Mitä on kristillinen elämä?

”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa. Minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä alttiiksi minun puolestani”. Gal. 2:20

Kristillinen elämämme ei voi olla mitään vaikeaa tai raskasta, kun kerran lapset ymmärtävät sen lainalaisuudet helpoiten. Se ei ole yhtä kuin ”tee tätä, vältä tuota” -sääntökokoelma, jota yritämme hiki päässä ja ahdistuneena noudattaa.

Kristillinen elämä on yksinkertaista luottamusta Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Hän ei ole vain jotain, jonka kanssa olemme tekemisissä uskomme alussa, kuin pelkkä portti, josta lähdemme liikkeelle. Hän on myös se tie, jolla kuljemme, leipä, joka ravitsee meitä ja vesi, jota juomme janoomme.

Kristillinen elämä on elämää Jeesuksen yhteydessä. Se on uskoa Häneen pelastajana, vanhurskauttajana ja myös pyhittäjänä.

Kristittynä eläminen tarkoittaa sitä, että minä tuon päivittäin puutteeni Hänelle ja Hän vastaa niihin. Uskoni kasvaessa opin yhä nopeammin ja yksinkertaisemmin turvaamaan Herraani ja se riittää.

Tätä tarkoittaa eläminen Hengessä. Se tarkoittaa irti päästämistä omista ponnisteluista ja luottamista Jeesukseen, joka rakastaa meitä ja huolehtii meistä. Tässä luottamuksessa Jeesuksen Henki vaikuttaa meissä sekä tahtomista että tekemistä.

Mitä tehdä, kun näkee toisen kristityn tekevän syntiä?

”Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen” (Gal. 6:1).

Helppo vastaus kysymykseen on, ettei tule tehdä mitään. Raamattu kuitenkin kehottaa meitä ottamaan asia esille henkilökohtaisesti väärin tehneen kanssa. Miksi? Syynä on se, että synti on turmiovalta, joka sokaisee meitä ja haluaa varastaa meiltä pelastuksemme. Joskus tarvitsemme toisen, välittävän kristityn apua, jotta näemme mihin suuntaan olemme menossa.

Mitä tällaisessa keskustelussa on hyvä huomioida?

1. Muistetaan, että me olemme kaikki yhtä syntisiä. Vaikka emme välttämättä koe kiusausta samoihin asioihin kuin joku toinen, synti asuu meissä (Room. 7) ja olemme kaikki sen suhteen samalla viivalla. Kun tämän tiedostamme, emme puutu toisen elämään ylhäältä päin.

2. Voimme ”ojentaa” toisia vain sen mukaan kuin rakastamme heitä. Meidän ei tule salaa iloita toisten vaikeuksista ja lankeamisista eikä moralisoida heitä vaan kokea kipua ja myötätuntoa. Paavali mainitsee että ”meitä, joita Henki ohjaa”, joka tarkoittaa, että kun Kristus asuu meissä, Hän rakastaa toisia kauttamme. Tällöin toisten lankeamiset polttaa meitä ja haluamme olla heitä auttamassa. 

3. Lempeä ojentaminen on sellaista vuorovaikutusta, jossa todella kuunnellaan toista ja yritetään asettua toisen asemaan. Myötätunto saa meidät ymmärtämään ja haluamme lähtökohtaisesti ajatella asiat myönteiseltä kannalta. Lempeät sanat ovat myös ainoita sanoja, joita ojennettava ihminen pystyy ottamaan vastaan. Kun meidän syntejämme nostetaan esiin, koemme niin suurta häpeää ja alastomuutta, että tarvitsemme paljon turvaa ja hyväksyntää. 

4. Vaikka emme hyväksy omassa emmekä toisten elämässä Jumalan Sanan vastaisia tekoja, hyväksymme aina ihmisen. Monesti kristittyjen keskuudessa ihmistä lyödään niin, että hän kokee olevansa huonompi ja siksi jää pois yhteydestä.

5. Jos puutumme toisten elämään kovuudessa ja yläpuolelta käsin, Jumala saattaa antaa meidän itse joutua kiusaukseen. Näin Hänen armostaan opimme jälleen kerran, että olemme kaikki samanlaisia, tarvitsemme Jumalan armoa yhtä kiihkeästi. Ehkä sen jälkeen osaamme suhtautua lähimmäisemme syntiin paremmin?

Jokaisella on oma taakkansa

”Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain” (Gal. 6: 2).

Paavali opettaa paria jaetta myöhemmin, että jokaisella on oma taakkansa kannettavana. Se tarkoittaa sitä, että ei vain minulla ole vaikeuksia joiden kanssa taistelen, vaan niitä on myös kaikilla toisillakin. Taakat ovat erilaisia mutta jokaisella on omat asiansa ja alueensa jotka painavat meitä aika ajoin tomuun ja tekevät meistä uupuneita ja ehkä epätoivoisiakin.

Sitten Paavali kehottaa meitä ottamaan osaa toisten kuormien kantamiseen. Se on hänen mukaansa Kristuksen lain täyttämistä. Toisaalla Paavali opettaa, että hän ei ole vailla lakia, vaan on Kristuksen laissa (1. Kor. 9:21). Jeesus sanoi myös jättävänsä rakastetuille opetuslapsilleen uuden käskyn: toisten rakastamisen. Rakkaus tulee ilmi siinä, että osaan asettua sen lähimmäiseni rinnalle, joka juuri tänään on uupumassa oman kuormansa alle.

On hetkiä ja päiviä, jolloin omat vaikeudet ja ahdistukset muuttuvat ylivoimaiseksi kantaa, ne rusentavat meidät alleen. Emme voi siirtää niitä toisten päälle mutta voimme ottaa osaa toisten ylivoimaisiin kantamuksiin. Kun yhden kuormaa siirtyy kantamaan toinenkin kristitty, kuorma muuttuu siedettävämmäksi. Ja hetken päästä roolit voivat olla toisin: auttaja on autettavana ja autettava siirtyy auttajaksi.

Toisten kuormien kantamisessa empaattisuus näyttelee suurta roolia. Joskus edes sanoja ei tarvita, varsinkaan ohjeita. Pelkästään viesti siitä, että toinen on läsnä ja välittää, jo helpottaa.

Kristuksen laki on siis mitä suurimmassa määrin huolehtimista toisista. Meidät on tehty vapaiksi, jotta voisimme palvella toisia. Tänään olen palvelemassa, huomenna itkemässä oman kiveni alla ja tarvitsemassa rakastavia ihmisiä vierelleni ymmärtämään. Sitä on Kristuksen seurakunnan elämä.

Ketään ei saa jättää taakkojensa alle yksin. Ei ketään. Kukaan ei ole ansainnut sellaista kovuutta. Tai jos joku on, niin me kaikki olemme. Kristus tuli ottamaan kantaakseen meidän taakkamme jotta me voisimme jatkaa hänen askeleissaan ja Hänen mielenlaadullaan.

Lain alaisuudesta lapsen asemaan

”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisena elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal. 4: 4,5)

Lain alaisena eläminen tarkoittaa sitä, että ihminen – kristittykin – pyrkii Jumalan lain avulla pelastumaan, säilyttämään pelastuksensa tai saamaan parempaa hengellistä elämää.

Lain alla elävät kristityt kyllä uskovat Jeesuksen pelastustekoon, syntien anteeksiantoon ja evankeliumiin, se ei vain heille yksistään riitä pelastuksen varmuudeksi. He sen vuoksi suorittavat lain tekoja ja mittaavat uskoaan ja elämäänsä jatkuvasti lain mitalla. Mikä pahinta, he uskovat Jumalankin mittaavan heitä. Vahvat luonteet jaksavat tällaista uskoa pidempään mutta ennen pitkää itse kukin väsähtää jatkuvaan yrittämiseen ja mittailuun. Tämä tuo myös epävarmuutta pelastuskysymyksessä, koska kokemuksellisesti yhtenä päivänä suoriutuu paremmin, toisena huonommin.

Sitten on olemassa lapsen asema, joka kuuluu automaationa jokaiselle Jeesukseen uskovalle. Siinä tunnusomaista on tietoisuus siitä, että Jumala on lähellä oleva Isä, joka pitää huolta lapsestaan jokaisena päivänä. Lapsen asemaa kuvaavat hyvin sanat turvallisuus, huolettomuus ja levollisuus. Lapsen ei tarvitse ponnistella kuuluakseen perheeseen, hän kuuluu siihen syntymänsä perusteella. Asemansa perusteella hänelle kuuluvat Isän rakkaus ja huolenpito. Lasta ei hylätä silloin, kun tämä rikkoo perheen sääntöjä, vaan hän voi saada rakkaudesta kumpuavaa kuritusta ja opetusta.

Kuinka surullista onkaan se, että monet kristityt elävät edelleen lain alaisessa asemassa, vaikka heille kuuluisi suurenmoinen lapsen asema? Luulen suurimpana syynä tähän olevan se, että evankeliumiin on sotkettu lakia eli vaatimuksia ja siksi uskovat eivät uskalla kokea sitä vapautta, mikä heille on hankittu. Tästä syystä niin moni väsyy ja luopuu uskostaan. He eivät ikinä ole kuulleet evankeliumin vapauttavaa totuutta tai uskaltaneet uskoa siihen.

Kristuksemme tuli siis muuttamaan meidän asemamme. Kuinka voisimme enää elää epävarmuudessa pelastuksemme suhteen tai antaa lain mitata kelvollisuuttamme, kun Jumala on lahjoittanut meille Poikansa täydellisen vanhurskauden. Jumala näkee jokaisen Jeesuksen uskovan jo täyttäneen koko lain. Tätä tarkoittaa uskonvanhurskaus. Kristus täytti puolestamme kaikki lain vaatimukset ja synnittömänä otti päällemme meille kuuluvan, lain rikkojien osaksi tulevan kirouksen. Hän kantoi sen, jotta me saisimme siunauksen, siis pääsisimme läheiseen lapsen asemaan.

Kun tämän ymmärrämme, voimme käsittää myös kaikki Uuden testamentin kehotukset kilvoitteluun ja pyhitykseen. Kehotukset koskeva Jumalan perheväkeä. Niinhän me vanhemmatkin kehotamme ja opetamme omia lapsiamme. Mutta ajattele, jos lapsesi joutuisi jatkuvasti epäilemään kuuluuko hän perheeseen, koska ei käyttäydy riittävän hyvin? Etkö olisi vanhempana murheellinen asiasta? Niin Jumalakin on meidän suhteemme.

Haetaan töihin puiden kaatajia

”Te mielettömän galatalaiset, kuka on lumonnut teidät, joiden silmien eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?” (Gal. 3:1)

Eräänä päivänä hiihdin lammen reunassa ja aurinko paistoi kirkkaasti ja kauniisti lammen jäälle. Latu oli muutaman kymmenen metrin päässä lammesta ja välissämme oli kuusimetsä. Aurinko pilkahti aika-ajoin puiden välistä kutsuen hiihtämään lähemmäksi.

Mietin, että aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta yhä lailla kuin armo paistaa Kristuksen ristiltä kaiken aikaa. Armon paisteen eteen ei tule mitään esteitä, muita kun niitä puita täällä meidän ihmisten tasolla.

Me itse kukin olemme monesti puiden takana piilossa ja tiedämme kyllä, että armo olisi saatavilla meille tuolla avojäällä. Evankeliumin julistaminenkin saattaa joskus olla sellaista vetoamista ihmisiin, että he osaisivat oikealla tavalla ottaa askeleita ja ohittaa pimentävät kuuset.

Nuo kuuset ovat äidinkielen partikkelin konjuktioita eli sanoja ”että, ”jos”, ”kun” ja niin edelleen. Ne ovat niitä armon ehtoja, joita meidän tulee täyttää, jotta pääsemme Jumalan armon piiriin.

Entä jos meidän ei tulisi keskittyä opastamaan ihmisiä konjuktioiden toteuttamiseen vaan alkaisimme kaataa aurinkoa pimentäviä kuusia maahan? Silloin pelokkaat ja itsensä riittämättömiksi tuntevat ihmiset kokisivat armon paistavan myös heille täydeltä terältä.

Puiden eli armon ehtojen kaatuessa armon aurinko saisi paistaa ja lämmittää ilman varjostavia ehtoja. Sen jälkeen voitaisiin opetella konjuktioita. Esimerkiksi näin: Saadessani kokea Jumalan antavan kaikki syntini anteeksi Kristuksen tähden ehdoitta ja kattavasti, SILLOIN minussa alkoi herätä vastarakkaus tähän Kristukseen. Ja JOS Jumala kykenee todella rakastamaan minuakin, NIIN haluan kertoa tästä mahtavasta asiasta myös toisille.