Herra, meidän Jumalamme, ole lempeä meille, anna töillemme menestys, siunaa kättemme työt.
Psalmi 90:17
AJANKOHTAISTA
Kangastie 8, Saarijärvi
Katso kaikki tapahtumat tästä
Kun elämä murtuu, Jumala puhuu
Jumala puhuu läpi Raamatun erityisellä äänellä niille, joiden elämä on pettämässä alta tai jotka ovat jo syöksykierteessä tai sen jälkeisessä tyhjässä toivottomuudessa. Kun profeetta Jesaja julisti vuosikymmeniä pohjoisen Israelin tulevaa tuomiota, muuttui hänen saamansa sanat heti kun kansa joutui kokemaan Jumalan tuomiona tapahtuneen pakkosiirtolaisuuden. Luku 40 alkaa sanoilla: ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani” ja ne sanat Jesaja julisti Jumalan oikeutetut tuomiot kohdanneelle luopiokansalle.
Kun Daavid viimein nöyrtyi tunnustamaan virheensä Batseban ja tämän edesmenneen miehen Urian kohdalla, kirjotti hän psalmin 51. Raskaasti väärin tehneelle Daavidille Jumalalla oli antaa uusia, syvempiä salaisuuksia siitä armosta ja rakkaudesta, jota Hän lakkaamatta kokee murskattuja ihmisiä kohtaan. Tai niitä kohtaan, jotka ovat itse murskanneet itsensä ja siinä samalla ohessa myös muita ihmisiä. Synti on Jumalan tahdosta poikkeamista ja se hyvin usein kohdistuu sekä itseen mutta myös toisiin ihmisiin.
Jumala ei ole ajatuksissaan eikä suhtautumistavoissaan niin kuin me ihmiset. Me etsimme syyllisiä ja syyttömiä, edellisille langetamme tuomiot ja jälkimmäisille annamme lohdutusta. Ja sille on omat perusteensa ja aikansa. Mutta sekä Jesajan lohdutus että Daavidin löytö särkyneiden Jumalasta limaisee meille Jumalan, joka ottaa kämmelleen jokaisen särkyneen elämän ja tahtoo puhaltaa siihen uuden toivon tuovan elämänliekin,
”Jumalalle kelpaava uhri on särkynyt henki. Särkynyttä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, halveksi.” Sanat kirjoitti mies, joka ei voinut millään tavalla vakuuttaa itselleen saati toisille olevansa luvallisesti särkynyt. Ei, hän oli murhannut ystävänsä, koska himoitsi tämän vaimoa. Vielä lisäksi hän yritti jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut, kunnes vuoden päästä Jumala lähetti profeetta Gaadin Daavidin luokse.
Raamattu on täynnä särkyneitä ihmisiä, luvallisesti ja luvattomasti. Vielä enemmän se on täynnä kertomuksia siitä ihmeellisestä ja ennallistavasta rakkaudesta, jota Isä tuntee jokaista lastaan kohtaan. Hellintä ja syvintä rakkautta Raamattu huokuu juuri särkyneitä kohtaa. Kaikkia särkyneitä, kaikin tavoin, vähän ja paljon, kerran ja lukemattomia kertoja särkyneitä kohtaan.
Vesiportin aukiolla
Aukiolla seistään,
katseet alhaalla,
kuin märät takit hartioilla,
kun elämä on kuluttanut
sielun ohueksi.
On tultu vähemmäksi
kuin miksi alussa luotiin.
Murheiden, unohtamisen
ja harhailun kautta
riisutuksi varjoksi.
Kunnes Sana avataan.
Se on kuin aurinko,
joka paljastaa pölyn ikkunoissa,
mutta huuhtelee raikkaalla vedellä,
kutsuu takaisin eloon.
Se koskettaa kohtaa,
jossa vielä tiedetään
kuuluvan Jumalalle.
Sana ei halveksi sitä,
mikä on särkynyt.
Se kuiskaa:
”Älä jää tähän.”
Sillä Jeesus ei tullut,
eikä kuollut,
että jäätäisiin seisomaan
menneisyyden raunioihin,
tai katumuksesta tehtäisiin kahle,
vaan että niistä rakennettaisiin ovi.
Ei siksi, että katse jäisi eiliseen,
vaan että se nostettaisiin kohti toivoa.
Ei siihen, mitä menetettiin ja sortui,
vaan siihen, mitä Jumala luo.
Älkäämme siis murehtiko.
Sillä Herran ilo
on meidän väkevyytemme.
Ja lupa iloita annetaan,
ei siksi että kaikki olisi ollut oikein,
vaan siksi että armo
on suurempi kuin menneisyys.
Savi – ihminen
”Savea mä vain olin Herra pöydälläsi, käsissäsi rikkinäinen astia vain. Kova kuori kolhiintunut aivan, luulin kaiken kestäväni…” (Savea mä vain. Sanat ja sävel Anne Blomen)
Tiesin olevani vain savimöykky Jumalan taivaallisen Isän kädessä, jota Hän armossaan ja rakkaudessaan halusi muokata ja muokkaa oman hyvän viisaan tahtonsa mukaan mieleisekseen astiaksi, toivottavasti jalompaa käyttöä varten.
Herran työstäessä minun kivisydäntäni lihasydämeksi olin vain tomua ja savea Mestarivalajan sorvissa ja se on kyllä tehnyt äärettömän kipeää sekä sattunut syvälle sydämeeni uskomattoman lujasti ja kovaan kuoreeni, kun omaa ylpeää tahtoani on Hengen tulessa poltettu.
Herra Jeesus on sallinut elämääni monien vuosien hengellisesti kuivalta tuntuneen erämaan taipaleen ja rankimmat, pitkäkestoisimmat koettelemukset, joista rakkaan puolisoni menetys oli raskain sekä vastoinkäymisten kapet polut ja upottavat rämeet toinen toisensa perään.
Jeesus Mestari tänään koen olevani edelleen rikkinäinen astia vain! Kuitenkin tiedän olevani, kuten myös kaikki toiset rikkoontuneet, ”hellissä käsissäsi, jotka saivat minut murtaa ja huomasi tuskassani: hyvä näin on sittenkin vain luottaa, onhan kädessäsi elämäin.”
Kiitos taivaan ja maan Herra Jeremian kirjaan kirjoitetusta lupauksesta, että Sinä savenvalajana teet juuri niin kuin hyväksi itsekullekin näet sekä minusta, kuten jokaisesta rikkimenneestä särkyneestä muovaat uuden toisen astian, toisten palvelemista varten. (Jer.18:4)
M.E.
Sana ja rukous 6.6.2026 (vko 23)
”Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu.”
(Ps.62:2)
”Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.”
(Ps.42:6)
”Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte; rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne.”
(Jes.30:15)
”Hiljenny Herran edessä ja odota häntä. Älä vihastu siihen, jonka tie menestyy, mieheen, joka juonia punoo.”
(Ps.37:7)
”Vaikka hurskas seitsemästi kaatuisi, hän nousee jälleen, mutta jumalaton sortuu onnettomuuteensa.”
(Sananl. 24:17)
”Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää.”
(Ps.138:7)
”Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät.”
(Room.12:12)
”Olkaa lujat, ja olkoon teidän sydämenne rohkea, te kaikki, jotka Herraa odotatte.”
(Ps.31:25)
Aamen.
M.E.
Kipeitä lähtemisiä
”Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan” (1. Moos. 12:1).
Uskon isälle Aabrahamille Jumalan lähtökäsky oli kipeä. Hänen oli jätettävä taakseen kaikki tuttu ja turvallinen, koko elämä.
Uuteen ei voinut astua ilman kipeitä hyvästejä. Aabrahamille Jumalan seuraaminen ei ollut jotain lisää entiseen hyvään. Se oli radikaali kutsu jättää kaikki ja uskaltaa astua johonkin, josta ei tiennyt mitään.
Jeesus kutsui opetuslapsensa myös radikaalilla tavalla. Läpi historian kristityt ovat saaneet kokea, että yhteys Vapahtajaan antaa kaiken mutta samalla vaatii kaiken.
Tutun elämänpiirin murtuminen tai jopa hyvästeleminen on raastavan vaikeaa. Lähteminen on aina vähintään haasteellista. Varsinkin, kun tulevasta ei ole muuta varmuutta kuin Jumalan Sanan lupaukset. Aivan kuin Aabrahamilla.
Irtautuneet juuret löytävät jälleen kotimaansa. Ehkä eivät samalla tavalla kuin ennen, ehkä ei enää tähän maahan ja tähän maailmaan.
Vaikka elämä on sarja lähtemisiä, se on samalla sarja uusia alkuja ja uusia päätymisiä.
Ole rohkein mielin. Saat sen mistä luovut. Tai jotakin paljon enemmän, ehkä erilaista mutta taivaallista.
Minun Kapteenini
Puu natisee pimeässä yössä.
Arkki huokaa hyökyaaltojen sylissä.
Pitkien hirsien läpi tuoksuu pihka,
joka sekoittuu veden kylmään huuruun
ja eläinten lämpimään höyryyn.
Leijonat nukkuvat
murina rinnassaan.
Lampaat värisevät toisiaan vasten.
Hevonen lyö kaviollaan lankkuun:
kuinka kauan vielä?
Maan lähteet räjähtivät syvyydestä.
Taivaan padot repesivät auki.
Vesimassat piiskasivat puuta.
Vuoret hukkuivat,
ja maa katosi syvyyteen.
Ei ruoria.
Ei purjetta.
Ei peräsintä.
Ei tähteä, jota seurata.
Ei rantaviivaa.
Vain Jumala.
Hän, joka sinetöi oven.
Kun syvyys vaati omansa,
aaltojen harjalla Hän piti,
eikä päästänyt irti.
Yön ollessa säkkipimeä,
Hän näki.
Lopulta sade väsyi.
Pilvet repeilivät.
Eikä arkki enää valittanut.
Ja sitten —
siipien ääni.
Valkean kyyhkyn kujerrus.
Tuore oliivipuun oksa nokassaan,
öljyn ja maan tuoksuinen.
Kuolemalla ei ollutkaan viimeistä sanaa.
Itkin,
niinkuin Nooa.
