Jumalan nimen voima

”Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä” (Joh. 17:11).

Jumala ilmoitti Moosekselle nimensä ”Ehjee”, kun hän oli saanut kehotuksen viedä Israelin kansa pois Egyptin orjuudesta. Mooses näki oman kelvottomuutensa ja kysyi tarkalleen ottaen ”MITÄ Sinun nimesi on? Kaikki tiesivät silloin Jumalan nimen, mutta Mooses kysyi siis: ”Jumala, asetat minut mahdottomaan tilanteeseen ja tehtävään. Kerro minulle ja meille millainen olet!” Mooses sai vastauksen, joka suomennetaan sanoilla ”Minä olen se, joka olen. Tämä vastaus tarkoitti: ”Mooses, Minä olen Jumala, Minä olen aina ollut, olen kaiken inhimillisen laskelmoinnin yläpuolella ja pystyn tekemään mitä vain. Voit luottaa Minuun.”

On tärkeää huomata, että Johanneksen evankeliumissa Jeesus käyttää itsestään tätä samaa Jumalan nimeä ”EHJEE” tai toista, ”ANI HU”, eli Minä olen. Ne toistuvat evankeliumissa peräti 24 kertaa. Hän ilmoitti olevansa ihmisen lisäksi se sama Vanhan Testamentin Jumala, jota juutalaiset palvelivat.

Jumalan nimi edustaa sitä millainen Hän on ja mihin Hän pystyy. Hänen nimensä on annettu meille lohduttamaan meitä. Juutalaiset varoivat Jumalan nimen käyttöä niin, että Jumalan ominaisuudet unohtuivat ja sijaan jäivät kirjanopettajien opetus käskyjen täyttämisestä ja ihmisen osuudesta.

Jeesus tuli jälleen ilmoittamaan Jumalan nimen (j. 6) eli ilmoittamaan kuka Jumala on ja millainen Hän on suhteessaan ihmiseen. Nimittäin Hän on laupias ja armahtava. Hänen luokseen saa tulla epäonnistunut ja syntinen ihminen. Ja kun näemme elämämme pelkkänä ongelmakasana, niin Pyhä Henki osoittaa meille Jumalan nimeä ja vakuuttaa, että Hän on paljon enemmän kuin tarvitsemme ja voi tehdä paljon suurempia kuin pystymme kuvittelemaan.

Lainaan lopuksi Per-Olof Malkin suurenmoista kirjaa nimeltä Jeesuksen jäähyväisrukous: ”Jumalan nimessä oleminen on verrattavissa talossa olemiseen tai huoneessa olemiseen. Et sinä muutu miksikään, kun astut kotiovestasi sisään. Mutta yhtäkkiä sinulla on vain katto, seinät ja lattia ympärilläsi. Ne suojaavat tuulilta ja pakkasilta. Ilman niitä sinä kuolisit kylmyyteen. Näin Jumalan nimi on kuin huone, jossa ollaan turvassa. Hän on ja Hänen omansa ovat Hänessä.”

Jumalannimenvoima_IMG_9407