Avainsana: usko

Mikä on sinun kuoleman kaivosi?

Published on by Jaakko Pirttiaho2 Comments

Eräänä kauniina päivänä pahaa-aavistamaton Joosef heitettiin sidottuna kuivuneeseen kaivoon. Hänen päälleen kävivät hänen omat veljensä, joihin hän luotti. Joosef rukoili ja anoi armoa. Sen sijaan, että veljet olisivat katuneet tekoaan, he myivät hänet orjaksi kaukaiseen Egyptiin.

Joosefin maailma särkyi tuona päivänä. Hän joutui rakkaittensa pettämäksi, eroon perheestään, isästään sekä pois tutuilta kotikulmiltaan uuteen vieraaseen maahan, jossa puhuttiin vierasta kieltä ja palveltiin vieraita jumalia. Missä Jumala oli silloin? Hän oli hyvin lähellä. Hän ohjasi tapahtumia Joosefin ja miljoonien ihmisten parhaaksi. Hän koulutti Joosefia käyttöönsä pelastaakseen lukemattoman määrän ihmisiä.

Onko sinun maailmasi mennyt rikki yhdessä hetkessä? Oletko saanut ikävän diagnoosin, ovatko tutut ihmiset pettäneet sinut tai oletko saanut puhelinsoiton, jonka jälkeen silmissäsi pimeni? Oletko joutunut kysymään, miten ihmeessä hyvä ja rakastava Jumala voi sallia sellaista elämääsi? Miten Hän voi sallia asioita, joita et voi mitenkään kestää?

Jumala valmistaa oudoissa kärsimyksen kouluissa niitä, joita Hän tulee käyttämään muiden auttamiseksi. Joskus ne koulut kestävät vuosia tai vuosikymmeniä, ihan kuin Joosefin, Mooseksen tai Paavalin elämässä. Joskus tuntuu, että sielua särkyviä kolauksia tulee toinen toisensa perään ja asiat menevät vain hullumpaan suuntaan. Mutta kuule: Jumala on lastensa kanssa ja kääntää kaiken vielä parhaaksi. Niin Joosefkin totesi 20 vuoden jälkeen tavattuaan veljensä kaiken kokemansa jälkeen (1. Moos. 50:20).

Miten Joosef selvisi? Miten sinä selviät? Huomaa, että Joosef ei saanut yhtä ainutta kertaa kokea Jumalan ilmestymistä, toisin kuin esi-isänsä. Sinäkin saatat huutaa Jumalalle, että Hän ilmestyisi keskelle pimeyttäsi ja selittäisi missä mennään? Joosef luotti siihen, mitä hänen isänsä Jaakob oli Jumalasta kertonut. Hän päätteli, että tämä Jumala pystyisi johtamaan hänet läpi mahdottomien vaiheiden ja päätti luottaa Häneen, maksoi mitä maksoi. Hän päätti olla katkeroitumatta. Samoin me voimme pimeydessämme luottaa Jumalan Sanaan. Se ei voi pettää alta. Jumala on luvannut, että kaikki maailman voimat joutuvat taipumaan Hänen lastensa parhaaksi.

Tämä Sana – Raamattu – on psalmien mukaan jalkojemme lamppu. Tuo lamppu valaisi aina yhden askeleen kerrallaan. Mutta se riittää. Jumala nostaa sinutkin Joosefin tavoin kuoleman kaivosta avaralle maalle ja elämäsi saa olla lohdutuksena toisille kärsiville.

kuolemankaivo

Rankat vastukset syövät rohkeuden

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

Tämä kirjoitus on sinulle, joka pidät itseäsi liian huonona Jumalan armolle ja taivaspaikalle. Samoin kirjoitan niille, jotka näkevät liian suuria vastuksia itsessään tai ympärillään jaksaakseen jatkaa uskonmatkaa kohti sen lopullista täyttymystä, taivasta.

Otan Raamatun avukseni ja tällä kertaa käymme läpi murheellista kertomusta, joka löytyy 4. Mooseksen kirjasta luvusta 13. Siinä Egyptistä Jumalan voiman vapauttama kansa oli tullut erämaan kautta luvatun maan – Kanaanin maan – rajoille. Mooses salli 12 miehen käydä suorittamassa taktista tarkkailua maassa 40 päivän ajan; näiden tarkkailijoiden tuli tuoda tietoa maan hyvyydestä ja siitä, millaiset vastustajat heitä odottivat. Tarkkailijat palasivat ja kertoivat 2 asiaa: ”(1) Maa on kyllä juuri niin ihmeellisen hyvä ja ihana kuin Jumala on luvannut. Mutta (2) me emme ikinä tule valloittamaan sitä omaksemme. Olemme aivan liian vähäpätöinen kansa verrattuna Kanaanin maan kansoihin. He ovat jättiläisiä ja me näytimme heidän silmissään heinäsirkoilta. On parempi jättää ylittämätä luvatun maan rajaa ja luovuttaa kuin joutua tapetuksi.”

Tämä Raamatun kertomus on Jumalan puhetta myös meille tämän päivän kristityille. Mekin olemme vapautuneet saatanan valtakunnasta Jumalan ihmeellisen armon ansioista ja olemme omalla, monesti raskaalla ja kuivalla erämaavaelluksella kohti luvattua maatamme, taivasta. Ja samoin kuin tarkkailijat, tiedämme taivaan olevan ihana paikka, sellainen missä me saamme levätä erämaanvaelluksen murheista ja iloita ikuisesti Jeesuksen ja läheistemme seurassa.

Emme kyseenalaista pelastuksen todellisuutta ja sen ihanuutta, mutta saatamme kokea tarkkailijoiden tavoin, ettemme ikinä pääse sinne perille. Olemme joko itse liian heikkoja ja huonoja tai vastustajamme liian vahvoja. Eikö niin, että heinäsirkkavertaus on osuva siinä mielessä, että monesti koemme olevamme kuin piskuisia liiskattavia heinäsirkkoja suurten jättimäisten vihollistemme edessä, kuten synti, oma sisäinen kapina ja turmelus, Saatanan estävä toiminta ja niin edelleen? Miten voisimme päästä näiden vastusten läpi omistamaan meille luvatun perinnön? Miten voisimme olla riittävän vahvoja loppuun saakka ja voittaa?

12:sta tarkkailijassa oli 2 miestä, jotka näkivät asiat eri tavalla, uskon silmillä. He kyllä tajusivat inhimilliset realiteetit siinä missä toisetkin ja ymmärsivät, ettei heidän auttanut mennä heiluttelemaan miekkojaan metriä pidempiä vihollisjoukkoja vastaan omassa voimassaan. Mutta huomaa, mitä he sanoivat: ”Me hyökkäämme sinne heti ja otamme maan haltuumme! Me pystymme siihen!” (4. Moos. 13: 30). Miksi he kokivat näin? Koska heissä oli Raamatun mukaan toinen henki, uskon henki. He kyllä ymmärsivät ihmimillisen mahdottomuuden selvitä mutta katsoivat Jumala mahdollisuuksiin ja ne olivat rajattomat.

Jumala vihastui kansalleen. Ei siksi, että he olivat niin pieniä ja heikkoja. Ei myöskään siksi, että he osasivat sotia huonommin kuin muut kansat vaan siksi, että he olivat unohtaneet keskeisimmän asian: Luottamuksen siihen Jumalaan, joka oli kantanut heitä päivästä päivään luvatun maan rajalle saakka.

Tätä samaa lohdutuksen ja nuhtelunkin sanomaa Jumala haluaa tänään opettaa meille lopun ajan kristityille: Perille taivaaseen pääseminen ei ole kiinni meidän kyvyistämme, osaamisestamme tai voimastamme. Kyse on aina Jumalan toiminnasta. Hän tahtoo tuoda kansansa luokseen taivaan kotiin ja Hän on täysin kykenevä siihen.

Jumala kehoitti Israelin kansaa silloin ja myös meitä tänään luottamaan Häneen. Hän pyytää meitä lepäämään ja katsomaan yksin Häneen ja siihen, mitä Hän elämässämme pystyy tekemään. Katsomaan yksin ristiin ja lepäämään sen juurella. Levosta nousee todellinen Jumalan tarkoittama aktiivisuus. Vaikka meistä tuntuu, että vastuksemme ovat liian suuria, niin Jumalalle ne ovat kuin ilmaa. Ja vaikka emme itse kykene saamaan tätä uskoa aikaan, voimme pyytää, että sitä annetaan meille. Jumala lahjoittaa sitä meille evankeliumin kuulemisen kautta. Pyri siis kuuntelemaan sellaista sanomaa, joka ei käännä katsettasi itseesi vaan Jumalan Karitsaan!

rankatvastukset

Ihmisen osuus ja Jumalan toiminta

Published on by Jaakko Pirttiaho6 Comments

Muutamia vuosia taaksepäin olin eräässä seurakunnassa puhumassa Jumalan armosta. Puhuin, kuinka Jumala toimii meidän puolestamme ja vaikuttaa meissä kaiken hyvän tapahtumisen. Käsittelin muistaakseni pyhittäytymistä ja korostin, että Jumala pyhittää meidät, emme itse voi sitä tehdä. Kokouksen jälkeen eräs henkilö soitti minulle ja kehui puhettani erinomaiseksi. Sitten hän lisäsi jotain, joka on jäänyt soimaan mieleeni aina tänne asti: ”Mutta on ihmisellä jokin osa tässä kaikessa. Ei Jumala ihan kaikkea tee ihmisen puolesta.” Tätä ihmisen osuutta Jumalan armollisen toiminnan keskellä olen yrittänyt selvittää jo joitain vuosia, aina tuosta puhelinsoitosta lähtien. Aihe on melkoisen vaikea ja jakaa paljon mielipiteitä. Seuraavassa on niitä löytöjä, joista olen saanut nauttia aiheen kanssa taistellessani.

Jumala toimii, mutta…

Olemme varmasti kaikki valmiita sanomaan, että Jumala on valtavan suuri ja voimakas ja Hän voi tehdä mitä vain. Uskomme, että Hänellä on meitä kohtaan hyvä tahto ja että Hän on valmis auttamaan meitä meidän ongelmissamme ja antavan meille armoaan. Tiedämme, että Jumala on antanut meille suuria lupauksia ja haluamme niiden toteutuvan elämässämme. Tämä kaikki on todella hyvää ja oikeaa, Jumalan itsensä meille ilmoittamaa. Hän tahtoo siunata elämäämme ja antaa meille hyvää! Tällaisen varmuuden perään meillä saattaa kuitenkin olla ajatus siitä, että tämä kaikki on ehdollista. Nämä Jumalan lupaukset, Hänen suunnaton armonsa ja rakkautensa ovat voimassa samalla tavalla kuin vanhan liiton aikana: jos pidät Hänen käskynsä, saat kokea Hänen ihmeellistä voimaansa. Jos taas epäonnistut tekemään Hänen tahtoaan, kaikki nuo suurenmoiset asiat menevät ohitsesi, et enää ole niiden ulottuvissa.

Ihmisen osuus

Ihmisen osuus voi olla ajatuksissamme jotain seuraavaa: pitää Jumalan antamat käskyt tai ainakin yrittää parhaansa niiden suhteen, lähestyä Jumalaa, olla Jumalalle auki, antautua ehdoitta, pitää itsensä puhtaana ja siten käyttökelpoisena ja arvollisena tai sitten, jos ei mikään näistä oikein onnistu, ylipäätään haluta kaikkea hyvää ja Jumalallista. Meistä jokainen saattaa määritellä tämän oman osuutensa hieman eri tavalla mutta yhteistä kaikille on se, että näin tehdessämme ajattelemme pitävämme oman osuutemme ja silloin Jumala pitää omansa. Jumalan siunaus ja toiminta elämässämme on siis seurausta siitä, miten itse olemme eläneet tai edes halunneet elää. Tärkeintä on se, että ihminen yrittää ja antaa kaikkensa, Jumala sitten armossaan tukee tätä ihmisen yrittämistä ja antaa kaiken tarvittavan. Tämä ajattelumalli on monesti hyvin salakavala ja vaatii Jumalan armollista valoa paljastuakseen. Kyseessä on täsmälleen sama ideologia kuin fariseuksilla oli: kukaan ihminen ei voi täyttää Jumala tahtoa täydellisesti mutta ihmisen tulee yrittää tehdä niin kaikesta sydämestään. Tämän jälkeen Jumala osoittaa armoaan tällaiselle ihmiselle ja vaikuttaa Hänessä kaiken lopun puuttuvan. Lisäksi Jumala katsoo sormiensa läpi sellaisen ihmisen puutteita, joka kilvoittelee tosissaan.

Jumalan osuus

Voidaksemme vastata kysymykseen ihmisen osuudesta meidän täytyy tarkastella Jumalan osuutta. Jo Vanhan testamentin puolella Jumala lupasi olla varsin aktiivinen ihmisen suhteen, Hän lupasi puhdistaa omansa kaikesta synnistä ja vaikuttaa itse sen, että he eläisivät Hänen tahtonsa mukaan. Jumala siis lupasi olla aktiivinen! Jumala lupasi itse tehdä ja vaikuttaa oman tahtonsa tapahtumisen. Ajattele Jumalan suunnatonta uhria meidän puolestamme: Kristus ristillä! Mikä sai Jumalan rikkomaan itsensä ihmisen puolesta? Mikä sai Hänet antamaan elämänsä puolestasi? Suunnaton armo, joka ei ole mitenkään sidoksissa mihinkään siihen, mitä me olemme itsessämme tai yritämme olla. Jumala tuli ihmiseksi – lähestyi ihmistä – ilman, että ihminen sitä millään tavalla halusi. Raamattu päinvastoin todistaa, että ”Hän tuli omiensa tykö, ja Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan.” Tämä sama jumalallinen periaate tulisi jatkua meidän elämämme jokaisena päivänä: Jumala tahtoo ja myös tahtonsa mukaan toteuttaa.

Fredrik Wislöffin kirja Ansaitsematon armo alkaa näillä sanoilla: ”Ihmisen oikea asenne Jumalaan nähden on olla saamassa – aina vain saamassa.” Miten ihmeellistä! Se Jumala, joka yksin oli aktiivinen meidän pelastamisessa, on yksin aktiivinen myös meidän uskonelämässä. Jumala on se, joka ”vaikuttaa kaiken oman tahtonsa ja päätöksensä mukaan.” Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen, antautumisen, pyhityksen ja koko hengellisen elämän eri muotoineen. ”Hänestä, Häneen ja Hänen kauttaan on kaikki. Hänelle kunnia iankaikkisesti!”

Jumalan armo ja Hänen lupaukset meidän elämäämme kohtaan eivät ole ehdollisia, ne eivät ole riippuvaisia meidän onnistumisista tai yrityksistä. Raamattu selkeästi ilmoittaa, että kaikki Jumalan lupaukset ovat totta Kristuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä ei ole sidottu millään lailla meidän vaellukseemme vaan ainoastaan Kristuksen sovitustyöhön. Nyt Jumalan armo ja rakkaus, Hänen valtavat lupauksensa ovat joka hetki meidän, niitä ei voida mitenkään ansaita.

Vedenjakajalla

Palaamme vielä hetkeksi pohtimaan ihmisen osuutta. Meillä jokaisella on luonnostamme siis seuraavanlainen hengellinen yhtälö, ainakin alitajuisesti:

Jumalan toiminta

+ ihmisen toiminta

= Raamatun mukainen hengellinen elämä

Me kipuilemme monesti joko näkyvällä tavalla tai sitten salaa sisimmässämme sitä, että emme kykene täyttämään kuvittelemaamme ihmisen osuutta. Tällöin ajattelemme jäävämme paitsi Jumalan siunauksista ja paremmasta hengellisestä elämästä. Myöskään armoa emme kykene ottamaan vastaan, sehän ei kuulu näin surkealle kristitylle. Yhtälö ei toimi, koska ihminen pettää oman osuutensa. Toisaalta taas, jos yhtälön koetaan toimivan (ei ole kuitenkaan tae todellisesta hengellisestä elämästä, voi olla vain ihmisen omaa tyytyväisyyttä, omavanhurskautta), ihminen kokee onnistuvansa täyttämään osuutensa ja ottaa siitä itselleen kunnian.

Jumala joutuu monen nöyryytyksen kautta osoittamaan meille, että kaikki on Hänen armonsa varassa, meillä ei ole itsessämme mitään. Joudumme lankeamisten ja hengellisen kuivuuden aikoina näkemään, ettemme pysty millään tavalla toteuttamaan Jumalan tahtoa, saati olemaan edes yhteistyössä, meidän elämä on vain puhdasta Jumalan armon ilmentymää. Tällöin kristityn hengellisen elämän yhtälö muuttuu ratkaisevasti seuraavalla tavalla:

Jumalan toiminta =

Raamatun mukainen heng. elämä

   – ihmisen osuus

Muutimme yhtälöä matemaattisten sääntöjen mukaan ja huomaamme, että Jumalan toiminta takaa meidän hengellisen elämän onnistumisen. Toiseksi huomaamme, että ihmisen osuus onkin alkanut häiritä ja vähentää kypsää ja raamatullista hengellistä elämää. Tämä onkin todellinen ongelma monille meistä; hengellistä elämäämme ei pilaa yrittämisemme puute vaan sen olemassaolo!

Jumalan ja ihmisen suhde

Kuten jo äsken mainitsin, ihmisen osuus on aina olla vain vastaanottamassa. Tämä ajatus saattaa olla joillekin uskoville vastenmielinen ja jopa herjaava. Mutta juuri tässä onkin evankeliumin mieletön kirkkaus: Kristus on jo tehnyt kaiken, ihmisen ei enää tarvitse olla mitään. Jumalan armo on niin valtava asia, että se on kuin suuri peitto, jonka alle kristitty menee lepäämään. Suuri Jumala pitää huolta pienestä ihmisestä, toimii tämän puolesta ja vaikuttaa tahtonsa tapahtumisen.

Jumalan armossa on se ongelma, että ihminen voi torjua sen pois. Kuinka ihminen torjuu Jumalan armon? Pitämällä vahvasti kiinni omasta osastaan, siitä yhtälöstä, jossa hän on ratkaisevalla tavalla mukana Jumalan toiminnassa. Ihminen pystyy tällä omalla tekemisellään ja yrittämisellään rajoittamaan Kaikkivaltiasta Jumalaa! Huomautan kuitenkin, että meillä kaikilla on tällaiseen Jumalan rajoittamiseen vahva taipumus ja Jumalan täytyy kitkeä sitä meistä pois.

Ihmisen osuus on luottaa Jumalaan ja Hänen toimintaansa, luottaa evankeliumin suunnattomaan voimaan! Ihmisen osa on pysyä paikallaan jotta Jumala voisi olla liikkeellä. Ihmisen osa on levätä jotta Jumala voisi olla aktiivinen ja toimia. Ihmisen osa on olla ”osaton” jotta Jumala saisi kaikki osat! Hän haluaa toimia, Hän haluaa olla aktiivinen ja Hän haluaa aina olla tekemässä!

Aiheeseen liittyviä Raamatunpaikkoja:

– Joh. 1: 11

– Hes. 36: 25-27

– Ef. 1: 3

– Ef. 1:11

– Fil. 2: 13

– 1. Tess. 5: 23

– 2. Tess. 1:11

– Tiit: 2: 11-12

– Room. 11: 36

– 2. Kor. 1: 20 

SAMSUNG CSC

Jeesuksen syvempi tunteminen

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

Muistatko Raamatusta kertomuksen, jossa Maria lepäsi Jeesuksen jalkojen juuressa? Marian vanhempi sisar, Martta, teki samaan aikaan kovasti töitä palvellakseen Jeesusta, saadakseen tälle muun muassa ruokaa valmiiksi. Tässä kertomuksessa on jotain mielettömän syvää, jotain, minkä tulisi painua meidän sydämeen syvälle. Jeesus antoi tunnustusta Marialle, vaikka hän oli näin ihmisten kuvakulmasta ajateltuna laiska: hän jätti siskonsa tekemään yksin kaikki tarvittavat työt. Jeesus sanoi, että Maria oli valinnut hyvän osan, ja että hän saisi tuon osansa myös pitää. Mitä Maria valitsi? Hän tahtoi olla Jeesuksen lähellä, maksoi mitä maksoi. Hän oli lumoutunut Jeesuksesta, niin että halusi vain olla Hänen jalkojensa juuressa. Maria halusi oppia tuntemaan Jeesusta syvemmin.

Jeesus on kristillisyyden keskus. Häneen kulminoituu (keskittyy) kaikki todella meidän hengelliselle elämällemme olennainen ja tärkeä. Me voimme touhuta kaikkea hengellistä ja antaa kaikki energiamme siihen, mitä voimme Jumalalle tehdä, mutta silloin emme elä siinä parhaassa osassa, mitä meille on varattu.

Paavali jatkaa tätä Jeesuksen syvää opetusta kirjeissään. Efesolaiskirjeessä Paavali rukoilee uskovien puolesta, että he voisivat saada viisauden ja ilmestyksen hengen Kristuksen tuntemisessa. Tämä viisauden ja ilmestyksen henki ei ole Pyhä Henki (joka meillä uskovilla jo on) vaan se on todellista hengellistä ymmärrystä tuntea Jeesus. Huomaa, että kirjeen vastaanottanut seurakunta oli Paavalin itsensä perustama ja myös hänen opettama. Paavali oli seurakunnan perustamisen jälkeen viipynyt paikkakunnalla yli kaksi vuotta. Tuona aikana hän oli opettanut efesolaisille tarkkaan evankeliumin salaisuudet. Efosolaiset olivat varmasti saaneet oppia tuntemaan Jeesusta ja silti Paavali rukoilee yhä tätä saman tuntemisen lisääntymistä. Miksi? Jeesusta ei voi koskaan tuntea liian syvällä tavalla, me parhaimmillaankin näemme Hänet kuin kuvastimesta. Uskossa ei ole mitään suurempaa kuin oppia tuntemaan Kristus!

Kolossalaiskirjeessä Paavali avaa sydäntään hiukan enemmän ja hän paljastaa taistelevansa voimakkaasti eri seurakuntien puolesta, myös Kolossan. Mikä oli hänen taistelunsa ja kilvoittelunsa aihe? Hän taisteli jokaisen uskovan puolesta, että he olisivat oppineet tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen.

Alatko tässä ymmärtää Raamatun keskeisen ilmoituksen? Näetkö Jumalan tahdon? Paavali taisteli seurakuntien puolesta, etteivät nämä kadottaisi Kristusta silmiensä edestä. Galatian seurakunnallehan oli pitkälti jo käynyt niin. Paavali joutui tuskaisena tivaamaan heiltä, kuka oli saanut heidät lumottua, niin että heidän uskonsa keskipisteenä ei enää ollutkaan ristiinnaulittu Kristus.

Jeesus, Hänen persoonansa ja sovitustyönsä ovat Raamatun syvintä mahdollista teologiaa. Jumalalla ei ole mitään ihmeellisempää, ei mitään voimakkaampaa eikä mitään syvempää kuin Oma Poikansa. Siksi Jeesuksen tuntemisen syveneminen syventää meidän uskoamme. Itse asiassa kaikki hengellinen kasvu on kasvua syvemmälle Kristukseen.

Kuinka me voimme oppia tuntemaan syvemmin Vapahtajamme? Pyhän Hengen tehtävä on viedä meidät kaikkeen totuuteen ja opettaa meille kaikki. Hänen päätehtävänsä meissä on opettaa meille Kristusta, tehdä Hänet meille kaikeksi kaikessa! Pyhä Henki saa meidät kaipaamaan Jeesusta ja vie meidät tutkimaan Hänen Sanaansa. Juuri Raamatusta löydämme Jeesuksen, opimme tuntemaan Hänen ihmeellisyyttään. Kuitenkin uskallan väittää, että raamatunluku sinänsä ei saa meitä ihastelemaan Jeesusta, vaan sen tekee nimenomaan Pyhän Hengen opetus. On tärkeää muistaa, että me emme lue Raamattua ollaksemme hyväksytympiä, vaan jotta saisimme tutustua paremmin Herraamme. Kun huomaamme itsessämme suoranaista haluttomuutta Raamatun lukua kohtaan, tulee meidän silloin taas ymmärtää, että Jeesus on kaikkemme. Hän pystyy meissä vaikuttamaan tälläkin alueella tahtomista ja tekemistä.

Pyhä Henki siis saa meidän sydämemme syttymään Jeesukselle esimerkiksi Raamatun lukemisen kautta. Lisäksi tarvitsemme Hengeltä erityistä ilmestystietoa. Tällöin Pyhä Henki aivan hämmästyttävällä tavalla kuiskaa meidän sisällämme Jeesuksen valtavuutta. Henki jakaa tätä ilmestystietoa yleensä silloin, kun olemme pettyneet itseemme. Jumala käyttää siis epäonnistumisiakin välineinä avatakseen meille Jeesuksen sovitustyön merkitystä. Näin meidän luottamuksemme kohde vaihdetaan meistä itsestämme kohti Kristusta!

Jeesus ei ole jotain, joka jää uskomme kypsyessä taka-alalle. Hän ei saisi hukkua esimerkiksi hengellisen puuhasteluumme, vaan meidän tulisi aina Marian tavoin pysyä hänen lähellään. Jeesuksen tulee aina olla keskus! Hän on Hyvä Paimen, jonka kanssa meidän on turvallista olla. Hän on Valkeus, jonka loisteessa saamme kulkea. Hän on tie, jota seuraamalla emme voi eksyä. Hän on Elämän leipä, jota syömällä täytymme ja Elämän vesi, jota juomalla emme enää muuta kaipaa. Hän on portti pelastukseen sekä myös kaikkeen Jumalan tahtoon.

fence-955060_1280

Pyhän läheisyydessä

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

Jumalan lapsina kaipaamme usein Jumalan läheisyyttä. Pyhän Hengen vaikutuksesta sisimmässä me koemme merkillistä ”tyhjyyttä” ja kaipuuta Jeesusta kohtaan. Tämä kaipaus on itsessään hyvä ja tärkeä asia.

On olemassa aitoa Jumalan läsnäoloa ja läheisyyttä ja on olemassa myös keinotekoista, vääränlaista ”läsnäoloa”. Tämä jälkimmäinen saattaa antaa tunteita ja kokemuksia, jotka voivat alkaa jopa vieraannuttamaan Jumalan aidosta läheisyydestä. Keinotekoisessa läheisyydessä kysymys voi olla sielullisista tunteista, hyvänolon tunteista ja niistä tunteista, joissa koetaan jonkinasteista hallinnan menettämistä.

Jumala ilmestyy aidossa läsnäolossaan aina kahdella tavalla. Nämä kaksi tapaa johtuvat Hänen olemuksestaan, jossa on kaksi puolta: Hän on pyhä ja armollinen.

Jumalan pyhyyden läsnäolossa ihminen kutistuu aina pieneksi. Jumalan todellinen läsnäolo on kuin valokeila, joka valaisee elämäämme. Sitä seuraa ihmisen synnintunto. Näin kävi profeetta Jesajalle, joka alkoi Jumalan läsnäolossa nähdä itsensä saastaisena ja epäonnistuneena.

Ilmestyskirjassa apostoli Johannes kohtasi Jeesuksen Patmos–nimisellä saarella. Mitä hänelle tapahtui? Hän kaatui kuin kuolleena maahan. Pyhän läsnäolossa ihminen ei ole mitään, siinä Jumala on kaikki.

Sanotaan, että ne, jotka elävät aidossa yhteydessä Jeesukseen, tuntevat syvimmin oman kehnoutensa. Miksi näin? Silloin ollaan lähinnä Taivaallista Valoa. Vain ne, jotka ovat kaukana valosta, voivat ylpeillä omalla hengellisyydellään, puhtaudellaan tai tahdon lujuudellaan; hämärästä käsin ei voi nähdä selvästi omaa pimeyttä.

Pyhän Hengen tehtävänä on osoittaa synti synniksi, myös uskovan elämässä. Juuri tätä Pyhän Hengen työtä meissä voidaan pitää osoituksena Jumalan läsnäolosta elämässämme. Hän osoittaa Jumalan lain mittapuulla uskovalle tämän puutteellisuuden, vilpillisyyden ja itsekkyyden. Uskova saa tässä läheisyydessä havaita olevansa itsessään haalea, kapinallinen ja itserakas.

Pyhän läsnäolossa ihminen kohtaa myös armollisen Jumalan. Kun Pyhä Henki on saanut osoittaa kristitylle tämän tarpeen, Hän osoittaa seuraavaksi Jumalan Karitsan. Tässä läheisyydessä murtunut ihminen katselee vapisevin sydämin ristillä riippuvaa Jumalan Poikaa. Tässä kristitty näkee kaikkien syntiensä olevan laitettu Pojan päälle ja Hänen kärsivän niihin vuoksi hirmuista tuomiota.

Jumalan läheisyydessä elävät ovat tulleet ristin juurelle, he elävät jatkuvasti Golgatan läheisyydessä. Jumalan valokeilassa he näkevät oman pahuutensa ja siksi luottavat yksin armoon. Keinotekoisessa ”läsnäolossa” elävät eivät tiedä tästä mitään. Heidän itseriittoinen hengellisyytensä kasvaa kuin kimalteleva saippuakupla, joka on jatkuvassa vaarassa puhjeta jättämättä mitään jälkeensä.

Jumalan lähellä oleva ihminen on aina hengellisesti köyhä (Matt. 5:3). Hän tuntee syvästi oman puutteellisuutensa ja siksi hänellä on kaipaus Vapahtajaansa kohtaan. Hän elää uudistuvassa suhteessa Jumalaan – tämän uudistumisen lähde on jatkuva syntien anteeksiantamus. Tällaiset ihmiset ovat armollisia myös toisille ihmisille. He nostavat ylös epäonnistuneita ja kulkevat yhdessä hylättyjen kanssa. He johtavat toisia kristittyjä aitoon Jumalan läsnäoloon, ristin juurelle, armollisen Kristuksen yhteyteen.

pyhanlaheisyydessa