Tekijä: Jaakko Pirttiaho

Särkyneiden oma kieli

Published on by Jaakko Pirttiaho4 Comments

”Särkynyttä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, halveksi” (Ps. 51:19).

Vain elämässään kerran tai luultavasti useammin särkynyt voi opetella sen erityisen kielen, jonka aakkoset ja ääntämykset vain Jumala osaa.

Ne ovat aivan tavallisia sanoja, mutta niitä käytetään tavalla, jota tämä maailma ei voi ymmärtää. Ne osoitetaan ihmisille, joilta niitä kaikilla muilla kielillä pantataan.

Vain särkyneet voivat oppia Jumalan kielen. Se ei vaadi teologisia opintoja eikä oppineisuutta. Sitä ei voi puhua kovaan ääneen eikä siitä voi kiistellä.

Särkyneiden kieli kumpuaa särkyneiden Jumalan sydämen ääntä. Se vavahtelee keskellä sirpaleita, resonoi raunioissa. Se laskeutuu syvimpään syvyyteen ja kohottaa korkeimpaan korkeuteen.

Särkyneiden kieli on kuin loputonta hiljaista ja voimallista laulua. Se lainehtii yli jokaisen estävän muurin ja kaikuu siellä missä on toivottomuuden äänettömyys.

Särkyneiden Jumalalla on oma kieli särkyneille. Kaikille särkyneille, kaikista syistä särkyneille, kerran ja lukemattomia kertoja särkyneille.

Suunnaton hyvyys

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Kuinka suuri onkaan hyvyytesi, jonka olet varannut niille, jotka sinua pelkäävät, ja jota osoitat niille, jotka sinuun turvautuvat” (Ps. 31:20).

Vaikka tänään pimeys peittäisi kaiken elämänliekin, tekisi minut sokeaksi ja saisi minut haparoimaan jokaista askeltani, tulee toisenlaiset päivät.

Vaikka sydämeni olisi särkynyt atomeiksi, kärsimys ja kipu leikittelisivät raunioitteni päällä kuin lepattavat kynttilänliekit hämärällä seinällä, tulee toisenlaiset päivät.

Vaikka Sinun hyvyydestäsi ei olisi tänään tietoakaan ja puute aukoisi ivaten ammottavaa suutaan, tulee toisenlaiset päivät.

Sinun hyvyytesi Jeesus tulee. Sitä ei sydämesi varastoissa ole vain hyppysellistä vaan mittaamattoman laajasti ja syvästi.

Kaikkien ongelmien saartaessa minut, Sinä pyydät turvautumaan Sinuun. Vain sinuun.

Niin minä tänään avaan tyhjät käteni Sinulle ja kiitän hyvyydestäsi, joka ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä.

Annan elämäni Sinun hyvyytesi lähteille. Vielä tulee toisenlainen aika.

Vielä saan nähdä kuinka armosi suloisesti virtaava joki tyynnyttää minut uusiin, ihmeellisen hyvyytesi kauniisiin maisemiin.

Pääsiäinen huokuu rakkautta

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

Kuusi tuntia muutti maailman. Jeesuksen koko elämä tähtäsi tähän tehtävään. Rakkaus voitti vihollisuuden.

Pääsiäinen julistaa mittaamattoman suurta armoa. Se huokuu anteeksiantamusta ja rakkautta tavalla, jota ei tässä maailmassa ole ennen nähty eikä tulla koskaan näkemään. Jumala rakasti aina kuolemaansa saakka.

Jeesus kärsi ristillä kuusi tuntia. Hän olisi voinut sen jokaisena hetkenä astua ulos yli kestokyvyn vyöryneestä kärsimyksestä. Mutta ei voinut. Mitä ihmisten lyömät naulat eivät kyenneet tekemään, sen teki rakkaus ihmiskuntaan ja sen jokaiseen yksittäiseen ihmiseen.

Pääsiäinen huokuu rakkautta yli kaiken käsityskyvyn.

Kun kysymme, vieläkö Jumala jaksaa rakastaa meitä, saamme muistaa Ristin miehen.

Kun kyselemme, onko Jumala hylännyt meidät, saamme katsella ristillä hylättyä Jumalan Poikaa ja siksi tietää ilman mitään ehtoja tai poikkeuksia, että Isä ei ikinä hylkää meitä.

Kun kipuilemme, onko Jumalan anteeksiantamus suurempaa kuin suurimmat syntimme, ristin valinnut Vapahtajamme levittää naulan lävistämät kätensä ja kutsuu meitä yhä uudelleen omistamaan sen aarteen, mikä pääsiäisenä valmistettiin juuri meille. Omistamaan itse Kristuksen.

Kuusi tuntia muutti maailman. Pääsiäinen huokuu rakkautta vailla rajoja.

Ristin mies tarjoillaan meille Elämäksi ilman maksua. Ja vaikka se on meille jatkuva ilmainen kutsu pelastukseen, se ei ollut ilmaista kolmiyhteiselle Jumalalle. Hänelle se maksoi kaiken, aivan kaiken. Niin valtava ilouutinen on juhla nimeltä pääsiäinen.

Jeesus, minä rakastan sinua

Published on by Jaakko Pirttiaho2 Comments

Jeesus minä rakastan sinua.

Vaatteesi huokuvat totuutta ja pyhyyttä. Haluat järkähtämättömällä tavalla valaista totuutta pimeyteeni. Tahdot johdattaa minut rehellisyyteen pienintäkin piirtoa myöten.

Olet niin päättäväinen. Tahdot pelastaa minut silloinkin kun en jaksa uskoa olevani pelastuksesi arvoinen. Olet ottanut minut työpöydällesi ja et onneksi suostu ikinä keskeyttämään sitä minkä olet ottanut sydämesi asiaksi.

Olet hellä tavalla, jota vain Sinä voit olla. Silität haavojani ja arpiani kosketuksella, jonka mausteena ovat puolestani vuodattamasi kyyneleet.

Olet tinkimätön totuudessasi ja uupumaton rakkaudessasi. Sinun rakkautesi loi minut äitini kohdussa ja sama rakkaus muovaa minut eloon jokaisena elämäni henkäyksessä.

Jeesus, sinä et koskaan väsy etkä luovuta. Et silloinkaan kun pimeys saa minut sokeaksi, suonsilmäke allani on valmis imaisemaan kaiken toivoni ja suuret syntini ovat saaneet minut vangiksi.

Sinä olet minun totuuteni, elämäni, toivoni, valoni, pyhyyteni, rakkauteni ja iloni.

Jeesus, minä rakastan sinua.

Uusi rohkeus elää

Published on by Jaakko Pirttiaho2 Comments

Job oli ihminen, joka joutui kokemaan menetyksiä enemmän kuin kenenkään sietokyky kestää.

Hänen onnellinen elämänsä murtui pala palalta ja jäljelle jäi syvä toivottomuus.

Suuressa tuskassa ja näköalattomuudessa Job oikeutetusti kysyi ystäviltään, että mistä hän saisi vielä toivon? Mistä hän löytäisi rohkeuden ja voiman haaveilla elämän vielä hymyilevän?

Menetykset tekevät kipeää. Ne murtavat elämänhalua kuin valtavat myrskyaallot rantapengertä ja liian monen iskun vastaanotettua kaikki tuntuu sortuvan.

Vaikka Job ei jaksanut uskoa enää onnelliseen tulevaisuuteen, riitti kun Jumala uskoi.

Kun me emme jaksa uskoa tai toivoa, meillä on uskon ja toivon Jumala.

Näytti elämä tänään miltä näytti ja tuntui miltä tuntui, Jumala sekä tahtoo että kykenee määrittämään elämämme käännökset ja kurvit.

Hän pyyhkii silmäkulmistamme kipeän eilisen ja rakkaudessaan on jo luomassa suunnittelemaansa kaunista huomista.

Onneni on olla lähellä Jumalaa

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Ruumiini ja sieluni ovat riutuneet, mutta Jumala on sydämeni kallio ja ikuinen osani” (Ps. 73:26).

Psalmin 73 kirjottaja oli joutunut uskon yöhön. Hän tunsi päivä päivältä yhä syvenevää kriisiä itsensä ja olosuhteiden kanssa. Pahinta oli jäytävä kokemus siitä, että toiset saivat nauttia elämästä vailla ongelmia.

Psalmin kirjailija oli omistanut elämänsä Jumalan etsimiselle. Hänen sisällään kiehui kipu siitä, että omistautuminen Jumalalle ei näyttänyt tuovan siunauksia tässä ajassa. Päinvastoin ne, jotka hylkäsivät Jumalan, näyttivät kukoistavan.

”Minä mietin ymmärtääkseni tämän mutta se oli minusta kovin vaikeaa”. Niin se on meillekin. Jokainen syvästi kärsivä joutuu miettimään miksi -kysymystä. Eikä sopivia vastauksia tunnu löytyvän. Paitsi yksi: missä menin niin harhaan? Mitä olen tehnyt väärin?

Psalmin lopussa on Raamatun paradoksaalisimmat ja lohduttavimmat löydät. Ankara kärsimys tarjosi kirjoittajalle huikean näköalan: vaikka kaikki muu menisi, Jumalan läheisyydessä on ihmisen onni.

Juuri kärsimysten keskellä – ei niiden jälkeen tai niitä ennen – psalmista saattoi nähdä Jumalan salaisuudet. Valtakunnan aarteet, joita ei ilman kärsimystä voinut omaksua.

Jumala johdattaa tahtonsa tiellä pimeydessäkin. Hänen valkeutensa häikäisee juuri pimeässä. Kestävin ja tyydyttävin onnellisuus on löydettävissä juuri, kun se näyttää karanneen pysyvästi luotamme.