Vastakohdat rukoilemassa

”Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen.” (Luuk. 18: 9)

Tunnemme kaikki vertauksen fariseuksesta ja publikaanista rukoilemassa Jerusalemin temppelissä. Meidän olisi hyvä muistaa, että Jeesus ottaa vertaukseen kaksi täydellistä ääripäätä; fariseus edustaa uskonnollisuuden eliittiä ja publikaani suurinta syntistä. Vertauksen loppu on jopa järkyttävä. Publikaani – joka vain pyytää armoa – lähtee temppelistä vanhurskaana. Fariseus ei.

Yritän kääntää vertauksen tähän päivään. Ajattele mallikristittyä (vaikka nimeltään Jaakko), ihmistä, joka elää hyvää elämää ja haluaa etsiä ja toteuttaa Jumalan tahtoa. Jaakko ajaa tapansa mukaan sunnuntaiaamun jumalanpalvelukseen, jossa hänellä on opetusvastuu. Matkallaan hän rukoilee ja kiittää Jumalaa armosta ja kaikesta hyvästä, jota hän on saanut elämäänsä. Samassa hän havaitsee kotikirkkonsa lähettyvillä kylän kaikkien tunteman alkoholistin. Tämä on juuri hoipertelemassa puiston penkille istumaan. Jaakko halveksii mielessään tuntemaansa alkoholistia ja miettii, että onneksi hän on itse onnistunut elämässään paremmin.

Penkille hoiperrellut mies oli ollut aikanaan kristitty. Ja omasta mielestään hän edelleen on. Hän kävi aikanaan seurakunnassa, olipa hänellä oma vastuualueensakin. Sitten elämä lähti vierimään alamäkeä ja lopulta hän päätyi kurjaan jamaansa. Monesti hän katseli kirkkoon meneviä ihmisiä ja yritti huudella heille jotain saadakseen keskustelukumppanin. Mutta kukaan ei pysähtynyt.

Tänä kyseisenä aamuna, samaan aikaan kun Jaakko ajoi autolla hänen ohitseen, tämä mies löi rintaansa ja pyysi Jeesusta armahtamaan häntä.

Jaakko piti hyvän puheen. Palatessaan hyvillä mielin ja kiitosta saaneena kirkosta, hän paluumatkallaan näki saman alkoholistin puiston penkillä. Jaakkoa vihastutti sellainen elämä ja sen pilaaminen. Olisi nyt samanlainen kristitty kuin hän, laittaisi elämänsä ojennukseen.

Päätän muunnosvertaukseni Jeesuksen vertauksen lopetussanoihin: ”Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

vastakohdatrukoilemassa_DSC03389

Lähellä oleva Jumala

”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt 6:6)

Kreikan kielen sana tamieion on vuoden -92 Raamatussa käännetty sanalla ”huone”. Edellinen raamatunkäännös käytti sanaa ”kammio”, ja se on varmastikin monelle tuttu tässä yhteydessä. Tarkemmin määriteltynä tamieion oli kuitenkin ikkunaton säilytyshuone, varastohuone, jossa pidettiin lukkojen takana talon arvokkaimpia ja tärkeimpiä esineitä. 

Kuinka paljon me elämämme aikana säilömmekään sydämemme kammioon itsellemme merkityksellisiä asioita. Kaikkein syvimmälle painamme ne kaikkein kipeimmät asiat, ne joista ei voisi kertoa kenellekään. Ei pystyisi, ja vaikka yrittäisikin, ei sanoja löytyisi. Ehkä ne liittyvät murheisiin, jotka painavat raskaina taakkoina. Tai rakkaisiin, joiden elämäntilanne murtaa mielen. Ehkä ne ovat sairauksia, kuoleman pelkoa, yksinäisyyttä. Sydämeen me kätkemme sen mitä emme voi jakaa kenenkään kanssa. Kukaan kun ei milloinkaan pystyisi täysin ymmärtämään kipuamme.   

Vaikka kätkemme asioitamme ihmisiltä, eivät ne ole Jumalalta salassa. Jeesus sanoi, että Isämme ei ainoastaan näe kätköpaikkaamme, vaan hän on siellä. Kun rukoilet sydämesi kammiossa kaikkein kallisarvoisimpien asioittesi puolesta ja huudat Herraa, muista että hän on kanssasi. Hän on juuri siellä missä ovat sinun tuskasi, kipusi, pelkosi ja itkusi. Ja sinun rukouksesi kantavat ajallaan hedelmää – yhtä varmasti kuin yön jälkeen koittaa uusi aamu. 

Kirjoittaja: Johanna Sarento  

IMG_3356

Uusi liitto

Tämä on uusi liitto minun veressäni. Tahdotko ottaa minut Vapahtajaksesi ja Pelastajaksesi?

Tahdotko nähdä kuinka uskollinen minä liitossani olen ja kuinka rakastan sinua niin hyvinä kuin pahoina päivinäsi?

Tahdotko nähdä, kun vuoret väistyvät ja kukkulat horjuvat, mutta minun armoni ei sinusta väisty?

Ja sinä päivänä, kun elämänlankasi katkeaa, tahdotko nähdä, ettei kuolemakaan meitä erota?

Tahdotko? Olla minun rakastettuni.

(Iiris)

36376899_1713323902114036_268834729044738048_n

Savenvalajan käsissä

”Sanooko savi muovaajalleen: `Mitä sinä pystyt tekemään?´” (Jes. 45: 9)

Ajatus on hullunkurinen. Muodoton saviklöntti alkaa jutella työpajaansa käyneelle savenvalajalle. ”Mitähän sinä kuvittelet minusta tekeväsi? Johan eilen olin käsissäsi ja päivän päätteeksi minut rikottiin. Etkö suostu jo huomaamaan, miten kelvotonta ainesta olen? Saat työstää minua vaikka maailman tappiin saakka, mutta mitään et minusta saa aikaan.”

Savenvalaja katsoo työpöydällä lojuvaa, puhuvaa savemöykkyään ja hymyilee. ”Uskoisit minuun hieman enemmän. Olenhan tehnyt tätä työtäni jo kymmeniä vuosia. Et arvaakaan miten hyvä suunnitelma minulla on ollut sinua kohtaan jo siitä päivästä saakka, kun sinut maasta kaivoin. Näin sinut hienona astiana takkani päällä. Olen tiennyt, että sinua pitää käsitellä yhä uudestaan, jotta lopputulos olisi halutunlainen. Eiköhän taas aloiteta päivän työ?”

Vaikka ajatus on hassu, kuvaa se jotenkin satuttavan kipeästi omaa suhtautumistani Vapahtajaani. Kuinka monta kertaa olenkaan arvostellut Häntä ja ajatellut, ettei Hänestä ole minua muovaamaan? Kuinka monesti olen katsonut omaa kelvottomuuttani ja päätellyt, ettei Herrani pysty minusta enää mitään tekemään? Enkö samalla ole aliarvioinut Mestarini kyvykkyyttä?

Tänäänkin Jeesus nostaa meidät työstöpöydälleen, hymyilee ja antaa käsiensä taivuttaa meitä. Hänen käsissään elämämme saa joka päivä uutta muotoa. Kuinka Hän osaakaan laittaa sormensa aina oikeisiin kohtiin, painaa ja nostaa oikeisiin aikoihin? Entä jos alkaisin katsoa itseni sijasta Hänen rakastaviin silmiinsä samalla kun minua muovataan? Voisiko sammunut toivoni herätä nähdessäni Hänen lempeät ja kärsivälliset käsivartensa? Onhan Hänellä tuhansien vuosien kokemus.

savijapaattavaisetkadet.png

Särkymiset tuovat esiin elämää

”Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.(2. Kor. 4:10)

Muistan kun vuonna 2010 elämäni pysähtyi ja makasin suurten leikkausten jälkeen teho-osastolla erilaisia piuhoja vartalo täynnä. Elämä sellaisena kuin sen olin tuntenut oli päättynyt ja se oli saanut aivan uuden suunnan. Tuossa vaiheessa diagnoosini oli kävelykyvyn suhteen hyvin heikko. Selvää oli se, että moni asia oli murskaantunut joka tapauksessa. Tämä raamatunkohta kannatteli minua päivästä toiseen.

Paavali monesti opettaa niin syvällisesti, etten tahdo ymmärtää häntä. Luulen, että Jeesuksen innon valtaamana hän ei saanutkaan ajatteluaan ”järkevään formaattiin” vaan hän ikään kuin hapuili suuren Vapahtajansa kuvailussa. Selvää oli kuitenkin se, että Kristus oli kaikki kaikessa. Hän oli Paavalille sanoja suurempi todellisuus. Ja tämän elävän Jumalan Pojan yhteydessä hänen oma elämänsä sai kokea monta kuolemaa. Kristus sai loistaa Paavalin elämässä juuri niissä kohdin, missä riisumisen koulu on saanut tehdä työtään.

Ympärillä olevat jakeet syventävät sanomaa. Paavali kuvaa olevansa kaikin tavoin ahtaalla, neuvoton, vainottu ja maahan lyöty (1. Kor. 5: 8,9). Miten ihmeessä suuri uskon apostoli uskalsi käyttää tällaista kieltä? Oliko hän pahasti erehtynyt kuvatessaan omaa heikkouttaan tai oliko hän väärän nöyryyden vallassa? Huomaa vastailmaisut: ”… emme umpikujassa, … emme toivottomia, … emme hylättyjä, … emme tuhottuja” Hän kuvaa sitä eroa, mikä on Kristuksen ja hänen itsensä välillä. Siksi hän joutui yhä uudestaan kokemaan ahdistuksia, ahtaalla oloa ja neuvottomuutta. Lisäksi hän todella koki olleensa lukemattomia kertoja jo suorastaan maahan lyöty, vain viimeistä kuoliniskua vaille tuhottu. Mutta sitten on Kristus, joka on heikkojen auttaja, väsyneitten Pelastaja ja ahdistuneiden Lohduttaja. Hän sanoo aina viimeisen sanan. Kuolema saa tehdä työtään vaan, jotta Hänen elämänsä saa näkyä meistä toisille.

Ihmetteletkö niitä pimeyksiä, joihin olet joutunut? Tuntuuko elämäsi olevan yhtä neuvottomuutta ja jatkuvaa maahan lyömistä? Kuljet silloin apostolin jäljissä. Saviastian pitää murtua, jotta sen sisällä oleva kirkkaus voisi loistaa. Murtuminen sattuu enemmän kuin voin kuvailla ja lisäksi näyttäisi siltä, että prosessi on elinikäinen. Mutta samoin ja ylivertaisen enemmän on Kristuksen elämä.

Tapahtukoon siis Herra sinun tahtosi. Tuo meissä esiin omaa elämääsi ja anna meille rohkeutta kulkea antamaasi murtumisen koulua.

sarkymisettuovatesiinelamaa_DSC02447