Kuolemisen tie

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos nisunjyvä ei putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.” (Joh 12:24)

Me kaipaamme niin paljon elämää. Missä se on? Se on jyvän sisällä. Älä ymmärrä väärin, se ei ole meissä itsessämme vaan Herrassa Jeesuksessa – ja me olemme Hänessä ja Hän meissä.

Miten tämä elämä pääsee esille? Miten saamme kokea sitä? Kuoren täytyy murtua. Usko minua: ei ole muuta tietä.

Jyvän sisällä oleva elämä ei pääse esille ellei kova kuori murru; samoin emme kykene elämään siunauksellista elämää ellemme joudu liian vaikeisiin olosuhteisiin.

Jumala tahtoo siunata sinua ja lahjoittaa sinulle yltäkylläistä elämää. Ehkä juuri siksi olet joutunut liian kylmään ja pimeään maaperään? Murtuminen sattuu mutta sen seuraus on kaiken hinnan arvoinen.

grass-plant-sky-sunset-field-wheat-905919-pxhere.com

Yksinäisyyden siunaus

Monet meistä elävät yksinäisyyden vankiloissa. Elämme yksin pelkojemme, kipeiden menneisyyksiemme, sisäisten haavojemme ja salattujen ongelmiemme kanssa. Saatamme itkeä itkumme yksin vaikka olisimme ihmisten ympäröiminä.

Apostoli Johannes koki varmasti yksinäisyyttä Patmoksen saarella elämänsä loppupuolella. Elämä näytti ehkä jo loppuun eletyltä. Ehkä Hän koki olevansa hukassa ja hylätty?

Yksinäisyyden vankiloissa kehittyy salattu siunaus. Johannes koki ihmeellisen Herran Jeesuksen ilmestyksen ja seurauksena on Raamatun viimeinen teos, Ilmestyskirja.

Mitähän sinun elämäsi yksinäisyydestä vielä kehittyy? Elämäsi saattaa näyttää jämähtäneen lopullisille, vaikeille uomille, mutta Herra Jeesus on kääntämätön kortti. Hän kykenee kääntämään kaiken päälaelleen.

DSC07144

Armosta minä olen pelastunut

”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.” (Ef. 2:8)

Sanat ovat sitä syvemmät, kun ymmärrämme kuka ne lausui: Paavali, entinen fariseus, joka nimenomaan uskoi pelastuksen tulevan lain noudattamisen kautta.

Armo on kaiken ansion vastakohta ja usko on kaikkien ihmisen tekojen ja töitten vastakohta. Paavalilta ikään kuin loppuivat sanat Hänen yrittäessään kuvata Jeesuksen sovitustyön suuruutta ja ihanuutta. Hän maalaa armon niin suureksi, että sen alle mahtuvat kaikki ihmiset kaikkine asioineen ja ongelmineen. Armo laskeutuu niin alas, että heikoinkin ylettää siihen kuin pelastusrenkaaseen.

Tämä opetus on vastenmielinen meidän luonnolliselle ajattelullemme. Me haluaisimme sanoa olevamme pelastettuja edes hieman oman asenteemme, ratkaisumme tai hyvän moraalimme ansioista. Mutta ei, Paavali opettaa, että me olemme pelastetut yksin Jumalan armon tähden. Uskokaan ei ole mikään ihmisen ponnistus, vaan Jumala lahjoittaa sen ihmiselle. Usko on luottamista siihen, mitä Jumala ihmiselle osoittaa: Kristuksen ristiä.

Ajattele tätä: Jumala on tiennyt kaikki sinun ongelmasi, heikkoutesi, syntisi, väärät valintasi ja kapinasi ja ennen kuin synnyit. Ja silti Hän valitsi sinut pelastukseen. Miksi? Hänen armonsa tähden! Hän valitsee aina sen, joka ei ole mitään ja Hänen rakkautensa luo arvon rakastetulleen.

Jos me olemmekin uskossa armon tähden, niin kai uskossa eläminen on meidän vastuulla? Olemme kai edes siinä yhteistyössä Jumalan kanssa? Vastaan, että olemme ja emme ole. Olemme täysin vastuussa elämästämme ja valinnoistamme. Mutta samaan aikaan on tärkeää tiedostaa, ettemme kristittyinäkään saa kasvua aikaan omin voimin tai Jumalan auttamana. Emmekä pysty säilyttämään uskoa oman tahtomme avulla. Tarvitsemme siihen meidät kokonaan ympäröivää Jumalan armoa. Tarvitsemme Kristusta jokaiseen hetkeemme. Tiedäthän muuten, että Jumalan silmissä Hän on sinun elämäsi? Kun se totuus avautuu sydämellemme hiljalleen, emme voi muuta kuin ylistää tuota Armon suuruutta!

pelastusrengas2_DSC06369

Usko tyhjän varassa?

”Vielä ei viinipuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää, eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa. Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloisen Jumalastani, joka pelastaa.” (Hab:3:17,18)

Eikö olisi paljon helpompaa uskoa Jumalaan, jos näkisimme Hänen toimintansa elämässämme? Jos saisimme tänään kokea puutteidemme keskellä Hänen uutta luovaa voimaansa, voisimme luottavaisesti turvautua Häneen ja uskoa elämämme Hänen käsiinsä.

Mutta miten silloin, kun kaikki elämässämme osoittavat aivan päinvastaista? Onko naiivia ja katteetonta uskoa Jumalaan pimeyden keskeltä, ilman järkeämme tyydyttäviä todisteita? Onko hullua uskoa Jumalan tarkkaan johdatukseen, kun elämämme vierii yhtä alamäkeä? Kysyn vielä: onko järjetöntä uskoa Jumalan näkevän meidät vanhurskaina, kun ”elämämme puussa” ei ole yhtään lehteä eikä hedelmää näkyvissä?

Habakuk joutui jäämään Jumalan lupauksen varaan. Hän huusi, missä Jumala on kaiken väkivallan ja kärsimyksen keskellä. Hän itki, miksi Jumala vaikenee, kun hänen kansansa hätä oli suurin. Sitten Hän tyytyi siihen, mitä Jumala hänelle lupasi. Toisin sanoen: Hän ymmärsi sen, että Jumala on aina hänen yläpuolellaan, viisaudessaan ja suunnitelmissaan hänen ymmärryksensä tavoittamattomissa. Mutta samaan aikaan Jumala oli läheinen ja turvallinen; Hänen lupauksiinsa kannatti luottaa.

Jos emme näe itsessämme viheriöivää elämää, emme kauniita uskon hedelmiä emmekä pysty iloitsemaan helpottuneista olosuhteista, Jumalaan kannattaa silti uskoa. Jeesus sanoi apostoli Tuomakselle, että autuaita ovat ne, jotka uskovat, vaikkeivat näe.

Jaksetaanhan siis uskoa vastoin kaikkea järkeä ja inhimillisiä todennäköisyyksiä? Jumalan lupaukset ovat totta. Hän on tänään kanssamme ja tulee vielä muuttamaan kuivat erämaamme lähteiden maaksi.

uskovaikketnae_IMG_0193

Armo ei ole lupa pahuuteen

On vaikeaa opettaa Jumalan täyttä ja kattavaa armoa ilman, että se ymmärretään lupalipuksi itsekkääseen elämään. Armolle ei saa laittaa ehtoja, koska muuten se menettää ainutlaatuisen voimansa. Jokainen ehto kääntää huomiomme ristillä riippuvasta Kristuksesta itseemme ja omiin pelastusmahdollisuuksiimme.

Mutta Jeesuksen julistuksessa oli voimakas kääntymisen tarve. Hän liitti evankeliumin eli ilosanoman ja kääntymyksen tarpeen yhteen – toista ei olisi ilman toista. Tästä asettelusta eri kirkkokunnat ovat vääntäneet ikuisuuksia ja samasta asiasta kristityt ovat valmiita lyömään toisiaan. Miten siis ymmärtää armo ja parannuksenteko?

Emme tarvitse armoa ellemme ymmärrä omaa syntisyyttämme ja tarvettamme kääntyä kohti Jumalaa. Jeesus osoittaa päättäväiset sanansa kohti meidän jokaisen omaa elämää – suunnan tulee muuttua itsekkäästä ja itserakkaasta elämästä kohti Jumalan tahtoa. On hyvä huomata, että meidän syntimme oikeasti satuttavat toisia.

Vain syntiset tarvitsevat armoa. Jeesus varoittaa armon ulkopuolelle jäävän niiden, jotka eivät tahdo luopua jumalanvastaisesta elämästään. Varoituksen sanat kuuluvat myös niille, jotka kuvittelevat olevansa riittävän kääntyneitä ja toisten yläpuolella – juuri he ovat vaarassa menettää koko kristinuskon ytimen. Itse pelkään kuuluvani molempiin ryhmiin, heitellen puolelta toiselle.

Riittääkö armo meille, jotka edelleen taistelemme syntiemme kanssa? Riittääkö se meille, jotka emme ole päässeet eroon ongelmistamme ja heikkouksistamme. Aivan varmasti riittää. Katso tänään Kristusta ristillä, kuolemassa sinun syntiesi puolesta. Siinä on Jumalan rakkauden mitta. Kristuksen yhteydessä meillä on jatkuva kääntymys ja armo.

the-crucifixion-of-christ.jpg