Jumalan voima

”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo” (Room. 1:16).

Missä on Jumalan pelastava voima? Se on evankeliumissa, sanomassa Jumalan pelastavasta rakkaudesta, sanomassa verisestä rististä.

Evankeliumi on sanoma, jonka kuulemme ulkopuoleltamme. Voima ei ole meissä, eikä se koskaan muutu meidän voimaksemme.

Evankeliumin sanomassa Kristus tavoittaa sydämemme. Pieninkin usko ottaa vastaan Jumalan ilouutisen ja niin köyhä ja rikas tavoittavat toisensa.

Evankeliumi on maailman suurin voima, sillä se riittää syntisen ihmisen palauttamiseksi Jumalan yhteyteen. Evankeliumi on kuin uimapatja, jonka varassa hukkuva ihminen saa kellua ja luottaa, että häntä kannatellaan.

Jumalan voima ei ole koskaan meidän voimaamme. Me emme muutu vahvoiksi. Mutta meillä on Jeesus, Jumalan Poika, joka on kaikkia voimia vahvempi. Hänen voimansa tähden me saamme itsessämme olla heikkoja.

Evankeliumi julistaa sanoman kuulijan Jumalalle kelpaavaksi, Jumalan lapseksi. Vaikka evankeliumiin liittyy myös muilla tavoilla ilmenevää voimaa, tämä on aina tähtäyspiste ja päätarkoitus.

Ota tämä vanha kitara

”Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut. Sinä olet tarttunut minuun ja olet voittanut” (Jer. 20:7).

Olen Sinun vanha kitarasi. Puisesta kotelostani on lakka karissut ja menneistä vuosikymmenistä todistaa lukuisat kipeät naarmut ja lommot.

Sinä löysit minut hylättynä ja sivuun heitettynä. Sanoit saavasi minut soimaan jälleen, tällä kertaa aikaisempaa kirkkaammin.

Aloit vaihtaa kuluneita kieliäni. Tartuit päättäväisesti ylimpiin kieliin ja aloit ruuvata niitä irti. Huusin kivusta, vaikka tiesin, että vanhaa pitää karsia uuden tieltä.

Et tyytynyt vain ohuimpien osien vaihtamiseen, tahdoit koskea myös elämäni syviin ääniin. Miten vastustelinkaan. Anoin ja rukoilin, ettet irroittaisi minusta sointuja, joiden voimasta soittimeni oli soinut koko elinikänsä. Olit päättäväinen ja hellä.

Miten oletkaan jaksanut minua virittää. Jokaisena aamuna olin epävireessä, en osannut taipua sormiesi alla. Sinä kiristit kieliäni yhä uudelleen; tiesit että kauniimmat sävelet syntyvät monen sieluani venyttävän kiristyksen tuloksena.

Sinä olet pitänyt minua käsissäsi suurella rakkaudellasi. Olet nähnyt kaikessa keskeneräisyydessä jotain valmiimpaa. Olet uskonut minunkin puolestani.

Ota tämä elämäni ja anna sen soida sinun kauniita säveliäsi.