Tunnetko säälin?

”Minun käy sääliksi kansaa. Se on ollut luonani jo kolme päivää, eikä sillä ole mitään syötävää. Minä en tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he nääntyisi matkalla.” (Matt. 15: 32)

Jeesuksen rakkaus valloitti. Hänen myötätuntonsa oli kuin magneetti, joka veti puoleensa roudan alla olevia ruosteisia ihmisiä. Jeesus antoi kaikkea sitä mitä Hänellä oli: sokeat saivat näkönsä, rammat kävelykykynsä ja toivottomat uuden elämänhalun.

Opetuslasten tehtävänä oli oppia Mestarinsa kiihkeä halu auttaa. Jeesus näki ne tarpeet, joita muut eivät. Hän ei kasannut epäonnistuneille uusia vaatimusten kuormia, vaan tahtoi täyttää nälkiintyneet evankeliumin voimalla.

”Mistä me saamme täällä erämaassa niin paljon leipää?” Se on ollut Jeesuksen seuraajien kysymys kautta aikojen. Liian usein erämaan ei-mitään täyttää niiden mielet, joiden kuuluisi jakaa sitä mikä lisääntyy antaessaan.

Jeesus lähettää meidät antamaan toisille keskellä erämaata. Kyse ei ole minun voimistani vaan Herrani myötätunnosta: Hän haluaa tavoittaa yhden kärsivän ja unohdetun ihmisen.

Kun kysyt Jeesuksen voimaa, saat Hänen mielenlaatunsa. Alat nähdä aineellisesti ja hengellisesti nälkiintyneitä ihmisiä ympärilläsi. Rakkaus toisia kohtaan voittaa oman sisäisen erämaan. Leivästä ei todellisuudessa ole koskaan ollut puutetta, katkos tulee jakelupuolella.

Uskallatko luottaa?

”Minua näet hävetti pyytää kuninkaalta sotaväkeä ja ratsumiehiä puolustamaan meitä vihollisia vastaan, koska olimme sanoneet kuninkaalle: `Meidän Jumalamme hyvä käsi on kaikkien niiden yllä, jotka etsivät häntä, mutta hänen voimansa ja vihansa on kaikkia niitä vastaan, jotka hylkäävät hänet.´” (Esra 8: 22).

Juutalainen Esra oli päässyt Persian kuninkaan Artahsastan hovin suosioon. Hän opiskeli pakkosiirtolaisuuden aikana Mooseksen kirjoja ja hänestä huokui taivaallinen viisaus.

Esra oli uskaltautunut puhumaan kuninkaalle juutalaisten Jumalasta, jota tämä oppi kutsumaan nimellä taivaan Jumala. Jotakin Esran opetuksessa ja olemuksessa oli niin houkuttavaa, että kuningas lähetti hänet Jerusalemiin varmistamaan pakkosiirtolaisuudesta palanneen jäännöksen hengellistä elämää.

Esra oli opettanut, että Jumala kykeni pitämään huolta niistä, jotka Häneen turvautuivat. Opetusta seurasi testi. Olisivatko sanat totta? Esra lähetettiin neljän kuukauden vaaralliselle matkalle. Jos hän pyytäisi kuninkaalta sotilaallista saattuetta, hänen uskonlujuutensa osoittautuisi sananhelinäksi.

Esra kääntyi Jumalansa puoleen ja päätti luottaa. Jumalan lupauksilla täytyi olla katetta. Ja niillä oli.

Jumala on luvannut huolehtia sinustakin. Uskallatko luottaa?

Sydämen temppelissä kapina

”Jeesus meni temppeliin ja ajoi ulos kaikki, jotka myivät ja ostivat siellä. Hän kaatoi kumoon rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysten myyjien istuimet” (Matt. 21:12)

Jerusalemin temppelialueella riehui Jeesus -niminen ukkosmyrsky. Opetuslapset vetäytyivät kauemmaksi, kun yleensä niin rauhallinen ja lempeä Opettaja riehui kuin mielipuoli.

Eikö Jeesus tiennyt, että kaatamansa pöydät olivat olemassa vain helpottaakseen temppeliin tulevia ihmisiä? Eikö Hän ymmärtänyt, että vallitseva järjestys oli hyvä kompromissi kaikille?

Paavali opettaa, että me olemme Jumalan temppeli ja Jumalan Henki asuu meissä. Opetus viittaa seurakuntayhteisöön mutta sen voi soveltaa myös yksittäiseen kristittyyn.

Jos sisälläsi kuohuu ja ikivanhat tottumukset ja uskomukset lentelevät, älä vielä huolestu. Ehkä sovinnaisuutta suurempi Vapahtaja tekee sinussa tilaa jollekin aikaisempaa suuremmalle?

Opetuslapset eivät uskoneet silmiään, kun vihasta talttunut Jeesus seisoi keskellä temppeliä parantamassa sokeita ja rampoja. Kun turha oli saanut lentää muurien yli, pääasia otti omansa. Niin tänäänkin.

Kun sydän vuotaa verta

”Ei minua herjaa vihollinen – sen minä kestäisin. Eikä minua vastaan mahtaile vihamieheni – häneltä voisin piiloutua. Ei, vaan se olet sinä, vertaiseni ihminen, ystäväni ja tuttavani.” (Ps. 55: 13,14)

Daavidin elämän kipein trauma oli hetki, jolloin hänen luotetuin neuvonantajansa Ahitofel petti hänet. Se isku osui suoraan jo lapsuudesta saakka ammottavaan haavaan ja sai Daavidin sijoiltaan.

Ankarimmat iskut tulevat usein läheltä. Joskus toisten on vaikea nähdä syytä kerälle menemiseemme, eiväthän muut kuin Jumala tiedä sisimpämme uurteita.

Daavidin selviytymisen syy oli selvä: ”Mutta minä huudan Jumalaa ja Herra pelastaa minut” (55:17). Se oli hänen uskontunnustuksensa.

Daavid itki kipuaan Jumalalle, jonka edessä hänen elämänsä oli kuin kirkasta vettä, jossa näki pohjaan saakka. Vaikka ystävät pettäisivät, Jumala olisi järkähtämätön turva ja hellä lohduttaja.

Ei ole ollut hänen housuissaan helppoa kirjoittaa seuraavaa lupausta: ”Heitä taakkasi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen. Hän ei salli vanhurskaan ainaisesti horjua” (55:23). Sanansa Daavid kirjoitti uskossa: viholliset vaanivat hänen henkeään eikä tulevaisuus näyttänyt hyvältä.

Mikä onkaan sinun tilanteesi tänään, näiden sanojen ääreen saat tuudittaa rauhattoman sielusi. Jumala pitää sinusta huolen.

Tahdotko allekirjoittaa kuolemantuomiosi?

”Jeesuksen mukana kulki suuri joukko ihmisiä. Hän kääntyi ja sanoi heille…” (Luuk. 14:25).

Jeesus opetti suurista juhlista, joihin kutsuttiin ojien pohjalta syntiset, epäonnistuneet ja kastittomat ihmiset. Jumalan armo oli Hänen opetuksessaan tinkimättömän avara.

Mutta tinkimätön Hän oli kaikessa olemisessaan. Kesken kansannousun ja pullistelevan seuraajajoukon Hän kajauttaa ilmoille sanat, joiden takia monet jättivät Hänet. Miten paheksuttavaa oli puhua oman ristinsä kantamisesta! Sehän oli veristä puuhaa.

Jeesus opetti seuraajiaan Taivaan valtakunnan salaisuudesta: antaessaan saa, eksyessään löytää ja kuollessaan elää. Risti oli kuolemantuomio ihmisen minä-elämälle.

Jeesus tahtoo olla elämämme Herra ja keskus, josta teemme päivittäiset matkamme. Hän ei pakota, vaan kysyy: ”Tahdotko?”

Risti tarkoittaa kipua ja kuolemaa. Mutta vain se osa kuolee, joka estää uutta elämää. Ja uusi on verrattomasti vanhaa parempaa.

Tahdotko?