Oletko riittävän syntinen?

”ja jos siis pappi havaitsee, että spitaali on levinnyt yli koko ruumiin, hän julistakoon sairaan puhtaaksi. Koska sairas on tullut kauttaaltaan valkoiseksi, hän on puhdas” (3. Moos. 13:13)

Spitaali kuvaa Mooseksen kirjoissa syntisyyttä. Spitaaliin sairastunut tuli eristää leirin ulkopuolelle, sillä Jumalan läheisyydessä ei saanut olla saastaisuutta.

Lainaamani ote spitaalilaista on häkellyttävä: jos spitaalinen oli aivan kauttaaltaan spitaalin peitossa, eikä hänessä ollut yhtään tervettä kohtaa, hänet tuli julistaa puhtaaksi. Hän ei siis muuttunut puhtaaksi, vaan hänet julistettiin puhtaaksi papin toimesta ja niin hän sai taas elää Jumalan läheisyydessä.

Juuri samalla tavalla Jumala julistaa jumalattoman ihmisen puhtaaksi. Siinä vaiheessa, kun ihminen ymmärtää olevansa Jumalan edessä läpeensä syntinen, hänet julistetaan ihmeen kaltaisesti puhtaaksi ja Jumalalle kelpaavaksi.

Oletko siis tullut riittävän syntiseksi? Ajatteletko vielä pystyväsi parempaan, teetko Jumalalle uusia lupauksia ja yritätkö osoittautua vähemmän spitaaliseksi? Entä jos Jumalalla ei ole ongelmaa meidän syntisyytemme vaan sen puutteen kanssa? Entä jos Hän odottaa sinun taistelevan syntiesi kanssa niin kauan, ettet enää jaksa?

Silloin, kun itse koet olevasi kadotettu, juuri silloin Jumala julistaa sinut pyhäksi. Nimittäin vain syntiset tarvitsevat Vapahtajaa. Itsensä täysin spitaalisina näkevät odottavat pelastusta itsensä ulkopuolelta. Ja sen se saavat!

Melkein riittävä evankeliumi?

”Sille taas, joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (Room. 4:5).

Ajattele, että oman elämäsi kaikki epäonnistumiset, synnit, laiminlyönnit, häpeää aiheuttavat muistot sekä kariutuneet ihmissuhteet mahtuisivat kuvassa olevaan mustaan ympyrään. Musta ympyrä sisältäisi kaiken sen, mitä elämänpiiriimme voi mahtua.

Miten evankeliumi suhtautuu tähän? Riittääkö se peittämään elämämme epäonnistumiset vai jääkö se vähän vajaaksi? Jos evankeliumi – Kristuksen armo – kuvataan valkoisella ympyrällä, joka laitetaan mustan ympyrän päälle, riittääkö se peittämään koko elämämme?

Monille vastaus on yksinkertainen ja kipeä: ei riitä. Silloin omaa elämää yritetään jatkuvasti parannella ja saada omaa syntisyyttä ”pienentymään”, jotta armo riittäisi. Tuloksena on loputonta itsekeskeistä taistelua, pettymyksiä ja lopulta toivottomuutta. Moni on valmis heittämään pyyhkeen kehään ja toteamaan, ettei hänestä ollut kristityksi tai armo ei vaan riittänyt hänelle.

Todellisuudessa Jumalan armon evankeliumin valkoinen ympyrä on verrattomasti suurempi kuin meidän koko elämämme piiri. Evankeliumi peittää meidän elämämme alleen – se riittää meille kaikkeen, jokaisena päivänä!

Tämän takia evankeliumi on hyvä uutinen meille huonoille ihmisille. Meidän ei tarvitse ponnistella pysyäksemme armon ulottuvilla vaan Jumalan armo on aina enemmän kuin voisimme ikinä tarvita. Tätä tarkoittaa se Roomalaiskirjeen totuus, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman.

ympyrat

Kuollut usko?

”Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut” (Jaak. 2:17).

Jaakobin opetus tuntuisi riitelevän Paavalin opetusta vastaan. Paavalihan juuri opettaa perustavalla tavalla, että lain teot eivät auta meitä Jumalan yhteydessä: vain usko riittää Jumalan perheväkeen siirtymisessä ja siinä pysymisessä.

Mutta Jaakob ei opeta eri tavalla kuin Paavali. Nimittäin Paavali ei tarkoittanut, että usko jäisi ilman rakkauden tekoja. Paavali opettaa vahvasti, että usko Jeesukseen synnyttää vääjäämättömästi pyhitystä eli hyviä tekoja toisia kohtaan.

Jaakob eikä Paavalikaan opeta armoa, joka jäisi hedelmättömäksi. Me tarvitsemme kuulla heidän viestinsä, koska meissä ihmisinä on aina taipumus jäädä itsekeskeisyyteen ja oman edun tavoitteluun. Jumala haluaa herättää meidän uinuvaa tahtoamme, jotta se suuntautuisi sinne suuntaan, minne Kristus armon kautta tahtoo meitä taivuttaa.

Meillä ei ole siis Raamatun mukaan lupaa ajatella, ettei ole väliä miten elämme. Jo Paavali koki armon julistuksestaan sen syytteen, että kerran armo riittää syntiin ja syyllisyyteen, eihän silloin ole enää väliä, miten itsekkäästi ja synnillisesti elämme? Hän vastasi syytteisiin opettamalla, ettei armo koskaan vie synnin hyväksymiseen vaan elämään toisia varten.

Jaakob, Paavali ja koko Raamattu siis suuntaa kehotuksensa meidän tahtoelämään: elä toisten parhaaksi. Mutta Jaakob eikä Raamattu opeta, että saisimme käännettyä elämämme suuntaa tai tuotettua tekoja omin voimin. Jeesus on kaiken keskus. Hänen luokseen saa uskon tekoja vailla oleva kristitty mennä ja pyytää Häneltä kaiken tarvittavan. Se riittää.

Mitä tehdä, kun näkee toisen kristityn tekevän syntiä?

”Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen” (Gal. 6:1).

Helppo vastaus kysymykseen on, ettei tule tehdä mitään. Raamattu kuitenkin kehottaa meitä ottamaan asia esille henkilökohtaisesti väärin tehneen kanssa. Miksi? Syynä on se, että synti on turmiovalta, joka sokaisee meitä ja haluaa varastaa meiltä pelastuksemme. Joskus tarvitsemme toisen, välittävän kristityn apua, jotta näemme mihin suuntaan olemme menossa.

Mitä tällaisessa keskustelussa on hyvä huomioida?

1. Muistetaan, että me olemme kaikki yhtä syntisiä. Vaikka emme välttämättä koe kiusausta samoihin asioihin kuin joku toinen, synti asuu meissä (Room. 7) ja olemme kaikki sen suhteen samalla viivalla. Kun tämän tiedostamme, emme puutu toisen elämään ylhäältä päin.

2. Voimme ”ojentaa” toisia vain sen mukaan kuin rakastamme heitä. Meidän ei tule salaa iloita toisten vaikeuksista ja lankeamisista eikä moralisoida heitä vaan kokea kipua ja myötätuntoa. Paavali mainitsee että ”meitä, joita Henki ohjaa”, joka tarkoittaa, että kun Kristus asuu meissä, Hän rakastaa toisia kauttamme. Tällöin toisten lankeamiset polttaa meitä ja haluamme olla heitä auttamassa. 

3. Lempeä ojentaminen on sellaista vuorovaikutusta, jossa todella kuunnellaan toista ja yritetään asettua toisen asemaan. Myötätunto saa meidät ymmärtämään ja haluamme lähtökohtaisesti ajatella asiat myönteiseltä kannalta. Lempeät sanat ovat myös ainoita sanoja, joita ojennettava ihminen pystyy ottamaan vastaan. Kun meidän syntejämme nostetaan esiin, koemme niin suurta häpeää ja alastomuutta, että tarvitsemme paljon turvaa ja hyväksyntää. 

4. Vaikka emme hyväksy omassa emmekä toisten elämässä Jumalan Sanan vastaisia tekoja, hyväksymme aina ihmisen. Monesti kristittyjen keskuudessa ihmistä lyödään niin, että hän kokee olevansa huonompi ja siksi jää pois yhteydestä.

5. Jos puutumme toisten elämään kovuudessa ja yläpuolelta käsin, Jumala saattaa antaa meidän itse joutua kiusaukseen. Näin Hänen armostaan opimme jälleen kerran, että olemme kaikki samanlaisia, tarvitsemme Jumalan armoa yhtä kiihkeästi. Ehkä sen jälkeen osaamme suhtautua lähimmäisemme syntiin paremmin?

Voiko armoa käyttää väärin?

”Laki kuitenkin tuli väliin, jotta rikkomus tulisi suureksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5: 20).

Joskus näyttää siltä, että me kristityt pelkäämme armon esilläpitämistä. Monesti kuuleekin ajatuksen siitä, että ”liiallinen” armo johtaa välinpitämättömyyteen ja syntien puolustelemiseen.

Voiko Jumalan armoa käyttää väärin? Mielestäni kysymys on nurinkurinen. Vastaus on kyllä, jos armo käsitetään vain ajatuksen tasolla, kuin teoriana tai käyttötavarana. Sen sijaan, jos Jumalan armo otetaan vastaan sydämen tasolla, silloin armosta tulee kristityn suurin aarre ja koko elämän käyttövoima.

Tällaisen armon korostamista ei tarvitse pelätä eikä suitsia. Se on ja pysyy Jumalan ansiottomana lahjana syntiselle. Se johtaa meidät henkilökohtaiseen suhteeseen personoidun Armon, Jeesuksen kanssa. Koko ajatus armon ”käytttämisestä” on siis yhtä outoa kuin ajatus Jumalan ”käyttämisestä”.

Mitä sitten kun armossa elävä kristitty tekee syntiä? Onko se armon väärinkäyttämistä? Ei, sillä jokainen kristitty tekee syntiä. Eikä kyse ole vain yksittäisistä teoista, vaan synti edelleen asuu kristityssä (Room. 7). Juuri jatkuvan syntisyytensä takia Jumalan omat tarvitsevat Hänen armoaan.

Älä pelkää siis käyttäväsi armoa liikaa tai väärin, vaan laita toivosi sen varaan. Siis Jumalan varaan. On hyvä muistaa, että armoa tarvitsevat vain ne, jotka näkevät oman puutteellisuutensa.