Ahdistuksesta seuraavaan

”Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää.” (Ps. 138: 7)

Daavid oli Jumalan sydämen mukainen mies. Hän oli saanut profeetta Samuelilta voitelun ja valtuutuksen Israelin kuninkaaksi vallassaolevan kuningas Saulin sijaan. Daavid oli rohkea uskon sankari, joka sopii monella tavalla Herran Jeesuksen esikuvaksi.

Tästä huolimatta Daavid joutui kärsimään paljon ja pitkiä aikoja. Tässä psalmin kohdassa hän kertoo elämänsä olevan yhtä ahdistusta, yhdestä toiseen. Ymmärrämme sen paremmin, kun mietimme, että hän joutui muun muassa pakenemaan Saulia henkensä pitimiksi kymmenen vuoden ajan.

Vaikka monet Daavidin lauluista ja runoista ovat mahtipontisia ja Herraa ylistäviä, paljon on myös niitä tekstejä, joissa hän kokee syvää yksinäisyyttä ja ahdistusta. Monesti hän toteaa olevan kuoleman partaalla; masennus ja toivottomuus taisi olla Daavidille tuttuja tunteita.

Miksi Jumala salli Daavidille niin raskaita vaiheita? Luulen, että jokainen syvä koettelemus ja lamaannuttava masennus sitoi Häntä yhä vahvemmin Jumalaansa. Kaiken siunauksen keskellä hän ymmärsi olevan vain ja ainoastaan Jumalan varassa. Jumalalle hän antoi kiitoksen hyvistä päivistään ja Hänelle hän huusi pimeyden varjoista.

Ehkä siinä onkin se salaisuus, miksi Raamattu arvostaa Daavidia niin syvästi. Kaikkien syvien epäonnistumistenkin ohella hän odotti Jumalalta pelastusta vaikeuksista ja kaikkea hyvää. Ehkä vaikeudet olivat opettaneet hänelle, ettei palatsien loistot vaan yhteys elävään Jumalaan toi onnen ja tyytyväisyyden. Niin, hän saattoi sanoa, että Jumala tyydyttäisi hänen sielunsa keskellä vihollisiakin.

Luokoon Jumala meihin samaa uskoa. Olkoon Jumala meille enemmän kuin ilot ja surut, enemmän kuin kaikki näkyvä.

P1090508_ahdistuksestaseuraavaan

Jumala lohduttaa masentuneita

”Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme.” (2. Kor. 7: 6)

Muutaman kerran elämäni aikana olen vajonnut melkoisen syvään toivottomuuteen ja masennukseen. Lamaannus on hiipinyt elämääni silloin, kun olen joutunut elämässäni eri syistä äärimmilleni; uupumus tuo helposti tullessaan epätoivon ja masennuksen.

Masennus on raskas matkakumppani. Se vie elämästä kaikki värit ja suostuttelee uhriaan arvottomuuteen ja merkityksettömyyteen. Sitä vastaan pitäisi taistella mutta samaan aikaan se vie kaikki voimat edes selviytyä arjen haasteista.

Apostoli Paavalikin koki elämässään masennusta. Hän kirjoittaa meille myös Jumalan tavasta lohduttaa masentuneita. Huomaamme, että Jumala on kiinnostunut meistä ja siitä, kuinka voimme.

Masentunut yrittää taistella myös ollakseen aktiivinen Jumalan suuntaan. Ajatuksissa saattaa pyöriä, että Jumala kyllä auttaisi, jos osaisi oikein pyytää apua tai elää oikealla tavalla. Mutta onneksi Jumala on aktiivinen osapuoli masennukseen vaipuneen ihmisen suhteen. Ihmisen ei tarvitse pinnistellä pitääkseen Jumalan kädestä kiinni, Jumala lupaa pitää kiinni ihmisestä. Ja masennuskin joutuu taipumaan Jumalan tahdon alle ja se kudotaan osaksi Jumalan suurta suunnitelmaa.

Mutta miten Jumala sitten lohduttaa? Hän antaa arkeemme joka päivä apuaan. Hän ei välttämättä heti poista epätoivoamme mutta kulkee kanssamme sen läpi. Hän lähettää elämäämme Tituksia, jotka antavat meille rohkeutta jatkaa eteenpäin yksi päivä kerrallaan. Emme sitä useinkaan huomaa; yksi tekstiviesti, soitto, lämmin katse tai mieleen tuleva laulu. Kanssaihmisemme tuovat meille Kristuksen välittämistä ja rakkautta.

Pahimmillakin vastoinkäymisillä on Jumalan asettama päätepisteensä. Myös masennuksella. Ehkä silloin saamme huomata, että Jumala käyttää meitä lohduttamaan toisia, jotka joutuvat kokemaan kanssamme samoja vaikeuksia?

jumalalohduttaa

Taluta minua!

”Ole tukenani lupauksesi mukaan, niin saan elää. Älä vie toivoani. Taluta minua, pelasta minut niin pidän määräyksesi aina mielessäni.” (Ps. 119: 116)

Liian kovissa paineissa ja olosuhteissa mieli murtuu. Talorakenteissa puhutaan kosteuspisteestä, mutta ihmisten kohdalla voisi kai puhua murtumispisteestä? Mieli voi murtua toistuvista tragedioista tai yhdestä liian suuresta kriisistä.

Raamatun ihmiset näyttävät joutuneen lähes poikkeuksetta särkymään. Ajattelen Pietaria Jeesuksen viimeisenä yönä; hän taisi murtua pahemmin kuin ymmärrämmekään. Paavali joutui särkymään toistuvasti niin, että häntä lopulta voitaneen kutsua heikkouden ja lohdutuksen apostoliksi. Aabraham, Jaakob, Joosef – he kaikki kävivät ankaria kuolemankouluja.

Mielen murtuessa on neuvoton olo. Ei tiedä, miten jatkaisi hetkeä, jossa elää, saati tulevia päiviä. Silloin voi kokea joutuneensa pimeyteen, jossa ei osaa ottaa yhtään askelta. Jokainen askel tuntuu satuttavan. Siellä taisi psalmintekijä olla, kun hän pyysi Jumalaa taluttamaan häntä.

”Taluta minua.” Miten ihanan puhuttelevat sanat. Tässä olen, Herra, rikottu, neuvoton, kyvytön jatkamaan elämääni. Ota kädestäni kiinni. Vedä niin vahvasti, että seuraan sinua vaikka pelkäisin ja epäröisin. Taluta määrätietoisesti ja hellästi. Jos viet kohti pimeää, pidä yhä tiukemmin kiinni ja kuiskaa matkalla jotain lohduttavaa. Älä jätä minua vaikka en osaisi tai jaksaisi sinua päättäväisesti seurata. Älä vie toivoani vaan lahjoita sitä jokaiseen hetkeeni.

Masentunut tarvitsee Toivoa

Muutamia vuosia sitten en ymmärtänyt masentuneita ihmisiä. En ymmärtänyt, miten he eivät jaksa ajatella positiivisesti ja uskoa hyvää itsestään ja tulevaisuudestaan. En voinut käsittää, miten joku ei tahdo jaksaa nousta aamulla sängystään ja miten jollakin kaikki elämään liittyvä on harmaan ja mustan sävyn peittämää. Annoin tällaisille ihmisille neuvoja, kuinka heidän pitäisi toimia, jotta voisivat paremmin. Me olemme niin helposti toistemme yläpuolella, minä aikakin.

Sitten masennuin itse. En aluksi huomannut sitä. Harmaus alkoi täyttää sisintäni, elämänhalu katosi hiljalleen ja voimat hävisivät. Löysin itseni yhä useammin itkemässä elämääni ja sen toivottomuutta. Olin kokenut raskaita asioita yksi toisensa perään: vammautuminen, työstä luopuminen, talohuolet, huolet perheeseen liittyen, ongelmia avioliitossa ja muissa ihmissuhteissa, jatkuvat kivut. Luetteloa voisi jatkaa. Raskaat vastoinkäymiset kuluttivat henkisiä voimavarojani ja lopulta olin totaalisen uupunut, masentunut ja toivoton.

Masennus voi tulla elämäämme monella tavalla. joku joutuu kärsimään siitä koko elämänsä, ikään kuin syntymäkirouksena. Toinen saattaa joutua kokemaan kovia tragedioita ja niiden keskellä pinnistellessään uupuu. Kolmas taistelee itsensä kanssa, ollakseen parempi ihminen ja kristitty ja menettää toivonsa.

Masennukseen liittyy vahvasti toivon menettäminen. Masentunut ihminen ei jaksa nähdä tilanteessaan mitään hyvää ja pahinta on se, ettei huominenkaan näytä paremmalta. Itsemurha-ajatukset tulevat juuri siitä kuristavasta tunteesta, että tulevaisuus näyttäytyy siltä, ettei sitä jaksa elää.

Oletko laittanut merkille, miten useasti Jumalaa kutsutaan toivon Jumalaksi? Toivo on valtavan tärkeä voimavara ihmisille ja kristitylle se on sitä mitä suuremmassa määrin. Toivoa vastaava kreikan kielen sana on elpis, joka tarkoittaa ”katsoa tulevaisuuteen iloisesti odottaen ja luottaen.” Apostoli Paavali jopa rukoili Rooman seurakunnan puolesta, että heillä olisi runsas toivo (Room. 15:13).

Meidän toivomme tulee siis siitä näkymättömästä mutta varmasta todellisuudesta, että Jumala on olemassa ja Hän hallitsee kaikkea. Tämä Jumala rakastaa sinua ja Hän haluaa lahjoittaa sinulle runsaan toivon keskelle omaa toivottomuuttasi. Miten Hän sen tekee? Hän pyytää sinua lukemaan Sanastaan kaikkia niitä lupauksia, jotka ovat tarkoitettu juuri sinulle. Jumala on antanut sinulle satoja lupauksia koskien sitä, että Hän rakastaa sinua, on läsnä elämässäsi ja johdattaa sinua. Hän on luvannut avata ylitsepääsemättömät esteet, kääriä pimeyden kuin verhon ympäriltäsi ja jopa kääntää kurjimmatkin asiasi palvelemaan sinun parastasi.

Vaikka tämä päivä näyttäisi synkältä ja huominen mahdottomalta, sinulla on yllätyskortti nimeltä Jeesus Kristus. Älä ollenkaan usko, että elämässäsi viimeisen sanan sanovat menneisyytesi, väärät valintasi, kurja kohtalo, hankalat ihmiset tai onnettomat olosuhteet. Jospa näkisimme mikä kirkas tulevaisuus meitä odottaa! Ehkä jo huomenna.

”Minä tiedän millaista
pimeässä on:
siellä ei näe mitään
ei edessä aukeavia näköaloja
ei ystävää vierellä
ei seuraavaa askelta
ei edes lampun kytkintä
loistavasta tulevaisuudesta
puhumattakaan”

IMG_5184