Kutsu yltäkylläisyyteen

”Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, ja annatte työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja sielunne nauttii yltäkylläisyydestä” (Jes. 55:2).

Jesajan sanat ovat yllättäviä. Hän kysyy, miksi teemme työtä ja hankimme ruuan tapaisia välttämättömiä asioita. Vastaushan on selvä: koska tarvitsemme niitä.

Jesajan kysymykset herättelevät lukijaa. Sanoissa on lupaus inhimillistä tasoa syvemmästä ravinnosta. Kun ihmisen sisin kaipaa merkitystä ja yhteyttä, sitä ei voi tyydyttää rahalla.

Jumala kutsuu meitä kuulemaan Hänen tarjoustaan. Ehkä kaiken kiireemme ja tavoittelumme keskellä emme aina ehdi pysähtymään. Kuuleminen vaatii seisahtumista ja rintamasuunnan kääntämistä.

Se on niin yksinkertaista että se on lähes ylivoimaisen vaikeaa. Herra Jeesus Kristus tahtoo lahjoittaa minulle ja sinulle tänään yltäkylläistä elämää. Se on kaiken päättelyn ja todennäköisyyslaskelmien ulottumattomissa.

Hyvää on tarjolla. Ilmaiseksi. Tänään.

Jumalan askelissa

”Herran käskyn mukaan israelilaiset lähtivät liikkeelle, ja Herran käskyn mukaan israelilaiset leiriytyivät. He olivat leiriytyneinä niin kauan kuin pilvi pysyi asumuksen päällä” (4. Moos. 9: 18).

Jumala johdatti tarkasti ja konkreettisesti kansaansa koko heidän vuosikymmeniä kestäneen erämaavaelluksen. Kansan tuli opetella sekä pysyä paikallaan että lähteä liikkeelle Jumalan aikatauluissa.

Ei varmasti ollut helppoa olla leiriytyneenä viikkojen ajan keskelle ei-mitään ja vain odottaa pilven seuraavan kerran nousevan teltan päältä. Tai ehkä joskus he olisivat tahtoneet levätä pidempään, mutta sen sijaan tuli käsky pysyä liikkeessä.

Jumala tahtoo johdattaa meitäkin samalla tavalla arjessamme. Hän tahtoo meidän pysyvän aloillamme silloin, kun selvää merkkiä liikkeelle lähdöstä ei ole kuulunut; Samoin Hän opastaa meitä ottamaan uskon askeleita oikeaan aikaan.

Ei ole yksinkertaista pysyä paikallaan eikä toisaalta olla liikkeessä. Monesti toimin väärässä järjestyksessä ja joudun umpisolmuun. Jumala saattaa pitää minua aloillaan juuri silloin, kun mielestäni pitäisi ehdottomasti toimia. Ja Hän saattaa kehottaa lähtemään liikkeelle, vaikka edessä on upottava meri tai voimiani suuremmat viholliset.

Vain oppimalla pysymään uskossa paikoillani voin tarvittaessa kohdata rohkeasti suuretkin haasteet. Salainen lepo Jumalan kanssa herättää uskon korvat olla oikeassa rytmissä.

Älä hätäänny, jos et tänään osaa tarvittavia askelmerkkejä. Ne eivät ole meissä synnynnäisesti – ne luodaan meihin monen kommelluksen kautta.

Laatu korvaa määrän

”Voi niitä, jotka lähtevät alas Egyptiin apua hakemaan, niitä, jotka turvaavat hevosiin ja luottavat sotavaunuihin, koska niitä on paljon, ja ratsumiehiin, koska niitä on valtaisat määrät, eivätkä katso Israelin Pyhään, eivät kysy neuvoa Herralta” (Jes. 31:1).

Ihmisen luontaiseen vaistoon kuuluu tavoitella apua silloin, kun elämä tuntuu liian ahtaalta. Haemme apua sieltä, mistä sisäisen keskustietokoneemme mukaan sitä todennäköisimmin saamme.

Israelin kansa eli suurvaltojen puristuksessa. Kun vaara uhkasi pohjoisesta, he hakivat apua etelästä, Egyptistä. Sodan kolkuttaessa ovelle he turvautuivat toisen suurvallan suureen armeijaan. Jumala unohtui.

En ihmettele kansan käytöstä, löydän saman mallin itsestäni. Vaikeuksissa huidon sinne ja tänne, yritän järkeillä ja varmistaa apua kaikin inhimillisin keinoin. Turvaudun ihmisiin, omistamiini asioihin tai ammattiauttajiin. Eikä se ole yksioikoisen väärin.

Mutta Jumala ei tahtoisi jäädä osattomaksi. Hän ei suostu jäämään elämämme pienen ”uskonto” -ruudun sisään ja katsomaan sivusta, kuinka vuodatamme rukouksiamme muualle.

Sanonta ”laatu korvaa määrän” toimii tässäkin asiassa. Vaikka Herra Jeesus olisi viimeinen korttini, Hän on todellinen ässä hihassa. Hän on enemmän kuin kaikki ne paikat, joista olen tähän saakka huutanut auttajaa.

Seurustelua yksinäisyydessä

”Minä, veljenne Johannes, joka Jeesuksessa olen yhdessä teidän kanssanne osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsimysten kestämiseen, olin Patmos-nimisellä saarella Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden” (Ilm. 1:9).

Apostoli Johannes oli joutunut yksinäisyyteen Patmos -saarelle uskonsa tähden. Kaikki näytti valuvan hukkaan. Hän koki samaa kuin Mooses Midianin maassa 40 vuoden ajan tai Paavali Arabiassa. Kun inhimillisesti näitä Jumalan miehiä olisi tarvittu toisten auttamiseksi, Jumala veti heidät syrjään.

Jotta Jumala voisi käyttää meitä valtakuntansa rakentamiseksi, meidän tulee pitää hengellisen elämämme ykkösprioriteettina seurustelua Hänen kanssaan. Kun kiire ja tekeminen näyttävät meistä monesti tärkeämmältä, vetää Jumala meidät yksinäisyyteen, jotta Hän saisi kutsua meitä läheisempään suhteeseen kanssaan.

Patmos oli yksinäinen paikka. Samoin oli Midianin erämaa. Mutta juuri yksinäisyydestä Jumalan miehet ja naiset ovat aina saaneet seurakuntaa sytyttävän sanoman. He saavat nauttia Kristuksen ihanuutta ja se on myös heidän antimensa toisille.

Johannes kuvasi olevansa osallinen ahdistuksesta ja kärsimyksistä. Ehkä sinäkin olet saanut niistä osasi? Mutta Johannes kertoi olevansa osallinen myös Valtakunnasta. Tämä valtakunta saa murtautua elämäämme monesti juuri yksinäisten kyynelten keskellä.

Alusta perille saakka

”Silloin Mooses ja israelilaiset lauloivat Herralle tämän laulun: `Minä laulan Herralle, sillä hän on ylen korkea! Hevoset ja miehet hän mereen syöksi.´” (2. Moos. 15: 1).

Toisen Mooseksen kirjan luku 15 opettaa kristittyjä siitä, miten Jumala johtaa kansaansa alusta loppuun saakka. Laulu virisi israelilaisten huulille, kun he olivat meren poikki kävellessään pelastuneet Egyptin orjuudesta.

Laulussa on kolme kohtaa, jotka rohkaisevat lukijaansa. Jakeessa kaksi puhutaan matkan alkupisteestä: ”hän tuli minulle pelastukseksi.” Jumala astui Kristuksessa alas maailmaan pelastamaan juuri sinua ja minua. Hän kutsui meidät yhteyteen kanssaan.

Jakeessa 17 puhutaan lopullisesta pelastuksesta. Minkä varassa israelilaiset pääsivät luvattuun maahan? Minkä varassa kristityt tulevat lopulta pääsemään taivaaseen? ”Sinä viet heidät perille…” Jumala ilmoittaa olevansa kyllin vahva ja päättäväinen taatakseen onnellisen loppukohtauksen.

Entä sitten itse alku- ja loppupisteiden välissä oleva matka? Siihen vastaa jae 13: ”Sinä johdatit armossasi tätä kansaa, jonka lunastit…” Matkan aikana Jumalan armo ei lopu. Se riittää kaikenlaisiin päiviin. Alusta perille saakka.