Ettei kukaan horjuisi

”…lähetimme Timoteuksen, veljemme ja Jumalan työtoverin Kristuksen evankeliumin palveluksessa, vahvistamaan teitä ja rohkaisemaan teitä uskossanne, ettei kukaan horjuisi näissä ahdistuksissa” (1. Tess. 3: 2,3).

Tessalonikan nuori, Paavalin perustama seurakunta oli joutunut juutalaisten toimesta vainon kohteeksi. Paavali huolehti seurakuntalaisten tilasta äidillisellä rakkaudella ja isällisellä vastuulla poissaollessaankin heidän luotaan.

Paavali tiesi, että kristityt tarvitsivat ahdinkossaan rohkaisua, lohdutusta ja vahvistamista. Siis raikasta ja lohduttavaa evankeliumin sanomaa.

Meillä on tänään erilaisessa kulttuurissa erilaiset ahdistukset. Mutta emme monetkaan taida päästä tessalonikalaisia helpommalla? Paavali totesikin, että ahdistuksiin meidät on pantu (3:3).

Ahdistuksissa Kiusaaja tulee lähellemme ja kuiskailee ikäviä valheitaan. Hän näyttää olosuhteitamme ja kysyy, että vieläkö todella uskomme Jumalan rakastavan meitä ja pitävän meistä huolta? Hän osoittaa syntejämme ja epäonnistumisiamme ja kyseenalaistaa Jumalan sitoutumisen meitä kohtaan. Kiusaaja haluaa varastaa meiltä armollisen Vapahtajan.

Miten kipeästi me tarvitsemmekaan ihmisiä, joilla on polttava huoli meidän jaksamisesta! Me tarvitsemme hengellisiä isejä ja äitejä, jotka rohkaisevat meitä, kun itse emme jaksaisi. Me tarvitsemme kuulla evankeliumin lupauksia, jottei uskomme luhistuisi.

Tarvitsemme yhteyttä, seurakuntaa. Yksinään olemme helppoja maalitauluja, mutta toisten kannattelemina selviämme pahimpien vaiheiden yli.

Tänään moni meistä horjuu ilman yhteyttä. Aina ei löydy seurakuntaa, johon uskaltaisi mennä. Saati hengellisiä ja rakkauden valtaamia ”vanhempia”.

Tessalonikaan Paavali lähetti Timoteuksen. Meidän aikana hän saattaisi lähettää meille tekstiviestin. Tai somen kautta rohkaisevan, Kristusta esiintuovan sanoman.

Särkyneiden sydänten vuosipäivä

”Hän on lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä” (Jes. 61:1)

Sellaista päivää ei taida olla kalenterissamme? Tänään voisi olla ”Särkyneiden sydänten” -vuosipäivä. Tänään kristityt yhdessä voisivat keskittyä rukoilemaan kaikkien niiden puolesta, jotka kantavat särjettyjen sydänten pieniä palasia käsissään.

Taivas yhtyisi rukoukseemme. Jumala tuli ihmiseksi, jotta Hän saisi korjattua sen, minkä ei pitänyt koskaan särkyä. Sydämen piti olla eloisa ja voida hyvin Luojansa yhteydessä. Mutta kun ihmiskunta käänsi selkänsä Jumalalle ja ”sydämen käyttöohjeelle”, kuului kollektiivinen raksahdus.

Jumala tuli ihmiseksi, jotta särkyneet voisivat saada uuden toivon ja aloittaa alusta. Monet Hänen ensimmäiset seuraajansa olivat saaneet Taivaallista sydänelvytystä. He saivat todistaa Jeesuksen kyvyn korjata korvauskyvyttömiä sieluja.

Juuri tänään voisimme asettua ajatuksissamme ja rukouksissamme niiden tilalle, jotka kärsivät. Tänään voisimme ulottaa rukouksemme kaikille särkyneille, erittelemättä syitä ja seurauksia, etsimättä syyllisiä.

”Särkyneiden sydänten”- vuosipäivänä me kristityt voisimme antaa Kristuksen myötätunnon virrata lävitsemme. Hänen myötätuntonsa saattaisi saada huultemme lisäksi myös kätemme ja jalkamme liikkeelle.

Yhtenä päivänä vuodessa kovuuteemme voisi tulla pieni särö ja yrittäisimme asettua spitaalisten asemaan. Tuo yksi päivä voisi olla muuttamassa meitä niin, että pian jokainen päivä olisi varattu Kristuksen tahdolle korjata särjettyjä sydämiä.

.

Kristuksen tutkimaton rikkaus

”Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta” (Ef. 3:8).

Tämä aarrearkku on loputtoman syvä. Voit penkoa sen aarteita päivästä toiseen ja vielä vuosikymmentenkin kuluttua olet vasta pintakerroksissa.

Jotkut epäilevät koko aarteen olemassaoloa; heille se on kuin kulta-arkku sateenkaaren päässä. Toiset erehtyvät kuvittelemaan, että ensimmäiset jalokivet ovat koko arkun sisältö.

Paavali puhui Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta. Hän oli saanut maistella arkun aarteita ennennäkemättömallä tavalla ja silti Hän puhui joistain, mitä ei voisi loppuun saakka ymmärtää.

Raamattu kehottaa meitä jatkuvasti kasvamaan uskossamme. Kehotus tarkoittaa juuri Jeesuksen Kristuksen tuntemista. Mitä enemmän Häneen tutustuu, sitä suuremmaksi aarteeksi hän sielulle muodostuu.

Tämän Kristus-aarteen ympärillä on jatkuva ikävöimisen vyöhyke: he, jotka ovat Kristuksen lähellä, kokevat jatkuvaa Rakastetun ikävää. Tämä on juuri Hänen tutkimattomuuttaan – mitä enemmän omistat, sitä enemmän ymmärrät tarvitsevuutesi.

Levottomuus ja tyytymättömyys ovat monien Jumalan miesten ja naisten ponnahdusalusta päättymättömälle tutkimusmatkalleen. He ovat omistaneet elämänsä Jeesus-aarteen omistamiselle ja lopussa nostaneet hatun päästään puhtaasta kunnioituksesta.

Jatka rohkeasti matkaasi. Tässä ei ole vielä kaikki. Aseta tavoitteet saavuttamattomaan ja olet jo alussa perillä.

Ylös maan syvyyksistä

”Sinä, joka olet antanut minun kokea monia vaikeita ahdistuksia, sinä virvoitat minut ja nostat minut jälleen ylös maan syvyyksistä.” (Ps. 71:20)

Kuulemme tässä Psalmissa jo ikääntyneen Jumalan ihmisen ajatuksia. Hän on joutunut ahdistukseen ja huutaa Jumalaa pelastamaan hänet.

Kirjoittaja katselee elämäänsä taaksepäin ja muistuttaa sieluaan siitä, kuinka monta kertaa hänen elämänsä on aikaisemminkin sukeltanut maan syvyyksiin ja kuinka yhtä monta kertaa Jumala on Hänet hakenut ja nostanut sieltä ylös.

Turvallisia sanoja ovat nämä: ”…olet antanut minun kokea…” Se osoittaa sitä, että Jumala on kaikessa mukana ja ilman Hänen sallimustaan elämässämme ei tapahdu yksikään asia. Emme aina ymmärrä elämämme ahdistuksia, mutta jo se vakaumus voi helpottaa, että Jumala tietää aina tilanteemme.

Jos Hän sallii vaikeita asioita, Hän omana aikanaan nostaa myös niiden yläpuolelle. Asiat eivät välttämättä muutu vaan me muutumme: sydämemme onkin vapaa niissä huolista ja kivuista, joita vielä aikaisemmin olimme kokeneet.

Kun kuulemme tällaisen ikääntyneen ja kokeneen Jumalan ihmisen todistusta uskonelämästään, meidän on hyvä kuunnella tarkalla korvalla. Jos olemme itse tänään ahdistuksen ahjoissa, on lohdullista tietää, että niiden läpi ovat käyneet kaikki Jumalan pyhät. Ja niillä on myös päätepisteensä.

Meidänkin on hyvä katsoa omaa elämäämme taaksepäin. Emmekö muistakin siellä olleen monta murskaavalta tuntuvaa hetkeä ja asiaa? Ja toisaalta: emmekö olekin selvinneet niistä? Nämä muistuttavat meitä siitä, että Jumala voi nykyisissäkin tilanteissamme auttaa meitä.

Hän nostaa meidät ylös maan syvyyksistä. Hänellä on mittaamaton voima tehdä se, mihin emme itse kykene. Olemme turvallisilla käsivarsilla.