Se päivä

Se päivä
Minä seison autiomaassa
vanhojen jälkien päällä.
Hiekka peittää menneet,
niin ilot kuin surut,
mutta yhä kaivelen niitä.

Joskus kaivan kipuja,
pahoja sanoja,
joskus kaivan valoa,
päiviä, jolloin kaikki oli hyvin.

Mietin, miksi aina palaan niihin.
Miksi en osaa antaa eilisen olla,
vaikka Sinä, Isä, siihen kehoitat:
älkää menneitä muistelko.

Mutta Isä,
Sinä näit jokaisen kadotetun päivän,
jokaisen kyyneleen,
jota kukaan ei huomannut.
Sinä näit sen päivän,
josta en koskaan puhunut kenellekään.

Minä suren sitä, mikä meni,
mutta Sinä pidät tallessa sen,
mikä minussa särkyi
ja kuivaan maahani
alkaa virrata vesi.

Saan laskea käsistäni eilisen.
Sinä olet jo valmistanut huomisen.

Ja autiomaahan syntyy tie.

Yksi kommentti artikkeliin “Se päivä”

  1. …”Minä, Herra, olen sinun parantajasi.” 2Moos.15:26

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *