Vaikeudet opettavat nöyryyttä

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Barnabas lähti sitten Tarsokseen etsimään Saulia.” (Apt. 11: 25)

Apostoli Paavali joutui halki elämänsä kokemaan lukuisia vaikeuksia ja hänen elämänsä tuntui eräässä mielessä olevan matkaa ahdistuksesta toiseen. Jeesus sanoi hänelle jo kutsumuksen alussa, että hän joutuisi kärsimään paljon. Ehkä juuri siitä syystä Paavali oli niin rakastunut Jeesukseen ja hänen elämäänsä leimasi ahdistusten ohella myös Jumalan armon kirkkaus?

Paavali ei tainnut olla omalta persoonaltaan ihan vaatimattomin ja helpoin tapaus. Uskoontulemisensa jälkeen hän vaikutti aiheuttaneen kohuja missä liikkuikaan. Merkille pantavaa on, että vasta kun muut apostolit lähettivät keskenkasvuisen ja väittelynhaluisen Saulin (Paavalin toinen nimi ja tarkoittaa suomeksi ”suurta”) Jerusalemista kotikaupunkiinsa Tarsokseen, Raamattu mainitsee, että koko Kristuksen kirkolla oli rauha (Apt. 9: 30,31). Paavali oli jo alusta lähtien inhimillisen katsantotavan mukaan mitä sopivin ihminen herätyksen välikappaleeksi, Jumalan silmissä hänet piti siirtää syrjään opettelemaan nöyryyttä ja Kristuksen sisäistä tuntemista.

Aikaa kului ja Jumalan seurakunta jatkoi kasvuaan. Paavali on hävinnyt kuvasta. Seuraavan kerran, kun Raamattu mainitsee hänet, kyseessä on Antiokiassa syntyneestä herätyksestä ilmennyt tarve. Tällä kertaa Paavali ei tuo itseään esille vapaaehtoisesti, hänet täytyy hakea työhön. Kukapa olisi sopivampi mies tehtävään, kuin Barnabas? Hänen alkuperäinen nimensä Leevi oli apostolien toimesta muutettu Barnabakseksi (rohkaisija), koska hän oli todellinen toisten rohkaisija ja esille nostaja (Apt. 4: 36). Paavali tarvitsi tuekseen ihmisen, joka osasi rohkaista sivuun laitettua ja oman rohkeutensa menettänyttä apostoliparkaa. Tässä vaiheessa Raamattu vaihtaa Saulin nimeksi Paavalin, joka tarkoittaa ”pientä”.

Barnabaksen rohkaisevan ystävyyden myötä Paavali uskaltautui jälleen antamaan itsensä Jumalan valtakunnan työlle. Ja mitkä tulokset siitä seurasivatkaan! Hän ei enää tuonut esille itseään, vaan Herraa Jeesusta Kristusta. Vaikeuksien kouluissa oli riisuttu omaa vahvuutta ja luottamusta omaan osaamiseen; tilalle oli tullut hiljainen mutta syvä luottamus Vapahtajaan. Jeesus pystyi toimimaan Paavalin elämän kautta hämmästyttävin tuloksin.

vaikeudetopettavat

Miksi Jumalaa voi ylistää?

Published on by Jaakko Pirttiaho5 Comments

”Herraa minä ylistän koko elämäni ajan, laulan Jumalalle niin kauan kuin elän.” (Ps. 104: 33)

Muutama vuosi sitten olin ulkomaanreissulla yksin ystävieni kanssa. Olin siellä sisäisesti rikottuna ja yritin jaksaa päivästä toiseen. Koin olevani sekä elämäni että myös jumalasuhteeni kanssa mahdottomassa tilanteessa. Olin joutunut umpikujaan valintojeni ja myös vaikeiden olosuhteiden seurauksena. Tunsin olevani kaiken avun ulkopuolella ja Jumalan vihan kohteena. Olin mielestäni liian syntinen.

Eräänä matkan aamuista minulle siihen saakka tuntematon nainen tuli luokseni ja sanoi, että hänen piti kertoa minulle yksi raamatunpaikka. Jännityin kuin viulunkieli. Nainen siteerasi Raamattua Jeremian kirjasta luvusta 30: ”Mutta sinun haavasi minä kasvatan umpeen, minä parannan sinun vammasi, sanoo Herra, koska sinua, Siion, kutsutaan hylätyksi, sellaiseksi, jota kukaan ei kaipaa” (Jer. 30:17). Olin lysähtää paikoilleni, raamatunpaikka kosketti juuri minun tilannettani. En ollut voinut edes kuvitella, että Jumala haluaisi tai pystyisi auttamaan. Olin ajatellut olevani pahuuteni takia Jumalan rakkauden ulkopuolella.

Seuraavien vuosien kuluessa pidin kiinni tuosta ja muutamasta muusta lupauksesta. Yksi tärkeimmistä oli lupaus siitä, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (Room. 4:5).  Elämäni tuntui luisuvan aina kurjempaan suuntaan ja särkymiset seurasivat toinen toistaan. Mutta tiedätkö mitä? Jumala oli uskollinen ja Hän piti lupauksensa. Hän ei päästänyt elämästäni irti ja Hän korjasi myös sisäisessä elämässäni pilalle menneitä asioita.

Tällaisista asioista on todella vaikeaa kertoa. On vaikeaa ja ehkä liiankin alastonta avata omaa sydäntään ja kokemusmaailmaa, varsinkin kun niissä ei ole mitään kehuttavaa. Haluan kuitenkin kertoa, että jos Jumala on pystynyt kantamaan minua, Hän pystyy kantamaan ketä tahansa. Jos Jumalan armo on riittänyt minulle, se ei voi päättyä kenenkään kohdalla. Ja jos armo on kyennyt saamaan minussa aikaan tätä pientä rakkautta Vapahtajaani kohtaan, se voi tehdä sitä samaa jokaisen elämässä. Tiedän elämässäni riittävän jatkossakin ylivoimaisiakin haasteita, mutta varovaisesti uskallan jo ajatella, että Jeesus ei hylkää niissäkään.

Miksi siis Jumalaa voi ylistää? Siksi, että Hänen armonsa ja rakkautensa ovat syvyydeltään mittaamattomia (Ps. 103:11). Siksi, että Hän on sitoutunut pitämään huolta meistä lapsistaan tavalla, joka ylittää käsityskykymme. Siksi, että Hän jatkuvasti pelastaa meitä kaikilta pimeyksiltämme. Me voimme ylistää Häntä, koska Hänen kätensä ei ole koskaan liian lyhyt auttamaan.

miksijumalaavoiylistaa_DSC03312

Ne bis in idem

Published on by Yksin armosta ry2 Comments

”Heidän syntejään ja vääriä tekojaan minä en enää koskaan muista. Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria.” (Hepr 10:17-18)

NE BIS IN IDEM (”Ei kahdesti samassa asiassa”)

Tuon yleisen oikeusperiaatteen mukaan ketään ei saa tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi. Oikeusjuttu voidaan ottaa uudelleen käsittelyyn ainoastaan silloin, jos on näyttöä uusista tai vasta esiin tulleista tosiseikoista tai jos aiemmassa prosessissa on tapahtunut perustavaa laatua oleva virhe.

Jumalan valtakunnan lainsäädännön mukaisesti Jeesus Kristus tuomittiin kuolemaan ja kärsi rangaistuksen ihmisten menneiden, nykyisten ja tulevien syntien vuoksi. Mitään virhettä tai tosiasioiden piiloon jäämistä ei tässä prosessissa tapahtunut. Jeesuksen sijaissovituksen perusteella koko ihmiskunta julistettiin syyttömäksi ja vapautettiin lopullisesti lainmukaisesta rangaistuksesta.

Raamatun opettama viimeinen tuomio ei koskekaan enää edellä mainittuja rikoksia. Tutkittavaksi nostetaan tällä kertaa se, millä tavoin me ihmiset suhtauduimme elämämme aikana Jumalan Poikaan. Kysymys on siitä, suostuimmeko vastaanottamaan Jeesuksen vai torjuimmeko hänet. ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskoivat häneen.” (Joh 1:12)

Kirjoittaja: Markku Sarento

DSC05058

Samanlaiset

Published on by Yksin armosta ryLeave a comment

Sinä – juoppo, varas, vankiloissa istunut, yhteiskunnan pohjasakkaa.
Minä – kiltti, rauhallinen, kuuliainen, kunnon kansalainen.

Näin meistä ajateltiin.

Halusit löytää ihmisarvosi,
jota turhaan etsit muiden katseista.
Halusit olla tervetullut. Edes jonnekin.
Halusit olla jotain mistä pidetään
eikä vain jotain mitä siedetään.

Miten sisarukset voivat olla noin erilaisia? kysyttiin.

Olisivat katsoneet tarkemmin,
niin olisivat nähneet kaksi samanlaista:
kaksi itsensä orjaa, kaksi heikkotahtoista, kaksi elämäänsä eksynyttä.

Siinä me istuttiin rappusilla. Samanlaiset.
Mietittiin tätä elämää.
Ja odotettiin Vapahtajaa.

(Edeltä menneen isoveljeni muistolle ja jälleennäkemisen toivossa, Iiris)

36569223_1717551558357937_7884966494054907904_n

Vastakohdat rukoilemassa

Published on by Jaakko Pirttiaho4 Comments

”Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen.” (Luuk. 18: 9)

Tunnemme kaikki vertauksen fariseuksesta ja publikaanista rukoilemassa Jerusalemin temppelissä. Meidän olisi hyvä muistaa, että Jeesus ottaa vertaukseen kaksi täydellistä ääripäätä; fariseus edustaa uskonnollisuuden eliittiä ja publikaani suurinta syntistä. Vertauksen loppu on jopa järkyttävä. Publikaani – joka vain pyytää armoa – lähtee temppelistä vanhurskaana. Fariseus ei.

Yritän kääntää vertauksen tähän päivään. Ajattele mallikristittyä (vaikka nimeltään Jaakko), ihmistä, joka elää hyvää elämää ja haluaa etsiä ja toteuttaa Jumalan tahtoa. Jaakko ajaa tapansa mukaan sunnuntaiaamun jumalanpalvelukseen, jossa hänellä on opetusvastuu. Matkallaan hän rukoilee ja kiittää Jumalaa armosta ja kaikesta hyvästä, jota hän on saanut elämäänsä. Samassa hän havaitsee kotikirkkonsa lähettyvillä kylän kaikkien tunteman alkoholistin. Tämä on juuri hoipertelemassa puiston penkille istumaan. Jaakko halveksii mielessään tuntemaansa alkoholistia ja miettii, että onneksi hän on itse onnistunut elämässään paremmin.

Penkille hoiperrellut mies oli ollut aikanaan kristitty. Ja omasta mielestään hän edelleen on. Hän kävi aikanaan seurakunnassa, olipa hänellä oma vastuualueensakin. Sitten elämä lähti vierimään alamäkeä ja lopulta hän päätyi kurjaan jamaansa. Monesti hän katseli kirkkoon meneviä ihmisiä ja yritti huudella heille jotain saadakseen keskustelukumppanin. Mutta kukaan ei pysähtynyt.

Tänä kyseisenä aamuna, samaan aikaan kun Jaakko ajoi autolla hänen ohitseen, tämä mies löi rintaansa ja pyysi Jeesusta armahtamaan häntä.

Jaakko piti hyvän puheen. Palatessaan hyvillä mielin ja kiitosta saaneena kirkosta, hän paluumatkallaan näki saman alkoholistin puiston penkillä. Jaakkoa vihastutti sellainen elämä ja sen pilaaminen. Olisi nyt samanlainen kristitty kuin hän, laittaisi elämänsä ojennukseen.

Päätän muunnosvertaukseni Jeesuksen vertauksen lopetussanoihin: ”Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

vastakohdatrukoilemassa_DSC03389