Ota tämä vanha kitara

”Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut. Sinä olet tarttunut minuun ja olet voittanut” (Jer. 20:7).

Olen Sinun vanha kitarasi. Puisesta kotelostani on lakka karissut ja menneistä vuosikymmenistä todistaa lukuisat kipeät naarmut ja lommot.

Sinä löysit minut hylättynä ja sivuun heitettynä. Sanoit saavasi minut soimaan jälleen, tällä kertaa aikaisempaa kirkkaammin.

Aloit vaihtaa kuluneita kieliäni. Tartuit päättäväisesti ylimpiin kieliin ja aloit ruuvata niitä irti. Huusin kivusta, vaikka tiesin, että vanhaa pitää karsia uuden tieltä.

Et tyytynyt vain ohuimpien osien vaihtamiseen, tahdoit koskea myös elämäni syviin ääniin. Miten vastustelinkaan. Anoin ja rukoilin, ettet irroittaisi minusta sointuja, joiden voimasta soittimeni oli soinut koko elinikänsä. Olit päättäväinen ja hellä.

Miten oletkaan jaksanut minua virittää. Jokaisena aamuna olin epävireessä, en osannut taipua sormiesi alla. Sinä kiristit kieliäni yhä uudelleen; tiesit että kauniimmat sävelet syntyvät monen sieluani venyttävän kiristyksen tuloksena.

Sinä olet pitänyt minua käsissäsi suurella rakkaudellasi. Olet nähnyt kaikessa keskeneräisyydessä jotain valmiimpaa. Olet uskonut minunkin puolestani.

Ota tämä elämäni ja anna sen soida sinun kauniita säveliäsi.