Armosta minä olen pelastunut

”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.” (Ef. 2:8)

Sanat ovat sitä syvemmät, kun ymmärrämme kuka ne lausui: Paavali, entinen fariseus, joka nimenomaan uskoi pelastuksen tulevan lain noudattamisen kautta.

Armo on kaiken ansion vastakohta ja usko on kaikkien ihmisen tekojen ja töitten vastakohta. Paavalilta ikään kuin loppuivat sanat Hänen yrittäessään kuvata Jeesuksen sovitustyön suuruutta ja ihanuutta. Hän maalaa armon niin suureksi, että sen alle mahtuvat kaikki ihmiset kaikkine asioineen ja ongelmineen. Armo laskeutuu niin alas, että heikoinkin ylettää siihen kuin pelastusrenkaaseen.

Tämä opetus on vastenmielinen meidän luonnolliselle ajattelullemme. Me haluaisimme sanoa olevamme pelastettuja edes hieman oman asenteemme, ratkaisumme tai hyvän moraalimme ansioista. Mutta ei, Paavali opettaa, että me olemme pelastetut yksin Jumalan armon tähden. Uskokaan ei ole mikään ihmisen ponnistus, vaan Jumala lahjoittaa sen ihmiselle. Usko on luottamista siihen, mitä Jumala ihmiselle osoittaa: Kristuksen ristiä.

Ajattele tätä: Jumala on tiennyt kaikki sinun ongelmasi, heikkoutesi, syntisi, väärät valintasi ja kapinasi ja ennen kuin synnyit. Ja silti Hän valitsi sinut pelastukseen. Miksi? Hänen armonsa tähden! Hän valitsee aina sen, joka ei ole mitään ja Hänen rakkautensa luo arvon rakastetulleen.

Jos me olemmekin uskossa armon tähden, niin kai uskossa eläminen on meidän vastuulla? Olemme kai edes siinä yhteistyössä Jumalan kanssa? Vastaan, että olemme ja emme ole. Olemme täysin vastuussa elämästämme ja valinnoistamme. Mutta samaan aikaan on tärkeää tiedostaa, ettemme kristittyinäkään saa kasvua aikaan omin voimin tai Jumalan auttamana. Emmekä pysty säilyttämään uskoa oman tahtomme avulla. Tarvitsemme siihen meidät kokonaan ympäröivää Jumalan armoa. Tarvitsemme Kristusta jokaiseen hetkeemme. Tiedäthän muuten, että Jumalan silmissä Hän on sinun elämäsi? Kun se totuus avautuu sydämellemme hiljalleen, emme voi muuta kuin ylistää tuota Armon suuruutta!

pelastusrengas2_DSC06369

Apostolin vakava epäonnistuminen

Kirjoitan nyt apostoli Pietarin vakavasta epäonnistumisesta. Arvelet kai, että käsittelen sitä yötä, kun hän kielsi Jeesuksen? Ei, nyt tutkimme vuosia myöhemmin tapahtunutta Pietarin toimintaa, jolla hän vaaransi koko evankeliumin puhtauden.

”Kun Keefas oli tullut Antiokiaan, nousin vastustamaan häntä julkisesti, koska hän oli menetellyt väärin.” (Gal. 2:11)

Kerron tapahtuman taustan lyhyesti, jotta voimme soveltaa tätä esimerkkiä omaan elämäämme. Pietari oli yksi alkuseurakunnan johtohahmoista ja hänelle evankeliumin kirkkaus oli selvä asia. Hän oli Korneliuksen talon tapahtumissa viimeistään oppinut, että Jumala vanhurskauttaa ihmiset uskosta, ilman lain vaatimia tekoja. Pakanoiltakaan ei siis vaadittu lain noudattamista vanhurskauden saamiseksi vaan usko Kristukseen yksin riitti. Tätä taistelua lain merkityksestä pelastuksen suhteen käytiin tosin jatkuvasti. Juuri Pietari piti Apt. 15 luvun Jerusalemin kokouksessa keskeisen puheenvuoron evankeliumin vapauden säilymiseksi.

Antiokiassa vuosia myöhemmin hän pakanoista koostuvan seurakunnan edessä lankesi raskaasti. Tuskin olemme tulleet ajatelleeksi, kuinka järkyttävä hänen epäonnistuminen oli. Hän oli ensin osoittanut täyttä ystävyyttä pakanakristityille näyttäen, että he olivat uskonsa tähden yhtä pyhiä kuin juutalaiset lakia noudattavat kristityt. Kun paikalle tuli Jerusalemista juutalaisia ”lainkiivailijoita”, Pietari eristäytyi seurakunnan pakanakristityistä ja alkoi taas viettää juutalaisia tapoja tuttaviensa kanssa. Tällä toiminnallaan hän viestitti: ”Te pakanakristityt olette edelleen syntisiä, ettekä ole samalla tasolla kuin me lakia noudattavat juutalaiset. Siksi en voi enää aterioida kanssanne.”

Paavali näki, että evankeliumin totuus oli sekä tuossa seurakunnassa, että jatkossa kaikkialla uhattuna. Hän nousi vastustamaan Pietaria julkisesti ja moitti tätä teeskentelystä. Aihe oli vakava ja nuhde paikallaan. Pietari oli hämärtämässä Jeesuksen sovitustyön merkityksen oman pelkonsa takia. Hän oli johtomiehenä näyttämässä esimerkkiä, joka olisi johtanut pelastukseen evankeliumin ja lain yhteisvaikutuksena.

Tästä nousee meille esiin kaksi asiaa. Ajattele, että Pietari saattoi langeta näin raskaasti? Se osoittaa meille, kuinka syntisiä me olemme itsessämme. Olemme syntisiä ja puutteellisia asemastamme ja Jumalan valtakunnan hyväksi tekemästämme työstä huolimatta. Ja toisaalta, me tarvitsemme Jumalan antamaa ymmärrystä ja viisautta, jotta todella voisimme elää evankeliumin vapauden mukaan. Jos Pietari oli kaikkien vuosien jälkeen menettämässä totuuden, miten paljon helpommin se käy meiltä?

Tarvitsemme jatkuvasti kuulla sanomaa Kristuksesta, joka on annettu meille elämäksi. Tarvitsemme kuulla sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja Jumalan loputtomasta armosta. Me tarvitsemme kuulla evankeliumia, johon ei ole sekoitettu yhtään lakia. Eli meidän osuuttamme. Yksin evankeliumi julistaa meidät vanhurskaiksi ja tekee meidät Jumalan lapsiksi. Jos ja kun tämä sanoma hämärtyy omastatunnostamme, me alamme voida uskossamme huonosti. Kun siis Jumala tahtoo aina ja jatkuvasti hoitaa ja vaalia uskoamme sekä vahvistaa sitä, Hän opettaa meille sanomaa Pojastaan!

heina_DSC07131.png

 

Tie Hengen täyteyteen

”Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimia tekoja vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin?” (Gal. 3: 2)

Hengen saaminen edustaa Paavalin ajattelussa koko Jumalan täyteyttä. Siis kaikkea siunausta, jonka Jumala haluaa omilleen antaa. Jokaisella Jumalan lapsella on Pyhä Henki siitä hetkestä alkaen, kun hänestä tulee kristitty. Jumalan Henki uudestisynnyttää meidät, liittää meidän Kristuksen ruumiiseen – seurakuntaan – ja on esimaksuna eli niin sanottuna käsirahana ja takuuna tulevasta perinnöstämme.

Kuinka omistamme itsellemme Jumalan siunaukset ja kaipaamamme syvemmän hengellisen elämän? Paavalin mukaan siihen on kaksi erilaista tietä, mitkä tosin eivät vie lopulta samaan päämäärään. Vastakkain ovat uskossa kuuleminen ja lain vaatimat teot. Ihminen luonnostaan valitsisi aina jälkimmäisen ja Jumala ohjaa ensimmäiseen.

Lain teot kuvaavat kaikkia niitä ihmisen tekoja, jotka hän tekee siinä mielessä, että ansaitsisi Jumalalta siunauksen. Tähän voi listata synnin välttämiset, parannuksenteot, hengelliset harjoitukset, hyvät teot – kaikki nämä ovat lain tekoja, jos niillä halutaan ansaita Jumalalta jotain. Tai ylläpitää jo saatua pelastusta.

Uskossa kuuleminen on erittäin yksinkertainen ja helppo asia. Siinä ihminen kuulee, mitä Jumala tahtoo hänelle antaa ja tyhjät kädet ojennettuina vain ottaa vastaan. Ihminen kuulee evankeliumin ja uskossa vastaanottaessa hänellä on se pelastus, jonka hän on kuullut. Samoin on koko hengellisen elämän kehityksen laita; ihminen kuulee sen, mitä Kristus on tehnyt hänen puolestaan ja vastaanottaa Hänen hankkimat siunaukset.

Paavalin mukaan galatalaiset olivat uskossa kuulemalla saaneet koko pelastuksen ja kaikki siunaukset. Armolahjat toimivat ja Henki vaikutti heidän keskuudessaan jopa voimatekoja. Tämä kaikki oli puhdasta seurausta yksinkertaisesta uskosta. He olivat kuitenkin menettämässä kaiken, koska heidän keskuuteensa tuli opettajia, joiden mukaan niin ”lapsellinen” usko ei riittänyt.

Kun ihminen suostuu olemaan saavana osapuolena, Kristus Jeesus on enemmän kuin mielellään Antaja. Kun kristitty yrittää itse alkaa ansaita jotain enemmän, Kristus joutuu taka-alalle. Silloin aina kaikki aito hengellisyys on suuressa vaarassa pysähtyä ja lopulta kadota.

tiehengentayteyteen_IMG_3512

Voiko ihminen ansaita lisää armoa?

Tuomas Akvinolaisen (s. 1225 jKr) teologiassa ihminen ei teoillaan voi saavuttaa armoa, mutta pelastukseen sisälle päästynä hän voi omalla toiminnallaan ansaita sitä lisää. Yksinkertaistettuna on siis lahjana saatu alkuarmo ja sitten ihmisen kilvoittelusta seuraava palkka-armo (pyhitys, hengellinen kasvu). Tuomaan ajattelussa ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä hänessä tapahtuvan todellisen muutoksen kautta.

On syytä miettiä tätä Tuomaan teologiaa hetken, koska se on hiipinyt aina kaikkialle kristillisyyteen mukaan. Vaikka se edustaakin vahvasti katolilaisuutta, on sen ajattelu vaarallisen lähellä myös kaikkia muita tunnustuskuntia ja liikkeitä.

Evankeliumin sanoma on, että Jumala antaa syntiselle ihmiselle yhdessä paketissa kaiken armonsa. Tuo paketti on nimeltä Jeesus Kristus. Hänen tähtensä kristitylle uskon kautta luetaan vanhurskaus, eli kristitty julistetaan yksipuolisesti Jumalan toimesta vapaaksi synnin syyllisyydestä ja siitä koituvasta tuomiosta. Tämän jälkeen uskossa kasvu ei ole mitään muuta kuin tähän Jumalan jo antamaan lahjaan perehtymistä ja sen uskossa omistamista.

Kun puhutaan elämänvanhurskaudesta tai pyhityksestä, se on tarkasti ja ehdottomasti pidettävä erillään pelastuksen perusteista; me emme pelastu muutoksemme kautta, tapahtuipa sitä vähän tai paljon. Mutta voimmeko ansaita tätä muutosta tai enentyvää armoa? Emme. Kun Jumala on jo antanut koko rikkautensa meille Kristuksessa, siihen päälle ei ole mitään ansaittavaa. Jos olet saanut koko loppuelämääsi ajatellen riittävän suuren lottovoiton, olisi hullua alkaa omalla vaivalla ansaitsemaan lisätienestejä?

Tuomaan teologia saa tänäänkin paljon kannatusta. Armon riittävyyttä vastustetaan ja samalla korostetaan, että ihmisen tulee olla yhteistyössä Jumalan kanssa ja siten vaikuttaa pelastukseensa. Ongelmana on, että eri käsitteet sekoitetaan toisiinsa ja tuloksena on sekava keitos, jonka kanssa yksittäinen ihminen ei voi luottaa Kristuksen pelastustyöhön. Kun Jeesus jää taka-alalle, silloin kaikki aito kristillisyys lakkaa. Tarvitsisimme uuden Lutherin.

ihminenvoiansaita_SAM7720

Hengellisten lihasten pullistelua

Meillä kristityillä on monesti tapana esitellä oman uskomme erinomaisuutta toisillemme. Me haluamme, että meidän hengellisyytemme, uhrautumisemme, antautumisemme, moraalimme ja viisautemme huomattaisiin. Aivan samoin hengelliset työntekijät helposti pinnan alla kilpailevat keskenään siitä, kuka saa eniten aikaan, kuka tavoittaa eniten ihmisiä ja kenen puheet ovat suosituimpia. Ainakin itse syyllistyn tähän. Myös kristilliset järjestöt monesti haluavat osoittaa omaa paremmuuttaan toisiinsa nähden.

Opetuslapset myös kävivät tiukkoja keskusteluja siitä, kuka heistä oli suurin. Matteuksen evankeliumin luvussa 18 huomaamme yhden tällaisen väittelyn. Kun he eivät päässeet yksimielisyyteen, kysyivät he asiaa Jeesukselta. Kysymys oli verhoiltu laajemmaksi kuin mitä se todellisuudessa oli: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa.” Juuri hetkeä ennen voin vain kuvitella, kuinka esimerkiksi Pietari korotti ääntään ja sanoi: ”Muistakaa, että minä olen juuri tullut alas kirkastusvuorelta ja minä olin se, joka kävelin veden päällä. Enköhän minä siis saa lähimmän istuimen Jeesuksen viereltä taivaan valtakunnassa?” Pietari, Jaakob ja johannes olivat juuri olleet kirkastusvuorelta Jeesuksen kanssa ja nähneet Hänen kirkkautensa. Sen olisi pitänyt saada heidät ymmärtämään oma pienuutensa ja syntisyytensä, tehdä heidät nöyriksi. Mutta sen sijaan he alkoivatkin pullistella hengellisiä lihaksiaan.

Jeesus sanoi heille jotakin, joka on meillekin äärimmäisen tärkeä läksy: ”Totisesti, ellette käänny ja tule lasten kaltaiseksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Uskon Jeesuksen sanojen olleen järkytys opetuslapsille. Olivathan he Jeesuksen itsensä valitsemia apostoleja. ”Meidänkö on käännyttävä?” Jeesuksen sana kääntymisestä tarkoittaa ”jyrkkää käännöstä”, suuntaa oli siis vaihdettava kokonaan.

Jeesus tarkoitti, että Jumalan valtakunnassa ei voida pullistella omilla hengellisillä lihaksillaan. Uudessa liitossa ei kertakaikkiaan ole sijaa ihmisen omille suorituksille ja hengelliselle kilpailulle. Ihmisten kesken ei voi olla arvoasteikkoja, vaan vain Kristuksen armo merkitsee.

Täyskäännös merkitsee luopumista omasta ylemmyydestään ja kaikista niistä ajatuksista, että meistä voisi tulla jotakin erinomaista Jumalan valtakunnassa omien tekojemme kautta. Lapsenkaltaiseksi tuleminen tarkoittaa kaiken itseriittoisuuden kieltämistä ja nöyrtymistä samalle viivalle toisten kanssa. Voi olla, että Jumala on antanut jollekin valtavia hengellisiä lahjojaan mutta silti tällainen kristitty – olkoon hän kuinka näkyvästi esille tahansa –  on yhtä armonkerjäläinen kuin muutkin. Tämä on vaikea mutta tärkeä läksy oppia.

Jeesuksen tarkoittamassa lapsenkaltaisuudessa on toinenkin esille nostettava opetus: lapsi osaa ottaa lahjan vastaan ja nauttia siitä. Kun annamme lapsillemme jouluna lahjapaketin, he ottavat sen iloiten vastaan ja alkavat repiä lahjapapereita auki. He eivät mieti, ovatko arvollisia saamaan lahjan tai miten heidän pitäisi korvata se. He eivät ajattele, että heidän tulisi olla lahjan hankinnassa tai sen käyttämisessä yhteistyössä vanhemman kanssa. Sitä Jumala meille omille lapsilleen toivoisi. Kun Hän antaa meille pelastuksen, me voisimme ottaa sen iloiten vastaan ja nauttia siitä. Meidän ei tarvitsisi epäillä Jumalan taka-ajatuksia tai pitää lahjaa ”liian hyvänä uutisena”. Meidän ei tulisi miettiä, kuinka voisimme maksaa hänelle lahjan takaisin. Meidän tulisi lapsenomaisesti iloita siitä.

metsa