Suositellut

AJANKOHTAISTA

UUTUUSKIRJA: JAAKON PSALMIT
”Psalmeissa synkät näkymät vaihtuvat usein iloksi ja kiitokseksi. Haluan näillä teksteillä välittää lukijalle tuota toisen maailman ääntä, jossa soi toivo.”
Jaakon esittelyvideo kirjasta
 
Katso tarkemmat tiedot kirjasta ja tilaa tästä!

Johdatuksen näkee jälkeenpäin, Lentäjien majatalo, Valon ja lohdun ilta, Elämänmakuinen majatalo, ja Kesken mutta kelvollinen lisätty Video-opetuksiin.
Armonkahvilan opetus- ja hartaushetkiä Yksin armosta – YouTube -kanavallamme

Ke 6.7. klo 22.30 TV7 Evankeliumi särkyneelle: Aabraham –  odottavan aika on pitkä (uusinta)
La 23.7. klo 20 TV7 Evankeliumi särkyneelle: Lohtua uupuneelle (uusinta)
Su 24.7. klo 11 TV7 Evankeliumi särkyneelle: Pietari – petturista johtajaksi (uusinta)
 La 13.8. klo 10 Elämä katollaan. Orpokotijuhlat Saaren kirkkolla, Parikkala
Katso kaikki tapahtumat

Jumalan ihanat pienet vaahterat!

Toissailtana kello 22 illalla olin taas vauhdissa. Tiesin, että kaivinkone tulisi seuraavana aamuna paikalle ja kiireessä kaivoin ojasta löytyviä hyvin pieniä mutta söpöjä vaahterantaimia talteen. Ja totesin: onneksi on anoppi asumassa viereisellä tontilla! Soitin hänet vain käväisemään katsastamassa taimia mutta ovelasti olin etukäteen kuskannut paikalle 2 lapiota…

Eilen istutin taimet tontillemme. Ne olivat niin hentoja ja hauraita, että käsittelin niitä niin kuin niissä olisi punainen tarra: ”Särkyvää – älä Jaakko vain koske!”

Saatuani vaahterat maahan, katsoin niiden puolustuskyvyttömiä, langanohuita varsia ja totesin, että ne eivät kestä ensimmäistäkään tuulenpuuskaa. Siispä vuolin niille tukikepit.

Iiriksen mukaan yksi/taimi olisi riittänyt, mutta koska taimet olivat varastaneet sydämeni, ajattelin kepittää ne jokapuolelta suojaan entisajan paalulinnoituksen tyyliin. Kompromissi oli kaksi keppiä taimien molemmille puolille ja rautalankapunos joka pitäisi taimen pystyssä mutta ei kuristaisi tulevaa kasvua.

Siinä meni siis useampi tunti polvillaan märässä mullassa, käsissä milloin rautalankavyyhti, milloin multapaakut, taimet tai esimerkiksi lapio ja istutuskauha.

Minä rakastuin vaahteroihin. Olen valmis käymään joka päivä juttelemassa niille ja varmistamassa tuentoja. Luultavasti ylivarmistan myös kastelun ja ravinnonsaannin. Rakas anoppini saa nauraa hyväntahtoisesti aitiopaikaltaan keittiön ikkunan äärestä.

Niin, Jeesus yritti opettaa meille kovapäisille rakkailleen Isän huolenpitoa esimerkiksi puutarhasta löydettävillä esimerkeillä. Luulen, että tänään hän saattaisi viinipuun sijaan puhua vaikkapa juuri vaahteroista?

Jos minä olen valmis näkemään aika paljon vaivaa mokomien lapsipuiden kanssa, miten paljon enemmän Jumala onkaan valmis näkemään vaivaa meidän kanssamme?

Voi, miten Hän tietää vartemme suojattomuuden, juurtemme kyvyttömyyden vallata vapautta ja elintilaa, tarpeemme suojalle ja ravinnolle. Eikä Hän piipahtele taimiensa luona Jaakon tapaan.

Jumala polvillaan. Sitä Hän on. Sinun vuoksesi. Kädet elämäsi ympärillä, kyyneleet kastelemassa kuivaa maaperääsi ja yksi ristinmuotoinen tuki. Se kuulemma riittää.

Kirja-arvio, Risto Suonto: Jaakon psalmit

Hämmästyttävällä tahdilla ystäväni Jaakko sai kovien synnytystuskien poltoissa kirjoitettua uuden kirjansa Jaakon Psalmit. Vai onko se enää uusi, kun olen lukenut sitä niin hitaasti… Joka tapauksessa sanottakoon, että luomisvauhti on ihmetyttänyt. Ehkäpä tekstin sijasta tulisikin puhua tunteista, jotka Jaakko pisti paperille keskellä tuoreita elämänsä myrskyjä. Ja sitähän Psalmitkin usein ovat Raamatussa. Rohkeita tunnekuvauksia, jopa kapinaa Jumalaa vastaan, täynnä kysymyksiä, päättelyjä ja toivomista. Kuten veljeni vanhan laulun sanoituksessa: ”Toivoin vaikka ei toivoa ollut, turvasin vapahtajaan, sä nauroit ja sanoit ’Kaikki turhaa on, ei ole Jumalaa.’”

No niin, tämän pitkän johdannon tarve nousee siitä, etten nuorena uskovana oikein saanut Raamatun Psalmeja avattua. Vieläkin on joku lukematta. Hämmennystä on synnyttänyt myös jumalanpalveluskaava, jossa nousemme evankeliumin kohdalla seisomaan, mutta kun toinen lukukappaleista ennen sitä on ollut jostain Psalmista, olemme istuneet. Se synnyttää viestin vähempiarvoisesta Raamatun sanomasta. Joka tapauksessa Psalmit on ollut vaikea kirja minulle. Ehkä en nuorena samaistunut Psalmien pitkiin vuodatuksiin ja syviin tunteiden ilmaisuihin, jotka taas muuttuvat nopeissa käänteissä. Jaakko ei yritäkään purkaa koko psalmia tai tutkailla sen teologiaa pohjamutia myöten. Hän on avannut kirjassaan uudemman lähestymistavan, kun hän poimii itseään koskettaneen kohdan, jakeen tai pari, ja kirjoittaa ajatuksiaan siitä.

Kirjassa Rakkaat raajarikot esitelty moninaisten luovien kuvausten tulva on tässäkin kirjassa tuttua Jaakkoa. Vai mitä pidätte seuraavasta ”TV-kokki Jaakko Nelosen” kuvauksesta, joka selittää Daavidin Psalmin 62 jaetta 6, ”Hiljene sieluni, Jumalan edessä. Hän antaa minulle toivon.”? Tässä maistiainen:

”Kovissa kriiseissä toivo paremmasta on uhanalainen laji. Jos olo on kuin naudanlihafileepihvillä puunuijan alla ja sielun venytetyimpiin kohtiin osuu täsmäiskuja yksi toisensa perään, toivo valuu lihasnesteen mukana aluslevylle, ja jäljelle jää vain ontto, epätoivoinen pohjavire. Silloin on ihmeellistä ajatella, että Jumala kykenee antamaan – ei pelkästään jokapäiväistä leipäämme Isä meidän-rukouksen sanatarkan tulkinnan mukaisesti, vaan myös kadottamamme toivon! Jumalallinen toivo sytyttää valot sieluumme ja silmiimme, vuokraa puskutraktorin ja työntää tiukasti pakatut ’Huoli ja murhe’-säkit naapurin takametsään.” 😊

Hyvän kirjan tavoin Jaakon teksti pääsee lähelle omaa kokemusta, jo lyhyt pätkä koskettaa. Psalmin 27:1 tunnelmissa hän kirjoittaa peloista: ”Mitä pelkäisin, sillä sinä olet luvannut olla paljon enemmän kuin satujen pullonhenki kera kolmen toiveen? Olet Jumala, joka kestät elämäni koko painon ja vakuutat, ettet koskaan murru altani.” Edelleen ”Olet — riippumatto, joka on aina valmiina avaamaan hellästi keinuttelevan lepopaikan juuri silloin, kun elämäni haasteet ovat potkineet minut lommoille.” Tutulta tuntuu, outojen levottomien vaiheiden jälkeen Isä voi nopeastikin palauttaa meidät keskelle rauhaa.

Jos jotain paranneltavaa kirjasta etsitään, niin sivun 63 virke on yli 8 riviä pitkä, se ei oikein pelitä enää. Teknisenä kehuna on pakko mainita kirjaan sidottu lukunauha, erittäin hieno idea tällaiselle kirjalle. Mutta eiköhän tämä riitä arvioksi. Pihvi-vertausta lainataksemme voisi varmaan sanoa, että kun hyvin nuijittiin, niin asiasta tuli pihvi. Tekstiä voi lukea vauhdilla, mutta suosittelen haarukallista kerrallaan, pureskeltuna, kunnon kesälukemista pala kerrallaan. Pitkään ravitsevaa ja sulateltavaa. Ei muuta kuin luottavaisesti kirjaostoksille.

Risto Suonto

Lainaukset kirjasta
Jaakko Pirttiaho: Jaakon Psalmit (Päivä Osakeyhtiö 2022)
ISBN 978-952-374-071-6

Susien armoilla?

”Mutta palkkalainen… kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee, ja susi ryöstää ja hajottaa ne” (Joh. 10: 12).

Liiankin tuttu näytelmä: terävästi häntäänsä heiluttelevat, hampaitaan kiihkon valtaamana kalistelevat sudet tulevat, nuo kiiltäväsilmäiset julmat pedot, joille olen vain aamun kevyt croisantti.

Paimenet lähtevät karkuun ihan jokainen kerta. Huomaan jääneeni ruohomättäälle pääjoukosta ja ylimielisesti kuonoaan nostavat ryöstäjät kiristävät saartorengastaan. Ne raatelevat minut verille, iskevät hampaansa kiinni ja vaikka kuinka inisen kivusta, kukaan ei tule ja auta.

Kunnes eräs uusi paimen tuli eräänä päivänä paimentamaan meitä. Hän avasi portin ja kutsui minuakin nimeltä äänellä, joka sai sieluni värisemään turvaa. Mistä hän tiesi nimeni?

Taas sudet tulivat. Olin jälleen yksin ja tunsin nuolimaisten kulmahampaiden kiduttavan ristivedon jo ennen kuin joukon johtaja antoi merkin hyökätä ja tuhota minut.

Mutta uusi paimen juoksi jostain luokseni. Hän astui minun ja petojen väliin. Sudet piirittivät hänet ja yksi uskaltautui sivusta näykkäämään kiinni hänen pohkeeseensa. Tämä paimen ei säikähtänyt. Hän ei perääntynyt. Eikä karannut.

Sudet saivat tällä kertaa kohdata vahvempansa. Paimen tuli luokseni, silitti pelosta värisevää turkkiani ja otti pääni lämpimien käsiensä väliin. Hän katsoi minua niin kuin minä olisin enemmän kuin yksi siitä joukosta, jota hän palkkiota vastaan vartioi.

Olimme tottuneet, että paimenet vaihtuivat tiheään. Kukaan ei ollut kiinnostunut meistä kuin ponnahduslautana parempiin hommiin. Mutta tämä uusi paimen tuli luoksemme ja kysyi: ”Haluaisitteko tulla minun laumaani, minun huolenpitooni?”

Raatelevat sudet ilmestyvät edelleen osoittamaan kuihtunutta mahtiaan. Aina välillä jään katsomaan niitä, ja vanha pelko lamaannuttaa minut. Mutta kun vain katson Paimeneeni, tiedän olevani turvassa.

Hän on osoittanut sellaista rakkautta ja sitoutumista meihin ja ihan minuunkin, että luulen hänen olevan valmis vaikka kuolemaan puolestani.

Hiljalleen entiset pelot huuhtoutuvat mieleni sopukoista, ikävät ja kivuliaan muistot haalistuvat ja sisälläni alkaa soida ihan uudenlainen, kaunis, lämmin ja toivekas laulu.

Sisälläni uutta synnyttävä musiikki onkin juuri se sama, jota Paimeneni soittelee löytämällään rikkinäisellä ja korjaamallaan ruokopillillä meitä viihdyttääkseen.

Ja voi kun Hän soittaa ja katsoo minua – minä taidan olla maailman onnekkain lammas!