Luvattomasti särkyneet

Olen vältellyt tätä aihetta kuin kissa kuumaa puuroa ja vain kierrellyt sitä: miten käy luvattomasti särkyneiden ihmisten? Miten heidän käy seurakunnissa, Kristuksen ruumiissa? Miten he jaksavat uskoa armolliseen Vapahtajaan, jos heidän yhteisönsä hylkää heidät?

Ketkä olisi nykyään enemmän luvattomasti rikkoneet ja särkyneet kuin homoseksuaalit ja eronneet? Ketkä ovat enemmän tapetilla ja keskustelujen aiheena? Keitä syrjitään tai lyödään enemmän? Ennen kuin jatkan, totean, että tässä minulla on oma lehmä ojassa. Olen kokenut avioeron ja olen vieläpä menossa uudelleen naimisiin. Olen siis luvattomasti särkynyt, rikkonut Jumalan lakia vastaan ja syyllinen.

Vuosia sitten minuun otti yhteyttä eräs homoseksuaali, Hän oli vanha, rakas ystäväni ja olin ottanut häneen yhteyttä pyytääkseni häntä mukaan pitämääni raamatturyhmään. Hän sanoi, ettei ehkä voi tulla mukaan ja kertoi syyn: hän oli homoseksuaali. En siinä hetkessä tiennyt mitä vastata. Minulla oli siihen saakka ollut hyvin vahvat mielipiteet ja tuomitsin homoseksuaalit mielestäni selkein raamatullisin argumentein. Samoin eronneet. Mutta tuossa hetkessä muutuin smurffin kokoiseksi, kun yritin etsiä sanoja puhelun toisessa päässä olevalle ystävälleni. Mitä hänelle sanoisin? Olisiko hän edelleen tervetullut piiriimme? Entä jos toiset ryhmäläiset saisivat tietää? Häpesin itseäni. Muutamassa sekunnissa ymmärsin, että jos hän ei kelpaa Jeesukselle ja samalla kristillisiin piireihin, en minäkään. Toivotin hänelle tervetuloa ja samalla sydämeni itki omaa julmuuttani ja kovuuttani.

Tätä tekstiä ei ehkä olisi pitänyt kirjoittaa. Te monet lukijani voitte nyt kysyä aiheellisesti, että puranko tässä Jumalan lain ja julistan halpaa armoa? Enkö tiedä, mitä Raamattu sanoo homoseksuaaleista ja eronneista sekä uudelleen naimisiinmenneistä? Tiedän varsin hyvin. Tiedän jokaisen niitä käsittelevän kohdan. Mutta tiedäthän esimerkiksi sen, että evankeliumeissa Jeesus varoittaa rahanahneudesta kymmenen kertaa enemmän kuin seksuaaliasioista? Saavatko siis ahneet olla seurakuntien sisällä, mutta eronneet tai homoseksuaalisuuden kanssa taistelevat eivät?

Yksi ajatus vielä. Entä jos minä olisin homoseksuaali? Tai sinä joutunut kokemaan valtavan kipeän avioeron? Haluammeko me tietoisesti olla syrjittyjä, lyötyjä, juorujen kohteena ja yhteisön ulkopuolella olevia? Ovatko kaikki asiat meidän syntiinlangenneessa maailmassa omissa käsissämme? Helppo neuvo on, että tällaisten ihmisten tulee luopua synneistään ja tehdä parannusta. Pystytkö sinä siihen omien syntiesi kohdalla?

En ole purkamassa Jumalan lakia enkä tekemästä Hänestä vähemmän pyhää. Mutta mitä jos me olemme kaikki yhtä syntisiä? Entä jos Jumala näkee ahneuden ja juoruilun sekä anteeksiantamattomuuden yhtä syvinä synteinä kuin homoseksuaalisuuden ja avioeron? Miksi on olemassa sellaisia särkyneitä, jotka eivät pääse seurakuntien sisäpuolelle? Yhdestä asiasta olen varma: heitä Jeesus rakastaa, heitä etsii ja Hän on heidän puolellaan. Jos he jaksavat säilyttää meidän lyönneistä huolimatta uskonsa armolliseen Vapahtajaan, he ovat uskonsa tähden vanhurskaita. Taivaassa tulee olemaan suuri joukko eronneita ja uudelleen naimisiin menneitä. Ja ahneita. Myös juoruilijoita ja toisten tuomitsijoita. Sekä homoseksuaaleja.

luvattomasti_sarkyneet_IMG_7549

Missä Jumala rakkautesi näkyy?

”Minä rakastan teitä, sanoo Herra. Mutta te kysytte: `Missä sinun rakkautesi näkyy?´” (Mal. 1:2)

Malakia on Vanhan Testamentin viimeinen kirjaprofeetta ja hän vaikutti Nehemian aikana luultavasti 440-luvulla eKr. Mennyttä oli Israelin valtakunnan sekä aikaisemman temppelin loisto ja vain pieni, pakkosiirtolaisuudesta palannut jäännös yritti jatkaa elämäänsä vaikeissa merkeissä.

Yritä päästä sisälle kansan kysymykseen ”missä sinun rakkautesi näkyy?”. Kansa kamppaili rakentaakseen temppelin ja Jerusalemin uudestaan mutta muistissa oli niiden entinen loisto. Ja vastustajia raskaille hankkeille riitti. Kun he katsoivat omia olosuhteitaan, he ihan aiheellisesti totesivat: ”Turha on palvella Jumalaa. Mitä hyötyä siitä on, että noudatamme hänen käskyjään, palvelemme Herraa Sebaotia ja kuljemme murhe kasvoillamme?” (Mal. 3: 14).

Tuntuuko sinusta koskaan samalta? Olet kuullut Jumalan rakastavan sinua, mutta kun katsot omaa elämääsi ihan arkirehellisesti, joudut kysymään missä Hänen rakkautensa näkyy? Jos Jumala rakastaisi, niin en olisi joutunut kärsimään sitä tai tuota asiaa enkä ainakaan enää olisi tässä kurjuudessa?

Missä Jumalan rakkaus sinuun näkyy? Jumala vastaa Malakian aikalaisille: ”Te tulette näkemään sen omin silmin ja silloin te sanotte: `Suuri on Herra!” (Mal. 1:5). Kaiken kärsimyksen keskellä ja sen pimeimmässä epätoivossa saattaa hyvinkin käydä niin, että Herran kirkkaus loistaa yllesi ja saat huutaa tuon ”Suuri on Herra!”

Mutta voi myös olla, että toiset joutuvat kärsimään elämänsä loppuun asti. Heille – ja meille kaikille – Jumala osoittaa yhtä tiettyä paikkaa historiassa ja sanoo: ”Tässä ja tällä tavalla.” Hän osoittaa meille Jeesusta Kristusta, Jumalan Poikaa ristillä ja sanoo: ”Näin paljon minä sinua rakastan.” Kärsivä ihminen näkee kärsivän Jumalan ja saa lohdutuksen. Jumala ei olekaan etäinen eikä Hänen rakkauttansa tarvitse hakea taivaasta; se on laskeutunut alas kärsivän ihmisen ympärille.

missajumalarakkautesi_IMG_9517_e

Tulisessa pätsissä

”Hän sanoi: `Mutta minä näen nyt neljä miestä kävelemässä tulen keskellä, eivätkä he ole vahingoittuneet! Ja neljäs näyttää aivan jumalolennolta.´” (Dan. 3: 25)

Kolme Danielin ystävää, jotka oli tuotu Juudeasta Babyloniaan pakkosiirtolaisina, joutuivat tukalaan tilanteeseen. Jos he eivät suostuisi kumartamaan Babylonian kuninkaan teettämää valtavaa kuvapatsasta, he joutuisivat välittömästi tuliseen pätsiin ja varmuudella kuolisivat. Miehet eivät halunneet palvella muita jumalia kuin omaansa ja niin kuningas heitätti heidät seitsemänkertaisesti kuumennettuun tuleen.

Tapahtui todellinen ihme. Nämä miehet kävelivät tulen keskellä vahingoittumattomina. Kuningas huudahti näkevänsä myös neljännen miehen, joka näytti jumalolennolta. Luulen Hänen olleen Herra Jeesus. Hän suojeli omiaan tulelta ja pelasti heidät. Jumala käänsi tämän hirveän tilanteen omaksi kunniakseen.

Meillä on lupa uskoa aivan samaan suojeluun. Nimittäin Pietarin 1. kirjeen mukaan mekin joudumme monenlaisten ahdistusten ”tuleen ja hehkuun”, jossa meitä koetellaan (1. Piet. 4: 12). Emme saisi uskomme alussa huolettomina päivinä aliarvioida tätä ja ajatella sen olevan jotain pientä koetusta, josta selvitään helposti. Nimittäin moni Jumalan rakas lapsi joutuu todelliseen tuleen, ihan kuin nuo kolme juutalaista miestä. Heistä näyttää mahdottomalta selviytyä sellaisesta tulesta ja sielua kärventävästä kuumuudesta, johon ovat ehkä yllättäenkin joutuneet.

Mahdotonta olisikin selviytyä tulisista pätseistä, ellei Herra Jeesus olisi niissä kanssamme. Haluan kertoa sinulle lohduttavan uutisen: Hän itse jopa johtaa meitä niihin. Miksi hyvä Jumala niin tekisi? Koska Hän haluaa sinun uskosi kasvavan. Ei sinun kasvavan, päinvastoin pienenevän mutta uskosi kasvavan. Samalla tavalla kuin tuliseen pätsiin joutuneiden miesten usko kasvoi Jumalaan, kun he huomasivat Jumalan voiman pystyvän varjelemaan heidät jopa äärimmäisissä olosuhteissa. Vapahtajastasi tulee sinulle suurempi ja hän peittää hengellisen näkökenttäsi tulisten koetusten jälkeen. Koetuksissa kyllä epäonnistutaan, jos ajatellaan meidän voimiemme kestoa, mutta onnistutaan, jos olemme jaksaneet kaiken keskellä heittäytyä Jumalan varaan ja luottaa Häneen. Onneksi Jumala luo meihin tuota uskoa.

Kysyt miten Jumala voisi olla minun kärsimyksissäni mukana, kun olen ollut niitä itse aiheuttamassa? Vastaan, että suuri osa jokaisen kristityn kärsimyksistä ovat omien valintojen tai niiden puutteen seurausta. Saatamme jäädä jumiin menneisyyteen ja hokea itsellemme ”miksi teimme niin kuin teimme?” tai miksi emme osanneet varoa sitä tai tuota?”.

Meillä on Jumala, joka ei jätä meitä inhimillisen hädän hetkenä, ei koskaan. Hän suojelee meitä ja takaa, että polttava tuli loppuu aikanaan ja me tulemme sieltä ulos. Emme samanlaisina, vaan riisuttuina ja samalla Kristukseen syvemmin sidottuina, Mutta eikö se ole kaiken kristillisyyden tarkoitus? Meidän uskomme todetaan aidoksi koetuksissa. Jumalan arvio kohdistuu siihen, keneen jaksamme uskoa ahdistustemme keskellä. Onneksi emme ole tässä prosessissa yksin, vaan kolmiyhteinen Jumala on sitoutunut sinun elämääsi sen vaikeimmissa vaiheissa. Hän pitää sinut pinnalla.

tulisessapatsissa

Jumala iloitsee sinusta!

Seuraavan tekstini omistan kaikille niille yksinäisille ja väsyneille kristityille, jotka ovat jääneet vaikeuksiensa alle ja jotka eivät pysty ajattelemaan itsestään enää mitään hyvää.

”Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, Hän on voimallinen, Hän auttaa. Sinä olet Hänen ilonsa, rakkaudessaan Hän tekee sinut uudeksi, Hän iloitsee, Hän riemuitsee sinusta.”  (Sef.3:17)

Sanat lausuttiin alun perin Juudan kansalle ja Jerusalemille, jotka olivat kokemassa Jumalan suuret tuomiot. Kansa tulisi kokemaan kauheita aikoja, koska se oli kääntänyt selkänsä elävälle Jumalalle. Mutta sitten Jumala tekee uskomattoman lupauksen jo ennakkoon: toivonsa menettänyt kansa omistaisi pimeimmässäkin epätoivossa Jumalan, joka loisi aivan uutta. Tämä on vahvaa opetusta tämän päivän kristityille ja Jumalan seurakunnalle.

Jumala iloitsee sinusta, joka et osaa enää itseäsi arvostaa etkä nähdä itsessäsi, saati elämässäsi hyvää. Itseasiassa Jumala tekstin mukaan jopa riemuitsee sinusta suunnattomalla tavalla. Sinä olet Jumalan silmissä niin rakas ja kallisarvoinen, että Hän antoi oman rakkaan ja ainoan Poikansa kuolemaan puolestasi. Hänen ilonsa ulottuu syvemmälle kuin siihen, miten sinä olet onnistunut, Hän iloitsee sinusta itsestäsi. Ja siksi kolmiyhteinen Jumala on jatkuvasti aktiivinen sinun suhteesi!

Uskallan kirjoittaa vielä yhden asian loppuun: ”Rakkaudessaan Hän tekee sinut uudeksi.” Riippumatta siitä, miten toivoton tilanteesi on juuri nyt, Jumala voi ja tahtoo tehdä sinulle hyvää. Hän iloitsee voidessaan tuhlata sinuun rakkauttaan ja armoaan ja antaa sinulle hyviä lahjojaan. Hän pystyy rakentamaan elämäsi rauniot ja antamaan sinulle aivan uuden suunnan ja kiitosmielen. Tuntuuko ajatus mahdottomalta? Muistathan, että sinun kanssasi on Jumala, joka iloitsee sinusta! Eikö tämä ole suunnaton toivon näköala, kärsimyksenkin keskellä?

Jumalailoitseesinusta_IMG_0430

Autuas synnintunto

”Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusi tuskassani.” (Ps. 32:3)

Jos olen ymmärtänyt oikein, tässä Psalmissa Daavid kuvaa niitä tuntojaan, kun hän oli tehnyt aviorikoksen Batseban kanssa ja murhauttanut tämän aviomiehen Urian. Hän otti murhan jälkeen Batseban yhdeksi vaimoistaan ja ajatteli jatkavansa elämäänsä entiseen malliin. Kyllähän Daavid tiesi tekonsa vääräksi mutta hän halusi peittää sen Jumalalta, toisilta ja ehkä myös itseltään.

Väliin tuli autuas synnintunto. On olemassa myös väärää synnintuntoa ja se pitää käsitellä kristillisten terapeuttien tai kypsien kristittyjen kanssa. Mutta kirjoitan nyt siitä synnintunnosta, jonka Jumala vaikuttaa meidän todellisten syntiemme tähden. Se on Hänen suurta lahjaansa meille.

Synnintunto ei ole tunteena mukava. Haluaisimme vaientaa sen erilaisilla verukkeilla, psykologistaa sen, ajattelemalla toisten vielä suurempia syntejä tai menemällä sen verukkeen taakse, että ”Jumalan armo riittää kuitenkin.” Se riittääkin, mutta armo ei koskaan vie synnin suosimiseen eikä toimi sille verukkeena tai lupana.

Daavid kuvaa sitä kokemusta, jota moni – tahtoisin sanoa jokainen – Jumalan oma kokee jossain vaiheessa elämäänsä. Hän sisäisesti riutui ja kuihtui, voi huonosti. Syynä oli se, että hän halusi selitellä ja piilotella syntiään Jumalalta ja sen vuoksi oli itse kääntänyt Jumalalle selkänsä. Jumalayhteys oli täten paljon etäisempi kuin mitä se olisi voinut olla ja mitä se ennen lankeamista olikin. Daavid kärsi, mutta huomaa – myös Jumala kärsi. Jumala kaipaa yhteyttä meihin ja kun me olemme kääntämässä Hänelle selkäämme ja valitsemme suosia syntejämme, Hän antaa Pyhän Henkensä vaikuttaa meissä kurjalta tuntuvaa synnintuntoa. Se on Jumalan rakkautta.

Miten synnintunnon kanssa toimitaan? Jos koemme syyllisyyttä jostain Raamatun vastaisesta teosta tai asenteesta, meidän on hyvä kertoa se Jumalalle. Se taas vaatii nöyrtymistä ja luottamusta siihen, että meitä odottaa nimenomaan meitä kaipaava ja rakastava Jumala. Daavid kirjoittaa jakeessa 5, että hän yksinkertaisesti tunnusti syntinsä Jumalalle ja Jumala antoi synnit anteeksi. Yhteys Jumalaan oli palannut ja sisäinen vapaus ja riemu palannut (j. 11).

Yksi tärkeä huomio. Jumala ei anna syntejämme anteeksi katumuksemme tai syntiemme tunnustuksen tähden. Ne eivät ole ansioita, joista Jumala palkitsee. Jumala on jo Kristuksen ristinkuolemassa 2000 vuotta sitten antanut kaikki meidän syntimme anteeksi. Mutta me tarvitsemme olla rehellisiä ja aitoja Hänelle ja kertoa syntimme, koska muuten saatamme paatua ja joutua sivuraiteelle. Ilman rehellisyyttä voimme hengellisesti huonosti. Hän odottaa meidän kertovan Hänelle kaikki syntimme, nekin joista emme pääse eroon ja rakastaen kuulee ja auttaa. Ja vaikka suuret tulvavedet tulvisivat, sinä et huku! (j. 6).

SAMSUNG CSC