Jumala on lähellä

Jeesusta edeltänyt myöhäisjuutalaisuus ajatteli, että Jumala oli vetäytynyt kauaksi. Uskonnollinen elämä oli lain käskyjen pitämistä. Jumalasuhde ja sitä kautta pelastus perustui lain noudattamiseen eli ihmisen omaan aktiivisuuteen. Nykyhetkessä etäinen Jumala oli läsnä taas aikojen lopulla, tuomiolla.

Jeesus tuli ilmoittamaan Jumalan, joka tuli ihmistä lähellä – Jumala kanssamme. Hän tuli julistamaan sellaista suhdetta Jumalaan, joka oli iloista, lapsenomaista, luottavaista ja vapaata. Jeesuksen mukaan kaikki annettiin ihmisille lahjana; olihan Hän, ihmiseksi tullut Jumalakin tullut maailmaan ilman ihmisten ansioita ja vaikutusta.

Jeesuksen ensimmäiset seuraajat olivat ajan hengellisen johtajiston mielestä kirottua rahvasta, joka ei täyttänyt lain mittaa. Pietarikin työnteli Jeesusta alussa kauemmaksi toteamalla, että hän oli syntinen mies. Mutta juuri syntisiä varten Jeesus tuli ja Hänellä oli heille sanoma – Jumala on tullut teitä lähelle.

Ensimmäinen seurakunta eli tästä Herran läsnäolosta ja läheisyydestä. Siitä kumpusi sen ilo ja elinvoima, kärsimystenkin keskellä. He odottivat – Jeesuksen opetuksen mukaisesti – lapsenomaisesti saavansa Jumalalta kaiken mitä tarvitsivat. Heille kääntymys oli juuri tähän iloiseen ja lapsenomaiseen luottamukseen kääntymistä. Tätä taustaa vastaan on helppoa ymmärtää myös Uuden Testamentin yksittäistä kristittyä ja seurakuntaa kehottavat osiot: käsi Jumalan kädessä kiinni elämä oli Hengen täyttämää ja Herran tahtoa tahdottiin totella Herran antamin voimin ja Hänen läheisyydessään.

Meillä on jatkuva vaara menettää tämä tietoisuus läsnäolevasta Jumalasta. Silloin jäljelle jää vain ulkoinen ja raskas uskonto. Usko muuttuu iloisesta ja vapaasta apaattiseksi ja ahdistavaksi. Mutta tiedätkö mitä? Jeesus kutsuu sinua ja minua tulemaan tänäänkin Hänen luokseen ja jättämään Hänen käsiinsä kaiken raskaan. Hän kutsuu meitä levolliseen ja luottavaiseen uskonsuhteeseen kanssaan ja vakuuttaa, että Hän on elämässämme läsnäoleva Jumala.

Jumalaonlahella_DSC02439

Muuttava rakkaus

Laki ei muuta mitään. Pykälänsä se kyllä näyttää. Osoittaa sormellaan miten rikollinen missäkin kohtaa on. Ja jokainen on jossain. Kaikki kaikessa.

Siksi se onkin niin täydellinen ja hyvä. Se ajaa rikollisen rakkauden luokse. Sen pyyteettömän, joka rakastaa rikollista, parantumatonta, vankilastaan vapautumatonta.

Ja se rakkaus antaa mahdollisuuden. Opetella rakastamaan, koska itse on rakastettu. Antamaan anteeksi, kun itse on armahdettu.

Miten suurenmoinen siis onkaan lakisi, Herra, ja kuinka kaikkivoipa onkaan pyyteetön rakkautesi!

(Iiris)

32149590_1651198984993195_125711794378375168_n

Älä unohda kyyneleitäni!

”Pakolaisuuteni päivät sinä merkitset muistiin. Kokoa kyyneleeni leiliisi, merkitse ne kirjaasi.” (Ps. 56: 9)

Pakolaisuuden päivät merkitsevät tässä yhteydessä ahdistuksen päiviä. Niitä tulee Jumalan lapsille, sillä Jumala salli monenlaisia vaikeuksia kasvattaakseen meitä (esim. Apt. 14: 22). Mutta lohdullista on tietää, että taivaassa pidetään elämänkirjan lisäksi myös sellaista kirjaa, jossa on ylhäällä meidän ahdistuksemme. Uskon, että sinne kirjaan merkitään ahdistustemme alkamiset ja sinne kurkistaessamme näkisimme myös niiden päätepisteen. Nyt joudumme kuitenkin tyytymään uskoon ilman näkemistä. Luottamaan Jumalan Sanan lupauksiin. Se onkin vankinta uskoa, jota Jeesus ylistää autuaaksi.

Ajattele, että Jumala on niin välittävä, että joka kyyneleesi kootaan Jumalan leiliin. Tämä ei tarkoita mitään muuta, kuin että Jumalamme on läsnä kivuissamme ja hänelle tunteemme ovat tärkeitä. Älä usko sellaiseen etäiseen Jumalaan, joka jättäisi sinut oman onnesi nojaan elämäsi luhistuessa ja ollessasi vain kyynelten ympäröimänä pilalle menneiden asioiden johdosta. Jumala on lähempänä kuin arvaatkaan ja Hän rakastaa enemmän kuin voit käsittää.

Kyynelillä on merkitystä. Entä jos sanon, että yksikään kyyneleesi ei ole mennyt hukkaan? Entä jos äärimmäisestä kivusta on vain hyvin pieni matka siunaukseen ja jumaliseen iloon. Otan esille kaksi raamatunpaikkaa, jotka selkeyttävät kysymystäni. Ensimmäinen löytyy Psalmista 126: ”Jotka kyynelin kylvätät, ne riemuiten korjaavat.” Toinen tähän liittyvä paikka löytyy Psalmista 84: ”Kun he kulkevat kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteiden maaksi, ja syyssade peittää se siunauksilla.”

Ne kyyneleet, jotka olet vuodattanut rakkaittesi puolesta, itsesi tähden, epätoivoiselta tuntuvan kilvoittelun vuoksi tai riippuvuuksiesi johdosta, ne eivät ole menneet hukkaan. Ne kyyneleet kootaan ja siellä missä on epätoivoa ja sydämen särkymistä, sinne tulee sadon korjaaminen ja lähteiden maa. Kyyneleet vievät meitä Vapahtajan luokse ja Hän on portti virvoittavien vetten ääreen ja lähteiden maahan. Hän antaa pelastuksen riemun kyynelten sijaan.

alaunohdakyyneleitani_P1040494

Epäonnistuneilla on uusi sanoma

”Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata, niin opetan tiesi sinusta luopuneille, ja he palaavat takaisin.” (Ps. 51: 14,15)

Sydämestäni iloitsen tästä Psalmista. Iloitsen, että Daavid on uskaltanut kirjoittaa ja Jumala on päättänyt jättää sen jälkipolville opiksi. Sen sanoma on: synti on tuhovoima mutta Jumalalle tunnustettuna se voi antaa Herran omalle uuden sanoman – sanoman entistä suuremmasta Jumalan laupeudesta ja armosta.

Historian valossa näyttäisi siltä, että monet armon evankeliumin julistajat ovat joutuneet käymään Daavidin kaltaisia oppimatkoja itsensä kauhistuttavaan tuntemiseen. Heille on paljastunut heidän loputon sisäinen turmelus ja siksi he ovat laskeneet koko elämänsä Herran Jeesuksen varaan. Heidän julistuksensa on muuttunut vuosien varrella aina vain enemmän Kristuskeskeiseksi siitä yksinkertaisesti syystä, että Hänestä on tullut heidän Pelastajansa, Vapahtajansa ja Auttajansa.

Uskoon tullut ihminen luottaa lähtökohtaisesti itseensä ja on lakihenkinen. Hän ajattelee synnin koskevan pintapuolisesti ulkoisia asioita, joita hän mielestään pystyy pitämään. Puhun nyt omasta kokemuksestani. Raamatusta hän löytää monia ajatteluaan tukevia kohtia ja jos hänelle ei siinä vaiheessa ole luonnollista nöyryyttä, Hän tuo ajatuksensa esille myös hyvin ehdottomalla tavalla. Armon julistuksen pitää tällaisen ihmisen mielestä olla sidottuna ihmisen omaan osuuteen, muutoin se koetaan vain synnin hyväksymiseksi. Tällaiset ihmiset ovat helposti kovia ja tietäviä.

Palaan Daavidin Psalmiin. Siinä hän käy syvää parannusta Jumalansa edessä. Hän ymmärtää synnin olevan meissä syvemmällä: ”syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (j. 7). Ennen kuin huomautat, että Daavid kuului Vanhaan liittoon, vastaan, että Hänellä oli kuninkaana ja profeettana sekä Raamatun tekstien tekijänä Pyhä Henki samoin kuin meilläkin. Parannus oli hänelle sitä, että Hän vuoden paatumuksen jälkeen taipui olemaan Jumalan kanssa samaa mieltä: ”Oikein teet kun nuhtelet, ja syystä minut tuomitset” (j. 6b). Daavid ymmärsi, että Jumala tahtoi totuutta sisintä myöten, muuten vapauskin syyllisyydestä ja häpeästä jäisi vaillinaiseksi.

Parannuksenteko on sitä, että me tuomme kaikkein kipeimmätkin asiat Jumalan eteen, Hänen valoonsa. Se on pelottavaa, tiedän. Meidän tulee hylätä syntimme mutta samalla niin useasti joudumme tunnustamaan, ettemme osaa emmekä edes tahdo sitä. Saamme olla rehellisiä Jumalalle ja pyytää, että Hän antaisi meille oikean mielen ja halun luopua vääristä asioistamme. Me toisinsanoin luovutamme Jumalalle myös oman heikkoutemme. Joku käsittää tämän synnin puolusteluksi, kun ihmisen osuutta vähätellään, minä ymmärrän sen Jumalan osuuden korostamiseksi.

Jumala osoittautuu kriiseissä ja taistelussa syntiä vastaan yhä suuremmaksi. Kerro, missä on Kristusta esiin tuova ihminen, niin minä voin kertoa, että hänen elämäänsä on mahtunut monta kuoleman koulua. Ja ehkä siellä on pistimiä loppuun saakka. Mutta kun Jumala antaa anteeksi syntimme Kristuksen tähden ja uudistaa kylmenneen ja paatuneen uskomme, me saamme takaisin pelastuksemme riemun.

Me saamme uuden sanoman: ”Opetan sinun tiesi luopuneille.” Daavid oli juuri kokenut syvää syntiä ja luopumusta omassa elämässään. Kun Jumala pelasti hänet, hänellä oli sama sanoma muille langenneille ja luopuneille: ”Palatkaa takaisin Jumalanne luokse, sillä Hän on armollinen ja rakastava. Hän antaa kaikki meidän lukuisat ja isotkin syntimme anteeksi ja uudistaa uskomme. Hän teki niin minulle, Hän tekee varmasti saman sinulle.”

epaonnistuneille_on _uusisanoma