Ettei Jaakkokaan hukkuisi

“Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty” (Room. 5:10).

Voiko itsensä riittämättömäksi tunteva kristitty saada enää lohduttavampaa ja voimaannuttavaa lupausta, kun mitä tässä edessämme näemme? Jos tunnet hukkuvasi kuin mereen syntiesi ja heikon uskosi kanssa, Jumala osoittaa sinulle, että todellisuudessa olet kuin valtamerialuksessa turvassa. Tai Raamatun esikuvia käyttäen – Noaan arkissa.

Saatamme kokea, ettei Jumala kertakaikkiaan jaksa rakastaa ja armahtaa aina uudelleen tällaista huonoa kristittyä. Mutta ajattele, Jumala rakasti meitä jo silloin, kun me olimme Hänen vihollisiaan ja elimme piittaamatta Hänestä ja Hänen tahdostaan. Jo silloin Jumalan rakkaus pakotti Hänet luomaan sillan välillemme. Se silta luotiin verisen ristin kautta, siinä Jumalan armo ja rakkaus murtautuivat Jumalan vihollisten elämään. Jumala rakasti sinua ja minua niin syvästi, että Hänen kolminaisuutensa särkyi. Jeesus Jumalan Poikana huusi ja hapuili epätoivoisena Isäänsä ristillä ja tuona samana hetkenä Isä menetti Poikansa. Jumalan rakkaus oli Hänen vihollisiaan kohtaan äärimmilleen vietyä, uhrautuvaa rakkautta. Jos kysyt, mistä voit tietää Jumalan rakastavan sinua, katso sydämesi silmillä Kristusta ristillä kantamassa sinun syntejäsi. Isä halusi sellaisella kiihkeydellä yhteyttä kanssasi, että oli valmis särkymään sen yhteyden hintana äärimmäisellä tavalla.

Mutta hukkuva kristitty saa vielä – jos mahdollista – syvemmänkin vakuutuksen ja lohdutuksen: Jos Jumala oli valmis rakastamaan tällä tavalla Hänen vihollisiaan, miten paljon Hän rakastaakaan meitä nyt, kun olemme Hänen lapsiaan? Kun Hän oli ilman meidän myötävaikutustamme valmis tekemään kalleimman kuviteltavissa olevan uhrauksen, eikö Hän nyt sitä suuremmalla syyllä tekisi ja antaisi kaiken muunkin tarvittavan pitääkseen meidät lähellään? Jos vihollisia kohdellaan suurella rakkaudella, miten kohdellaankaan omaa perheväkeä?

Otamme vielä askeleen syvemmälle iloon: Jos Jumalan Pojan kuolema toi sovinnon meidän ja Jumalan välille, mitä vaikuttaakaan Hänen elämänsä? Tiedäthän, että Jeesus Kristus elää Isänsä edessä joka hetki rukoillakseen sinun elämäsi puolesta? Jos Hänen kuolemansa sai aikaan sovinnon, Hänen elämänsä meidän Ylimmäisenä Pappinamme ei tarkoita mitään muuta kuin täydellistä pelastuksen varmuutta!

Jeesus katsoo tänään väsynyttä, epätoivoista ja hukkuvaa kristittyä, nostaa hänet kuivalle maalle, jakaa elämäänsä, synnyttää uskoa sekä toivoa ja auttaa jaksamaan huomiseen. Ja huomenna Hän tekee jälleen samoin. Ettei Jaakkokaan hukkuisi.

IMG_53901

Armo kasvattaa meitä

“Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa…” (Tiit. 2: 11,12).

Saatana pelkää Jumalan evankeliumia, sillä se on todellinen Jumalan voima, joka kykenee täydellisesti pelastamaan ihmisen syntiensä ja Jumalan tuomion alta ja tekee tämän vanhurskaaksi ja Jumalan lapseksi.  Sen tähden Saatana yrittää vääristellä Jumalan pelastavaa armoa yhteen jos toiseenkin suuntaan. Onkin olemassa armoa, joka melkein riittää pelastukseen ja armoa, joka kehottaa kristittyjä suosimaan rauhassa syntejään.

Raamattu ei opeta, että armo olisi kuin hyväksyvä kumileimasin meidän itsekkyydellemme ja himoillemme. Sen sijaan se julistaa syntiselle vapautusta Jumalan tuomiosta ja avaa taivaan portit Jumalasta kaukana olevalle ihmiselle.

Lainaamassani raamatunkohdassa Paavali opettaa, että armo tekee kaksi asiaa. Se ensinnäkin pelastaa täysin ja vuorenvarmasti jokaisen, joka siihen turvaa. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen syntiensä sovittajana, on Jumalan lapsi. Ja Jumala pitää perheväestään huolta.  Toisekseen Jumalan armo alkaa kasvattamaan ihmistä Jumalan perheväen tavoille. Kristityllä on siis varma pelastuksen perustus huolimatta siitä, miten hän onnistuu elämään kristittynä. Pelastus ei perustu ihmisen pyhitykseen vaan yksin Jumalan armoon. Mutta tämä armo on samalla voima, joka alkaa vaikuttamaan kristityn sisällä niin sanottua elämänvanhurskautta eli pyhitystä.

Jumalan armo ei kuitenkaan pääse vaikuttamaan koko voimallaan meissä, jos siihen laitetaan ehtoja. Jos pelkäämme armon vievän meitä ja kuulijoitamme välinpitämättömyyteen ja syntien suosimiseen, alamme varmistella evankeliumia laittamalla siihen erilaisia “muttia”. Tällainen opetus saa sisällön: “Jumalan armo riittää, mutta sinun…” tai “Jumala antaa kaikki syntisi anteeksi, jos sinä…” Ja edelleen: “Jeesus rakastaa sinua, kun sinä…” Voi käydä niin, että koko huomio kiinnittyy silloin pilkun jälkeiseen ihmisen osuuteen. Armo on tällöin hyvä uutinen, mutta aina askeleen liian kaukana. Armon sijasta aletaan korostaa parannuksentekoa, synnin hylkäämistä, pyhitystä, ratkaisua, oikeaa tahtomista – lista olisi loputon. Tällainen opetus on ihmiselle järkeenkäypää ja siksi se saavuttaa suuren hyväksynnän.

Jumalan armoa tulee opettaa koko täyteydessään ja ehdottomuudessaan, ilman ehtoja tai “muttia”. Sen tulee olla sanoma Jumalan pelastavasta rakkaudesta, joka juoksee syntistä vastaan, ottaa tämän syliinsä ja kantaa kotiin. Kun kristitty oppii lepäämään armon – eli Kristuksen varassa – Kristus itse alkaa vaikuttaa hänessä pyhitystä. Tällainen kristitty elää evankeliumin ilossa ja vapaudessa. Rakastettuna hän rakastaa, armahdettuna armahtaa ja löydettynä löytää toisia. Hän kyllä tarvitsee kehotusta ja suuntaviittoja kohti pyhää elämää, mutta tietää, että yksin Jumalan armo voi viedä sinne, minne suuntaviitat osoittavat.

armo

Kuinka vanhurskas olet?

Tuntuuko sinusta siltä, että Jumala ei voi pitää sinua vanhurskaana ja pyhänä, koska katsoessasi elämääsi, näet siinä aivan jotain päinvastaista? Pelkäätkö, ettei Jumala voi pitää sinua yhteydessään eikä pelastaa sinua, koska taistelet oman syntisyytesi kanssa etkä ole päässyt riittävästi voitolle? Tai oletko väsynyt koko taisteluun ja vähällä luopua uskostasi?

Roomalaiskirjeen luvut 3 ja 4 kertovat meille, kuinka kristitty voi olla Jumalan silmissä vanhurskas, eli syytön, puhdas ja pyhä. Raamattu kertoo järjelle käsittämättömän asian: Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (4:5), siis ei hurskasta, hyvää ja moraalista ihmistä vaan niin suuren syntisen, jota täytyy kutsua jumalattomaksi. Tosin luvuissa 1-3 Paavali on esittänyt, että Jumalan silmissä me kaikki olemme täsmälleen yhtä jumalattomia.

Miten tämä vanhurskaaksi julistaminen tapahtuu? Kyseessä on yksipuolinen teko – Jumala julistaa syntisen vanhurskaaksi ilman mitään tämän omia ansioita. Huolimatta siitä, mitä syntejä ihmisen elämässä on sekä määrällisesti että laadullisesti. Syntinen ihminen kuulee sanoman evankeliumista – Jumalan Pojasta, joka kantoi meidän syntimme ristille ja kuoli niiden tähden – ja suostuu uskomaan sen. Sanoma luo uskon. Sillä hetkellä Jumala pyyhkii pois kaikki synnit ja lahjoittaa ihmiselle oman vanhurskautensa. Tällainen ihminen on siis Jumalan silmissä yhtä vanhurskas kuin Hänen Poikansa Jeesus Kristus.

Mutta tähän Jumalan armoon on hyvin vaikea luottaa. Roomalaiskirjeen luvussa 4 Paavali viittaakin tähän vaikeuteen ottaessaan Aabrahamin esimerkikseen: “Tähän Jumalaan Aabraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan. Abraham toivoi, vaikkei toivoa ollut, ja niin hän uskoi..” Abraham tietysti odotti saamiensa Jumalan lupausten täyttymystä, mutta Paavali opettaa tässä meitä uskon vaikeudesta.

Abraham sai lupaukset mutta hän näki sekä itsessään että olosuhteissaan puhdasta mahdottomuutta niiden toteutumiseksi! Hän oli jo inhimillisen järjen mukaan liian vanha saadakseen pojan. Tämä sama ongelma on jokaisella itsensä tuntevalla kristityllä: Me olemme saaneet Jumalalta lupauksen, mutta näemme elämässämme ihan vastakkaisia asioita. Jumala on lupauksensa mukaan julistanut meidät vanhurskaiksi mutta me silti näemme ja tunnemme omat syntimme. Ja vielä toisetkin monesti näkevät ne, ainakin osan. Me emme ole Jumalan julistuksesta huolimatta muuttuneet itsessämme synnittömiksi.

Joudumme uskon taisteluun juuri tämän asian vuoksi. Jumalan lupauksen ja meidän arkielämämme välillä on sovittamaton ristiriita. Sama totuus pätee hyvin moneen muuhunkin Jumalan lupaukseen, me emme näe niiden toteutumista elämässämme juuri tällä hetkellä. Tahtoisimme aina enemmän uskoa sitä mitä näemme ja koemme ja kun niin teemme, joudumme epätoivoon. Tästä ongelmasta nousevat lukuisat tuskaiset riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden kokemukset. Katsomme itseämme Hänen lupaustensa sijasta.

Tutustu Raamatusta Jumalan armolupauksiin. Uskalla omistaa ne itsellesi, sillä Jumala toteuttaa sen mitä lupaa. Hän on julistanut jokaisen Jeesukseen uskovan ihmisen täysin vanhurskaaksi. Asia on lopullinen ja varma. Sinä olet 100 prosenttisen vanhurskas uskosi tähden eikä siihen voi enää lisätä mitään. Ei yhtään hyvää tekoa. Elämänmittainen pyhityskin voi alkaa kasvaa vain tämän ihmeellisen totuuden hyväksymisestä!

kuinkavanhurskas