisella tavalla Psalmi 88. Se on yksi Raamatun synkimmistä kohdista. Kun monet muut Psalmit päättyvät synkeyden ja ahdistuksen jälkeen kiitokseen ja Jumalan avun ylistykseen, tämä Psalmi päättyy sydäntä riipaisevasti näin: ”Kaikki ystäväni sinä olet karkottanut, nyt on seuranani vain pimeys.”

Olen itkenyt Psalmin ääressä lukemattomia kertoja. Se pystyy kuvaamaan epätoivoa, jota itsekin niin monesti koen. On äärettömän sielua hoitavaa, että Raamatusta löytyy ainakin yksi Jumalan ihminen, joka koki elämässään jotain niin pimeää, ettei edes toivoa tuntunut olevan. Juuri se on tuonut toivoa.

Ajattele tätä totaalista pimeyttä vasten sitä, että Johanneksen mukaan Jeesus on Valo. Tämä Valo loistaa nimenomaan pimeydessä. Vaikka me luulemme olevamme pimeydessämme yksin, Jeesus on siellä aina kanssamme. Ja vaikka pimeys nujertaa ja taittaa meitä, Häneen se ei pysty. Kristus ei himmene pimeydessämme vaan valaisee sen.

Voit luetella tähän mielessäsi kaikki ne pimeydet, joita koet joko itsessäsi tai olosuhteissasi. Ajattele sitten Kristuksen astuvan kirkkaan loistavana keskelle suurinta hätääsi. Valo on ainoa lääke, joka todella auttaa. Vaikka et löytäisi valoa positiivisesta ajattelustasi, tahdon päätöksistäsi tai ystävistäsi, Kristuksesta se löytyy aina. Ja Kristus löytyy Jumalan Sanasta, Raamatusta.

Ajattele taskulamppua ja sen tuomaa valoa. Päivänpaisteessa sen teho näyttää mitättömältä. Mutta ota se avuksesi yön pimeyteen, niin jo alkaa loistamaan. Sen valon avulla pimeys ei tunnu niin pelottavalta ja näet turvallisesti suunnistaa eteenpäin. Samoin Kristus loistaa elämässämme sitä kirkkaammin, mitä syvempi on synkeys. Hänen kirkkautensa on verrattomasti suurempaa kuin mikään koettavissa oleva pimeys.

On monia aikoja, jolloin haluaisimme kokea ja nähdä tämän valon. Haluaisimme sen vievän pimeyden mennessään, haluaisimme kylpeä valossa. Ehkä senkin aika tulee. Mutta jaksa pimeydessäkin uskoa, että Kristus on valosi, Hän johdattaa sinua. Hän varjelee valollaan, ettei pimeys saisi sinua valtaansa.

valoloistaapimeydesa_DSC01680

Voiko ihminen ansaita lisää armoa?

Tuomas Akvinolaisen (s. 1225 jKr) teologiassa ihminen ei teoillaan voi saavuttaa armoa, mutta pelastukseen sisälle päästynä hän voi omalla toiminnallaan ansaita sitä lisää. Yksinkertaistettuna on siis lahjana saatu alkuarmo ja sitten ihmisen kilvoittelusta seuraava palkka-armo (pyhitys, hengellinen kasvu). Tuomaan ajattelussa ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä hänessä tapahtuvan todellisen muutoksen kautta.

On syytä miettiä tätä Tuomaan teologiaa hetken, koska se on hiipinyt aina kaikkialle kristillisyyteen mukaan. Vaikka se edustaakin vahvasti katolilaisuutta, on sen ajattelu vaarallisen lähellä myös kaikkia muita tunnustuskuntia ja liikkeitä.

Evankeliumin sanoma on, että Jumala antaa syntiselle ihmiselle yhdessä paketissa kaiken armonsa. Tuo paketti on nimeltä Jeesus Kristus. Hänen tähtensä kristitylle uskon kautta luetaan vanhurskaus, eli kristitty julistetaan yksipuolisesti Jumalan toimesta vapaaksi synnin syyllisyydestä ja siitä koituvasta tuomiosta. Tämän jälkeen uskossa kasvu ei ole mitään muuta kuin tähän Jumalan jo antamaan lahjaan perehtymistä ja sen uskossa omistamista.

Kun puhutaan elämänvanhurskaudesta tai pyhityksestä, se on tarkasti ja ehdottomasti pidettävä erillään pelastuksen perusteista; me emme pelastu muutoksemme kautta, tapahtuipa sitä vähän tai paljon. Mutta voimmeko ansaita tätä muutosta tai enentyvää armoa? Emme. Kun Jumala on jo antanut koko rikkautensa meille Kristuksessa, siihen päälle ei ole mitään ansaittavaa. Jos olet saanut koko loppuelämääsi ajatellen riittävän suuren lottovoiton, olisi hullua alkaa omalla vaivalla ansaitsemaan lisätienestejä?

Tuomaan teologia saa tänäänkin paljon kannatusta. Armon riittävyyttä vastustetaan ja samalla korostetaan, että ihmisen tulee olla yhteistyössä Jumalan kanssa ja siten vaikuttaa pelastukseensa. Ongelmana on, että eri käsitteet sekoitetaan toisiinsa ja tuloksena on sekava keitos, jonka kanssa yksittäinen ihminen ei voi luottaa Kristuksen pelastustyöhön. Kun Jeesus jää taka-alalle, silloin kaikki aito kristillisyys lakkaa. Tarvitsisimme uuden Lutherin.

ihminenvoiansaita_SAM7720

Uskon yksinkertainen tie

”Jeesus sanoi naiselle: `Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut , ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä´” (Joh. 4: 10).

Tiedämme kertomuksen taustan. Jeesus kohtaa juutalaisen miehen näkökulmasta mahdollisimman ala-arvoisen ja syntisen ihmisen, samarialaisen naisen Sykarin kaivolla. En puutu enempää itse kertomukseen vaan haluan nostaa esiin Jeesuksen sanoissa Hänen opettamansa hengellisen elämän periaatteen.

Hengellisen elämän kulku Jeesuksen sanoissa jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen kuuluu: jos tietäisit Jumalan lahjan. Eli jos tietäisimme ja ymmärtäisimme, kuka Jeesus on, se olisi ensimmäinen askel pelastukseen ja kaikkeen hengelliseen hyvinvointiin ja rikkauteen. Jos sydämemme tietäisi, että Hän on Jumala Jumalasta, meidän tähtemme ihmiseksi tullut, puolestamme kuollut ja tänään kaikessa kanssamme, se olisi ovi todelliseen yhteyteen Jumalan kanssa.

Jos tiedämme todella, kuka Jeesus on ja mitä Hän on meille, me pyytäisimme Häneltä apua kaikkeen meidän tyhjyyteemme. Tämä on Jeesuksen sanojen toinen osa. Jos ymmärrämme, miten suuri Vapahtaja meillä on ja miten Hän meitä rakastaa ja mitä Hän on tehnyt puolestamme, me kääntyisimme Hänen puoleensa kaikissa tarpeissamme. Me toisimme hänelle syntimme ja syyllisyytemme, epäonnistumisemme ja häpeämme, hengellisen janomme ja kaipuumme ja tietäisimme, että Hän kuulee meitä ja vastaa meille. Jos emme näin tee, se johtuu vain epäuskostamme, joka on kaiken syntisyytemme  ydin ja perusta.

Kolmas osa on ylitsevuotava lupaus: kun pyydämme Jeesukselta, Hän lahjoittaa meille sen, mitä tarvitsemme. Me siis tarvitsemme ja siksi pyydämme. Hän lahjoittaa, koska hänellä on, mitä antaa ja Hän haluaa jakaa rikkauksiaan. Hän antaa syntimme anteeksi ja jakaa sellaista elävää vettä, joka saa hengellisen janomme sammumaan. Hän antaa meille Henkensä täyteyden ja sitä täyteyttä me saamme olla jakamassa toisille. Ja jos se vesi loppuu, me saamme pyytää sitä Herraltamme lisää.

Tässä ei ole kuitenkaan kyse tunteista tai kokemuksista vaan Jeesuksen lupauksesta. Monesti meidän on katsottava enemmän Jumalan lupauksiin kuin omiin kokemuksiimme tai tunteisiimme. Kun Jumalan auttamana ja vaikuttamana pidämme Hänen lupauksensa totena, saamme ajallaan, tavalla tai toisella, myös nähdä niiden toteutumista.

uskonyksinkertainentie_IMG_2723

Vain saviastioita – mutta!

”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalalta eikä meistä itsestämme.” (2. Kor. 4: 7)

Saviastia oli Paavalin aikaan hyvin vähäarvoinen ja arkinen käyttöesine. Se meni helposti rikki ja silloin mentiin surutta ostamaan uusi. Arkisuuden takia siitä puuttui kaikki loisteliaisuus. Tällaisia me Jumalan ihmisetkin itsessämme olemme, loppuun saakka.

Otsikon ”mutta” tulee siitä, että juuri tällaiset halvat ja arkiset, savesta tehdyt astiat saavat omistaa Jumalan kirkkauden. Paavali puhuu Jumalan valtavasta voimasta, joka on laskettu näihin saviastioihin. Tätä raamatunkohtaa käytetään joskus irti asiayhteydestään ja siksi haluan selittää sitä hieman.

Jumalan kirkkaus ja voima on evankeliumin/ armon eli Kristuksen kirkkautta. Kristus on Armo ja Hän on Evankeliumi. Tämä Jumalan kirkkaus on lahjoitettu meille ja sen valtavasta voimasta me – Jumalan viholliset – olemme vedetyt kuuluviksi Hänen perheväkeensä. Jumalan evankeliumi on suunnattomalla kirkkaudellaan pystynyt julistamaan meidät täysin jumalattomat vanhurskaiksi. Siis Jumalalle kelpaaviksi. Meissä vaikuttava armo kykenee myös muuttamaan meitä hiljalleen kohti Kristuksen kaltaisuutta, niin että saviastia näyttää itsessään aina halvalta ja kunnia tulee Jumalalle.

Jotta tämä Jumalan kirkkaus ja voima ei sekoittuisi mitenkään meidän omaan voimaamme, Paavali liittää heti perään erittäin syvät sanat. Siteeraan siitä vain yhtä kohtaa: ”… maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. (j. 8-10)” Kuva on otettu alkuperäisille lukijoille tutuilta areenoilta. ”Maahan lyöty” tarkoittaa sitä, että toinen gladiaattori on jo lyönyt minut maahan ja odotan voitettuna vain lopullista kuoliniskua. Tällaisia ”kuolemankouluja” saa käydä läpi ne Jumalan omat, joista Hänen armonsa kirkkaus pääsee paistamaan läpi. Näin saviastia pysyy saviastiana ja pystyy pitämään sisällään Jumalan evankeliumin valtavaa voimaa.

Vain_saviastioita

Sinä olet Kristuksen tuoksu

”Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen.” (2. Kor. 2: 15)

Paavali lainaa tässä ymmärtääkseni 3. Mooseksen kirjan keskeistä uhria, polttouhria. Se oli esikuvaa Kristuksesta, joka antoi elämänsä nimenomaan Isälleen hyväntuoksuisena uhrina. Pojan kuuliaisuus kuolemaan saakka oli Isälle suloinen tuoksu.

Nyt meille sanotaan, että me olemme tämä sama Kristuksen Jumalalle saakka nouseva hyvänhajuinen tuoksu. Sanoma on selvä mutta mielettömän lohduttava: Jumala kokee sinua katsoessaan samaa mielihyvää kuin Hän kokee katsoessaan omaa Poikaansa. Sinä ”tuoksut” yhtä ihanalle, eli Jumala näkee sinun elämäsi yhtä mieluisina kuin Hänen Poikansa. Syy on tässä: sinä olet Kristuksessa uskosi tähden. Jumala näkee sinut Kristuksen kautta ja läpi. Tätä tarkoittaa yhdeltä näkökulmalta olla vanhurskautettu.

Kyse ei ole siis siitä, minkälaista sinun elämäsi arkireaalisesti on tai miltä se itsessään tuoksuu. Kyse on siitä asemasta, joka on meille kertakaikkisesti annettu ja jossa me olemme turvassa. Pyhä Jumala todella katsoo sinun elämääsi nyt mielistyneenä koska Hän näkee sinussa Poikansa.

Me olemme samalla Kristuksen tuoksu myös toisille ihmisille, niille, jotka ovat vaikutuspiirissämme. Tarkoittaisiko tämä sitä, että Jeesus heijastelisi meistä toisille? Luulen, että kristitty on monesti tarkkailtavana ympäristössään. Hänessä on jotain, mistä ei saa oikein kiinni. Hän vaikuttaa – toivottavasti – samanlaiselta ihmiseltä kuin muutkin, ongelmineen ja heikkouksineen mutta samalla hänestä huokuu jotain, mitä ei voi selittää. Ja se vetää puoleensa. Nyt moni lukija saattaa ahdistua ja miettiä, ettei ”minun elämästäni ainakaan voi mitään hyvää näkyä toisille.” Luulen, ettei sitä itse huomaakaan. Se on Jumalan työtä meissä ja sen työn Jumala piilottaa meiltä mutta näyttää ympäristöllemme.

sinaoletkristuksentuoksu