Kaikkien janoisten sankari

”Köyhät ja kurjat etsivät vettä, mutta sitä ei ole, heidän kielensä on janosta kuivettunut. Minä Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää. Paljaille kallioille minä puhkaisen jokia, notkelmiin lähteitä. Autiomaan minä muutan vesilammikoiksi ja kuivan hietikon lähteiden maaksi” (Jes. 41: 17,18).

Hebreankielen sana ”köyhä” viittaa kolmeen asiaan. Ensinnäkin se tarkoittaa pelastuksen ulkopuolella olevia. Toisekseen se tarkoittaa kiusattuja ihmisiä. Kolmanneksi se viittaa nöyriin ihmisiin. Mutta nyt kyseessä ei ole sellainen nöyryys, jonka ihminen voisi laskea omaksi edukseen vaan sellainen ominaisuus, jossa ihminen on nähnyt oman tilansa Pyhän Jumalan edessä ja painanut päänsä tomuun. Jeesus muuten ”vaalisaarnassaan” (Luuk. 4) kertoo tulleensa auttamaan juuri tällaisia köyhiä ihmisiä!

Lainaamani Jesajan kirjan jakeet kertovat hengellisestä janosta. Siinä kuvataan ihmisiä, jotka ovat nääntyneet oman elämänsä keskellä eivätkä löydä mistään apua. He kaipaavat elämäänsä lohdutusta, apua ja valoa mutta sitä ei ole heille suotu. He kokevat joutuneensa sellaiseen erämaahan, josta ei ole ulospääsyä ja josta he eivät pysty selviytymään hengissä. He tarvitsisivat ihmettä – vettä kalliosta.

Jumala on aina kärsivän ja särkyneen ihmisen puolella. En ole löytänyt evankeliumeista yhtään sellaista kohtaamista, jossa Jeesus olisi torjunut köyhää ja kurjaa ihmistä. Hän kohtasi laidasta laitaan elämän rikkomia, väärin valintojen murskaamia, syyllisiä ja ulosheitettyjä ihmisiä ja jokaisen kerran pysähtyi heidän hätänsä äärellä ja asettui heidän puolelleen.  Hän suojasi näitä köyhiä ihmisiä syyttäjiltä ja sormella osoittelijoilta.

Erämaassa kristitty ymmärtää, että hänen syvin tarpeensa on saada kohdata Jumala. Hän kaipaa saada kosketusta elävältä Jumalalta, Jumalalta, joka voi saada hänen nääntyneen sielunsa kuoleman partaalta eloon. Mutta hän masentuu ymmärtäessään, ettei tällaista kohtaamista näytä tulevan, koska hän kokee olevansa liian toivoton, liian kaukana, liian kuiva ja liian köyhä.

Kuvaan astuu ihana evankeliumi. Jumala astuu alas kuivettuneen lapsensa erämaahan ja puhkaisee esiin runsaat vesilähteet. Jumala nostaa nääntyneen syliinsä ja juottaa tätä kuin pientä karitsaa. Tiedäthän, että tämä Jumalan virkistävä, lohduttava ja elämää tuova vesi on Hänen armon evankeliuminsa? Jos olet nääntynyt, niin oletko ehkä katsonut liian paljon itseäsi ja mahdottomia olosuhteitasi? Evankeliumi puhuu sinulle lohduttavia sanoja. Ja niissä Jumalan omissa sanoissa on voima. Jumalan Sanassa Kristus tulee lähellesi ja kuiskaa sinulle: ”Älä pelkää. Minä annan sinulle itseni ja sinä olet Minun.”

kaikkienjanoisten

Rankat vastukset syövät rohkeuden

Tämä kirjoitus on sinulle, joka pidät itseäsi liian huonona Jumalan armolle ja taivaspaikalle. Samoin kirjoitan niille, jotka näkevät liian suuria vastuksia itsessään tai ympärillään jaksaakseen jatkaa uskonmatkaa kohti sen lopullista täyttymystä, taivasta.

Otan Raamatun avukseni ja tällä kertaa käymme läpi murheellista kertomusta, joka löytyy 4. Mooseksen kirjasta luvusta 13. Siinä Egyptistä Jumalan voiman vapauttama kansa oli tullut erämaan kautta luvatun maan – Kanaanin maan – rajoille. Mooses salli 12 miehen käydä suorittamassa taktista tarkkailua maassa 40 päivän ajan; näiden tarkkailijoiden tuli tuoda tietoa maan hyvyydestä ja siitä, millaiset vastustajat heitä odottivat. Tarkkailijat palasivat ja kertoivat 2 asiaa: ”(1) Maa on kyllä juuri niin ihmeellisen hyvä ja ihana kuin Jumala on luvannut. Mutta (2) me emme ikinä tule valloittamaan sitä omaksemme. Olemme aivan liian vähäpätöinen kansa verrattuna Kanaanin maan kansoihin. He ovat jättiläisiä ja me näytimme heidän silmissään heinäsirkoilta. On parempi jättää ylittämätä luvatun maan rajaa ja luovuttaa kuin joutua tapetuksi.”

Tämä Raamatun kertomus on Jumalan puhetta myös meille tämän päivän kristityille. Mekin olemme vapautuneet saatanan valtakunnasta Jumalan ihmeellisen armon ansioista ja olemme omalla, monesti raskaalla ja kuivalla erämaavaelluksella kohti luvattua maatamme, taivasta. Ja samoin kuin tarkkailijat, tiedämme taivaan olevan ihana paikka, sellainen missä me saamme levätä erämaanvaelluksen murheista ja iloita ikuisesti Jeesuksen ja läheistemme seurassa.

Emme kyseenalaista pelastuksen todellisuutta ja sen ihanuutta, mutta saatamme kokea tarkkailijoiden tavoin, ettemme ikinä pääse sinne perille. Olemme joko itse liian heikkoja ja huonoja tai vastustajamme liian vahvoja. Eikö niin, että heinäsirkkavertaus on osuva siinä mielessä, että monesti koemme olevamme kuin piskuisia liiskattavia heinäsirkkoja suurten jättimäisten vihollistemme edessä, kuten synti, oma sisäinen kapina ja turmelus, Saatanan estävä toiminta ja niin edelleen? Miten voisimme päästä näiden vastusten läpi omistamaan meille luvatun perinnön? Miten voisimme olla riittävän vahvoja loppuun saakka ja voittaa?

12:sta tarkkailijassa oli 2 miestä, jotka näkivät asiat eri tavalla, uskon silmillä. He kyllä tajusivat inhimilliset realiteetit siinä missä toisetkin ja ymmärsivät, ettei heidän auttanut mennä heiluttelemaan miekkojaan metriä pidempiä vihollisjoukkoja vastaan omassa voimassaan. Mutta huomaa, mitä he sanoivat: ”Me hyökkäämme sinne heti ja otamme maan haltuumme! Me pystymme siihen!” (4. Moos. 13: 30). Miksi he kokivat näin? Koska heissä oli Raamatun mukaan toinen henki, uskon henki. He kyllä ymmärsivät ihmimillisen mahdottomuuden selvitä mutta katsoivat Jumala mahdollisuuksiin ja ne olivat rajattomat.

Jumala vihastui kansalleen. Ei siksi, että he olivat niin pieniä ja heikkoja. Ei myöskään siksi, että he osasivat sotia huonommin kuin muut kansat vaan siksi, että he olivat unohtaneet keskeisimmän asian: Luottamuksen siihen Jumalaan, joka oli kantanut heitä päivästä päivään luvatun maan rajalle saakka.

Tätä samaa lohdutuksen ja nuhtelunkin sanomaa Jumala haluaa tänään opettaa meille lopun ajan kristityille: Perille taivaaseen pääseminen ei ole kiinni meidän kyvyistämme, osaamisestamme tai voimastamme. Kyse on aina Jumalan toiminnasta. Hän tahtoo tuoda kansansa luokseen taivaan kotiin ja Hän on täysin kykenevä siihen.

Jumala kehoitti Israelin kansaa silloin ja myös meitä tänään luottamaan Häneen. Hän pyytää meitä lepäämään ja katsomaan yksin Häneen ja siihen, mitä Hän elämässämme pystyy tekemään. Katsomaan yksin ristiin ja lepäämään sen juurella. Levosta nousee todellinen Jumalan tarkoittama aktiivisuus. Vaikka meistä tuntuu, että vastuksemme ovat liian suuria, niin Jumalalle ne ovat kuin ilmaa. Ja vaikka emme itse kykene saamaan tätä uskoa aikaan, voimme pyytää, että sitä annetaan meille. Jumala lahjoittaa sitä meille evankeliumin kuulemisen kautta. Pyri siis kuuntelemaan sellaista sanomaa, joka ei käännä katsettasi itseesi vaan Jumalan Karitsaan!

rankatvastukset

Ihmisen osuus ja Jumalan toiminta

Muutamia vuosia taaksepäin olin eräässä seurakunnassa puhumassa Jumalan armosta. Puhuin, kuinka Jumala toimii meidän puolestamme ja vaikuttaa meissä kaiken hyvän tapahtumisen. Käsittelin muistaakseni pyhittäytymistä ja korostin, että Jumala pyhittää meidät, emme itse voi sitä tehdä. Kokouksen jälkeen eräs henkilö soitti minulle ja kehui puhettani erinomaiseksi. Sitten hän lisäsi jotain, joka on jäänyt soimaan mieleeni aina tänne asti: ”Mutta on ihmisellä jokin osa tässä kaikessa. Ei Jumala ihan kaikkea tee ihmisen puolesta.” Tätä ihmisen osuutta Jumalan armollisen toiminnan keskellä olen yrittänyt selvittää jo joitain vuosia, aina tuosta puhelinsoitosta lähtien. Aihe on melkoisen vaikea ja jakaa paljon mielipiteitä. Seuraavassa on niitä löytöjä, joista olen saanut nauttia aiheen kanssa taistellessani.

Jumala toimii, mutta…

Olemme varmasti kaikki valmiita sanomaan, että Jumala on valtavan suuri ja voimakas ja Hän voi tehdä mitä vain. Uskomme, että Hänellä on meitä kohtaan hyvä tahto ja että Hän on valmis auttamaan meitä meidän ongelmissamme ja antavan meille armoaan. Tiedämme, että Jumala on antanut meille suuria lupauksia ja haluamme niiden toteutuvan elämässämme. Tämä kaikki on todella hyvää ja oikeaa, Jumalan itsensä meille ilmoittamaa. Hän tahtoo siunata elämäämme ja antaa meille hyvää! Tällaisen varmuuden perään meillä saattaa kuitenkin olla ajatus siitä, että tämä kaikki on ehdollista. Nämä Jumalan lupaukset, Hänen suunnaton armonsa ja rakkautensa ovat voimassa samalla tavalla kuin vanhan liiton aikana: jos pidät Hänen käskynsä, saat kokea Hänen ihmeellistä voimaansa. Jos taas epäonnistut tekemään Hänen tahtoaan, kaikki nuo suurenmoiset asiat menevät ohitsesi, et enää ole niiden ulottuvissa.

Ihmisen osuus

Ihmisen osuus voi olla ajatuksissamme jotain seuraavaa: pitää Jumalan antamat käskyt tai ainakin yrittää parhaansa niiden suhteen, lähestyä Jumalaa, olla Jumalalle auki, antautua ehdoitta, pitää itsensä puhtaana ja siten käyttökelpoisena ja arvollisena tai sitten, jos ei mikään näistä oikein onnistu, ylipäätään haluta kaikkea hyvää ja Jumalallista. Meistä jokainen saattaa määritellä tämän oman osuutensa hieman eri tavalla mutta yhteistä kaikille on se, että näin tehdessämme ajattelemme pitävämme oman osuutemme ja silloin Jumala pitää omansa. Jumalan siunaus ja toiminta elämässämme on siis seurausta siitä, miten itse olemme eläneet tai edes halunneet elää. Tärkeintä on se, että ihminen yrittää ja antaa kaikkensa, Jumala sitten armossaan tukee tätä ihmisen yrittämistä ja antaa kaiken tarvittavan. Tämä ajattelumalli on monesti hyvin salakavala ja vaatii Jumalan armollista valoa paljastuakseen. Kyseessä on täsmälleen sama ideologia kuin fariseuksilla oli: kukaan ihminen ei voi täyttää Jumala tahtoa täydellisesti mutta ihmisen tulee yrittää tehdä niin kaikesta sydämestään. Tämän jälkeen Jumala osoittaa armoaan tällaiselle ihmiselle ja vaikuttaa Hänessä kaiken lopun puuttuvan. Lisäksi Jumala katsoo sormiensa läpi sellaisen ihmisen puutteita, joka kilvoittelee tosissaan.

Jumalan osuus

Voidaksemme vastata kysymykseen ihmisen osuudesta meidän täytyy tarkastella Jumalan osuutta. Jo Vanhan testamentin puolella Jumala lupasi olla varsin aktiivinen ihmisen suhteen, Hän lupasi puhdistaa omansa kaikesta synnistä ja vaikuttaa itse sen, että he eläisivät Hänen tahtonsa mukaan. Jumala siis lupasi olla aktiivinen! Jumala lupasi itse tehdä ja vaikuttaa oman tahtonsa tapahtumisen. Ajattele Jumalan suunnatonta uhria meidän puolestamme: Kristus ristillä! Mikä sai Jumalan rikkomaan itsensä ihmisen puolesta? Mikä sai Hänet antamaan elämänsä puolestasi? Suunnaton armo, joka ei ole mitenkään sidoksissa mihinkään siihen, mitä me olemme itsessämme tai yritämme olla. Jumala tuli ihmiseksi – lähestyi ihmistä – ilman, että ihminen sitä millään tavalla halusi. Raamattu päinvastoin todistaa, että ”Hän tuli omiensa tykö, ja Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan.” Tämä sama jumalallinen periaate tulisi jatkua meidän elämämme jokaisena päivänä: Jumala tahtoo ja myös tahtonsa mukaan toteuttaa.

Fredrik Wislöffin kirja Ansaitsematon armo alkaa näillä sanoilla: ”Ihmisen oikea asenne Jumalaan nähden on olla saamassa – aina vain saamassa.” Miten ihmeellistä! Se Jumala, joka yksin oli aktiivinen meidän pelastamisessa, on yksin aktiivinen myös meidän uskonelämässä. Jumala on se, joka ”vaikuttaa kaiken oman tahtonsa ja päätöksensä mukaan.” Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen, antautumisen, pyhityksen ja koko hengellisen elämän eri muotoineen. ”Hänestä, Häneen ja Hänen kauttaan on kaikki. Hänelle kunnia iankaikkisesti!”

Jumalan armo ja Hänen lupaukset meidän elämäämme kohtaan eivät ole ehdollisia, ne eivät ole riippuvaisia meidän onnistumisista tai yrityksistä. Raamattu selkeästi ilmoittaa, että kaikki Jumalan lupaukset ovat totta Kristuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä ei ole sidottu millään lailla meidän vaellukseemme vaan ainoastaan Kristuksen sovitustyöhön. Nyt Jumalan armo ja rakkaus, Hänen valtavat lupauksensa ovat joka hetki meidän, niitä ei voida mitenkään ansaita.

Vedenjakajalla

Palaamme vielä hetkeksi pohtimaan ihmisen osuutta. Meillä jokaisella on luonnostamme siis seuraavanlainen hengellinen yhtälö, ainakin alitajuisesti:

Jumalan toiminta

+ ihmisen toiminta

= Raamatun mukainen hengellinen elämä

Me kipuilemme monesti joko näkyvällä tavalla tai sitten salaa sisimmässämme sitä, että emme kykene täyttämään kuvittelemaamme ihmisen osuutta. Tällöin ajattelemme jäävämme paitsi Jumalan siunauksista ja paremmasta hengellisestä elämästä. Myöskään armoa emme kykene ottamaan vastaan, sehän ei kuulu näin surkealle kristitylle. Yhtälö ei toimi, koska ihminen pettää oman osuutensa. Toisaalta taas, jos yhtälön koetaan toimivan (ei ole kuitenkaan tae todellisesta hengellisestä elämästä, voi olla vain ihmisen omaa tyytyväisyyttä, omavanhurskautta), ihminen kokee onnistuvansa täyttämään osuutensa ja ottaa siitä itselleen kunnian.

Jumala joutuu monen nöyryytyksen kautta osoittamaan meille, että kaikki on Hänen armonsa varassa, meillä ei ole itsessämme mitään. Joudumme lankeamisten ja hengellisen kuivuuden aikoina näkemään, ettemme pysty millään tavalla toteuttamaan Jumalan tahtoa, saati olemaan edes yhteistyössä, meidän elämä on vain puhdasta Jumalan armon ilmentymää. Tällöin kristityn hengellisen elämän yhtälö muuttuu ratkaisevasti seuraavalla tavalla:

Jumalan toiminta =

Raamatun mukainen heng. elämä

   – ihmisen osuus

Muutimme yhtälöä matemaattisten sääntöjen mukaan ja huomaamme, että Jumalan toiminta takaa meidän hengellisen elämän onnistumisen. Toiseksi huomaamme, että ihmisen osuus onkin alkanut häiritä ja vähentää kypsää ja raamatullista hengellistä elämää. Tämä onkin todellinen ongelma monille meistä; hengellistä elämäämme ei pilaa yrittämisemme puute vaan sen olemassaolo!

Jumalan ja ihmisen suhde

Kuten jo äsken mainitsin, ihmisen osuus on aina olla vain vastaanottamassa. Tämä ajatus saattaa olla joillekin uskoville vastenmielinen ja jopa herjaava. Mutta juuri tässä onkin evankeliumin mieletön kirkkaus: Kristus on jo tehnyt kaiken, ihmisen ei enää tarvitse olla mitään. Jumalan armo on niin valtava asia, että se on kuin suuri peitto, jonka alle kristitty menee lepäämään. Suuri Jumala pitää huolta pienestä ihmisestä, toimii tämän puolesta ja vaikuttaa tahtonsa tapahtumisen.

Jumalan armossa on se ongelma, että ihminen voi torjua sen pois. Kuinka ihminen torjuu Jumalan armon? Pitämällä vahvasti kiinni omasta osastaan, siitä yhtälöstä, jossa hän on ratkaisevalla tavalla mukana Jumalan toiminnassa. Ihminen pystyy tällä omalla tekemisellään ja yrittämisellään rajoittamaan Kaikkivaltiasta Jumalaa! Huomautan kuitenkin, että meillä kaikilla on tällaiseen Jumalan rajoittamiseen vahva taipumus ja Jumalan täytyy kitkeä sitä meistä pois.

Ihmisen osuus on luottaa Jumalaan ja Hänen toimintaansa, luottaa evankeliumin suunnattomaan voimaan! Ihmisen osa on pysyä paikallaan jotta Jumala voisi olla liikkeellä. Ihmisen osa on levätä jotta Jumala voisi olla aktiivinen ja toimia. Ihmisen osa on olla ”osaton” jotta Jumala saisi kaikki osat! Hän haluaa toimia, Hän haluaa olla aktiivinen ja Hän haluaa aina olla tekemässä!

Aiheeseen liittyviä Raamatunpaikkoja:

– Joh. 1: 11

– Hes. 36: 25-27

– Ef. 1: 3

– Ef. 1:11

– Fil. 2: 13

– 1. Tess. 5: 23

– 2. Tess. 1:11

– Tiit: 2: 11-12

– Room. 11: 36

– 2. Kor. 1: 20 

SAMSUNG CSC

Me olemme Kristuksessa

Raamatussa on noin 180 kertaa ilmaistu tämä todella keskeinen ja merkittävä totuus siitä, että me olemme Kristuksessa. Tämä ilmaisumuoto on niin keskeinen koko Uudessa testamentissa, ettei sitä voi ohittaa Raamattua lukiessaan. Otan tähän alle kaksi keskeistä Raamatun kohtaa:

”Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa…” (1. Kor. 1:30)

”Mutta Hän, joka vahvistaa meitä yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja on voidellut meidät, on Jumala.” (2. Kor. 1:21)

Mitä tarkoittaa se, että me olemme Kristuksessa? Tämä totuus on elintärkeä jokaiselle kristitylle ja Paavali näki kovasti vaivaa saadakseen uskovat käsittämään mahtavan asemansa ja huikaisevan Jumalan suunnitelman.

Ensinnäkin pelastuksen kannalta on olennaista se, missä me olemme. Olennaisinta ei ole se, millaisia me olemme vaan se, missä olemme. Käytän esimerkkiä. Kun Jumala tuhosi vedenpaisumuksessa koko Nooan aikaisen maailman, keskeistä pelastuksen kannalta oli se, oliko arkissa vai sen ulkopuolella. Arkissa olevat pelastuivat, muut hukkuivat. Samoin nyt on olennaista se, olemmeko Kristuksessa vai Hänen ulkopuolellaan. Me, jotka olemme uskon kautta Kristuksessa, pelastumme Jumalan tuomiolta ja kadotukselta. Tärkeintä on siis se missä on!

Olla Kristuksessa tarkoittaa sitä, että Jumala on yhdistänyt minun ja Jeesuksen elämän yhteen. Tai tarkemmin sanottuna Jumala on asettanut minun elämäni Kristuksen ”sisään”. Tämä totuus on kai liian ihmeellinen kokonaan sitä käsittääksemme, mutta yritän sitä nyt hieman selventää.

Meidän elämämme on uskoontulohetkestä yhdistetty Jeesuksen omaan elämään, Häneen itseensä. Roomalaiskirjeen 6. luvussa Paavali vakuuttaa, että me olimme yhdessä Kristuksen kanssa ristillä kuolemassa, kun Hän kuoli. Eli Jumala yhdisti meidät Kristukseen Hänen kuolemassaan. Edelleen Paavali jatkaa samassa kirjeessä, että me nousimme haudasta yhdessä Jeesuksen kanssa, eli meidät on yhdistetty Häneen Hänen ylösnousemuksessaan. Hengelliseltä kannalta tämä siis tarkoittaa seuraavaa: meillä ei ole enää omaa, itsenäistä elämää, vaan me elämme Kristuksessa. Hän on meidän elämä.

Kuvittele, mitä tämä järisyttävä totuus tarkoittaa Jumalan näkökulmasta. Nyt Hän näkee meidät jatkuvasti Poikansa kautta! Isä näkee meidät yhtä rakkaina ja puhtaina, otollisina ja kelvollisina kuin pyhän Poikansa. Tässä on kysymys meidän vanhurskauttamisesta. Me olemme vanhurskaita, emme tekojemme perusteella, vaan koska omistamme Kristuksen vanhurskauden. Huomaatko, että vanhurskaudessamme on taas kysymys siitä, missä olemme. Vain Kristuksessa olemme vanhurskaita!

Puhtaasti meidän kannaltamme tämä Kristuksessa oleminen tarkoittaa myös jotain seuraavaa. Kristuksessa oleminen tarkoittaa olemista ikään kuin näkymättömän kehän tai ympyrän sisällä. Tällä on kaksi merkitystä. Ensimmäinen on se, että me jaamme kaiken, mitä tuon kehän sisällä on. Paremmin sanottuna olemme osallisia kaikesta siitä, mitä on kehässämme. Yritän selittää asiaa vielä hieman ontuvalla vertauksella. Kristuksessa olemistamme voisi verrata siihen, että olemme ilta-aikaan ulkona pakkasessa, palelemme ja pelkäämme pimeässä. Kun sitten astumme sisään kotiimme, koemme välittömästi kotona olevan lämmön ja valon – olemme osallisia kotimme sisällä olevasta ilmapiiristä. Emme tee mitään valon ja lämmön aikaansaamiseksi, vaan puhtaasti nautimme niistä. Samoin me Kristuksessa jaamme kaiken sen, mitä Hänellä ja Hänessä on – puhtaasti armosta, Jumalan mahtavan suunnitelman tähden. Siksi Raamattu vakuuttaa, että meitä ON jo siunattu kaikilla taivaallisilla siunauksilla Kristuksessa (Ef. 1:3)! Meidän ei siis tarvitse ponnistella saadaksemme Jumalan siunaamaan meitä tai antamaan meille tarvitsemiamme asioita, Hän on jo antanut kaiken tarpeellisen Kristuksessa!

Toinen merkitys on se, että kun olemme Kristuksessa, olemme suojassa kaikelta, mikä on Hänen ulkopuolellaan! Kuvittele, mitä tämä merkitsee. Samoin kuin me olemme kotimme sisällä suojassa ulkona olevalta kylmyydeltä ja pimeydeltä, olemme Kristuksessa suojassa kaikelta, mitä Hänessä itsessään ei ole. Olemme suojassa vihollisen toiminnalta ja tämän maailman vaikutukselta.

Kristuksessa olemistamme voisi verrata myös pieneen lapseen, joka on vielä äitinsä sisällä. Lapsi saa ravintonsa ja elämänvoimansa suoraan äidiltään, on siis kaikessa äidistään täysin riippuvainen. Lapsi on myös äitinsä sisällä ollessaan täysin suojassa kaikelta vaaralta ja pahalta.

Raamattu vakuuttaa, että Kristuksessa itsessään on kaikki Jumalan täyteys (Kol. 2:9) ja että meillä on tuo sama täyteys Hänessä (j.10). Tämähän tarkoittaa sitä, että kun olemme Kristuksen ”sisällä”, me automaattisesti omistamme kaiken Jumalan meidän elämäämme tarkoittaman täyteyden. Olemme siis osallisia niistä aarteista, joilla Isä on siunannut Poikaansa! Emme kuitenkaan ole osallisia niistä oman arvollisuutemme tai suorittamisemme kautta, vaan puhtaasti olemalla Hänessä. Ei ihme, että Paavalin jatkuva rukous on, että uskovat saisivat ymmärtää Jumalan salaisuuden, Kristuksen (esim. Kol. 2: 2).

Kristuksen ”sisällä” on kaikki se, mitä ikinä voisimme tarvita, Hänen ulkopuolella ei ole mitään Jumalan tahdon mukaista. Hänessä on kaikki Jumalan täyteys, meissä itsessämme on aina vain pimeyttä ja syntiä. Tästä syystä on tärkeää lopulta vain se, missä olemme. Kristukseen ei voida pyrkiä, koska Jumala on jo asettunut meidät sisälle Häneen (1. Kor. 1:30). Me ei asemamme puolesta voida minkäänlaisella kilvoittelulla tulla lähemmäksi Jeesusta, koska Jumala on asettanut meidät jo uskoontulohetkestä lähtien Häneen. Jos on yhtä jonkun kanssa, häntä lähemmäs ei enää voi tulla. Tämä asian ymmärtäminen voi mullistaa uskomme. Kokemuksellisesti voimme ”lähentyä” Jeesusta vain sitä mukaa kuin ymmärrämme meidän täydellistä asemaamme Hänessä. Tärkeää ei siis ole tekeminen vaan ymmärtäminen (Ef. 1:18).

Meidän asemamme ja käytännön elämämme (kokemus tai tila) eroavaisuus voidaan selittää seuraavalla esimerkillä: me voimme saada tilillemme miljoonan euron lahjoituksen. Se kuuluisi meille, olisi osoitettu meidän käyttöömme, vaikka emme sitä itse mitenkään käyttäisi tai edes tietäisi sen olemassaolosta. Samoin meillä on Jumalan antama täydellinen asema Kristuksessa, jossa me omistamme jo kaiken Jumalan siunauksen ja kaikki lupaukset – Kristuksen ”lahjoituksen” tähden. Vaikka meillä on täydellinen asema Kristuksessa, me ei välttämättä tiedetä sitä, eikä sen tähden eletä asemamme mukaista elämää. Miljoona euroa saanut ihminen alkaa luultavasti käyttää rahojaan kuultuaan lahjoituksesta ja uskottuaan sen todeksi – ”joku on todella antanut minulle jotain näin paljon!” Samoin meidän käytännön elämämme voi muuttua vain siinä suhteessa, kuin ymmärrämme Jumalan lahjan, Kristuksen. Kristillinen kasvumme pohjautuu toisin sanoen yksistään Kristuksessa saamamme aseman (omaisuuden) ymmärtämiseen ja siihen luottamiseen.

Raamattu vakuuttaa myös, että Jumala vahvistaa meitä Kristukseen (2. Kor. 1:21). Mitä tämä tarkoittaa? Jumala avaa meidän silmiämme näkemään aina enemmän sitä asemaa, joka meillä on jo Jeesuksessa. Jumala antaa meidän ymmärtää aina syvemmin Jeesuksen työn täydellisyyttä, ja sen johdosta me opimme enemmän turvautumaan Jeesukseen ja tähän Hänen täytettyyn työhönsä. Näin Jeesuksesta tulee meille kaiken keskipiste, ja täten Jumala vahvistaa meitä Häneen. Tätä Jumalan vahvistamista tarkoittaa myös Raamatussa seuraava jae: ”… ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan” (Kol. 3: 10). Sitä mukaa, kun Jumala saa meitä näkemään meidän täydellistä asemaamme Kristuksessa ja kaikkien tarpeittemme täyttymyksen olevan yksin Hänessä, sitä mukaa meidän käytännön elämä voi muuttua kohti Kristuksen kaltaisuutta. Kuitenkaan meissä itsessämme ei ole koskaan mitään jumalallista, kaikki on aina Jeesuksessa.

Kristuksessa oleva voi levätä omista teoistaan ja nauttia kaikesta siitä valosta, lämmöstä ja ilmapiiristä, joka Jeesuksessa on. Kertaan vielä tämän keskeisen ajatuksen: tärkeintä ei ole se, mitä olemme, vaan missä olemme!

olemmekristuksessa

Kuinka vanhurskas olet?

Tuntuuko sinusta siltä, että Jumala ei voi pitää sinua vanhurskaana ja pyhänä, koska katsoessasi elämääsi, näet siinä aivan jotain päinvastaista? Pelkäätkö, ettei Jumala voi pitää sinua yhteydessään eikä pelastaa sinua, koska taistelet oman syntisyytesi kanssa etkä ole päässyt riittävästi voitolle? Tai oletko väsynyt koko taisteluun ja vähällä luopua uskostasi?

Roomalaiskirjeen luvut 3 ja 4 kertovat meille, kuinka kristitty voi olla Jumalan silmissä vanhurskas, eli syytön, puhdas ja pyhä. Raamattu kertoo järjelle käsittämättömän asian: Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (4:5), siis ei hurskasta, hyvää ja moraalista ihmistä vaan niin suuren syntisen, jota täytyy kutsua jumalattomaksi. Tosin luvuissa 1-3 Paavali on esittänyt, että Jumalan silmissä me kaikki olemme täsmälleen yhtä jumalattomia.

Miten tämä vanhurskaaksi julistaminen tapahtuu? Kyseessä on yksipuolinen teko – Jumala julistaa syntisen vanhurskaaksi ilman mitään tämän omia ansioita. Huolimatta siitä, mitä syntejä ihmisen elämässä on sekä määrällisesti että laadullisesti. Syntinen ihminen kuulee sanoman evankeliumista – Jumalan Pojasta, joka kantoi meidän syntimme ristille ja kuoli niiden tähden – ja suostuu uskomaan sen. Sanoma luo uskon. Sillä hetkellä Jumala pyyhkii pois kaikki synnit ja lahjoittaa ihmiselle oman vanhurskautensa. Tällainen ihminen on siis Jumalan silmissä yhtä vanhurskas kuin Hänen Poikansa Jeesus Kristus.

Mutta tähän Jumalan armoon on hyvin vaikea luottaa. Roomalaiskirjeen luvussa 4 Paavali viittaakin tähän vaikeuteen ottaessaan Aabrahamin esimerkikseen: ”Tähän Jumalaan Aabraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan. Abraham toivoi, vaikkei toivoa ollut, ja niin hän uskoi..” Abraham tietysti odotti saamiensa Jumalan lupausten täyttymystä, mutta Paavali opettaa tässä meitä uskon vaikeudesta.

Abraham sai lupaukset mutta hän näki sekä itsessään että olosuhteissaan puhdasta mahdottomuutta niiden toteutumiseksi! Hän oli jo inhimillisen järjen mukaan liian vanha saadakseen pojan. Tämä sama ongelma on jokaisella itsensä tuntevalla kristityllä: Me olemme saaneet Jumalalta lupauksen, mutta näemme elämässämme ihan vastakkaisia asioita. Jumala on lupauksensa mukaan julistanut meidät vanhurskaiksi mutta me silti näemme ja tunnemme omat syntimme. Ja vielä toisetkin monesti näkevät ne, ainakin osan. Me emme ole Jumalan julistuksesta huolimatta muuttuneet itsessämme synnittömiksi.

Joudumme uskon taisteluun juuri tämän asian vuoksi. Jumalan lupauksen ja meidän arkielämämme välillä on sovittamaton ristiriita. Sama totuus pätee hyvin moneen muuhunkin Jumalan lupaukseen, me emme näe niiden toteutumista elämässämme juuri tällä hetkellä. Tahtoisimme aina enemmän uskoa sitä mitä näemme ja koemme ja kun niin teemme, joudumme epätoivoon. Tästä ongelmasta nousevat lukuisat tuskaiset riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden kokemukset. Katsomme itseämme Hänen lupaustensa sijasta.

Tutustu Raamatusta Jumalan armolupauksiin. Uskalla omistaa ne itsellesi, sillä Jumala toteuttaa sen mitä lupaa. Hän on julistanut jokaisen Jeesukseen uskovan ihmisen täysin vanhurskaaksi. Asia on lopullinen ja varma. Sinä olet 100 prosenttisen vanhurskas uskosi tähden eikä siihen voi enää lisätä mitään. Ei yhtään hyvää tekoa. Elämänmittainen pyhityskin voi alkaa kasvaa vain tämän ihmeellisen totuuden hyväksymisestä!

kuinkavanhurskas