Tule valoon!

”Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon. etteivät hänen tekonsa paljastuisi.” (Joh. 3: 20)

Kokiessamme syntiä elämässämme ja huomatessamme, että toimimme toistuvasti väärin Jumalan tahdon edessä, haluaisimme piiloutua Jumalalta. Pelkäämme tulla Jumalan eteen sellaisina kuin olemme, koska olemme varmoja, ettei Hän hyväksy meitä yhteyteensä. Pelkäämme valoa, koska kannamme sisällämme niin paljon syyllisyyttä ja häpeää.

Saatana on mestari varastamaan meiltä evankeliumin. Vaikka se ei suoranaisesti hyökkäisikään ilosanomaa vastaan, se vetoaa meidän kelvottomuuteemme omistaa se itsellemme. Saatana osoittaa joko meidän syntiemme laatua tai määrää ja järkeenkäyvästi selittää, ettemme voi kokea Jumalan anteeksiantamusta ja armoa omalle kohdallemme.

Jäämme pimeyteen aina silloin, kun syyllisyydestä ja häpeästä johtuen piilottelemme itseämme ja ongelmiamme Jumalalta. Pimeydessä on hengellistä kärsimystä ja nääntymistä. 

Kristus houkuttelee meitä tänään valoonsa. Hän osoittaa meille haavojaan ja vakuuttaa, että kaikki syntimme ovat anteeksiannetut. Hän pyytää meitä kertomaan Hänelle kaikki ne asiat, joiden kanssa kamppailemme ja ne, joiden kanssa toistuvasti epäonnistumme. Hän ottaa meiltä syyllisyyden ja häpeän ja lahjoittaa armon ja rakkauden.

Valoon astuva saa kokea evankeliumin häikäisevää kirkkautta. Kristus ottaa syntisen syleilyynsä ja vakuuttaa sovitustyönsä riittävyyttä. Kristuksen valkeudessa saa aloittaa joka päivä uudelleen.

Miksi Jumala ei auta?

”Kuultuaan Lasaruksen sairastavan, hän viipyi vielä kaksi päivää siellä, missä silloin oli…” (Joh. 11: 6).

Jeesuksen hyvä ja rakas ystävä, Lasarus, oli vakavasti sairaana. Lasaruksen sisaret, Maria ja Martta lähettivät suhteellisen lähellä olevalle Jeesukselle viestin tilanteesta. He odottivat Jeesuksen tulevan auttamaan niin pian kuin mahdollista.

Jeesus kuitenkin viivästytti apuaan. Hän viivästytti sitä niin pitkään, että Lasarus ehti kuolla ja kaikki toivo hänen parantumisestaan katosi. Jeesus tuli paikalle ihmisten mielestä liian myöhään mutta kuinka väärässä he olivatkaan! Jeesus viivytteli, jotta voisi osoittaa suunnatonta kirkkauttaan.

Kuinka monesti me olemmekaan samassa tilanteessa. Olemme ahtaalla ja huudamme Jeesusta pelastamaan meidät. Huudamme äänemme käheäksi samalla kun taivas on hiljaa. Elämäntilanteemme muuttuvat hiljaisuuden aikana aina vaikeammiksi ja lopulta häviää kaikki toivo. Jokin meissä katkeaa ja ajattelemme, että Jumalan apu myöhästyi; Hän ei välittänyt.

Ehkä tämä Lasaruksen kertomus on meille opiksi siitä, että Jumalaa kannattaa odottaa yli omien aikatauluodotusten? Ja ehkä Jeesus haastaa meidät uskomaan Häneen silloinkin, kun inhimillisesti kaikki toivo on jo mennyttä?

Jumala on parhaimmillaan siellä, missä muut mahdollisuudet ovat poissa pelistä. Hän ei koskaan viivyttele apuaan rakkauden puutteesta vaan sen suuruuden tähden. Hän rakastaa sinua niin paljon, että pidättää kaikkia taivaan voimia puuttumasta tilanteeseesi ennen määrättyä hetkeä – jotta uskosi saisi kasvaa ja saisit nähdä Jumalan kirkkauden!

Voi minun syntejäni!

”Onnettomuudet saartavat minut, niitä on lukematon määrä! Syntini ovat minut vanginneet, vieneet silmieni valon, niitä on enemmän kuin hiuksia päässäni, rohkeuteni on kadonnut.” (Ps. 40: 13)

Näin kuningas Daavid huudahti omasta elämästään Jumalan antaman tietoisuuden kautta. Mitä lähempänä Jumalaa elämme, sitä enemmän ymmärrämme omaa pimeyttämme. Syntikäsityksemme syvenee sitä mukaa kun käsitys Jumalan pyhyydestä vahvistuu. Ymmärrämme, ettei syntiä ole pelkästään se mitä teemme, vaan myös se hyvä mitä emme tee.

Oman syntisyyden ja syntien kokeminen vie helposti hengellisen rohkeuden. Kristitty saattaa kokea olevansa Jumalalle kelpaamaton ja Hänen apunsa ulkopuolella. Siitä syntyy piiloutumisen kierre, joka johtaa yhä syvempään hengelliseen pahoinvointiin ja ehkä myös näyttelyyn.

Evankeliumin ilosanoman ytimenä on Jeesus Kristus, joka on kuollut kaikkien syntiemme puolesta. Hän on ottanut kaikki meidän syntimme itselleen, jotta me voisimme olla niiden rangaistuksesta vapaat. Siksi kristitty voi huojentunein mielin ja uskon varmuudella huutaa Daavidin tavoin: ”Herra, ole armollinen, pelasta minut”.

Perkele osoittaa meidän syntejämme ja tahtoo erottaa meidät syntiemme sovittajasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Se saattaa olla syytöksissään oikeassa mutta ”unohtaa” mainita, että syntimme ovat jo poistettu meidän ja Jumalan väliltä.

Tule siis rohkeasti Jeesuksen luokse kaikkien syntiesi kanssa. Kerro Hänelle nekin synnit, joiden kanssa olet taistellut vuosikausia ja toistuvasti epäonnistunut.

Jeesus on sinua kohtaan armollinen. Hän pelastaa sinut.

 

Jeesus on lähellä

”… minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28: 20)

Jeesus lupaa olla kanssamme jokaisena elämämme päivänä – sehän on aivan mullistava ja valtaisa asia. Silloin elämässämme ei olekaan kyse siitä, miten itse osaamme ohjata elämäämme ja onnistumme arjessamme, vaan siitä mitä Jeesuksemme pystyy ja haluaa tehdä.

Ei ole olemassa sellaista pimeyttä, johon Jeesus ei voi tuoda valoaan. Ei sellaista ahdistusta, johon ei voisi tulla tilaa. Eksyä ei voi niin kauas, ettei Kristus tulisi ja löytäisi. Ei myöskään ole sellaista mahdottomuutta, jossa Hän ei osaisi auttaa.

Hän – Jeesus Kristus – tahtoo ottaa jokaisen omansa kädestä kiinni ja vakuuttaa, että he ovat turvassa. Jeesukseen uskovia johdatetaan ja heidät kannetaan perille taivaaseen.

Lupaus pelastavasta rakkaudesta on voimassa jokaisena päivänä. Niiden päivien sisään kuuluvat nekin ajat, kun kaikki menee pieleen ja Jumala tuntuu olevan etäällä.

Usko tarttuu Jeesuksen lupaukseen olla lähellä ja pelastaa. Se pitää kiinni lupauksesta silloinkin, kun elämä maalaa synkkiä ja pelottavia sävyjä. Usko ei katso tunteisiin tai olosuhteisiin vaan luottaa Jeesuksen sanoihin.

DSC06151