Kaipaatko syvempää hengellistä elämää?

Tiedän itseni lisäksi todella monia kristittyjä, jotka aina aika ajoin murehtivat omaa hengellistä tilaansa. He tuntevat oman sydämensä tilan, näkevät siellä kylmyyttä ja itsekkyyttä. He tuntevat, kuinka vähän rakastavat Jeesusta ja kokevat syyllisyyttä omasta huonosta kristillisyydestään. Ehkä sinäkin kuulut tähän ryhmään? Tiedät, ettet ole riittävän ”palava”, kaipaat syvempää yhteyttä Jumalan kanssa.

Syvempää Jumalayhteyttä kaipaavat ihmiset suhtautuvat armoon kaksitahoisesti: he helpottuvat kuullessaan, että he riittävät sellaisina kuin ovat. Jumala rakastaa ja hyväksyy heidät Kristuksen tähden heikkoina ja syntisinä. Toisaalta he saattavat kuitenkin miettiä, että armo ei vastaa heidän syvään tarpeeseen päästä lähemmäs Jumalaa. Kuinka he voisivat elää syvempää kristillisyyttä? Sellaista, joka tuottaisi Jumalalle kunniaa?

Kiertotie

Jumalaa janoava kristitty on kiitollinen evankeliumista. Hän ymmärtää, että hänen pelastuksensa on ollut yksin Jumalan ansioita, siinä Jumala kohtasi ihmeellisellä tavalla syntisen ihmisen. Kuitenkin monta kertaa – kun puhutaan ”paremmasta hengellisestä elämästä” – kristityt alkavat miettiä omaa osaansa sen saavuttamiseksi. Tällöin Jumalan siunaukset ja ”voitelu” ovat ihmisen saavutettavissa, pitää vain osata elää oikein ja tehdä oikeita asioita. Monesti opetetaan, että Jumala on jo tehnyt kaiken valmiiksi, nyt ihmisen täytyy vain tehdä oma osansa elääkseen Jumalan täyteydessä.

Kristitty alkaa siis etsiä tapaa, jolla Jumalan siunaus voitaisiin saavuttaa. Kristitty yrittää vakuuttaa Jumalan siitä, että hän on arvollinen saamaan Häneltä enemmän. Huomaatko tässä mitään erikoista? Huomio kiinnittyy omaan rukouselämään, Raamatun tutkimiseen, antautumiseen, rakastamiseen, hyviin päätöksiin ja niin edelleen. Ihminen alkaa siis kiinnittää huomiotaan itseensä, uskonelämä alkaa pyöriä ihmisen itsensä ympärillä.

Tämä on kiertotie, koska se vie kauemmaksi Jumalasta. Miksi? Siinä ihminen joutuu lain alle. Kristitty alkaa kuvitella, että hänen täytyy tehdä jotain Jumalalle, hänen täytyy ansaita Jumalan siunaus. Kristitty yrittää siis teoillaan ansaita Jumalan huomiota. Tällöin ihminen joutuu pois armosta ja samalla pois Kristuksesta (Gal. 5:4). Tämä on nykyisen kristillisyyden suuri ongelma!

Tapaan aika ajoin uskovia, jotka ovat kyllästyneet koko kristillisyyteen. He ovat luopumassa uskosta, koska eivät jaksa enää suorittaa. He ovat yrittäneet miellyttää Jumalaa ja ovat tosissaan etsineet syvempää tai voitokkaampaa hengellisyyttä mutta he ovat epäonnistuneet. He ovat taistelleet vuosikausia ja lopulta nääntyneet tyystin. Sydämeni särkyy nähdessäni heidän ponnistelunsa ja epätoivonsa. He ovat lähteneet kilvoittelemaan, etsimään Jumalaa mutta ovat luopuneet jatkuvien epäonnistumisien tähden. Näin tapahtuu jokaiselle, joka yrittää miellyttää Jumalaa teoillaan. Olen itsekin kokenut tämän raskaasti. Lakihenkinen kristillisyys olettaa Jumalan siunaavan ihmistä tämän yrittämisen tuloksena. Miten kauhea harha! Tämä on se ”toinen evankeliumi”, jota vastaan Paavali itkien taisteli (Gal. 3:1, 4:19,20)!

Siteeraan seuraavassa Poul Madsenin ajatuksia kirjasta Hengen vapauteen:

”Kuten tapahtui Galatiassa, niin nytkin uskovien keskuuteen on pujahtanut harhaopettajia, jotka vetävät iloiset kristityt syrjään ja kysyvät heiltä, eivätkö he halua päästä syvempään uskonelämässään, eivätkö hekin yhdy siihen, että heidän tulee uhrata elämänsä entistä ’kokosydämisemmin’ ja eikö ole jo aika luopua lapsellisesta ilosta ja osoittautua kypsiksi kristityiksi, jotka suhtautuvat uskonelämään aivan toisella tavalla. He kysyvät Jumalan lapsilta, joko he ovat vastaanottaneet kaiken, mitä Jumalalla on annettavana. Kun nämä uudet opettajat ovat saaneet kristityt hämmennyksiin, niin heidän ei ole vaikea osoittaa heille, että nyt ’on annettava todellinen panos’, jos on mieli päästä eteenpäin hengellisessä elämässä. Ovatko he valmiit tähän?

Näin vilpittömät Jumalan lapset johdetaan pois lapsenmielisestä ja välittömästä luottamuksesta Kristukseen ja näin heidät vedetään takaisin omiin inhimillisiin ponnisteluihin.

Näin vääristellään Kristuksen evankeliumi ja siltä riistetään sen voima ja ihmiset sidotaan loputtomiin ponnisteluihin ja sairaanloiseen itsekeskeisyyteen.

Tällaista on vääristelty evankeliumi. Se ei ole evankeliumia lainkaan. Se on valhetta eikä ainoastaan toinen ilmaisutapa. Se kääntää oikean evankeliumin nurinpäin ja johtaa tekojen uskontoon, joka on evankeliumin vastakohta ja sen leppymätön vihollinen.”

Todellinen evankeliumi antaa kaiken tarvittavan

Oikea evankeliumi vastaa ihmisen todellisiin tarpeisiin. Evankeliumi ei ole vain uskoontulohetkeä varten, se on Jumalan voima kristityn koko elämän ajaksi (Room. 1:16-17). Evankeliumi takaa sen, että ihmisen ei tarvitse olla mitään, Jeesus on kaikkea hänen puolestaan. Siksi Paavali voi turvallisesti kirjoittaa, että Jumala valitsee aina ne, jotka eivät ole itsessään mitään (1. Kor: 1:28).

Mikä on evankeliumin ydin? Kristus! On älytön harha kuvitella, että Jeesus toimisi meidän elämässämme vain uskoontulohetkellä ja siitä eteenpäin kaikki olisi ihmisestä itsestään kiinni. Mikään ei ole kiinni kristitystä itsestään. Kaikki on kiinni Kristuksesta! Mitä tämä tarkoittaa? Kristus on tullut meidän elämäksemme (Kol. 3:4). Me omistamme Hänessä kaiken, mitä voimme ikinä hengellisessä elämässämme tarvita! Jumala ei ole jättänyt yhtään siunaustaan meille antamatta, vaan ne kaikki on jo annettu meille, Kristuksessa (Ef. 1:3).

Kun siis kaipaamme syvempää hengellistä elämää, tarvitsemme Jeesusta. Tarvitsemme ymmärtää Häntä enemmän, nähdä Hänet selkeämmin. Kristus on Jumalan syvyys, Hän on Jumalan suuri salaisuus! Kuinka voimme oppia tuntemaan Jeesusta syvemmin? Tulemalla köyhiksi. Jeesus ohittaa omavoimaiset ja itseensä luottavat ja tulee niiden luokse, jotka ovat särkyneet ja väsyneet. Hän kohtaa aina niitä, joilla ei ole hyvyyttä itsessään, joilla ei ole hyviä tekoja Hänelle tarjottavana.

Armo on Kristuksen suurin salaisuus. Armon ymmärtänyt kristitty alkaa levätä ponnisteluistaan ja saa kokea Kristuksen toimivan hänen puolestaan.

Evankeliumi tarjoaa meille lahjana kaiken mitä tarvitsemme uskossamme. Kaikki on jo tehty meidän puolesta, mitään ei enää tarvitse ihmisen hankkia itse. Saamme lahjana vanhurskauden, pyhityksen, ensirakkauden, halun olla Jumalan lähellä, kaiken! Miten ihmeellinen evankeliumi! Miten valtavan vapauttavaa, Kristus on tehnyt kaiken niin, että minun ei tarvitse tehdä enää mitään.

”Evankeliumi ei muutu. Se on yksinkertainen ja pelkistetty sanoma siitä, että Jumala vain ja ainoastaan Jeesuksen ansion tähden antaa lapsilleen kaikkea, mitä he tarvitsevat. Ainoa asia, mikä heille voi tulla esteeksi on se, että he omilla ansioillaan pyrkivät saamaan Jumalalta enemmän kuin muut. Evankeliumi on nöyryyttävä, jonka mukaan ihminen itse ei ole mitään, mutta Lunastaja on kaikkea. Kun tämä sanoma vastaanotetaan päivästä päivään, Jumala antaa omilleen sen, mitä he tarvitsevat ja ylikin. Mutta niin pian kuin he alkavat elätellä suuria luuloja itsestään, heidän sisimpäänsä kätkeytyy ylpeyttä, joka estää heiltä Jumalan siunauksen.

Se, joka pyrkii ansioitumaan kokeakseen Jumalan runsaampaa osallisuutta, on vaarassa kadottaa senkin, mitä on saanut. Hän on syrjäyttänyt uskon Kristukseen ja uskoo itseensä. Ja vieläpä luulee miellyttävänsä Jumalaa.” – Poul Madsen

Pysytään tässä armon evankeliumissa. Tämä on jotain järjelle käsittämätöntä ja ymmärrettävissä vain, kun Jumalan Henki saa meitä opettaa. Näin täydellinen on Kristuksen sovitustyö. Näin kattava on Jeesuksen huuto ristiltä: ”Se on täytetty!” Lepää tämän armollisen Kristuksen varassa ja saat huomata, että elämääsi viedään syvemmälle Hänen tuntemiseensa!

Isä, voiko se todella riittää?

”Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme.” (Hebr. 6: 18)

Jumala on luvannut, että evankeliumi riittää meille pelastukseksi. Hän on luvannut, että armo riittää jumalattomallekin jumalayhteyden palauttamiseksi ja siinä pysymiseksi. Koska me ihmiset emme millään tahdo uskoa näin hyvää uutista, Jumala on vielä vannonut sen. Hän tahtoo sanoa: ”Jaakko (lue oma nimesi), minä todella, todella, vakuutan ja vannon, että minä rakastan sinua, heitän kaikki syntisi meren syvyyksiin ja tuon sinut taivaaseen lopulliseen pelastuksen päämäärään. Vannon, että saat viettää ikuisuuden sylissäni, en ikinä päästä sinusta irti!”

Siteeraamassani raamatunkohdassa on ilmaus ”Hänen turviinsa paenneita.” Haluaisin piirtää tästä ihanan lohdullisen kuvan eteesi. Pieni lapsi on juossut isänsä turviin ja isä on nostanut hänet syliinsä. Lapsi on ollut aikaisemmin päivällä leikkimässä lähinaapurustossa, mutta illan tultua hän ei olekaan väsymykseltään osannut löytää kotiin. Hän alkaa olla peloissaan ja vapisee kylmästä etsien tuttuja kotikulmia. Yhtäkkiä hän näkee isänsä turvallisen hahmon kaukaa tien päästä. Isä levittää kätensä ja huutaa iloisesti: ”Jaakko, siellähän sinä olet, tule rakas tänne!” Lapsi juoksee isäänsä vastaan ja isä koppaa hänet syliinsä, hellittelee ja hieman toruukin. Lapsi on näännyksissä ja niin isä ottaa tämän syliinsä ja lähtee kantamaan tätä kohti kotia. Lapsi on vieläkin peloissaan tapahtuneesta ja kysyy: ”Isä, löydätkö sinä meidät perille?” Isä katsoo lasta lämpöisesti hymyillen ja se riittää vastaukseksi. Hetken kuluttua lasta alkaa vaivata uusi epäilys: ”Mutta Iskä, minä taisin eksyä kauas, jaksathan sinä varmasti kantaa minua näin pitkän matkan?” Isä puristaa lastaan tiukemmin kiinni rintaansa ja vakuuttaa: ”En mistään maailman hinnasta enää irrota sinusta otettani, kannan sinut kotiin saakka.” Lasta alkaa itkettää. ”Isä, anteeksi, aika kului niin siivillä ja minä innostuin. En osannut enää kotiin. Ethän ole vihainen?” Isääkin alkaa itkettää ja hän vastaa: ”Jaakko, tiedäthän, että minä rakastan sinua. Mennään nyt kotiin, siellä on kaikki valmista ja pääset lepäämään. Nyt olet turvassa.”

Vaikka tämä oli ontuva vertaus, juuri tällä tavalla Jumala kantaa meitä kohti taivasta. Hän pyytää meitä luottamaan siihen, että Hän sekä osaa, tahtoo että jaksaa viedä meidät perille saakka. Matkan aikana on monta kivikkoa ja suota ja saatat monesti epäillä, mutta etkö silloin todellisuudessa epäile aina omia mahdollisuuksiasi tai vaikeita olosuhteita? Sinua ei ole kuitenkaan pyydetty luottamaan niihin, vaan ikiaikojen Jumalaan. Hän rakastaa sinua ja kantaa sinut kotiin saakka. Hän on sen luvannut ja jopa vannonut.

SAMSUNG CSC

Rajaton anteeksiantamus

”Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten loppuu lain rikkominen, synnistä tehdään loppu ja pahat teot sovitetaan. Iankaikkinen vanhurskaus saatetaan voimaan…” (Dan. 9: 24).

Eräänä päivänä yli 2500 vuotta sitten Daniel luki profeetta Jeremian kirjaa. Hän ymmärsi, että kansa oli pakkosiirtolaisuudessa tekemiensä syntien tähden ja alkoi rukoilla Jumalalta anteeksiantoa. Sitten Jumalan enkeli ilmestyi hänelle ja ilmoitti huikean sanoman: Kaukana tulevaisuudessa tulisi koittamaan yksi päivä, jolloin synnistä tehtäisiin loppu. Daniel sai erikoisen mutta tarkan laskutavan tuolle päivämäärällä ja tiedätkö mitä? Se hetki, jolloin synnistä tehtiin loppu, oli se hetki kun Jumalan Poika kuoli ristillä!

Ristillä tapahtui jotain paljon suurempaa ja vapauttavampaa kuin me voimme ikinä käsittää. Silloin synnistä tehtiin kokonaisuutena loppu. Siis Jumala laittoi Poikansa päälle kaikkien maailmassa eläneiden kaikki synnit ja ne sovitettiin. Jumalan näkökulmasta koko syntiongelma poistettiin Hänen ja ihmisten väliltä.

Otan toisen esimerkin, Suuren sovituspäivän (3. Moos. 16). Se on mitä syvällisin esikuva Jeesuksen ristinkuolemasta. Suuri sovituspäivä oli yksi päivä vuodessa, jolloin kansan joukosta valittu ylimmäinen pappi uhrasi viattoman uhrieläimen ja vei sen verta kaikkeinpyhimpään, Jumalan läsnäoloon. Perimätiedon mukaan verta tuli vihmoa liitonarkun kannen – armoistuimen – päälle sekä pystyyn  että vaakaan, siis ristin muotoon. Tällöin Jumala antoi anteeksi kaikki kansan synnit.

Meillä saattaa olla vaikeuksia uskoa anteeksiantamuksen riittävyyteen omalla kohdallamme. Ja tässä asiassa Saatana hyökkää kimppuumme kuin karjuva leijona ja haluaa hukuttaa meiltä armon. Jos voimmekin uskoa evankeliumin olevan totta yleisellä tasolla, Saatana yrittää Raamatulla perustella, miksei se riitä meille henkilökohtaisesti. Se vetoaa joko syntiemme laatuun tai niiden määrään sanomalla, että ”sinun syntisi ovat aivan liian kamalat” tai ”olet rikkonut Jumalan tahtoa vastaan jo liian monta kertaa, Jumala ei jaksa enää antaa sinulle anteeksi.” Siksi Jumala vakuuttaa suuren sovituspäivän yhteydessä 2 kertaa (j. 16 ja 21), että olipa synnit millaisia tahansa, ne pyyhitään pois.

Kaikki edellä sanomani tarkoittaa tätä: Jeesus Kristus on sovittanut kaikki meidän syntimme. Anteeksiantamuksen piirissä ovat siis sekä pienet että suuret, valkoiset että mustat, vahingossa tai tahallaan tehdyt, harvoin tapahtuvat tai usein toistuvat synnit. Synti on kokonaisuutena poistettu Jumalan ja ihmisten väliltä ja siksi Jumala kutsuu meitä ottamaan tämän uskomattoman lahjan vastaan. Suurille syntisille Paavali huudahtaa, että missä synti on tullut suureksi, armo on tullut ylenpalttiseksi (Room. 5:20). Hebrealaiskirjeen kirjoittaja puolestaan vakuuttaa, että Kristus on kuolemallaan ”tehnyt pysyvästi täydelliseksi ne, jotka pyhitetään” (Hebr. 10:14). ”Pysyvästi” tarkoittaa jokaista päivää elämässämme ja sanaan ”täydellinen” ei voida lisätä enää mitään.

Jos tämän luettuasi mielessäsi alkaa pyöriä kysymykset tyyliin, että jos ”armo on noin suurta, niin onko sitten mitään väliä…”, niin olet tavoittanut hitusen evankeliumin kirkkaudesta. Ja jos sitä tavoitamme, on kuin kätemme osuisi voimavirtajohtoon. Kaiken väärinymmärryksenkin uhalla lopetan kirjoitukseni Paavalin rakkaudelliseen pyyntöön (2. Kor. 6:1): ”Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.” Ihmeellistä, että tämä pyyntö lausuttiin uskoville? Hyvää pitkäperjantaita!

Ryövärin armo

Kerron nyt nolon tapauksen liittyen itseeni ja siihen miten helposti olen ollut toisten ihmisten yläpuolella (omissa silmissäni) ja ymmärtänyt väärin Jumalan armon.

Eräänä päivänä jokunen vuosi sitten eräs tuntemani vanha alkoholisoitunut mies oli saanut kotonaan sydänkohtauksen. Hän oli juuri saanut soitettua hätäkeskukseen ja kuulemani mukaan lattialla maatessaan huutanut Jeesusta pelastamaan hänet. Hän oli huutanut siis Herraa avuksi hätänsä päivänä – niinhän Raamattu meitä kehottaa ja lupaa, että Jumala kuulee ja auttaa.

Tämä tuntemani mies ei ollut kristitty – ainakaan sillä tavalla, kuin minä asian mielsin. Hän ei ollut elänyt Raamatun mukaista elämää eikä ollut kiinnostunut Jumalasta vasta kuin siinä vaiheessa kun oli kuolemassa. Onneksi hän pääsi sairaalaan ja sai apua sekä lisää elinpäiviä.

Muistan elävästi sen hetken, kun sain soiton tästä tapahtuneesta. Välitön reaktioni oli ”Mitä se tuollainen avunhuuto auttaa?” Mieshän oli elänyt ”jumalattomasti” koko elämänsä ja luultavasti jatkoi samaa alkoholistin elämäänsä sairaalareissun jälkeenkin. Mietin mielessäni, että ei tuollaisesta avunpyynnöstä ole mitään apua, jos ei elämässään osoita olevansa tosissaan eli elä kristillistä elämää.

Samassa jouduin syvään puhutteluun. En usein ollenkaan koe Jumalan Hengen ääntä sisälläni enkä ole hyvä erottamaan Hänen ääntään omista ajatuksistani. Ja tiedän, että Jumala puhuu meille pääasiassa Sanansa kautta. Mutta tällä kertaa sain vahvan nuhteen. Mieleeni tuli Jeesuksen vieressä ristillä roikkunut mies, joka viimeisillä voimillaan ennen kuolemaansa pyysi Jeesukselta armoa ja pelastusta. Jeesus lupasi hänelle pelastuksen ilman ehtoja. Toisaalta mitä ehtoja tämä syntinen ja ristiinnaulitsemisen ansainnut rikollinen olisi enää voinutkaan täyttää? Tunsin polttavan kysymyksen rinnassani: ”Jaakko, millä perusteella sinä aiot pelastua?”

Sitten aloin pohtimaan, että jos tämä armoa pyytänyt ja sen saanut rikollinen olisi ihmeen kaupalla päässyt alas ristiltä ja jatkanut elämäänsä, olisiko pelastuksen ehdot muuttuneet? Ristillä roikkuessaan hänet pelasti vain avunhuuto ja Jeesuksen Kristuksen armolupaus. Mutta jos hän olisi saanut jatkaa elämäänsä, olisiko hän edelleen saanut luottaa syntisenä tuohon samaan lupaukseen?

Minä tiedän, että Raamatussa löytyy paljon meitä uskovia koskevia kehotuksia. Jumala haluaa meidän ymmärtävän pyhittävän työnsä tärkeyden ja haluaa, että mekin pidämme sitä tärkeänä. Mutta huomaa tämä: pelastuksen ehdot eivät voi muuttua. Me kaikki pelastumme ”ryövärin armon” tähden. Pelastus on sitä, että siinä ihminen näkee oman avuttoman tilansa ja huutaa Jeesusta pelastamaan hänet. Ja se riittää. Tämän ymmärtämisen jälkeen (mikä ei ole ollenkaan helppoa), voimme tutkia pyhitystä ja voimme antaa Jumalan Sanan vaatia meiltä erilaisia asioita. Tiedämmehän, että meillä on varma ja kestävä perustus, jonka varassa olemme. Ja tiedämme, että Jeesus itse antaa sen, mitä Hän vaatii.

Lopuksi vielä yksi lyhyt tapaus: vuonna 2010 olin jäänyt trombin seurauksena ison männyn alle, selkärankani oli mennyt poikki ja tein kuolemaa. Ajattelin, että kuolen muutaman minuutin sisällä. Siinä hetkessä silmissäni vilisi kaikki se paha, jota olin elämässäni tehnyt ja kaikki se hyvä, jonka olin jättänyt itsekkyyttäni tekemättä. Ymmärsin lähteväni kohtamaan pyhää Jumalaa ja ainoa päässäni jyskyttävä asia oli se, ettei elämäni riittänyt. Ei, vaikka olin kirjoittanut kirjan armosta ja tehnyt poliisityön ohella hengellistä työtä jopa yli voimieni. Ei, vaikka olin loppuunpalamiseen saakka yrittänyt miellyttää Jumalaa.

Appiukkoni juoksi viereeni, kumartui lähelleni ja sain viimeisiksi sanoikseni pyytää, että hän julistaisi kaikki syntini anteeksi. Ymmärsin, että ainoastaan ryövärin armo pelastaisi minut, muuta toivoa ei ollut. Mutta rakas lukijani, muuta ei tarvitakaan!

SAMSUNG CSC

Ettei Jaakkokaan hukkuisi

”Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty” (Room. 5:10).

Voiko itsensä riittämättömäksi tunteva kristitty saada enää lohduttavampaa ja voimaannuttavaa lupausta, kun mitä tässä edessämme näemme? Jos tunnet hukkuvasi kuin mereen syntiesi ja heikon uskosi kanssa, Jumala osoittaa sinulle, että todellisuudessa olet kuin valtamerialuksessa turvassa. Tai Raamatun esikuvia käyttäen – Noaan arkissa.

Saatamme kokea, ettei Jumala kertakaikkiaan jaksa rakastaa ja armahtaa aina uudelleen tällaista huonoa kristittyä. Mutta ajattele, Jumala rakasti meitä jo silloin, kun me olimme Hänen vihollisiaan ja elimme piittaamatta Hänestä ja Hänen tahdostaan. Jo silloin Jumalan rakkaus pakotti Hänet luomaan sillan välillemme. Se silta luotiin verisen ristin kautta, siinä Jumalan armo ja rakkaus murtautuivat Jumalan vihollisten elämään. Jumala rakasti sinua ja minua niin syvästi, että Hänen kolminaisuutensa särkyi. Jeesus Jumalan Poikana huusi ja hapuili epätoivoisena Isäänsä ristillä ja tuona samana hetkenä Isä menetti Poikansa. Jumalan rakkaus oli Hänen vihollisiaan kohtaan äärimmilleen vietyä, uhrautuvaa rakkautta. Jos kysyt, mistä voit tietää Jumalan rakastavan sinua, katso sydämesi silmillä Kristusta ristillä kantamassa sinun syntejäsi. Isä halusi sellaisella kiihkeydellä yhteyttä kanssasi, että oli valmis särkymään sen yhteyden hintana äärimmäisellä tavalla.

Mutta hukkuva kristitty saa vielä – jos mahdollista – syvemmänkin vakuutuksen ja lohdutuksen: Jos Jumala oli valmis rakastamaan tällä tavalla Hänen vihollisiaan, miten paljon Hän rakastaakaan meitä nyt, kun olemme Hänen lapsiaan? Kun Hän oli ilman meidän myötävaikutustamme valmis tekemään kalleimman kuviteltavissa olevan uhrauksen, eikö Hän nyt sitä suuremmalla syyllä tekisi ja antaisi kaiken muunkin tarvittavan pitääkseen meidät lähellään? Jos vihollisia kohdellaan suurella rakkaudella, miten kohdellaankaan omaa perheväkeä?

Otamme vielä askeleen syvemmälle iloon: Jos Jumalan Pojan kuolema toi sovinnon meidän ja Jumalan välille, mitä vaikuttaakaan Hänen elämänsä? Tiedäthän, että Jeesus Kristus elää Isänsä edessä joka hetki rukoillakseen sinun elämäsi puolesta? Jos Hänen kuolemansa sai aikaan sovinnon, Hänen elämänsä meidän Ylimmäisenä Pappinamme ei tarkoita mitään muuta kuin täydellistä pelastuksen varmuutta!

Jeesus katsoo tänään väsynyttä, epätoivoista ja hukkuvaa kristittyä, nostaa hänet kuivalle maalle, jakaa elämäänsä, synnyttää uskoa sekä toivoa ja auttaa jaksamaan huomiseen. Ja huomenna Hän tekee jälleen samoin. Ettei Jaakkokaan hukkuisi.

IMG_53901