Jeesuksen syvempi tunteminen

Muistatko Raamatusta kertomuksen, jossa Maria lepäsi Jeesuksen jalkojen juuressa? Marian vanhempi sisar, Martta, teki samaan aikaan kovasti töitä palvellakseen Jeesusta, saadakseen tälle muun muassa ruokaa valmiiksi. Tässä kertomuksessa on jotain mielettömän syvää, jotain, minkä tulisi painua meidän sydämeen syvälle. Jeesus antoi tunnustusta Marialle, vaikka hän oli näin ihmisten kuvakulmasta ajateltuna laiska: hän jätti siskonsa tekemään yksin kaikki tarvittavat työt. Jeesus sanoi, että Maria oli valinnut hyvän osan, ja että hän saisi tuon osansa myös pitää. Mitä Maria valitsi? Hän tahtoi olla Jeesuksen lähellä, maksoi mitä maksoi. Hän oli lumoutunut Jeesuksesta, niin että halusi vain olla Hänen jalkojensa juuressa. Maria halusi oppia tuntemaan Jeesusta syvemmin.

Jeesus on kristillisyyden keskus. Häneen kulminoituu (keskittyy) kaikki todella meidän hengelliselle elämällemme olennainen ja tärkeä. Me voimme touhuta kaikkea hengellistä ja antaa kaikki energiamme siihen, mitä voimme Jumalalle tehdä, mutta silloin emme elä siinä parhaassa osassa, mitä meille on varattu.

Paavali jatkaa tätä Jeesuksen syvää opetusta kirjeissään. Efesolaiskirjeessä Paavali rukoilee uskovien puolesta, että he voisivat saada viisauden ja ilmestyksen hengen Kristuksen tuntemisessa. Tämä viisauden ja ilmestyksen henki ei ole Pyhä Henki (joka meillä uskovilla jo on) vaan se on todellista hengellistä ymmärrystä tuntea Jeesus. Huomaa, että kirjeen vastaanottanut seurakunta oli Paavalin itsensä perustama ja myös hänen opettama. Paavali oli seurakunnan perustamisen jälkeen viipynyt paikkakunnalla yli kaksi vuotta. Tuona aikana hän oli opettanut efesolaisille tarkkaan evankeliumin salaisuudet. Efosolaiset olivat varmasti saaneet oppia tuntemaan Jeesusta ja silti Paavali rukoilee yhä tätä saman tuntemisen lisääntymistä. Miksi? Jeesusta ei voi koskaan tuntea liian syvällä tavalla, me parhaimmillaankin näemme Hänet kuin kuvastimesta. Uskossa ei ole mitään suurempaa kuin oppia tuntemaan Kristus!

Kolossalaiskirjeessä Paavali avaa sydäntään hiukan enemmän ja hän paljastaa taistelevansa voimakkaasti eri seurakuntien puolesta, myös Kolossan. Mikä oli hänen taistelunsa ja kilvoittelunsa aihe? Hän taisteli jokaisen uskovan puolesta, että he olisivat oppineet tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen.

Alatko tässä ymmärtää Raamatun keskeisen ilmoituksen? Näetkö Jumalan tahdon? Paavali taisteli seurakuntien puolesta, etteivät nämä kadottaisi Kristusta silmiensä edestä. Galatian seurakunnallehan oli pitkälti jo käynyt niin. Paavali joutui tuskaisena tivaamaan heiltä, kuka oli saanut heidät lumottua, niin että heidän uskonsa keskipisteenä ei enää ollutkaan ristiinnaulittu Kristus.

Jeesus, Hänen persoonansa ja sovitustyönsä ovat Raamatun syvintä mahdollista teologiaa. Jumalalla ei ole mitään ihmeellisempää, ei mitään voimakkaampaa eikä mitään syvempää kuin Oma Poikansa. Siksi Jeesuksen tuntemisen syveneminen syventää meidän uskoamme. Itse asiassa kaikki hengellinen kasvu on kasvua syvemmälle Kristukseen.

Kuinka me voimme oppia tuntemaan syvemmin Vapahtajamme? Pyhän Hengen tehtävä on viedä meidät kaikkeen totuuteen ja opettaa meille kaikki. Hänen päätehtävänsä meissä on opettaa meille Kristusta, tehdä Hänet meille kaikeksi kaikessa! Pyhä Henki saa meidät kaipaamaan Jeesusta ja vie meidät tutkimaan Hänen Sanaansa. Juuri Raamatusta löydämme Jeesuksen, opimme tuntemaan Hänen ihmeellisyyttään. Kuitenkin uskallan väittää, että raamatunluku sinänsä ei saa meitä ihastelemaan Jeesusta, vaan sen tekee nimenomaan Pyhän Hengen opetus. On tärkeää muistaa, että me emme lue Raamattua ollaksemme hyväksytympiä, vaan jotta saisimme tutustua paremmin Herraamme. Kun huomaamme itsessämme suoranaista haluttomuutta Raamatun lukua kohtaan, tulee meidän silloin taas ymmärtää, että Jeesus on kaikkemme. Hän pystyy meissä vaikuttamaan tälläkin alueella tahtomista ja tekemistä.

Pyhä Henki siis saa meidän sydämemme syttymään Jeesukselle esimerkiksi Raamatun lukemisen kautta. Lisäksi tarvitsemme Hengeltä erityistä ilmestystietoa. Tällöin Pyhä Henki aivan hämmästyttävällä tavalla kuiskaa meidän sisällämme Jeesuksen valtavuutta. Henki jakaa tätä ilmestystietoa yleensä silloin, kun olemme pettyneet itseemme. Jumala käyttää siis epäonnistumisiakin välineinä avatakseen meille Jeesuksen sovitustyön merkitystä. Näin meidän luottamuksemme kohde vaihdetaan meistä itsestämme kohti Kristusta!

Jeesus ei ole jotain, joka jää uskomme kypsyessä taka-alalle. Hän ei saisi hukkua esimerkiksi hengellisen puuhasteluumme, vaan meidän tulisi aina Marian tavoin pysyä hänen lähellään. Jeesuksen tulee aina olla keskus! Hän on Hyvä Paimen, jonka kanssa meidän on turvallista olla. Hän on Valkeus, jonka loisteessa saamme kulkea. Hän on tie, jota seuraamalla emme voi eksyä. Hän on Elämän leipä, jota syömällä täytymme ja Elämän vesi, jota juomalla emme enää muuta kaipaa. Hän on portti pelastukseen sekä myös kaikkeen Jumalan tahtoon.

fence-955060_1280

Pyhän läheisyydessä

Jumalan lapsina kaipaamme usein Jumalan läheisyyttä. Pyhän Hengen vaikutuksesta sisimmässä me koemme merkillistä ”tyhjyyttä” ja kaipuuta Jeesusta kohtaan. Tämä kaipaus on itsessään hyvä ja tärkeä asia.

On olemassa aitoa Jumalan läsnäoloa ja läheisyyttä ja on olemassa myös keinotekoista, vääränlaista ”läsnäoloa”. Tämä jälkimmäinen saattaa antaa tunteita ja kokemuksia, jotka voivat alkaa jopa vieraannuttamaan Jumalan aidosta läheisyydestä. Keinotekoisessa läheisyydessä kysymys voi olla sielullisista tunteista, hyvänolon tunteista ja niistä tunteista, joissa koetaan jonkinasteista hallinnan menettämistä.

Jumala ilmestyy aidossa läsnäolossaan aina kahdella tavalla. Nämä kaksi tapaa johtuvat Hänen olemuksestaan, jossa on kaksi puolta: Hän on pyhä ja armollinen.

Jumalan pyhyyden läsnäolossa ihminen kutistuu aina pieneksi. Jumalan todellinen läsnäolo on kuin valokeila, joka valaisee elämäämme. Sitä seuraa ihmisen synnintunto. Näin kävi profeetta Jesajalle, joka alkoi Jumalan läsnäolossa nähdä itsensä saastaisena ja epäonnistuneena.

Ilmestyskirjassa apostoli Johannes kohtasi Jeesuksen Patmos–nimisellä saarella. Mitä hänelle tapahtui? Hän kaatui kuin kuolleena maahan. Pyhän läsnäolossa ihminen ei ole mitään, siinä Jumala on kaikki.

Sanotaan, että ne, jotka elävät aidossa yhteydessä Jeesukseen, tuntevat syvimmin oman kehnoutensa. Miksi näin? Silloin ollaan lähinnä Taivaallista Valoa. Vain ne, jotka ovat kaukana valosta, voivat ylpeillä omalla hengellisyydellään, puhtaudellaan tai tahdon lujuudellaan; hämärästä käsin ei voi nähdä selvästi omaa pimeyttä.

Pyhän Hengen tehtävänä on osoittaa synti synniksi, myös uskovan elämässä. Juuri tätä Pyhän Hengen työtä meissä voidaan pitää osoituksena Jumalan läsnäolosta elämässämme. Hän osoittaa Jumalan lain mittapuulla uskovalle tämän puutteellisuuden, vilpillisyyden ja itsekkyyden. Uskova saa tässä läheisyydessä havaita olevansa itsessään haalea, kapinallinen ja itserakas.

Pyhän läsnäolossa ihminen kohtaa myös armollisen Jumalan. Kun Pyhä Henki on saanut osoittaa kristitylle tämän tarpeen, Hän osoittaa seuraavaksi Jumalan Karitsan. Tässä läheisyydessä murtunut ihminen katselee vapisevin sydämin ristillä riippuvaa Jumalan Poikaa. Tässä kristitty näkee kaikkien syntiensä olevan laitettu Pojan päälle ja Hänen kärsivän niihin vuoksi hirmuista tuomiota.

Jumalan läheisyydessä elävät ovat tulleet ristin juurelle, he elävät jatkuvasti Golgatan läheisyydessä. Jumalan valokeilassa he näkevät oman pahuutensa ja siksi luottavat yksin armoon. Keinotekoisessa ”läsnäolossa” elävät eivät tiedä tästä mitään. Heidän itseriittoinen hengellisyytensä kasvaa kuin kimalteleva saippuakupla, joka on jatkuvassa vaarassa puhjeta jättämättä mitään jälkeensä.

Jumalan lähellä oleva ihminen on aina hengellisesti köyhä (Matt. 5:3). Hän tuntee syvästi oman puutteellisuutensa ja siksi hänellä on kaipaus Vapahtajaansa kohtaan. Hän elää uudistuvassa suhteessa Jumalaan – tämän uudistumisen lähde on jatkuva syntien anteeksiantamus. Tällaiset ihmiset ovat armollisia myös toisille ihmisille. He nostavat ylös epäonnistuneita ja kulkevat yhdessä hylättyjen kanssa. He johtavat toisia kristittyjä aitoon Jumalan läsnäoloon, ristin juurelle, armollisen Kristuksen yhteyteen.

pyhanlaheisyydessa

Mitä tarkoittaa Hengen laki?

Tämä on hyvä sanoma huonoille kristityille! Oletko väsynyt vastustamaan syntiä ja kokemaan yhä uusia tappioita? Koetko, että synti hallitsee sinua etkä kykene elämään Herrasi tahdon mukaan? Tuntuuko sinusta siltä, että olet kuin kuollut Jumalan hyvän tahdon tekemiselle. Silloin tämä sanoma on sinulle.

Roomalaiskirjeen luvussa 8 Paavali mainitsee sanat ”elämän hengen laki”. Siinä samassa yhteydessä mainitaan synnin ja kuoleman lait, joihin viitataan saman kirjeen luvuissa 6 ja 7. Aihepiiri on vaikea ja se vaatisi pitkät selonteot, mutta itse totuus on yksinkertainen ja ällistystävän ilahduttava!

Synnin ruumis tarkoittaa meidän lihaamme eli vanhaa ihmistä, joka aina kapinoi Jumalaa vastaan ja joka tahtoo tehdä syntiä. Jos sen pystyy suitsimaan ns julkisynneistä, se tulee esiin uskonnollisena ylemmyytenä, kovuutena ja toisten tuomitsemisena. Kuoleman ruumiilla Paavali viittaa luvun 7 loppuun, jossa hän tuskailee, ettei kykene tekemään sitä hyvää mitä haluaisi ja mitä Jumalan laki vaatisi (7: 23-24). Kuoleman ruumis tarkoittaa siis, että meidän lihamme – me itse – olemme kuin kuolleita tekemään Jumalan hyvää tahtoa elämässämme. Oletko kokenut elämässäsi sekä synnin että kuoleman ruumiin ongelmaa? Minä olen.

Elämän Hengen laki tarkoittaa Pyhää Henkeä, joka tuo mukanaan Jumalan tahdon mukaisen elämän. Se on sitä elämää, jota ihminen on tarkoitettu elämään ja mikä on hänelle parasta. Se on elämää rakkaudessa, ilossa, levossa ja toisten palvelemisessa. Kristitty ei tahdostaan huolimatta saa sitä aikaan, mutta Jumalan henki saa. Sana ”laki” tarkoittaa tässä yhteydessä kuin painovoimalakia. Jos tiputat katonharjalta kiven, voit olla varma, että se putoaa maahan. Se ei voi singahtaa taivaalle painovoimalain tähden. Sama asia koskee Pyhää Henkeä. Meissä kristityissä asuvana Hän luo meihin elämää painovoimalain varmuudella. Hän työntää sivuun synnin ja kuoleman ruumiimme ongelmat ja luo sitä, mitä itse emme saaneet aikaan.

Tästä huolimatta on tuskallista huomata, että moni kristitty elää yhä omien voimiensa ja tahtonsa äärirajoille yrittäen saada aikaan hengellistä elämää. Jumala ei ole heitä siihen kutsunut vaan heidän lihansa on ylpeydessään houkutellut heitä itseriittoisuuteen. On nöyryyttävää myöntää itselleen ja Jumalalle tarvitsevansa apua. On nöyryyttävää tulla Jeesuksen luokse yhä uudestaan epäonnistuneena ja tyhjin käsin.

Elämän Hengen laki ei toimi yhteistyössä meidän voimiemme kanssa. Hän luo elämää ja Hän tahtoo siitä kunnian. Tämäkin on helppoa ymmärtää väärin. Jumala kyllä tahtoo meidän ymmärtävän pyhityksen tärkeyden. Mutta sen sijaan, että jatkaisimme taisteluamme omavoimaisesti, Jeesus odottaa meidän luovuttavan sen Hänelle. Voimiensa tunnossa olevat kristityt eivät ymmärrä tästä mitään, tiedän sen kipeästi omasta kokemuksestani. Mutta ne, jotka ovat taistelleet itseään suurempia voimia vastaan vuosia, he ovat valmiita antamaan ohjakset Jeesukselle. Annetaan elämämme Hänelle, Hänellä on meitä kohtaan hyvät suunnitelmat.

IMG_3060

Että kantaisitte hedelmää

Viinipuu -vertauksesta olen kirjoittanut aiemminkin, mutta haluan käsitellä sitä nyt eri näkökulmasta.  Vertauksessa on sellaisia syvyyksiä, jotka ovat aivan keskeisiä meidän uskollemme. Nyt haluan ottaa esiin aiheeseen liittyvät 2 yleistä erehdystä.

Ensimmäinen niistä on se ajatus, ettei sillä ole niin väliä, miten me Jumalan lapsina elämme. Tämä on vaikea aihe, mutta haluan ottaa sen esille tuodakseni esille sekä Jumalan tahtoa että evankeliumin kirkkautta. Jumalan tahto on se, että me Hänen lapsinaan tuotamme Hänelle kunniaa. Hän on julistanut meidät pyhiksi uskoontulostamme lähtien ja siitä samasta hetkestä alkaen alkaa elämässämme Jumalan pyhittävä työ. Raamattu monessa yhteydessä vakuuttaa meille, että Jumalan tahto on meidän pyhittymisemme. Se tarkoittaa sitä, että elämämme muuttuu enenevästi Jumalan tahdon mukaiseksi ja Jeesuksen elämän kaltaiseksi.

Opetus pyhityksestä ahdistaa monia ja tässä tulemme erehdykseen numero 2. Jumala ei ole tarkoittanut meidän kykenevän muuttamaan itse itseämme. Hän ei oleta, että pystyisimme luopumaan synneistämme omin voimin tai heijastamaan Hänen rakkauttaan vain päättämällä tehdä niin. Monet ovat oikaisseet tässä kohtaa tyyliin ”jos kerran Jumala tahtoo pyhää elämää, niin tokihan minä siihen pystyn.” Lopputuloksena on pahimmillaan uskostaan luopunut loppuunpalanut ihminen.

Viinipuu -vertaus opettaa, että Jeesus on meille keskeinen kaikessa. Voimme kantaa elämällämme hedelmää sen mukaan, kuin Jeesus saa meissä evankeliuminsa voimalla vaikuttaa. Mikä sitten estää Hänen vaikutustaan? Se, ettemme ymmärrä elintärkeää ja jatkuvaa riippuvuuttamme Hänestä. Meistä on hullua, että oksa voisi roikkua ilmassa ilman runkoa ja kantaa herkullisia omenoita. Yhtä älytöntä ja mahdotonta on Jeesuksen mukaan kristitty, joka yrittää pyhittyä omin voimin. Tai Jumalan auttamana.

Uskomme alussa jokainen meistä on hyvin omavoimainen. Me uskomme omiin mahdollisuuksiimme ja moraaliimme. Saatamme nähdä itsessämme joitain puutteita, mutta ajattelemme Jumalan armon avulla pääsevämme niistä eroon. Uskomme kasvaessa Jumala antaa meidän kokea yhä enenevää heikkoutta, jotta alkaisimme syvemmin ymmärtämään Jeesuksen tärkeyden uskonelämämme jokaisessa vaiheessa. Kypsä ja koeteltu usko painaa päänsä alas Jeesuksen sanojen edessä: ”Ilman minua te ette voi mitään.” Mutta kypsät uskovat myös tietävät, että Jeesus synnyttää heissä hedelmää, pyhitystä Jumalan kunniaksi. He eivät luultavasti näe sitä itse, koska Jeesus on vallannut heidän sydämensä.

Meissä tapahtuva pyhitys ei ole sitä, että voisimme nostaa itseämme toisten yläpuolelle. Se ei ilmene oikeassa olemisena, hengellisenä kovuutena, moraalisena paremmuutena ja samalla toisten tallaamisena. Jos pyhittyminen on Jeesuksen kaltaisuutta, silloin hedelmää tuottavasta kristitystä huokuu lempeys, nöyryys, rakkaus ja myötätunto. Sellaisen ihmisen luokse voi epäonnistunut ja ahdistunut kristitty mennä ja kokea olevansa hyväksytty ja turvassa.

Olin kerran eräässä hengellisille työntekijöille tarkoitetussa kokouksessa. Sali oli täynnä pastoreita, pappeja, raamattuopettajia, evankelistoja ja niin edelleen. Kokouksessa monet käyttivät puheenvuoroja ja ajatuksia lenteli hengellisen elämän parantamiseksi. Olin jo aika ahdistunut, kunnes eräs vanha mies nousi esiin. Hän tarttui huonon tasapainon takia molemmin käsin puhujapönttöön kiinni ja sanoi vapisevin äänin: ”Olemmeko unohtaneet sen, että ilman Jeesusta me emme voi mitään?” Sydämeni tulvahti täyteen kiitosta ja olin näkevinäni kokoussalissamme palasen Jumalan kirkkautta.

IMG_5593

Kaksi ihmeellistä kutsua

”Tulkaa minun tyköni” (Matt. 11:28)

”Pysykää Minussa” (Joh. 15:4)

Yhä edelleen Jeesus kutsuu tulemaan Hänen luokseen kaikkia väsyneitä, särkyneitä, syntisiä, lain mitan täyttämättömiä, yhteyden ulkopuolelle heitettyjä, yksinäisiä ja hylättyjä ihmisiä. Hän kutsuu meitä tulemaan luokseen sellaisena kuin juuri tänään olemme, jotta Hän saisi antaa meille syntimme anteeksi, ottaa meidät lähelleen ja rakastaa meitä ehdoitta. Joka näin tulee Jeesuksen luokse, rakastuu tähän ihmeelliseen Vapahtajaan ja Antajaan.

Miksi rakkautemme vuosien myötä kylmenee ja uskomme heikkenee? Syynä on se, että olemme unohtaneet Jeesuksen toisen pyynnön. Se pyyntö osoitetaan niille, jotka ovat jo tulleet Hänen luokseen. Hän pyytää meitä jäämään luokseen. Itseasiassa Jeesus ei pyydä vain pysymään hänen luonaan, vaan Hänessä.

Jeesus kutsuu meitä kristittyjä siis mitä läheisimpään yhteyteen kanssaan. Sellaiseen yhteyteen, jossa Hän saa olla sama Vapahtaja, joka Hän oli meille uskomme alussa. Hän pyytää, että olisimme edelleen – jokaisena päivänämme – Hänen armonsa ja rakkautensa piirissä ja pysyisimme siinä.

Tässä on suuri salaisuus uskomme kasvuun ja syvempään hengelliseen elämään. Se ei löydy katsomalla itseemme tai itseämme parantelemalla, vaan luottamalla Jeesukseen aina ja kaikissa asioissa. Ilman Jeesusta me emme voi mitään, mutta Hänen kanssaan voimme kaiken.

sydanmetsa