Avainsana: usko

Auta, Iskä!

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”… hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa hengen, joka huutaa: `Abba! Isä!” (Gal. 4: 6)

Ajatella, että Paavali on säästänyt kreikankieliseen tekstiinsä Jeesuksen arameankielellä lausutun rukouksen alun ”Abba!”. Se tarkoittaa, että meillä on lupa omilla sanoillamme, tunteillamme ja tavoillamme lähestyä Kaikkivaltiasta, joka on, ei vain suunnattoman suuri ja määrittelemättömän vahva, vaan samalla hellä ja lähellä oleva isä.

Lähestyn Iskä sinua tänään siis aivan omin sanoin. Sinä tiedät tyhjyyteni ja kaipaukseni, tiedät, että olen kuin kuuman kesän paahtama ruskea nurmikko.

Sinä, Isä, tiedät heikkouteni ja lankeamiseni. Tiedät sydämeni jakautumisen – osa tahtoo noudattaa sinun tahtoasi ja osa tehdä omia, tietoisia vääriä valintoja.

Sinä, Iskä, tiedät haalean ja heikon uskoni. Tiedät, että etsin niin helposti sieluni täyttäjää ihmisistä ja asioista Sinun sijaasi.

Iskä, tiedät missä olen tänään. Jos olenkin kapinassani juossut ovet paukkuen intohimojeni perässä, olethan Sinä minua odottamassa?

Vedäthän, Isä minua puoleesi hellyydellä, joka tulvii pahuuteni lävitse ja tavoittaa yksinäisen huutoni? Onhan rakkautesi syli suurempi kuin kaikki elämäni epäonnistumiset?

Ehkä minulla, Iskä, on tänään vain tämä yksi rukous: Auta! Kiitos että se riittää.

Milloin rohkaiset minua?

Published on by Jaakko Pirttiaho5 Comments

”Kuinka kauan annat palvelijasi odottaa?” (Ps. 119: 84).

Haluan uskoa, että Jumala on olemassa ja Hän on, ei pelkästään kaikkivoipa, vaan yhtä lailla rakastava ja kiinnostunut juuri minusta.

Haluan uskoa, että Jumala tahtoo minulle hyvää ja Hän lupaustensa mukaan on joka hetki lähellä ja suodattaa jumalallisella suodattimellaan jokaisen asian juuri minulle sopivaksi.

Minä uskon. Ja silti huomaan kyseleväni päivästä toiseen, että miksi Jumala et puutu asioihin, muuta niitä ja tuo helpotusta? Miksi annat ikävien uutisten tulvia kuin kutsumattomien mainosten ja täyttää sydämeni postiluukun?

Vaikeuksissa luottamuksen kuminauhaa venytetään koko kylän voimin. Tänään havahduin ajatukseen, että entä jos se katkeaa? Entä jos kärsimykset saavat ammuttua taivaalla lentävään luottamusleijaani reikiä toisensa jälkeen niin, että se ja samalla jaksamiseni viimeinen tarttumapinta, toivo, putoaa harmaana paperimassana maahan?

Entä jos Jumala ei autakaan sopivaan aikaan? Entä jos Hän ei olekaan hyvä? Entä jos hän on lopulta voimaton kaiken vellovan ja vyöryvän pahan edessä? Entä jos?

”Haluatteko tekin lähteä pois” oli kerran Jeesuksen kysymys opetuslapsille. Se taitaa olla minullekin taas tänään ajankohtainen haaste, joka vaatii vastausta.

Kun en muuta osaa, heitän pallon takaisin sinne, mistä se maailmaan on alun perin tullut. Pidä sinä Jeesus huolta heikosta uskostani. Puhalla uusia tuulia toivoni alle.

Sinulla on miljoona tapaa osoittaa rohkaisua, sen olen kokenut. Valitse tänään niistä yksi ja houkuttele minut takaisin siipiesi suojaan.

Lupaus, joka toimii

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi” (Ps. 25: 3).

Juuri tänään tuntuu siltä, että kaikki menneet epäonnistumiset juoksevat elokuvan tavoin silmissäni ja lannistuvat ryhtini kumaraan. Masennus ja lannistuminen astuvat kylään kuin omistajan oikeudella ja en jaksa nähdä huomisen tuovan mitään parempaa.

Juuri tänään olen kipeän ja pelottavan raa´asti Jumalan lupauksen varassa. Muistan Psalmin 25 sanat: ”Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi.”

Ymmärrän jotain Jobin tuskasta, siitä, että miten menetysten keskellä jaksaisi uskoa hyvään tulevaan. Mutta juuri pohjalla Jumalan lupaukset tulevat pelastusköyden tapaan luokseni ja nostavat minua kohti valoa. Jos ne eivät tänään vedä minua kokonaan ylös, ne pitävät minua otteessaan ja lupaavat etten putoa määrättömästi.

Uskoa minulla ei tänään ole. Sellaista uskoa, joka siirtäisi vuoria tai pullistelisi ilmaa kuin täyteen ahdattu markkinapallo. Ei, olen kuin märkä tiskirätti pöydällä. Mutta lupaus kuuluu silti minulle. ”Ei kukaan” kätkee sisäänsä juuri masentuneet, epätoivoiset, lannistuneet ja luovuttaneet.

Jumalan lupaus ei vaadi minua hyppäämään yli kuilun, joka on minulle liian leveä. Se löytää minut, tulee luokseni ja synnyttää tarvittavan uskon kipinän.

Tänään ei juuri tunnu siltä, mutta… minä saan vielä avun. Tiedän sen, koska Jumala on luvannut. Hänen lupaukseen kätken myös sinut.

Missä käännyin harhaan?

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Kun miehet saapuivat Jeesuksen luo, he sanoivat: `Johannes Kastaja lähetti meidät sinun luoksesi kysymään: `Oletko sinä se tuleva vai pitääkö meidän odottaa toista´´” (Luuk. 7: 20).

Johannes Kastajan elämäntehtävänä oli tunnistaa Jeesus ja kertoa kansalle Hänen olevan tuleva messiaskuningas. Johannes sai nähdä kyyhkysen laskeutuvan sukulaismiehensä päälle ja pelottoman varmana hän julisti, että Jeesus oli Jumalan Poika (Joh. 1: 34).

Tuulet kuitenkin kääntyivät ja ihmissuosion paistattelun sijaan Johannes sai laskea rottia kurjassa tyrmässä. Jos Jeesus oli luvattu kuningas, miten hän, kuninkaan airut, saattoi joutua häpeälliseen vankilaan? Joku yhtälössä ei täsmännyt, missä hän oli mennyt harhaan?

Jos Johannes Kastaja joutui epäilemään omaa elämäänsä, uskoaan, niin, jopa Jeesuksen todellisuutta, ei se voi olla vierasta meistä kenellekään. Epäilykset itävät kärsimysten vankiloissa: ”Jos Jeesus on totta ja minä olen Hänen lapsensa, miten voin joutua kokemaan tällaista?”
”Oliko kaikki vain harhaa, niin todellista ja vahvaa kuin se olikin?”

Johannes lähetti opetuslapsensa Jeesuksen luokse kysymään, oliko Jeesus enemmän kuin sukulaismies? Vahva usko oli riistetty ja jäljelle jäi vain typerä kysymys niille, jotka eivät ole jauhautuneet vastatuulten myllyissä.

Jeesuksen vastaus oli ihanan lempeä. Siinä ei ole edes rivien välissä luettavissa moitetta tai ivaa. ”Menkää ja kertokaa” tarkoitti: ”Menkää vahvistamaan veljeäni! Minä se olen! Jaksa Johannes vielä hetki, kohta olet pääsevä taivaaseen ja me siellä eivät kalterit voi erottaa meitä toisistamme.”

Ehkä sinun lähettinäsi juoksee tänään poskelta vierivä kyynel? Älä pelkää, se kyllä tavoittaa taivaan. Näetkö kanssani silmiinkantamattomat enkelirivistöt, joilla Komentaja antaa käskyn: ”Menkää ja kertokaa…”?

Törkeä Jeesus

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

Erään kerran Jeesus ulotti saarnamatkansa Tyroksen ja Siidonin alueelle. Samalta alueelta oli syntyisin Raamatun jumalattomin kuningatar Iisebel.

Eräs pakananainen alkoi seurata Jeesusta ja huusi tältä apua. Hän anoi Jeesusta auttamaan hänen tytärtään. Mutta Jeesus ei vastannut mitään. Opetuslapset – jotka olivat isänmaata rinnat täynnä mielissään Jeesuksen tylyydestä naista kohtaan, alkoivat hetken päästä vaivaantua: jatkaisiko nainen huutoaan koko päivän?

Kun Jeesus ei suostunut vastaamaan hädissään olevalle naiselle sanaakaan, opetuslapset ajattelivat antaa mestarilleen pienen oppitunnin. ”Päästä hänet jo menemään, muuten hän huutaa perässämme Kapernaumiin saakka ja meitä hävettää.”

Kun Jeesus viimein vastasi, sanoi Hän erittäin tylyt sanat: ”Ei ole oikein ottaa lasten leipää ja heittää koiranpenikoille.” Nainen ei hätkähtänyt vaan jäi odottamaan edes muruja.

Seuraavaa kohtausta eivät voineet opetulapset ennakkoon kuvitella. Jeesus, joka poistui aina väittelyistä voittajana, oli nyt voitettu. Voittajana oli jumalaton merkityksetön nainen. Nainen sai kokea Jeesuksen täydellisen asennemuutoksen; Hän sai kuulla uskonsa olevan ylistyksen arvoinen!

Tätä kohtaamista Tyroksessa eivät opetuslapset varmasti koskaan unohtaneet. Jeesuksen käytös noudatti ensin opitun juutalaismiehen asenteita, mutta sitten tuli armon vallankumous. Armo ulotti käsivartensa syvyyksiin.

Joskus Jeesus vaikuttaa tylyltä meillekin. Hän ei ehkä vastaa avunhuutoihimme tai vaikuttaa jopa kielteiseltä. Ehkä hän houkuttelee uskoamme esiin aivan samoin kuin tässä tarinassa? Ehkä Hän hymyilee viittansa alla ja kuiskaa: ”Tunne minut paremmin!”