Entä sisäpuoli?

”Mitä maljassa sisällä on, se antakaa köyhille. Silloin kaikki on teille puhdasta.” (Luuk. 11:41)

Jeesuksen ajan fariseukset olivat omistaneet elämänsä Vanhan Testamentin Jumalalle. He pyrkivät osoittamaan jumalakaipuutaan käytännön elämässä kaikin tavoin; uskonnolliset säädökset ulottuivat heillä pienimpiinkin yksityiskohtiin.

Jeesus osoitti ihmisten ihaileman uskonnollisuuden puutteet. Hän varoitti hengellistä eliittiä monta kertaa vaarasta, jonka ulkoiseen hengelliseen elämään keskittyminen saattaa aiheuttaa: sisäinen elämä totuudessa unohtuu.

Nyt hyppään uhkarohkeasti omaan elämääni. Olemme joutuneet vaimoni Iiriksen kanssa kesän aikana vaikeaan talo-ongelmaan. Tilanne on tuonut auttamattomasti esille oman jumalasuhteeni ongelman: minun astiani sisäpuoli on tarkasti itseni hallussa. Annan Jumalalle osan itsestäni ja haluan toisten näkevän hengellisyyteni mutta sisäpuoli on Jumalan ulottumattomissa.

Miten Jumala saa sydämemme itselleen? Hän kamppailee kanssamme. Hän syvässä rakkaudessaan antaa meidän joutua olosuhteisiin ja tilanteisiin, joissa olemme vajoamassa pinnan alle. Silloin astian ulkokuoren asiat karisevat merkityksettöminä ja sisäpuoli tulee esille. Sen haluamme luovuttaa Taivaalliselle Isällemme, koska huomaamme, ettemme osaakaan ohjata elämäämme itse.

Kriiseissä juoksemme Jumalan suojaan. Ymmärrämme, että hän antaa elämällemme syvimmän merkityksen.

Niin, minä olen kesän aikana vastustellut, itkenyt ja lopulta taipunut. Olen törmännyt loputtomaan itsekkyyteeni ja itsekeskeisyyteeni. Ja miten vähän uskallankaan luovuttaa sydämeni sirpaleita Jeesukselle. Mutta onneksi Hän osaa toimia kanssani oikealla tavalla joka päivä. Ja sinun kanssasi.

ian-rinefort-540865-unsplash

Kauhun lamauttama

”Tämän kuullessani minä repäisin vaatteeni, raastoin hiuksiani ja partaani ja lyyhistyin maahan kauhun lamauttamana.” (Esra 9: 3)

Yksi ihminen voi muuttaa maailmaa. Yhden ihmisen Jumalan nälkä ja pyhyyden kaipaus voi olla viemässä toisiakin Jumalan läheisyyteen.

Pappi Esra oli Jumalan lain tuntija ja toimi pakkosiirtolaisuuden aikana Persian kuninkaan Artakserkseen hovin palveluksessa. Hän oli saanut kuninkaan luottamuksen ja arvostuksen Jumalan lain tuntemisellaan ja sen esille tuomisellaan. Tästä syystä hän sai luvan lähteä toveriensa kanssa takaisin yli 70 vuotta aikaisemmin hävitettyyn Jerusalemiin. Hieman aikaisemmin muutama kymmenentuhatta israelilaista oli jo tehnyt paluun ja aloittanut temppelin uudelleenrakentamisen. Jumalan Esralle antama tehtävä oli varmistaa, että kaikki oli hyvin ja että laki tunnettiin ja sitä noudatettiin.

Jerusalemiin tultuaan Esra sai kuulla hänelle järkyttävän tiedon: kansa oli jälleen rikkonut Jumalan lakia ja alkanut seka-avioitumaan ympärillä olevan kansan kanssa. Jumala oli sen kieltänyt, koska se aiheuttaisi epäjumalanpalvelusta. Niin aikaisemmat sukupolvet olivat tehneet ja siksi Jumala oli joutunut siirtämään heidät pakkosiirtolaisuuteen, kauaksi omasta maastaan.

Miten suhtautua kristikansan maallistumiseen? Miten suhtautua toisten vääriin elämäntapoihin? Pappi Esrassa näemme tästä hyvän esimerkin. Häneen sattui kansansa synnit niin kipeästi, että hän lyyhistyi maahan kauhuissaan. Huomaa tämä: Esra rakasti kansaansa ja otti omille harteilleen sen harharetken. Hän ei alkanut huudella tuomion sanoja. Hänen ei tarvinnut sanoa mitään – kansa kerääntyi tämän surun murtaman miehen ympärille (9:4).

Sitten Esra alkaa vuodattaa sydämensä murhetta Jumalalleen. Tärkeää on huomata, että hän tunnustaa kansan synnit ”meidän synteinä”. On sanottu, että toisten elämään voi ottaa kantaa sen mitan mukaan, miten heitä rakastaa. Rakkaus osaa laskeutua alas toisten epäonnistumisiin ja sen tuomiin kärsimyksiin sekä löytää tien vaikuttaa. Kun ihmisiä kohdataan Jumalan antama ”taakka” sisimmässä, silloin heitä lähestytään samalta tasolta tai jopa alhaalta käsin. Esran tapauksessa sellainen lähestymistapa sai aikaan hengellisen herätyksen ja puhdistautumisen. Mitähän se toisi tänään tullessaan?

tummatpilvet2_DSC05473

Antakaa te heille syötävää

”He vastasivat: `Ei meillä ole enempää kuin viisi leipää ja kaksi kalaa – vai menemmekö ostamaan ruokaa koko tälle joukolle?´” (Luuk. 9: 13)

Jeesus valmisti opetuslapsiaan työhön Jumalan valtakunnan hyväksi. Parhaat oppitunnit tulivat niistä kokemuksista, kun oppilaat joutuivat astumaan kykyjensä ja mahdollisuuksiensa yläpuolelle.

Jotain Jeesuksesta oli tarttunut heidän puserojensa alle jo tässä vaiheessa – he näkivät ihmisten arkipäivän tarpeita ja olivat huolissaan niiden johdosta. Silloin kun ihminen kykenee suuntaamaan huomionsa itsestään toiseen, kyseessä on aina jonkinlainen ihme.  Jeesus viitoitti tässä tinkimättömästi tietä.

Mutta mitä on nähdä lähimmäisen hätä, jos itsellä ei ole mitään annettavana? Oppitunnin toisena läksynä oli ymmärrys laittaa käyttöön se, mitä kukin pystyi. Opetuslasten pienet eväät eivät tietenkään riittäneet tyydyttämään tuhansien ihmisten nälkää, samoin eivät meidänkään eväät riitä edes lähimmäisiemme tarpeiden kohtaamiseen. Mutta rakkaus pakottaa kohti ihmettä.

Sydämen polte toisen puutetta kohtaan on jumalallinen voima. Se ajaa meitä Taivaallisen Isämme eteen pyytämään jotakin, mikä helpottaisi toisen elämää. Vastaus saattaa olla, että annamme sitä, mitä meillä on. Vaikka meillä on vähän, Jeesuksen seurassa vähän muuttuu paljoksi. Niukkuus muuttuu ylenpalttisuudeksi.

Tässä kohtaa Jeesus ei neuvottele; Minä haluaisin pitää itselläni sen, mitä on hallussani, Jeesus tahtoisi siunata sen kautta kärsivää maailmaa. Joka päivä olen monta kertaa samassa risteyksessä. Taidan jo aavistaa suunnan siunattuun elämään?