Menetyksen voima

”Hänen poikansa ja tyttärensä koettivat lohduttaa häntä, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: `Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo.´” (1. Moos. 37:35).

Jaakob oli elämänsä kanssa kuin metsästetty kauris, joka yritti välttää luoteja ja aina osuman saaneena selvitä eteenpäin sillä, mitä menetykset olivat jättäneet jälkeensä.

Joosefin menetys oli osuma, joka lävisti sydämen. Tarmokas mies ulvoi kivusta ja käpertyi niin kasaan, etteivät läheiset saaneet häneen enää kontaktia. Apua oli tarjolla, mutta Jaakob ei nähnyt enää muuta kuin rankkasateen, joka huuhtoi pois kaiken elämänhalun.

Joosefin menetys kertoo niin suuresta kivusta, etteivät sanat tavoita tunnetta. Yksi uutinen, yksi soitto tai viesti, yksi keskustelu tai yksi diagnoosi voi viedä pohjan koko elämältä, järisyttää niin, ettei tukevaa maata jalkojen alle enää löydy. Elämä tuntuu sen jälkeen vain harmaalta tyhjäkäynniltä, tarkoituksettomalta kidutushuoneelta, jossa harvat paremmat päivät ovat lähes siedettäviä kunnes muistot repivät kaiken taas auki.

Jaakob ei olisi koskaan yksin päässyt jaloilleen. Läheiset eivät saaneet häntä eloon. Mutta Jumala itse, särkyneiden sydänten korjaaja, teki ihmeen. Kun Jaakob kuvitteli elämänsä olleen ohi, Jumala käänsi ihmevipua ja loi todellisuuden, mikä oli moninkertaisesti enemmän, kuin mihin Jaakob parhaissa unelmissaankaan olisi ulottunut.

Menetyksellä on hirveä voima. Sen tietävät vain ne, jotka ovat sen kokeneet. Mutta Jumalan voima ja elämä ylettyy menetyksiä korkeammalle. Siihen saa luottaa kuin ainoaan hohtavaan majakkaan.

Mene tässä voimattomuudessasi!

”Silloin Herra katsoi häneen ja sanoi: `Käytä sitä voimaa, joka sinussa on.`” (Tuom. 6:14).

Miten ihmeessä voisin jaksaa tulevia haasteita, kun nykyiset voimani ovat niin vähäiset? Miten voisin kestää huomisen taistelut, kun olen jo tänään rähmälläni? Tuomarien kirjasta ilmestyvä Gideon antaa meille lohduttavan vastauksen.

Jumala käski Gideonia kansan vapauttajaksi ja kun hän kyseli samoja ”miksi” -kysymyksiä kuin mekin, vastaus oli: ”Mene nykyisillä voimillasi.” Se tarkoitti Gideonin kohdalla todellisuudessa voimien puutetta, voimattomuutta; Jumala kutsui urheaksi sotasankariksi miestä, joka lymyili piilossa maakuopassa ja pyysi kutsun vahvistamaa ihmettä ei vain yhdesti tai kahdesti vaan jopa kolme kertaa.

Juuri Gideonin voimattomuus teki hänestä sankarin. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin turvata Jumalaansa, Häneen, joka vakuutti olevansa Gideonin kanssa. Silloin vastukset kukistuisivat oikeilla hetkillä kuin heiveröiset korttitalot.

Sama kutsu on annettu jokaiselle kristitylle. Kun kristityn voimattomuus yhdistyy Jeesuksen Kristuksen voimaan, siitä syntyy elämä, jota eivät määritä oman pään laskelmoinnit tai toisten antamat uhkakuvat.

Tartu siis rohkeasti tämän päivän tehtäviin siinä voimassasi – tai voimattomuudessasi -, jota nyt kannat sisälläsi. Jumala on kanssasi, sinä urhea Jumalan taistelija!

Kun pelko valtaa

”Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun” (Ps. 56:4).

Kun voimat uupuvat ja käsivarret repsahtavat alas neuvottoman huokauksen kanssa.

Kun vastustajat minussa ja ulkopuolellani rakentavat valtausluiskiaan ja nauravat tulevalle voitolleen.

Kun olosuhteet kääntyvät vastaan kuin syksyn vimmainen puhuri eikä aurinkoa ole näköpiirissä.

Niin, kun pelko eri tavoin ottaa minusta hallintaotteen, enkä löydä tietäni huolettomaan ja turvalliseen elämään, silloin minä huudan Sinua apuun.

Sinä tulet läpi pelkojeni, huolieni ja ahdistukseni. Painat kätesi uupuneiden käsivarsieni alta ja halaat yksinoikeudella. Olet sydämeni käynnistyskone, lohdutuksesi tarttuu paitani alle ja menee syvemmälle missä epätoivo asuu.

Tulessa valmistuvia sairaanhoitajia

”Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia” (2. Kor. 1:4).

Miten monet ovatkaan tänään elämänsä perimmäisessä nurkassa, istuvat ennen niin komeasti loistavien rakennusten raunioissa ja itkevät sydäntään, joka ei jaksa enää sykkiä vaaditulla voimalla?

Jeesus Kristus tuntee sydämessään jokaisen alakuloisen, ahdistetun ja särkyneen. Hänen sydäntään polttaa yhden tien sivuun jääneen, pelkojen vankilaan sysätyn ja menetysten tulvan kokeneen ihmisen tarina.

Jumala tahtoo auttaa meitä näkemään Hänen tavallaan ja tuntemaan Hänen sydämensä iloa ja tuskaa. Kun tavoitteena on jakaa lohdutusta niin alas, missä vain yksikin ihminen tänään hoipertelee, kutsumuksena on ymmärtää, miten paljon vaikeutta ihmissieluun voi mahtua. Se tieto tulee vain kokemuksen kautta.

Jumala ei säästynyt apostoliaan irvisteleviltä ja pelottavilta vastuksilta. Ei, Hän salli niiden tulla, jotta Paavali voisi hehkua enemmän kuin oman sydämensä myötätunnosta. Jumalan lasten kutsu ei ole muuttunut.

Arvokkaimmat jalokivet loistavat pimeässä. Ne ovat olleet suunnattomassa puristuksessa, jotta niistä säteilisi ilahduttava kauneus.

Tulessa valmistuvia lohduttajia, niitä maailma kaipaa. Minä uskon, että juuri sinä olet yksi valituista jalokivistä.

Mahdottomuudesta säteilevää iloa

”Olen puhunut tämän teille, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi” (Joh. 15:11).

Jeesus piti viimeisiä opetushetkiään nuhjuisille opetuslapsille ennen kuolemaansa. Edessä oli hirveä, ruumiin ja sielun särkevä kärsimysnäytelmä, malja, jonka edessä Jeesus vavahteli ja oli poissa sijoiltaan.

Ennen Via dolorosaa Jeesus mainitsi, kuin ohimennen, että Hän koki sisimmässään syvää iloa. Olosuhteet eivät säteilleet kirkkautta eikä tulevaisuus ollut punaista ruusutarhaa; ilon lähde oli siellä, mistä mekin sen tavoitamme.

”Olen puhunut tämän teille, jotta…” Uskon, että opetuslapset muistelivat näitä sanoja monesti. Sanoja, joiden voimasta ilo hiipi vaivihkaa sielun ikkunoista sisään ja keskellä pimeää sytytti kaikki loistelamput palamaan.

Miten voisin itse löytää Jeesuksen ilon? Miten voisin kokea sitä keskellä ahdistavia tulevaisuudennäkymiä? Miten ilo voisi voittaa masennuksen ja uupumuksesta seuraavan näköalattomuuden? Palaan Jeesuksen sanoihin, sanoihin, jotka ovat kirjoitettu ylös juuri siksi, että me saisimme itkeä ja haukkoa sisäämme vapauttavaa taivaallista ilmaa elämän tunkkaisuudessa.

Tänään en tavoita iloa olosuhteista enkä inhimillisistä laskelmista. Huolet eivät ole vähentyneet eikä vaikeudet poistuneet. Mutta silti Jeesus opettaa ärsyttävän rohkeasti ilosta. Sen täytyy olla olemassa siis minuakin varten, meitä jokaista kärsivää varten.

Tule, Jeesus ja palauta meidät sanojesi äärelle! Anna ilosi vyöryä näkymättömän maailman levollisuudesta sielumme levottomuuteen. Anna meidän juuri tänään ja tässä levätä sinun voimallisten ja elämää luovien sanojesi varassa, Sinun varassasi!