Mikä on sinun kuoleman kaivosi?

Eräänä kauniina päivänä pahaa-aavistamaton Joosef heitettiin sidottuna kuivuneeseen kaivoon. Hänen päälleen kävivät hänen omat veljensä, joihin hän luotti. Joosef rukoili ja anoi armoa. Sen sijaan, että veljet olisivat katuneet tekoaan, he myivät hänet orjaksi kaukaiseen Egyptiin.

Joosefin maailma särkyi tuona päivänä. Hän joutui rakkaittensa pettämäksi, eroon perheestään, isästään sekä pois tutuilta kotikulmiltaan uuteen vieraaseen maahan, jossa puhuttiin vierasta kieltä ja palveltiin vieraita jumalia. Missä Jumala oli silloin? Hän oli hyvin lähellä. Hän ohjasi tapahtumia Joosefin ja miljoonien ihmisten parhaaksi. Hän koulutti Joosefia käyttöönsä pelastaakseen lukemattoman määrän ihmisiä.

Onko sinun maailmasi mennyt rikki yhdessä hetkessä? Oletko saanut ikävän diagnoosin, ovatko tutut ihmiset pettäneet sinut tai oletko saanut puhelinsoiton, jonka jälkeen silmissäsi pimeni? Oletko joutunut kysymään, miten ihmeessä hyvä ja rakastava Jumala voi sallia sellaista elämääsi? Miten Hän voi sallia asioita, joita et voi mitenkään kestää?

Jumala valmistaa oudoissa kärsimyksen kouluissa niitä, joita Hän tulee käyttämään muiden auttamiseksi. Joskus ne koulut kestävät vuosia tai vuosikymmeniä, ihan kuin Joosefin, Mooseksen tai Paavalin elämässä. Joskus tuntuu, että sielua särkyviä kolauksia tulee toinen toisensa perään ja asiat menevät vain hullumpaan suuntaan. Mutta kuule: Jumala on lastensa kanssa ja kääntää kaiken vielä parhaaksi. Niin Joosefkin totesi 20 vuoden jälkeen tavattuaan veljensä kaiken kokemansa jälkeen (1. Moos. 50:20).

Miten Joosef selvisi? Miten sinä selviät? Huomaa, että Joosef ei saanut yhtä ainutta kertaa kokea Jumalan ilmestymistä, toisin kuin esi-isänsä. Sinäkin saatat huutaa Jumalalle, että Hän ilmestyisi keskelle pimeyttäsi ja selittäisi missä mennään? Joosef luotti siihen, mitä hänen isänsä Jaakob oli Jumalasta kertonut. Hän päätteli, että tämä Jumala pystyisi johtamaan hänet läpi mahdottomien vaiheiden ja päätti luottaa Häneen, maksoi mitä maksoi. Hän päätti olla katkeroitumatta. Samoin me voimme pimeydessämme luottaa Jumalan Sanaan. Se ei voi pettää alta. Jumala on luvannut, että kaikki maailman voimat joutuvat taipumaan Hänen lastensa parhaaksi.

Tämä Sana – Raamattu – on psalmien mukaan jalkojemme lamppu. Tuo lamppu valaisi aina yhden askeleen kerrallaan. Mutta se riittää. Jumala nostaa sinutkin Joosefin tavoin kuoleman kaivosta avaralle maalle ja elämäsi saa olla lohdutuksena toisille kärsiville.

kuolemankaivo

Jumala kantaa meitä kuin Isä lapsiaan

Israelin erämaavaellus oli esikuvallinen kertomus seurakunnan matkasta kohti omaa luvattua maatamme, taivasta. 5. Mooseksen kirjasta haluan siteerata kahta Mooseksen puheen kohtaa, joilla Hän kuvaa Jumalan toimintaa erämaassa vaeltavalle kansalle. Huomio jo tässä vaiheessa, että kristityn kulku kohti luvattua maata käy monesti raskaan erämaan kautta. Siihen on syynsä. Älä siis ollenkaan usko sellaisia menestysjulistajia, jotka lupaavat kristityille yhä lisääntyvää helppoa elämää ja voittoisaa kulkua. Olivatpa he kuinka karismaattisia tahansa ja tapahtui heidän kauttaan mitä ihmeitä tahansa, he ovat vaihtaneet Jumalan totuuden omaksi mielihalukseen. Jumala varjelkoon meitä sellaiselta.

Mooses kertoi Israelin kansalle (5. Moos. 1: 31-33), että Jumala kantoi heitä kuin isä lapsiaan läpi pitkän, paahtavan ja raskaan erämaataipaleen. Hän jatkaa, että he eivät selvinneet siitä omin voimin vaan Jumala kulki heidän edellään etsien heille reitin, leiriytymis- eli levähdyspaikat. Jumala huolehti siis siitä, että jatkuvasti mentiin oikeaan suuntaan – vaikka se ei kansasta usein siltä tuntunutkaan – ja aina tarpeen vaatiessa, riittävän säännöllisti, heille annettiin keidashetkiä raskaan matkan varrella. Nämä kaikki samat lupaukset ovat täydellisesti voimassa sinunkin kohdallasi. Sinuakin kannetaan tässä elämässä kohti seuraavaa ja sinua johdatetaan joka päivä. Jaksa uskoa myös keidashetkiin, niitäkin tulee olemaan matkasi varrella. Voi olla, että ne ilmaantuvat juuri silloin, kun erämaa on kuumimmillaan ja voimasi lopuillaan.

Sitten Mooses kuvaa samaa asiaa toiselta kantilta (5. Moos. 8:2-5). Tämä on tärkeä huomata, sillä saamme vastauksen siihen, millaista Jumalan johdatus ja Isänrakkaus on luonteeltaan. Siitähän me haluaisimme todisteita oman arkielämämme keskellä. Mooses kertoi, kuinka Jumalan huolenpito tuli esille kurituksena (8:2), ja Hän piti kansaa tietoisesti nälässä (j. 3). Salliessaan vaikeita asioita kansansa elämään Jumala halusi paradoksaalisesti vetää heitä lähemmäs itseään. Hän halusi, ettei kansa luottaisi vain siihen, mitä havaitsee ulkoisilla aisteillaan ja laskisi mahdollisuuksiaan selvitä inhimillisten todennäköisyyksien mukaan – koska Jumala heittää todennäköisyydet romukoppaan. Jumalan kanssa tulee heittäytyä mahdottomuuksien maailmaan. Hän on Jumala, joka luo elämää tyhjästä, ja joka saa avaa tiet sinne, missä ne ovat pahiten tukossa.

Erämaataipaleella kansa joutui monta kertaa todella ahdistaviin ja mahdottomiin tilanteisiin. Milloin heiltä loppui ruoka, milloin he olivat kuolla janoon. Eikä raskas matka ollut päättyä ikinä. Jumala tahtoi heidän kuitenkin oppivan luottamaan Häneen ja Hänellä oli kaikki vastaukset jo valmiina. Sen sijaan, että kansa toistuvasti kapinoi Jumalaa vastaan ja masentui ahdistuksen edessä, he olisivat voineet luottaa Jumalan kantavan heitä ihan samoin kuin kaikkina menneinä päivinä. Sitä olisi ollut Jumalan tahtoma nöyryys ja luottamus. Ja niitä samoja asioita Hän työstää meissäkin.

Jumalalle ongelmat eivät ole ongelmia. Hän nauraa mahdottomuuksille. Mutta Hän toivoo olevansa aina ja kaikessa meidän ensimmäinen ja tärkein apumme kohde. Uskon kasvu on sitä, että luottamuksemme Jumalaan kasvaa. Sitä Hän halusi saada aikaan israelilaisten kohdalla ja sitä Hän työstää meissäkin, jatkuvasti.

Meitä siis kannetaan. Mikä on tämän huolenpidon takeena? Mistä voisimme tietää, että juuri meistä pidetään tarkkaa huolta. Ensiksi siitä, että meille luvataan se. Toisekseen siitä, että joudumme kipuihin, ahdistuksiin ja mahdottomiin tilanteisiin. Silloin voimme nostaa päämme ja tietää olevamme siinä samassa rakastavan Isän koulussa, jonka kaikki Hänen omansa ovat käyneet läpi. Heidän – ja lopulta meidän – todistuksemme on, että meitä johdatettiin tarkasti ja jokainen elämämme vaihe oli tärkeä oppikoulu Jumalan tuntemiseksi.

kantaakuinisa

Rankat vastukset syövät rohkeuden

Tämä kirjoitus on sinulle, joka pidät itseäsi liian huonona Jumalan armolle ja taivaspaikalle. Samoin kirjoitan niille, jotka näkevät liian suuria vastuksia itsessään tai ympärillään jaksaakseen jatkaa uskonmatkaa kohti sen lopullista täyttymystä, taivasta.

Otan Raamatun avukseni ja tällä kertaa käymme läpi murheellista kertomusta, joka löytyy 4. Mooseksen kirjasta luvusta 13. Siinä Egyptistä Jumalan voiman vapauttama kansa oli tullut erämaan kautta luvatun maan – Kanaanin maan – rajoille. Mooses salli 12 miehen käydä suorittamassa taktista tarkkailua maassa 40 päivän ajan; näiden tarkkailijoiden tuli tuoda tietoa maan hyvyydestä ja siitä, millaiset vastustajat heitä odottivat. Tarkkailijat palasivat ja kertoivat 2 asiaa: ”(1) Maa on kyllä juuri niin ihmeellisen hyvä ja ihana kuin Jumala on luvannut. Mutta (2) me emme ikinä tule valloittamaan sitä omaksemme. Olemme aivan liian vähäpätöinen kansa verrattuna Kanaanin maan kansoihin. He ovat jättiläisiä ja me näytimme heidän silmissään heinäsirkoilta. On parempi jättää ylittämätä luvatun maan rajaa ja luovuttaa kuin joutua tapetuksi.”

Tämä Raamatun kertomus on Jumalan puhetta myös meille tämän päivän kristityille. Mekin olemme vapautuneet saatanan valtakunnasta Jumalan ihmeellisen armon ansioista ja olemme omalla, monesti raskaalla ja kuivalla erämaavaelluksella kohti luvattua maatamme, taivasta. Ja samoin kuin tarkkailijat, tiedämme taivaan olevan ihana paikka, sellainen missä me saamme levätä erämaanvaelluksen murheista ja iloita ikuisesti Jeesuksen ja läheistemme seurassa.

Emme kyseenalaista pelastuksen todellisuutta ja sen ihanuutta, mutta saatamme kokea tarkkailijoiden tavoin, ettemme ikinä pääse sinne perille. Olemme joko itse liian heikkoja ja huonoja tai vastustajamme liian vahvoja. Eikö niin, että heinäsirkkavertaus on osuva siinä mielessä, että monesti koemme olevamme kuin piskuisia liiskattavia heinäsirkkoja suurten jättimäisten vihollistemme edessä, kuten synti, oma sisäinen kapina ja turmelus, Saatanan estävä toiminta ja niin edelleen? Miten voisimme päästä näiden vastusten läpi omistamaan meille luvatun perinnön? Miten voisimme olla riittävän vahvoja loppuun saakka ja voittaa?

12:sta tarkkailijassa oli 2 miestä, jotka näkivät asiat eri tavalla, uskon silmillä. He kyllä tajusivat inhimilliset realiteetit siinä missä toisetkin ja ymmärsivät, ettei heidän auttanut mennä heiluttelemaan miekkojaan metriä pidempiä vihollisjoukkoja vastaan omassa voimassaan. Mutta huomaa, mitä he sanoivat: ”Me hyökkäämme sinne heti ja otamme maan haltuumme! Me pystymme siihen!” (4. Moos. 13: 30). Miksi he kokivat näin? Koska heissä oli Raamatun mukaan toinen henki, uskon henki. He kyllä ymmärsivät ihmimillisen mahdottomuuden selvitä mutta katsoivat Jumala mahdollisuuksiin ja ne olivat rajattomat.

Jumala vihastui kansalleen. Ei siksi, että he olivat niin pieniä ja heikkoja. Ei myöskään siksi, että he osasivat sotia huonommin kuin muut kansat vaan siksi, että he olivat unohtaneet keskeisimmän asian: Luottamuksen siihen Jumalaan, joka oli kantanut heitä päivästä päivään luvatun maan rajalle saakka.

Tätä samaa lohdutuksen ja nuhtelunkin sanomaa Jumala haluaa tänään opettaa meille lopun ajan kristityille: Perille taivaaseen pääseminen ei ole kiinni meidän kyvyistämme, osaamisestamme tai voimastamme. Kyse on aina Jumalan toiminnasta. Hän tahtoo tuoda kansansa luokseen taivaan kotiin ja Hän on täysin kykenevä siihen.

Jumala kehoitti Israelin kansaa silloin ja myös meitä tänään luottamaan Häneen. Hän pyytää meitä lepäämään ja katsomaan yksin Häneen ja siihen, mitä Hän elämässämme pystyy tekemään. Katsomaan yksin ristiin ja lepäämään sen juurella. Levosta nousee todellinen Jumalan tarkoittama aktiivisuus. Vaikka meistä tuntuu, että vastuksemme ovat liian suuria, niin Jumalalle ne ovat kuin ilmaa. Ja vaikka emme itse kykene saamaan tätä uskoa aikaan, voimme pyytää, että sitä annetaan meille. Jumala lahjoittaa sitä meille evankeliumin kuulemisen kautta. Pyri siis kuuntelemaan sellaista sanomaa, joka ei käännä katsettasi itseesi vaan Jumalan Karitsaan!

rankatvastukset

Masentunut tarvitsee Toivoa

Muutamia vuosia sitten en ymmärtänyt masentuneita ihmisiä. En ymmärtänyt, miten he eivät jaksa ajatella positiivisesti ja uskoa hyvää itsestään ja tulevaisuudestaan. En voinut käsittää, miten joku ei tahdo jaksaa nousta aamulla sängystään ja miten jollakin kaikki elämään liittyvä on harmaan ja mustan sävyn peittämää. Annoin tällaisille ihmisille neuvoja, kuinka heidän pitäisi toimia, jotta voisivat paremmin. Me olemme niin helposti toistemme yläpuolella, minä aikakin.

Sitten masennuin itse. En aluksi huomannut sitä. Harmaus alkoi täyttää sisintäni, elämänhalu katosi hiljalleen ja voimat hävisivät. Löysin itseni yhä useammin itkemässä elämääni ja sen toivottomuutta. Olin kokenut raskaita asioita yksi toisensa perään: vammautuminen, työstä luopuminen, talohuolet, huolet perheeseen liittyen, ongelmia avioliitossa ja muissa ihmissuhteissa, jatkuvat kivut. Luetteloa voisi jatkaa. Raskaat vastoinkäymiset kuluttivat henkisiä voimavarojani ja lopulta olin totaalisen uupunut, masentunut ja toivoton.

Masennus voi tulla elämäämme monella tavalla. joku joutuu kärsimään siitä koko elämänsä, ikään kuin syntymäkirouksena. Toinen saattaa joutua kokemaan kovia tragedioita ja niiden keskellä pinnistellessään uupuu. Kolmas taistelee itsensä kanssa, ollakseen parempi ihminen ja kristitty ja menettää toivonsa.

Masennukseen liittyy vahvasti toivon menettäminen. Masentunut ihminen ei jaksa nähdä tilanteessaan mitään hyvää ja pahinta on se, ettei huominenkaan näytä paremmalta. Itsemurha-ajatukset tulevat juuri siitä kuristavasta tunteesta, että tulevaisuus näyttäytyy siltä, ettei sitä jaksa elää.

Oletko laittanut merkille, miten useasti Jumalaa kutsutaan toivon Jumalaksi? Toivo on valtavan tärkeä voimavara ihmisille ja kristitylle se on sitä mitä suuremmassa määrin. Toivoa vastaava kreikan kielen sana on elpis, joka tarkoittaa ”katsoa tulevaisuuteen iloisesti odottaen ja luottaen.” Apostoli Paavali jopa rukoili Rooman seurakunnan puolesta, että heillä olisi runsas toivo (Room. 15:13).

Meidän toivomme tulee siis siitä näkymättömästä mutta varmasta todellisuudesta, että Jumala on olemassa ja Hän hallitsee kaikkea. Tämä Jumala rakastaa sinua ja Hän haluaa lahjoittaa sinulle runsaan toivon keskelle omaa toivottomuuttasi. Miten Hän sen tekee? Hän pyytää sinua lukemaan Sanastaan kaikkia niitä lupauksia, jotka ovat tarkoitettu juuri sinulle. Jumala on antanut sinulle satoja lupauksia koskien sitä, että Hän rakastaa sinua, on läsnä elämässäsi ja johdattaa sinua. Hän on luvannut avata ylitsepääsemättömät esteet, kääriä pimeyden kuin verhon ympäriltäsi ja jopa kääntää kurjimmatkin asiasi palvelemaan sinun parastasi.

Vaikka tämä päivä näyttäisi synkältä ja huominen mahdottomalta, sinulla on yllätyskortti nimeltä Jeesus Kristus. Älä ollenkaan usko, että elämässäsi viimeisen sanan sanovat menneisyytesi, väärät valintasi, kurja kohtalo, hankalat ihmiset tai onnettomat olosuhteet. Jospa näkisimme mikä kirkas tulevaisuus meitä odottaa! Ehkä jo huomenna.

”Minä tiedän millaista
pimeässä on:
siellä ei näe mitään
ei edessä aukeavia näköaloja
ei ystävää vierellä
ei seuraavaa askelta
ei edes lampun kytkintä
loistavasta tulevaisuudesta
puhumattakaan”

IMG_5184

Ahdistukset synnyttävät lohduttajia

Raamattu valmistaa meitä ahdistuksiin opettamalla, että niitä tulee olemaan uskovien elämässä. Psalmeissa on tästä hyvä kuvaus: ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä” (Ps. 34:20). Kärsimyksestä on käytetty hebreankielistä sanaa ra, joka tarkoittaa ”pahaa, onnettomuutta, tuskaa, ilkivaltaa, surua, vaikeuksia, murhetta”. Kärsimys pitää sisällään siis oikeastaan kaiken sen, mitä ihmiselle voi tämän elämän aikana tapahtua.

Jumalan ihminen ei kärsi turhaan. Kärsimyksemme tuntuvat kyllä monesti toivottomilta ja liian tuskaisilta kestää, mutta Jumala käyttää niitä työstääkseen meitä. Hebrealaiskirjeen mukaan Jumalan rakastava kuritus saa meissä aikaan synnistä luopumista ja osallisuutta Hänen pyhyyteensä.

Haluaisin nyt kuitenkin tarjota toisen näkökulman kärsimyksen tarkoitukseen. Siitä Paavali opettaa 1. Korinttilaiskirjeen 1. luvussa. Hän kertoo siinä kokevansa suunnattomia ahdistuksia, jotta osaisi suhtautua myötätunnolla toisiin kristittyihin ja lohduttaa heitä.

Kristuksen seurakunta tarvitsee tänään niitä kärsimysten ja ahdistusten karaisemia kristittyjä, jotka osaavat lohduttaa toisia ahdistuneita. Tällaiset kokeneet kristityt eivät anna helppoja elämänohjeita tai yläpuolelta tulevia viisauksia vaan osaavat asettua kärsivän rinnalle.

Valmistaako Jumala sinusta tänään lohduttajaa? Toisin sanoen, oletko keskellä sellaisia ahdistuksissa, joista et tahdo selviytyä? Ahdistuksen koulussa löydät suuremman, armollisemman ja rakastavamman Kristuksen. Tulet huomaamaan, kuinka sinua kannetaan vaikeuksien läpi huolimatta omasta epäuskostasi, heikkoudestasi ja ongelmistasi.

Lohdutuksen sanomasi on henkilökohtaisten ahjojesi jälkeen kirkas: vaikka kaikki muu murtuu ja katoaa, Kristus jää. Hän tulee jokaisen kärsivän luokse syvimmän surun hetkellä, lohduttaa, auttaa ja vahvistaa. Tätä sanomaa kärsivä seurakunta kipeästi tarvitsee. Se tarvitsee myötätunnon valtaamia ihmisiä.

SAMSUNG CSC