Kategoria: * Runot

Sinä hautasit syntini.
Minä kaivoin ne esiin
ja nimesin nöyryydeksi.

Kysyt, onko ylpeyteni
armoasi suurempi?
Uskonko omaan oikeutettuun tuomiooni
enemmän kuin Sinun anteeksiantoosi?

Sinä sanoit: Se on täytetty.
Mutta minä elän
kuin ristiltä olisi jäänyt
jotakin maksamatta.

Sinä julistit minut vapaaksi.
Minä julistin tuomiosi riittämättömäksi.

Mutta kuka minä olen tuomitsemaan,
kenet Sinä olet armahtanut?
Kuka minä olen pitämään kiinni
siitä, minkä Sinä päästit vapaaksi?

Jos ristisi ei riitä minulle,
mitä minä vielä vaadin?

R.M.

Kuinka monta, Herra?

Kuinka monta erämaata
on minun vielä kuljettava,
ennen kuin jalkani saavat astua
sille maalle, jonka olet minulle luvannut?

Suljettujen ovien edessä rukoilen,
ymmärtämättä.
Vasta myöhemmin saan nähdä:
pyysin siunaamaan tietä,
jolta tahdoit minut pois.

Erämaa ympärilläni
hiljenee hetkeksi.
En tiedä, mitä odottaa,
mutta ehkä en olekaan eksynyt.
Ehkä johdatuksesi
ei näytäkään tietä eteeni,
vaan sulkee tien takanani.

Askel askeleelta lähestyn.
Luvattu maani piirtyy horisonttiin,
ja näen vain sen verran,
että paluu käy mahdottomaksi.

Vielä seison Jordanin tällä puolen.
Vielä en tiedä, kuinka sen ylitän.
Mutta käsi kädessä Paimenen kanssa
katson maata, joka minua odottaa

Elämäni helminauhaa sommittelen,
otan punaisen, otan sinisen, otan keltaisen,
otan kaikki kirkkaat ja kauniit, kauneimmat helmet.

Vastaan tulee rosoinen,
epämuodostunut tumman sävyinen,
ei minkäänlainen, ei kaunis,
ei millään lailla sopiva valitsemiini väreihin,
olisin tahtonut laittaa sen syrjään, pois näkyvistä.
Silti, silti sijoitan sen keskelle helminauhaa,
siihen näkyvimmälle paikalle.

Se kertoo siitä, kuinka sinä Jeesus kutsuit minua rosoista,
mielestäni epämuodostunutta ei minkään laista,
ei minkään väristä helmeä.
Kutsuit minua tälläisenään, rosoisenakin ja minä tulin.
Sinä rakastit minua, sain tuntea, olen arvokas, olen ihana,
kelpaan, kelpaan tälläisenään. Kiitos Jeesus!

M. B.