Uskomaton Pelastaja

Muutama vuosi sitten olin katsomassa erästä vanhaa matkavenettä. Tarkastuksen aikana olin jostain syystä pyörtynyt ja tipahtanut veneen takaosasta veteen. Ystäväni havaitsi tilanteen vasta siinä vaiheessa kun olin tajuttomana noussut selkä edellä veden pintaan. Hän hyppäsi veteen, raahasi minut ylös veneeseen ja aina laiturille saakka. Pelastushenkilöstö hälyytettiin apuun ja he saivat minut takaisin tajuihini.

Voiko vahvempaa kuvaa olla pelastuksesta? Kristus Jeesus hyppää syvään veteen etsimään meitä hukkuneita ja vetää meidät kuiville. Hän puhaltaa meihin elämää ja me saamme nousta ylös hengellisestä kuolemastamme.

Tarvitsen edelleen samaa Pelastajaa. Yhä edelleen Jeesus näkee minut syvissä vesissä hukkumassa.

Ystäväni pelasti minut ilman omaa apuani. Samoin Jeesus pelastaa meidät yksin ja kokonaan. Hän jaksaa vetää meidät ylös synneistämme ja ongelmistamme. Hän on uskomaton Pelastaja.

Liian kadonnut lammas?

”Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut!” (Ps. 119:176).

Liian monta väärää askelta, väärää päätöstä, ihmissuhdetta; liian paljon kapinaa, uhmaa, selän kääntämistä? Olen kuin eksynyt lammas, mutta olenko jo liian kaukana Jumalan auttavalle toiminnalle?

Olisin tavoittamattomissa, jos asiani jäisivät itseni tai toisten ihmisten varaan. Minulla on kuitenkin verrattoman riittävä ja aina toimiva apu: Herra Jeesus Kristus. Hän on se Hyvä Paimen, joka on erikoistunut uppiniskaisiin ja heikkoihin lampaisiin. Itseasiassa muunlaisia Hänen laumassaan ei olekaan.

Tälla Paimenella on supermiehen kuuloaisti. Hän kuulee hiljaisimman ja heikoimmankin avunhuudon. Hän itseasiassa näkee jokaisen kyyneleenkin laumassaan.

Tämä Paimen on jatkuvasti liikkeellä. Hänen lampaansa ovat yksitellen ja joskus kaikki yhdessä hakoteillä ja suuressa vaarassa. Hän etsii niistä jokaisen; se on Hänen sydämen asiansa.

Mitä siis voin tehdä, kun koen olevani avuton ja liian kaukana? Voin parkaista hennon ja itkuisen pyynnön Jeesukselleni. Voin kertoa Hänelle, miten likainen ja rähjääntynyt olen ja miten omat tieni tekivätkin minut vain onnettomaksi.

Yksi hento pyyntö ja Paimen lähtee liikkeelle. Et löydä tietäsi kotiin? Ei hätää, Paimen löytää sinut. Olet liian väsynyt jatkamaan matkaa? Sinut kannetaan. Olet liian likainen ja liian häpeissäsi? Sinut viedään tyynten vetten ääreen pesulle ja vihreille niityille lepäämään.

Et koskaan ole kuin huokauksen päässä Paimenesta.

liianeksynytlammas

Ne bis in idem

”Heidän syntejään ja vääriä tekojaan minä en enää koskaan muista. Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria.” (Hepr 10:17-18)

NE BIS IN IDEM (”Ei kahdesti samassa asiassa”)

Tuon yleisen oikeusperiaatteen mukaan ketään ei saa tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi. Oikeusjuttu voidaan ottaa uudelleen käsittelyyn ainoastaan silloin, jos on näyttöä uusista tai vasta esiin tulleista tosiseikoista tai jos aiemmassa prosessissa on tapahtunut perustavaa laatua oleva virhe.

Jumalan valtakunnan lainsäädännön mukaisesti Jeesus Kristus tuomittiin kuolemaan ja kärsi rangaistuksen ihmisten menneiden, nykyisten ja tulevien syntien vuoksi. Mitään virhettä tai tosiasioiden piiloon jäämistä ei tässä prosessissa tapahtunut. Jeesuksen sijaissovituksen perusteella koko ihmiskunta julistettiin syyttömäksi ja vapautettiin lopullisesti lainmukaisesta rangaistuksesta.

Raamatun opettama viimeinen tuomio ei koskekaan enää edellä mainittuja rikoksia. Tutkittavaksi nostetaan tällä kertaa se, millä tavoin me ihmiset suhtauduimme elämämme aikana Jumalan Poikaan. Kysymys on siitä, suostuimmeko vastaanottamaan Jeesuksen vai torjuimmeko hänet. ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskoivat häneen.” (Joh 1:12)

Kirjoittaja: Markku Sarento

DSC05058

Meitä vahvemmat viholliset

”Jumalamme, rankaise sinä heitä! Me emme pysty vastustamaan tuota mahtavaa sotajoukkoa, joka käy kimppuumme, emmekä tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä. Sinuun me katsomme.” (2. Aik. 20: 12)

Juudan kuningas Joosafat oli puutteistaan huolimatta Jumalan mielen mukainen hallitsija. Hän laittoi luottamuksensa Jumalan Sanaan, halusi sitä opetettavan koko kansalle ja se toi suuren siunauksen. Elämänsä lopulla hän joutui suunnattomaan ahdistukseen – valtaisat vihollisjoukot olivat tulossa hävittämään Juudan kansan.

Joosafatilla oli mahtava armeija, johon hän olisi voinut luottaa. Mutta hän kääntyi Herran puoleen ja tunnusti oman neuvottomuutensa. Se oli parasta, mitä hän saattoi tehdä. Se on parasta mitä mekin saatamme tehdä.

Myös meidän vihollisemme ovat paljon meitä vahvemmat. Synti on meidän tahtoamme ja voimiamme vahvempi vastustaja. Se voittaa meidät aina sata-nolla, jos luulemme pärjäävämme sille omin voimin. Samoin Perkele kykenee harhauttamaan meitä ja varastamaan armollisen Kristuksen yrittäessämme vastustaa sitä järkemme ja viisautemme avulla.

Otetaan siis Joosafatista mallia: tunnustetaan, että meillä on vihollisia, jotka ovat meitä vahvempia ja jotka tuhoavat meitä ilman Jumalan jatkuvaa väliintuloa. Kutsutaan hädässämme apuun Kristus, Vapahtajamme. Laitetaan luottamuksemme Häneen sekä kiusausten keskellä että myös kokiessamme tappioita. Eiväthän meidän vihollisemme halua mitään muuta niin paljoa, kuin että luopuisimme Jumalan armosta. Kun vastustajamme pimentävät meiltä evankeliumin, olemme voitettuja. Onneksi Jumala nostaa kaatuneen aina uudelleen ylös.

Vielä Joosafatiin. Jumala vastasi hänen nöyrään avunhuutoonsa vakuuttamalla, että sota olisi Hänen (2.Aik. 20: 15). Joosafatin tuli levollisesti katsoa mitä Jumala tekisi. Samoin on asia meidän kohdallamme. Meidän vastustajamme ovat Jumalan vastustajia. Hän on jo voittanut ne ristillä. Siksi me saamme levollisesti luottaa Jeesukseen ja katsoa mitä Hän tänään elämässämme tekee.

meitavahvemmatviholliset_DSC05219

Eroon lihan ja hengen saastaisuudesta

”Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan Hänelle.” (2. Kor. 7:1)

Voi mitä aloitus: ”Rakkaat ystävät!” Paavali kutsuu ystäviään eli perustamansa seurakunnan jäseniä edistymään pyhityksessään ja antaa sille mainioin perustan. Hän on juuri kertonut Jumalan lupauksista ja ne antavat varman turvan alkaa kilvoitella Jumalan mielen mukaista elämää. Huomaa tässäkin järjestys: Jumala on ottanut meidät ensin lapsikseen ja pelastanut meidät ja siitä seuraa yhä enenevä pyhityselämä. Jotkut kääntävät tämän järjestyksen päälaelleen ja siitä seuraa vain sekasotkua ja ahdistusta. Armo on aina ensin ja sitten tulevat seuraukset.

Lihan saastaisuus on monille selvää. Korintin seurakunta taisteli jo ympäristönsä johdosta seksuaalisen moraalittomuuden kanssa ja Paavali joutui heitä ojentamaan asiassa vahvasti. Samoin heillä oli lukuisia muita ongelmia, he esimerkiksi taistelivat keskenään maallisten tuomioistuinten edessä (1. Kor. 6: 1-8). Tähän perään Paavali liittää kovat sanansa, etteivät väärät peri Jumalan valtakuntaa. Tekstiyhteys on tässä tärkeä. Varoitus on paikallaan ja se koskee ennen kaikkea veljelle tehtävää vääryyttä ja riistämistä (6:8). Sitten jakeessa 11 Paavali toteaa, että vaikka hän kirjoittaakin ankarasti, kirjeen vastaanottavat ovat kuitenkin tehty pyhiksi Jeesuksen uhrin perusteella. Tuo uhri riitti hyvin ongelmaisillekin kristityille.

Mutta yhtä lailla olennaista on hengen saastaisuus. Siitä tulisi pyhittyä samoin kuin lihan saastaisuudesta. Hengen saastaisuus tarkoittaa ymmärtääkseni mielen syntejä, siis meidän ajatuksiamme, tunteitamme ja motiivejamme. Samoin hengen syntien alueelle voimme kaiketi laskea itsekkyyden, epäuskon, kovuuden, omavanhurskauden ja esimerkiksi rakkaudettomuuden? Minusta tuntuu, että näitä syntejä monesti vähätellään, koska ne ovat vaikeammin kukistettavissa. Joillekin on helpompaa pitää lihan synnit ainakin näennäisesti kurissa mutta silloin helposti jää huomiotta hengen synnit. Meidän ei tule unohtaa, että Jumala haluaa pyhittää meidät kokonaan.

Pyhityksemme on Jumalan hengen työtä ja se on hidas prosessi, mikä jää parhaimmassakin tapauksessa kesken. Mutta meitä kehotetaan armon kantamana antamaan elämämme Jumalalle; se on kaiken pyhityksen alku. Rakastavan Isän läheisyydessä ja Jumalan lupausten varassa uskallamme katsoa omaa syntisyyttämme ja antaa Hengen tehdä meissä työtään. Huomaamme asian tärkeyden ja haluamme elää Jumalalle mieliksi. Emme tee sitä pelosta vaan vapaudesta käsin. Herran pelko on sitä, että ymmärrämme Hänen olevan Jumala, joka on huomattavasti meidän yläpuolellamme. Ymmärrämme sen merkityksen, mitä Hän elämältämme tahtoo. On hyvä pyrkiä kulkemaan Jumalan kanssa samaan suuntaan.

eroonlihan_polku