Matteuksen evankeliumin sarja jatkuu nyt kesätauon jälkeen. Julkaisemme taas muutaman kerran viikossa uuden videon.
Kun se toinen on niin hankala…
”Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta” (Kol. 3:13).
Kristityt ovat kautta aikojen kunnostautuneet erityisesti yhdessä lajissa: riitelyssä. Riidellä osataan aidan toisella puolella olevien kanssa ja samoin omalla nurmikentällä.
Kristillinen ja Hengen mukainen elämä tulee esiin kykynä olla joustava ja kärsivällinen. Meissä jokaisessa on särmiä, jotka saattavat sattua kanssamme asioiviin erityisen kipeästi. Raamattu ei kehota meitä tulemaan toimeen vaan mieleistemme ihmisten kanssa.
Paavali oli realisti: ”vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta.” Varmasti sitä oli, paljonkin. Syitä löydetään aina toisista, kypsää olisi nähdä vikoja myös itsessä.
Paavali päättää toiveensa anteeksiantamuksen vaateeseen. Anteeksiantamus on se öljy, jonka tulee soljua kristittyjen välisissä rattaissa. Anteeksiantamattomuus rikkoo yhteydet ja rampauttaa Kristuksen ruumiin.
Pidetään siis huolta, että tulemme toimeen keskenämme! Olemme kaukana täydellisistä ihmisistä mutta annetaan armon olla ei vain jumalasuhteen kantavana voimana vaan samoin myös hankalien ihmissuhteiden.
Sinä olet Jumalan sähkökeskus!
”… miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa” (Ef. 1: 19).
Taajamien yhteydessä näkee monesti erilaisia voimakeskuksia. Niitä on rakennettu, jotta ihmiset saisivat katsella salkkareita ja istua lauantai-iltaisin sähkösaunan lämmössä.
Tiesitkö, että sinä olet Jumalan voimakeskus? Se ei ehkä tule aina mieleen hengellisen kuivuuden, ahdistusten ja Jumalan vaikenemisten aikana ja siksi siitä onkin hyvä muistuttaa.
Paavali tiesi, että kristittyjen olisi vaikeaa uskoa taivaallista omaisuuttaan. He saattaisivat kaihoten odottaa sitä, mitä heillä jo on. Siksi hän rukoili seurakuntien puolesta, että he kykenesivät näkemään, mitä Jumala on heille antanut.
Melkoinen jännityskenttä; Toisaalta monin tavoin puristettuna ja nääntyneenä ja toisaalta kaiken omistaja. Voi olla, ettei omaisuutesi vielä tänään realisoida ja arki on liian raskasta. Mutta toisen todellisuuden tiedostaminen nostaa rutikuivan sielun elvyttäville lähteille.
Mittaamaton on se voima, jolla Kristus hallitsee sinussa. Mittaamaton on se voima, jolla Jumala hallitsee elämääsi. Mittaamattomana se ylittää kaikki Goljatit, Anakit, kaikki mahdottomuudet, kuilut, helvetin syvyydet ja mielen pimeydet.
Saat siis antaa elämäsi kaikkine mausteineen tuon mittaamattoman, Herran Jeesuksen käsiin. Sitä on usko.
Uupumus johtaa etsintään
”Sydämeni vetoaa sinun sanaasi: `Etsikää minun kasvojani.´Herra, minä etsin sinun kasvojasi.” (Ps. 27:8)
Minä vihaan uupumusta, joka roikkuu olemuksessani päivästä toiseen. Väsymys on kuin painajaiselokuva, joka etenee pysähdyskuvasta seuraavaan ylimielisen hitaasti.
Väsymys rikkoo elämäni palapelin ja sotkee palat ympäri lattiaa. Se laittaa betoniporsaan valmiiden suunnitelmieni tielle ja saa minut neuvottomaksi.
Väsymystä on vaikeaa kestää, koska se riistää langat käsistäni. Se tekee minusta arvottoman, sillä kukapa osaisi rakastaa itseään, jos ei jaksa tyhjentää kahvinkeittimen vanhoja poroja ja mitata uutta vettä?
Mutta musertavaan väsymykseen sisältyy elämän siemen. Uupumus on se maaperä, johon arkinen ja omavoimainen elämä kätketään ja ylös nousee jotain uutta ja jumalallista.
Uupumus vie sielun harhateille ja uudella tavalla löydetyksi. Uupunut ei jaksa olla aktiivinen aarteenetsijä vaan sielu haravoi pelastavaa saareketta kuin vanhanaikaista radiotataajuutta napista pyörittäen.
Uupumus on se elämän leikkauspinta, jossa Vapahtaja avaa oven yllättävältä suunnalta ja astuu kanssamme aamiaiselle. Hänen seurassaan kiire vaihtuu kiireettömyydeksi, väsymys yhteydeksi ja omat suunnitelmat valtakunnaksi, joka on jo nyt läsnä.
Milloin rohkaiset minua?
”Kuinka kauan annat palvelijasi odottaa?” (Ps. 119: 84).
Haluan uskoa, että Jumala on olemassa ja Hän on, ei pelkästään kaikkivoipa, vaan yhtä lailla rakastava ja kiinnostunut juuri minusta.
Haluan uskoa, että Jumala tahtoo minulle hyvää ja Hän lupaustensa mukaan on joka hetki lähellä ja suodattaa jumalallisella suodattimellaan jokaisen asian juuri minulle sopivaksi.
Minä uskon. Ja silti huomaan kyseleväni päivästä toiseen, että miksi Jumala et puutu asioihin, muuta niitä ja tuo helpotusta? Miksi annat ikävien uutisten tulvia kuin kutsumattomien mainosten ja täyttää sydämeni postiluukun?
Vaikeuksissa luottamuksen kuminauhaa venytetään koko kylän voimin. Tänään havahduin ajatukseen, että entä jos se katkeaa? Entä jos kärsimykset saavat ammuttua taivaalla lentävään luottamusleijaani reikiä toisensa jälkeen niin, että se ja samalla jaksamiseni viimeinen tarttumapinta, toivo, putoaa harmaana paperimassana maahan?
Entä jos Jumala ei autakaan sopivaan aikaan? Entä jos Hän ei olekaan hyvä? Entä jos hän on lopulta voimaton kaiken vellovan ja vyöryvän pahan edessä? Entä jos?
”Haluatteko tekin lähteä pois” oli kerran Jeesuksen kysymys opetuslapsille. Se taitaa olla minullekin taas tänään ajankohtainen haaste, joka vaatii vastausta.
Kun en muuta osaa, heitän pallon takaisin sinne, mistä se maailmaan on alun perin tullut. Pidä sinä Jeesus huolta heikosta uskostani. Puhalla uusia tuulia toivoni alle.
Sinulla on miljoona tapaa osoittaa rohkaisua, sen olen kokenut. Valitse tänään niistä yksi ja houkuttele minut takaisin siipiesi suojaan.
