Mikä on sinun kuoleman kaivosi?

Eräänä kauniina päivänä pahaa-aavistamaton Joosef heitettiin sidottuna kuivuneeseen kaivoon. Hänen päälleen kävivät hänen omat veljensä, joihin hän luotti. Joosef rukoili ja anoi armoa. Sen sijaan, että veljet olisivat katuneet tekoaan, he myivät hänet orjaksi kaukaiseen Egyptiin.

Joosefin maailma särkyi tuona päivänä. Hän joutui rakkaittensa pettämäksi, eroon perheestään, isästään sekä pois tutuilta kotikulmiltaan uuteen vieraaseen maahan, jossa puhuttiin vierasta kieltä ja palveltiin vieraita jumalia. Missä Jumala oli silloin? Hän oli hyvin lähellä. Hän ohjasi tapahtumia Joosefin ja miljoonien ihmisten parhaaksi. Hän koulutti Joosefia käyttöönsä pelastaakseen lukemattoman määrän ihmisiä.

Onko sinun maailmasi mennyt rikki yhdessä hetkessä? Oletko saanut ikävän diagnoosin, ovatko tutut ihmiset pettäneet sinut tai oletko saanut puhelinsoiton, jonka jälkeen silmissäsi pimeni? Oletko joutunut kysymään, miten ihmeessä hyvä ja rakastava Jumala voi sallia sellaista elämääsi? Miten Hän voi sallia asioita, joita et voi mitenkään kestää?

Jumala valmistaa oudoissa kärsimyksen kouluissa niitä, joita Hän tulee käyttämään muiden auttamiseksi. Joskus ne koulut kestävät vuosia tai vuosikymmeniä, ihan kuin Joosefin, Mooseksen tai Paavalin elämässä. Joskus tuntuu, että sielua särkyviä kolauksia tulee toinen toisensa perään ja asiat menevät vain hullumpaan suuntaan. Mutta kuule: Jumala on lastensa kanssa ja kääntää kaiken vielä parhaaksi. Niin Joosefkin totesi 20 vuoden jälkeen tavattuaan veljensä kaiken kokemansa jälkeen (1. Moos. 50:20).

Miten Joosef selvisi? Miten sinä selviät? Huomaa, että Joosef ei saanut yhtä ainutta kertaa kokea Jumalan ilmestymistä, toisin kuin esi-isänsä. Sinäkin saatat huutaa Jumalalle, että Hän ilmestyisi keskelle pimeyttäsi ja selittäisi missä mennään? Joosef luotti siihen, mitä hänen isänsä Jaakob oli Jumalasta kertonut. Hän päätteli, että tämä Jumala pystyisi johtamaan hänet läpi mahdottomien vaiheiden ja päätti luottaa Häneen, maksoi mitä maksoi. Hän päätti olla katkeroitumatta. Samoin me voimme pimeydessämme luottaa Jumalan Sanaan. Se ei voi pettää alta. Jumala on luvannut, että kaikki maailman voimat joutuvat taipumaan Hänen lastensa parhaaksi.

Tämä Sana – Raamattu – on psalmien mukaan jalkojemme lamppu. Tuo lamppu valaisi aina yhden askeleen kerrallaan. Mutta se riittää. Jumala nostaa sinutkin Joosefin tavoin kuoleman kaivosta avaralle maalle ja elämäsi saa olla lohdutuksena toisille kärsiville.

kuolemankaivo

Jumala kantaa meitä kuin Isä lapsiaan

Israelin erämaavaellus oli esikuvallinen kertomus seurakunnan matkasta kohti omaa luvattua maatamme, taivasta. 5. Mooseksen kirjasta haluan siteerata kahta Mooseksen puheen kohtaa, joilla Hän kuvaa Jumalan toimintaa erämaassa vaeltavalle kansalle. Huomio jo tässä vaiheessa, että kristityn kulku kohti luvattua maata käy monesti raskaan erämaan kautta. Siihen on syynsä. Älä siis ollenkaan usko sellaisia menestysjulistajia, jotka lupaavat kristityille yhä lisääntyvää helppoa elämää ja voittoisaa kulkua. Olivatpa he kuinka karismaattisia tahansa ja tapahtui heidän kauttaan mitä ihmeitä tahansa, he ovat vaihtaneet Jumalan totuuden omaksi mielihalukseen. Jumala varjelkoon meitä sellaiselta.

Mooses kertoi Israelin kansalle (5. Moos. 1: 31-33), että Jumala kantoi heitä kuin isä lapsiaan läpi pitkän, paahtavan ja raskaan erämaataipaleen. Hän jatkaa, että he eivät selvinneet siitä omin voimin vaan Jumala kulki heidän edellään etsien heille reitin, leiriytymis- eli levähdyspaikat. Jumala huolehti siis siitä, että jatkuvasti mentiin oikeaan suuntaan – vaikka se ei kansasta usein siltä tuntunutkaan – ja aina tarpeen vaatiessa, riittävän säännöllisti, heille annettiin keidashetkiä raskaan matkan varrella. Nämä kaikki samat lupaukset ovat täydellisesti voimassa sinunkin kohdallasi. Sinuakin kannetaan tässä elämässä kohti seuraavaa ja sinua johdatetaan joka päivä. Jaksa uskoa myös keidashetkiin, niitäkin tulee olemaan matkasi varrella. Voi olla, että ne ilmaantuvat juuri silloin, kun erämaa on kuumimmillaan ja voimasi lopuillaan.

Sitten Mooses kuvaa samaa asiaa toiselta kantilta (5. Moos. 8:2-5). Tämä on tärkeä huomata, sillä saamme vastauksen siihen, millaista Jumalan johdatus ja Isänrakkaus on luonteeltaan. Siitähän me haluaisimme todisteita oman arkielämämme keskellä. Mooses kertoi, kuinka Jumalan huolenpito tuli esille kurituksena (8:2), ja Hän piti kansaa tietoisesti nälässä (j. 3). Salliessaan vaikeita asioita kansansa elämään Jumala halusi paradoksaalisesti vetää heitä lähemmäs itseään. Hän halusi, ettei kansa luottaisi vain siihen, mitä havaitsee ulkoisilla aisteillaan ja laskisi mahdollisuuksiaan selvitä inhimillisten todennäköisyyksien mukaan – koska Jumala heittää todennäköisyydet romukoppaan. Jumalan kanssa tulee heittäytyä mahdottomuuksien maailmaan. Hän on Jumala, joka luo elämää tyhjästä, ja joka saa avaa tiet sinne, missä ne ovat pahiten tukossa.

Erämaataipaleella kansa joutui monta kertaa todella ahdistaviin ja mahdottomiin tilanteisiin. Milloin heiltä loppui ruoka, milloin he olivat kuolla janoon. Eikä raskas matka ollut päättyä ikinä. Jumala tahtoi heidän kuitenkin oppivan luottamaan Häneen ja Hänellä oli kaikki vastaukset jo valmiina. Sen sijaan, että kansa toistuvasti kapinoi Jumalaa vastaan ja masentui ahdistuksen edessä, he olisivat voineet luottaa Jumalan kantavan heitä ihan samoin kuin kaikkina menneinä päivinä. Sitä olisi ollut Jumalan tahtoma nöyryys ja luottamus. Ja niitä samoja asioita Hän työstää meissäkin.

Jumalalle ongelmat eivät ole ongelmia. Hän nauraa mahdottomuuksille. Mutta Hän toivoo olevansa aina ja kaikessa meidän ensimmäinen ja tärkein apumme kohde. Uskon kasvu on sitä, että luottamuksemme Jumalaan kasvaa. Sitä Hän halusi saada aikaan israelilaisten kohdalla ja sitä Hän työstää meissäkin, jatkuvasti.

Meitä siis kannetaan. Mikä on tämän huolenpidon takeena? Mistä voisimme tietää, että juuri meistä pidetään tarkkaa huolta. Ensiksi siitä, että meille luvataan se. Toisekseen siitä, että joudumme kipuihin, ahdistuksiin ja mahdottomiin tilanteisiin. Silloin voimme nostaa päämme ja tietää olevamme siinä samassa rakastavan Isän koulussa, jonka kaikki Hänen omansa ovat käyneet läpi. Heidän – ja lopulta meidän – todistuksemme on, että meitä johdatettiin tarkasti ja jokainen elämämme vaihe oli tärkeä oppikoulu Jumalan tuntemiseksi.

kantaakuinisa

Surun murtamana

Oletko kokenut elämässäsi sellaisia menetyksiä, joista et kerta kaikkiaan voi päästä yli? Onko joku läheisesi kuollut tai oletko menettänyt puolisosi toisen miehen tai naisen matkaan ja jäänyt yksinhuoltajaksi vastaamaan lapsistasi? Oletko kuullut huonoja uutisia läheisistä ihmisistäsi, onko joku pettänyt sinut niin, että olet jäänyt surun vankilaan. Tai onko lääkärisi kertonut sinulle huonoja uutisia tulevaisuudestasi? Tällaisessa hetkissä huudamme oikeutetusti: ”Missä Jumala olet!”

Haluan etsiä meille lohdutusta ja Raamatusta nousevaa toivoa kantaisä Jaakobin elämästä. Jaakob oli nimensä mukaisesti petturi, hän oli laskelmoiva jumalasuhteessaan ja osasi pettää ihmisiä. Ajattele millaisia ihmisiä Jumala käyttää suunnitelmissaan ja millaisia hän ottaa lapsikseen? Jaakob joutui kokemaan paljon kipua ja surua elämässään. Voisi sanoa, että huijaria huijattiin ja hän joutui kohtamaan tekemänsä vääryydet. Jumala oli silti tämän petturin ja laskelmoijan kanssa ja johdatti häntä.

Hirveään taisteluun Jaakob joutui palatessaan Harranista kotiinsa Kanaanin maahan. Hän joutui tuolloin kohtaamaan veljensä Esaun, joka vuosia taaksepäin oli vannonut tappavansa Jaakobin tämän petoksen tähden. Tässä tilanteessa Jaakob joutui monesti käsiteltyyn painiin itsensä Jumalan kanssa. Raamattu sanoo, että kun Jaakobin painivastus ei muuten voittanut, hän iski Jaakobia lonkkaluuhun. Murtuneena Jaakob heittäytyi Jumalan varaan ja anoi hänen siunaustaan. Jumalan voitto oli Jaakobin murtuminen ja Jaakobin voitto oli viimein ontuvana antaa elämänsä Jumalan siunauksen ja johdatuksen varaan. Jaakob menetti tässä taistelussa omavoimaisuutensa ja se korvattiin Jumalan voimalla. Eikö mieleen tulekin Paavalin mainitsema pistin, siitä seuraava heikkous ja heikkoudessa ilmestyvä Kristuksen voima?

Nyt menen itse otsikkoon. Tämä Jumalan mies joutui kokemaan elämänsä aikana monta traagista asiaa. Hänen elämänsä ei ollut voittokulkua. Ei se ehkä ole sinullakaan. Ja yhtä lailla olet Kristukseen Jeesukseen uskovana Jumalan valittu ja hänen omansa. Hän johtaa sinua yhtä varmasti kuin Jaakobin elämää.

Mutta mitä pitikään tämä johdatus sisällään? Jaakob joutui suurimpaan mahdolliseen kriisiin: Hänen rakkain poikansa kuoli. Muut veljekset toivat Joosefin verisen viitan Jaakobin nähtäväksi ja Jaakob musertui. Raamattu sanoo, ettei hän huolinut lohdutuksesta, ”vaan sanoi: `Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo.´Ja isä itki Joosefia” (1. Moos. 37: 35).

Jaakobin sisin särkyi, ja hän joutui vuosia kestävään toivottomuuteen. Hän ei jaksanut kokea iloa enää muusta perheestään eikä jaksanut uskoa Jumalan lupauksiin. Hän oli surun murtama.

Vuosien päästä Jaakob sai ihmeellisen uutisen: Joosef elää. Hän oli niin pitkittyneen surunsa hallitsema, ettei uskonut uutiseen. Suru voi viedä meidän totaaliseen epäuskoon, missä emme suostu näkemään Jumalan antamaa iloa ja lohdutusta.

Jaakob sai poikansa takaisin ja hänen henkensä elpyi. Voit ajatella, että sinun tilanteesi on eri, sillä sinä et tule saamaan takaisin menettämiesi ihmisiä. Mutta meidän tulisi laittaa toivomme Jumalaan, aivan niin kuin Jaakobin olisi tullut tehdä. Sillä Jumala on Kaikkivaltias ja Hän pystyy puhaltamaan elämänilon surun murtamaan sisimpään. Hän pystyy tuomaan värit takaisin harmaantuneeseen arkeemme. Ja monet läheisensä menettäneet saavat kokea taivaassa jälleennäkemisen riemun. Taivaassa me ymmärrämme, että asioilla oli tarkoitus. Ja meidät on tarkoitettu surun ja menettämisenkin keskellä elämään Jumalan yhteydessä. Voimme uskoa samoin kuin Aabraham, joka ”uskoi Häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan” (Room. 4: 17).

Puhaltakoon Jumalan tuuli meidän surun murtamien sisälle ja tulkoon sisällemme Kristuksen antama ilo ja lepo.

Lumiset heinät

Läpi pimeän laakson

Muutama vuosi sitten, eräänä kauniina kesäaamuna tutut ambulanssimiehet tulivat kotiini. Olin soittanut hätäkeskukseen viimeisen hätähuutoni ja sairaanhoitajat tapasivat kotonani itkuisen ja lopen uupuneen, elämäänsä väsyneen miehen. He taluttivat minut ambulanssiin, sitoivat pedille ja matka alkoi kohti mielisairaalaa.

Vuodet vammautumiseni jälkeen olivat olleet hyvin raskaita. Elämäni tuntui olevan yhtä luopumista entisestä, avuttomuutta uuden tilanteen edessä, fyysistä kipua ja raastavaa kuntoutusta. Hiljalleen elämääni hiipi krooninen väsymys ja lopulta olin aivan lopussa. Yritin jaksaa rooliani pienten lasten isänä, aviopuolisona, ystävänä ja jossain vaiheessa sananjulistajana.

Samoihin aikoihin havaitsimme, että ostamassamme ja täysin remontoimassa omakotitalossa oli ikävää maan hajua. Alkoi vuosien kestävä hajuongelma. Lisäksi lapsillamme ilmeni ongelmia ja avioliittoni alkoi voida huonommin kuin koskaan.

En muista noista vuosista tarkkaan kuin pätkiä sieltä täältä. Muistan jossain vaiheessa pikkuveljeni kuolleen traagisesti ja sitten filmi napsahtaa kokonaan hetkeksi poikki. SE hetki taisi kestää parikin vuotta. Sen muistan, että olin kuin vangittu elämään, joka muistutti kauhuelokuvaa päivä päivältä enemmän. Niiltä ajoilta minulla on kipeitä, häpeällisiä muistikuvia. Huusin Jumalan puoleen, pyysimme lukuisia ihmisiä rukoilemaan puolestamme mutta asiat menivät aina huonomaan suuntaan. Lopulta ajatus elämän päättämisestä oli kuin lämmin virta kehon sisällä, kuin vapautus kaikesta liian raskaasta.

Kaiken tämän keskellä avioliittomme silloisen vaimoni kanssa hajosi ja 20 vuoden yhteinen elämä päättyi. Se tuntui kuin toiselta puun alla jäämiseltä. Mutta vaikeuksia oli liikaa, eikä meistä ollut niitä enää käsittelemään. Olimme kuin kaksi täysin riutunutta ihmistä kyvyttöminä hoitamaan toisiamme. Saati ymmärtämään. Koin kristittynä ja sananjulistajana siirtyneeni virallisesti spitaalisen luokkaan. Häpeä oli suunnaton. Olinhan epäonnistunut rakastamaan ja pitämään liittoamme koossa.

Tiedän jotakin päihderiippuvuudestakin nykyään. Koviin kipuihin on määrätty erityisen kovia lääkkeitä. Niitä kun joutuu käyttämään päivittäin, niistä ei tahdo päästä ihan niin helposti eroon. Olen alkanut ymmärtää narkomaaneja, alkoholisteja ja lääkkeiden väärinkäyttäjiä. Entä jo heillä on ollut liian raskas elämä, entä jos heidän nykyinen tilanteensa on paljon monisyisempi kuin me kaukaa katsovat ja tuomitsevat voimme ikinä ymmärtää?

Pyydän anteeksi, jos tämä vaikuttaa nyt itseni terapoimiselta. Haluaisin kirjoittaa oman elämäni kokemusten kautta niille, jotka tänään kärsivät suunnattomien taakkojen alla ja itkevät missä Jumala on. Haluan kirjoittaa niille, joiden elämä on mennyt pieleen ja joiden on sen takia vaikea enää uskoa Jumalan rakastavan heitä.

Lainasin otsikon Psalmista 23. Siinä vanha Jumalan mies Daavid kokoaa sen, mitä Jumala on hänelle ollut hänen vaihtelevan elämänsä aikana. Elämän, jonne on mahtunut myös traagisia epäonnistumisia, masennusta ja toivottomalta näyttäviä tilanteita. Daavid kirjoittaa, että vaikka hän joutuisi pimeään laaksoon, sielläkin Herra olisi hänen kanssaan. Joissakin raamatunkäännöksissä pimeä laakso kuvataan kuoleman varjon maana. Se kuvastaa mielestäni vielä paremmin kaikkea sitä raskasta, jonka läpi kristitty saattaa joutua elämässään kulkemaan. Se todella tuntuu kuin kuolemalta.

Haluan todistaa omalta kohdaltani, että Jumala on ollut uskollinen. Katson nyt taaksepäin omaan, vuosia kestäneeseen pimeään laaksooni ja en voi sanoa muuta kuin että Jeesuksen armo ja rakkaus on kestänyt. Hän ei ole jättänyt minua vaan minua – Hänen heikointa lastaan –  on kannettu läpi tuskan ja kuoleman. Siksi olen varma – rakas lukijani – että Hän kantaa sinuakin läpi omien mahdottomalta tuntuvien elämäntilanteiden. Vaikka sinusta nyt voi tuntua epätoivoiselta ja tällainen toivon sanoma vaan ärsyttää, elämäsi kärsimykselle laitetaan vielä päätepiste. Tulee aika, jolloin Herra Jeesus sanoo: ”Jo riittää!” Silloin näet, että vaikket tuntenut Jumalan läsnäoloa, sinua on silti kannettu hetkestä hetkeen.

Kuoleman varjon laakson läpikäyneet ovat saaneet kuoliniskun omalle erinomaisuudelleen. He ovat samalla löytäneet sellaisia aarteita, joita ei löydetä muualta kuin pimeyden kätköistä. Heistä huokuu Herramme Jeesuksen Kristuksen armo. Heidän julistuksensa sisältö on kapeakatseinen mutta verrattoman syvä: ”Jeesus pelasti minut, Hän pelastaa sinutkin!”

Pimeän laakson läpi käyneet ihmiset ovat niitä, jotka joutuvat katsomaan silmästä silmään omaa heikkouttaan. Mutta siinä samalla ja samassa, he saavat samanaikaisesti kokea Kristuksen voimaa. Sillä heikkous ja voima kulkevat käsikädessä. Ihmisen on heikkous. Kristuksen on voima. Vain yhdessä ne toimivat säihkyen hukkuvalle maailmalle!

sammalsydän

Toivo, ankkuri ja armon valtaistuin

”Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon sisäpuolelle asti” (Hebr. 6:19).

Ihminen ilman toivoa menettää elämänilonsa. Toivo antaa syyn elää niinäkin hetkinä, jolloin elämä muutoin olisi liian raskasta. Toivo sanoo meille, että vaikka nyt on edessä mahdottomat haasteet, huomenna asiat voivat olla toisin.

Hebrealaiskirjeen mukaan toivo on kuin ankkuri. Ajattele laivaa kovissa myrskyissä. ilman ankkuria se lähtisi myrskyn vietäväksi ja tuhoutuisi. Ankkuri pitää laivan paikoillaan ja sen merkitys korostaa erityisesti pahana päivänä.

Kristillinen toivo on samanlainen. Se on sitä tärkeämpää, mitä vaikeammissa tilanteissa me olemme. Vaikka elämä myrskyäisi, ulkoa- tai sisältäpäin puhaltaisi rajut tuulet ja tuho näyttäisi väistämättömältä, toivon ankkuri pitää meidät pystyssä.

Kun laivan ankkuri on kiinni meren pohjassa tukevalla alustalla, kristityn toivon ankkuri kiinnittyy ”esiripun” sisäpuolelle. Esiripun sisäpuoli tarkoittaa Raamatun kuvaileman Jumalan temppelin kaikkeinpyhintä. Jumala asui siellä. Nyt tulen huikaisevimpaan ajatukseen: Raamatun mukaan tuolla kaikkeinpyhimmässä on meitä vastassa armon valtaistuin (Hebr. 4: 16). Armon valtaistuimella istuu ristiinnaulittu Kristus, Jumalan Poika.

Meidän toivomme kiinnittyy siis Jeesuksen Kristuksen armoon. Siihen armoon ja rakkauteen, jota Hän tuntee meitä kohtaan. Kun meidän elämämme joutuu myrskyyn ja pimeyteen, me saamme laittaa kaiken toivomme Jeesukseen samalla tavalla hätääntynyt lapsi laittaa toivonsa äitinsä huolenpitoon.

Armon valtaistuin on meille kaikille auki. Siis kaikille, myös sinulle. Huolimatta siitä millainen olet ja millaisten asioiden kanssa taistelet. Kristuksemme kutsuu meitä tulemaan luokseen juuri silloin, kun luonnostamme tahtoisimme häpeän tähden piiloutua. Hän tahtoo lahjoittaa meille armoaan ja laupeuttaan ja niitä tarvitsemme eniten ollessamme pahoja, huonona ja heikkoja. Hän lupaa antaa meille apunsa oikeaan aikaan. Eli silloin kun laivamme on jo uppoamassa eikä inhimillistä toivoa näy. Silloin Jeesuksemme tyynnyttää aallot niin kuin erään kerran epätoivoisten opetuslasten kanssa ja me saamme ihmetellä Hänen armonsa ja voimansa suuruutta!