“… hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa hengen, joka huutaa: `Abba! Isä!” (Gal. 4: 6)
Ajatella, että Paavali on säästänyt kreikankieliseen tekstiinsä Jeesuksen arameankielellä lausutun rukouksen alun “Abba!”. Se tarkoittaa, että meillä on lupa omilla sanoillamme, tunteillamme ja tavoillamme lähestyä Kaikkivaltiasta, joka on, ei vain suunnattoman suuri ja määrittelemättömän vahva, vaan samalla hellä ja lähellä oleva isä.
Lähestyn Iskä sinua tänään siis aivan omin sanoin. Sinä tiedät tyhjyyteni ja kaipaukseni, tiedät, että olen kuin kuuman kesän paahtama ruskea nurmikko.
Sinä, Isä, tiedät heikkouteni ja lankeamiseni. Tiedät sydämeni jakautumisen – osa tahtoo noudattaa sinun tahtoasi ja osa tehdä omia, tietoisia vääriä valintoja.
Sinä, Iskä, tiedät haalean ja heikon uskoni. Tiedät, että etsin niin helposti sieluni täyttäjää ihmisistä ja asioista Sinun sijaasi.
Iskä, tiedät missä olen tänään. Jos olenkin kapinassani juossut ovet paukkuen intohimojeni perässä, olethan Sinä minua odottamassa?
Vedäthän, Isä minua puoleesi hellyydellä, joka tulvii pahuuteni lävitse ja tavoittaa yksinäisen huutoni? Onhan rakkautesi syli suurempi kuin kaikki elämäni epäonnistumiset?
Ehkä minulla, Iskä, on tänään vain tämä yksi rukous: Auta! Kiitos että se riittää.
