Ne bis in idem

”Heidän syntejään ja vääriä tekojaan minä en enää koskaan muista. Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria.” (Hepr 10:17-18)

NE BIS IN IDEM (”Ei kahdesti samassa asiassa”)

Tuon yleisen oikeusperiaatteen mukaan ketään ei saa tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi. Oikeusjuttu voidaan ottaa uudelleen käsittelyyn ainoastaan silloin, jos on näyttöä uusista tai vasta esiin tulleista tosiseikoista tai jos aiemmassa prosessissa on tapahtunut perustavaa laatua oleva virhe.

Jumalan valtakunnan lainsäädännön mukaisesti Jeesus Kristus tuomittiin kuolemaan ja kärsi rangaistuksen ihmisten menneiden, nykyisten ja tulevien syntien vuoksi. Mitään virhettä tai tosiasioiden piiloon jäämistä ei tässä prosessissa tapahtunut. Jeesuksen sijaissovituksen perusteella koko ihmiskunta julistettiin syyttömäksi ja vapautettiin lopullisesti lainmukaisesta rangaistuksesta.

Raamatun opettama viimeinen tuomio ei koskekaan enää edellä mainittuja rikoksia. Tutkittavaksi nostetaan tällä kertaa se, millä tavoin me ihmiset suhtauduimme elämämme aikana Jumalan Poikaan. Kysymys on siitä, suostuimmeko vastaanottamaan Jeesuksen vai torjuimmeko hänet. ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskoivat häneen.” (Joh 1:12)

Kirjoittaja: Markku Sarento

DSC05058

Vaatteet vaihtoon!

”Sitten Herra antoi minun nähdä ylipappi Joosuan, joka seisoi Herran enkelin edessä. Saatana seisoi Joosuan oikealla puolella ja syytti häntä.” (Sak. 3:1)

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että olet liian epäonnistunut tai elämäsi on liian huonoa? Ajatteletko joskus, että Jumala ei voi rakastaa sinua, saati antaa hyviä lahjojaan, koska olet liian ”laita tähän oma sanasi”?

Ylipappi Joosuan kertomus saattaa puhutella sinua. Kertaan ensin hieman taustaa, jotta voisimme ymmärtää lainaamani jakeen sisällön paremmin. Ylipappi Joosua mainitaan Esran kirjan alussa nimellä Jesua, Josadakin poika. Tämä on hyvä huomata, sillä sama mies mainitaan Esran kirjan lopussa hieman epäilyttävissä merkeissä: hänen poikansa olivat solmineet seka-avioliittoja ympärillä olevien kansojen kanssa. He olivat siis rikkoneet Jumalan laki tavalla, joka oli alun perin saanut aikaan pakkosiirtolaisuuden tuomion.

Ylipappi Joosua edusti kansaa Jumalan edessä ja myös Jumalaa kansalle. Hän on yksi Raamatun esikuvista Jeesuksesta Kristuksesta. Nyt näemme Saatanan syyttävän häntä Herran enkelin edessä. Herran enkelillä Raamattu tarkoittaa hyvin usein esiolevaista Herraa Jeesusta Kristusta. Saatana syytti Joosua kaikista tämän synneistä, puutteista ja virheistä. Epäilemättä se käytti Raamattua apunaan, vertasi Jumalan lakia ja Joosuan elämää ja syytteen kärki oli: Joosua on surkeasti epäonnistunut täyttämään Jumalan tahtoa.

Joosua ei puolusta itseään. Syytösten tielle tuleekin Herra Jeesus Kristus. Hän puolustaa Joosuaa ja käskee Saatanan syytösten vaieta. Vaikka ihminen ei voi puolustaa itse omaa syntisyyttään, Jeesus on Puolustajamme. Seuraavaksi tapahtuu jotain uskomatonta. Profeetta Sakarja saa näyssä nähdä, kuinka Joosualta riisutaan pois hänen omat likaiset vaatteensa ja hänet puetaan puhtaisiin juhlavaatteisiin. Hän saa vielä juhlapäähineen päähänsä. Päähine on vertauskuvana ihmeellinen. Siinä luki ”Herralle pyhitetty” (2. Moos. 28:36-37), eli Joosuasta tuli anteeksiannon saanut, puhdas ja Herralle pyhitetty ihminen!

Miten valtava armo ja miten valtava Vapahtaja! Me emme ”ainoastaan” saa uskomme tähden syntejämme anteeksi vaan me saamme myös uudet, puhtaat vaatteet; Meidät puetaan Herraan Jeesukseen ja Jumala näkee omansa jatkuvasti pyhinä. Saatana on menettänyt oikeutensa syyttää. Kun tunnet syytösten voiman seuraavan kerran omassatunnossasi, muista Joosuaa ja seuraavaa Paavalin ajatusta: ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? (Room. 8:33).

Vaatteetvaihtoon

Historiallinen sovitus

Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. (Kol 2:13-14)

Apostoli Paavalia on sanottu kristikunnan ensimmäiseksi teologiksi, osittain kai siksi että hänen kirjeitään on aina pidetty hiukan vaikeatajuisina. Onkin aivan totta, että jos haluamme ymmärtää oikein Paavalin opetusta esimerkiksi sovituksesta, meidän on samalla pidettävä mielessä se mitä hän sanoo pelastuksesta.

Paavalille sovitus ja pelastuminen ovat kaksi eri asiaa, koska sovitus itsessään ei pelasta ketään. Sovitus koskee kaikkia ihmisiä, mutta pelastumiseen tarvitaan aina suhde elävään, ylösnousseeseen Herraan Jeesukseen, ja se syntyy Pyhän Hengen ja uskon kautta.

Kun Paavali kirjoittaa kirjeissään Jeesuksen sovitustyöstä, hän käyttää johdonmukaisesti aoristia, kreikan kielen aikamuotoa, joka kuvaa aiemmin tapahtunutta toimintaa jo päättyneenä. Kun Jeesus kuoli ristillä, hän sovitti uhrillaan kaikki synnit, täydellisesti ja kertakaikkisesti. Paavalin käsitystä sovituksesta voisi hyvällä syyllä nimittää ”aoristiseksi”. Saman voi sanoa myös toisin: Paavali piti syntien anteeksiantamusta historiallisena faktana, joka oli jo tapahtunut.

Kirkkohistoriasta näkyy, että sovituksesta ei Paavalin kuoleman jälkeen kirjoitettu paljoakaan yli kolmeensataan vuoteen. Ensimmäisten sukupolvien kristityt keskittyivätkin monien muiden oppikysymysten pohtimiseen. Vasta 400-luvun alussa kirkkoisä Augustinus alkoi ruotia perusteellisesti synnin ja armon välistä suhdetta. On kuitenkin todella mielenkiintoista havaita, miten eri tavalla Augustinus käsitti sovituksen kuin apostoli Paavali.

Siinä missä Paavalille syntien sovitus oli Golgatalla tapahtunut tosiasia, Augustinus irrotti anteeksiantamuksen historiasta. Hänen mielestään Jeesuksen ristinkuolema ei sinänsä tuonut mitään muutosta ihmisen ja Jumalan suhteeseen. Se ei lahjoittanut armoa jumalattomille ja syntisille, kuten Paavali opetti. Risti vain teki Jumalalle mahdolliseksi sen, että hän saattoi sitten myöhemmin tarjota syntiselle anteeksiantoaan.

On vaikea sanoa kumpi on hämmästyttävämpää: sekö että alkuperäinen opetus Jeesuksen sovitustyön merkityksestä muuntui toiseksi, vaiko se ettei kukaan huomannut mitä oli tapahtunut. Sillä lukemattomat ovat ne teologisukupolvet, jotka ovat tyytyväisinä seuranneet Augustinuksen viitoittamaa tietä.

Ja tämän teologisen pikku yksityiskohdan vaikutus myöhempään kristinuskoon onkin sitten ollut laaja-alaisuudessaan suorastaan järisyttävä.

Jos haluat perehtyä aiheeseen lähemmin, sinun kannattaa lukea pieni kirjani ”Paluu armoon”. 

https://www.markku-johanna.com/paluu-armoon/

Kirjoittaja: Markku Sarento

historiallinensovitus_lupiini

 

Sinä olet pysyvästi täydellinen

”Sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” (Hebr. 10: 14)

Jos tämä evankeliumin totuus saisi tänään koko valollaan avautua sydämellemme, se veisi kaiken hämäryyden ja sekasotkun sisältämme pois. Kristus on yhdellä ainoalla uhrillaan, reilut 2000 vuotta sitten, kukistanut synnin kokonaisuudessaan. Hän ei ole sovittanut vain joitain syntejä tai vain osaa synneistämme, vaan kaikki. Siksi Raamattu puhuu tässä yhteydessä synnistä yksikössä lukien sisäänsä kaikkien ihmisten kaikki synnit (esim. Hebr. 9:26).

Kristukseen syntiensä sovittajana uskova ihminen on Jumalan silmissä pysyvästi täydellinen. Tässä on kaksi sanaa, jotka täytyy alleviivata ja joista täytyy aina muistuttaa. Ensinnäkin sana pysyvä. Se tarkoittaa kreikan kielessä todella jatkuvaa, pysyvää ja loputonta asiaa. Toinen sana on täydellinen. Se ei selittelyjä kaipaa, sillä täydellisyyteen ei voi lisätä enää mitään. Näin Jumala näkee tänään jokaisen Kristukseen uskovan: pysyvällä ja iankaikkisella tavalla täydellisenä.

Tarkoittaako tämä sitä, että kristitystä tehdään pysyvästi täydellinen? Ei, vaan että Jumala näkee Hänet Kristuksen tähden tällaisessa asemassa. Tätä tarkoittaa vanhurskaus, joka luetaan meidän hyväksemme. Meidän hyväksemme luetaan Kristuksen työ täysimääräisenä ja sen vuoksi Jumala voi ottaa meidät yhteyteensä. Tätä vanhurskautta ei saa sekoittaa pyhitykseen, joka saa alkunsa ihmisen uudesta asemasta Jumalan yhteydessä. Vanhurskautemme on täydellinen ja pysyvä, pyhityksemme taas etenevä prosessi, joka jää parhaimmillaankin kesken. Tätä eroa ei voi kyllin korostaa. Nämä kaksi asiaa sekoittuvat enemmän kuin helposti toisiinsa ja siitä on seurauksena epävarmuus, pelko ja riittämättömyys.

Kun kerran olemme pysyvästi täydellisiä, se merkitsee sitä, että Jumala on jo antanut meille anteeksi kaikki syntimme. Tämä koskee menneitä mutta myös tulevia syntejämme. Lupaus koskee niitä syntejä, joista olemme päässeet irti ja myös syntejä, joiden kanssa vielä taistelemme. Vastaan jo valmiiksi ehkä mieleesi nousevaan kysymykseen: Jos Jumala on kerran antanut kaikki syntimme anteeksi, miksi meitä kehotetaan pyytämään niitä anteeksi? Kristuksemme todella kehottaa meitä muun muassa Isä meidän -rukouksessa pyytämään syntejämme anteeksi joka päivä. Vastaus on siinä, että meidän tulee olla Jumalalle avoimia ja rehellisiä elämämme ja myös syntiemme suhteen. Meidän tarvitsee tunnustaa syntimme Hänelle, koska muuten synti voi muuttua ikään kuin hyväksyttäväksi asiaksi elämässamme ja siten paaduttaa meitä. Emme kuitenkaan saa syntejämme anteeksi katumuksemme tähden, vaan Golgatan vuoksi. Kristus on uhrillaan Golgatalla sovittanut kaikki syntimme, siellä saimme ne anteeksi (Hebr. 10:10).

Tässä kohtaa olemme kristillisen opin ja elämän vedenjakajalla. Jos heikko uskomme kiinnittyy tähän suurenmoiseen Vapahtajaan ja omistaa itselleen täydellisen lahjavanhurskauden, silloin sisällämme aukeavat taivaan portit. Hämäryys saa vaihtua täyteen auringon paisteeseen.

sinaoletpysyvasti_IMG_6752

Katseella on merkitystä

”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, että jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3: 14,15)

Vieläkö Suomen kansalle tulee se hengellisen ”heräämisen” aika, jota muun muassa Hilja Aaltonen ja monet muut ovat rukoilleet ja ennustaneet? Ajattelen sen tulevan, jos Jeesus nostetaan opetuksessa ja hengellisessä toiminnassa niin keskeiseksi, että kauimpanakin olevat näkevät Hänet. Jos uskallamme opettaa Ristiä sen koko täyteydessään ja jos pidämme armon vapaana ihmistekoisista ehdoista, silloin ihmiset juoksevat Jeesuksen luokse. Miksi? Koska he näkevät Hänen rakastavan juuri heitä ja kuolleen heidän syntiensä puolesta. Myös niiden syntien, joista he eivät vuosien taistelujen jälkeen ole päässeet vapaaksi.

Jeesus viittasi Nikodemusta opettaessaan Mooseksen tekemään pronssikäärmeeseen, joka piti nostaa ylös koko Israelin kansan nähtäville. Jumala oli silloin lähettänyt myrkkykäärmeitä surmaamaan kansaa heidän syntiensä tähden ja Mooses rukoili armoa. Tällöin Mooses sai tämän ihmeellisen ohjeen – mihin sitten Jeesus viittasi – että hänen piti tehdä käärme pronssista ja laittaa se kepin päähän. Käärme tuli nostaa niin korkealle, että valtavan ison kansan keskellä kaikilla olisi mahdollisuus nähdä se. Nimittäin jokainen, joka katsoi käärmeeseen, jäi eloon. Ajattele, vain katseella oli merkitystä.

Mooses olisi saattanut ajatella, että ihan hullu ohje. Miksei Jumala mieluummin poista käärmeitä tai tee jotain muuta? Mitä yhteen pronssiseen käärmeeseen katsominen auttaisi? Samoin ajatteli varmaan moni kansasta. Hyppiessään tappavien käärmeiden lomassa moni saattoi miettiä, että täysin järjetöntä vain uskoa yhden katseen auttavan mitään. Mutta ne, jotka todella käänsivät katseensa Mooseksen nostamaan käärmeeseen, pelastuivat. Ne, jotka eivät suostuneet tottelemaan Jumalan ohjetta, kuolivat.

Ei kai tämän vahvempaa kuvausta ole meidän nykyiseen tilanteeseemme? Me näemme myrkkykäärmeitä eli tappavaa syntiä joka puolella ympärillämme, toisissa mutta myös itsessämme. Samoin olemme myös kuulleet, että Jumalan Poika nostettiin maasta ylös roikkumaan ristille ja siellä hän kuoli syntiemme tähden. Jeesus vakuutti Nikodemukselle, että jokainen, joka uskoo Häneen, saa iankaikkisen elämän. Huomaa: ei muita ehtoja.

Me voimme ajatella kuten Israelin kansa aikanaan, että näemme edelleen käärmeet jaloissamme ja ne pistävät meitä! Eihän pelkkä katsominen eli siis usko riitä tappavia käärmeitä – syntiä – vastaan. Siinä se Jumalan ihme onkin. Usko Vapahtajaan riittää. Vaikka olisimme tänään hukkumassa myrkkykäärmeiden alle ja tuntisimme kehossamme ja mielessämme niiden tappavan myrkyn, yksi sydämen katse Ristille riittää. Se tekee tehottomaksi kaikkien käärmeiden kaikki myrkyt. Tätä on evankeliumi! Usko, niin pelastut!

Jos evankeliumia pidetään esille oikein ja Jeesus nostetaan riittävän korkealle, käärmeiden puremat ja myrkyn lamaannuttavat ihmiset alkavat juosta Hänen luokseen. Ei Kristuksen eli syntien anteeksiantamuksen tarve ole lakannut. Se on huutavampi kuin koskaan. Mutta näkevätkö ihmiset Pronssikäärmeen? Vai kehotetaanko heitä ensin voittamaan käärmeet? Luulen, että herätys on tästä kiinni. On aina ollut.

tuleekovielaheratysta