Ahdistuneen sydämen huuto

”Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämeen Poikansa Hengen, joka huutaa: `Abba, Isä!´” (Gal. 4: 6)

On merkille pantavaa, että Paavali käyttää tässä sanaa ”huutaa”, joka viittaisi siihen, että kyseessä on ahdistuneen kristityn sydämen huuto. Me tiedämme, että vihollisemme Perkele jatkuvasti ahdistaa meitä, samoin vanha luontomme. Myös laki osoittaa syntisyyttämme ja kaikkien näiden paineessa saatamme kokea olevamme kuin tukahtumassa. Silloin Henki meidän sisällämme huutaa: ”Isä, auta!”.

Me emme monestikaan itse koe vahvaa uskon huutoa, pikemmin tukahtunutta huokausta. Siihen Paavali taitaa viitata Roomalaiskirjeen 8. luvussa, kun hän kirjoittaa, että ”Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja” (Room. 8: 26). Miten Henki auttaa? Huokailemalla sanomattomin huokauksin ja nämä huokaukset taivas kuulee ja niihin vastataan.

Mooses koki jotain tällaista ollessaan nalkissa Kaislameren edustalla. Egyptin sotajoukot saavuttivat heidät eikä pakopaikkaa ollut. Kansa alkoi syyttää Moosesta ja Raamatun mukaan hän näennäisen tyynesti kehotti kansaa odottamaan Jumalan toimintaa. Kuitenkin Jumala kuuli Mooseksen sisällä olevan sisäisen ahdistuksen ja paineen. Hän kysyi: ”Miksi sinä huudat minua avuksi?” (2. Moos. 14:15). Henki huusi Mooseksen sisällä ja Jumala kuuli tuon huudon ja vastasi siihen.

Voimme olla omien ahdistuksiemme keskellä turvallisella mielellä. Jumala tietää heikkoutemme. Hän tietää, ettemme osaa edes rukoilla kovassa paineessa ja hädässä vaan menemme sen sijaan kivusta kerälle. Hän on antanut Henkensä meihin ja Pyhä Henki huutaa apua puolestamme. Vaikka et jaksaisi huutaa ääneen apua etkä tuntisi sisäistä uskonhuutoa, Jumala kuulee ahdistuneet vaikerrukset. Ne pienet pihinät herättävät taivaan – Jumala näkee omansa olevan vaikeuksissa ja Hän auttaa.

ahdistuneensydamenhuuto_DSC02771

Vaikeudet opettavat nöyryyttä

”Barnabas lähti sitten Tarsokseen etsimään Saulia.” (Apt. 11: 25)

Apostoli Paavali joutui halki elämänsä kokemaan lukuisia vaikeuksia ja hänen elämänsä tuntui eräässä mielessä olevan matkaa ahdistuksesta toiseen. Jeesus sanoi hänelle jo kutsumuksen alussa, että hän joutuisi kärsimään paljon. Ehkä juuri siitä syystä Paavali oli niin rakastunut Jeesukseen ja hänen elämäänsä leimasi ahdistusten ohella myös Jumalan armon kirkkaus?

Paavali ei tainnut olla omalta persoonaltaan ihan vaatimattomin ja helpoin tapaus. Uskoontulemisensa jälkeen hän vaikutti aiheuttaneen kohuja missä liikkuikaan. Merkille pantavaa on, että vasta kun muut apostolit lähettivät keskenkasvuisen ja väittelynhaluisen Saulin (Paavalin toinen nimi ja tarkoittaa suomeksi ”suurta”) Jerusalemista kotikaupunkiinsa Tarsokseen, Raamattu mainitsee, että koko Kristuksen kirkolla oli rauha (Apt. 9: 30,31). Paavali oli jo alusta lähtien inhimillisen katsantotavan mukaan mitä sopivin ihminen herätyksen välikappaleeksi, Jumalan silmissä hänet piti siirtää syrjään opettelemaan nöyryyttä ja Kristuksen sisäistä tuntemista.

Aikaa kului ja Jumalan seurakunta jatkoi kasvuaan. Paavali on hävinnyt kuvasta. Seuraavan kerran, kun Raamattu mainitsee hänet, kyseessä on Antiokiassa syntyneestä herätyksestä ilmennyt tarve. Tällä kertaa Paavali ei tuo itseään esille vapaaehtoisesti, hänet täytyy hakea työhön. Kukapa olisi sopivampi mies tehtävään, kuin Barnabas? Hänen alkuperäinen nimensä Leevi oli apostolien toimesta muutettu Barnabakseksi (rohkaisija), koska hän oli todellinen toisten rohkaisija ja esille nostaja (Apt. 4: 36). Paavali tarvitsi tuekseen ihmisen, joka osasi rohkaista sivuun laitettua ja oman rohkeutensa menettänyttä apostoliparkaa. Tässä vaiheessa Raamattu vaihtaa Saulin nimeksi Paavalin, joka tarkoittaa ”pientä”.

Barnabaksen rohkaisevan ystävyyden myötä Paavali uskaltautui jälleen antamaan itsensä Jumalan valtakunnan työlle. Ja mitkä tulokset siitä seurasivatkaan! Hän ei enää tuonut esille itseään, vaan Herraa Jeesusta Kristusta. Vaikeuksien kouluissa oli riisuttu omaa vahvuutta ja luottamusta omaan osaamiseen; tilalle oli tullut hiljainen mutta syvä luottamus Vapahtajaan. Jeesus pystyi toimimaan Paavalin elämän kautta hämmästyttävin tuloksin.

vaikeudetopettavat

Mitä teen epäonnistumisten keskellä?

”Ole ääneti Herran edessä, odota Hänen apuaan!” (Ps. 37: 7).

Miten kuristavaa ja pelottavaa onkaan sekä kokea kiusauksia –  Raamatun mukaan vääränlaisia haluja – että toistuvasti epäonnistua voittamaan niitä. Monet kristityt menettävät luottamuksensa Jumalan rakkauteen, koska he kokevat elämässään liikaa epäonnistumisia ja karvaita tappioita. Epäonnistumisilla on monesti raskas hinta, ne satuttavat meitä itseämme ja myös ihmisiä ympärillämme.

Mitä teen epäonnistumisteni keskellä? Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko yritän itse voittaa ongelmani ja heikkouteni tai sitten luovutan koko taistelun Jumalalle. Yleensä yritämme ensimmäistä vaihtoehtoa sinne saakka, kunnes uuvumme täysin. Ajattelemme Jumalan armon tulevan avuksemme siinä vaiheessa, kun itse teemme kaiken, mitä voimme ja jaksamme. Tästä ajatusmallista johtuvat lukuisat loppuunpalamiset ja uskosta luopumiset.

Toinen vaihtoehto on Psalmin ajatus Herran edessä olemisesta ja Hänen apuunsa turvautumisesta. Tässä ei keskitytä siihen, mitä ihminen itse kykenee, vaan huomio on siinä, mihin Jumala kykenee. Ihminen tuo ongelmansa Jumalalleen ja tunnustaa niiden olevan itselleen liian vaikeita. Ääneti Herran edessä oleminen tarkoittaa sitä, että lakkaamme oman yrittämisemme ja sen sijaan katsomme anovasti kohti Taivasta.

Ehkä yksi mielikuva auttaa asian ymmärtämisessä? Ajattele olevasi soutuveneessä, joka vuotaa vettä pohjasta. Et saa vuotoa loppumaan ja yrität kaiken voimin kauhoa vettä ulos veneestä. Vettä tulee veneeseen koko ajan kuitenkin enemmän kuin ehdit sitä poistamaan. Hetken paniikinomaisen pelastautumisen jälkeen ymmärrät väistämättömyyden; vene tulee uppoamaan ja sinä sen mukana. Siinä vaiheessa ymmärrät, että vain ihme voi pelastaa sinut. Jäät istumaan uupuneena veneeseen ja katsot, kuinka vesi nousee aina korkeammalle.

Viime hetkellä Jeesus kävelee veden päällä luoksesi ja nostaa sinut ulos uppoavasta veneestä. Koska Hän kävelee veden päällä, sinäkin kykenet samaan. Edessä oleva kuolema vaihtuikin ihmeenomaiseen pelastumiseen. Jeesus odotti sivussa niin pitkään kuin sinä jaksoit yrittää pelastaa itsesi. Et olisi ollut valmis Hänen apuunsa. Mutta kun ymmärsit tilanteesi mahdottomuuden, Jeesus pääsi olemaan Auttaja ja Pelastaja. Sitä Hän kaipaa aina olla elämässämme. Laittakaamme siis kaikki luottamuksemme Jeesukseen. Se toimii.

mitateenepaonnistumisenkeskella

Epäreilu elämä

”Ja Jeesus itki.” Joh. 11:35

Saan lähes päivittäin yhteydenottoja, joiden edessä tunnen olevan avuton. Kuulen ja näen sellaista ihmisten hätää, etten monesti voi kuin jäädä itkemään erilaisten kohtaloiden edessä. Huomaan huutavani Jumalan puoleen, miten Hän voi sallia lapsilleen niin paljon kärsimystä.

Hapuilen vastausta Raamatun Jeesuksesta. Osoitan itkuni hänelle ja kyselen, miten Hän suhtautuu näihin epätoivoisiin ihmisiin. Minuunkin. Sitten mietin Jeesuksen omaa elämää. Hän syntyi epämääräisissä olosuhteissa ja koki kotikylässään jatkuvia vihjailuja haureudesta ja isättömyydestä. Hän joutui kokemaan poliittisen pakolaisen elämää Egyptissä. Teini-ikäisyydestä eteenpäin hän varmasti koki tarvetta kokea ihmisrakkautta kuten ystävänsäkin. Hän ymmärsi kutsumuksensa vievän häntä elämään yksin, vailla rakastavaa kumppania ja yhteyttä. Kutsumuksensa keskellä hän oli jatkuvasti väärinymmärretty, vääränlainen, syytetty, väsynyt ja halveksittu.

Jeesus itki Lasaruksen haudalla. Mietin, itkikö hän yleensäkin nähdessään ihmisten kärsimystä ja epätoivoa? Hän näki mahdottomia ihmiskohtaloita ja umpisolmuun ajautuneita ihmisiä. Hän näki, kuinka ihmiset täyttivät sisäistä kaipuutaan etsimällä apua kaikesta siitä, mikä ei heille todellisuudessa apua toisi. Eikä lohtua. Lasaruksen haudalla hän koki kuoleman aiheuttavan lopullisuuden ja siitä seuraavan loputtoman ikävän. Niin, olen varma, että Hän ymmärtää esimerkiksi lapsensa menettäneiden päättymätöntä tuskaa.

Elämä on aivan kamalan epäreilua. Hyväosaiset lyövät huono-osaisia eikä kukaan tunnu ymmärtävän umpisolmuun joutuneita. Jotkut eivät ikinä pääse kokemaan ehjää ja hyvää elämää. Itken, miten väärin se on.

Jos Jeesus olisi tänään keskuudessamme, Hän etsisi ihan jokaisen kärsivän. Hän hakeutuisi niiden luokse, jotka tahtovat luovuttaa ja päättää päivänsä. Hän ottaisi lähelleen heikkoja ja epäonnistuneita. Hän jakaisi heille rakkauttaan ja se rakkaus muuttaisi heidät. Se antaisi heidän elämälleen uuden suunnan.

Niin, vaikka elämä on epäreilua, Jumala on sama. Ja Hän aina kohdistaa huomionsa sinne, missä on pimeintä. Voi jospa saisimme vaihtaa itsekeskeisyytemme Jeesuksen hätään kärsivistä. Olisipa meissä sitä Kristuksen mieltä, joka saisi meidät liikkeelle ja nostamaan toistemme mahdottomia taakkoja. Rakkaus saisi aikaan ihmeitä. Se tasoittaisi epäreilun elämän kuoppia.

epareiluelama_voikukka

Ahdistuksissa löytyy Jumala

”Israel eli kauan vailla oikeaa Jumalaa, vailla pappien opetusta ja vailla lakia. Mutta ahdistuksessaan se palasi Herran, oman Jumalansa, luo ja etsi Häntä, ja niin se löysi Hänet.” (2. Aik. 15:3,4)

Jokainen meistä joutuu kokemaan elämässään jopa yli voimien käyviä ahdistuksia. Yhteinen piirre erilaisille ahdistuksille on se, että ne tuntuvat murskaavan meidät alleen.

Paavali käyttää ahdistuksesta sanaa ”thlipsis”, joka merkitsee sitä, kuin joku puristaisi kurkusta, eikä saa henkeä. Sanaan liittyy myös tunne, että asiasta ja kokemuksesta on vaikeaa päästä omin voimin eroon. Tuo sana kuvaa hyvin ahdistusta – ahdistuneen on vaikea hengittää syvään. On kuin vanne kiertäisi sydämen ja keuhkot.

On sanottu, että Jumala antaa meille hyviä päiviä meidän tähtemme, jotta voisimme nauttia elämästämme, mutta kun Hän haluaa kasvattaa meitä, Hän vie meidät pimeyteen ja ahdistuksiin. Ahdistusten päämääränä on antaa meille vielä enemmän kuin mitä meillä aikaisemmin oli. Jumala haluaa antaa meille itsensä. Hän on parasta, mitä voimme saada.

Israelin kansan tavoin meilläkin on hyvinä päivinä suuri vaara unohtaa Jumala tai laittaa Hänet pieneen rasiaan ajatuksella, ettei Hän häiritsisi tai vaikuttaisi elämäämme liikaa. Esiin tulee meissä ihmisissä olevan synnin juuri: ylpeys ja luottamus itseemme. Sen sijaan, että eläisimme riippuvaisina Jumalasta, me haluamme itse määrätä elämämme suunnan ja vauhdin.

Jumala onneksi rakastaa meitä liikaa, jotta Hän antaisi elämämme valua tällä tavoin hukkaan; meidät on luotu Hänen yhteyteen ja siinä asemassa elämämme on parasta. Rakkaudessaan Jumala sallii elämäämme erilaisia ahdistuksia, ne tulevat elämäämme aina rakastavan Isän sydämen läpi. Vaikka kuinka kapinoisimme vastaan, ne ovat meille tarkkaan suunniteltu.

Ahdistuksissa meistä riisutaan omavoimaisuuttamme ja Jumalalle selän kääntävää asennettamme. Monesti vasta silloin, kun olemme omien mahdollisuuksiemme päässä, neuvottomia ja toivottomia, käännymme Herramme puoleen. Huomaamme: Hän on odottanut meitä rakkaudessaan kaiken aikaa!

Jumalalla on valta ja voima päättää elämässämme mikä tahansa ahdistus milloin tahansa. Hän on Kaikkivaltias eikä seuraa elämäämme passiivisena. Mutta jos Hän sallii vaikeuksien kohdata meitä, on hyvä tietää, että silloin me tarvitsemme niitä. Olen huomannut, että on parempi taipua Jumalan käden alla, kuin vastustaa ja kapinoida. Jos jaksat uskoa, että kaiken takana on rakastava Isäsi, silloin jaksat tämän päivän vaikeutesi. Huomista ei tarvitse Hänen lupauksensa mukaan pelätä.

SAMSUNG CSC