Mutta viimeiset tulevat ensimmäisiksi

Jos taivaassa saadaan jonkinlaista palkkaa uskollisuudesta, uskon lujuudesta tai Jumalalle ja ihmisille tehdystä työstä, niin ketkä silloin palkitaan parhaiten? Pelkään pahoin, ettei meidän ihmisten ja Jumalan ajattelusommitelmat kohtaa tässä kysymyksessä.

Pietari seurasi kerran sivusta kun Jeesus ja tuntemattomaksi jäänyt rikas nuori mies keskustelivat keskenään. Jeesus pyysi miestä luopumaan omaisuudestaan ja seuraamaan häntä. Mies ei siihen pystynyt ja silloin Pietarin mieleen nousi kysymys: ”Minähän olen jättänyt kotini, ammattini ja omaisuuteni, mitä minä siitä saan?” (Matt. 19: 27). Jeesus vastasi, että joka joutuu uskonsa takia kärsimään ja luopumaan itselleen tärkeitä asioista, saa siitä kyllä korvauksen. Korvaus tulee jo tässä ajassa ja tärkeimpänä palkintona on iankaikkinen elämä (joka on silti aina lahja).

Mutta sitten Jeesus jatkaa vastaustaan Pietarille ja tähän osaan meidän on syytä kiinnittää huomiota. Jeesus keskeyttää Pietarin inhimilliset kuvitelmat ja kieltää laskelmoinnin – monet viimeiset tulevat olemaan ensimmäisiä.

Mitä Jeesuksen sanat tarkoittavat? Meille on kiusaus ajatella, että Jumalan silmissä ”suurimpia” ovat ne, jotka ovat esillä, pitävät puheita, kirjoittavat kirjoja, todistavat vahvasti uskostaan ja näyttävät olevan moraalisesti moitteettomia. Heitähän yleensä kunnioitetaan seurakunnissa, he ovat esillä ja ihailun kohteena. Mitä sitten ajattelemmekaan niistä, jotka ovat eronneita, masentuneita, ahdistuneita ja väsyneitä? Mitä ajattelemme niistä, jotka joutuvat uskossaan taistelemaan vuodesta toiseen näkyvien ongelmien kanssa? Emmekö sijoittaisi heidät luonnostaan viimeisiksi?

Uskallan sanoa ääneen sen mitä ehkä ei saisi: luulen, että taivas ihailee niitä kristittyjä, jotka taistelevat vuodesta toiseen erilaisten riippuvuuksien kanssa ja silti jaksavat elää. Ja uskoa. Luulen että ensimmäiseksi sijoitetaan lopulta ne, jotka sairastavat mielen alueen sairauksia ja silti valitsevat joka päivä säilyä hengissä. Ajattelen, että lopen uupuneet yksinhuoltajaäidit yllättyvät vielä kerran positiivisesti. Jos meillä on siis tarve vertailla toisiamme, ollaan siinä hyvin varovaisia. Emme ehkä tavoita taivaan mittapuuta. Alkoholismin kanssa taisteleva kristitty voi olla viimeisenä päivänä paljon korkeammalla korokkeella kuin esimerkiksi Jaakko Pirttiaho.

SAMSUNG CSC

Kuin hämähäkinseitissä

Uskallan nyt kertoa jotain omasta taistelustani omia syntitottumuksiani vastaan. Raamattu kehottaa meitä luopumaan kaikesta vääryydestä ja elämään pyhää elämää. Se on ollut minulle aina hyvin kova vaatimus ja taistelu on ollut ankaraa.

Rehellisin kuvaus taistelustani ja sen onnistumisesta lienee se, että olen kokenut olevani joskus synnissä kiinni kuin perhonen hämähäkinseitissä. Mitä enemmän rimpuilen irti, sitä tiukemmin verkko kietoutuu ympärilleni. Olen huutanut Jumalan puoleen, tehnyt parannusta, yrittänyt muuttaa elämääni, tehdä uusia parempia lupauksia, jopa kurittaa itseäni. On ollut hyvin nöyryyttävää huomata omien päätösteni ja yritysteni totaalinen riittämättömyys. Olenkin sanonut Jumalalle, että minusta ei ole kristityksi. Ei, jos se vaatii minulta jotain enemmän kuin voi vaatia seittien seassa rimpuilevalta perhoselta.

Uskon, että Paavali puhuu tästä samasta kokemuksesta Roomalaiskirjeen 7. luvussa. Monet tulkitsevat Paavalin riipaisevat sanat siten, että ne puhuvat hänestä ennen uskoontuloa. Olen kuitenkin hyvin vakuuttunut, että siinä puhuu vanha Jumalan mies, joka tuntee hyvin itsensä ja puutteensa. Hän opettaa tilanteesta, jossa kristitty yrittää noudattaa Jumalan tahtoa omien voimiensa avulla. Ajattelu on luonnollinen ja nykyäänkin kannatusta saava – kerran ihminen on uudestisyntynyt, toki hän voi toimia tahtomallaan tavalla ja totella Jumalaa. Paavali osoittaa, että ongelmaksi muodostuu se, että Jeesus jää syrjään. 7. luvussa ei mainita Jeesusta juuri ollenkaan, estradilla on koko ajan ”minä”. Käykö sinullekin joskus niin, Jeesus jää sivuun ja katsot vain itseesi? Voit olla varma, että silloin et sinäkään pääse seitistäsi irti.

Palaan vielä omiin taisteluihini. Tiedän nyt omasta kokemuksestani, etten voi vapauttaa itseäni tuhoavasta synnin vallasta. Helpommin saan kivestä puristettua vettä kuin itsestäni pyhyyttä. Mutta tiedän myös sen, että perhosen kannattaa kutsua ja odottaa pelastajaa. Kristinuskohan on kaiken luottamuksen laittamista Pelastajaan, Jeesukseen Kristukseen. Hän ei odota mitään muuta niin paljoa, kuin että viimein saisi olla meidän Jumalamme.

Jos olet kanssani hämähäkinverkossa, älä pinnistele enää seittejä vastaan. Älä myöskään suostu kuuntelemaan Syyttäjää. Se kyllä kertoo sinulle, miten huono ja heikko kristitty olet ja miten Jumalakaan ei enää jaksa sinua. Nosta esiin uskon kilpesi ja sano: ”Minä olen Herrani Jeesuksen oma ja Hän on minun. Vaikka en pysty itseäni auttamaan, niin Jeesukseni ei varmasti jätä minua pulaan.” Roomalaiskirjeen 8. luku puhuukin verkon tuhoajasta, mutta siitä enemmän seuraavan kerran 🙂

perhonen2

Hengellisten lihasten pullistelua

Meillä kristityillä on monesti tapana esitellä oman uskomme erinomaisuutta toisillemme. Me haluamme, että meidän hengellisyytemme, uhrautumisemme, antautumisemme, moraalimme ja viisautemme huomattaisiin. Aivan samoin hengelliset työntekijät helposti pinnan alla kilpailevat keskenään siitä, kuka saa eniten aikaan, kuka tavoittaa eniten ihmisiä ja kenen puheet ovat suosituimpia. Ainakin itse syyllistyn tähän. Myös kristilliset järjestöt monesti haluavat osoittaa omaa paremmuuttaan toisiinsa nähden.

Opetuslapset myös kävivät tiukkoja keskusteluja siitä, kuka heistä oli suurin. Matteuksen evankeliumin luvussa 18 huomaamme yhden tällaisen väittelyn. Kun he eivät päässeet yksimielisyyteen, kysyivät he asiaa Jeesukselta. Kysymys oli verhoiltu laajemmaksi kuin mitä se todellisuudessa oli: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa.” Juuri hetkeä ennen voin vain kuvitella, kuinka esimerkiksi Pietari korotti ääntään ja sanoi: ”Muistakaa, että minä olen juuri tullut alas kirkastusvuorelta ja minä olin se, joka kävelin veden päällä. Enköhän minä siis saa lähimmän istuimen Jeesuksen viereltä taivaan valtakunnassa?” Pietari, Jaakob ja johannes olivat juuri olleet kirkastusvuorelta Jeesuksen kanssa ja nähneet Hänen kirkkautensa. Sen olisi pitänyt saada heidät ymmärtämään oma pienuutensa ja syntisyytensä, tehdä heidät nöyriksi. Mutta sen sijaan he alkoivatkin pullistella hengellisiä lihaksiaan.

Jeesus sanoi heille jotakin, joka on meillekin äärimmäisen tärkeä läksy: ”Totisesti, ellette käänny ja tule lasten kaltaiseksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Uskon Jeesuksen sanojen olleen järkytys opetuslapsille. Olivathan he Jeesuksen itsensä valitsemia apostoleja. ”Meidänkö on käännyttävä?” Jeesuksen sana kääntymisestä tarkoittaa ”jyrkkää käännöstä”, suuntaa oli siis vaihdettava kokonaan.

Jeesus tarkoitti, että Jumalan valtakunnassa ei voida pullistella omilla hengellisillä lihaksillaan. Uudessa liitossa ei kertakaikkiaan ole sijaa ihmisen omille suorituksille ja hengelliselle kilpailulle. Ihmisten kesken ei voi olla arvoasteikkoja, vaan vain Kristuksen armo merkitsee.

Täyskäännös merkitsee luopumista omasta ylemmyydestään ja kaikista niistä ajatuksista, että meistä voisi tulla jotakin erinomaista Jumalan valtakunnassa omien tekojemme kautta. Lapsenkaltaiseksi tuleminen tarkoittaa kaiken itseriittoisuuden kieltämistä ja nöyrtymistä samalle viivalle toisten kanssa. Voi olla, että Jumala on antanut jollekin valtavia hengellisiä lahjojaan mutta silti tällainen kristitty – olkoon hän kuinka näkyvästi esille tahansa –  on yhtä armonkerjäläinen kuin muutkin. Tämä on vaikea mutta tärkeä läksy oppia.

Jeesuksen tarkoittamassa lapsenkaltaisuudessa on toinenkin esille nostettava opetus: lapsi osaa ottaa lahjan vastaan ja nauttia siitä. Kun annamme lapsillemme jouluna lahjapaketin, he ottavat sen iloiten vastaan ja alkavat repiä lahjapapereita auki. He eivät mieti, ovatko arvollisia saamaan lahjan tai miten heidän pitäisi korvata se. He eivät ajattele, että heidän tulisi olla lahjan hankinnassa tai sen käyttämisessä yhteistyössä vanhemman kanssa. Sitä Jumala meille omille lapsilleen toivoisi. Kun Hän antaa meille pelastuksen, me voisimme ottaa sen iloiten vastaan ja nauttia siitä. Meidän ei tarvitsisi epäillä Jumalan taka-ajatuksia tai pitää lahjaa ”liian hyvänä uutisena”. Meidän ei tulisi miettiä, kuinka voisimme maksaa hänelle lahjan takaisin. Meidän tulisi lapsenomaisesti iloita siitä.

metsa

Masentunut tarvitsee Toivoa

Muutamia vuosia sitten en ymmärtänyt masentuneita ihmisiä. En ymmärtänyt, miten he eivät jaksa ajatella positiivisesti ja uskoa hyvää itsestään ja tulevaisuudestaan. En voinut käsittää, miten joku ei tahdo jaksaa nousta aamulla sängystään ja miten jollakin kaikki elämään liittyvä on harmaan ja mustan sävyn peittämää. Annoin tällaisille ihmisille neuvoja, kuinka heidän pitäisi toimia, jotta voisivat paremmin. Me olemme niin helposti toistemme yläpuolella, minä aikakin.

Sitten masennuin itse. En aluksi huomannut sitä. Harmaus alkoi täyttää sisintäni, elämänhalu katosi hiljalleen ja voimat hävisivät. Löysin itseni yhä useammin itkemässä elämääni ja sen toivottomuutta. Olin kokenut raskaita asioita yksi toisensa perään: vammautuminen, työstä luopuminen, talohuolet, huolet perheeseen liittyen, ongelmia avioliitossa ja muissa ihmissuhteissa, jatkuvat kivut. Luetteloa voisi jatkaa. Raskaat vastoinkäymiset kuluttivat henkisiä voimavarojani ja lopulta olin totaalisen uupunut, masentunut ja toivoton.

Masennus voi tulla elämäämme monella tavalla. joku joutuu kärsimään siitä koko elämänsä, ikään kuin syntymäkirouksena. Toinen saattaa joutua kokemaan kovia tragedioita ja niiden keskellä pinnistellessään uupuu. Kolmas taistelee itsensä kanssa, ollakseen parempi ihminen ja kristitty ja menettää toivonsa.

Masennukseen liittyy vahvasti toivon menettäminen. Masentunut ihminen ei jaksa nähdä tilanteessaan mitään hyvää ja pahinta on se, ettei huominenkaan näytä paremmalta. Itsemurha-ajatukset tulevat juuri siitä kuristavasta tunteesta, että tulevaisuus näyttäytyy siltä, ettei sitä jaksa elää.

Oletko laittanut merkille, miten useasti Jumalaa kutsutaan toivon Jumalaksi? Toivo on valtavan tärkeä voimavara ihmisille ja kristitylle se on sitä mitä suuremmassa määrin. Toivoa vastaava kreikan kielen sana on elpis, joka tarkoittaa ”katsoa tulevaisuuteen iloisesti odottaen ja luottaen.” Apostoli Paavali jopa rukoili Rooman seurakunnan puolesta, että heillä olisi runsas toivo (Room. 15:13).

Meidän toivomme tulee siis siitä näkymättömästä mutta varmasta todellisuudesta, että Jumala on olemassa ja Hän hallitsee kaikkea. Tämä Jumala rakastaa sinua ja Hän haluaa lahjoittaa sinulle runsaan toivon keskelle omaa toivottomuuttasi. Miten Hän sen tekee? Hän pyytää sinua lukemaan Sanastaan kaikkia niitä lupauksia, jotka ovat tarkoitettu juuri sinulle. Jumala on antanut sinulle satoja lupauksia koskien sitä, että Hän rakastaa sinua, on läsnä elämässäsi ja johdattaa sinua. Hän on luvannut avata ylitsepääsemättömät esteet, kääriä pimeyden kuin verhon ympäriltäsi ja jopa kääntää kurjimmatkin asiasi palvelemaan sinun parastasi.

Vaikka tämä päivä näyttäisi synkältä ja huominen mahdottomalta, sinulla on yllätyskortti nimeltä Jeesus Kristus. Älä ollenkaan usko, että elämässäsi viimeisen sanan sanovat menneisyytesi, väärät valintasi, kurja kohtalo, hankalat ihmiset tai onnettomat olosuhteet. Jospa näkisimme mikä kirkas tulevaisuus meitä odottaa! Ehkä jo huomenna.

”Minä tiedän millaista
pimeässä on:
siellä ei näe mitään
ei edessä aukeavia näköaloja
ei ystävää vierellä
ei seuraavaa askelta
ei edes lampun kytkintä
loistavasta tulevaisuudesta
puhumattakaan”

IMG_5184

Ahdistukset synnyttävät lohduttajia

Raamattu valmistaa meitä ahdistuksiin opettamalla, että niitä tulee olemaan uskovien elämässä. Psalmeissa on tästä hyvä kuvaus: ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä” (Ps. 34:20). Kärsimyksestä on käytetty hebreankielistä sanaa ra, joka tarkoittaa ”pahaa, onnettomuutta, tuskaa, ilkivaltaa, surua, vaikeuksia, murhetta”. Kärsimys pitää sisällään siis oikeastaan kaiken sen, mitä ihmiselle voi tämän elämän aikana tapahtua.

Jumalan ihminen ei kärsi turhaan. Kärsimyksemme tuntuvat kyllä monesti toivottomilta ja liian tuskaisilta kestää, mutta Jumala käyttää niitä työstääkseen meitä. Hebrealaiskirjeen mukaan Jumalan rakastava kuritus saa meissä aikaan synnistä luopumista ja osallisuutta Hänen pyhyyteensä.

Haluaisin nyt kuitenkin tarjota toisen näkökulman kärsimyksen tarkoitukseen. Siitä Paavali opettaa 1. Korinttilaiskirjeen 1. luvussa. Hän kertoo siinä kokevansa suunnattomia ahdistuksia, jotta osaisi suhtautua myötätunnolla toisiin kristittyihin ja lohduttaa heitä.

Kristuksen seurakunta tarvitsee tänään niitä kärsimysten ja ahdistusten karaisemia kristittyjä, jotka osaavat lohduttaa toisia ahdistuneita. Tällaiset kokeneet kristityt eivät anna helppoja elämänohjeita tai yläpuolelta tulevia viisauksia vaan osaavat asettua kärsivän rinnalle.

Valmistaako Jumala sinusta tänään lohduttajaa? Toisin sanoen, oletko keskellä sellaisia ahdistuksissa, joista et tahdo selviytyä? Ahdistuksen koulussa löydät suuremman, armollisemman ja rakastavamman Kristuksen. Tulet huomaamaan, kuinka sinua kannetaan vaikeuksien läpi huolimatta omasta epäuskostasi, heikkoudestasi ja ongelmistasi.

Lohdutuksen sanomasi on henkilökohtaisten ahjojesi jälkeen kirkas: vaikka kaikki muu murtuu ja katoaa, Kristus jää. Hän tulee jokaisen kärsivän luokse syvimmän surun hetkellä, lohduttaa, auttaa ja vahvistaa. Tätä sanomaa kärsivä seurakunta kipeästi tarvitsee. Se tarvitsee myötätunnon valtaamia ihmisiä.

SAMSUNG CSC