Elätkö vanhassa liitossa?

”Näin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.” (Hebr. 7:22)

Vanha liitto, jonka Jumala teki Mooseksen välityksellä Israelin kanssa edellytti molempien osapuolien uskollisuutta liiton ehdoille. Jumala lupasi siunata kansaansa, jos se tottelisi liiton sääntöjä eli lakia.

Uusi liitto on täysin toisenlainen. Siinä sopijaosapuolina ovat Isä sekä Poika. Jumala lupasi siunata maailman kaikkia kansoja, jos Poika olisi uskollinen omassa osuudessaan. Kun Jeesus huusi ristillä: ”Se on täytetty”, uuden liiton ehdot olivat täytetty.

Uudessa liitossa ihmisen osuutena ei enää ole ansaita Jumalan siunausta ja hyväksyntää. Siinä Jumala ojentaa ihmiselle Kristus -nimistä lahjapakettia. Tuo lahja pitää sisällään kaiken sen, mitä me tarvitsemme jumalasuhteeseemme ja pelastukseemme.

Liitot sekoittuvat helposti. Moni uuden liiton kristitty elää edelleen osittain vanhan liiton alaisuudessa; moni pyrkii teoillaan ansaitsemaan Jumalan hyväksyntää tai varmistamaan pelastustaan.

Uusi liitto ei sisällä uutta lakia, jota noudattamalla pelastumme. Se perustuu vain ja ainoastaan siihen luottamukseen, että Jeesus on sovittanut kaikki syntini ja avannut täydellisen ja kattavan yhteyden Isän kanssa.

Entä Uuden testamentin käskyt ja ohjeet? Eivätkö ne ole uusi laki, jota toteuttamalla pelastumme? Eivät. Ne ovat perheen jäsenille tarkoitettuja isällisiä ja äidillisiä ohjeita ja neuvoja. Ne kertovat myös sitä suuntaa, johon Jumala armo kasvattaa meitä.

Usko on järjetön asia

”Mitä sanovan kirjoitukset? `Aabraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi Hänet vanhurskaaksi.´” (Room. 4:3)

Usko taitaa olla aina hyvin järjenvastainen teko. Aabraham sai Jumalalta lupauksen, että hän tulisi saamaan oman pojan. Vuodet vierivät ja hän lähestyi sadan vuoden ikää. Samoin Saara oli alkujaankin hedelmätön ja hänen piti odottaa lupausta aina 90-vuotiaaksi. Aabrahamin on täytynyt miettiä, että Jumalan lupaus on täysin järjetön ja vastoin kaikkia luonnonlakeja. Hän päätti kuitenkin pitää Jumalan luotettavana, näytti olosuhteet miltä tahansa. Jumala luki Aabrahamin tämän uskon takia vanhurskaaksi eli hyväksyi hänet yhteyteensä. Usko on meidänkin kohdallamme järjetön asia. Me uskomme Jumalaan, jota emme näe, uskomme Hänen lähettäneen Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan luoksemme ja uskomme Jeesuksen kuolleen häpeällisen kuoleman meidän syntiemme tähden. Tämä kaikki sotii järkeämme vastaan, eikö totta?

Sitten meidän tulisi uskoa Raamatun pääväite, että Jumala vanhurskauttaa meidät – kuten Aabrahamin – pelkän uskon perusteella? Järki ymmärtäisi asian paremmin, jos yhtälöön liitettäisiin meidän kilvoittelu, hyvät teot, pahan välttäminen ja niin edelleen. Mutta ei, tässä asiassa ne suljetaan tiukasti pois. Jumala lupaa, että vain usko vanhurskauttaa. Usko vanhurskauttaa sen, jolla ei ole mitään hyvää näytettävänä Jumalalle.

Katsomme itseämme ja huomaamme monenlaisia himoja ja haluja ja sydämen kylmyyttä sekä haluttomuutta rakastaa Jumalaa. Huomaamme olevamme kaukana Jumalan pyhyydestä ja meidän pitäisi luottaa Jumalan lupaukseen? Siis että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Sanon: tehtävä on meille yhtä vaikea kuin Aabrahamille. Mekin olemme itsemme puolelta kuolleita suhteessa Jumalaan, emme pysty luomaan yhteyttä Häneen. Ja meidän pitäisi luottaa, että Jumala tekee kaiken puolestamme, kun vain pidämme Jumalan luotettavana. Ihan hullua, eikö? Pitäisikö vain uskon riittää?

Usko antaa Jumalalle kaiken kunnian, koska se pitää Jumalaa sanansa mittaisena. Usko on parasta, mitä voimme Jumalalle antaa, koska silloin Jumala saa olla Jumala. Usko sanoo: ”Jumala, minä luotan sinuun ja uskon sen, mitä olet minulle sanonut. Minä tiedän, että vaikka olosuhteet näyttävät mahdottomilta, sinä luot elämää kuolleista.” Tämä usko vastaanottaa Jumalalta kaiken. Se suostuu passiivisena katselemaan kuin sivusta kun Jumala toimii. Se antaa Jumalan olla aktiivinen antaja, joka rakastaa lahjoittaa ihmiselle kaiken.

Mitä teen näille murheille?

”Heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen” (1. Piet. 5:7)

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että sinulla on murheita ja huolia enemmän kuin jaksaisit kantaa? Ehkä murheesi liittyvät oman elämäsi ongelmiin, läheisten vaikeuksiin, raha-asioihin, huoleen työpaikasta tai hengelliseen elämääsi?

Minä koen välillä hukkuvani huolieni alle. Joskus näkökyvyn peittää ainoastaan ne asiat, jotka ovat huonosta tai jotka voivat tulevaisuudessa mennä pieleen. Myös murhe menneisyydestä osaa pitää usein vahvassa kuristusotteessa.

Mutta sitten Raamatussa on tämä niin lapsellisen yksinkertainen ohje. Onko niin, ettei Jumala ole tarkoittanut minun kantavan huoliani omilla harteillani? Haluaako Hän todella ottaa ne itselleen ja vastata niistä?

Voisinko siis luovuttaa läheiseni, omat asiani ja ihan kaikenlaiset, pienet ja suuret murheet Jumalalleni? Niin Pietari vakuuttaa. Se vaatii luottamusta siihen, että meillä on todella Jumala, joka on kiinnostunut meidän murheistamme. Vaikka Hän kantaa koko maailman painoa harteillaan niin Hän on samaan aikaan kiinnostunut ja keskittynyt juuri minun ja sinun asioihin.

Jumala on luvannut pitää meistä huolen. Se on suunnattoman suuri lupaus. Tartutaan siihen tänään kaksin käsin kiinni. Vedotaan Isäämme ja uskalletaan antaa raskaat painomme Hänen kannettavakseen.

Onko koolla väliä?

”Aabraham uskoi Herraa, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.” (1. Moos. 15:6)

Välillä me kristityt keskustelemme uskon käsitteestä ikään kuin se olisi jotain meriitin kaltaista meissä itsessämme. Puhumme siitä tavalla, että se on meissä oleva hyve tai joku ominaisuus, jota Jumala ihailee meissä.

Tai sitten mietimme, kuinka suuri usko meillä on. Joillakin se tuntuu olevan suuri, toiset arkailevat oman pienen uskonsa kanssa ja miettivät riittääkö se.

Mitä usko on? Aabraham uskon isänä saa olla meille sitä määrittelemässä. Jumala antoi Aabrahamille lupauksen jälkeläisestä ja vaikka vuodet vieri, lupaus ei ollut toteutunut. Itse asiassa alkoi näyttää siltä, että Jumala ei ollutkaan lupauksensa veroinen; Aabrahamin tuli toimia tuon ajan tavan mukaan perinnönsiirrossa, kun kerran omaa poikalasta ei ollut syntynyt.

Aabrahamin usko oli lujilla ja Jumala vahvisti sitä näyttämällä Aabrahamille taivaan tähtiä. Sen seurauksensa Raamatussa on alussa siteeraamani lause: ” Abram uskoi Herraa…” Toisinsanoen Abram (myöhemmin Aabraham) piti Jumalaa luotettavana. Usko on siis ennen muuta luottamusta Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa.

Uskon määrä ei ole oleellista vaan se, mihin usko kohdistuu – keneen luotetaan? Jumala hyväksyi Aabrahamin yhteyteensä sen vuoksi, että Aabraham päätti pitää Jumalaa olosuhteista huolimatta luotettavana.

Sama pätee meihinkin. Jumala on luvannut, että Hänen Poikansa on kuollut kaikkien meidän syntiemme puolesta. Jumalan meissä synnyttämä usko tarttuu tuohon lupaukseen – siis pitää Jumalaa luotettavana. Ja lopputuloksena on se, että Jumala vanhurskauttaa meidät uskon – luottamuksen –  perusteella. Aivan kuten Aabrahaminkin.

Valoa pimeyteen!

”Mutta ahdistunut ei jää synkeyteen.” (Jes. 8: 23)

Jesaja kirjoitti aikanaan kansalaisilleen, jotka tulisivat näkemään ympärillään vain ahdistavaa pimeyttä ja synkeyttä. He olivat hylänneet Jumalan ja siksi joutuivat kokemaan kovia aikoja. Mutta ihmeellistä on Jesajan ennustuksen loppusanat: ”Mutta ahdistunut ei jää synkeyteen”.

Vaikeuksien keskellä on hyvä muistaa, että niillä on päätepisteensä. Olen tästä yrittänyt itseänikin muistuttaa aika ajoin; elämääni on kuulunut paljon ahdistusta jo kymmenen vuoden ajan. Jos olisin etukäteen aikanaan tiennyt tämän kymmenen vuoden jakson tulevan, en olisi tahtonut elää sitä läpi. Omien ahdistusteni tähden en kirjoitakaan toivon näköaloista kevyin perustein.

Miksi voimme siis olla varmoja, että pimeydellä on päätepisteensä elämässämme? Koska meillä on Vapahtaja, joka on murtautunut elämäämme ja Hän tuo pimeyteemme valon. Hän ei toimi inhimillisten ennusteiden tai mahdollisuuksien mukaan – Hän toimii parhaiten ja vahvimmin siellä, missä toivo on jo hiipunut.

Jeesuksen Kristuksen sisällinen tunteminen tapahtuu yleensä vaikeissa elämänvaiheissa. Silloin emme pysty korjaamaan elämäämme itse ja juuri siksi tukeudumme entistä enemmän Vapahtajaamme.

Jeesuksen tunteminen voi antaa elämäämme paljon enemmän kuin mitä raskaat ajat ovat meiltä vieneet. ”Niille jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus.” (Jes. 9:1)