Armossa on avaruutta. Ei tarvitse jämähtää näin-on-aina-toimittu ja meillä-on-oikea-oppi -juttuihin. Kellään ihmisellä ei ole täysin oikeaa oppia eikä uskoa eikä toimintatapoja.
Kristuksen armon sisälle mahtuvat kaikenlaiset ihmiset. Kaikenlaiset tavat. Ei ole merkityksellistä istutko, seisotko vai tanssitko. Oletko hiljaa vai laulatko kovaa. Tykkäätkö punaisesta vai sinisestä. Vai tuntuuko musta multa.
Merkityksellistä on vain Kristus ja Hänen sovitustyönsä. Hänen armonsa on suurempi kuin elämä. Siksi siihen mahtuu kaikki ja kaikkien elämänkirjo.
Elä ja anna toistenkin elää. Yksin armosta ja armossa. Armossa on avaruutta. Ja minä uskon, että avaruudessa on elämää.
”Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan. pelastuksenne evankeliumin ja uskoneet sen, pantu sinetiksi luvattu Pyhä Henki” (Ef. 1:13).
Miten tullaan kristityksi? Siten, että kuullaan sanoma Jumalan lahjasta, Jeesuksesta Kristuksesta ja otetaan se todesta. Kristitty -sana viittaa juuri Jeesukseen Kristukseen; Kristitty on ihminen, joka uskoo Jeesuksen olleen historiallinen henkilö ja samalla todellinen Jumala. Kristitty uskoo, että Jeesus kuoli hänen syntiensä puolesta sekä nousi ylös kuolleista.
Kristillinen elämä alkaa Jeesuksen vastaanottamisena oman elämän pelastajaksi. Miten se voi tapahtua? Monta kertaa sitä ennen ihminen kokee elämässään epäonnistumisia, pettymyksiä, tarkoituksettomuutta ja tyhjyyttä. Kirkot puhuvat ihmisen syntisyydestä. Tällaisen tyhjyyden aikana Jumala herättää ihmisessä kaipauksen ja ikävän tunteita. Ihmisen etsiessä elämäänsä järkkymätöntä alustaa tai kestävää merkitystä, hän kuulee sanoman Jeesuksesta, joka elää ja haluaa olla yhteydessä.
Jeesuksen kohtaamisen prosessia on vaikea kuvata sanoin. Jokaisella on omat kokemuksensa ja reittinsä. Mutta se voi tapahtua vaikkapa kirkossa, veneessä, luonnossa tai kotisohvalla. Jeesus odottaa yhden etsijän sisäisellä ovella ja kysyy päästä sisään. Ja kun ihminen uskaltautuu sanomaan: ”Tule, Herra Jeesus”, siitä alkaa sanomaton yhteys.
Kristittynä eläminen ei ole samaa kuin kirkossa käyminen tai moraalinen elämä. Se kyllä sulkee sisäänsä nuo määritelmät mutta on itsessään verrattomasti enemmän. Se on elämää yhteydessä Häneen, joka näkee minut ja rakastaa minua.
”Minun sieluni on hylätty ja rauhaton, olen unohtanut onnellisen elämän” (Val. 3:17).
Profeetta Jeremian elämään mahtui paljon itkua ja kipua. Henkilökohtaisen kärsimyksen lisäksi hän kärsi Israelin kansan kohtalosta: huolimatta Jeremian vuosikymmenten varoituksista, Juudakin vietiin pakkosiirtolaisuuteen.
Jeremia kirjoitti paljon kärsineen ihmisen kokemuksen – pitkään masentunut ihminen unohtaa, millaista on olla onnellinen. Kun sielu ei muista muuta kuin pimeää, ei tulevaisuudeltakaan osaa odottaa mitään hyvää.
Ajattele, jos tänään elämääsi ilmestyisi enkeli, joka välittäisi sinulle viestin suoraan Jumalalta? Ajattele, jos enkeli kertoisi: ”Jumala tietää tarkalleen elämäsi kaikki käänteet, Hän tietää kipusi ja surusi. Hän pitää kirjaa jokaisesta päivästä, jonka joudut elämään kärsien. Älä siis pelkää, älä menetä toivoasi, Jumala on kanssasi!” Mitä kokisit tällaisen viestin jälkeen? Etkö olisi täynnä ihmetystä, iloa ja levollista luottamusta?
Jeremia ei nähnyt enkeliä. Mutta hän uskoi sen, mitä Jumala oli itsestään ilmoittanut Sanansa välityksellä. Siksi hän kirjoitti: ”Sinä kyllä muistat, että sieluni on painunut maahan. Tämän minä painan sydämeeni, sen tähden minä toivon” (Val. 3:20,21).
Uskaltaisitko tänään ajatella – ilman enkelien ilmestymistä – että Herra on kanssasi? Uskaltaisitko uskoa, että Hän tietää tilanteesi, rakastaa sinua ja johtaa elämääsi? Uskaltaisitko toivoa, että Jeesus Kristus lausuu elämässäsi viimeisen sanan?
Luukkaan evankeliumissa on kuvattuna kohtaaminen Jeesuksen ja tuntemattomaksi jäävän lesken kesken. Jeesus on tuossa vaiheessa suosion huipulla, kun taas leski on hautajaissaattueessa ainoan poikansa menettäneenä.
Voisi ajatella, että suuressa kuvassa Jumalaa ei kiinnosta yhden ihmisen kärsimys. Mutta tässä kertomuksessa Jeesus pysähtyy yhden ihmisen kohtalon äärelle. Raamattu kertoo, että Jeesus näki itkevän naisen ja tunsi häntä kohtaan sääliä. Siis myötätuntoa.
Seuraava hetki on pysäyttävä. Jeesus sanoi murskatulle naiselle: ”Älä itke”. Jeesus näki yhden ihmisen kivun ja surun ja se liikautti hänen sydäntään. Hän tunsi syvää samaistumista ja myötätuntoa. Jeesuksen sanat eivät tarkoittaneet realiteettien kieltämistä tai pinnallista ”elämä on hyvin” -ajattelua. Hän tarkoitti, ettei naisen tarvitsisi enää itkeä, koska Jumala oli nähnyt hänet ja tullut kosketetuksi.
Samalla tavalla saamme uskoa, että meidän kärsimyksemme koskettavat Jumalaa. Meidän kyyneleemme vaikuttavat Hänessä myötätuntoa ja huolenpitoa. Hän tahtoo sanoa myös meille, ettei meidän tarvitse itkeä toivottomalla tavalla, koska Hän on läsnä. Kaikki on hyvin, koska Hän on läsnä. Jeesus on meidän kanssamme, ottaa kipumme omikseen ja kulkee surussa kanssamme.
Jeesus puuttui tilanteeseen myötätuntonsa tähden ja leski sai poikansa takaisin kuolleista. Me saamme olla varmat, että saman syyn takia Hän toimii meidän elämässämme meidän parhaaksemme. Joka päivä.
