”…lähetimme Timoteuksen, veljemme ja Jumalan työtoverin Kristuksen evankeliumin palveluksessa, vahvistamaan teitä ja rohkaisemaan teitä uskossanne, ettei kukaan horjuisi näissä ahdistuksissa” (1. Tess. 3: 2,3).
Tessalonikan nuori, Paavalin perustama seurakunta oli joutunut juutalaisten toimesta vainon kohteeksi. Paavali huolehti seurakuntalaisten tilasta äidillisellä rakkaudella ja isällisellä vastuulla poissaollessaankin heidän luotaan.
Paavali tiesi, että kristityt tarvitsivat ahdinkossaan rohkaisua, lohdutusta ja vahvistamista. Siis raikasta ja lohduttavaa evankeliumin sanomaa.
Meillä on tänään erilaisessa kulttuurissa erilaiset ahdistukset. Mutta emme monetkaan taida päästä tessalonikalaisia helpommalla? Paavali totesikin, että ahdistuksiin meidät on pantu (3:3).
Ahdistuksissa Kiusaaja tulee lähellemme ja kuiskailee ikäviä valheitaan. Hän näyttää olosuhteitamme ja kysyy, että vieläkö todella uskomme Jumalan rakastavan meitä ja pitävän meistä huolta? Hän osoittaa syntejämme ja epäonnistumisiamme ja kyseenalaistaa Jumalan sitoutumisen meitä kohtaan. Kiusaaja haluaa varastaa meiltä armollisen Vapahtajan.
Miten kipeästi me tarvitsemmekaan ihmisiä, joilla on polttava huoli meidän jaksamisesta! Me tarvitsemme hengellisiä isejä ja äitejä, jotka rohkaisevat meitä, kun itse emme jaksaisi. Me tarvitsemme kuulla evankeliumin lupauksia, jottei uskomme luhistuisi.
Tarvitsemme yhteyttä, seurakuntaa. Yksinään olemme helppoja maalitauluja, mutta toisten kannattelemina selviämme pahimpien vaiheiden yli.
Tänään moni meistä horjuu ilman yhteyttä. Aina ei löydy seurakuntaa, johon uskaltaisi mennä. Saati hengellisiä ja rakkauden valtaamia ”vanhempia”.
Tessalonikaan Paavali lähetti Timoteuksen. Meidän aikana hän saattaisi lähettää meille tekstiviestin. Tai somen kautta rohkaisevan, Kristusta esiintuovan sanoman.
