Seurustelua yksinäisyydessä

”Minä, veljenne Johannes, joka Jeesuksessa olen yhdessä teidän kanssanne osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsimysten kestämiseen, olin Patmos-nimisellä saarella Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden” (Ilm. 1:9).

Apostoli Johannes oli joutunut yksinäisyyteen Patmos -saarelle uskonsa tähden. Kaikki näytti valuvan hukkaan. Hän koki samaa kuin Mooses Midianin maassa 40 vuoden ajan tai Paavali Arabiassa. Kun inhimillisesti näitä Jumalan miehiä olisi tarvittu toisten auttamiseksi, Jumala veti heidät syrjään.

Jotta Jumala voisi käyttää meitä valtakuntansa rakentamiseksi, meidän tulee pitää hengellisen elämämme ykkösprioriteettina seurustelua Hänen kanssaan. Kun kiire ja tekeminen näyttävät meistä monesti tärkeämmältä, vetää Jumala meidät yksinäisyyteen, jotta Hän saisi kutsua meitä läheisempään suhteeseen kanssaan.

Patmos oli yksinäinen paikka. Samoin oli Midianin erämaa. Mutta juuri yksinäisyydestä Jumalan miehet ja naiset ovat aina saaneet seurakuntaa sytyttävän sanoman. He saavat nauttia Kristuksen ihanuutta ja se on myös heidän antimensa toisille.

Johannes kuvasi olevansa osallinen ahdistuksesta ja kärsimyksistä. Ehkä sinäkin olet saanut niistä osasi? Mutta Johannes kertoi olevansa osallinen myös Valtakunnasta. Tämä valtakunta saa murtautua elämäämme monesti juuri yksinäisten kyynelten keskellä.

Alusta perille saakka

”Silloin Mooses ja israelilaiset lauloivat Herralle tämän laulun: `Minä laulan Herralle, sillä hän on ylen korkea! Hevoset ja miehet hän mereen syöksi.´” (2. Moos. 15: 1).

Toisen Mooseksen kirjan luku 15 opettaa kristittyjä siitä, miten Jumala johtaa kansaansa alusta loppuun saakka. Laulu virisi israelilaisten huulille, kun he olivat meren poikki kävellessään pelastuneet Egyptin orjuudesta.

Laulussa on kolme kohtaa, jotka rohkaisevat lukijaansa. Jakeessa kaksi puhutaan matkan alkupisteestä: ”hän tuli minulle pelastukseksi.” Jumala astui Kristuksessa alas maailmaan pelastamaan juuri sinua ja minua. Hän kutsui meidät yhteyteen kanssaan.

Jakeessa 17 puhutaan lopullisesta pelastuksesta. Minkä varassa israelilaiset pääsivät luvattuun maahan? Minkä varassa kristityt tulevat lopulta pääsemään taivaaseen? ”Sinä viet heidät perille…” Jumala ilmoittaa olevansa kyllin vahva ja päättäväinen taatakseen onnellisen loppukohtauksen.

Entä sitten itse alku- ja loppupisteiden välissä oleva matka? Siihen vastaa jae 13: ”Sinä johdatit armossasi tätä kansaa, jonka lunastit…” Matkan aikana Jumalan armo ei lopu. Se riittää kaikenlaisiin päiviin. Alusta perille saakka.

Askeleita eteen ja taakse

”Hoorebilta on Seirin vuoriston kautta yhdentoista päivän matka Kaades-Barneaan.” (5. Moos. 1:2).

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että elämäsi on yhtä eteen- ja taaksepäin huopaamista? Hyvien vaiheiden jälkeen joudut palaamaan taas aikaisempiin ongelmiin? Ja kun ajattelet päässeesi yhden esteen yli, huomaat samanlaisen kohta uudelleen edessäsi?

Israelin kansan matka Egyptistä kohti Luvattua maata olisi voinut kestää vain reilut pari viikkoa. Sen sijaan he kulkivat matkaa 40 vuotta. Saatan ihmetellä heidän hidasta etenemistään mutta huomaanko, että etenen monesti itse aivan samaa tahtia?

Epäusko tekee matkan hitaaksi. Jumala ei odota meiltä muuta, kuin että luotamme Häneen matkamme kaikissa vaiheissa. Alkutaipaleella luotamme itseemme ja siksi joudumme kokemaan monta kurjaa mutta tarpeellista tappiota.

Vaikka Israelin kansa joutui epäuskonsa takia pidemmälle reitille, vaivalloinen matka oli samalla mahdollisuus oppia tuntemaan Jumalan huolenpidon ja rakkauden syvyys.

Uskalla jatkaa matkaasi uskossa tänäänkin. Ja kun joudut ottamaan taka-askeleita, pyydä Vapahtajaasi avuksesi. Hän on luottamuksesi arvoinen.

Miksi Jeesus on ulkopuolella?

”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen sisälle hänen luokseen ja aterioin hänen kanssaan ja hän minun kanssani” (Ilm. 3: 20).

Näitä Jeesuksen sanoja Laodikean seurakunnalle käytetään joskus hieman virheellisesti kuvaamaan ihmistä, joka ottaa Jeesuksen ensimmäistä kertaa elämäänsä. Virhe on siinä, että Jeesus kohdistaa sanansa seurakunnalle, siis niille ihmisille, jotka ovat jo – ainakin nimellisesti – sisäpuolella.

Jeesuksen sanat seitsemälle seurakunnalle on kautta aikain tulkittu profetaallisesti kuvaavan Kristuksen ruumiin tilaa eri aikoina. Yhden tulkintamallin mukaan Laodikea olisi kuvausta lopunajan seurakunnasta.

Eikö ole äärettömän surullista, että seurakunnan olemassaolon ydin ja pää oli joutunut oven ulkopuolelle? Murheen sijaan seurakunnassa vallitsi itsetyytyväinen olo: ”Olen rikas, enkä tarvitse mitään.”

Laodikea on varoittava esimerkki siitä, että Jeesus voi poistua keskeltämme ja silti seurakunta jatkaa elämäänsä. Usko vaihtuu uskonnollisuudeksi. Dynaaminen elämänyhteys Vapahtajaan vaihtuu säännöiksi, rutiineiksi ja muotomenoiksi.

Mitä se kertookaan Jeesuksesta, että Hän edelleen odottaa ovella? Hän koputtaa ja pyytää päästä takaisin rakkaidensa pariin.

Jos joku kuulee Vapahtajan kutsun, on turvallista avata ovi. Kristitty on ihminen, joka elää yhdessä Kristuksen kanssa.