”Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa” (Ef. 5:32).
Paavali opettaa Efesolaiskirjeen viidennessä luvussa yhtä aikaa sekä aviomiehen ja -puolison että Kristuksen ja kristityn välisestä suhteesta. Korostus on molemmissa suhteen lämmössä ja intiimiydessä.
”Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä.” Näistä sanoista Paavali pääsee raottamaan Kristuksen säkenöivää rakkautta jokaista omaansa kohtaan: ”Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa.”
Kuinka usein me epäilemme Jeesuksen rakkauden riittävyyttä, kestävyyttä silloin, kun olemme vahvassa syöksykierteessä emmekä osaa rakastaa takaisin? Juuri näillä Raamatun sanoilla on voima nostaa meidät Jumalan uskon pilven päälle ja antaa meille yliluonnollinen näkökyky elämäämme kohtaan.
Kolmiyhteinen Jumala rakastaa sinua enemmän kuin voit haukkoa vastaan. Hän verhoaa sinut joka aamu armonsa suojaan samoin kuin sinä puet paidan päälle ja kun vedät farkut jalkaan, Jumala vetää sinut rakkauden haarniskaan.
Ja jos olet jäätynyt, loukkaantunut tai jopa suorassa kuoliossa, Kristus antaa sinulle hellää täsmähoitoa. Jos et tänään jaksakaan pitää huolta ruumiistasi, Jeesus pitää huolta omastaan – sinusta!
Tänään kiitän sinua, Isä, siitä, että Sinä olet kantanut minua ja meitä juuri tänne saakka. Kiitos, että et ole jättänyt työtäsi kesken, etkä ole minua hylännyt.
Kiitos, että olet tuonut vettä erämaahani ja antanut sitä leipää, joka on ravinnut sisintäni yhä uudelleen. Kiitos, että olet nostanut aina, kun olen vajonnut itsesääliin ja epätoivoon.
Kiitos, Isä, että olet ahdinkojani ja vastuksiani vahvempi. Kiitos, että sinulta ei koskaan lopu viisaus eikä Sinun tiesi pääty niihin muureihin, joiden edessä minä vapisen.
Kiitos, että rakkautesi minua kohtaan on mittaamattoman syvä lähde. Kiitos, että Sinusta saan ammentaa voimaa ja toivoa jokaiseen päivään, niihinkin, joina jään itkemään eteiseen heitettyäni lapset kouluun.
Kiitos, että saan antaa sinulle aina kaiken. Saan antaa huoleni ja ongelmani ja enemmän – koko elämäni. Sinulle saan antaa ehostusta kaipaavan ruumiini ja sielun, joka savuttaa liian kovasta käytöstä.
Tänään minä kiitän Sinua. Sinä olet ihmeellinen ja silti olet valinnut minut rakkaaksesi, niin myötä- kuin vastamäessä.
”Hänen poikansa ja tyttärensä koettivat lohduttaa häntä, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: `Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo.´” (1. Moos. 37:35).
Jaakob oli elämänsä kanssa kuin metsästetty kauris, joka yritti välttää luoteja ja aina osuman saaneena selvitä eteenpäin sillä, mitä menetykset olivat jättäneet jälkeensä.
Joosefin menetys oli osuma, joka lävisti sydämen. Tarmokas mies ulvoi kivusta ja käpertyi niin kasaan, etteivät läheiset saaneet häneen enää kontaktia. Apua oli tarjolla, mutta Jaakob ei nähnyt enää muuta kuin rankkasateen, joka huuhtoi pois kaiken elämänhalun.
Joosefin menetys kertoo niin suuresta kivusta, etteivät sanat tavoita tunnetta. Yksi uutinen, yksi soitto tai viesti, yksi keskustelu tai yksi diagnoosi voi viedä pohjan koko elämältä, järisyttää niin, ettei tukevaa maata jalkojen alle enää löydy. Elämä tuntuu sen jälkeen vain harmaalta tyhjäkäynniltä, tarkoituksettomalta kidutushuoneelta, jossa harvat paremmat päivät ovat lähes siedettäviä kunnes muistot repivät kaiken taas auki.
Jaakob ei olisi koskaan yksin päässyt jaloilleen. Läheiset eivät saaneet häntä eloon. Mutta Jumala itse, särkyneiden sydänten korjaaja, teki ihmeen. Kun Jaakob kuvitteli elämänsä olleen ohi, Jumala käänsi ihmevipua ja loi todellisuuden, mikä oli moninkertaisesti enemmän, kuin mihin Jaakob parhaissa unelmissaankaan olisi ulottunut.
Menetyksellä on hirveä voima. Sen tietävät vain ne, jotka ovat sen kokeneet. Mutta Jumalan voima ja elämä ylettyy menetyksiä korkeammalle. Siihen saa luottaa kuin ainoaan hohtavaan majakkaan.
”Silloin Herra katsoi häneen ja sanoi: `Käytä sitä voimaa, joka sinussa on.`” (Tuom. 6:14).
Miten ihmeessä voisin jaksaa tulevia haasteita, kun nykyiset voimani ovat niin vähäiset? Miten voisin kestää huomisen taistelut, kun olen jo tänään rähmälläni? Tuomarien kirjasta ilmestyvä Gideon antaa meille lohduttavan vastauksen.
Jumala käski Gideonia kansan vapauttajaksi ja kun hän kyseli samoja ”miksi” -kysymyksiä kuin mekin, vastaus oli: ”Mene nykyisillä voimillasi.” Se tarkoitti Gideonin kohdalla todellisuudessa voimien puutetta, voimattomuutta; Jumala kutsui urheaksi sotasankariksi miestä, joka lymyili piilossa maakuopassa ja pyysi kutsun vahvistamaa ihmettä ei vain yhdesti tai kahdesti vaan jopa kolme kertaa.
Juuri Gideonin voimattomuus teki hänestä sankarin. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin turvata Jumalaansa, Häneen, joka vakuutti olevansa Gideonin kanssa. Silloin vastukset kukistuisivat oikeilla hetkillä kuin heiveröiset korttitalot.
Sama kutsu on annettu jokaiselle kristitylle. Kun kristityn voimattomuus yhdistyy Jeesuksen Kristuksen voimaan, siitä syntyy elämä, jota eivät määritä oman pään laskelmoinnit tai toisten antamat uhkakuvat.
Tartu siis rohkeasti tämän päivän tehtäviin siinä voimassasi – tai voimattomuudessasi -, jota nyt kannat sisälläsi. Jumala on kanssasi, sinä urhea Jumalan taistelija!
