Me tunnemme hyvin Jeesuksen vertauksen armottomasta palvelijasta (Matt. 18: 23-35). Siinä yksi kuninkaan palvelijoista on kuninkaalleen velkaa 10000 talenttia. Yksi talentti on euroihin muutettuna noin 600000 euroa ja velka oli siis 10000 kertaa 600000e. Summa oli käsittämättömän korkea, yli järjen käyvä. Jeesus haluaa ilmaista, että me olemme Jumalalle velkaa loppumattoman paljon. Olemme itsessämme niin syntisiä, ettemme mitenkään voi maksaa velkaamme takaisin. Jumalan täytyi armahtaa meidät. Itse asiassa pelkkä armahdus ei riittänyt, vaan Jumalan itsensä piti pyhyytensä vaatimusten takia maksaa velkamme. Niinpä kristinusko julistaa ristillä roikkuvaa Jumalan Poikaa, siis itseään Jumalaa.
Vertauksessa on myös toinen palvelija. Molemmat palvelijat edustavat ihmisiä ja kuningas Jumalaa. 10000 talenttia saanut palvelija saa velkansa kuin ihmeen kaupalla anteeksi. Ne mitätöidään kuninkaan myötätunnon takia. Mutta sen sijaan, että anteeksisaanut palvelija olisi osoittanut samaa myötätuntoa toisille, hän alkaa kuristaa ensimmäistä vastaantulevaa tuttuansa. Tämä on hänelle velkaa sata denaaria, joka oli ihan tuntuva summa. Tähän päivään muutettuna noin 10000 euroa. Huomaa siis, että toinen palvelija oli todella velkaa myös ihmisten mitan mukaan kohtuullisen ison summan. Kuninkaaltaan armahduksen saanut palvelija ei osoittanut tuttavalleen myötätuntoa vaan heitätti tämän vankeuteen, kunnes velka olisi viimeistä penniä myöten maksettu.
Välikohtaus tuli kuninkaan korviin ja tämä pyysi armahtamansa palvelijan takaisin luokseen. Kuninkaan mukaan palvelijan olisi tullut osoittaa sitä samaa armoa kanssaihmisilleen, jota tämä itse oli saanut kokea. Niinpä kuningas noudatti palvelijan omaa toimintamallia, heitti palvelijan vankeuteen ja vaati järjettömän suuren velan takaisinmaksua.
Haluan muuttaa vertausta hieman ja katsella sitä eri kuvakulmasta. Muuttamassani vertauksessa on 6 miljardia palvelijaa, jotka ovat saaneet kuninkaalta yleisen armahduksen. Jokainen palvelija on ollut toivottomassa vararikkotilanteessa mutta kuningas on julistanut velat anteeksi. Sovellan nyt velkamäärän tarkoittavan syntiä, sekä syntiä toisia kohtaan, että ennen kaikkea Jumalaa – sitähän Jeesuskin tarkoitti.
Kuningas odotti tämän anteeksijulistuksen lisäävän kansalaistensa armollisuutta ja myötätuntoa, mutta toisin kävi. Kansalaiset jatkoivat toistensa tarkkailemista ja olivat valmiita syyttämään ja vaatimaan tuomiota pienimmistäkin rikkeistä. Ja jos he näkivät suuria syntejä, he raivostuivat ja kävivät tällaisen ihmisen kimppuun joukolla – unohtaen kokemansa armahduksen. He jakoivat toisensa erilaisiin karsinoihin riippuen velkamäärien suuruudesta, osan he katsoivat läpi sormiensa mutta osan velkaisista he heittivät yhteisönsä ulkopuolelle. He vaativat velkoja suoritettavaksi ennen yhteyden palautumista ja jos se ei onnistunut, he tuomitsivat suurvelalliset ikuiseen häpeään.
Mitä kuningas ajatteli kaikesta tästä? Hän tuli äärettömän surulliseksi. Hän ei voinut uskoa, että jokainen kansalainen oli niin pian unohtanut olevansa täydellisessä vararikossa, auttamattoman velallinen ja tuhoon tuomittu. Hän ei voinut uskoa, että he alkoivat syyttää ja tuomita toisiaan saatuaan anteeksi omat jättivelkansa. Kuninkaan toivomaa armollisuutta ja myötätuntoa ei ilmennytkään ihmisten keskuudessa. Joutuisivatko toisten tarkkailijat ja tuomitsijat vankeuteen? Sitä Jeesus tarkoitti.
Sovellus on helppo tehdä. Jokainen ihminen on loputtoman syntisyytensä tähden Jumalalle enemmän velkaa kuin koskaan edes ymmärtää. Tämän velan Jumala on kuitannut Poikansa sijaiskuolemalla. Meidän synneistämme maksettiin hirvittävä hinta, Jumalan Poika kuoli ja Jumala särkyi.
Me unohdamme tämän kuitenkin liian helposti. Unohtaessamme oman syntisyytemme ja Jumalan armon kohdallamme, alamme kauhistella ja tuomita toisten syntejä. Eikö meistä ennemmin Jeesuksen vertauksen mukaan pitäisi näkyä toisillemme armollisuutta ja rakkautta? Myötätunto osaa asettua toisen vierelle ja haluaa ymmärtää asiat toisen kannalta parhaassa valossa. Ja vaikka keskinäiset rikkomuksemme ovatkin Jeesuksen opetuksen mukaan todellisia ja kipeitä, ne eivät ole edes verrattavissa siihen, miten me kukin olemme rikkoneet Jumalaa vastaan. Ja Jumalaa vastaan tapahtuneista rikkomuksista meidän ei tarvitse tuomita toisiamme, koska nehän on jo julistettu anteeksi. Ne ovat vain ja ainoastaan yksilöihmisen ja Jumalan välisiä asioita.
