Vapaaksi vankilasta

”Sinun käsiini minä uskon henkeni, Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala.” (Ps. 31: 6)

Sana ”lunastus” viittaa Raamatussa vapaaksi ostamiseen tai vapauttamiseen. Esimerkiksi orja saatettiin ostaa vapaaksi lunastusmaksulla. Tämä orjan vapaaksi ostaminen lunnaiden avulla olikin uuden testamentin aikaisten ihmisten helppoa ymmärtää – heillä kun saattoi itsellään olla orjia tai he olivat itse orjan asemassa.

Kristuksen suorittaman lunastuksen ymmärtäminen on aivan oleellista kristillisessä uskossa. Ilman tätä Jumalalta ja Hänen Sanastaan tulevaa ymmärrystä koemme yhä olevamme kuin vankilassa, josta emme omin keinoin pääse ulos. Lukemattomat kristityt kokevat tänäänkin olevansa synnin ja syyllisyyden sekä niistä seuraavan häpeän vankiloissa vailla toivoa.

Kristus on tullut vankityrmiemme oville ja tarjonnut meistä täydellisen vapauttamishinnan. 1. Pietarinkirjeen mukaan tuo hinta oli Hänen verensä (1. Piet. 1:19).  Meidät on siis kutsuttu synnin, syyllisyyden ja Jumalan tuomion vankiloistamme vapauteen Kristuksen suorittaman maksun, Hänen verensä tähden.

Miksi en tunne tätä vapautusta? Miksi yhä elän Jumalan tuomiot niskassani ja koen olevani käpertynyt syyllisyyteeni ja häpeääni? Vastaus on siinä, että että tämä vapautus on Jumalan Sanan lupaus, joka otetaan vastaan uskolla. Usko katselee Lunastajaa ja ottaa vastaan sen, mitä Hän ilmoittaa antavansa. Usko pitää totena Jumalan lupaukset. Me tarvitsemme jatkuvasti Jumalan Sanan elävää ravintoa, jotta uskaltaisimme ottaa jumalalliset totuudet omaksemme. Muutoin katselemme todellisuutta itsemme kautta ja näemme vankityrmän edelleen ympärillämme.

”Sinun käsiisi uskon henkeni.” Miten luottamuksellinen ja syvä uskon vakaumus. Mistä tuollainen vakaumus syntyy? Se tulee niistä kokemuksista, jotka summautuvat saman psalmin jakeen 3 avunhuutoon: ”pelasta minut!” Siinä on ihminen vankilassa. Hänellä on vain surkea, pieni avunhuuto mutta siinä samalla suuri Lunastaja! Seurauksen näemme jakeesta 8: ”iloitsen ja riemuitsen sinun hyvyydestäsi, sinä näet kaiken hätäni, tiedät kaiken tuskani.” Tämä on lunastetun todistus.

vapaaksivamkilasta_IMG_6452

Jumala on lähellä

Jeesusta edeltänyt myöhäisjuutalaisuus ajatteli, että Jumala oli vetäytynyt kauaksi. Uskonnollinen elämä oli lain käskyjen pitämistä. Jumalasuhde ja sitä kautta pelastus perustui lain noudattamiseen eli ihmisen omaan aktiivisuuteen. Nykyhetkessä etäinen Jumala oli läsnä taas aikojen lopulla, tuomiolla.

Jeesus tuli ilmoittamaan Jumalan, joka tuli ihmistä lähellä – Jumala kanssamme. Hän tuli julistamaan sellaista suhdetta Jumalaan, joka oli iloista, lapsenomaista, luottavaista ja vapaata. Jeesuksen mukaan kaikki annettiin ihmisille lahjana; olihan Hän, ihmiseksi tullut Jumalakin tullut maailmaan ilman ihmisten ansioita ja vaikutusta.

Jeesuksen ensimmäiset seuraajat olivat ajan hengellisen johtajiston mielestä kirottua rahvasta, joka ei täyttänyt lain mittaa. Pietarikin työnteli Jeesusta alussa kauemmaksi toteamalla, että hän oli syntinen mies. Mutta juuri syntisiä varten Jeesus tuli ja Hänellä oli heille sanoma – Jumala on tullut teitä lähelle.

Ensimmäinen seurakunta eli tästä Herran läsnäolosta ja läheisyydestä. Siitä kumpusi sen ilo ja elinvoima, kärsimystenkin keskellä. He odottivat – Jeesuksen opetuksen mukaisesti – lapsenomaisesti saavansa Jumalalta kaiken mitä tarvitsivat. Heille kääntymys oli juuri tähän iloiseen ja lapsenomaiseen luottamukseen kääntymistä. Tätä taustaa vastaan on helppoa ymmärtää myös Uuden Testamentin yksittäistä kristittyä ja seurakuntaa kehottavat osiot: käsi Jumalan kädessä kiinni elämä oli Hengen täyttämää ja Herran tahtoa tahdottiin totella Herran antamin voimin ja Hänen läheisyydessään.

Meillä on jatkuva vaara menettää tämä tietoisuus läsnäolevasta Jumalasta. Silloin jäljelle jää vain ulkoinen ja raskas uskonto. Usko muuttuu iloisesta ja vapaasta apaattiseksi ja ahdistavaksi. Mutta tiedätkö mitä? Jeesus kutsuu sinua ja minua tulemaan tänäänkin Hänen luokseen ja jättämään Hänen käsiinsä kaiken raskaan. Hän kutsuu meitä levolliseen ja luottavaiseen uskonsuhteeseen kanssaan ja vakuuttaa, että Hän on elämässämme läsnäoleva Jumala.

Jumalaonlahella_DSC02439

Älä unohda kyyneleitäni!

”Pakolaisuuteni päivät sinä merkitset muistiin. Kokoa kyyneleeni leiliisi, merkitse ne kirjaasi.” (Ps. 56: 9)

Pakolaisuuden päivät merkitsevät tässä yhteydessä ahdistuksen päiviä. Niitä tulee Jumalan lapsille, sillä Jumala salli monenlaisia vaikeuksia kasvattaakseen meitä (esim. Apt. 14: 22). Mutta lohdullista on tietää, että taivaassa pidetään elämänkirjan lisäksi myös sellaista kirjaa, jossa on ylhäällä meidän ahdistuksemme. Uskon, että sinne kirjaan merkitään ahdistustemme alkamiset ja sinne kurkistaessamme näkisimme myös niiden päätepisteen. Nyt joudumme kuitenkin tyytymään uskoon ilman näkemistä. Luottamaan Jumalan Sanan lupauksiin. Se onkin vankinta uskoa, jota Jeesus ylistää autuaaksi.

Ajattele, että Jumala on niin välittävä, että joka kyyneleesi kootaan Jumalan leiliin. Tämä ei tarkoita mitään muuta, kuin että Jumalamme on läsnä kivuissamme ja hänelle tunteemme ovat tärkeitä. Älä usko sellaiseen etäiseen Jumalaan, joka jättäisi sinut oman onnesi nojaan elämäsi luhistuessa ja ollessasi vain kyynelten ympäröimänä pilalle menneiden asioiden johdosta. Jumala on lähempänä kuin arvaatkaan ja Hän rakastaa enemmän kuin voit käsittää.

Kyynelillä on merkitystä. Entä jos sanon, että yksikään kyyneleesi ei ole mennyt hukkaan? Entä jos äärimmäisestä kivusta on vain hyvin pieni matka siunaukseen ja jumaliseen iloon. Otan esille kaksi raamatunpaikkaa, jotka selkeyttävät kysymystäni. Ensimmäinen löytyy Psalmista 126: ”Jotka kyynelin kylvätät, ne riemuiten korjaavat.” Toinen tähän liittyvä paikka löytyy Psalmista 84: ”Kun he kulkevat kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteiden maaksi, ja syyssade peittää se siunauksilla.”

Ne kyyneleet, jotka olet vuodattanut rakkaittesi puolesta, itsesi tähden, epätoivoiselta tuntuvan kilvoittelun vuoksi tai riippuvuuksiesi johdosta, ne eivät ole menneet hukkaan. Ne kyyneleet kootaan ja siellä missä on epätoivoa ja sydämen särkymistä, sinne tulee sadon korjaaminen ja lähteiden maa. Kyyneleet vievät meitä Vapahtajan luokse ja Hän on portti virvoittavien vetten ääreen ja lähteiden maahan. Hän antaa pelastuksen riemun kyynelten sijaan.

alaunohdakyyneleitani_P1040494

Epäonnistuneilla on uusi sanoma

”Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata, niin opetan tiesi sinusta luopuneille, ja he palaavat takaisin.” (Ps. 51: 14,15)

Sydämestäni iloitsen tästä Psalmista. Iloitsen, että Daavid on uskaltanut kirjoittaa ja Jumala on päättänyt jättää sen jälkipolville opiksi. Sen sanoma on: synti on tuhovoima mutta Jumalalle tunnustettuna se voi antaa Herran omalle uuden sanoman – sanoman entistä suuremmasta Jumalan laupeudesta ja armosta.

Historian valossa näyttäisi siltä, että monet armon evankeliumin julistajat ovat joutuneet käymään Daavidin kaltaisia oppimatkoja itsensä kauhistuttavaan tuntemiseen. Heille on paljastunut heidän loputon sisäinen turmelus ja siksi he ovat laskeneet koko elämänsä Herran Jeesuksen varaan. Heidän julistuksensa on muuttunut vuosien varrella aina vain enemmän Kristuskeskeiseksi siitä yksinkertaisesti syystä, että Hänestä on tullut heidän Pelastajansa, Vapahtajansa ja Auttajansa.

Uskoon tullut ihminen luottaa lähtökohtaisesti itseensä ja on lakihenkinen. Hän ajattelee synnin koskevan pintapuolisesti ulkoisia asioita, joita hän mielestään pystyy pitämään. Puhun nyt omasta kokemuksestani. Raamatusta hän löytää monia ajatteluaan tukevia kohtia ja jos hänelle ei siinä vaiheessa ole luonnollista nöyryyttä, Hän tuo ajatuksensa esille myös hyvin ehdottomalla tavalla. Armon julistuksen pitää tällaisen ihmisen mielestä olla sidottuna ihmisen omaan osuuteen, muutoin se koetaan vain synnin hyväksymiseksi. Tällaiset ihmiset ovat helposti kovia ja tietäviä.

Palaan Daavidin Psalmiin. Siinä hän käy syvää parannusta Jumalansa edessä. Hän ymmärtää synnin olevan meissä syvemmällä: ”syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (j. 7). Ennen kuin huomautat, että Daavid kuului Vanhaan liittoon, vastaan, että Hänellä oli kuninkaana ja profeettana sekä Raamatun tekstien tekijänä Pyhä Henki samoin kuin meilläkin. Parannus oli hänelle sitä, että Hän vuoden paatumuksen jälkeen taipui olemaan Jumalan kanssa samaa mieltä: ”Oikein teet kun nuhtelet, ja syystä minut tuomitset” (j. 6b). Daavid ymmärsi, että Jumala tahtoi totuutta sisintä myöten, muuten vapauskin syyllisyydestä ja häpeästä jäisi vaillinaiseksi.

Parannuksenteko on sitä, että me tuomme kaikkein kipeimmätkin asiat Jumalan eteen, Hänen valoonsa. Se on pelottavaa, tiedän. Meidän tulee hylätä syntimme mutta samalla niin useasti joudumme tunnustamaan, ettemme osaa emmekä edes tahdo sitä. Saamme olla rehellisiä Jumalalle ja pyytää, että Hän antaisi meille oikean mielen ja halun luopua vääristä asioistamme. Me toisinsanoin luovutamme Jumalalle myös oman heikkoutemme. Joku käsittää tämän synnin puolusteluksi, kun ihmisen osuutta vähätellään, minä ymmärrän sen Jumalan osuuden korostamiseksi.

Jumala osoittautuu kriiseissä ja taistelussa syntiä vastaan yhä suuremmaksi. Kerro, missä on Kristusta esiin tuova ihminen, niin minä voin kertoa, että hänen elämäänsä on mahtunut monta kuoleman koulua. Ja ehkä siellä on pistimiä loppuun saakka. Mutta kun Jumala antaa anteeksi syntimme Kristuksen tähden ja uudistaa kylmenneen ja paatuneen uskomme, me saamme takaisin pelastuksemme riemun.

Me saamme uuden sanoman: ”Opetan sinun tiesi luopuneille.” Daavid oli juuri kokenut syvää syntiä ja luopumusta omassa elämässään. Kun Jumala pelasti hänet, hänellä oli sama sanoma muille langenneille ja luopuneille: ”Palatkaa takaisin Jumalanne luokse, sillä Hän on armollinen ja rakastava. Hän antaa kaikki meidän lukuisat ja isotkin syntimme anteeksi ja uudistaa uskomme. Hän teki niin minulle, Hän tekee varmasti saman sinulle.”

epaonnistuneille_on _uusisanoma

Pyhitys osa 4: Ylösnousemuselämää!

”Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä Hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” (Room. 6:4)

Pyhitys on lopultakin niin helppo asia, että siinä meidän Vapahtajamme itse elää ja vaikuttaa meissä. Hän on kukistanut ne voimat ja vallat joiden alla me ennen elimme – synnin, kuoleman, Perkeleen, lain, vanhan ihmisemme – jotta me voisimme elää vapaassa ja levollisessa suhteessa Jumalaan ja palvella lähimmäisiämme armon ja rakkauden kautta.

Viinipuuvertauksessa Jeesus opetti, että aitoa ja todellista hengellistä elämää emme saa aikaan ilman Häntä. Emme saa tulla kristittyinä niin itseriittoisiksi ja ”vahvoiksi”, että alkaisimme tarvitsemaan Jeesusta vähemmän. Päinvastoin, mitä pidemmälle kristillisyytemme kasvaa, sitä enemmän ymmärrämme tarvitsevuutemme.

Roomalaiskirjeen 8. luvussa Paavali kirjoittaa Elämän Hengen laista. Olen tästä kirjoittanut oman blogitekstin, joten nyt vain sivuan sitä. Se tarkoittaa sitä, että Henki vaikuttaa meissä Jumalan mielen mukaista elämää painovoimalain kaltaisella varmuudella. Emme saisi aliarvioida Jumalan Hengen voimaa ja mahdollisuuksia.

Galatalaiskirjeessä Paavali kertoo, että kristityssä Henki ja liha taistelevat jatkuvasti vastakkain (Gal. 5:17). Huomaamme siis, että vanhaa ihmistä ei ole vielä tässä ajassa lopullisesti nujerrettu. Ne, jotka näin opettavat ja tulevat johtopäätökseen, että kristitty voi tulla täysin pyhäksi käytännön elämänsä suhteen, eivät opeta raamatullisesti. Mutta sekään ei ole totta, että meidän pitäisi jäädä entisellemme, sillä meissä vaikuttaa itse Elämän Herra. Paavali pyytää meitä vaeltamaan Hengessä, mitä se tarkoittaa? Se ei ole yhtään sen vaikeampaa, kuin että annan Jeesuksen tehdä minussa työtään. Luotan Häneen pyhityksenkin suhteen. Herra Jeesus on minun vanhurskauteni että pyhitykseni.

Älköön kukaan lukijani nyt käsittäkö sanaa ”luottamus”  väärin. Se, että Raamattu kehottaa meitä lepäämään evankeliumin varassa, ei tarkoita aktiivisuutta synnin tekemiseen. Oikeanlainen passiivisuus antaa Jumalan olla aktiivinen. Tästä Jeesus opetti meitä, kun Maria lepäsi Hänen jalkojensa juuressa – Maria oli valinnut hyvän osan. Sama Maria vuodatti myöhemmin koko elämänsä tämän levollisen armosuhteen tähden Jeesukselle ja kaikki pystyivät haistamaan uhratun elämän ihanan voiteen tuoksun. Armo synnytti kaunista pyhitystä.

Mitä Kristuksen elämä meissä vaikuttaa? Ihmistekoinen pyhitys keskittyy aina itsensä paranteluun ja sen hedelmänä on kovuus, tuomitsevuus ja lopulta riitaisuus. Se ei ole mitään muuta kuin lihan jalostamista ja sen tuotoksena ovat lihan teot (Gal. 5: 19.21). Mutta Hengen vaikutukset ovat meissä esiintulevat Hengen hedelmät. Pyydän sinua tänään lukemaan läpi tuon luettelon (Gal. 5: 22,23). Pyhitys suuntautuu toisille ja se etsii aina yhteyttä ja sopua. Se tuo esiin Herraa Jeesusta ja jos Hän saisi olla hieman enemmän esillä meissä, tulisimme paremmin toimeen toistemme kanssa.

Huomaa lopuksi tämä vaara: meitä ei ole kutsuttu tuijottamaan omaan pyhitykseemme ja sen mahdollisiin muutoksiin vaan Herraan Jeesukseen Kristukseen. Monissa teksteissäni kutsun meitä heikkoja ja syntisiä luottamaan Jeesukseen ja tulemaan ongelminemme Hänen luokseen. Jotkut vääntävät tarkoituksiani vääriksi. Jeesuksen uskominen ja Häneen uskossa luottaminen on enemmän kuin ymmärrämme. Tulemme silloin itsensä Herran luokse ja kun Häneen luotamme, emme joudu pettymään. Yhteys Jeesukseen on sellaista yhteyttä, jossa me samalla elämme kaikessa hengellisessä täyteydessä. Se täyteys ei ole vain koskaan meidän, vaan aina Hänen. Siksi sillä on merkitystä, kenen seurassa olemme.

pyhitys_osa4_IMG_2324