Yksin armosta

”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa.” (Luuk. 12: 35)

Jeesus kutsuu omiaan tinkimättömästi kristilliseen kilvoitteluun. Se tarkoittaa sitä, että otamme Jumalan Raamatussa ilmoitetun tahdon todesta. Kilvoittelu ilmenee sekä pyrkimyksenä tuntea kolmiyhteinen Jumala että sen seurauksena ilmenevänä hyvän tahtomisena toisille ihmisille.

Jeesus käytti vertauskuvaa palvelijasta, joka odotti isäntäänsä häistä lampun hohtaessa valoa. Isäntää tuli odottaa, sillä palvelija ei tiennyt, minä hetkenä hän palaisi kotiin. Jeesus siis kehoittaa meitä uutterasti toteuttamaan Jumalan tahtoa ja pyrkimään hyvään.

Meillä saattaa olla kiusaus ajatella, että kutsu kilvoitteluun, kasvuun ja pyhitykseen ei ole meitä varten, sillä olemme liian heikkoja. Saatamme heikkouden varjolla samalla kuitenkin pitää kiinni vääristä tavoistamme ja suosia niitä. Se ei ole todellista heikkoutta vaan vääränlaista vahvuutta.

Todellista heikkoutta on sen myöntäminen, ettei saa mitään hyvää aikaan ilman Jumalan myötävaikutusta. Se on sen ymmärtämistä, että Jumala saa aikaan oikeanlaisen kasvun ja myös tahton kristilliseen kilvoitteluun.

Annetaan siis Raamatun olla tinkimätön sanomassaan. Annetaan Jeesuksen sanojen kilvoittelusta ja ”valvomisesta” jäädä kaikumaan sydämemme kammioihin. Mutta samaan aikaan juostaan Hänen turviinsa ja luotetaan siihen, että Hän itse vaikuttaa meissä kaiken hyvän tahtonsa tapahtumisen.

Lamput palamassa tänäänkin – Jumalan sytyttämänä ja ylläpitämänä!

”Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää.” (Ps. 138: 7)

Daavid oli Jumalan sydämen mukainen mies. Hän oli saanut profeetta Samuelilta voitelun ja valtuutuksen Israelin kuninkaaksi vallassaolevan kuningas Saulin sijaan. Daavid oli rohkea uskon sankari, joka sopii monella tavalla Herran Jeesuksen esikuvaksi.

Tästä huolimatta Daavid joutui kärsimään paljon ja pitkiä aikoja. Tässä psalmin kohdassa hän kertoo elämänsä olevan yhtä ahdistusta, yhdestä toiseen. Ymmärrämme sen paremmin, kun mietimme, että hän joutui muun muassa pakenemaan Saulia henkensä pitimiksi kymmenen vuoden ajan.

Vaikka monet Daavidin lauluista ja runoista ovat mahtipontisia ja Herraa ylistäviä, paljon on myös niitä tekstejä, joissa hän kokee syvää yksinäisyyttä ja ahdistusta. Monesti hän toteaa olevan kuoleman partaalla; masennus ja toivottomuus taisi olla Daavidille tuttuja tunteita.

Miksi Jumala salli Daavidille niin raskaita vaiheita? Luulen, että jokainen syvä koettelemus ja lamaannuttava masennus sitoi Häntä yhä vahvemmin Jumalaansa. Kaiken siunauksen keskellä hän ymmärsi olevan vain ja ainoastaan Jumalan varassa. Jumalalle hän antoi kiitoksen hyvistä päivistään ja Hänelle hän huusi pimeyden varjoista.

Ehkä siinä onkin se salaisuus, miksi Raamattu arvostaa Daavidia niin syvästi. Kaikkien syvien epäonnistumistenkin ohella hän odotti Jumalalta pelastusta vaikeuksista ja kaikkea hyvää. Ehkä vaikeudet olivat opettaneet hänelle, ettei palatsien loistot vaan yhteys elävään Jumalaan toi onnen ja tyytyväisyyden. Niin, hän saattoi sanoa, että Jumala tyydyttäisi hänen sielunsa keskellä vihollisiakin.

Luokoon Jumala meihin samaa uskoa. Olkoon Jumala meille enemmän kuin ilot ja surut, enemmän kuin kaikki näkyvä.

”Anna tiesi Herran haltuun, turvaa Häneen. Hän pitää sinusta huolen!” (Ps. 37: 5).

Kun elämä näyttää umpikujalta ja käsissä on vain sydämen sirpaleita, on hyvä luovuttaa koko elämä Jumalan käsiin. Hän ei ota luokseen vain hyvinvoivia ja onnistuneita ihmisiä; Hänen sydämensä sykkii sivuun jääneille ja raskaiden painojen alla kituuttaville ihmisille.

Jeesus on herrasmies, Hän ei tunkeudu elämäämme väkisin. Pikemminkin Hän armollaan ja lempeällä rakkaudellaan houkuttelee meitä antamaan ohjakset Hänelle. Hän haluaa johtaa meitä ja antaa meille yltäkylläisen elämän.

Ei ole sellaista pimeyttä, jonne Herra Jeesus ei tulisi pelastamaan omaansa. Ei ole etäisyyttä eikä estettä, jota Hän ei pystyisi ylittämään. Ei ole myöskään ongelmaa, joka olisi Hänelle liian vaikea.

Niin, Jumala on luvannut pitää meistä huolen. Hän päivittäin pyytää meitä luottamaan Häneen ja odottamaan Häneltä kaikkea hyvää. Ja kun huudamme Herraa avuksi ja odotamme pelastusta yksin Häneltä, se toivo ei petä.