Pidätkö mielessäsi syntini?

”Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, kuka silloin kestää? Mutta sinun luonasi on anteeksiantamus, että sinua pelättäisiin.” (Ps. 130: 3,4)

Joskus tekemämme vääryydet ja kokemamme epäonnistumiset painavat meitä. Ne syyttävät meitä päivin ja öin niin, että riudumme niiden alle.

Syntimme saavat meidät piiloutumaan Jumalalta ja toisiltamme. Koska itse muistamme syntimme ja häpeämme niitä, olemme varmoja, että Jumalakin muistaa ne. Miten Jumala voisi hyväksyä lähelleen niin epäonnistuneen ihmisen.

Vastauksen löydämme Ristiltä. Jumalan Poika, Jeesus Kristus, kantoi kaikki syntimme omassa ruumiissaan ristille ja sovitti meidät Jumalan kanssa. Kaikki menneet, nykyiset ja tulevat syntimme ovat Jumalan edessä jo ratkaistu.

Kuka voi kestää, jos sinä, Herra, pidät mielessäsi syntimme? Nyt olet Jeesuksen tähden luvannut unohtaa ne ja heittää syntimme meren syvyyksiin. Sieltä niitä ei enää löydy, ne ovat todella silmiesi edestä poissa.

Sinun luonasi ei ole syytös ja tuomio vaan anteeksiantamus. Sinä saat meidät kunnioittamaan itseäsi suuren anteeksiantamuksesi tähden. Armosi avulla vedät meitä, häpeän takia piiloutuneita, takaisin läheisyyteesi.

Kannatko Kainin merkkiä?

”Kain vastasi Herralle: `Minun syyllisyyteni on liian raskas kantaa´” (1. Moos. 4: 13).

Kain teki järkyttävän teon tappamalla veljensä Aabelin. Hän joutui kantamaan tekojensa seurauksia koko elämänsä ajan. Syntinsä seurauksena hän sai merkin otsaansa. Merkki oli tarkoitettu suojaamaan Kainia elämänsä pakomatkalla mutta samalla se oli jatkuva näkyvä muistutus sen ”yhden päivän yhdestä hetkestä”.

Minusta tuntuu siltä, että jotkut kristityt joutuvat kantamaan eräänlaista häpeänmerkkiä otsallaan koko elämänsä. On kuin heihin olisi kirjoitettu heidän syntinsä ja epäonnistumisensa kaikkien nähtäville. Voi olla, että yhden päivän yksi teko on leimannut heidät pysyvästi. Voi olla, että yksi päivä on saanut heidät pakomatkalle, jonka varrella on tapahtunut yhä lisää surkeita epäonnistumisia?

Sen sijaan, että Kristuksen seurakunta määrittelisi ihmisiä heidän häpeänsä ja epäonnistumisten sävyttämän menneisyyden mukaan, sen tulisi katsoa heitä Jumalan silmin. Jokaisen kristityn otsaan on piirretty ristin merkki. Joidenkin mukaan Kaininkin otsalla oli x-merkki, joka olisi näyttänyt juuri ristiltä.

Ristin merkki kuvaa täydellista sovitusta. Se merkki kertoo anteeksiannosta ja uudesta alusta. Risti tekee kaikista samanarvoisia ja samalla tasolla olevia: jokainen on niin arvokas, että Jumalan Poika tuli ja uhrasi elämänsä.

Risti kertoo unohduksesta: Jumala on unohtanut eiliset epäonnistumiset. Pienet ja suuret.

Jos Kainin merkki kuvastaakin häpeää ja jatkuvaa pakoilua ja piiloutumista, Kristuksen merkki kuvaa rauhaa ja hyväksymistä. Sen merkin kautta meidän tulee nähdä jokainen Jumalan lapsi, Jeesuksen sovittama ihminen.

Oletko riittävän syntinen?

”ja jos siis pappi havaitsee, että spitaali on levinnyt yli koko ruumiin, hän julistakoon sairaan puhtaaksi. Koska sairas on tullut kauttaaltaan valkoiseksi, hän on puhdas” (3. Moos. 13:13)

Spitaali kuvaa Mooseksen kirjoissa syntisyyttä. Spitaaliin sairastunut tuli eristää leirin ulkopuolelle, sillä Jumalan läheisyydessä ei saanut olla saastaisuutta.

Lainaamani ote spitaalilaista on häkellyttävä: jos spitaalinen oli aivan kauttaaltaan spitaalin peitossa, eikä hänessä ollut yhtään tervettä kohtaa, hänet tuli julistaa puhtaaksi. Hän ei siis muuttunut puhtaaksi, vaan hänet julistettiin puhtaaksi papin toimesta ja niin hän sai taas elää Jumalan läheisyydessä.

Juuri samalla tavalla Jumala julistaa jumalattoman ihmisen puhtaaksi. Siinä vaiheessa, kun ihminen ymmärtää olevansa Jumalan edessä läpeensä syntinen, hänet julistetaan ihmeen kaltaisesti puhtaaksi ja Jumalalle kelpaavaksi.

Oletko siis tullut riittävän syntiseksi? Ajatteletko vielä pystyväsi parempaan, teetko Jumalalle uusia lupauksia ja yritätkö osoittautua vähemmän spitaaliseksi? Entä jos Jumalalla ei ole ongelmaa meidän syntisyytemme vaan sen puutteen kanssa? Entä jos Hän odottaa sinun taistelevan syntiesi kanssa niin kauan, ettet enää jaksa?

Silloin, kun itse koet olevasi kadotettu, juuri silloin Jumala julistaa sinut pyhäksi. Nimittäin vain syntiset tarvitsevat Vapahtajaa. Itsensä täysin spitaalisina näkevät odottavat pelastusta itsensä ulkopuolelta. Ja sen se saavat!

Melkein riittävä evankeliumi?

”Sille taas, joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (Room. 4:5).

Ajattele, että oman elämäsi kaikki epäonnistumiset, synnit, laiminlyönnit, häpeää aiheuttavat muistot sekä kariutuneet ihmissuhteet mahtuisivat kuvassa olevaan mustaan ympyrään. Musta ympyrä sisältäisi kaiken sen, mitä elämänpiiriimme voi mahtua.

Miten evankeliumi suhtautuu tähän? Riittääkö se peittämään elämämme epäonnistumiset vai jääkö se vähän vajaaksi? Jos evankeliumi – Kristuksen armo – kuvataan valkoisella ympyrällä, joka laitetaan mustan ympyrän päälle, riittääkö se peittämään koko elämämme?

Monille vastaus on yksinkertainen ja kipeä: ei riitä. Silloin omaa elämää yritetään jatkuvasti parannella ja saada omaa syntisyyttä ”pienentymään”, jotta armo riittäisi. Tuloksena on loputonta itsekeskeistä taistelua, pettymyksiä ja lopulta toivottomuutta. Moni on valmis heittämään pyyhkeen kehään ja toteamaan, ettei hänestä ollut kristityksi tai armo ei vaan riittänyt hänelle.

Todellisuudessa Jumalan armon evankeliumin valkoinen ympyrä on verrattomasti suurempi kuin meidän koko elämämme piiri. Evankeliumi peittää meidän elämämme alleen – se riittää meille kaikkeen, jokaisena päivänä!

Tämän takia evankeliumi on hyvä uutinen meille huonoille ihmisille. Meidän ei tarvitse ponnistella pysyäksemme armon ulottuvilla vaan Jumalan armo on aina enemmän kuin voisimme ikinä tarvita. Tätä tarkoittaa se Roomalaiskirjeen totuus, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman.

ympyrat

Kuollut usko?

”Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut” (Jaak. 2:17).

Jaakobin opetus tuntuisi riitelevän Paavalin opetusta vastaan. Paavalihan juuri opettaa perustavalla tavalla, että lain teot eivät auta meitä Jumalan yhteydessä: vain usko riittää Jumalan perheväkeen siirtymisessä ja siinä pysymisessä.

Mutta Jaakob ei opeta eri tavalla kuin Paavali. Nimittäin Paavali ei tarkoittanut, että usko jäisi ilman rakkauden tekoja. Paavali opettaa vahvasti, että usko Jeesukseen synnyttää vääjäämättömästi pyhitystä eli hyviä tekoja toisia kohtaan.

Jaakob eikä Paavalikaan opeta armoa, joka jäisi hedelmättömäksi. Me tarvitsemme kuulla heidän viestinsä, koska meissä ihmisinä on aina taipumus jäädä itsekeskeisyyteen ja oman edun tavoitteluun. Jumala haluaa herättää meidän uinuvaa tahtoamme, jotta se suuntautuisi sinne suuntaan, minne Kristus armon kautta tahtoo meitä taivuttaa.

Meillä ei ole siis Raamatun mukaan lupaa ajatella, ettei ole väliä miten elämme. Jo Paavali koki armon julistuksestaan sen syytteen, että kerran armo riittää syntiin ja syyllisyyteen, eihän silloin ole enää väliä, miten itsekkäästi ja synnillisesti elämme? Hän vastasi syytteisiin opettamalla, ettei armo koskaan vie synnin hyväksymiseen vaan elämään toisia varten.

Jaakob, Paavali ja koko Raamattu siis suuntaa kehotuksensa meidän tahtoelämään: elä toisten parhaaksi. Mutta Jaakob eikä Raamattu opeta, että saisimme käännettyä elämämme suuntaa tai tuotettua tekoja omin voimin. Jeesus on kaiken keskus. Hänen luokseen saa uskon tekoja vailla oleva kristitty mennä ja pyytää Häneltä kaiken tarvittavan. Se riittää.