Kun Jumala pidättää hengitystään

Kosmosten ääriviivat pyörivät Jumalan sormien ympärillä täyden hiljaisuuden vallitessa. Enkeleiden johtajat seuraavat herkeämättä sekä suurta tositv:tä että Valtaistuimella istuvan jännittyneitä kasvoja. Panokset ovat lyöty pöytään, peliin on laitettu Jumalan hylkäämistä kammoava sydän.

Ihmettelet, kuinka elämässäsi painajaiset eivät pääty heräämiseen, hirviöt eivät jää enää satuihin eivätkä keskipäivän polttava tuliaurinko näytä laskeutuvan koskaan kauniiksi taustamaisemaksi.

Huudat Jumalaa toimimaan. Kastelet kyynelilläsi halkeilevat huulesi ja pienenä keränä pyydät Syliä, joka olisi sielusi salamoita vahvempi ja silti se lempeä pesä, joka hoitaa tiukan päättäväisesti.

Et voi mitenkään tietää. Kukaan ei ole tainnut kertoa sinulle? Jumala on juuri nyt hiljaa ja syystä. Hän tuskin hengittää kun koko taivas katsoo elämääsi panosten ollessa korkeimmat mahdolliset.

Tunnet Jumalan katseen mutta oletko ollut niin lähellä, että olet huomannut erityisen tuikkeen sinua kohtaan? Oletko uskaltanut olla maan alle kaatuneena niin löydetty, että olet poiminut haavoihisi Rakastettusi kyyneleen?

Kun Jumala pidättää hengitystään. Hän on uskaltanut
luottaa sinuun vapisevan sydämensä hinnalla. Hän on luottanut, vaikka tietää riskin: sinä et jaksa enää rakastaa Häntä.

Yksi Isän rakkaalle lapselleen tuleva, kuristava kuritus repiit toivon purjeitasi pieniksi tuuliviiriksi. Hän rakastaa ikuisella rakkaudella, Hän rakastaa liikaa antaaksensa sinun jäädä puolitiehen, puolinaiseksi.

Rakkaus heittäytyy tyhjän päälle. Itkeekö Kaikkivaltias yhtä vapisena kuin aikoinaan ystävänsä haudalla? Ehkä olet ollut haudassa jo niin pitkään, että Jumala juoksee päästämään sinut viimein irti siitä mikä pidättää toivoasi, varastaa iloasi ja kuiskaa arvottomuuden sanoja – tietäen että otat ne vastaan kuin linnunpoika suu auki.

Miten Jumala voisi horjua? Miten Kaikkivaltias voisi tuntea pelkoa? Miiten Herra olisi valmis juomaan hylätyksi tulemisen maljan jälleen?

”Jaksaahan Hän vieläkin tulla yhtä luottavaisesti luokseni? Vieläkö rakkaani suostuu tulemaan siliteväksi syliini? Vieläkö Jaakko… jaksaa rakastaa minua? Kestääkö suhteemme tämänkin kovan koulun? Muistaahan hän, että olen sanonut tuhat kertaa rakastavani. Sanat eivät jääneet tyhjiksi, vaan ristlllä vuodin – en vain kyyneleitä – vaan koko maailman mullistavaa vertani. ”

Luuletko, että Isäsi ei olisi taivuttunut jokaista päivääsi niihin muotoihin , joihin juuri sinä mahdut ja kuitenkin koet olevasi niin monesti irrallinen? Luuletko, että kun kerran kuoleman rajalle hakattu Jumala kantoi painavaa poikkipuuta kaatumisistaan huolimatta, ettei tämä elävä Jumala ole aina ihosi tuntemassa epätoivossa.

Mikä saa Jumalan jälleen hengittämään? Se, että et milloinkaan, et mistään syystä, et palvonnan tai syytösten alla, et synnin, riippuvuuksien, et valtavien Goljatien edessä, et kaikkesi antaneena ja tyhjentyneenä jättäisi Rakastasi.

Jokainen hetki, jolloin sisälläsi herää ääni korkeuksia kohti, Jumalan sydän kevenee. Jokaisessa rakastavassa katseessasi Jumalan intohimo sinua kohtaan valtaa taivaan laitoja myöten.

”Älä Rakkaani tuhlaa sanojasi tyhjyyteen kysymällä vieläkö jaksan rakastaa? Etkö jo tuntisi että Minä olen täydellinen Rakkaus. Minun rakkaudessani, kasvojeni edessä ei ole hylkäämisen pelkoa.”

Jaksatko sinä Rakastaa Häntä joka lyö sinua tänäänkin? Jaksatko tehdä polkua armonistuimelleni yhä poljetummaksi?

Ajattele, sinä syvimmässä vesissä tänään hukkuva: Jumala uskoo sinuun. Ei, et pääse pinnalle yrittäessäsi tulla rakastetuksi ehjänä.

Tule tänään, Minä pidätän siihen saakka hengitystäni.

Olenko Sinulle pettymys?

-Jeesukseni, Sinä olet elämäni juuri nyt. Minuun sattuu ja sieluni on riekaleina. Minua itkettää.

– Lapseni, rakkaani, saat itkeä itkusi Minulle, painaa pääsi rintaani vasten. Aarteeni, sinä selviät kyllä. Minä itse tuen, autan ja johdatan. Minä annan sinun ympärillesi ihmisiä, sinä et jää yksin.

– Isäni, minulla on niin voimaton olo.

– Rakkaani, minä annan sinulle voimaa. Sinä tunnet itsesi heikoksi, mutta Minä annan voiman.

– Jeesus, minä koen itseni tyhjäksi ja. ontoksi. Täytä sinä minua.

– Lapseni, minä olen kanssasi. Minä täytän sinua hengelläni. On aikoja, jolloin en puhu tulevista päivistä. Sinun tulee elää nämä päivät läpi.

– Herrani, tunteeni lyövät kovaa. Olen aiheuttanut pettymyksen niin monille. Minun sieluni on sirpaleilla. Olenko minä Jeesus sinulle pettymys?

– Rakkaani, oliko Pietari minulle pettymys? Hän kielsi Minut, jonka jälkeen vakuutin rakastavani häntä. Kunpa ymmärtäisit, että Minä vain rakastan. Kyyneleet silmissäsi ojenna sirpaleet Minulle. Häpeä painaa katseesi maahan. Minä odotan, kaipaan katsettasi. Tahdon sanoa, että ei ole hätää. Katso Minuun. Minä teen uutta sielusi sirpaleista. Minä saan vedet virtaamaan ja autiomaat viheriöimään. Minä annan sinulle elämän. Lapseni sinä pyysit elämää kanssani. Tartu käteeni, uskalla luottaa Minuun. Minä tunnen sisimpäsi, kaipaan yhteyttä kanssasi. Haluan seurustella kanssasi. Lapseni, Minä janoan sitä.

Rakkaani, on niin paljon ihmisiä, jotka kokevat, etteivät kelpaa, eivät riitä minulle. Lapseni, vahvista sinä heitä. Saatana on lannistanut heidät. He ovat jääneet oman häpeänsä vangeiksi. Auta heitä. Minulla on jokaiselle käyttöä, ettekö huomaa? Opetuslapseni eivät olleet täydellisiä. He olivat kiivailijoita, epäileviä, kieltäjiä. Minun rakkauteni on ihmisten kipua suurempi.

Tule luokseni. Tahdon rakastaa sinua. Älä paina päätäsi häpeästä, syyllisyydestä tai epätoivosta. Nosta katseesi silmiini. Lepää yhteydessäni. Lapseni, anna Minun rakastaa sinua.

Etsi särkyneitä. Minä rakastan heitä. Minä en tuomitse enkä satuta. Minä en lyö. Olen lunastanut kaiken. Kunpa ihmiset vain antautuisivat rakkaudelleni.

Katso, vainiot ovat jo vaalenneet. Kuka poimisi tähkäpäät Valtakuntaani? Ihmiset odottavat armahtavaa sanaa ja jännittävää yhteyttä kanssani.

Lapseni, lähde.. Minä lähetän sinut!

Syytöksiä Jumalalle

Miten hyvä ja rakastava Jumala voi sallia meille ihmisille niin paljon ahdistusta ja kärsimystä? Jos Hänellä on valta päättää asioidemme kulusta, eikö Hän jaksa rakastaa riittävästi? Tai jos Hän rakastaa, onko Hän todellisuudessa aavistuksen voimaton?

Ajattele, että voisimme juuri tänään, pitkänäperjantaina, lähettää Jumalan luokse muutaman ihmisen delegaation. Valitsisimme joukostamme eniten kärsineet. Ehkä delegaatiossa olisi mukana yksinhuoltajaäiti, joka olisi hylätty huolehtimaan yksin talouspaineista ja kolmen lapsen tarpeista. Ehkä valitsisimme myös vanhemman miehen, jonka lapsuus oli silkkaa painajaista ja jonka elinvuodet eivät riitä oikaisemaan jo alussa aikaansaatua syöksykierrettä. Puheenjohtajana voisi toimia auton alle jäänyt, pyörätuolissa järkyttäviä hermokipuja kärsivä nuori nainen?

Kuvittelen delegaation Valtaistuinsaliin. Pienen hiljaisuuden jälkeen syytökset alkaisivat singahdella. ”Hyvähän Sinun on täällä kirkkaudessasi paistatella – tiedätkö miltä tuntuu elää luomassasi maailmassa?” Jumala kuuntelisi hiljaa. ”Osaatko edes kuvitella, miltä tuntuu elää sydän särkyneenä, halveksittuna ja väärinymmärrettynä? Ymmärrätkö taloushuolia, yksinäisyyttä, hylkäämistä? Osaatko edes aavistaa, millaista on elää kipujen kanssa?”

Jostain Valtaistuinsalin sivusta delegaatio näkisi huojuvan hahmon lähestyvän. Kultaiselle lattialle syntyisi verivana ruhjoutuneen kulkijan jäljessä. Piikkikruunun alta paljastuisivat turvonneet mutta hellyyttä uhkuvat silmät.

Kun syytösten keskeyttänyt häirikkö olisi kulkenut salin läpi, delegaatio näkisi Jumalan itkevän. Hän vapisisi tuskasta ja ihmeellisestä ilosta yhtä aikaa.

”Minä tiedän rakkaat tuskanne. Olen ollut maailmassanne. Tulin kokemaan ja jakamaan kipunne. Annoin itseni pilkattavaksi, syljettäväksi, revittäväksi ja ruhjottavaksi. Eivät sotilaiden päättäväisyys eivätkö rautanaulojen lujuus pitäneet minua ristillä. Rakkaus teitä kohtaan oli kuolemaa vahvempi.”

Pitkäperjantai muistuttaa meitä ahdistuneita ja särkyneitä jostain, mikä on tapahtunut itsemme ulkopuolella. Pitkäperjantai kääntää sisäänpäin suuntautuneen katseemme omasta kärsimyksestämme Kolmiyhteisen Jumalan kärsimykseen. Pitkäperjantai kuuluttaa rakkautta, joka ei pääty.

Pitkäperjantai huokuu verellä sinetöityä lohdutusta.

Sortuneella on turva!

“Niin Herra on sorretun linna, linna ahdingon aikana” (Ps. 9: 10).

Job sai kokea miltä tuntui olla kaikin tavoin sortunut, luhistunut elämän näyttäessä petomaisia kulmahampaita. Sorrettuna hän oli niiden ihmisten toimesta, joita pelotti nähdä entinen hengellinen mahtimies yhtenä luuna ja nahkana; alastomana kaatopaikalla märkivien paiseiden läikyttäessä tuskan maljan yli niin, että käsittämätön tuska valui kuin vedenpaisumus yli kaikkien normaalien lohdutusmallien.

Miten lohduttavaa on ajatella, että sortuneilla ja juuri sortumisen tähden lohdullisen ystävyyden tukemisen sijaan sorretuilla on linna. Eikä vain mikä tahansa kylmä, kolkko, omien ja toisten valintojen kauhujunalla varustettu keskiaikainen linnanrähjä, vaan juuri se yksi linnoitus, jossa enkelit vartioivat yhä syvemmälle arvottomuuteen vajoavaa musertunutta hellien siipien sivellessä itseensä käpertynyttä lohdulla ja toivolla

Sorretulla Jumalan lapsella on se yksi ihmeellinen lepopaikka, jossa Jumala itse toimii sielua lämmittävänä kamiinana ja niinä kiviseininä, joiden lävitse eivät tuhovoimat yllä.

Tämä linna on aina yhden itkevän lähellä; katso miten kiinniolevaan porttiin on taitavasti lävistetty ristin mallinen, lämpöä ja kutsua uhkuva kulkuaukko.

Muut ovet ovat pysyvästi lukittuina ihmisen jyskyttäessä sinne, mistä oma tahto ja päättäväisyys eivät saa ovia edes liikahtamaan.

Tämä linna on auki ja kulkuaukon löytävät ne, jotka ovat saaneet kokea monenlaisia mielen ja sydämen hajoamisia, sellaisia, joille ei aina ole ihmisenkokoisia sanoja.

Näkymätön linna ei ole vain auki, se imee sisäänsä niitä, jotka ovat kadottaneet suuntansa ja suojansa.

Herran linna tarjoaa elämän uuvuttamille uuden suunnan, särkyneille Sylin ilman varausmaksuja. Siellä on lukuisia hoitohuoneita ja sinne saa olla kutsumassa toisia toivonsa menettäneitä.

Voi miten elämä osaa kääntyä päälaelleen kuin tottumalle kiikkerä kajakki. Mutta juuri kun ahdistus painaa lopullisen oloisesti rintaa, Jumala ei levittele rakkauttaan rajaten käsiään, vaan avaa itsensä loppumattomia rikkauksia sisältäväksi aarrelinnaksi.

Jumalaan saa astua sisään synnin haavoja ruumis täynnä ja siellä Rakkaus luo sortumisia aikaisempaa kauniimpaa Valtakunnan elämää.

Älä siis pelkää. Linna on kaiholla odottanut sinua. Tervetuloa toisten turvattomien joukkoon nauttimaan täyteyttä, kauneutta ja uusia värejä, joita et ole vielä koskaan saanut maistella!