Pyrin tällä kirjoituksellani vastaamaan niihin syytteisiin, joita olen kohdannut tätä blogia kirjoittaessani. Minua on milloin syytetty harhaopettajaksi ainakin siinä mielessä, että käännän Jumalan armon irstaudeksi. Samoin epäilyjä on ollut sen suhteen, että olen liian liberaali eli hylkään Jumalan lain. Tätä kutsutaan antinomismiksi. Sen mukaan armon takia ei ole enää mitään väliä miten eletään, Jumalan lailla ei ole enää tehtävää.
Vastaan näihin syytöksiin selvennyksen takia, että olen sydämeltäni tässä kysymyksessä sitoutunut luterilaiseen tunnustukseen. Ja te vapaiden suuntien lukijat, malttakaa vielä lukea eteenpäin. Olen nimittäin saanut ensimmäiset 15 vuotta uskostani elää helluntaiherätyksen parissa ja olen imenyt myös vapaiden suuntien teologiasta hyviä vaikutteita. Mutta aito luterilainen tunnustus on mielestäni hyvin oikeassa siinä, että laki ja evankeliumi ovat molemmat voimassa mutta niiden tehtävät ovat erilaiset eikä niitä saa sekoittaa toisiinsa.
Jumalan laki osoittaa Jumalan pyhyyttä. Laki on itsessään hyvä ja pyhä ja sen tehtävä on osoittaa meille syntisyyttämme. Laki vaatii ja käskee meitä olemaan yhtä pyhiä kuin Jumala on. Jeesushan Vuorisaarnassa selvitti, ettei Jumalan laki koske vain meidän ulkoista käytöstä ja “isoja” syntejä vaan yhtä lailla sisäisiä motiiveja, tunteita ja tavoitteita. Laki osoittaa jo sisäisen himon kadottavaksi synniksi. Lisäksi Raamatun opetuksen mukaan yhdessäkin kohdassa lakia rikkonut on syyllinen koko lain rikkomiseen ja siksi kadotustuomion alainen.
Paavali monessa kohtaa osoittaa, ettei laki anna voimaa hyvän tekemiseen vaan sen tehtävä päättyy siihen, kun se on saanut musertaa meidän hengellisen itseluottamuksen ja ajettua meidät Kristuksen luokse. Minäkään en todella halua opettaa, että lailla ei enää ole virkaa. Se todella, Pyhän Hengen käyttämänä, valaisee meille Jumalan pyhyyttä ja niin musertaa meitä. Se tekee hyvistäkin ihmisistä syntisiä. Kristittykin tarvitsee lakia sekä ohjaamaan elämää oikeaan suuntaan, että tekemään tilaa Vapahtajalle. Kun laki saa paistaa koko voimallaan sisällemme, me huudahdamme syntisyyttämme sekä Jesajan että Paavalin tavoin.
Evankeliumi taas keskittyy yksinomaan hyvään uutiseen Kristuksesta Jeesuksesta. Se on täynnä pelkkää lupausta ja kutsua. Siinä missä laki näyttää ihmiselle hänet itsensä ja synnin, evankeliumi näyttää puhtaasti Kristusta, syntien anteeksiantamusta ja armon suuruutta. Tämä evankeliumi on Jumalan voima. Se kykenee tekemään Jumalan vihollisesta Hänen rakkaan lapsen ja on myös meidän voimana pyhityskilvoittelussamme. Evankeliumi lahjoittaa meille kaiken sen, minkä laki vaatii. Tämä ei ole halpaa armoa, koska tämä on maksanut Jumalalle äärimmäisen paljon. Joka todella saa ymmärtää Kristuksen sovitustyön hinnan Jumalalle, ei enää koskaan pidä armoa mitättömänä tai halpana asiana.
Näitä kahta Jumalan Sanan osaa ja toimintamallia ei saa koskaan sekoittaa toisiinsa. Sitä kuitenkin käy hyvin usein. Kun lakiin sekoitetaan evankeliumia, sen vaatimukset alennetaan inhimilliselle tasolle. Silloin ollaan tekemissä juutalaisen ja katolisen opin kanssa, jossa riittää, kun ihminen tekee osuutensa, Jumalan armo antaa lopun. Tai jos lakia sekoitetaan evankeliumiin, saadaan aikaan “melkein hyvä uutinen.” Syntyy opit “Jumalan armo kyllä, mutta” ja Jeesuksen sovitustyö riittää, mutta.”
Molempia, sekä lakia että evankeliumia, pitää julistaa tänäänkin koko voimassaan. Mutta huomaa tämä: sekoittamatta ja eri ihmisille. Lakia julistetaan niille, jotka ovat omavoimaisia tai niille, jotka ovat alkaneet elää hyvässä yhteissovussa syntiensä kanssa. He tarvitsevat lain ankaruutta, jotta voisivat nähdä tarvitsevan tilansa ja kääntyä Vapahtajan puoleen. Evankeliumia ja vain evankeliumia tarvitsevat ne, jotka ovat musertuneet lain tuomioiden alla, jotka kokevat olevansa liian syntisiä, heikkoja ja kelpaamattomia. Heille EI saa julistaa lakia eikä mitään muunnosevankeliumia. Heille täytyy julistaa, että usko Kristukseen riittää. Että evankeliumi riittää.
Tämä blogisivusto on olemassa niitä ihmisiä varten, jotka kokevat, etteivät kelpaa. Kirjoitan jokaisen tekstini ajatellen niitä tuhansia, jotka ovat seurakuntien ulkopuolella ja joiden elämä on syystä tai toisesta särkynyt. Kirjoitan syyllisyyden ja häpeän kanssa painiville – niille, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli (Ps. 34: 19). Herra Jeesus on lähellä heitä ja pelastaa heidät. Se ei todella oli armon kääntämistä irstaudeksi tai lain hylkäämistä. Se on evankeliumin julistamista koko kirkkaudessaan niille, joille se kuuluu.
Opetukseni on puutteellista ja yhteen tekstiin saa aina esille yhden näkökulman. Mutta pyydän teitä rakkaat lukijat pitämään mielessä kohderyhmäni. Haluan julistaa sellaista täyttä Kristuksesta säteilevää armoa, joka sekä pelastaa, kasvattaa, pyhittää, että kantaa meidät kotiin. Ja vaikka jostain tekstistäni puuttuu sana “parannus”, se ei tarkoita sitä, että olisin sen kumonnut. Parannusta olen joutunut itse tekemään syntieni lisäksi hyvistä töistä, joilla olen yrittänyt kelvata Jumalalle.
Olen säännöllisesti yhteydessä opetukseni suhteen eri kirkkokuntia edustavien teologien ja pappien kanssa ja saan heiltä hyviä ja rakentavia neuvoja sekä ohjausta. Ohjausta tarvitsenkin, sillä evankeliumi on liian ihmeellinen asia ymmärrettäväksi ihmisen omalla järjellä. Tekin, rakkaat lukijat, saatte opastaa minua yhä terveempään opetukseen, mutta toivon sen tapahtuvan kunnioituksen ja yhteisen arvostuksen ilmapiirissä.
