Entä meidän ihmiskäskyt?

”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan se palvelee minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmisten käskyjä.” (Matt. 15: 8-9)

Miten Jeesuksen kritisoimat perinnäissäännöt eli ihmisten tekemät käskyt syntyvät? Voiko niitä olla myös meidän ajassamme ja yhteisöissämme. Varmasti voi.

Perinnäissäännöt syntyvät siitä huolesta, että pitää suojella varsinaisia Jumalan käskyjä. Kun Raamatussa esimerkiksi ohjeistetaan meitä elämään niin, ettei maailma saastuta meitä (Jaak. 1:27), me kristityt olemme kautta aikojen tehneet satoja ellei tuhansia lisäpykäliä tämän ohjeen ympärille: milloin meikkaus tai pukeutuminen liian värikkäisiin vaatteisiin on ollut kiellettyä, milloin taas television omistaminen tai kiinnostus maallisiin harrastuksiin on tulkittu Raamatun ohjeen rikkomiseksi.

Suojaavat lisäohjeet voivat olla myös hyväksi. Mutta ongelma syntyy silloin, kun ne saavat yhteisön silmissä saman jumalallisen arvovallan, kuin mikä Raamatulla on. Silloin varjelevista ihmiskäskyistä tulee kuin ahdas taulu, jonka sisään jokaisen on mahduttava. Tämän taulun ahtaus tai avaruus riippuu aina yhteisöstä. Mutta ne, jotka menevät taulun rajojen ulkopuolelle, leimataan luopioksi ja pettureiksi. Siitä syntyvät hengellisen väkivallan uhrit.

Eri yhteisöillä on eri perinnäissääntönsä. Ne antavat yhteisöille hyvän omaleimaisuuden mutta samalla ne toimivat eristävinä tekijöinä toisia yhteisöjä kohtaan, joilla on toisenlaiset lisäsäännöstöt.

Jeesus rikkoi kaikki tällaiset raja-aidat. Hän viestitti, että elämä on tarkoitettu elettäväksi rakkauden ja luovan rohkeuden voimin. Se on kaikkea muuta kuin jatkuvaa pelkoa liikkua liian lähellä leimaavaa rajaa.

Jumalan antamat rajat ovat väljät ja elämää suojelevat. Niiden tarkoitus on estää meitä rikkomasta itseämme ja toisiamme. Jeesus eli niiden rajojen sisällä rohkeasti ja iloiten. Hän käveli sapattina opetuslastensa kanssa viljantähkiä syöden ja otti osaa monenlaisiin juhliin. Niin, ystävystyipä hän jopa syömäreiden ja juomareiden kanssa.

Älkäämme rajatko Jumalaa. Jumalalla on Paimenensa.

Elätkö vanhassa liitossa?

”Näin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.” (Hebr. 7:22)

Vanha liitto, jonka Jumala teki Mooseksen välityksellä Israelin kanssa edellytti molempien osapuolien uskollisuutta liiton ehdoille. Jumala lupasi siunata kansaansa, jos se tottelisi liiton sääntöjä eli lakia.

Uusi liitto on täysin toisenlainen. Siinä sopijaosapuolina ovat Isä sekä Poika. Jumala lupasi siunata maailman kaikkia kansoja, jos Poika olisi uskollinen omassa osuudessaan. Kun Jeesus huusi ristillä: ”Se on täytetty”, uuden liiton ehdot olivat täytetty.

Uudessa liitossa ihmisen osuutena ei enää ole ansaita Jumalan siunausta ja hyväksyntää. Siinä Jumala ojentaa ihmiselle Kristus -nimistä lahjapakettia. Tuo lahja pitää sisällään kaiken sen, mitä me tarvitsemme jumalasuhteeseemme ja pelastukseemme.

Liitot sekoittuvat helposti. Moni uuden liiton kristitty elää edelleen osittain vanhan liiton alaisuudessa; moni pyrkii teoillaan ansaitsemaan Jumalan hyväksyntää tai varmistamaan pelastustaan.

Uusi liitto ei sisällä uutta lakia, jota noudattamalla pelastumme. Se perustuu vain ja ainoastaan siihen luottamukseen, että Jeesus on sovittanut kaikki syntini ja avannut täydellisen ja kattavan yhteyden Isän kanssa.

Entä Uuden testamentin käskyt ja ohjeet? Eivätkö ne ole uusi laki, jota toteuttamalla pelastumme? Eivät. Ne ovat perheen jäsenille tarkoitettuja isällisiä ja äidillisiä ohjeita ja neuvoja. Ne kertovat myös sitä suuntaa, johon Jumala armo kasvattaa meitä.

Usko on järjetön asia

”Mitä sanovan kirjoitukset? `Aabraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi Hänet vanhurskaaksi.´” (Room. 4:3)

Usko taitaa olla aina hyvin järjenvastainen teko. Aabraham sai Jumalalta lupauksen, että hän tulisi saamaan oman pojan. Vuodet vierivät ja hän lähestyi sadan vuoden ikää. Samoin Saara oli alkujaankin hedelmätön ja hänen piti odottaa lupausta aina 90-vuotiaaksi. Aabrahamin on täytynyt miettiä, että Jumalan lupaus on täysin järjetön ja vastoin kaikkia luonnonlakeja. Hän päätti kuitenkin pitää Jumalan luotettavana, näytti olosuhteet miltä tahansa. Jumala luki Aabrahamin tämän uskon takia vanhurskaaksi eli hyväksyi hänet yhteyteensä. Usko on meidänkin kohdallamme järjetön asia. Me uskomme Jumalaan, jota emme näe, uskomme Hänen lähettäneen Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan luoksemme ja uskomme Jeesuksen kuolleen häpeällisen kuoleman meidän syntiemme tähden. Tämä kaikki sotii järkeämme vastaan, eikö totta?

Sitten meidän tulisi uskoa Raamatun pääväite, että Jumala vanhurskauttaa meidät – kuten Aabrahamin – pelkän uskon perusteella? Järki ymmärtäisi asian paremmin, jos yhtälöön liitettäisiin meidän kilvoittelu, hyvät teot, pahan välttäminen ja niin edelleen. Mutta ei, tässä asiassa ne suljetaan tiukasti pois. Jumala lupaa, että vain usko vanhurskauttaa. Usko vanhurskauttaa sen, jolla ei ole mitään hyvää näytettävänä Jumalalle.

Katsomme itseämme ja huomaamme monenlaisia himoja ja haluja ja sydämen kylmyyttä sekä haluttomuutta rakastaa Jumalaa. Huomaamme olevamme kaukana Jumalan pyhyydestä ja meidän pitäisi luottaa Jumalan lupaukseen? Siis että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Sanon: tehtävä on meille yhtä vaikea kuin Aabrahamille. Mekin olemme itsemme puolelta kuolleita suhteessa Jumalaan, emme pysty luomaan yhteyttä Häneen. Ja meidän pitäisi luottaa, että Jumala tekee kaiken puolestamme, kun vain pidämme Jumalan luotettavana. Ihan hullua, eikö? Pitäisikö vain uskon riittää?

Usko antaa Jumalalle kaiken kunnian, koska se pitää Jumalaa sanansa mittaisena. Usko on parasta, mitä voimme Jumalalle antaa, koska silloin Jumala saa olla Jumala. Usko sanoo: ”Jumala, minä luotan sinuun ja uskon sen, mitä olet minulle sanonut. Minä tiedän, että vaikka olosuhteet näyttävät mahdottomilta, sinä luot elämää kuolleista.” Tämä usko vastaanottaa Jumalalta kaiken. Se suostuu passiivisena katselemaan kuin sivusta kun Jumala toimii. Se antaa Jumalan olla aktiivinen antaja, joka rakastaa lahjoittaa ihmiselle kaiken.

Usko ilman tekoja?

”Tahdotko tietää, sinä turhanpäiväinen ihminen, että usko ilman tekoja on hyödytön.” (Jaak. 2: 20)

Voiko usko yksin pelastaa? Eikö uskossamme kuulu kuitenkin Jaakobin kirjeen mukaisesti näkyä myös toisille tekemämme hyvät teot? Pelastummeko siis kuitenkin uskon ja hyvien tekojemme yhteisvaikutuksesta?

Yksi hyvä teko riittää kaikille maailman ihmisille. Ja se teko ei ole meidän tekemämme, vaan Jeesuksen Kristuksen. Usko ottaa vastaan tämän hyvän teon – sijaiskuoleman – ja siinä on pelastus Jumalan vihasta ja kadotustuomiosta.

Miksi sitten Jaakob kirjoittaa, että usko ilman tekoja on kuollut? Onko hän väärässä? Ei, vaan luottamus Jeesukseen synnyttää hyviä tekoja toisille. Hyvät teot eivät pelasta eikä niillä luoda suhdetta Jeesukseen, mutta ne ovat seurausta Jumalan lahjan vastaanottamisesta.

Ongelmana taitaa usein olla se, että me niin mielellämme laskisimme omia näkyviä tekojamme ja siten olisimme ansaitsemassa Jumalan armoa? Meidän on vaikeaa luottaa siihen, että armo saisi meissä aikaan sitä hyvää, jota Jumala tahtoisi meidän osoittavan toisille.

Hyvien tekojen ehdoton tarpeellisuus on totta siksi, että elämme keskellä kärsivää maailmaa. Kohtaamme joka päivä ihmisiä, jotka tarvitsisivat kuuntelijaa, auttajaa, vierellä kulkijaa. Samoin me itsekin tarvitsemme alinomaa toisten apua.

Kristus tahtoo ojentaa kätensä kärsivien ihmisten puoleen. Hänen välikappaleinaan ovat ne sydämet, jotka ovat saaneet paljon anteeksi ja jotka ovat saaneet kokea ehdottoman armahduksen. Vain paljon saadessaan voi antaa paljon.  Teot seuraavat uskoa aina siellä missä syntinen ihminen saa kohdata rakastavan Kristuksen.

Usko ilman tekoja

Jaakob kirjoittaa kirjeessään varsin suoraan, että usko ilman tekoja on kuollut. Näiden sanojen eteen on hyvä pysähtyä ja antaa niiden tutkia meitä.

Jaakob ei kirjoita, että teot loisivat uskon tai että pelastus tulisi ansaitsemalla. Hän tarkoittaa, että uskon yhteys Vapahtajaan ei voi jäädä näkymättä ulospäin.

Jeesus on samoilla linjoilla opettaessaan, että se joka saa anteeksi paljon, rakastaa paljon. Usko on todellista ja elävää yhteyttä puolestamme kuolleeseen ja kuolleista herätettyyn Herraan Jeesukseen Kristukseen. Olemme armon ja rakkauden kohteina ja siksi voimme jakaa saamaamme kiitollisina eteenpäin. Se on vääjäämätön lopputulos Jeesuksen seurassa.

Uskon teot eivät ole yleensä sensaatiomaisia etkä tapaa niitä lehtien otsikoista. Ne ovat pieniä, arkisia rakkauden tekoja toisille ihmisille. Usko työntää meidät ulos itsekeskeisyydestämme näkemään läheisten tarpeet.

Jos ja kun meiltä puuttuu uskon tekoja, on syytä palata uskon kohteen, Jeesuksen luokse. Ehkä tarvitsemme osaksemme jälleen lupausta syntien anteeksiantamuksesta ja katkeamattomasta huolenpidosta jotta näkisimme napaamme pidemmälle?

IMG_6116