Jumala kantaa meitä kuin Isä lapsiaan

Israelin erämaavaellus oli esikuvallinen kertomus seurakunnan matkasta kohti omaa luvattua maatamme, taivasta. 5. Mooseksen kirjasta haluan siteerata kahta Mooseksen puheen kohtaa, joilla Hän kuvaa Jumalan toimintaa erämaassa vaeltavalle kansalle. Huomio jo tässä vaiheessa, että kristityn kulku kohti luvattua maata käy monesti raskaan erämaan kautta. Siihen on syynsä. Älä siis ollenkaan usko sellaisia menestysjulistajia, jotka lupaavat kristityille yhä lisääntyvää helppoa elämää ja voittoisaa kulkua. Olivatpa he kuinka karismaattisia tahansa ja tapahtui heidän kauttaan mitä ihmeitä tahansa, he ovat vaihtaneet Jumalan totuuden omaksi mielihalukseen. Jumala varjelkoon meitä sellaiselta.

Mooses kertoi Israelin kansalle (5. Moos. 1: 31-33), että Jumala kantoi heitä kuin isä lapsiaan läpi pitkän, paahtavan ja raskaan erämaataipaleen. Hän jatkaa, että he eivät selvinneet siitä omin voimin vaan Jumala kulki heidän edellään etsien heille reitin, leiriytymis- eli levähdyspaikat. Jumala huolehti siis siitä, että jatkuvasti mentiin oikeaan suuntaan – vaikka se ei kansasta usein siltä tuntunutkaan – ja aina tarpeen vaatiessa, riittävän säännöllisti, heille annettiin keidashetkiä raskaan matkan varrella. Nämä kaikki samat lupaukset ovat täydellisesti voimassa sinunkin kohdallasi. Sinuakin kannetaan tässä elämässä kohti seuraavaa ja sinua johdatetaan joka päivä. Jaksa uskoa myös keidashetkiin, niitäkin tulee olemaan matkasi varrella. Voi olla, että ne ilmaantuvat juuri silloin, kun erämaa on kuumimmillaan ja voimasi lopuillaan.

Sitten Mooses kuvaa samaa asiaa toiselta kantilta (5. Moos. 8:2-5). Tämä on tärkeä huomata, sillä saamme vastauksen siihen, millaista Jumalan johdatus ja Isänrakkaus on luonteeltaan. Siitähän me haluaisimme todisteita oman arkielämämme keskellä. Mooses kertoi, kuinka Jumalan huolenpito tuli esille kurituksena (8:2), ja Hän piti kansaa tietoisesti nälässä (j. 3). Salliessaan vaikeita asioita kansansa elämään Jumala halusi paradoksaalisesti vetää heitä lähemmäs itseään. Hän halusi, ettei kansa luottaisi vain siihen, mitä havaitsee ulkoisilla aisteillaan ja laskisi mahdollisuuksiaan selvitä inhimillisten todennäköisyyksien mukaan – koska Jumala heittää todennäköisyydet romukoppaan. Jumalan kanssa tulee heittäytyä mahdottomuuksien maailmaan. Hän on Jumala, joka luo elämää tyhjästä, ja joka saa avaa tiet sinne, missä ne ovat pahiten tukossa.

Erämaataipaleella kansa joutui monta kertaa todella ahdistaviin ja mahdottomiin tilanteisiin. Milloin heiltä loppui ruoka, milloin he olivat kuolla janoon. Eikä raskas matka ollut päättyä ikinä. Jumala tahtoi heidän kuitenkin oppivan luottamaan Häneen ja Hänellä oli kaikki vastaukset jo valmiina. Sen sijaan, että kansa toistuvasti kapinoi Jumalaa vastaan ja masentui ahdistuksen edessä, he olisivat voineet luottaa Jumalan kantavan heitä ihan samoin kuin kaikkina menneinä päivinä. Sitä olisi ollut Jumalan tahtoma nöyryys ja luottamus. Ja niitä samoja asioita Hän työstää meissäkin.

Jumalalle ongelmat eivät ole ongelmia. Hän nauraa mahdottomuuksille. Mutta Hän toivoo olevansa aina ja kaikessa meidän ensimmäinen ja tärkein apumme kohde. Uskon kasvu on sitä, että luottamuksemme Jumalaan kasvaa. Sitä Hän halusi saada aikaan israelilaisten kohdalla ja sitä Hän työstää meissäkin, jatkuvasti.

Meitä siis kannetaan. Mikä on tämän huolenpidon takeena? Mistä voisimme tietää, että juuri meistä pidetään tarkkaa huolta. Ensiksi siitä, että meille luvataan se. Toisekseen siitä, että joudumme kipuihin, ahdistuksiin ja mahdottomiin tilanteisiin. Silloin voimme nostaa päämme ja tietää olevamme siinä samassa rakastavan Isän koulussa, jonka kaikki Hänen omansa ovat käyneet läpi. Heidän – ja lopulta meidän – todistuksemme on, että meitä johdatettiin tarkasti ja jokainen elämämme vaihe oli tärkeä oppikoulu Jumalan tuntemiseksi.

kantaakuinisa

Seurakunnat, järjestöt, julistajat, huomio!

Tätä seuraava blogitekstiä en haluaisi kirjoittaa. Kaiken mitä seuraavaksi sanon, sanon ennen kaikkea itselleni. Ja pyydän jo valmiiksi anteeksi, en halua loukata ketään.

Jumala tulee punnitsemaan meidät julistajat, seurakunnat ja kristilliset järjestöt. Hän kysyy meiltä, olemmeko täyttäneet sen tehtävän, jonka Hän on meille antanut? Olemmeko pitäneet Jumalan Sanaa esillä niin, että julistuksemme piiriin ovat voineet tulla aivan pienimmätkin ja eksyneet lampaat? Olemmeko osanneet julistaa oikein lakia itsevarmoille ja liian vahvoille ja suloista evankeliumia särkyneille? Olemmeko käyttäneet lahjamme, varamme ja aikamme oikein? Onko meidän sydämen näkymme ja toimintaamme ajava sisäinen polte ollut sama kuin Kristuksella?

Ennen kuin jatkan, haluan selventää. Tunnen paljon ihania pastoreita vapaista suunnista. Samoin tunnen eri järjestöissä olevia suunnattoman hienoja työntekijöitä ja johtajia. Kunnioitan heitä ja heidän työtään. He antavat itsestään enemmän kuin oikeasti jaksaisivat ja taistelevat laumansa puolesta kovien taakkojen alla.

Mutta oman sieluni lävistävä kysymys kuuluu: miksi seurakuntiemme ja järjestöjemme ulkopuolella on tuhansia ellei kymmeniä tuhansia kärsiviä Jumalan omia? Miksi ulkopuolella on lukematon määrä nälkäisiä lampaita, jotka odottavat vuodesta toiseen, että joku ruokkisi heitä ja johdattaisi heidät lauman luokse? Tiedän, että se on Hyvän Paimenen itsensä tehtävä. Mutta mitä varten sinut ja minut on kutsuttu hengelliseen työhön? Eikö meidän kuuluisi olla Kristuksen asialla? Vastaan äskeiseen kysymykseeni: Olemme epäonnistuneet. Ei meiltä puutu varoja, ei rakennuksia eikä teologista tietämistä. Emme kaipaa lisää viihdyttäjiä ulkomailta emmekä maailmasta otettuja sisäänheittoleikkejä.

Me tarvitsemme riisuutua oman edun tavoittelustamme, kilpailusta toistemme kustannuksella ja luopua hengellisestä pätevyydestämme. Me tarvitsemme nähdä miten sokeita ja köyhiä olemme itsessämme (Ilm. 3:17). Emme tarvitse mitään niin paljoa kuin Kristukselta saatua silmävoidetta ja tulessa puhdistettua kultaa.

Jatkuvasti nousee uusia järjestöjä ja uusia oppeja sekä opettajia. Kristillinen kenttä ei ole ollut ehkä koskaan niin sekava kuin tänään. Vilpitön ja etsivä kristitty ei enää aina tiedä ketä uskoa ja mihin mennä. Kenen on syy? Valheopettajien ja eksyttäjien? Se on helppo vastaus. Kipeämpää on kysyä: olenko minä pitänyt esillä Jumalan Sanaa Hengen voimassa? Onko julistukseni ollut sellaista, että se on osoittanut kuulijoille Jumalan Karitsaa, Elämän Leipää? Olenko ruokkinut Jumalan kansaa niin, ettei sen olisi tarvinnut nääntyneenä lähteä väärien paimenten mukaan? Minä olen osoittautunut tässä köykäiseksi, miten on sinun laitasi?

varo2

 

Varo liian tietäviä kristittyjä

”He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa” (Matt. 23:4).

Jeesus varoittaa tässä ihmisistä, jotka kyllä tietävät mikä on oikein Jumalan lain mukaan mutta lukevat sitä ylhäältä käsin toisille. He katsovat Jumalan lain pykäliä ilman Jumalan tahtomaa myötätuntoa ja kokoavat sen säännöt, ohjeet ja kiellot kuin raskaaksi painoksi jo valmiiksi väsyneen ja ongelmaisen ihmisen kannettavaksi. Huomaa, että Jeesus myöntää tällaisten ihmisten saattavan olla oikeassa lain suhteen (j. 3), mutta heiltä puuttuu jotain olennaista: sellaista Jumalan antamaa rakkautta, joka asettuu heikon vierelle ja kantaa hänen kuormaansa.

On helppoa olla hengellinen tietäjä. On helppoa lukea lakia toisille, varsinkin sellaisille, joiden elämä ei mielestämme mene sääntöjen mukaan. On helppoa ja jopa mielihyvää tuottavaa julistaa ylhäältä käsin, miten pitäisi elää ja toimia sekä odottaa, että ihmiset vain tekevät niin kuin me sanomme. Paljon raskaampaa on asettua kärsivän ja kuormitetun asemaan ja rinnalle.

Jeesus moitti hengellisiä ”oikeassa olevia” siitä, että nämä olivat pykäläviidakossaan unohtaneet Jumalan lain keskeisimmän sisällön, sen hengen: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden (j.23). He unohtivat armon.

Armo ei kumoa lakia tai alenna Jumalan pyhyyden vaatimuksia. Mutta se armahtaa sitä, joka ei niitä vaatimuksia täytä. Se armahtaa syntistä. Ja sellaisia me kaikki olemme. Armo ei kuormita epäonnistuneita kristittyjä lisää eikä kerro miten heidän tulisi itse ratkaista ongelmansa. Se kertoo Eräästä, joka on kantanut jo kaikki kuormat ja pitänyt puolestamme kaikki Jumalan käskyt. Armo viitoittaa tietä tämän Erään luokse, joka on pyytänyt kaikkia uupuneita ja kuormien alle luhistuvia tulemaan luokseen ja lepäämään. Se kutsu on muuten jatkuvasti voimassa (Matt. 11:28).

Hengelliset tietäjät tarvitsevat lakia murskaamaan heidän ylemmyytensä. Minä tarvitsen sitä useinkin. Mutta väsyneet, kuormitetut ja epäonnistuneet eivät tarvitse enempää ohjeita. He tarvitsevat kuulla sanomaa suuresta Vapahtajasta, joka on heitä kohtaan säälivä ja laupias.

Tähän loppuun. Muistatko Jeesuksen sanoneen, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten? Ja muistatko, kuinka Hän poikkeuksellisen ankarin sanoin varoitti viettelemästä yhtäkään heistä? Luulen, että Hän ei tarkoittanut pelkästään viettelyä syntisiin tapoihin. Hän tarkoitti samalla (ja ehkä pääasiassa?), ettei lastenmielisten rohkeaa, iloista ja yksinkertaista uskoa saa varastaa. Sitä ei saa muuttaa vaikeammaksi. Vaikeuksia kyllä aina riittää, mutta Jumalan omia ei saa vietellä pois yksinkertaisesta luottamuksesta Kristukseen. Muuten heille jää vain raskaat kuormansa. Silloin heiltä hukkuu kristinuskon keskus: ristiinnaulittu Kristus. Tätä asiaa minun ja ehkä meidän kaikkien on syytä miettiä ja rukoilla.

Varo1

Jeesusta kohtaamassa

Millaisen Jeesuksen kohtasivat samarialainen nainen ja Betesdan altaan mies? Mitä Elämän leipä ja Hyvä Paimen meille antaa? Miten Taivaallinen viinitarhuri työskentelee puun ja oksien hyväksi?
Raamattuopetus Johanneksen evankeliumin luvuista 4-6, 10 ja 14-15. Kesto 29 min.

 SAM_1689_edit

Oletko väsynyt syntiesi takia?

”Herra hankkii oikeuden kansalleen, ja säälii palvelijoitaan. Hän näkee, että heidän voimansa on ehtynyt, ja kaikki on tyystin lopussa. Hän sanoo: `Missä ovat heidän jumalansa, missä kallio, johon he turvasivat´” (5. Moos. 32:36,37).

Jumala asetti Israelin kansalle vaihtoehdoiksi siunauksen ja kirouksen tiet. Siunauksen he saisivat, jos kuulisivat Jumalansa ääntä ja pysyisivät Hänelle uskollisina. Kirous tulisi, jos he unohtaisivat Hänet ja alkaisivat seurata muita jumalia. Haluan näyttää miten lainaamani tekstikohta suorastaan säkenöi kirkasta Jumalan armoa. Kysymme siis, millainen Jumala on?

Jumala ilmoitti Moosekselle jo ennalta, että kun kansa viimein tulisi pääsemään Luvattuun maahan, se eläisi yltäkylläisyyden keskellä ja samalla luopuisi Herrastaan. Kansa tulisi silloin kokemaan siunausten sijasta kirouksen ja lopulta he joutuisivat vieraan kansan valloittamaksi ja orjiksi kaukaiseen maahan. Jumalan torjuminen aiheuttaa aina kärsimystä.

Jumala ilmoitti kansalleen jo valmiiksi useaan kertaan, että hylkäämällä Hänet, he aiheuttaisivat itselleen kärsimystä. Jumala piti kuin käsiään levällään kansaa kohtaan mutta he eivät halunneet tulla Hänen läheisyyteensä. Niinpä Jumala ennusti, että kansalla oli edessään kovat ajat.

Mekin kärsimme monta kertaa omien syntiemme johdosta. Olemme halunneet tehdä omia, Jumalasta riippumattomia valintojamme ja elää niin kuin olemme itse nähneet parhaaksi. Kristuksemme on pyytänyt meitä tulemaan luokseen lepäämään, mutta se kutsu ei ole meitä aina houkutellut. Olemme mieluummin turvautuneet itseemme, toisiin ihmisiin sekä muihin rakkaisiin asioihimme ja tehneet niistä ”kallioita, joihin he turvasivat.” En ystävät voi kirjoittaa tätä yläpuolelta.

Sitten astuu kuvaan armon häikäisevä kirkkaus. Jos Jumala olisi kuin me ihmiset, hän toteaisi meille, että ”sitä saamme mitä tilasimme.” Hän sanoisi, että tarjous oli voimassa mutta me valitsimme toisin ja nyt saamme kärsiä. Mitä Jumala sen sijaan sanoo? Hän sanoo näkevänsä syntiensä väsyttämiä ihmisiä, jotka ovat joutuneet kokemaan karvaita pettymyksiä ja särkymisiä, joiden kalliot ovat pettäneet alta. Jumala näkee, että Hänen rakastamiensa lasten voimat ovat tyystin lopussa.

Joskus Jumala odottaa, että syntimme ja väärät ”turvamme” saavat meidät nääntymään. Silloin me olemme jälleen valmiita nostamaan katseemme sinne, mistä todellinen apu tulee, on aina tullut. Silloin Jumala sanoo meille täynnä laupeutta ja rakkautta: ”Nähkää nyt, että minä se olen, eikä minun rinnallani ole yhtään jumalaa” (jae. 39).

Jos olet väsynyt elämääsi ja haluaisit palata takaisin Jeesuksen turviin, tiedä tämä: Sinua odotetaan. Jumala on itkenyt kanssasi kärsimyksiäsi ja Hän on täynnä laupeutta sinua kohtaan. Hän kykenee muuttamaan kaikki menneet tuskasi vahvuudeksesi. Se vahvuus on sitä vahvuutta, jolla sinä tartut kiinni Vapahtajaasi ja aikaisempaa syvemmin odotat Häneltä elämällesi sisältöä ja suuntaa. Jumala on odottanut, että saa iloiten antaa sinulle rikkauksiaan. Hän iloitsee, kun sinä iloitset Hänen loppumattomasta armostaan!

olekovasynyt