Päivittäistä parannuksentekoa

”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1: 9).

Edellisessä kirjoituksessani parannuksenteosta päädyttiin siihen, että se on löydetyksi tulemista, seurausta Jumalan etsivästä armosta ja rakkaudesta. Isän sylissä on hyvä katsoa omaan pimeyteen ja nimittää omasta sielusta löytyviä vääriä asioita synniksi.

Nyt katsotaan samaa asiaa hieman eri näkökulmasta, pitäen kuitenkin aikaisemman löytömme mielessä. Nimittäin Johanneksen mukaan meidän tulee tunnustaa syntimme, jotta Jumala antaisi ne meille anteeksi. Tässä Johannes käyttää ilmaisua ”olla samaa mieltä Jumalan kanssa”. Se tarkoittaa sitä, että suostun ajattelemaan itsestäni sen mukaan kuin Jumalan Sana opettaa. Ja Pyhän Hengen tehtävänä on mitä suurimmassa määrin näyttää meille meidän syntimme. Tässä puhutaan, ei vain yleisestä ja epämääräisestä syntisyydestämme vaan ihan konkreettisista synneistämme, jotka me voimme nimetä. Tai jotka Jumalan sana nimeää ja sitten me olemme niistä samaa mieltä. Johanneksen mukaan meille kaikilla on sellaisia syntejä.

Pyhä Henki tekee tätä synnin paljastavaa työtään meissä joka päivä. Ilman Hänen kallisarvoista työtään me emme näkisi olevamme Parantajan tarpeessa emmekä siis kasvaisi uskossamme. Kun Jumala Henkensä ja Sanansa kautta paljastaa meille meidän lihan, sielun ja hengen syntejämme, Hän haluaa, että olemme niistä samaa mieltä. Mutta voi miten vaikeaa se onkaan! Miten paljon helpommin me selittelisimme ja puolustelisimme halujamme, motiivejamme ja käytöstämme! Miten luonnostamme vihaammekaan valon paljastavan sisäistä pimeyttämme. Jumala kuitenkin tietää paljastavan työnsä tärkeyden – vain silloin, kun ymmärrämme toimivamme väärin ja olevamme syntisiä, vain silloin juoksemme Jeesuksemme luokse saamaan apua. Ja Jumalan sana lupaa, että Jumala antaa meille kaikki syntimme anteeksi. Hän lupaa myös puhdistaa meidät vääryyksistämme. Ei niin, että Jumalan täytyisi aina erikseen harkita kohdallamme anteeksiantamustaan, Hän on jo antanut anteeksi kaikki meidän menneet, nykyiset ja tulevat syntimme. Me tarvitsemme kuitenkin tulla yhä uudestaan armon lähteelle, ettei synnin onnistuisi paaduttaa meitä.

Entä sitten niiden syntien kanssa, joista emme ole vielä päässeet irti? Voimmeko uskoa, että armo peittää nekin alleen? Raamattuhan kehottaa meitä hylkäämään syntimme. Miten tämä olisi ymmärrettävä? Uskon, että meitä kehotetaan itsellemme ylivoimaisten syntien kanssa tulemaan samalla tavalla Jeesuksen luokse, kuin niiden syntien, joista olemme jo kokeneet vapautuksen. Jeesus kyllä tietää, ettemme kykene vapauttamaan itseämme synnin otteesta, samoin kuin Hän tietää, ettemme monesti edes halua päästää vääristä asioista irti.

Otetaan esimerkiksi ihmissuhde, jonka tiedämme meille vääräksi ja siis synniksi. Tiedämme, että meidän tulisi päästää irti ja toimia oikein. Emme kuitenkaan pysty siihen. Ihan kuin meissä vaikuttaisivat tahtoamme suuremmat voimat, jotka pitäisivät meitä otteessaan. Jumala tahtoisi silloinkin, että olisimme Hänen kanssaan samaa mieltä. Hän tahtoisi meidän kertovan tilanteen Hänelle aidosti, suoraan ja peittelemättä: ”Jeesus tiedän, että tämä asia on sinun edessäsi väärin. Tiedän, että minun täytyisi hylätä tämä asia, mutta en pysty siihen enkä edes taida halutakaan. Auta Jeesus minua, vaikuta minussa mielesi mukainen tahtominen ja vie tämä asia tahtosi mukaiseen päätökseen.”

Saamme kuulla lupauksen: ”Hän, joka on Jumalasta syntynyt, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta” (1 Joh. 5: 18). Tämä hän, joka varjelee, on Jumalan Poika Jeesus Kristus. Parannuksenteko on sitä, että uskallamme olla Jumalan kanssa samaa mieltä elämästämme. Myös niistä kipeistä ja vaikeista asioista. Me tuomme omat mahdottomuutemme joka päivä Jeesukselle ja Hän varjelee meidät kaikelta pahalta. Se riittää.

parannus2

Eiväthän minun syntini tule julki?

”Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen” (Joh. 8:3).

Monet meistä – ehkä jo pitkäänkin Jeesuksen seurassa olleet – pelkäämme, että jonain päivänä meidät heitetään tarkimmin salattujen syntiemme kanssa Jeesuksen ja ihmisten eteen. Pelkäämme, että salaiset syntimme, ne syntimme, joista emme ole vielä päässeet irti ja jotka repivät sieluamme joka päivä, tulevat kaikkien nähtäville ja tuomittaviksi. Ehkä sinullakin on sellaista pelkoa?

Haluamme monesti piilottaa Jeesukseltakin arimmat ja kipeimmät asiamme, syntimme ja epäonnistumisemme. Olemme kyllä kuulleet, että Hän tietää meidät läpikotaisin ja tiedämme, että Hän kolkuttaa sydämemme ovelle mutta saatamme kokea liiaksi huonommuutta ja häpeää. Voimme kuitenkin pelätä, että jos todella päästäisimme Hänet katsomaan sydämemme repaleisuutta, meidät torjuttaisiin.  Saati, mitä toiset kristityt ajattelisivat?

Tämä kertomuksen nainen heitettiin säälimättä Jeesuksen eteen. Hänellä ei ollut mitään puolusteltavaa, todistusaiheet olivat vääjäämättömiä. Hän ei voinut katsettaan nostaa vaan odotti jo tulevaa tuomiota. Fariseukset olivat nykyajan ihmisten tavoin valmiita kivittämään hänet, mutta mitä sanoisi Jeesus? Hän kirjoitti maahan, ehkä Jeremian kirjan sanoin (Jer. 17:13):”… jotka luopuvat sinusta, häviävät kuin tomuun kirjoitetut nimet”  – saadakseen fanaattisen oikeaoppiset moralistit tuntemaan pistoksen sydämessään. Sitten Jeesus kysyi: ”Onko teistä kukaan synnitön?”

Vastakohtaisuudet eivät olisi voineet olla suurempia, joukon keskellä olisi täysin julkisyntinen ja ympärillä elämänsä Jumalalla pyhittäneet miehet. Ja Jeesus saa sanoillaan aikaan sen, että jokainen joutuu poistumaan paikalta synnin pistos sydämessään. Paitsi nainen, hän makaa Jeesuksen edessä vieläkin, alastomana ja vailla pakopaikkaa. Hän saa tuomion sijaan nähdä elävän, jumalallisen armon ja rakkauden. ”En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee.” Armolle ei tullut ehtoa vaan se armahti täydellisesti ihmisen, jolla ei ollut muuta tarjottavaa kuin suuret syntinsä. Uskon, että tämä ehdoton armo antoi naisen elämään aivan uuden suunnan. Niin kohtaamisessa Jeesuksen kanssa aina käy. Armon vaikuttama rakkaus Jeesukseen ja kevytmielinen suhde syntiin eivät sovi yhteen.

Minusta tuntuu siltä, että tuona hetkenä tuo syntinen nainen oli koko joukon autuain eli onnellisin. Ihmisten silmissä hän oli esimerkki pilalle menneestä elämästä, joka ei johtunut vain olosuhteista, vaan naisen omista valinnoista. Mutta itsessään puolustuskyvyttömänä hän sai kohdata Jumalan. Ja se on kristinuskon ”se juttu”.

Oletko pelännyt, että yhtenä päivänä sinun häpeällisimmät asenteesi, sanasi ja tekosi tulevat julki? Minä olen. Minulla on niin kipeitä epäonnistumisia, joista en voi syyttää ketään toista. Ja olen halunnut piilottaa syntejäni myös Jumalalta. Onneksi Jumala haluaa repiä kulissejamme alas, ei nöyryyttääkseen meitä vaan voidakseen armahtaa ja luoda uutta. Hän haluaa aukaista haavojamme ja valaista pimeitä kätköjämme, jottei meidän enää tarvitsisi elää pelossa ja häpeässä.

Haluaisin rohkaista jokaista meitä avaamaan sydämemme salaisimmatkin sopukat Jeesukselle. Antamaan ne Hänelle. Sitä parannuksenteko on. Uskallusta katsoa itseensä Jumalan Sanan peiliä vasten ja tulla köyhäksi. Ja uskallusta maata syntisenä Jeesuksen jalkojen juuressa. Hän ei koskaan paina epäonnistunutta ja särkynyttä alaspäin tai vie meidän ihmisarvoamme. Hän tuntee jo valmiiksi meidät paremmin kuin tiedämmekään. Hän vuodattaa luokseen tulevalle niin syvähoitavaa armoa ja rakkautta, että pelot väistyvät. Voimme seistä ihmistenkin edessä silloin rohkeasti keskeneräisinä, koska Jumala on osoittanut meille hyväksyntänsä.

hand-3067236_1920

Rajaton anteeksiantamus

”Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten loppuu lain rikkominen, synnistä tehdään loppu ja pahat teot sovitetaan. Iankaikkinen vanhurskaus saatetaan voimaan…” (Dan. 9: 24).

Eräänä päivänä yli 2500 vuotta sitten Daniel luki profeetta Jeremian kirjaa. Hän ymmärsi, että kansa oli pakkosiirtolaisuudessa tekemiensä syntien tähden ja alkoi rukoilla Jumalalta anteeksiantoa. Sitten Jumalan enkeli ilmestyi hänelle ja ilmoitti huikean sanoman: Kaukana tulevaisuudessa tulisi koittamaan yksi päivä, jolloin synnistä tehtäisiin loppu. Daniel sai erikoisen mutta tarkan laskutavan tuolle päivämäärällä ja tiedätkö mitä? Se hetki, jolloin synnistä tehtiin loppu, oli se hetki kun Jumalan Poika kuoli ristillä!

Ristillä tapahtui jotain paljon suurempaa ja vapauttavampaa kuin me voimme ikinä käsittää. Silloin synnistä tehtiin kokonaisuutena loppu. Siis Jumala laittoi Poikansa päälle kaikkien maailmassa eläneiden kaikki synnit ja ne sovitettiin. Jumalan näkökulmasta koko syntiongelma poistettiin Hänen ja ihmisten väliltä.

Otan toisen esimerkin, Suuren sovituspäivän (3. Moos. 16). Se on mitä syvällisin esikuva Jeesuksen ristinkuolemasta. Suuri sovituspäivä oli yksi päivä vuodessa, jolloin kansan joukosta valittu ylimmäinen pappi uhrasi viattoman uhrieläimen ja vei sen verta kaikkeinpyhimpään, Jumalan läsnäoloon. Perimätiedon mukaan verta tuli vihmoa liitonarkun kannen – armoistuimen – päälle sekä pystyyn  että vaakaan, siis ristin muotoon. Tällöin Jumala antoi anteeksi kaikki kansan synnit.

Meillä saattaa olla vaikeuksia uskoa anteeksiantamuksen riittävyyteen omalla kohdallamme. Ja tässä asiassa Saatana hyökkää kimppuumme kuin karjuva leijona ja haluaa hukuttaa meiltä armon. Jos voimmekin uskoa evankeliumin olevan totta yleisellä tasolla, Saatana yrittää Raamatulla perustella, miksei se riitä meille henkilökohtaisesti. Se vetoaa joko syntiemme laatuun tai niiden määrään sanomalla, että ”sinun syntisi ovat aivan liian kamalat” tai ”olet rikkonut Jumalan tahtoa vastaan jo liian monta kertaa, Jumala ei jaksa enää antaa sinulle anteeksi.” Siksi Jumala vakuuttaa suuren sovituspäivän yhteydessä 2 kertaa (j. 16 ja 21), että olipa synnit millaisia tahansa, ne pyyhitään pois.

Kaikki edellä sanomani tarkoittaa tätä: Jeesus Kristus on sovittanut kaikki meidän syntimme. Anteeksiantamuksen piirissä ovat siis sekä pienet että suuret, valkoiset että mustat, vahingossa tai tahallaan tehdyt, harvoin tapahtuvat tai usein toistuvat synnit. Synti on kokonaisuutena poistettu Jumalan ja ihmisten väliltä ja siksi Jumala kutsuu meitä ottamaan tämän uskomattoman lahjan vastaan. Suurille syntisille Paavali huudahtaa, että missä synti on tullut suureksi, armo on tullut ylenpalttiseksi (Room. 5:20). Hebrealaiskirjeen kirjoittaja puolestaan vakuuttaa, että Kristus on kuolemallaan ”tehnyt pysyvästi täydelliseksi ne, jotka pyhitetään” (Hebr. 10:14). ”Pysyvästi” tarkoittaa jokaista päivää elämässämme ja sanaan ”täydellinen” ei voida lisätä enää mitään.

Jos tämän luettuasi mielessäsi alkaa pyöriä kysymykset tyyliin, että jos ”armo on noin suurta, niin onko sitten mitään väliä…”, niin olet tavoittanut hitusen evankeliumin kirkkaudesta. Ja jos sitä tavoitamme, on kuin kätemme osuisi voimavirtajohtoon. Kaiken väärinymmärryksenkin uhalla lopetan kirjoitukseni Paavalin rakkaudelliseen pyyntöön (2. Kor. 6:1): ”Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.” Ihmeellistä, että tämä pyyntö lausuttiin uskoville? Hyvää pitkäperjantaita!

Evankeliumi on testamentti!

Jumala tiesi jo aikojen alussa, että meidän ja Hänen välillään on liian iso kuilu ylitettäväksemme. Hän on pyhä ja me olemme syntisiä, eikä Jumala koskaan katso syntiä sormiensa läpi. Hänen oli joko suostuttava siihen, että olisimme ikuisesti erossa Hänestä tai sitten Hänen piti toimia tavalla, joka maksoi Hänelle suunnattomasti – Hän ylitti kuilun puolestamme. Jumala tuli ihmiseksi, ja otti syntimme kannettavakseen ja kuoli syntiemme takia. Kristillinen pääsanoma – evankeliumi – on se, että jokainen ihminen saa tuoda syntinsä Jeesukselle ja uskoa ne anteeksi saaduiksi. Olivatpa ne synnit sitten millaisia tahansa.

Kuvia3 011

Evankeliumi on yhtä kuin testamentti. jo Raamatun alussa ihminen joutui syntiseksi Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden takia. Silloin Jumala antoi lupauksen palauttaa ihmisten yhteys Häneen täydellisesti takaisin. Vanha Testamentti kuljettaa lukijaansa tuon lupauksen äärellä, paljastaen sitä pala palalta. Aabrahamille Jumala puhui samasta lupauksesta puhuen ihmisestä (siemenestä), jonka kautta hän tulisi siunaamaan koko maailmaa. Aabraham ymmärsi saaneensa testamentin, joka koskisi kaukana tulevaisuudessa tapahtuvaa Jumalan pelastustyötä.

Jumalan antama testamentti piti sisällään ihmisen menettämän jumalayhteyden palauttamisen. Ajattele nyt maallista testamenttia. Jotta siihen merkitty edunsaaja voi saada testamentin lupaamat asiat itselleen, on testamentin tekijän kuoltava. Koska tässä tapauksessa testamentin laati Jumala, oli Hänen itsensä kuoltava. Kun Jeesus huusi ristillä: ”Se on täytetty!”, tarkoitti tuo huuto sitä, että siitä eteenpäin testamentti oli valmiina julistettavaksi edunsaajille.

Testamentissa on tärkeää se, mitä se pitää sisällään sekä se, kenelle se on osoitettu. Nyt Jeesus kertoo meille nämä molemmat kohdat tehtävänannossaan opetuslapsille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16: 15-16).

Jumalan testamentti kuuluu siis kaikille ihmisille. Se lupaa valtavan perinnön jokaiselle. Mutta niin kuin maallisen testamentin kohdalla, niin tästäkin perinnöstä pitää ilmoittaa edunsaajille. Jokaisen tulee tietää, että heitä odottaa Jumalan siunaus ja ikuinen elämä taivaassa Hänen yhteydessään. Ja niin kuin maallista testamenttia voi olla uskomatta ja ottamatta vastaan, tämänkin voi torjua.

Evankeliumi on testamentti. Mitä tekisit, jos saisit kaukaiselta tädiltäsi yllättäen testamentin, jossa sinulle luvattaisiin miljoonaperintö? Vastaisitko, että et voi ottaa vastaan tätisi viimeistä tahtoa, koska olet niin huono ihminen? Etkö ajattelisi samoin tämän taivaallisen perinnön suhteen? Sillä kyse ei ole hyvyydestäsi, vaan testamentin tekijän tahdosta. Testamentti vain kuullaan, otetaan vastaan ja siitä iloitaan. Tämä testamentti lahjoittaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja palauttaa jumalayhteytesi täydellisesti kuntoon!

Mitä tarkoittaa Hengen laki?

Tämä on hyvä sanoma huonoille kristityille! Oletko väsynyt vastustamaan syntiä ja kokemaan yhä uusia tappioita? Koetko, että synti hallitsee sinua etkä kykene elämään Herrasi tahdon mukaan? Tuntuuko sinusta siltä, että olet kuin kuollut Jumalan hyvän tahdon tekemiselle. Silloin tämä sanoma on sinulle.

Roomalaiskirjeen luvussa 8 Paavali mainitsee sanat ”elämän hengen laki”. Siinä samassa yhteydessä mainitaan synnin ja kuoleman lait, joihin viitataan saman kirjeen luvuissa 6 ja 7. Aihepiiri on vaikea ja se vaatisi pitkät selonteot, mutta itse totuus on yksinkertainen ja ällistystävän ilahduttava!

Synnin ruumis tarkoittaa meidän lihaamme eli vanhaa ihmistä, joka aina kapinoi Jumalaa vastaan ja joka tahtoo tehdä syntiä. Jos sen pystyy suitsimaan ns julkisynneistä, se tulee esiin uskonnollisena ylemmyytenä, kovuutena ja toisten tuomitsemisena. Kuoleman ruumiilla Paavali viittaa luvun 7 loppuun, jossa hän tuskailee, ettei kykene tekemään sitä hyvää mitä haluaisi ja mitä Jumalan laki vaatisi (7: 23-24). Kuoleman ruumis tarkoittaa siis, että meidän lihamme – me itse – olemme kuin kuolleita tekemään Jumalan hyvää tahtoa elämässämme. Oletko kokenut elämässäsi sekä synnin että kuoleman ruumiin ongelmaa? Minä olen.

Elämän Hengen laki tarkoittaa Pyhää Henkeä, joka tuo mukanaan Jumalan tahdon mukaisen elämän. Se on sitä elämää, jota ihminen on tarkoitettu elämään ja mikä on hänelle parasta. Se on elämää rakkaudessa, ilossa, levossa ja toisten palvelemisessa. Kristitty ei tahdostaan huolimatta saa sitä aikaan, mutta Jumalan henki saa. Sana ”laki” tarkoittaa tässä yhteydessä kuin painovoimalakia. Jos tiputat katonharjalta kiven, voit olla varma, että se putoaa maahan. Se ei voi singahtaa taivaalle painovoimalain tähden. Sama asia koskee Pyhää Henkeä. Meissä kristityissä asuvana Hän luo meihin elämää painovoimalain varmuudella. Hän työntää sivuun synnin ja kuoleman ruumiimme ongelmat ja luo sitä, mitä itse emme saaneet aikaan.

Tästä huolimatta on tuskallista huomata, että moni kristitty elää yhä omien voimiensa ja tahtonsa äärirajoille yrittäen saada aikaan hengellistä elämää. Jumala ei ole heitä siihen kutsunut vaan heidän lihansa on ylpeydessään houkutellut heitä itseriittoisuuteen. On nöyryyttävää myöntää itselleen ja Jumalalle tarvitsevansa apua. On nöyryyttävää tulla Jeesuksen luokse yhä uudestaan epäonnistuneena ja tyhjin käsin.

Elämän Hengen laki ei toimi yhteistyössä meidän voimiemme kanssa. Hän luo elämää ja Hän tahtoo siitä kunnian. Tämäkin on helppoa ymmärtää väärin. Jumala kyllä tahtoo meidän ymmärtävän pyhityksen tärkeyden. Mutta sen sijaan, että jatkaisimme taisteluamme omavoimaisesti, Jeesus odottaa meidän luovuttavan sen Hänelle. Voimiensa tunnossa olevat kristityt eivät ymmärrä tästä mitään, tiedän sen kipeästi omasta kokemuksestani. Mutta ne, jotka ovat taistelleet itseään suurempia voimia vastaan vuosia, he ovat valmiita antamaan ohjakset Jeesukselle. Annetaan elämämme Hänelle, Hänellä on meitä kohtaan hyvät suunnitelmat.

IMG_3060