Jumala voi enemmän!

”Hänelle, joka voi tehdä monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa…” (Ef. 3:20)

Joskus vaarana on, ettemme osaa nähdä muuta kuin oman heikkoutemme ja edessämme olevat suuret haasteet ja esteet. Jäämme pyörimään itsemme ympärille, emmekä osaa nähdä ulospääsyä. Jumalakin unohtuu?

Välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, että Jumala, joka on kanssamme, on paljon kyvykkäämpi, vahvempi ja osaavampi kuin käsitämme. Tämä Jumala ei ole vain jossain taivaan avaruuksissa voimiensa kanssa, vaan Hän asuu meissä kristityissä.

Niin, Paavalin mainitsema suunnattoman suuri voima ei ole koskaan meidän voimaamme. Mutta koska meidät on uskoontulohetkestä alkaen yhdistetty Kristukseen mitä todellisimmalla tavalla, tuo voima vaikuttaa meissä.

Pyhä Henki on Jumalan suunnattoman suuri voima. Hän kykenee vaikuttamaan meissä uskoa, toivoa ja rakkautta. Hän pystyy sammuttamaan elämämme tulipaloja ja luomaan kaikkea sitä hyvää, jota kohti pyrimme Raamatun suuntaviivojen mukaan elämäämme ohjata.

Kun joskus mielestämme rukoilemme liian suuria asioita, niin tajunnanräjäyttävää on se, että Kristus meissä kykenee ylittämään kaikki rukouksemme ja jopa korkeimmat ajatuksemme.

Voimme siis turvallisesti olla itse heikkoja ja ongelmaisia, koska meillä on suuri ja vahva Kristus. Ja koska Hän on meissä, kaikki meidän asiamme kiinnostavat Häntä ja Hän haluaa meitä auttaa. Ehkä on aika pysäyttää mopo moottoritien varteen ja antaa tilaa Ferrarille?

Armottomuuteni vankila

Armoa opitaan 
ei ainoastaan siitä
mitä itse saa anteeksi
vaan myös siitä
mitä itse pitäisi
antaa anteeksi

antaa ehdoitta
syvät lyönnit
kipeät haavat

niin Kristus teki
ja rakasti loppuun
asti

anna Jeesus Kristus
minullekin se mieli
mikä sinulla oli

etten näin paljon
anteeksisaaneena
olisi niin mieletön
etten muita 
armahtaisi ja joutuisi 
armottomuuteni
vankilaan

(Iiris)

Jumala ei jää velkaa

”Te kylvette paljon, mutta saatte vähän satoa. Te syötte, mutta ette tule kylläisiksi. Te juotte, mutta janonne ei sammu. Te pukeudutte, mutta teidän ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työnsä palkan rikkinäiseen kukkaroon.” (Hagg. 1:6)

Profeetta Haggai oli viimeisiä Vanhan Testamentin kirjaprofeettoja. Hän kutsui pakkosiirtolaisuudesta palannutta kansaa jatkamaan keskeytynyttä Herran temppelin rakentamista. Haggai sanoi kansalle suoraan, että heitä kiinnosti enemmän omien talojen kunnostaminen kuin Herran temppeli. Asian olisi kuulunut olla toisin päin.

Sitten Haggai kertoo meitäkin koskevan hengellisen periaatteen: Antaessamme itseltämme varoja, aikaa tai vaivaa Jumalalle, se palautuu Jumalan siunauksena elämäämme takaisin. Taas jos keskitymme ensin itseemme, voi olla, että emme silti saavuta sitä, mitä haluamme.

Oletko huomannut, kuinka vaikeaa on antaa jotain jollekin toiselle? Tai kuinka vaikeaa on antaa rahaa esimerkiksi kristilliseen työhön? Meillä on pinttynyt kuva siitä, että meidän omaisuutemme on meidän oma asiamme ja meidän tulee käyttää sitä pääasiassa itseemme. Sitä voisi kutsua kaiketi omistushaluksi ja joskus jopa ahneudeksi? Todellisuudessa kaikki mitä meillä on, on lainaa. Jumala voi tänään ottaa siunauksensa meiltä pois tai sitten Hän voi lisätä sen moninkertaiseksi.

Herran temppelin rakentaminen on tänäänkin pahasti kesken. Rakennamme yhdessä Kristuksen ruumista. Se työ vaatii monenlaisia työntekijöitä, meitä kaikkia. Jumala kutsuu meitä antamaan omastamme. Paavali lisää, että iloista ”antajaa Jumala rakastaa”, tarkoittaen, että pakkoa tai velvoitetta ei ole. Mutta Malakian kirjassa Jumala haastaa meidät tuomaan täydet kymmenykset Hänelle ja sitten seuraamaan, miten taloutemme käy (Mal. 3:10)!

Jumala lupaa, että jos annamme omastamme, Hän ei jää meille velkaa. Jeesuksen mainitsema köyhä leski antoi kaiken mitä hänelle oli ja luulenpa, että ettei hänen käynyt huonosti?

Syvemmälle Kristukseen

”Juurtukaa häneen, rakentukaa hänessä ja vahvistukaa uskossa, niin kuin teille on opetettu. Olkoon kiitoksenne ylitsevuotavaista.” (Kol. 2:7)

Ajattele kasvia, jonka juuret kaivautuvat vuosi vuodelta yhä syvemmälle maaperään. Mitä syvemmälle ne yltävät, sitä enemmän ravinteita kasvi tavoittaa. Ja mitä vaikeammat kasvuolosuhteet kasvilla on, sitä voimakkaammin juuret tavoittelevat syvemmältä maasta tarvitsemaansa elinvoimaa.

Samoin meitä kehotetaan juurtumaan Kristukseen. Sanoma on kohdistettu meille, jotka olemme ottaneet vastaan Hänet Pelastajanamme; Hänen luotaan ei tule lähteä pois, vaan me saamme turvautua Häneen yhä kiinteämmin. Vuosi vuodelta meidän sydämemme juuret kaivautuvat Vapahtajaamme syvemmin kiinni ja sitä mukaa omistamme Hänessä yhä suurempia hengellisiä aarteita.

Ja mitä ankarammat ovat elämämme olosuhteet, sitä suuremmalla syyllä meidän on syytä turvautua Kristukseemme. Luonnonlakien mukaan juuri kuivuus saa kasvin kasvattamaan juuriaan syvemmälle maaperään ja saman lainalaisuuden mukaan vastoinkäymiset, ahdistukset ja pettymykset syventävät myös meidän suhdettamme Vapahtajaamme.

Kasvi voi kestää vaikka millaista kuivuutta tai paahdetta, jos sen juuret ovat ehtineet ajan saatossa yltää maan syvyyksiin. Samoin kristitty voi kestää vaikka millaisia myrskyjä, jos hänen uskonsa on tavoittanut Kristuksen rakkautta syvemmin. Silloin elämää ei määrittele niin paljoa ulkoiset olosuhteen vaan Kristus -maaperä, josta sisäinen ihmisemme imee elinvoimansa, toivonsa ja ilonsa.


Pysy vapaudessa!

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)

Mitä on kristityn vapaus? Mistä minä kristittynä olen vapaa ja mihin minun ei tule enää alistua?

Paavali piirtää Galatalaiskirjeessä vastauksena kuvaa perheestä. Hän kirjoittaa kristittyjen olevan Jumalan lapsia; kristitty kuuluu siis Jumalan perheväkeen ja voi tuntea Jumalan läheisenä ja turvallisena Isänä.

Lapsen ei tarvitse puolustella asemaansa perheessä tai pelätä jatkuvasti joutuvansa yhteyden ulkopuolelle. Lapsen ei myöskään tarvitse todistella kuulumistaan perheeseen tekemisillään. Hän on syntymänsä puolesta Isän rakastama ja siunaama.

Evankeliumi lahjoittaa meille siis avoimen, läheisen ja turvallisen yhteyden Jumalaan. Voimat, jotka sotivat evankeliumia vastaan, tahtovat repiä meidät ulos tuosta suhteestamme. Paras tapa taitaa olla uskotella lapselle, ettei hän todellisuudessa ole sellaisenaan rakastettu ja ettei hän kelpaa perheeseen. Turvallisuuden sijaan astuu pelko ja riittämättömyys.

Monet kristityt elävät pelon ja riittämättömyyden takia Jumalan ”huoneen” ulkopuolella. Ovi on heille jatkuvasti auki ja Isä kutsuu heitä astumaan sisään, mutta on ikään kuin heidät olisi sidottu pysymään ulkopuolella. Ilo läheisestä suhteesta Isään on muuttunut epätoivoksi siitä, osaanko olla Isälleni riittävän hyvä ja Hänen arvollisensa.

Evankeliumi ei kysy meiltä, millaisia me olemme, vaan millaisen aseman Jeesus Kristus on meille hankkinut. Ja vastauksesta voimme olla varmoja: täydellisen ja turvallisen suhteen rakastavaan ja meitä innolla odottavaan Isään. Tuossa suhteessa ei enää ansaita mitään eikä pelätä joutuvamme Jumalan rakkauden ulkopuolelle.

Perhesuhteissa on kyllä sääntönsä ja kurinsa. Vanhempien tehtävänä on kasvattaa lapsiaan niiden arvojen perustalle, joita he itse pitävät tärkeinä. Niin Taivaan Isäkin kasvattaa meitä Jumalan perheen käytöstavoille. Hän haluaa, että Hänen lapsistaan näkyy sitä samaa laupeutta, rakkautta ja vihaa pahaan, joita Hän itse kokee ja jotka ovat osa Hänen olemustaan.

Me Jumalan lapsina opimme hitaasti ja välillä otamme yhden edistysaskeleen jälkeen tuntuvaa takapakkia. Mutta kaiken aikaa olemme perhesuhteen sisäpuolella. Siellä ei rakkautta ansaita, siellä ei ole pelkoa eikä siellä tarvitse olla häpeää. Siellä on lapsen varmuus siitä, että minut hyväksytään tällaisenaan. Sitä on kristillinen vapaus.