Kuollut usko?

”Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut” (Jaak. 2:17).

Jaakobin opetus tuntuisi riitelevän Paavalin opetusta vastaan. Paavalihan juuri opettaa perustavalla tavalla, että lain teot eivät auta meitä Jumalan yhteydessä: vain usko riittää Jumalan perheväkeen siirtymisessä ja siinä pysymisessä.

Mutta Jaakob ei opeta eri tavalla kuin Paavali. Nimittäin Paavali ei tarkoittanut, että usko jäisi ilman rakkauden tekoja. Paavali opettaa vahvasti, että usko Jeesukseen synnyttää vääjäämättömästi pyhitystä eli hyviä tekoja toisia kohtaan.

Jaakob eikä Paavalikaan opeta armoa, joka jäisi hedelmättömäksi. Me tarvitsemme kuulla heidän viestinsä, koska meissä ihmisinä on aina taipumus jäädä itsekeskeisyyteen ja oman edun tavoitteluun. Jumala haluaa herättää meidän uinuvaa tahtoamme, jotta se suuntautuisi sinne suuntaan, minne Kristus armon kautta tahtoo meitä taivuttaa.

Meillä ei ole siis Raamatun mukaan lupaa ajatella, ettei ole väliä miten elämme. Jo Paavali koki armon julistuksestaan sen syytteen, että kerran armo riittää syntiin ja syyllisyyteen, eihän silloin ole enää väliä, miten itsekkäästi ja synnillisesti elämme? Hän vastasi syytteisiin opettamalla, ettei armo koskaan vie synnin hyväksymiseen vaan elämään toisia varten.

Jaakob, Paavali ja koko Raamattu siis suuntaa kehotuksensa meidän tahtoelämään: elä toisten parhaaksi. Mutta Jaakob eikä Raamattu opeta, että saisimme käännettyä elämämme suuntaa tai tuotettua tekoja omin voimin. Jeesus on kaiken keskus. Hänen luokseen saa uskon tekoja vailla oleva kristitty mennä ja pyytää Häneltä kaiken tarvittavan. Se riittää.

Usko ilman tekoja?

”Tahdotko tietää, sinä turhanpäiväinen ihminen, että usko ilman tekoja on hyödytön.” (Jaak. 2: 20)

Voiko usko yksin pelastaa? Eikö uskossamme kuulu kuitenkin Jaakobin kirjeen mukaisesti näkyä myös toisille tekemämme hyvät teot? Pelastummeko siis kuitenkin uskon ja hyvien tekojemme yhteisvaikutuksesta?

Yksi hyvä teko riittää kaikille maailman ihmisille. Ja se teko ei ole meidän tekemämme, vaan Jeesuksen Kristuksen. Usko ottaa vastaan tämän hyvän teon – sijaiskuoleman – ja siinä on pelastus Jumalan vihasta ja kadotustuomiosta.

Miksi sitten Jaakob kirjoittaa, että usko ilman tekoja on kuollut? Onko hän väärässä? Ei, vaan luottamus Jeesukseen synnyttää hyviä tekoja toisille. Hyvät teot eivät pelasta eikä niillä luoda suhdetta Jeesukseen, mutta ne ovat seurausta Jumalan lahjan vastaanottamisesta.

Ongelmana taitaa usein olla se, että me niin mielellämme laskisimme omia näkyviä tekojamme ja siten olisimme ansaitsemassa Jumalan armoa? Meidän on vaikeaa luottaa siihen, että armo saisi meissä aikaan sitä hyvää, jota Jumala tahtoisi meidän osoittavan toisille.

Hyvien tekojen ehdoton tarpeellisuus on totta siksi, että elämme keskellä kärsivää maailmaa. Kohtaamme joka päivä ihmisiä, jotka tarvitsisivat kuuntelijaa, auttajaa, vierellä kulkijaa. Samoin me itsekin tarvitsemme alinomaa toisten apua.

Kristus tahtoo ojentaa kätensä kärsivien ihmisten puoleen. Hänen välikappaleinaan ovat ne sydämet, jotka ovat saaneet paljon anteeksi ja jotka ovat saaneet kokea ehdottoman armahduksen. Vain paljon saadessaan voi antaa paljon.  Teot seuraavat uskoa aina siellä missä syntinen ihminen saa kohdata rakastavan Kristuksen.