Kategoria: * Runot

Elämäni helminauhaa sommittelen,
otan punaisen, otan sinisen, otan keltaisen,
otan kaikki kirkkaat ja kauniit, kauneimmat helmet.

Vastaan tulee rosoinen,
epämuodostunut tumman sävyinen,
ei minkäänlainen, ei kaunis,
ei millään lailla sopiva valitsemiini väreihin,
olisin tahtonut laittaa sen syrjään, pois näkyvistä.
Silti, silti sijoitan sen keskelle helminauhaa,
siihen näkyvimmälle paikalle.

Se kertoo siitä, kuinka sinä Jeesus kutsuit minua rosoista,
mielestäni epämuodostunutta ei minkään laista,
ei minkään väristä helmeä.
Kutsuit minua tälläisenään, rosoisenakin ja minä tulin.
Sinä rakastit minua, sain tuntea, olen arvokas, olen ihana,
kelpaan, kelpaan tälläisenään. Kiitos Jeesus!

M. B.

Sanani ovat loppuneet,
rukoukseni ei enää löydä muotoa,
mieleni on väsynyt,
eivätkä ajatukseni jaksa nousta luoksesi.

Mutta Sinä tiedät.
Sinä tunnet sieluni,
ja jossakin syvällä minussa
Sinun Henkesi huokaa
sanomattomin huokauksin.

Kun mikään muu
ei minua enää tavoita,
enkä jaksa ottaa mitään vastaan,
kun ymmärrykseni on vajavaista
ja sydämeni on rauhaton,
Sinun äänesi tulee läpi.

Sinä puhut sielulleni.

Et sanoin, jotka korva kuulisi,
vaan äänellä,
joka löytää tien
minuun asti.

R.M.

Vihollinen ei väsy, ei hetkeksikään,
se hiipii yössä varastaen rauhan ja toivon,
tuhoten kaiken, minkä Jumala loi,
saaden uskon horjumaan.

Se supattaa yksinäisyyttä,
”ei sua kukaan kuule, ei nää”.

Mutta pimeyttä en pelkää,
en sen valtaa,
turvani on Korkeimman luona,
Hänen helmansa suojissa.

Eikä pimeys voita Valkeutta,
ei kuolema voita Elämää,
ja Isä antaa takaisin toivon,
Hän on linnoitukseni hädän hetkellä.

Vihollinen jatkaa hyökkäystään
taukoamatta pimeinä päivinä,
vaan yksin en ole, en koskaan,
sillä Ikiaikainen on vierelläni.

Siksi nostan silmäni Korkeuteen,
sieltä tulee apuni,
minun elämäni on Herrani käsissä.
Hän on turvani, kallioni ja pelastukseni.

Ja vaikka pimeys ympärillä kasvaisi,
se, joka on minussa,
on suurempi kuin se,
joka on maailmassa.

R.M.

On maa, johon päivän säde ei yllä,
on yö, jota aamu ei tavoita.
On hiljaisuus niin raskas siellä,
että sydänkin unohtaa lyödä.

Siellä makasi toivo,
kiveen ja pimeään kätkettynä,
Neljän päivän synkkä tuuli
oli haudan ylle hylättynä.

Mutta Rakkaus
ei tunne myöhäistä.
Hän seisoi haudan suulla.

”Lasarus…”

Ja nimi kulki
kiven läpi.

Mullan läpi.

Kuoleman läpi.

”…tule ulos.”

Maa avasi sylinsä syvän
ja kuolema päästi otteensa.
Liinavaatteet kirposivat
kuin murtuneet kahleet vankinsa.

Sillä ei ole kuilua niin pohjatonta,
ettei Hänen äänensä sinne kantaisi.
Ei sydäntä niin toivotonta,
ettei sama kutsu
sitä sykkimästä estäisi.

Ei niin kadonnutta ihmistä,
ettei Kristus nimeltä kutsuisi
ja häntä syvyyksistä löytäisi.

R.M.

Syyttäjä kohottaa äänensä,
luettelee jysäyttäen rikkomukseni,
tässä hän ei valehtele,
syntitaakkani on raskas ja lohduton.

Kädessään minun asiapaperini,
täynnä huutavia merkintöjä,
kaikki minun lankeemukseni.

Mutta ennen tuomion kajahtamista,
Puolustajani astuu esiin.

Ei Hän kiellä syyllisyyttäni,
ei etsi lieventäviä asianhaaroja,
ei kuulustele todistajia.

Hän kohottaa kätensä ja sanoo:
”Katso naulan jälkiä,
joista veri vielä tihkuu.
Velkakirjasi, joka todistaa sinua vastaan,
on naulattu minun ristiini.
Se on maksettu.
Oikeus on täytetty.”

Syyttäjä vaatii tuomiota.
Puolustaja vetoaa oikeuteen:
Ei velkaa makseta kahdesti
eikä sitä enää syytetyn päälle laiteta.

Tuomari katsoo Poikansa käsiä
ja julistaa velan maksetuksi.

Ristin uhri ei vanhene,
sillä Taivaan Tuomari
ei ole ajan eikä paikan kahleissa.
Se on yhtä pätevä tänään
kuin se oli Golgatalla.

Syyttäjä vaikenee.

Armo ei oikeutta kumoa,
vaan täytetty oikeus
avaa armon oven.

Eikä Puolustaja
häviä ainoatakaan asiaansa.

R.M.

Vaikeinta ei ole lähtö.
Vaikeinta on lähteä,
kun kukaan muu ei ymmärrä miksi.
Kun tutut kasvot jäävät taakse
ja tekee mieli pysähtyä.

Mutta kun Sinä johdat,
anna minun muistaa:
Sinä et eksy,
vaikka minä en näe tietä.

Kun ihmiset jäävät matkasta
ja toiset astuvat esiin
palavat nuolet aseinaan,
anna minun muistaa Nooaa.

Hän rakensi arkkia maailmassa,
jossa ei vielä ollut satanut.
Jokainen vasaranisku
oli vastauksesi naurulle.

Ja kuten Nooalla,
on jokainen päätös
enemmän luottamusta Sinuun
kuin ihmisiin.

Vaikka viet pois tutusta,
pois varmuudesta,
pois siitä mihin muut jäävät,
vaikka omatkin askeleet horjuvat,
ei yksikään mutka ole sinulle yllätys.

Vaikka miten sotken tien omilla valinnoillani
Sinun armosi löytää minut
ja taivutat erehdyksetkin
palvelemaan Sinua.

Rakkaudessasi
ei mikään mene hukkaan.
Olethan kaiken Luoja.
Annat sen, mitä tarvitsen,
juuri silloin, kun tarvitsen.

Siksi kiitän Sinua
myös rankkasateessa,
sillä ilman Sinua
minulla ei olisi ainoatakaan päivää.

Ja Sinä viet pois siitä,
mikä estää minua löytämästä Sinut.

R.M.