Erota pelastus ja pyhitys toisistaan!

Luulen, ettei mistään asiasta tule niin paljon kristittyjen kesken sekaannusta kuin vanhurskautuksen ja pyhityksen sekoittamisesta toisiinsa. Nämä kaksi raamatullista käsitettä on ymmärrettävä oikein ja ne pitää lisäksi pitää erillään. Muuten armo ja Kristuksen risti hämärtyy ja jäljelle jää vain epämääräinen uskonnollisuus.

Jumala pelastaa meidät yksin armosta, uskon kautta. Se tarkoittaa sitä, että uskon syntyessä ihmisen sydämessä hän omistaa Jumala lahjan, Kristuksen. Jumala katsoo tällaista ihmistä hyväksyvästi ja lukee tämän vanhurskaaksi. Paavali ilmaisee asian jopa niin vahvasti, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Jumala ottaa yhteyteensä siis syntisen, kelvottoman ihmisen, joka ei ole päässyt synneistään eroon. Ihminen on edelleen syntinen, mutta sitä syntiä ei Kristuksen tähden lueta hänelle enää syyksi. Tätä on pelastus. Pelastuksen perustan täytyy aina pysyä puhtaana ja raamatullisena. Usko – jonka Jumala lahjoittaa – pelastaa suurimmankin syntisen ja peittää suurimmatkin synnit.

Pelastukseen liitetään usein pyhitys väärällä tavalla mukaan. Pyhitys on sitä työtä, mitä Jumalan Henki alkaa uskoon tulleessa ihmisessä tehdä. Pyhä Henki alkaa ”siivota” ihmisen syntejä ja tuoda Herran Jeesuksen olemusta esille. Pyhä Henki taistelee meidän vanhaa luontoamme vastaa ja tuo esiin Hengen hedelmiä, siis itse Kristusta. Paavali puhuu jopa Elämän Hengen laista (Room. 8:2) tarkoittaen, että me voimme luottaa siihen työhön mitä Jumalan Henki tekee. Se on yhtä varmaa kuin painovoimalaki. Pyhityskin tapahtuu siis levon kautta. Siinä Jumala on aktiivinen. Pyhitys on tärkeä asia kristityn elämässä ja siksi Raamattu korostaa sitä.

Mutta huomaa tämä: me emme pelastu pyhityksemme määrän tai sen puutteen johdosta.  Jos sekoitamme pyhityksen pelastukseen, tarkoittaa se seuraavaa: me pelastumme Jeesuksen sovitustyön ja oman kehittyvän pyhityksemme kautta? Siis pelastus tapahtuu minun ja Jeesuksen yhteistyössä. Tällöin herää kysymys, miten voin olla varma pelastuksestani, kuinka paljon pelastuksessa on siis kiinni ”minun osuudestani”? Onko Jeesuksen sovitustyö 80% ja minun osuuteni 20%? Tämä sekaannus on vihollisemme työtä ja se ei tee mitään muuta kuin hämärtää evankeliumin valtavaa kirkkautta ja vie kunniaa Jeesuksen sovitustyöltä.

Paavali toteaa monessa yhteydessä, ettemme me pelastu lain tekojen kautta, tarkoittaen myös kymmentä käskyä. Ymmärrämmehän, että vaikka pystyisimme pitämään koko kymmenen käskyä ja olemaan moitteettomia, emme olisi yhtään lähempänä pelastusta kuin julkisyntinen? Tai jos joku rikkoo räikeästi kaikkia 10 käskyä vastaan mutta uskoo evankeliumin, hänet luetaan vanhurskaaksi?

Kristitty on siis yhtä aikaa syntinen ja pyhä. Hänellä itsellään on edelleen lukuisia syntejä ja hänessä on vanha luonto, joka sotii Jumalaa vastaan. Mutta uskon kautta hänet jatkuvasti luetaan pyhäksi. Vanhurskaaksi lukemisen tähden hän pelastuu, oli pyhitys sitten edennyt miten tahansa. Ihminen pelastuu siis yksin ja ainoastaan Kristuksen tähden.

Mikään ei estä Jumalan Hengen pyhittävää työtä elämässämme niin paljon kuin armon evankeliumin peittäminen erilaisella ehdoilla ja vaatimuksilla. Kun Jumalan vapaa armo ja anteeksiantamus rajoitetaan, evankeliumi (Pyhä Henki) tehdään aseettomaksi. Mutta jos armo saa olla Jumalan todellinen armo, se vaikuttaa kristityn sisällä Jumalan mielen mukaisia asioita. Se on kuin aurinko, joka loistaa kasville ja kasvi suuntautuu kohti valoa.

Pelastuuko siis avionrikkoja, varas, homoseksuaali, ahne tai katkera ihminen uskonsa kautta Jeesukseen? Aivan varmasti, muuten Raamattu ei ole totta ja Jeesuksen työ on vain osittain riittävä. Toinen kysymys kuuluu: tekeekö Pyhä Henki työtään heissä (meissä) muuttaakseen heitä Kristuksen kaltaisuuteen – siis elämään Jumalan hyvän lain mukaan. Aivan varmasti tekee. Mutta jos pyhittävä työ jää kesken, niin kuin ristin ryövärin kohdalla – samoin se jää jokaisen meidän kohdallamme – riittääkö Jeesuksen sovitustyö silti? Riittää. Aivan varmasti riittää.

erotapelastusjapyhitys_IMG_4228

 

Syntisten ystävä

Kristus on syntisten ystävä. Minun. Eronneen. Sinun. Juomarin. Hänen. Varkaan. Meidän. Ahneiden. Teidän. Juoruajien. Heidän. Homojen. Kristus on antanut henkensä kaikkien ystäviensä puolesta. Eikä mikään voi riistää meitä Hänen kädestään. Ei mikään. Ei edes epäusko, luulot tai armottomuus. Sillä Kristuksen työ on täydellinen. Aukoton armo. Se ei siivilöi ketään pois.

(Iiris)

31306752_1639342622845498_7067735046278348800_n

Luvattomasti särkyneet

Olen vältellyt tätä aihetta kuin kissa kuumaa puuroa ja vain kierrellyt sitä: miten käy luvattomasti särkyneiden ihmisten? Miten heidän käy seurakunnissa, Kristuksen ruumiissa? Miten he jaksavat uskoa armolliseen Vapahtajaan, jos heidän yhteisönsä hylkää heidät?

Ketkä olisi nykyään enemmän luvattomasti rikkoneet ja särkyneet kuin homoseksuaalit ja eronneet? Ketkä ovat enemmän tapetilla ja keskustelujen aiheena? Keitä syrjitään tai lyödään enemmän? Ennen kuin jatkan, totean, että tässä minulla on oma lehmä ojassa. Olen kokenut avioeron ja olen vieläpä menossa uudelleen naimisiin. Olen siis luvattomasti särkynyt, rikkonut Jumalan lakia vastaan ja syyllinen.

Vuosia sitten minuun otti yhteyttä eräs homoseksuaali, Hän oli vanha, rakas ystäväni ja olin ottanut häneen yhteyttä pyytääkseni häntä mukaan pitämääni raamatturyhmään. Hän sanoi, ettei ehkä voi tulla mukaan ja kertoi syyn: hän oli homoseksuaali. En siinä hetkessä tiennyt mitä vastata. Minulla oli siihen saakka ollut hyvin vahvat mielipiteet ja tuomitsin homoseksuaalit mielestäni selkein raamatullisin argumentein. Samoin eronneet. Mutta tuossa hetkessä muutuin smurffin kokoiseksi, kun yritin etsiä sanoja puhelun toisessa päässä olevalle ystävälleni. Mitä hänelle sanoisin? Olisiko hän edelleen tervetullut piiriimme? Entä jos toiset ryhmäläiset saisivat tietää? Häpesin itseäni. Muutamassa sekunnissa ymmärsin, että jos hän ei kelpaa Jeesukselle ja samalla kristillisiin piireihin, en minäkään. Toivotin hänelle tervetuloa ja samalla sydämeni itki omaa julmuuttani ja kovuuttani.

Tätä tekstiä ei ehkä olisi pitänyt kirjoittaa. Te monet lukijani voitte nyt kysyä aiheellisesti, että puranko tässä Jumalan lain ja julistan halpaa armoa? Enkö tiedä, mitä Raamattu sanoo homoseksuaaleista ja eronneista sekä uudelleen naimisiinmenneistä? Tiedän varsin hyvin. Tiedän jokaisen niitä käsittelevän kohdan. Mutta tiedäthän esimerkiksi sen, että evankeliumeissa Jeesus varoittaa rahanahneudesta kymmenen kertaa enemmän kuin seksuaaliasioista? Saavatko siis ahneet olla seurakuntien sisällä, mutta eronneet tai homoseksuaalisuuden kanssa taistelevat eivät?

Yksi ajatus vielä. Entä jos minä olisin homoseksuaali? Tai sinä joutunut kokemaan valtavan kipeän avioeron? Haluammeko me tietoisesti olla syrjittyjä, lyötyjä, juorujen kohteena ja yhteisön ulkopuolella olevia? Ovatko kaikki asiat meidän syntiinlangenneessa maailmassa omissa käsissämme? Helppo neuvo on, että tällaisten ihmisten tulee luopua synneistään ja tehdä parannusta. Pystytkö sinä siihen omien syntiesi kohdalla?

En ole purkamassa Jumalan lakia enkä tekemästä Hänestä vähemmän pyhää. Mutta mitä jos me olemme kaikki yhtä syntisiä? Entä jos Jumala näkee ahneuden ja juoruilun sekä anteeksiantamattomuuden yhtä syvinä synteinä kuin homoseksuaalisuuden ja avioeron? Miksi on olemassa sellaisia särkyneitä, jotka eivät pääse seurakuntien sisäpuolelle? Yhdestä asiasta olen varma: heitä Jeesus rakastaa, heitä etsii ja Hän on heidän puolellaan. Jos he jaksavat säilyttää meidän lyönneistä huolimatta uskonsa armolliseen Vapahtajaan, he ovat uskonsa tähden vanhurskaita. Taivaassa tulee olemaan suuri joukko eronneita ja uudelleen naimisiin menneitä. Ja ahneita. Myös juoruilijoita ja toisten tuomitsijoita. Sekä homoseksuaaleja.

luvattomasti_sarkyneet_IMG_7549

Missä Jumala rakkautesi näkyy?

”Minä rakastan teitä, sanoo Herra. Mutta te kysytte: `Missä sinun rakkautesi näkyy?´” (Mal. 1:2)

Malakia on Vanhan Testamentin viimeinen kirjaprofeetta ja hän vaikutti Nehemian aikana luultavasti 440-luvulla eKr. Mennyttä oli Israelin valtakunnan sekä aikaisemman temppelin loisto ja vain pieni, pakkosiirtolaisuudesta palannut jäännös yritti jatkaa elämäänsä vaikeissa merkeissä.

Yritä päästä sisälle kansan kysymykseen ”missä sinun rakkautesi näkyy?”. Kansa kamppaili rakentaakseen temppelin ja Jerusalemin uudestaan mutta muistissa oli niiden entinen loisto. Ja vastustajia raskaille hankkeille riitti. Kun he katsoivat omia olosuhteitaan, he ihan aiheellisesti totesivat: ”Turha on palvella Jumalaa. Mitä hyötyä siitä on, että noudatamme hänen käskyjään, palvelemme Herraa Sebaotia ja kuljemme murhe kasvoillamme?” (Mal. 3: 14).

Tuntuuko sinusta koskaan samalta? Olet kuullut Jumalan rakastavan sinua, mutta kun katsot omaa elämääsi ihan arkirehellisesti, joudut kysymään missä Hänen rakkautensa näkyy? Jos Jumala rakastaisi, niin en olisi joutunut kärsimään sitä tai tuota asiaa enkä ainakaan enää olisi tässä kurjuudessa?

Missä Jumalan rakkaus sinuun näkyy? Jumala vastaa Malakian aikalaisille: ”Te tulette näkemään sen omin silmin ja silloin te sanotte: `Suuri on Herra!” (Mal. 1:5). Kaiken kärsimyksen keskellä ja sen pimeimmässä epätoivossa saattaa hyvinkin käydä niin, että Herran kirkkaus loistaa yllesi ja saat huutaa tuon ”Suuri on Herra!”

Mutta voi myös olla, että toiset joutuvat kärsimään elämänsä loppuun asti. Heille – ja meille kaikille – Jumala osoittaa yhtä tiettyä paikkaa historiassa ja sanoo: ”Tässä ja tällä tavalla.” Hän osoittaa meille Jeesusta Kristusta, Jumalan Poikaa ristillä ja sanoo: ”Näin paljon minä sinua rakastan.” Kärsivä ihminen näkee kärsivän Jumalan ja saa lohdutuksen. Jumala ei olekaan etäinen eikä Hänen rakkauttansa tarvitse hakea taivaasta; se on laskeutunut alas kärsivän ihmisen ympärille.

missajumalarakkautesi_IMG_9517_e

Tulisessa pätsissä

”Hän sanoi: `Mutta minä näen nyt neljä miestä kävelemässä tulen keskellä, eivätkä he ole vahingoittuneet! Ja neljäs näyttää aivan jumalolennolta.´” (Dan. 3: 25)

Kolme Danielin ystävää, jotka oli tuotu Juudeasta Babyloniaan pakkosiirtolaisina, joutuivat tukalaan tilanteeseen. Jos he eivät suostuisi kumartamaan Babylonian kuninkaan teettämää valtavaa kuvapatsasta, he joutuisivat välittömästi tuliseen pätsiin ja varmuudella kuolisivat. Miehet eivät halunneet palvella muita jumalia kuin omaansa ja niin kuningas heitätti heidät seitsemänkertaisesti kuumennettuun tuleen.

Tapahtui todellinen ihme. Nämä miehet kävelivät tulen keskellä vahingoittumattomina. Kuningas huudahti näkevänsä myös neljännen miehen, joka näytti jumalolennolta. Luulen Hänen olleen Herra Jeesus. Hän suojeli omiaan tulelta ja pelasti heidät. Jumala käänsi tämän hirveän tilanteen omaksi kunniakseen.

Meillä on lupa uskoa aivan samaan suojeluun. Nimittäin Pietarin 1. kirjeen mukaan mekin joudumme monenlaisten ahdistusten ”tuleen ja hehkuun”, jossa meitä koetellaan (1. Piet. 4: 12). Emme saisi uskomme alussa huolettomina päivinä aliarvioida tätä ja ajatella sen olevan jotain pientä koetusta, josta selvitään helposti. Nimittäin moni Jumalan rakas lapsi joutuu todelliseen tuleen, ihan kuin nuo kolme juutalaista miestä. Heistä näyttää mahdottomalta selviytyä sellaisesta tulesta ja sielua kärventävästä kuumuudesta, johon ovat ehkä yllättäenkin joutuneet.

Mahdotonta olisikin selviytyä tulisista pätseistä, ellei Herra Jeesus olisi niissä kanssamme. Haluan kertoa sinulle lohduttavan uutisen: Hän itse jopa johtaa meitä niihin. Miksi hyvä Jumala niin tekisi? Koska Hän haluaa sinun uskosi kasvavan. Ei sinun kasvavan, päinvastoin pienenevän mutta uskosi kasvavan. Samalla tavalla kuin tuliseen pätsiin joutuneiden miesten usko kasvoi Jumalaan, kun he huomasivat Jumalan voiman pystyvän varjelemaan heidät jopa äärimmäisissä olosuhteissa. Vapahtajastasi tulee sinulle suurempi ja hän peittää hengellisen näkökenttäsi tulisten koetusten jälkeen. Koetuksissa kyllä epäonnistutaan, jos ajatellaan meidän voimiemme kestoa, mutta onnistutaan, jos olemme jaksaneet kaiken keskellä heittäytyä Jumalan varaan ja luottaa Häneen. Onneksi Jumala luo meihin tuota uskoa.

Kysyt miten Jumala voisi olla minun kärsimyksissäni mukana, kun olen ollut niitä itse aiheuttamassa? Vastaan, että suuri osa jokaisen kristityn kärsimyksistä ovat omien valintojen tai niiden puutteen seurausta. Saatamme jäädä jumiin menneisyyteen ja hokea itsellemme ”miksi teimme niin kuin teimme?” tai miksi emme osanneet varoa sitä tai tuota?”.

Meillä on Jumala, joka ei jätä meitä inhimillisen hädän hetkenä, ei koskaan. Hän suojelee meitä ja takaa, että polttava tuli loppuu aikanaan ja me tulemme sieltä ulos. Emme samanlaisina, vaan riisuttuina ja samalla Kristukseen syvemmin sidottuina, Mutta eikö se ole kaiken kristillisyyden tarkoitus? Meidän uskomme todetaan aidoksi koetuksissa. Jumalan arvio kohdistuu siihen, keneen jaksamme uskoa ahdistustemme keskellä. Onneksi emme ole tässä prosessissa yksin, vaan kolmiyhteinen Jumala on sitoutunut sinun elämääsi sen vaikeimmissa vaiheissa. Hän pitää sinut pinnalla.

tulisessapatsissa