Rakas Lapseni

Minä olen 
sinun tiesi
totuutesi
ja elämäsi

polku kuin 
aamurusko
joka kirkastuu
kirkastumistaan

vaikka vielä 
olisitkin
pimeässä
etkä näe eteesi

Minä olen 
siellä niin kuin 
takanasikin
ja vierelläsi

usko, vaikket näe
äläkä pelkää

sillä Minä olen 
tullut valoksi
maailmaan 
ettei yksikään
joka minuun uskoo
jäisi pimeyteen

(Iiris)

Jumalasta syntynyt ei tee syntiä?

”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska hän on syntynyt Jumalasta.” (1. Joh. 3: 9)

Monet kristityt ahdistuvat näistä Johanneksen sanoista. He kokevat elämässään kovaa taistelua syntiä vastaan vaikka samaan aikaan Johannes vakuuttaa, ettei Jumalasta syntynyt voi tehdä syntiä. Kumotaanko tässä armo? Mistä on kysymys?

Tärkeää on ensin huomata, ettei Johannes kirjoita kristityille, jotka kipuilevat lankeamisiaan ja heikkoa uskonelämäänsä. Hän kirjoittaa kristityille, jotka ovat vaarassa hyväksyä synnin tekemisen normaaliksi ja hyväksi tavaksi.

Johannes käyttää sanoissaan sellaista verbimuotoa, joka tarkoittaa jatkuvaa synnin tekemistä. Se ei Johanneksen mukaan ole mahdollista, sillä Jumalan siemen, eli Hänen Henkensä asuu kristityssä ja käy taistelua syntiä vastaan.

Kristityn taistelu syntiä vastaan jatkuu taivaan rajalle saakka. Ja siinä taistelussa myös monesti epäonnistutaan. Syyllisyys ja häpeä saattavat saada aikaan sen, että kristitty masentuu ja luopuu luottamuksestaan Jeesukseen Kristukseen. Siksi Johannes haluaa vahvistaa meitä lupaamalla, että meissä asuva Kristus toteuttaa meissä Jumalan tahtoa.

Kristityn tulee aina uudestaan kuulla se ilosanoma, että hän on syntynyt Jumalasta. Meissä oleva uusi luonto taistelee vanhaa vastaan. Ja Pyhän Hengen tehtävänä on herättää meidän omaatuntoamme aina silloin, kun se on paatumassa ja luovuttamassa.

Armo on ytimessä siis Johanneksenkin sanomassa.

Annamme Jumalan kädestä

”Mikä minä olen, tai mikä on minun kansani, kyetäksemme antamaan vapaaehtoisesti tällaisia lahjoja? Sinusta tämä kaikki on tullut, ja omasta kädestäsi me olemme ne sinulle antaneet.” (1. Aik. 29:14)

Jumalan temppeli oli alkuvalmisteluissa ja kansa lahjoitti omasta varallisuudestaan tulevia rakennustöitä varten. He antoivat, koska he näkivät asian tärkeänä ja vapaaehtoisesti ojensivat Jumalalle osan siitä siunauksesta, jota olivat saaneet kokea.

Daavid ihmitteli, miten he kykenivät antamaan niin suuria lahjoja? Vastaus oli siinä, että kaikki oli Jumalan antamaa lahjaa. Jumala oli siunannut ja sitä oli hyvä jakaa eteenpäin.

Me emme tänään rakenna ensisijassa fyysisiä temppeleitä, koska me kristityt olemme itse Jumalan temppeli. Mutta rakennustyöt ovat kovasti kesken ja käynnissä jatkuvasti.

Me saamme antaa työhön lahjaksi kaikkea sitä, mitä Jumala on meille suonut. Ennen kaikkea itsemme ja sen mukana hengelliset lahjamme, aikaamme, voimiamme ja myös monenlaista käytännön tukea.

Antamiseen ei saa syyllistää tai pakottaa. Kun kristitty kokee Jumalan asian olevan sydämen asia, hän haluaa Jumalan vaikuttamana luopua omastaan. Vaikka luovuttaminen sotii lihallisuuttamme vastaan, se on mitä enimmissä määrin Hengen vaikuttamaa hedelmää.

Oikeastaan me vain palautamme osan kaikesta siitä siunauksesta suoraan Jumalalle, josta olemme saaneet osamme. Ja antaessamme ilomme lisääntyy, koska huomaamme olevamme jokainen elintärkeitä tässä rakennushankkeessa.

Jumalan elämä ilmenee laupeutena

”Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä tarkoittaa: `Laupeutta minä tahdon enkä uhria.´En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.” (Matt. 9:13)

Maanpetturi Matteus oli kutsunut Jeesuksen kyseenalaisille juhlille, jossa kokoontuivat muut maanpetturit ja julkisyntiset. Jeesus tuntui olevan ihmisten seurassa kuin kotonaan ja sai käytöksellään moitteita hengellisiltä johtajilta.

Jeesus vastasi käyttäen Hoosean kirjan sanoja: ”Laupeutta minä tahdon enkä uhria.” Mitä Jeesus tarkoitti fariseuksille osoitetuille sanoilla?

Profeetta Hoosea kutsui Israelin kansaa palaamaan takaisin Jumalan yhteyteen. Hänen mukaansa he kyllä edelleen pitivät yllä jumalanpalvelusrituaaleja ja uhrasivat määrättyjä uhreja mutta samalla he olivat menettäneet elävän ja aidon suhteen Jumalaan.

Seurauksena jumalayhteyden puuttumisesta oli ihmisten keskittyminen itseensä ja omiin etuihinsa. Jeesus kuulutti laupeutta, myötätuntoa, ja juuri se on seurausta sydämen yhteydestä Jumalaan.

Fariseukset keskittyivät niihin 613 käskyyn ja kieltoon, jotka he löysivät Mooseksen laista. Niihin keskittyminen oli oikein mutta samalla he olivat kiiveneet omiin norsunluutorneihinsa, eivätkä enää kyenneet asettumaan tavallisen, kärsivän ja eksyvän ihmisen rinnalle.

Jeesuksessa silmiinpistävintä oli Hänen myötätuntonsa. Sen polttamana hän hakeutui aina sinne, missä tarve oli suurinta – piittaamatta omasta maineestaan.

Samaa jumalallista laupeutta Jumala tahtoo tuoda esiin myös meissä lapsissaan. Hengellinen tietäminen ja kovuus synnyttävät kuiluja ja aiheuttavat riitoja; laupeus löytää tiensä erilaisten ihmisten tasolle. Laupeus tahtoo tehdä hyvää myös niille ihmisille, jotka ajattelevat tai elävät eri tavalla kuin me.