Katseella on merkitystä

”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, että jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3: 14,15)

Vieläkö Suomen kansalle tulee se hengellisen ”heräämisen” aika, jota muun muassa Hilja Aaltonen ja monet muut ovat rukoilleet ja ennustaneet? Ajattelen sen tulevan, jos Jeesus nostetaan opetuksessa ja hengellisessä toiminnassa niin keskeiseksi, että kauimpanakin olevat näkevät Hänet. Jos uskallamme opettaa Ristiä sen koko täyteydessään ja jos pidämme armon vapaana ihmistekoisista ehdoista, silloin ihmiset juoksevat Jeesuksen luokse. Miksi? Koska he näkevät Hänen rakastavan juuri heitä ja kuolleen heidän syntiensä puolesta. Myös niiden syntien, joista he eivät vuosien taistelujen jälkeen ole päässeet vapaaksi.

Jeesus viittasi Nikodemusta opettaessaan Mooseksen tekemään pronssikäärmeeseen, joka piti nostaa ylös koko Israelin kansan nähtäville. Jumala oli silloin lähettänyt myrkkykäärmeitä surmaamaan kansaa heidän syntiensä tähden ja Mooses rukoili armoa. Tällöin Mooses sai tämän ihmeellisen ohjeen – mihin sitten Jeesus viittasi – että hänen piti tehdä käärme pronssista ja laittaa se kepin päähän. Käärme tuli nostaa niin korkealle, että valtavan ison kansan keskellä kaikilla olisi mahdollisuus nähdä se. Nimittäin jokainen, joka katsoi käärmeeseen, jäi eloon. Ajattele, vain katseella oli merkitystä.

Mooses olisi saattanut ajatella, että ihan hullu ohje. Miksei Jumala mieluummin poista käärmeitä tai tee jotain muuta? Mitä yhteen pronssiseen käärmeeseen katsominen auttaisi? Samoin ajatteli varmaan moni kansasta. Hyppiessään tappavien käärmeiden lomassa moni saattoi miettiä, että täysin järjetöntä vain uskoa yhden katseen auttavan mitään. Mutta ne, jotka todella käänsivät katseensa Mooseksen nostamaan käärmeeseen, pelastuivat. Ne, jotka eivät suostuneet tottelemaan Jumalan ohjetta, kuolivat.

Ei kai tämän vahvempaa kuvausta ole meidän nykyiseen tilanteeseemme? Me näemme myrkkykäärmeitä eli tappavaa syntiä joka puolella ympärillämme, toisissa mutta myös itsessämme. Samoin olemme myös kuulleet, että Jumalan Poika nostettiin maasta ylös roikkumaan ristille ja siellä hän kuoli syntiemme tähden. Jeesus vakuutti Nikodemukselle, että jokainen, joka uskoo Häneen, saa iankaikkisen elämän. Huomaa: ei muita ehtoja.

Me voimme ajatella kuten Israelin kansa aikanaan, että näemme edelleen käärmeet jaloissamme ja ne pistävät meitä! Eihän pelkkä katsominen eli siis usko riitä tappavia käärmeitä – syntiä – vastaan. Siinä se Jumalan ihme onkin. Usko Vapahtajaan riittää. Vaikka olisimme tänään hukkumassa myrkkykäärmeiden alle ja tuntisimme kehossamme ja mielessämme niiden tappavan myrkyn, yksi sydämen katse Ristille riittää. Se tekee tehottomaksi kaikkien käärmeiden kaikki myrkyt. Tätä on evankeliumi! Usko, niin pelastut!

Jos evankeliumia pidetään esille oikein ja Jeesus nostetaan riittävän korkealle, käärmeiden puremat ja myrkyn lamaannuttavat ihmiset alkavat juosta Hänen luokseen. Ei Kristuksen eli syntien anteeksiantamuksen tarve ole lakannut. Se on huutavampi kuin koskaan. Mutta näkevätkö ihmiset Pronssikäärmeen? Vai kehotetaanko heitä ensin voittamaan käärmeet? Luulen, että herätys on tästä kiinni. On aina ollut.

tuleekovielaheratysta

Oikea paasto

Herra, opeta minua paastoamaan oikein. Ei niin, että keskityn itseeni. Kuritan itseäni. Riiputan päätäni ja makaan maan tomussa. Ajan omia etujani.

Vaan niin, että irrotan ikeen hihnat. Vapautan sorretut. Vaatetan alastoman. Annan nälkäiselle omastani. Lopetan sormella osoittelun ja pahat puheet. Enkä karttele apua tarvitsevaa. Niin, Herra, minua opeta.

Että saisin iloita sinusta. Että, kun kutsun sinua, huudan apua, sinä sanot: ”Tässä minä olen.”

Niin, Herra, opeta. Ja ole tässä.

(Iiris)

33833399_1671821376264289_5356250983242399744_n

 

Jeesus heitti maineensa romukoppaan

”Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” (Luuk. 15:2)

On huomionarvoista, kuinka Jeesus uhrasi oman hyvän maineensa syntisten, arveluttavien ja huonomaineisten ihmisten tähden. Jeesusta syytettiin juopoksi, syntisten ystäväksi ja vaikka miksi vain sen takia, että Hän aina ajatteli yhtä puolustuskyvytöntä ihmistä enemmän kuin omaa mainettaan.

Eihän Jeesusta muutoin oltaisikaan voitu syyttää mistään. Hänen maineensa ja julkikuvansa olisivat olleet moitteettomia, jos Hän olisi yhtään enemmän ajatellut itseään. Jos Hän olisi vähemmän näkyvästi aterioinut ahneiden ja kierojen veromiesten kanssa, jos Hän ei olisi hyväksynyt yhteyteensä ja seuraajajoukkoonsa kaikkien tuntemaa prostituoitua, jos hän olisi kavahtanut sitä syntistä naista, joka tuli itkien Hänen jalkojensa juureen. Ja jos Hän olisi vähän järkevämmin valinnut opetuslapsensa eikä ottanut lähelleen mitä tahansa roskasakkia.

Syytös Jeesusta kohtaan oli jatkuvasti aiheellinen. Mieti nyt itse – Hän aiheutti jatkuvia skandaaleja! Hän meni toistuvasti juuri niiden ihmisten luokse, joita piti välttää ja joiden kanssa tekemisissä ollessaan joutui välttämättä häpeän kantajaksi itsekin. Lopulta uskonnollinen johtajisto heitti Jeesuksen sivuun juuri tämän Hänen toimintansa takia. Eikö Hänen olisi Jumalana hieman pitänyt ajatella mitä Hänestä puhutaan?

Jeesuksessa näemme Jumalan, joka tuli etsimään kadonneita ja häpeään vangittuja. Hän antoi heille ihmisarvon puolustamalla heitä ja jatkuvasti asettumalla suojaksi heidän ja syyttäjien väliin. Jeesuksen rakkaus ja hyväksyntä oli maan heikoille kuin suojaava teltta heidän ympärilleen. Ei Hän välittänyt omasta maineestaan, Häntä ajoi paljon suurempi sisäinen polte: rakkaus ihmisiä kohtaan. Jeesus näki kaikkein alas vajonneimmissakin ihmisissä sen suunnattoman arvon, mikä heillä oli Jumalan luotuina. Juuri heitä varten Hän oli tullut ja heille Hänellä oli sanoma: ”Jumala ei ole unohtanut teitä. Olen tullut luoksenne.”

Eikö meidän tulisi olla Jeesuksen seuraajina Hänen kaltaisiaan ja eikö meitä kuuluisi ajaa sama polte? Ovatko syntien takia syytetyt ja häpeän kanssa painivat vähentyneet sitten Jeesuksen päivien vai olemmeko me unohtaneet sen kaikkein tärkeimmän? Varjelemmeko omaa mainettamme enemmän kuin etsimme kadonneita? Uskallammeko osoittaa rakkautta, hyväksyntää ja täyttä ystävyyttä sellaisillekin, joiden takia meitä tultaisiin katsomaan kieroon?

Joskus kuulen julistavani halpaa armoa. Armo tekee kuulemma passiiviseksi, kun kaikki on annettu anteeksi. Tässä heitän haasteen meille kunnon kristityille: Mennään ja tehdään kuten Jeesus. Suojataan heikkoja, asetutaan syytettyjen puolelle, uhrataan maineemme heidän takiaan. Evankeliumi ei tee meistä passiivisia vaan se sytyttää sisällemme Jumalan etsivän poltteen. Jeesus ei anna meidän katsella toisten epäonnistumisia kuin elokuvissa popcornien kanssa vaan haastaa meidät liikkeelle heidän avukseen!

jeesusheittimaineensa

Hämmentävä armo!

Parissa kirjoituksessani olen viitannut Daavidin syntiin Batseban kanssa. Synti oli Jumalan silmissä hyvin paha ja Daavid sai kokea siitä syvää surua sekä traagista murhetta. Myös Daavidin ja Batseban ensimmäisen lapsi kuoli. Mutta hämmentävää on, että seuraavasta lapsesta, Salomosta, tuli Daavidin jälkeinen kuningas ja siis yksi Jeesuksen esi-isistä. Raamattu jopa erikseen ilmoittaa, että Jumala rakasti Salomoa! Daavidilla oli lukuisia poikia, jotka olivat syntyneet luvallisista suhteista mutta Jumala valitsi nimenomaan Salomon Jeesuksen sukulinjalle.

Esimerkkejä vastaavasta Jumalan häkellyttävästä toiminnasta olisi monia. Nostan esille vielä pari. Yksi Israelin kantaisistä, Juuda, luuli erään kerran makaavansa porton kanssa, mutta yhtyikin miniäänsä Tamariin. Tuosta seurauksena syntyi Peres. Huomaamme jälleen, että juuri Peres on merkittynä Jeesuksen sukuluetteloon (esim. 1. Aik. 2: 3-13). Tai mitä olet mieltä siitä, että Jumala oli Mooseksen kautta erikseen käskenyt, ettei Israelin kansaan saisi koskaan tulla kuuluvaksi mooabilaiset ja silti koko Ruutin kirjan sanoma on siinä, että mooabilaisesta Ruutista tulee Booaksen vaimo? Taas ollaan tekemisessä Jeesuksen sukulinjan kanssa. Booakselle syntyi nimittäin Iisai ja tälle taas Daavid.

Pelkään tehdä tästä yhteenvetoa; väärinymmärryksen vaara on suuri. En ole vetämässä johtopäätöksiä siihen suuntaan, ettei Jumalan käskyillä ja ohjeilla olisi merkitystä ja että näiden esimerkkien opastamana voisimme kukin tehdä mitä pahaa haluaisimme. Ei, synti on aina tuhovoima, se tuhoaa meitä itseämme ja läheisiämme.

Mutta Jumalan kanssa ei myöskään voi laskelmoida. Hän ei anna meille ansioittemme mukaan. Me emme olisi ikinä valinneet Tamarista syntynyttä Peresiä, Ruutista syntynyttä Iisaita tai Batsebasta syntynyttä Salomoa Jeesuksen sukupuuhun. Me olisimme Jumalan asemassa hiljaa painaneet nämä tapaukset sivuun ja unohduksiin ja nostaneet niiden tilalle kunniakkaita henkilöitä. Me olisimme korottaneet niitä ihmisiä, joiden elämästä ei löydy vastaavia skandaaleja.

Ehkä Jumala nosti erikseen esille tällaisia epäonnistumisia ja vielä antoi niille suunnattoman arvon juuri siitä syystä, että Hän osoittaisi meille miten armahtava ja rakastava Hän on? Ehkä Hän on halunnut läpi Raamatun osoittaa, että Hänen kansansa on aina ollut vajavaista ja monessa suhteessa epäonnistuvaa? Ehkä Jumala osoittaa näin meillekin, että Hän ei kykene ainoastaan antamaan meille anteeksi vääriä valintojamme ja syntejämme, vaan Hän voi muuttaa virheemme siunaukseksi itsellemme ja toisille. Siis synti pysyy syntinä mutta Jumalalle tunnustettuna ja annettuna sekin joutuu palvelemaan Jumalan lasten parasta.

Ehkä sinunkin elämässäsi on sellaisia menneitä tai nykyisiä asioita, jotka haluaisit unohtaa? Asioita, jotka eivät ole menneet oikein ja joiden vuoksi olet kärsinyt? Ehkä kannat niistä häpeää tänäänkin? Raamatun valossa haluan sanoa sinulle, että Jumala haluaa ottaa vääryytemme ja syntimme itselleen ja Hän pitää niistä huolen. Niistä voi tulla siunausten kanavia. Niistä voi tulla niitä kanavia, joiden kautta Herra Jeesus Kristus tulee esille tälle maailmalle. Ihan samoin kuin Tamarin, Ruutin ja Batseban elämässä.

Jumalasiunaasynnin_IMG_8332