Saisiko väsynyt levätä?

”Hän, joka on sanonut heille: `Tässä on lepopaikka, antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka.´Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla.” (Jes. 28:12)

Kuinka paljon tämä elämä osaakaan ottaa voimille! Meitä kohtaavat työ- ja arkielämässä niin monet haasteet ja vaatimukset, että olemme taipumassa niiden alle. Hengellinen elämä saattaa myös väsyttää; siitä on saattanut tulla myös vaatimusten verkko, joka tiukkenee tiukkenemistaan.

Jesajan mukaan Jumala kutsui Israelin kansaa luokseen lepäämään. Kutsu parannukseen oli kutsu kääntyä elävään ja luottamukselliseen suhteeseen Jumalan kanssa. Jumala tahtoi olla kansalleen se lepopaikka ja turva, jota he tarvitsivat. Sitä kutsua ei kansa kuunnellut.

Jeesus Kristus kutsuu meitä tänään samalla tavalla lepäämään luokseen; kyseessä on sama Jumala ja sama kutsu. Koko hengellisen elämän tulisi alusta loppuun saakka olla lepoa Jeesuksen sovitustyön varassa.

Risti oli Jumalalle kärsimyksen, hylkäämisen ja kuoleman paikka, meille se on todellinen ja kestävä levähdyspaikka. Sinne saa tulla syntien runtelemat, mahdottomien ongelmien kanssa painivat ja epäonnistuneet kristityt. Jeesuksen luokse lepäämään kutsutaan kaikkia väsyneitä, nääntyneitä ja elämän pahoinpitelemiä ihmisiä.

Jeesuksen sydän murtuu yhä uudestaan nähdessään elämän ja syntien väsyttämiä lapsiaan. Hänen kutsussaan ei ole ehtoja. Epäusko esti Jesajan aikalaisia tarttumasta Jumalan lepoon. Jumala herättäköön meissä sitä uskoa, joka työntää meidät piiloistamme elävän Vapahtajan luokse – Hänen luonaan saa väsynyt levätä.

Miten eletään Hengen johtamana?

”Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette toteuta lihan himoa.” (Gal. 5:16)

Kristitty koostuu kahdesta osasta: vanhasta ja uudesta. Vanhaa kutsutaan nimillä vanha luomus, vanha ihminen ja liha. Vaikka se uskoontulossa sai kuoliniskun, on se edelleen kovin kyvykäs tuottamaan harmia ja vetämään meitä kohti Jumalan vastaisia haluja ja himoja.

Samaan aikaan me olemme uusia luomuksia ja meidän käyttövoimamme on meissä asuva Pyhä Henki. Syy, miksi me lankeamme syntiin ja kapinoimme Jumalaa vastaan, on näiden luonnon välisessä taistelussa. jokainen kristitty kokee tätä taistelua kuolemaansa saakka.

Paavali antaa meille taisteluumme ratkaisevan ohjeen: Vaeltakaa hengessä. Mitä se tarkoittaa? Itselleni se on vuosia tarkoittanut pyrkimystä päästä korkeampaan hengelliseen tilaan, jossa olisin Pyhän Hengen johdatuksen arvoinen. Tiedätkö mitä? En ole koskaan päässyt sinne.

Hengessä vaeltaminen tai Hengen ohjauksessa oleminen ei ole vain joidenkin edistyneiden ja kokeneiden kristittyjen etuoikeus; se on kristityn normaalitila alusta saakka. Sanoihan Paavali galatalaisille, että he aloittivat uskonelämänsä Hengen varassa (Gal.3:3).

Onneksi Hengessä vaeltaminen tarkoittaa jotain muuta kuin ihmisen omia ponnisteluja. Se on yksinkertaisuudessaan sitä, että luovutan taisteluni minussa asuvalle Herralle Jeesukselle. Myönnän, etten pärjää itse taistelussa syntiä vastaan ja annan Hänelle elämäni ohjat. Hän haluaa johtaa elämäämme ja vaikuttaa meissä oman hyvän suunnitelmansa toteutumista.

Älä usko reunaehtoihin

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.” (Joh. 6:47)

Oletko saanut soiton puhelinmyyjältä, joka kertoo sinun saavan jonkun tuotteen aivan ilmaiseksi? Hetken päästä selviääkin, että lupaus ilmaisesta asiasta onkin vain houkutus, jolla asiakas saadaan sitoutettua tarjouksen reunaehtoihin.

Joskus pelastuksesta tehdään samanlainen avoin tarjous reunaehtojen kera. Meille luvataan, että usko Jeesukseen Kristukseen syntiemme sovittajana riittää pelastukseen mutta hetken päästä alammekin tuntea painetta täyttää ehtoja: muuttua, tehdä asioita eli ansaita pelastustamme.

Reunaehdot pilaavat jumalallisen ilouutisen. Ne kääntävät katseen meihin itseemme sen sijaan, että kokisimme iloa Jeesuksen yhteydessä. Ehdot määrittelevät, että vain vahvat ja onnistuvat kristityt saavat armon, muut eivät.

Reunaehdot tarkoittavat yleensä meidän elämänlaatua eli pyhitystä. Me emme pelastu kuitenkaan pyhityksemme perusteella tai pelastus ei mitätöidy sen ontuessa. Mutta pyhitystä kyllä tapahtuu aina siellä, missä uskalletaan tulla Jeesuksen luokse kaikkine ongelmineen ja iloita evankeliumista.

Jeesus Kristus täytti kaikki vaadittavat ehdot, jotta Jumalan pelastava armo olisi meille ilmaista. Pelastus tulee uskosta ja usko on pohjimmiltaan luottamusta. Jos Jeesus kerran sanoo, että Hän kykenee pelastamaan minut, minä pidän Häntä luotettavana. Usko kiinnittää huomionsa Jeesukseen eikä itseensä. Jeesuksen lupaus pysyy voimassa vaikka minä olen ongelmainen, syntinen, heikko enkä muuksi muutu.

Valoa pimeyteen!

”Mutta ahdistunut ei jää synkeyteen.” (Jes. 8: 23)

Jesaja kirjoitti aikanaan kansalaisilleen, jotka tulisivat näkemään ympärillään vain ahdistavaa pimeyttä ja synkeyttä. He olivat hylänneet Jumalan ja siksi joutuivat kokemaan kovia aikoja. Mutta ihmeellistä on Jesajan ennustuksen loppusanat: ”Mutta ahdistunut ei jää synkeyteen”.

Vaikeuksien keskellä on hyvä muistaa, että niillä on päätepisteensä. Olen tästä yrittänyt itseänikin muistuttaa aika ajoin; elämääni on kuulunut paljon ahdistusta jo kymmenen vuoden ajan. Jos olisin etukäteen aikanaan tiennyt tämän kymmenen vuoden jakson tulevan, en olisi tahtonut elää sitä läpi. Omien ahdistusteni tähden en kirjoitakaan toivon näköaloista kevyin perustein.

Miksi voimme siis olla varmoja, että pimeydellä on päätepisteensä elämässämme? Koska meillä on Vapahtaja, joka on murtautunut elämäämme ja Hän tuo pimeyteemme valon. Hän ei toimi inhimillisten ennusteiden tai mahdollisuuksien mukaan – Hän toimii parhaiten ja vahvimmin siellä, missä toivo on jo hiipunut.

Jeesuksen Kristuksen sisällinen tunteminen tapahtuu yleensä vaikeissa elämänvaiheissa. Silloin emme pysty korjaamaan elämäämme itse ja juuri siksi tukeudumme entistä enemmän Vapahtajaamme.

Jeesuksen tunteminen voi antaa elämäämme paljon enemmän kuin mitä raskaat ajat ovat meiltä vieneet. ”Niille jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus.” (Jes. 9:1)