Mitä tehdä, kun näkee toisen kristityn tekevän syntiä?

”Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen” (Gal. 6:1).

Helppo vastaus kysymykseen on, ettei tule tehdä mitään. Raamattu kuitenkin kehottaa meitä ottamaan asia esille henkilökohtaisesti väärin tehneen kanssa. Miksi? Syynä on se, että synti on turmiovalta, joka sokaisee meitä ja haluaa varastaa meiltä pelastuksemme. Joskus tarvitsemme toisen, välittävän kristityn apua, jotta näemme mihin suuntaan olemme menossa.

Mitä tällaisessa keskustelussa on hyvä huomioida?

1. Muistetaan, että me olemme kaikki yhtä syntisiä. Vaikka emme välttämättä koe kiusausta samoihin asioihin kuin joku toinen, synti asuu meissä (Room. 7) ja olemme kaikki sen suhteen samalla viivalla. Kun tämän tiedostamme, emme puutu toisen elämään ylhäältä päin.

2. Voimme ”ojentaa” toisia vain sen mukaan kuin rakastamme heitä. Meidän ei tule salaa iloita toisten vaikeuksista ja lankeamisista eikä moralisoida heitä vaan kokea kipua ja myötätuntoa. Paavali mainitsee että ”meitä, joita Henki ohjaa”, joka tarkoittaa, että kun Kristus asuu meissä, Hän rakastaa toisia kauttamme. Tällöin toisten lankeamiset polttaa meitä ja haluamme olla heitä auttamassa. 

3. Lempeä ojentaminen on sellaista vuorovaikutusta, jossa todella kuunnellaan toista ja yritetään asettua toisen asemaan. Myötätunto saa meidän ymmärtämään ja haluamme lähtökohtaisesti ajatella asiat myönteiseltä kannalta. Lempeät sanat ovat myös ainoita sanoja, joita ojennettava ihminen pystyy ottamaan vastaan. Kun meidän syntejämme nostetaan esiin, koemme niin suurta häpeää ja alastomuutta, että tarvitsemme paljon turvaa ja hyväksyntää. 

4. Vaikka emme hyväksy omassa emmekä toisten elämässä Jumalan Sanan vastaisia tekoja, hyväksymme aina ihmisen. Monesti kristittyjen keskuudessa ihmistä lyödään niin, että hän kokee olevansa huonompi ja siksi jää pois yhteydestä.

5. Jos puutumme toisten elämään kovuudessa ja yläpuolelta käsin, Jumala saattaa antaa meidän itse joutua kiusaukseen. Näin Hänen armostaan opimme jälleen kerran, että olemme kaikki samanlaisia, tarvitsemme Jumalan armoa yhtä kiihkeästi. Ehkä sen jälkeen osaamme suhtautua lähimmäisemme syntiin paremmin?

Miksi Herra seisot kaukana?

”Miksi, Herra, seisot kaukana, miksi kätkeydyt ahdistuksen aikana?” (Ps. 10:1)

Meillä monilla on siitä kipeitä kokemuksia: kun elämä kriisiytyy pahimmaksi umpisolmuksi, Herra Jeesus tuntuu olevan etäällä ja kätkeytyvän. Huudamme Häntä auttamaan, mutta apu tuntuu viipyvän päivästä ja viikosta toiseen?

Eikö Jeesus ole kiinnostunut meistä? Vai onko Hän liian heikko ottaakseen osaa ongelmiimme ja auttaakseen meitä? Olemmeko liian huonoja ja kurjia Hänen avulleen?

Psalmin kirjoittaja jatkaa toivorikkaammalla tavalla: ”Sinä olet sen nähnyt. Sinä havaitset tuskan ja vaivan, sinä otat ne käsiisi. Sinulle avuton uskoo asiansa, sinä olet orpojen auttaja.”

Jumala ottaa tuskamme ja kärsimyksemme käsiinsä. Hän näkee salatut sielun huudot ja katseilta piilossa olevat kyyneleet. Hän ottaa kipeän ihmisen asiat omakseen.

Kukaan ei voi olla liian huono Jeesuksen rakkaudelle, sillä Hänen sydämensä sykkii juuri köyhille, avuttomille ja orvoille. Niille, jotka ovat inhimillisen avun ulkopuolella.

Tunteissamme Jeesus tuntuu monesti olevan kaukana ja hiljaa. Mutta juuri Raamatun lupauksissa Hän astuu elämämme pimeyden keskelle ja vakuuttaa olevansa läsnä.

Kärsivä ja ajelehtiva ihminen löytää Sanasta lähelle tulevan ja rakastavan Jumalan ja se antaa kriiseissä ehkä sen ratkaisevan kiinnekohdan ja pohjan, jonka varassa jaksaa seistä yhden päivän kerrallaan.

Skandaalimainen lankeaminen

”Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luokseen aviorikoksesta tavatun naisen. He asettivat hänet väkijoukon keskelle.” (Joh. 8: 3)

Jeesus joutui kovaan testiin. Hänen eteensä heitettiin suuren väkijoukon paikalla ollessa aviorikoksesta syytetty nainen. Jumalan lain mukaan tällainen nainen ja myös mies tuli tappaa.

Jeesus vastasi erikoisella tavalla: Hän ei vastannut mitään vaan kirjoitti sormellaan hiekkaan. Tärkeää ei ole se, mitä Jeesus kirjoitti vaan se, miksi Hän kirjoitti. Sapattina ei nimittäin saanut kirjoittaa, koska se luettiin työn tekemiseksi. Poikkeuksena oli kirjoittaa hiekkaan tai pölyyn, josta kirjoitus häviäisi tuulen mukana pois – sitä ei laskettu työksi ja se oli siis sallittua.

Jeesus vastasi syyttäjille: ”Minä kyllä tunnen lain ja sen sovellukset pienintäkin yksityiskohtaa myöten.”

Sitten Jeesus suuntasi sanat syyttäjille: synnittömät saisivat aloittaa kivien heittämisen. Jeesus onnistui kääntämään suuren yleisön huomion syytetystä naisesta hyvämaineisiin kirjanoppineisiin. Mitä nämä tekisivät? Jos he heittäisivät kiven, he väittäisivät olevansa synnittömiä ja syyllistyisivät tekopyhyyteen.

Kun me tahtoisimme syyttää toisia heidän puutteistaan ja epäonnistumisistaan, Jumalan katse kääntyy meihin: ”Oletko sinä synnitön?”

Kun siis meidän eteemme tuodaan skandaalinomaisia lankeamisia ja toisten syntejä, meidän on syytä tarkastella ensin omaa sisimpäämme. Sillä yhtä syntisiä me olemme kaikki. Kiviä ei ole varaa heitellä. Yksi taistelee seksuaalisilla alueilla, toinen rahanhimon kanssa, kolmas ei pääse juoruilustaan irti.

Kivien sijaan voisimme ottaa kannettavaksemme sidetarpeita. Ylilääkärimme kulkee ihmisten parissa hoitaakseen heitä ja saadakseen heidät hengellisesti terveiksi. Meitä kutsutaan Hänen työhönsä mukaan.

Rakkauden haudalla

”Jeesuksen ristin luona seisoi hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Kloopaksen vaimo, ja Magdalan Maria” (Joh. 19:25).

Siinä he seisoivat ja katselivat ristiinnaulittua Jeesusta. Heidän maailmansa oli romahtamassa. Maailmaan tulleen todellisen valon säihke oli sammumassa. Rakkaus teki kuolemaa.

He olivat rakkauden haudalla. Hän, joka oli antanut elämälle merkityksen ja uuden suunnan, Hän, jonka rakkauden piirissä oli tuntua jonkun suuremman täyttymyksestä, oli kuolemassa. Avuttomina he katsoivat avutonta Jeesusta. Suru oli viiltävää ja toivottomuus valtasi mielialat.

Rakkauden haudalta oli reilun puolentoista vuorokauden matka ylösnousemuksen ihmeeseen. Jeesuksen seuraajat saivat todistaa jotain uskomatonta: heidän mestarinsa nousi todella fyysisesti kuolleista.

Mitä se tarkoitti Jeesuksen äidille Marialle? Mitä se tarkoitti opetuslapsille? Jeesus osoitti olevansa kuolemaa suurempi, Jumalan Poika – Jumala itse. Se tarkoitti sitä, että Jeesuksen sanat olivat olleet totta. Hän todella avasi omilleen läheisen ja turvallisen suhteen Isään. Hän olisi heidän veljenään kaikessa heidän kanssaan, jokaisena päivänä.

Rakkaus nousi haudastaan – sinua varten. Kaikki mitä Jumala teki, Hän teki sen sinua ajatellen.

Jeesus elää tänään sinun asiasi sydämellään. Hän on ottanut syntisi kokonaan pois ja jakaa joka päivä jumalallista armoa ja toivoa elämääsi.

Jos Rakkaus olisi pysynyt haudassa, olisimme toivottomia. Mutta Hän murtautui kuoleman kylmästä otteesta – syleilläkseen sinua ja antaakseen sinulle perinnön, jota ei kukaan voi ryöstää sinulta.

Samaan levolliseen tahtiin

”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta” (Matt. 11:28).

Jeesus käyttää kristillisen elämän vertauskuvana härkäpäriä, jotka vetivät yhdessä puista niskan päälle asetettavaa iestä. Härät kulkivat samaa tahtia, jolloin kuorma jakautui niille tasaisesti.

Usko on elämistä yhdessä Kristuksen kanssa. Hän ei ole vain antanut meille lahjareppua selkäämme ja passittanut meidät matkalle, vaan Hän haluaa kulkea tietämme yhdessä.

Jeesus kutsuu meitä kulkemaan Hänen kanssaan samaan tahtiin. Jos kiirehdimme ja haluamme mennä kovempaa, tunnemme ikeen painon raskaampana; joudumme kantamaan koko kuorman itse. Jos taas emme suostu kulkemaan yhdessä Hänen kanssaan, raahaudumme mukana ja ies painaa ikävästi.

Miten voisin kulkea Jeesuksen kanssa samaan tahtiin? Tässä ei ole mitään kaavoja tai tarkkoja ohjeita. Kyse on meidän jokaisen henkilökohtaisesta suhteeesta Vapahtajaamme. Suhteessa ei ole kaavoja vaan yhteyttä. Ja se yhteys vahvistuu päivä päivältä ja vuosi vuodelta.

Jeesus kutsuu meitä elämään kristillistä elämää riippuvaisina Hänestä. Sitä nimittäin voi elää myös itsestä käsin, omavalintaisen tahdin mukaan. Jeesuksen kanssa ies ei paina eikä kuorma ole raskaampi kuin jaksamme kantaa.

Onneksi Hän on päättäväinen. Hän jatkuvasti vetää meitä lähelleen ja sovittaa elämäämme sopivaa iestä harteillemme. Silloin Hän saa määrätä suunnan ja vauhdin ja me saamme sielullemme kaipaamamme rauhan.