Myötätunnon Jumala

”Kun hän näki ihmisjoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla” (Matt. 9:36).

Kun Jeesus näki luokseen tulevaa monenkirjavaa ihmisjoukkoa, Hänen tuli heitä sääli. Tässä tarkoitettu sääli tarkoittaa sellaista myötätuntoa, joka liikutti Jeesusta sisäisesti erittäin voimakkaasti. Hän tuli myötätunnon valtaamaksi.

Millaisia ihmisiä Jeesus tässä katseli? Hän näki kansaa, jota ajan hengelliset johtajat kutsuivat Jumalan lakia tuntemattomaksi ja kirotuksi. Hän katseli kansaa, joka ei täyttänyt Jumalan lain mittaa ja joka oli näin ollen pelastuksen ulkopuolella. Hän havaitsi ihmisiä, jotka eivät osanneet tai pystyneet elämään lähellä Jumalaa ja jotka olivat siksi sisäisesti yksinäisiä ja nääntyneitä.

Jumalalliset silmät tunsivat kansanjoukosta jokaisen ihmisen erikseen. Voimme kuvitella, kuinka Jeesus katsoi naista, joka eli seksuaalisesti moraalitonta elämää ja oli sisäisesti rikki. Tai kuinka hän huomasi rahanahneen tullimiehen, joka huijasi köyhiä maanmiehiään saadakseen itselleen luksuselämää. Hän tunsi vanhemmuuden puutetta huutavan pojan ja vanhuksen, jonka sieluun elämä oli jättänyt liian syvät arvet. Niin, Hän näki ihmiselämän syntisyyden koko kirjon ja elämän rosoisuuden ja raskauden.

Eikö olisi luullut, että Jeesus olisi pitänyt tällaista kansaa kirottuna, niin kuin muutkin lainopettajat? Eikö olisi luullut Hänen syttyvän pyhästä vihasta ja pitävän kurjalle ihmisjoukolle kunnon nuhdesaarnan? Eivätkö nämä ihmiset olleet itse aiheuttaneet ongelmansa ja eivätkö he riutuneet juuri omien syntiensä takia? Eikö heille ollut annettu lakia, jotta he sen pitämällä olisivat voineet elää Jumalan siunauksen alaisuudessa?

Jumalan Poika koki kuitenkin niin syvää sääli kansaa kohtaan, että hän vapisi sisimmässään. Hän näki nääntyneet ihmiset ja Hänen sydämensä itki. Miksi? Koska Hän rakasti tuota kansaa. Hän tunsi jokaisen ihmisen erikseen ja rakasti suunnattomalla jumalallisella rakkaudellaan. Hän näki ihmisten olevan syntiensä kanssa yksinäisiä, avuttomia ja hukassa olevia. Hän oli tullut etsimään heitä ja pelastamaan heidät. Hän tahtoi ottaa heidät lintuemon tavoin siipiensä suojaan.

Matteus oli taltioinut tämän Jeesuksen reaktion, jotta voisimme tietää, kuinka Jumala suhtautuu meihin tänään. Mekin olemme syntiemme näännyttämiä, yksinäisiä, avuttomia ja vailla Jumalan elämää. Me ansaitsisimme hänen ankarat rangaistuksensa ja tuomionsa. Mutta Jumala on ihmeellisempi kuin voimme koskaan käsittää. Vaikka Hän vihaa syntiä, Hän kokee sinua kohtaan loputonta ja syvää myötätuntoa. Sen myötätunnon ajamana Hän otti kaikki sinun syntisi ja kantoi ne ruumiissaan ristille. Hän halusi niin kiihkeästi vetää sinut lähelleen, että oli valmis kuolemaan ja kokemaan synnin rangaistuksen puolestasi.

Tänään Jeesus levittää kätensä sinulle levälleen, hymyilee ja sanoo: ”Tule! Anna Minä olen sinulle se Paimen, joka pitää sinusta huolen. Anna minun ravita sinut, salli minun hoitaa haavasi ja johtaa sinua päivistä päivään virvoittavien lähteiden luokse. Anna Minun olla Jumalasi, sillä Minä rakastan sinua. Aina”

IMG_6442 (1)

Surun murtamana

Oletko kokenut elämässäsi sellaisia menetyksiä, joista et kerta kaikkiaan voi päästä yli? Onko joku läheisesi kuollut tai oletko menettänyt puolisosi toisen miehen tai naisen matkaan ja jäänyt yksinhuoltajaksi vastaamaan lapsistasi? Oletko kuullut huonoja uutisia läheisistä ihmisistäsi, onko joku pettänyt sinut niin, että olet jäänyt surun vankilaan. Tai onko lääkärisi kertonut sinulle huonoja uutisia tulevaisuudestasi? Tällaisessa hetkissä huudamme oikeutetusti: ”Missä Jumala olet!”

Haluan etsiä meille lohdutusta ja Raamatusta nousevaa toivoa kantaisä Jaakobin elämästä. Jaakob oli nimensä mukaisesti petturi, hän oli laskelmoiva jumalasuhteessaan ja osasi pettää ihmisiä. Ajattele millaisia ihmisiä Jumala käyttää suunnitelmissaan ja millaisia hän ottaa lapsikseen? Jaakob joutui kokemaan paljon kipua ja surua elämässään. Voisi sanoa, että huijaria huijattiin ja hän joutui kohtamaan tekemänsä vääryydet. Jumala oli silti tämän petturin ja laskelmoijan kanssa ja johdatti häntä.

Hirveään taisteluun Jaakob joutui palatessaan Harranista kotiinsa Kanaanin maahan. Hän joutui tuolloin kohtaamaan veljensä Esaun, joka vuosia taaksepäin oli vannonut tappavansa Jaakobin tämän petoksen tähden. Tässä tilanteessa Jaakob joutui monesti käsiteltyyn painiin itsensä Jumalan kanssa. Raamattu sanoo, että kun Jaakobin painivastus ei muuten voittanut, hän iski Jaakobia lonkkaluuhun. Murtuneena Jaakob heittäytyi Jumalan varaan ja anoi hänen siunaustaan. Jumalan voitto oli Jaakobin murtuminen ja Jaakobin voitto oli viimein ontuvana antaa elämänsä Jumalan siunauksen ja johdatuksen varaan. Jaakob menetti tässä taistelussa omavoimaisuutensa ja se korvattiin Jumalan voimalla. Eikö mieleen tulekin Paavalin mainitsema pistin, siitä seuraava heikkous ja heikkoudessa ilmestyvä Kristuksen voima?

Nyt menen itse otsikkoon. Tämä Jumalan mies joutui kokemaan elämänsä aikana monta traagista asiaa. Hänen elämänsä ei ollut voittokulkua. Ei se ehkä ole sinullakaan. Ja yhtä lailla olet Kristukseen Jeesukseen uskovana Jumalan valittu ja hänen omansa. Hän johtaa sinua yhtä varmasti kuin Jaakobin elämää.

Mutta mitä pitikään tämä johdatus sisällään? Jaakob joutui suurimpaan mahdolliseen kriisiin: Hänen rakkain poikansa kuoli. Muut veljekset toivat Joosefin verisen viitan Jaakobin nähtäväksi ja Jaakob musertui. Raamattu sanoo, ettei hän huolinut lohdutuksesta, ”vaan sanoi: `Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo.´Ja isä itki Joosefia” (1. Moos. 37: 35).

Jaakobin sisin särkyi, ja hän joutui vuosia kestävään toivottomuuteen. Hän ei jaksanut kokea iloa enää muusta perheestään eikä jaksanut uskoa Jumalan lupauksiin. Hän oli surun murtama.

Vuosien päästä Jaakob sai ihmeellisen uutisen: Joosef elää. Hän oli niin pitkittyneen surunsa hallitsema, ettei uskonut uutiseen. Suru voi viedä meidän totaaliseen epäuskoon, missä emme suostu näkemään Jumalan antamaa iloa ja lohdutusta.

Jaakob sai poikansa takaisin ja hänen henkensä elpyi. Voit ajatella, että sinun tilanteesi on eri, sillä sinä et tule saamaan takaisin menettämiesi ihmisiä. Mutta meidän tulisi laittaa toivomme Jumalaan, aivan niin kuin Jaakobin olisi tullut tehdä. Sillä Jumala on Kaikkivaltias ja Hän pystyy puhaltamaan elämänilon surun murtamaan sisimpään. Hän pystyy tuomaan värit takaisin harmaantuneeseen arkeemme. Ja monet läheisensä menettäneet saavat kokea taivaassa jälleennäkemisen riemun. Taivaassa me ymmärrämme, että asioilla oli tarkoitus. Ja meidät on tarkoitettu surun ja menettämisenkin keskellä elämään Jumalan yhteydessä. Voimme uskoa samoin kuin Aabraham, joka ”uskoi Häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan” (Room. 4: 17).

Puhaltakoon Jumalan tuuli meidän surun murtamien sisälle ja tulkoon sisällemme Kristuksen antama ilo ja lepo.

Lumiset heinät

Lohduton itku muuttuu iloksi

On silmiinpistävää, miten paljon Raamatussa kuvataan naisia, jotka eivät saaneet lapsia. Tällaisia lapsettomuuden kanssa taistelevia naisia oli kaikkien patriarkkojen vaimot (Saara, Rebekka ja Raakel – ja juuri patriarkoillehan Jumala oli luvannut jälkeläisiä kuin tähtiä taivaalle!) Samoin lapsettomuudesta kärsivät profeetta Samuelin äiti Hanna, joka katkerasti itki Herran temppelissä lapsettomuuden tuomaa kurjuuttaan ja häpeäänsä. Herra vastasi, ja Hanna sai synnyttää Israelin suurimman Tuomarin (kansan kaitsijan ja Herran tahdon ilmoittajan) Samuelin. Edelleen samaa ongelmaa koki Simsonin äiti, jonka nimeä Raamattu ei mainitse. Herran enkeli ilmestyi Simsonin isän Manoahin vaimolle ja ilmoitti: ”Minä tiedän, että sinä olet hedelmätön etkä ole voinut saada lapsia. Kuitenkin sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan.” Tämä poika ei ollut kuka tahansa, vaan häntä Herra käytti vapauttaakseen nääntyneen Israelin kansan filistealaisten vallan alta. Lopuksi mainitsen Uuden testamentin puolelta Sakariaan vaimon Elisabethin, joka oli ollut lapseton ja vuosikymmeniä. Kun hän enkelin lupauksen johdosta sai synnyttää Johannes Kastajan, Elisabethin riemu hänen häpeänsä poistamisesta oli suunnaton.

Nämä kaikki naiset joutuivat elämänsä aikana kestämään suunnatonta häpeää vuosien, joskus vuosikymmenien ajan. Heitä pidettiin lapsettomuutensa takia kummajaisina, vähempiarvoisina, heidän naiseutensa oli huonompaa, kyseenalaista ja ehkä heidän ajateltiin kokevan Jumalan rangaistusta syntiensä tähden. Elämä näytti heistä sietämättömän kivuliaalta (emme kykene ymmärtämään sen ajan kulttuurin lapsettomuuden tuomaa kärsimystä) ja heistä näytti, että he olivat joutuneet Jumalan katseen ja suosion ulkopuolelle. Varsinkin, kun he saivat todistaa lasten kanssa leikkiviä äitejä joka naapurissa ja kadun kulmassa. Useita näitä naisia – ellei kaikkia – kiusattiin häpeilemättömällä tavalla.

Mutta mitä sitten tapahtuikaan? Jumala muutti mahdottomat tilanteet ja antoi näiden naisten saada lapsia aivan ihmeen kaupalla. Näistä syntyneistä lapsista tuli voimakkaita aseita Jumalan suunnitelmiin. Tätä ajatellessani en voi tulla muuhun lopputulokseen, kuin että Jumalan täytyi antaa näiden sankarien vanhempien kokea lukuisia epätoivon vuosia, jotta Hänen toimintaansa ei sekoittuisi ihmisen mahdollisuus ja voima. Näiden vanhempien mahdollisuudet saada lapsia täytyi mennä nollaan, jotta Jumala saisi jatkosta kaiken kunnian.

Nämä häpeän ja alamittaisuuden kanssa painivat naiset saivat kokea elämässään todellisen muutoksen. Voi hyvällä syyllä sanoa, että heidän lohduton itkunsa muuttui suunnattomaksi iloksi. He näkivät lapsettomuutensa olevankin korkeammissa käsissä ja saadessaan lapsia he huomasivat olevansa Jumalan suunnitelmien keskipisteessä. Mutta pysähdy tähän ajatukseen: He olivat Jumalan huomion ytimessä myös niinä vuosina, kun häpeää kantaen eivät tienneet mitään tulevasta ilosta ja Jumalan toiminnasta!

Jos olet lukenut pitkän johdannon ajatuksella, tiedät, mitä aion sanoa seuraavaksi. Mistä tiedät, etteivät sinun tämän päivän tai aikaisempien päivien, kuukausien tai vuosien kärsimykset ja häpeä ole vain alkuvalmisteluja Jumalan kirkkauden esiintuloon? Eivät Raamatun ihmiset saaneet oman kurjuutensa keskelle Jumalan ilmoitusta kaiken tarkoituksesta. He kokivat todella ja aidosti heidän elämänsä olleen hukkaan heitettyä. Ja juuri silloin he olivat valmiit antamaan kunnian yksin Jumalalle siitä kaikesta, mitä Hän tulisi heidän kauttaan tekemään.

Jos koet siis alamittaisuutta, häpeää ja huonommuutta toisiin nähden, älä luovuta toivoasi! Jos koet tilanteessasi inhimillistä mahdottomuutta, älä ollenkaan suostu ajattelemaan, että Jumala kokisi samoin. Voi näet hyvin olla, että sinua viedään Raamatun naisten viitoittamaa tietä kokemaan inhimillisen ja järjen tason kuoleman, ennen kuin Jumala paljastaa kirkkautensa sinun elämäsi kautta toisille.

Selvää on, että Jumalan kansa on tänään monien suurten ja hallitsevien vihollisten ahdistama. Se tarvitsee niitä Jumalan miehiä ja naisia, jotka nousevat vastarintaan Jumalan kutsumina ja Hänen Henkensä voimassa. Ja näitä Jumalan ihmisiä valmistellaan epätoivon ja kärsimyksen koulussa. Jotta kunnia olisi yksin Jumalan!

IMG_4607

Aabrahamin ja meidän heikko usko

Uusi Testamentti ylistää Aabrahamin uskoa ja sen kestävyyttä. Meille on saattanut syntyä sellainen kuva kristillisestä elämästä, että siinä pitää olla aina vahva usko. Katsotaan nyt tarkemmin kantaisämme uskon vahvuutta ja ehkä löydämme sieltä meitä lohduttavan sanoman.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luku 15 alkaa kohtauksella, jossa masentunut Aabraham on iltamyöhään telttansa uumenissa. Jumalan lupaus jälkeläisestä on alkanut tuntua kaukaiselta ja Aabrahamin usko on heikentynyt – ”Jumala kyllä lupasi, mutta vuodet vierivät, eikä mitään tapahdu.”

Aabraham sai elämänsä 175 vuoden aikana kohdata Jumalalta seitsemän ilmestystä. Se on keskimäärin kerran 25 vuoteen. Aika arkista oli siis Aabrahamin elämä, eikö? Tässä luvussa 15 Jumala ilmestyy ja kehottaa Aabrahamia uskomaan aikaisemmin saamaansa lupaukseen. Huomaa lannistuneen uskon isämme vastaus: ”Ethän ole antanut minulle (lupaamaasi) jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut.” Aabraham oli alkanut katsoa olosuhteitaan ja kuluneita vuosiaan enemmän kuin Jumalan lupauksia ja se lannisti hänen uskonsa. Uskohan on yksinkertaisesti luottamusta Jumalan lupauksiin. Silloinkin, kun asiat näyttävät inhimillisesti menevän aivan väärään suuntaan.

Kyyneleet tulevat silmiini, kun ajattelen, miten Jumala kohteli masentunutta lastaan. Herra pyysi Aabrahamia astumaan ulos tunkkaisesta teltastaan. Voin nähdä sieluni silmin, kun tämä ikääntynyt mies murahtelee ja hiljalleen kömpii pihalle. Sitten Jumala käskee hänen katsoa taivaan tähtiä: ”Katso Aabraham, sinä et tule saamaan vain yhtä jälkeläistä, vaan niin runsaasti kuin taivaalla on tähtiä.” Aabraham alkaa laskea tähtiä Jumalan pyynnöstä ja pian tajuaa, että Jumalan lupaukset menevät aivan yli hänen ymmärryksensä. Niillä ei ole enää mitään tekemistä Aabrahamin kykyjen tai olosuhteiden kanssa. ”Aabraham, minä en pysty toteuttamaan lupauksiani vain rimaa hipoen, vaan teen enemmän kuin ikinä pystyt kuvittelemaan.”

Sitten seuraa näytelmän huippukohta: kaiken järjen vastaisesti Aabraham katselee tähtiä ja suostuu uskomaan enemmän Jumalaa kuin olosuhteita. Aabraham uskoi Jumalan lupaukseen ja se oli se hetki, kun Jumala julisti Aabrahamin vanhurskaaksi. Silloin varsinaisesti vasta Jumala hyväksyi Aabrahamin yhteyteensä. Ja huomaa, vain uskon perusteella. Uskon, joka oli luottamusta Jumalan lupaukseen. Sivuhuomautuksena tämä kohta tulee usein esille Uudessa Testamentissa.

Eikö meilläkin ole tuhat ja yksi syytä epäillä Jumalan lupauksia? Eikö elämämme näytäkin monesti aivan toisenlaiselta kuin Jumalan lupaukset antaisivat olettaa? ”Jos Jumala on todella ottanut minut lapsekseen ja rakastaa minua, miksi joudun kokemaan yhä uutta kärsimystä” Emmekö masennu monta kertaa juuri siksi, että Jumalan lupausten ja elämämme olosuhteiden välillä on armoton ristiriita? Mutta tiedätkö mitä? Aabrahamin piti odottaa lupauksen toteumista 25 vuotta. Se oli aika, jolloin Aabraham ja Saara olivat jo liian vanhoja inhimillisen käsityksen mukaan tekemään lapsia. Se aika oli mennyt varmuudella ohi. ”Pelit” eivät enää toimineet. Mutta juuri silloin Jumala toimi!

Kun me ajattelemme, että Jumalan on mahdotonta toteuttaa lupauksiaan meidän elämässämme, tulemme vielä hämmästymään. Tartu kiinni niihin satoihin lupauksiin, joita Jumala Raamatussa juuri sinulle lahjoittaa. Pidä niistä kiinni kuin pelastusrenkaasta, vaikka tuntuisi ja näyttäisi miltä. Ole varma, että ne vielä toteutuvat!

Ja jos olet menettänyt uskosi ja lannistunut, älä pelkää. Jumala tulee vierailemaan myös sinun tunkkaisessa ahtaudessasi ja kutsuu sinut näkemään Hänen mahdollisuutensa!

sateenkaari

Läpi pimeän laakson

Muutama vuosi sitten, eräänä kauniina kesäaamuna tutut ambulanssimiehet tulivat kotiini. Olin soittanut hätäkeskukseen viimeisen hätähuutoni ja sairaanhoitajat tapasivat kotonani itkuisen ja lopen uupuneen, elämäänsä väsyneen miehen. He taluttivat minut ambulanssiin, sitoivat pedille ja matka alkoi kohti mielisairaalaa.

Vuodet vammautumiseni jälkeen olivat olleet hyvin raskaita. Elämäni tuntui olevan yhtä luopumista entisestä, avuttomuutta uuden tilanteen edessä, fyysistä kipua ja raastavaa kuntoutusta. Hiljalleen elämääni hiipi krooninen väsymys ja lopulta olin aivan lopussa. Yritin jaksaa rooliani pienten lasten isänä, aviopuolisona, ystävänä ja jossain vaiheessa sananjulistajana.

Samoihin aikoihin havaitsimme, että ostamassamme ja täysin remontoimassa omakotitalossa oli ikävää maan hajua. Alkoi vuosien kestävä hajuongelma. Lisäksi lapsillamme ilmeni ongelmia ja avioliittoni alkoi voida huonommin kuin koskaan.

En muista noista vuosista tarkkaan kuin pätkiä sieltä täältä. Muistan jossain vaiheessa pikkuveljeni kuolleen traagisesti ja sitten filmi napsahtaa kokonaan hetkeksi poikki. SE hetki taisi kestää parikin vuotta. Sen muistan, että olin kuin vangittu elämään, joka muistutti kauhuelokuvaa päivä päivältä enemmän. Niiltä ajoilta minulla on kipeitä, häpeällisiä muistikuvia. Huusin Jumalan puoleen, pyysimme lukuisia ihmisiä rukoilemaan puolestamme mutta asiat menivät aina huonomaan suuntaan. Lopulta ajatus elämän päättämisestä oli kuin lämmin virta kehon sisällä, kuin vapautus kaikesta liian raskaasta.

Kaiken tämän keskellä avioliittomme silloisen vaimoni kanssa hajosi ja 20 vuoden yhteinen elämä päättyi. Se tuntui kuin toiselta puun alla jäämiseltä. Mutta vaikeuksia oli liikaa, eikä meistä ollut niitä enää käsittelemään. Olimme kuin kaksi täysin riutunutta ihmistä kyvyttöminä hoitamaan toisiamme. Saati ymmärtämään. Koin kristittynä ja sananjulistajana siirtyneeni virallisesti spitaalisen luokkaan. Häpeä oli suunnaton. Olinhan epäonnistunut rakastamaan ja pitämään liittoamme koossa.

Tiedän jotakin päihderiippuvuudestakin nykyään. Koviin kipuihin on määrätty erityisen kovia lääkkeitä. Niitä kun joutuu käyttämään päivittäin, niistä ei tahdo päästä ihan niin helposti eroon. Olen alkanut ymmärtää narkomaaneja, alkoholisteja ja lääkkeiden väärinkäyttäjiä. Entä jo heillä on ollut liian raskas elämä, entä jos heidän nykyinen tilanteensa on paljon monisyisempi kuin me kaukaa katsovat ja tuomitsevat voimme ikinä ymmärtää?

Pyydän anteeksi, jos tämä vaikuttaa nyt itseni terapoimiselta. Haluaisin kirjoittaa oman elämäni kokemusten kautta niille, jotka tänään kärsivät suunnattomien taakkojen alla ja itkevät missä Jumala on. Haluan kirjoittaa niille, joiden elämä on mennyt pieleen ja joiden on sen takia vaikea enää uskoa Jumalan rakastavan heitä.

Lainasin otsikon Psalmista 23. Siinä vanha Jumalan mies Daavid kokoaa sen, mitä Jumala on hänelle ollut hänen vaihtelevan elämänsä aikana. Elämän, jonne on mahtunut myös traagisia epäonnistumisia, masennusta ja toivottomalta näyttäviä tilanteita. Daavid kirjoittaa, että vaikka hän joutuisi pimeään laaksoon, sielläkin Herra olisi hänen kanssaan. Joissakin raamatunkäännöksissä pimeä laakso kuvataan kuoleman varjon maana. Se kuvastaa mielestäni vielä paremmin kaikkea sitä raskasta, jonka läpi kristitty saattaa joutua elämässään kulkemaan. Se todella tuntuu kuin kuolemalta.

Haluan todistaa omalta kohdaltani, että Jumala on ollut uskollinen. Katson nyt taaksepäin omaan, vuosia kestäneeseen pimeään laaksooni ja en voi sanoa muuta kuin että Jeesuksen armo ja rakkaus on kestänyt. Hän ei ole jättänyt minua vaan minua – Hänen heikointa lastaan –  on kannettu läpi tuskan ja kuoleman. Siksi olen varma – rakas lukijani – että Hän kantaa sinuakin läpi omien mahdottomalta tuntuvien elämäntilanteiden. Vaikka sinusta nyt voi tuntua epätoivoiselta ja tällainen toivon sanoma vaan ärsyttää, elämäsi kärsimykselle laitetaan vielä päätepiste. Tulee aika, jolloin Herra Jeesus sanoo: ”Jo riittää!” Silloin näet, että vaikket tuntenut Jumalan läsnäoloa, sinua on silti kannettu hetkestä hetkeen.

Kuoleman varjon laakson läpikäyneet ovat saaneet kuoliniskun omalle erinomaisuudelleen. He ovat samalla löytäneet sellaisia aarteita, joita ei löydetä muualta kuin pimeyden kätköistä. Heistä huokuu Herramme Jeesuksen Kristuksen armo. Heidän julistuksensa sisältö on kapeakatseinen mutta verrattoman syvä: ”Jeesus pelasti minut, Hän pelastaa sinutkin!”

Pimeän laakson läpi käyneet ihmiset ovat niitä, jotka joutuvat katsomaan silmästä silmään omaa heikkouttaan. Mutta siinä samalla ja samassa, he saavat samanaikaisesti kokea Kristuksen voimaa. Sillä heikkous ja voima kulkevat käsikädessä. Ihmisen on heikkous. Kristuksen on voima. Vain yhdessä ne toimivat säihkyen hukkuvalle maailmalle!

sammalsydän