Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1. Korinttilaiskirje 1:18
AJANKOHTAISTA
Kangastie 8, Saarijärvi
pe 13.3. klo 19 Jokaista kutsutaan: Lauri Late Pietikäinen, musiikissa: Kari Hiekkavirta, Marja-Liisa Oikari ja Saara Mörsky
Katso kaikki tapahtumat tästä
Onneni on olla lähellä Jumalaa
”Ruumiini ja sieluni ovat riutuneet, mutta Jumala on sydämeni kallio ja ikuinen osani” (Ps. 73:26).
Psalmin 73 kirjottaja oli joutunut uskon yöhön. Hän tunsi päivä päivältä yhä syvenevää kriisiä itsensä ja olosuhteiden kanssa. Pahinta oli jäytävä kokemus siitä, että toiset saivat nauttia elämästä vailla ongelmia.
Psalmin kirjailija oli omistanut elämänsä Jumalan etsimiselle. Hänen sisällään kiehui kipu siitä, että omistautuminen Jumalalle ei näyttänyt tuovan siunauksia tässä ajassa. Päinvastoin ne, jotka hylkäsivät Jumalan, näyttivät kukoistavan.
”Minä mietin ymmärtääkseni tämän mutta se oli minusta kovin vaikeaa”. Niin se on meillekin. Jokainen syvästi kärsivä joutuu miettimään miksi -kysymystä. Eikä sopivia vastauksia tunnu löytyvän. Paitsi yksi: missä menin niin harhaan? Mitä olen tehnyt väärin?
Psalmin lopussa on Raamatun paradoksaalisimmat ja lohduttavimmat löydät. Ankara kärsimys tarjosi kirjoittajalle huikean näköalan: vaikka kaikki muu menisi, Jumalan läheisyydessä on ihmisen onni.
Juuri kärsimysten keskellä – ei niiden jälkeen tai niitä ennen – psalmista saattoi nähdä Jumalan salaisuudet. Valtakunnan aarteet, joita ei ilman kärsimystä voinut omaksua.
Jumala johdattaa tahtonsa tiellä pimeydessäkin. Hänen valkeutensa häikäisee juuri pimeässä. Kestävin ja tyydyttävin onnellisuus on löydettävissä juuri, kun se näyttää karanneen pysyvästi luotamme.
Levon lahja
Koitti kuudes päivä.
Maa hengitti perustuksistaan asti,
vuoret seisoivat jylhinä vartiossa,
vedet lepäsivät kuin unessa
ja puut notkuivat hedelmissään.
Kaikki oli kuin lahjaa,
jota kukaan ei ollut vielä pyytänyt.
Kaikki oli valmista ihmistä varten.
Hiljaisuus odotti Hänen sanaansa.
Niin Jumala muovasi ihmisen
omaksi kuvakseen
siitä maan tomusta, jonka oli tehnyt,
ja henkäyksellään sytytti elämän.
Ja ihminen avasi silmänsä maailmaan.
Ihmistä ei luotu
keskelle keskeneräisyyttä,
ei keskelle puutetta,
ei keskelle kiirettä.
Ihminen astui maailmaan,
joka oli täynnä Jumalan hyvyyttä.
Ennen ensimmäistä ihmisen työtä,
Jumalan työ oli valmis,
eikä ihmisen ensimmäinen täysi päivä
ollut työn tai ahertamisen päivä,
se ei ollut nääntymisen tai uupumuksen päivä.
Se oli päivä, jolloin Jumala kutsui ihmisen lepoonsa.
Siunattua ja levollista naistenpäivää! 💛
Sana ja rukous 6.3.2026 (vko 10)
”Jumala, ota korviisi minun rukoukseni, älä kätkeydy, kun minä armoa armoa anon. Kuuntele minua ja vastaa minulle. Minä kuljen rauhatonna murheissani ja huokaan…” Ps.55:2-3
Kiitos Herra Jeesus, että saan anoa Sinua kuulemaan ja ottamaan korviisi rukouksemme sekä pyytämään, ettet enää kätkeytyisi Sinuun luottavilta luoduiltasi. Ps.55:2
Herra Jeesus, näet meidän monien kantavan raskaita murheita, jotka saavat aikaan rauhatonta levottomuutta, mutta kiitos, että Sanan lupaus on heittää kaikki murheet Sinun huomaasi. Ps.55:3,23
Autathan ansiottoman armosi tähden jättämään kaikki elämäämme sallimasi koettelemusten painolastit; ”kaivon – pohjakokemukset” Sinun haltuusi ja turvautumaan yksin Herra Jeesus Sinuun. Ps.37:5
Kiitos meitä rakastava kaikkivaltias Herra, joka olet tehnyt taivaan ja maan, että Sinä kuulet, etkä torku, vaan varjelet jalkamme horjumiselta ja vielä sulillasi meitä suojaat. Ps.55:2-4, Ps.91:4
Kiitos, ylistys ja kunnia Herralle, joka olet turvakalliomme ja vuorilinnamme sekä olet myös elämäämme suojaava varjo hyvän armollisen aivoituksesi mukaan sekä saamme luottaen odottaa, että pyyntöihimme vastaat omalla tavallasi ja ajallasi. Ps.121:5, Ps.31
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.
Minä odotan Sinua
”Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään” (Ps. 25:3).
Vaikka elämä olisi tarjonnut katkerinta maljaa ja vaikka kipeä eilinen saisi polvet notkahtelemaan, minä odotan Jeesus Sinua.
Vaikka tänään kaikki näyttäisi toivottomalta, Minä odotan Sinua.
Vaikka olisin eksynyt kuin loputtomaan labyrinttiin enkä osaisi enää suunnistaa vihreille niityille tai virvoituksen lähteille, minä silti odotan Sinua.
Odotan, koska muuta en jaksa enkä osaa. Odotan, koska minä muistan ne lukemattomat kerrat, jolloin Sinä olet tullut ja pelastanut minut.
Sinä tulet aina, pyyhit pimeän ja helmoissasi hulmuaa jumalallinen toivo.
Tule tänään, tule jokaisen alakuloisen, toivottoman, epäonnistuneen ja liekin kadottaneen luokse.
Luo rakkaudellasi uutta, anna menneiden raunioiden lomasta kukkia uuden elämän kirkkaat värit.
Ihmeet eivät riitä
”Monet sanovat minulle sinä päivänä: `Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi profetoineet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet paljon voimatekoja?” Matt. 7:22
Jeesuksen sanat pysäyttävät. Kristinuskoon kuuluvat ihmeet ja merkit. Kuitenkin Jeesuksen opetuksen mukaan on mahdollista, että joku parantaa sairaita ja käyttää muita näkyviä ja näyttäviä armolahjoja ilman pelastavaa suhdetta Vapahtajaan. Hänen nimeään voidaan käyttää ihmeisiin, vaikka sisäinen elämä puuttuisi.
Tämä on suora mutta rakkaudellinen varoitus siitä, että me kristityt emme saisi ”juosta” niiden julistajien perässä, jotka tekevät vain näyttäviä ihmeitä. Ehkä hyvä kysymys olisikin se, mihin suuntaan julistajien sanoma vie meitä kuulijoita?
Paavalin kutsumukseen kuului voimateot. Silti hänen toimintansa keskipisteenä oli ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus (esim. 1. Kor. 2:1-2).
Evankeliumi on Raamatun keskus ja evankeliumin keskus on Jeesus Kristus. Kun ihmiset saatetaan Vapahtajan luokse, silloin sanoma on kohdallaan. Ja silloin ihmeet ja merkit vahvistavat ytimen, mutta eivät korvaa sitä.
Minun Paimeneni
Aamuhämärän untuvassa
kuulen Hänen lempeän kutsunsa.
Minä eksyvä ja arka
kohotan katseeni Häneen.
Paimeneni sauva ei pakota,
askeleensa ei kiirehdi.
Tunnen hänen rytminsä,
levottomuuteni hiljenee.
Hän johdattaa minut
vihreille niityille,
sielun lepoon.
Hän tuo minut tyynille vesille.
Niin kuin lampaat eivät juo
kuohuvasta vedestä,
minäkin pelkään omaa levottomuuttani.
Hän pysäyttää rannan yli tyrskyävät aallot,
ja sieluni saa rauhan.
Sydämeni saa juoda pelkäämättä
elämän vettä.
Käyn makuulle
ja Hän seisoo vieressäni.
Johdata, Paimeneni, minut aina
tyynien vesien luo,
missä janoni sammuu
ja Sinun rakkautesi kasvaa
ainaisena keväänä.
