Kategoria: * Tekstit

Ehkä tänään ei ole kiitoksen aika

”Sinä päivänä sinä sanot: `Minä kiitän sinua, Herra. Sinä olit minuun vihastunut, mutta vihasi kääntyi pois, ja sinä lohdutit minua” (Jes. 12: 1).

Paavali kehottaa meitä kiittämään aina. Mutta ei minulla aikakaan kiitos soi sielussa silloin, kun hartioilla on valaan kokoinen ahdistus.

On päiviä, jolloin vain yritämme selviytyä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Vaiheita, jolloin valumme lattialla kuin pöydälle kaatunut maito.

On hyvä tietää, että Raamattu puhuu myös toisenlaisista päivistä. ”Sinä päivänä” edustaa minulle paitsi Herran tulemusta ja viimeisiä aikoja, myös Jumalan muuttavaa voimaa. ”Sinä päivänä” on tuulahdus paratiisista.

Vaikka kiitos ei tänään asuisi luonamme, Jumala on jo valmistanut meille huomisen.

Huomenna – joko paratiisissa tai vielä täällä maan päällä – Jumala kykenee lohduttamaan meitä niin, että molli vaihtuu duuriin.

Anna pelastaa itsesi

”Kääntykää minun puoleeni ja antakaa pelastaa itsenne, kaikki te maan ääret, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole” (Jes. 45: 22).

Mitä on kristillinen parannuksen teko? Mitä on luonteeltaan se kääntyminen, jota Jeesuksen ohella koko Raamattu opettaa?

Ihmisen rintamasuunta voi olla vain yhteen suuntaan kerrallaan. Jos kädet ovat odottaen auki oikealle, vasen jää selän taakse.

Kääntyminen tarkoittaa Jumalan tarjouksen vastaanottamista. Tuhlaajapojan isä on odottanut jo kauan, koko elämämme ajan, että kääntäisimme suuntaamme ja huomasimme aukiolevan sylin.

Sykähdyttävää on sanat ”antakaa pelastaa itsenne.” Pelastaja on siis ihmisen ulkopuolella. Jumala lupaa pelastaa ihmisen täysin ja varmasti, koko osuus on Hänen harteillaan.

Ihmisen osaksi jää suostuminen. Ehkä kuva pienestä lapsesta äidin sylissä on auttava mielikuva? Niin pieneksi saisin minäkin kasvaa, että osaisin vain levätä ja ottaa vastaan.

Sinä tunnet mielettömyyteni

”Jumala, sinä tunnet mielettömyyteni, eikä syyllisyyteni ole sinulta salassa” (Ps. 69:6).

Sinä tiedät menneisyyteni. Tiedät jokaisen virheen, väärän ratkaisun, pieleen menneen asian ja epäonnistumisen.

Tiedät houkutukset, jotka vaanivat minua tänään. Näet jokaisen lankeamisen, synnin ja siitä seuraavan epätoivon.

Tunnet sydämeni jakaantumisen, kylmyyden sekä kyvyttömyyden elää sopusoinnussa hyvän tahtosi kanssa.

Tiedät heikkouteni. Tiedät synnit, joita muut eivät näe ja tiedät pahan, mitä tekisin, jos et erikseen minua estäisi ja suojaisi.

Näet haluni olla jotain suurta, halun näytellä jotain, mitä en ole, kiitoksen kipeyden. Näet vaikeuteni antaa omastani.

Sinulta uskoni pienuus ei ole salassa. Sinä olet selvillä siitä, että en ole hengellinen jättiläinen.

Silti sinä olet siinä. Olet valinnut juuri minut. Rakastat ja luot uutta. Lahjoitat itsesi joka päivä, jotta minussa voisi kukkia sinun elämäsi.

Mikä armon ihme.

Ylistyksenjohtajan tunnustus

”Aivan turhaan olen puhdistanut sydämeni ja pessyt käteni viattomuudessa, sillä minua vaivataan kaiken päivää ja saan kuristusta joka aamu” (Ps. 73: 13-14).

Aasaf oli kuningas Daavidin ylistyksenjohtaja. Monet Psalmit ovat lähtöisin hänen sulkakynästään.

Aasafin toiveena oli elää lähellä Jumalaa. Hän tahtoi elää Jumalan tahdon mukaan ja uskoi, että se oli parasta, mitä ihminen saattoi tehdä.

Aasaf tunnusti elämän merkillisen luonteen: ne jotka eivät piittaa Jumalasta, näyttävät menestyvän ja ne, jotka tahtovat omistautua Herralle joutuvat särkymään. Aasafille tämän huomaaminen oli suistaa hänen koko uskonsa (Ps. 73:2,3).

Aasafin elämässä oli kipeitä kokemuksia, joista monet Jumalan omat saavat osansa. Hän uskalsi todeta, että hän saa kokea kipua ja vaivaa joka päivä. Jopa niin, että ruumis ja sielu alkoivat riutua (Ps. 73:26).

Miksi jumalaton siis menestyi ja Jumalaa etsivä joutui kokemaan ahdistuksia? Aasaf käsitti, että Jumala oli varannut omilleen jotain, mistä ulkopuoliset eivät ymmärtäisi mitään. Jumala antoi omilleen itsensä. Sen lahjan täysimääräisen omistamisen ensimmäisinä askeleina oli tyhjentyminen muista siunauksista.

”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa” oli Aafafin uskontunnustus. Se oli myös sielun aito kokemus. Jumalan läheisyys oli enemmän kuin kaikki menetykset yhteensä.

Erikoinen uskon paradoksi: ruumis ja sielu oli annettu polttavaan kipuun mutta samalla sydänten yhteys vahvistui. Aasaf löysi aarteen, jota eivät varkaat voisi varastaa eikä ajan ruoste pilata.

Kun muilla menee hyvin, sinulla ei

”Näitä minä muistelen ja vuodatan ulos sieluni murheen, kun kuljen väentungoksessa Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen raikuessa juhlivasta joukosta” (Ps. 42:5).

Kun muut rakentavat elämänsä tornia aina vaan korkeammalle, mutta sinä istut murentuneen tiilikasan päällä.

Kun muut jakavat ilonaiheitaan ja onnistumisiaan mutta sinulla on kerrottavana asioita, joista olet mieluummin hiljaa.

Kun muut nauttivat elämästään täyden sylin verran mutta sinä laahustat hetken kerrallaan tietämättä jaksatko iltaan saakka.

Ehkä silloin olet kuin janoinen peura? Ehkä alakulosi syvät vedet huutavat äänitaajuudella, jonka vain Jumala voi kuulla.

”Miksi olet masentunut, sieluni ja miksi olet minussa levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, pelastajaani, minun Jumalaani” (Ps. 42:12).