Pyhät pahat Korinttilaiset

”… tervehtivät Korintissa olevaa Jumalan seurakuntaa, Kristuksen Jeesuksen pyhittämiä, Jumalan kutsumia pyhiä…” (1. Kor. 1:2).

Korintti oli moraaliltaan hurjamaineinen kaupunki. Satamakaupunkina se keräsi merimiehiä harrastamaan hillittömyyksiä ja sijaitsipa kaupungissa myös Afroditen temppeli, jossa oli 1000 pappina toimivaa prostituoitua.

Paavali perusti Korinttiin seurakunnan, joka eli kaiken moraalittomuuden keskellä. Kaikki seurakuntalaiset eivät olleet päässeet eroon entisestä elämäntyylistään; seurakunnassa esiintyi seksuaalista moraalittomuutta muiden ongelmien lisäksi  (1Kor. 5:1).

Kaikista nuoren seurakunnan ongelmista ja suoranaisista julkisynneistä huolimatta Paavali tervehtii seurakuntalaisia Jeesuksen Kristuksen pyhittämiksi, Jumalan kutsumiksi pyhiksi. Tämä on asia, johon kannattaa pysähtyä hetkeksi. Korinttilaisia ei kutsuttu pyhiksi heidän elämän muuttumisen tai todellisen pyhittymisen/synnin voittamisen tähden, vaan sen tähden, että he olivat uskoneet Jeesukseen syntiensä sovittajana. Uskon kautta Jumala luki heidät vanhurskaiksi ja he olivat siirtyneet Jumalan lapsen asemaan.

Raamatussa pyhyys ei ole ominaisuus, joka kasvaa asteittain, vaan kertakaikkinen asia. Ihminen (tai esine) joko on pyhä tai sitten ei. Jumala katsoo pyhäksi jokaisen, joka huutaa avukseen Herran Jeesuksen nimeä (1. Kor. 1:2). Pelastus on siis Jumalan lahja syntiselle ja se otetaan vastaan uskolla.

Pelastus (vanhurskautuminen) ja pyhitys on olennaisen tärkeää erottaa toisistaan. Paavali ei suinkaan ollut antinomisti (lain hylkääjä), vaan ohjasi seurakuntaa opettamalla heitä elämään saamansa lahjan ja kutsumuksen mukaisesti. Hän voimakkaasti kehotti välttämään seksuaalista moraalittomuutta, riitoja ja väärinkäytöksiä. Elämän muuttuminen Isän lapsen arvon mukaiseksi on tärkeää ja se tapahtuu varmalta pelastuksen pohjalta. Mutta Raamattu ei opeta, että jos ihminen ei ensin voita syntejään ja tee riittävää parannusta, hän ei pelastu.

Korintin seurakunnan ongelmat ja Paavalin suhtautuminen niihin on lohdullista. Mekin saamme olla varmat, että omista ongelmistamme huolimatta olemme uskon kautta Jumalan pyhiä. Siis pelastuttuja. Elämän pyhitys taas on prosessi, jossa Jumala kasvattaa lastaan Taivaan valtakunnan elämään. Jos sekoitamme nämä tärkeät asiat keskenään, menetämme omantunnon rauhan ja levollisen elämän evankeliumin varassa.

Lamput palamassa?

”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa.” (Luuk. 12: 35)

Jeesus kutsuu omiaan tinkimättömästi kristilliseen kilvoitteluun. Se tarkoittaa sitä, että otamme Jumalan Raamatussa ilmoitetun tahdon todesta. Kilvoittelu ilmenee sekä pyrkimyksenä tuntea kolmiyhteinen Jumala että sen seurauksena ilmenevänä hyvän tahtomisena toisille ihmisille.

Jeesus käytti vertauskuvaa palvelijasta, joka odotti isäntäänsä häistä lampun hohtaessa valoa. Isäntää tuli odottaa, sillä palvelija ei tiennyt, minä hetkenä hän palaisi kotiin. Jeesus siis kehoittaa meitä uutterasti toteuttamaan Jumalan tahtoa ja pyrkimään hyvään.

Meillä saattaa olla kiusaus ajatella, että kutsu kilvoitteluun, kasvuun ja pyhitykseen ei ole meitä varten, sillä olemme liian heikkoja. Saatamme heikkouden varjolla samalla kuitenkin pitää kiinni vääristä tavoistamme ja suosia niitä. Se ei ole todellista heikkoutta vaan vääränlaista vahvuutta.

Todellista heikkoutta on sen myöntäminen, ettei saa mitään hyvää aikaan ilman Jumalan myötävaikutusta. Se on sen ymmärtämistä, että Jumala saa aikaan oikeanlaisen kasvun ja myös tahton kristilliseen kilvoitteluun.

Annetaan siis Raamatun olla tinkimätön sanomassaan. Annetaan Jeesuksen sanojen kilvoittelusta ja ”valvomisesta” jäädä kaikumaan sydämemme kammioihin. Mutta samaan aikaan juostaan Hänen turviinsa ja luotetaan siihen, että Hän itse vaikuttaa meissä kaiken hyvän tahtonsa tapahtumisen.

Lamput palamassa tänäänkin – Jumalan sytyttämänä ja ylläpitämänä!

Miksi aina epäonnistun?

”Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää.” (Ef. 4: 23,24)

Miksi yhä uudestaan epäonnistun ja lankean samoihin synteihin? Miksi synti houkuttaa edelleen samalla tavalla kuin alussa ja miksi en ole onnistunut voittamaan kurjia ja tuhoisia ongelmiani? Miksi Raamattu opettaa pyhityksestä, kun se ei kerran minun elämässäni pidä paikkaansa? Olenko jotenkin liian huono kristitty?

Raamattu opettaa näistä kipeistä kysymyksistä, että meissä uskoontulleinakin asuu edelleen vanha osa / vanha ihminen / ”liha”, joka tahtoo tehdä syntiä ja välttelee Jumalan tahtoa. Se on meissä loppuun saakka, eikä sitä voi muuttaa paremmaksi.

Moni yrittää voittaa paheensa käyttämällä vanhan ihmisensä kykyjä ja voimaa ja on tuomittu epäonnistumaan. Vilpitön kristitty ponnistaa tahtonsa äärimmilleen ja tekee yhä uusia lupauksia paremmasta elämästä vain huomatakseen, että päätyy rähmälleen samoihin ongelmiin.

Miksi siis kristitty epäonnistuu kasvamaan pyhityksessään? Vastaus on siinä, että hän yrittää pyhittyä omin voimin. Jumala sen sijaan tahtoo osoittaa meille, että evankeliumi antaa lahjana myös pyhityksen. Jumala tahtoo osoittaa itseensä väsyneelle ihmiselle, että evankeliumissa on voima muuttaa meitä Herran Jeesuksen kaltaisuuteen. Tämä prosessi on kuitenkin elinikäinen ja siinä jäädään parhaimmillaankin kesken.

Pyhityksen kipein ja tärkein askel on siis huomata oma loputon pyhityksen puute. Kun kristitty ymmärtää lukuisista kipeistä kokemuksistaan, ettei voi itseään muuttaa paremmaksi, hän on uuden löytämisen edessä; Herra Jeesus haluaa olla hänen voimanaan.

miksiaina

Vaatteet vaihtoon!

”Sitten Herra antoi minun nähdä ylipappi Joosuan, joka seisoi Herran enkelin edessä. Saatana seisoi Joosuan oikealla puolella ja syytti häntä.” (Sak. 3:1)

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että olet liian epäonnistunut tai elämäsi on liian huonoa? Ajatteletko joskus, että Jumala ei voi rakastaa sinua, saati antaa hyviä lahjojaan, koska olet liian ”laita tähän oma sanasi”?

Ylipappi Joosuan kertomus saattaa puhutella sinua. Kertaan ensin hieman taustaa, jotta voisimme ymmärtää lainaamani jakeen sisällön paremmin. Ylipappi Joosua mainitaan Esran kirjan alussa nimellä Jesua, Josadakin poika. Tämä on hyvä huomata, sillä sama mies mainitaan Esran kirjan lopussa hieman epäilyttävissä merkeissä: hänen poikansa olivat solmineet seka-avioliittoja ympärillä olevien kansojen kanssa. He olivat siis rikkoneet Jumalan laki tavalla, joka oli alun perin saanut aikaan pakkosiirtolaisuuden tuomion.

Ylipappi Joosua edusti kansaa Jumalan edessä ja myös Jumalaa kansalle. Hän on yksi Raamatun esikuvista Jeesuksesta Kristuksesta. Nyt näemme Saatanan syyttävän häntä Herran enkelin edessä. Herran enkelillä Raamattu tarkoittaa hyvin usein esiolevaista Herraa Jeesusta Kristusta. Saatana syytti Joosua kaikista tämän synneistä, puutteista ja virheistä. Epäilemättä se käytti Raamattua apunaan, vertasi Jumalan lakia ja Joosuan elämää ja syytteen kärki oli: Joosua on surkeasti epäonnistunut täyttämään Jumalan tahtoa.

Joosua ei puolusta itseään. Syytösten tielle tuleekin Herra Jeesus Kristus. Hän puolustaa Joosuaa ja käskee Saatanan syytösten vaieta. Vaikka ihminen ei voi puolustaa itse omaa syntisyyttään, Jeesus on Puolustajamme. Seuraavaksi tapahtuu jotain uskomatonta. Profeetta Sakarja saa näyssä nähdä, kuinka Joosualta riisutaan pois hänen omat likaiset vaatteensa ja hänet puetaan puhtaisiin juhlavaatteisiin. Hän saa vielä juhlapäähineen päähänsä. Päähine on vertauskuvana ihmeellinen. Siinä luki ”Herralle pyhitetty” (2. Moos. 28:36-37), eli Joosuasta tuli anteeksiannon saanut, puhdas ja Herralle pyhitetty ihminen!

Miten valtava armo ja miten valtava Vapahtaja! Me emme ”ainoastaan” saa uskomme tähden syntejämme anteeksi vaan me saamme myös uudet, puhtaat vaatteet; Meidät puetaan Herraan Jeesukseen ja Jumala näkee omansa jatkuvasti pyhinä. Saatana on menettänyt oikeutensa syyttää. Kun tunnet syytösten voiman seuraavan kerran omassatunnossasi, muista Joosuaa ja seuraavaa Paavalin ajatusta: ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? (Room. 8:33).

Vaatteetvaihtoon

Eroon lihan ja hengen saastaisuudesta

”Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan Hänelle.” (2. Kor. 7:1)

Voi mitä aloitus: ”Rakkaat ystävät!” Paavali kutsuu ystäviään eli perustamansa seurakunnan jäseniä edistymään pyhityksessään ja antaa sille mainioin perustan. Hän on juuri kertonut Jumalan lupauksista ja ne antavat varman turvan alkaa kilvoitella Jumalan mielen mukaista elämää. Huomaa tässäkin järjestys: Jumala on ottanut meidät ensin lapsikseen ja pelastanut meidät ja siitä seuraa yhä enenevä pyhityselämä. Jotkut kääntävät tämän järjestyksen päälaelleen ja siitä seuraa vain sekasotkua ja ahdistusta. Armo on aina ensin ja sitten tulevat seuraukset.

Lihan saastaisuus on monille selvää. Korintin seurakunta taisteli jo ympäristönsä johdosta seksuaalisen moraalittomuuden kanssa ja Paavali joutui heitä ojentamaan asiassa vahvasti. Samoin heillä oli lukuisia muita ongelmia, he esimerkiksi taistelivat keskenään maallisten tuomioistuinten edessä (1. Kor. 6: 1-8). Tähän perään Paavali liittää kovat sanansa, etteivät väärät peri Jumalan valtakuntaa. Tekstiyhteys on tässä tärkeä. Varoitus on paikallaan ja se koskee ennen kaikkea veljelle tehtävää vääryyttä ja riistämistä (6:8). Sitten jakeessa 11 Paavali toteaa, että vaikka hän kirjoittaakin ankarasti, kirjeen vastaanottavat ovat kuitenkin tehty pyhiksi Jeesuksen uhrin perusteella. Tuo uhri riitti hyvin ongelmaisillekin kristityille.

Mutta yhtä lailla olennaista on hengen saastaisuus. Siitä tulisi pyhittyä samoin kuin lihan saastaisuudesta. Hengen saastaisuus tarkoittaa ymmärtääkseni mielen syntejä, siis meidän ajatuksiamme, tunteitamme ja motiivejamme. Samoin hengen syntien alueelle voimme kaiketi laskea itsekkyyden, epäuskon, kovuuden, omavanhurskauden ja esimerkiksi rakkaudettomuuden? Minusta tuntuu, että näitä syntejä monesti vähätellään, koska ne ovat vaikeammin kukistettavissa. Joillekin on helpompaa pitää lihan synnit ainakin näennäisesti kurissa mutta silloin helposti jää huomiotta hengen synnit. Meidän ei tule unohtaa, että Jumala haluaa pyhittää meidät kokonaan.

Pyhityksemme on Jumalan hengen työtä ja se on hidas prosessi, mikä jää parhaimmassakin tapauksessa kesken. Mutta meitä kehotetaan armon kantamana antamaan elämämme Jumalalle; se on kaiken pyhityksen alku. Rakastavan Isän läheisyydessä ja Jumalan lupausten varassa uskallamme katsoa omaa syntisyyttämme ja antaa Hengen tehdä meissä työtään. Huomaamme asian tärkeyden ja haluamme elää Jumalalle mieliksi. Emme tee sitä pelosta vaan vapaudesta käsin. Herran pelko on sitä, että ymmärrämme Hänen olevan Jumala, joka on huomattavasti meidän yläpuolellamme. Ymmärrämme sen merkityksen, mitä Hän elämältämme tahtoo. On hyvä pyrkiä kulkemaan Jumalan kanssa samaan suuntaan.

eroonlihan_polku